Burly, kojoottien kasvatti

Burly, sekä ilmeisesti kouluttaja C.E. Faubel

Vanhoja sanomalehtiä selaamalla netissä olen törmännyt moneen kiinnostavaan artikkeliin, jotka ovat jääneet unohduksiin historian hämäriin. Villiintyneestä Burly -koirasta kerrottiin ainakin seuraavissa lehdissä; Spokane Chronicle 28.2.1941, Detroit Evening Times 11.5.1941, sekä Evening Star 15.2.1942. Apuna lehtien selaamisessa toimi Library of Congress/Chronicling America.

Burly oli mysteerinen, noin 35 kiloa painanut koira(-eläin), joka eli kojoottien kanssa Coloradon preerioilla lähellä Denveriä. Kukaan ei tiennyt mistä uros oli ilmestynyt, mutta kasvettuaan aikuiseksi se johti kojoottilaumaa ja tappoi lukemattomia lampaita, kanoja, ja muita maatilojen eläimiä. Tarina kojootteja johtavasta koirasta levisi nopeasti ja lehdistö risti koiran Burlyksi.

Kallisarvoisia eläimiään menettävät maajussit eivät tietenkään olleet tästä iloisia ja kahdesti järjestettiin suuret ajojahdit, joihin osallistui 200 miestä ja 20 ajokoiraa, mutta kumpikin ajojahti epäonnistui.
26. helmikuuta 1941 Burly saatiin viimein kiinni. Autolla ajeleva metsästäjä äkkäsi Burlyn laumoineen ja ajoi niitä autolla takaa. Burly johdatti laumansa rotkoon, mutta jäi itse kiinni piikkilangan silmukkaan. Metsästäjä peitti koiran pään takilla, jotta pystyi kantamaan sen turvallisesti autoon.

Tämän jälkeen alkoi väittely koiran kohtalosta. Maatilan omistajat halusivat koiran kuolevan, mutta koiran edesottamuksista lukeneet "tavikset" halusivat säästää sen hengen. Eläintenkouluttaja C.E. Faubel halusi koiran itselleen ja lopulta tähän suostuttiin. Faubel halusi kouluttaa Burlystä temppukoiran, jota hän voisi esitellä lapsille elävänä esimerkkinä siitä, kuinka kuka vain voisi muuttua ystävällisyyden ansiosta, menneisyydestään huolimatta. Faubelin sanoin: "Ystävällisyys palkitsee, sitä minä yritän tuoda esille. Jos näytän ihmisille mitä voidaan saavuttaa "häijyn" koiran kanssa, niin kenties heillä on enemmän kärsivällisyyttä omien koiriensa kanssa."

Burly oli älykäs, mutta haastava kouluttaa. Se sai totuttautua uuteen kotiinsa rauhassa kahden viikon ajan kunnes koulutus alkoi. Ensimmäisenä sille opetettiin ettei se enää saanut tappaa muita eläimiä. Aluksi koira yritti hyökkiä kaikkien eläinten päälle ja vain Faubel pystyi käsittelemään sitä, muut saivat maistaa hammasta. Faubelilla oli kaksi bernhardinkoiraa, Lady ja Sandy, ja hän toivoi Burlyn voivan esiintyä niiden kanssa. Burly kuitenkin raivostui aina kun koirat tuotiin sen näkyville. Koirille rakennettiin ulkotarha, joka jaettiin kahtia verkolla. Bernhardilaiset asuivat toisella puolella ja Burly pystyi pikkuhiljaa tottumaan niihin. Tällä tavalla Burly totutettiin myös vuohiin, vaikka koira aluksi yritti suurella innolla hyökätä vuohien kimppuun verkon läpi. Totutuksen jälkeen Burly pystyi leikkimään vuohen kilien kanssa tuntikausia ja kili sai puskea Burlyä, eikä koira reagoinut siihen mitenkään.

Villin elämänsä jälkeen Burlyllä oli joitain outoja oikkuja. Lammasdieettiin tottunut koira ei suostunut syömään hevosenlihaa tai häränluita, eivätkä koirien tölkkiruoat tulleet kysymykseenkään. Ongelma ratkaistiin kaatamalla lammaslientä ruokien päälle. Burly ei myöskään aluksi halunnut juoda, mutta kun Faubel tarjosi sille vettä, jonka pinta oli jäätynyt, koira rikkoi jään ja alkoi juomaan. Ilman jäätä juomisesta ei tahtonut tulla mitään. Koira ei myöskään osannut haukkua, mutta se ulvoi suden tavoin. Haukku opetettiin sille erikseen.

Jo seuraavana joulukuuna Burly oli valmis esiintymään lapsille vähävaraisten kaupunginosien peruskouluissa. Faubelin käskiessä Burly heilautti päänsä taakse ja ulvoi pelottavasti, jonka jälkeen näytettiin mitä "sivilisaatio oli saanut aikaan" ja Burly haukkui tavallisen koiran tavoin. Burly osasi myös muita temppuja, mutta näitä ei mainittu artikkeleissa. "Sen koulutus ei ollut helppoa, Burly oli niin villi, puoliksi susi... Burly havainnollistaa huonon seuran merkityksen tavalla, joka on lapsille helppo ymmärtää. Kerron heille Burlyn olevan se sama koira, joka vielä vähän aikaa sitten oli tappajien laumaa johtanut lainsuojaton, mutta nyt se on hyvässä seurassa. Kun he katsovat Burlyä he ymmärtävät. Tämä on paljon parempaa kuin jos vain antaisin heille pitkän luennon." Faubel kertoi.

Burlyn rodusta ei voida olla varmoja. Lehdissä sen kerrotaan muistuttaneen (saksan-)paimenkoiraa, mutta sitä kutsuttiin myös susikoiraksi tai kojoottikoiraksi, ja E.C. Faubel ilmeisesti luuli sen olleen puoliksi susi, ellei hän vain kuvaillut koiran luonnetta. On totta, että kojootit risteytyvät silloin tällöin koirien kanssa ja Burly on saattanut olla tälläisen risteymän tulos. Olen löytänyt koirasta vain yhden pääkuvan (yllä), joka on hyvin epäselvä, mutta sen perusteella koira muistutti paljon aikakautensa saksanpaimenkoiria. Burlyllä ei ollut mustaa kuonoa, mutta sen puute oli tuon ajan saksanpaimenkoirilla vielä melko yleistä. Tälläistä sudenvärisyyttä kutsutaan saksanpaimenkoirissa joskus nimillä "wolf mask" tai "reverse mask". Tälläisiä saksanpaimenkoiria oli esimerkiksi suositussa The Littlest Hobo -televisiosarjassa, ja vaikka Burlyn kuva on huonolaatuinen, uskaltaisin sen perusteella veikata Burlyn olleen saksanpaimenkoira tai sellaisen sekoitus.

Chuck Eisenmannin omistamat saksanpaimenkoirat tähdittivät The Littlest Hobo -sarjaa 60-, 70-, ja 80-luvuilla.

Burly on kiehtova esimerkki siitä kuinka sopeutuvainen koira on ja kuinka helposti koira voi villiintyä. Ei ole myöskään itsestäänselvää, että villi susi tai kojootti automaattisesti aina tappaisi koiran sellaisen tavatessaan. Menneisyys on täynnä tarinoita tälläisistä oikean elämän Valkohampaista ja Hopeanuolista, ja kerron mielelläni niistä aina kun saan koottua tarpeeksi materiaalia kasaan.