VUOSI: 1994
KÄSIKIRJOITUS: George Arthur Bloom
OHJAAJA: Toshiyuki Hiruma Takashi
Tämä Punahilkka -rahastus on halpatuotannostaan tunnetun Goodtimes Median tekosia, jonka johtoporras sijaitsi Yhdysvalloissa, mutta animointi suoritettiin Japanissa ja Etelä-Koreassa. Studio on tehnyt muun muassa aikaisemmin arvostellun Curlyn. Pidin Curlystä jonkin verran lapsena, joten uskoin Punahilkan edustavan samaa "laatua", en siis odottanut mitään muuta kuin ehkä kahden tähden arvoista halppispiirrettyä, mutta studion Punahilkka olikin PALJON huonompi kuin Curly. Noin 45 minuuttia kestävä animaatio tuntui kestävän ikuisuuden.
Tämä versio on tehty perheen pienimmille. Alkuperäistä tarinaa on rankasti kuohittu lapsiystävällisemmäksi ja mukaan on ängetty kolme laimeata lauluakin, joista etenkin yksi jää raivostuttavasti soimaan päähän pitkäksi aikaa. Punahilkan mummo on sairastunut ja Punahilkan äiti kehottaa tyttöä viemään mummelille korillisen kaikenlaisia hyvyyksiä. Matkalla tytön ei pitäisi puhua kenellekään tuntemattomalle, ja tästä muodostuukin koko elokuvan suurin teema. Tai pitäisi muodostua, mutta puhun tästä tarkemmin vähän myöhemin.
Matkalla Punahilkka tapaa kolme eläintä, jotka kaikki tarvitsevat jonkinlaista apua. Super kilttinä, täydellisenä, virheettömänä ja hyveellisenä tyttönä Punahilkka tietenkin auttaa kaikkia, vaikka hänenhän piti kylläkin mennä suoraan sairaan mummonsa luo. Ensimmäinen polulle sattuva elukka on peuran vasa, joka pillittää koska oli unohtanut hankkia äidilleen synttärilahjan (tässä vaiheessa tulee siis selväksi kuinka inhimillistettyjä elokuvan eläimet ovat). Punahilkka kerää vasalle kukkakimpun ja vasa on tästä innoissaan, itse tosin en ymmärrä mitä iloa peuralle olisi kukkakimpusta kun se elää kukkien ympärillä muutenkin. Seuraavaksi Punahilkka tapaa nuoren varpusen, joka ei putoamisen jälkeen uskalla enää kokeilla lentämistä. Seuraa kliseistä itseluottamuksen pönkittämistä ja pitkitettyä laulantaa. Viimeinen autettava on majava, jota Punahilkka auttaa padon kokoamisessa, samalla lauletaan yhteistyön tärkeydestä ja pyörittelin silmämuniani niin raivoisasti, että ne jumittuivat takakenoon. En nytkään näe silmilläni kuin aivolimojani ja on suuri mysteeri kuinka pystyn kirjoittamaan tätä arvostelua.
Matkan aikana tutustutaan tietenkin tarinan pahikseen, eli suteen. Harmittavasti susi on piirretty hyvin koomisesti ja koomisesti se käyttäytyykin, mitään oikeasti uhkaavaa siinä ei ole, etteivät vain perheen pienimmät tuntisi minkäänlaista jännitystä. Aluksi susi naamioituu puunhakkaajaksi ja kyselee Punahilkalta minne tyttö on menossa, jotta voisi sitten juosta oikotietä pitkin mummon luo ensin. Alkuperäisessä sadussa tämä toimii ihan hyvin, sadustahan on monta hieman erilaista versiota, joissakin susi ei naamioidu ollenkaan, joissakin se yrittää teeskennellä ihmistä. Erona on se, että suullisesti kerrotussa sadussa kuulija ei voi konkreettisesti nähdä kuinka epäuskottava naamio sudella on. Tässä elokuvassa en vaan voinut käsittää miten Punahilkka ja mummo eivät heti nähneet hyypiön olevan selvä susi vain ihmisten vaatteissa. En myöskään ymmärrä miksi susi ei lukuisista helpoista tilaisuuksistaan huolimatta pistänyt Punahilkkaa poskeensa heti.
Lopussa susi on teljennyt mummon ruokakomeroon ja jahtaa Punahilkkaa mummon pihalla. Punahilkka kutsuu auttamansa eläimet apuun ja he saavat ajettua suden tiehensä. Alkuperäisessä sadussa tarina loppuu yleensä suden kuolemaan, yleensä metsästäjän avustuksella. Nyt susi ei kuole, ja tilanteen rauhoituttua Punahilkka lähtee kotimatkalle, vaikka susihan on vielä metsässä ja voisi yhä olla uhka. Sadun perimmäinen tarkoitus on ollut opettaa lapsille vieraiden ihmisten välttely ja sutta voitaisiin pitää vertauksena pedofiilille. Tässäkin Punahilkassa painotetaan useaan otteeseen kuinka vieraille ei saisi puhua. Mutta opetus kärsii paljon koska myös Punahilkan auttamat eläimet ovat hänelle vieraita! Ja lopulta vieraat pelastavat hänet pulasta.
Animoinnin taso on halpaa, mutta tyylillisesti se on kuitenkin ihan nätin näköistä. Taustat etenkin ovat kauniita. Olin vain hyvin pettynyt suden ulkonäköön, muut eläimet elokuvassa ovat kuitenkin selkeästi realistisemman näköisiä. Elokuvassa on paljon tyhjäkäyntiä ja venytettyjä kohtauksia, joten se tuntuu paljon pidemmältä kuin se oikeasti onkaan.
TÄHDET: *1/2
