Lady and The Tramp (cine-manga)

NIMI: Lady and The Tramp
VUOSI; 2006
TARINA/KUVITTAJA: -

Cine-manga on sarjismaailman turhin ilmiö. Näissä sarjakuvissa kuvat koostuvat vain suoraan elokuvasta napatuista screenshoteista, joihin on lisätty puhekuplat. Mitään uutta materiaalia ei siis sarjakuvaa varten tehdä, koko homma on vain typerää rahastusta. Mutta ilmeisesti näillekin on lukijansa, Suomessa on julkaistu ainakin kaksi cine-mangaa, Maameren tarinoita ja Liikkuva linna.

Tämä cine-manga on vielä tavallistakin turhempi, sillä se on osa Tokyopopin nuorimmille suunnattua sarjaa. Tarinaa on yksinkertaistettu paljon ja lehdessä on vain 30 sivua, jokaisessa mahdollisimman vähän tekstiä ja isoja kuvia. Lehteä voisi pitää lähinnä pikkulasten kirjana, ellei sitä markkinoitaisi mangana. Ja kaikkihan tietävät, että taikasanat manga, anime ja Japani myyvät, vaikkei teoksella olisi mitään niiden kanssa tekemistä.

Tarinaa on pätkitty armottomasti. Lehti alkaa suoraan kohtauksesta, jossa Kaunotar on saanut selville emäntänsä olevan raskaana ja Kulkuri lampsii paikalle selittämään kuinka inhoja vauvat ovat. Eli Kaunottaren lapsuus on leikattu pois, poissa ovat myös Kulkurin ensitapaaminen, Saara -tädin ilkeilyt, kuonokopan irroitus, koiratarhalle päätyminen ja niin edelleen. En tajua mitä järkeä on ollut poistaa tarinasta lähes kaikki kiinnostava (paitsi se lihapullakohtaus koska eihän elokuvassa muita kohtauksia ollutkaan!?) ja lyhentää sitä yli puolella.

Ainoat uudet, tätä lehteä varten luodut materiaalit ovat puhekuplat ja karmeat kehykset joka aukeamalla. Vaikka tarinaa on kuinka leikelty olisin arvostanut lehteä selkeästi enemmän jos tarina olisi viitsitty piirtää uudelleen. Screenshotit eivät ole edes kovin hyvälaatuisia, osa on selkeästi tökerösti jälkikäsitelty. Melkoista rahastusroskaa.

TÄHDET: *

Scruffy

NIMI: Scruffy
VUOSI: 1980
OHJAAJA: Charles A. Nichols
KÄSIKIRJOITTAJA: Sheldon Stark (perustuen Jack Stoneleyn kirjaan)

Scruffy on tunnin pituinen tv-spesiaali, joka alunperin esitettiin kahtena lauantaiaamuna kahdessa osassa. Elokuva perustuu Jack Stoneleyn samannimiseen kirjaan, jota en ole lukenut. Elokuvan alussa myös sanotaan tarinan perustuvan tositapaukseen, joskin tätä on vaikea uskoa.

Elokuva alkaa, kun Scruffyn emo Duchess sidotaan kiinni pihalle. Vanha pariskunta on muuttamassa uuteen asuntoon, eivätkä he voi ottaa koiraa mukaansa. Tuttava tulisi pian hakemaan Duchessia, mutta sitähän koira ei ymmärrä ja repii itsensä vapaaksi. Koira pääsee entiseen kotiinsa sisälle ikkunasta ja etsii omistajiaan, kunnes tuntee kovaa kipua mahassaan ja alkaakin synnyttää pentua. Scruffy syntyy ja emo kasvattaa sen omin voimin kerjäämällä ruokaa raksatyöläisiltä. Duchess uskoo yhä omistajiensa palaavan taloon, mutta samat häntä ruokkineet raksamiehet on palkattu purkamaan talo. Ilmeisesti on helpompaa sytyttää talo palamaan ja Duchess pelastuu täpärästi kiipeämällä savupiippua pitkin ulos pentunsa kanssa. Katsojan on tässä vaiheessa paras tottua superatleettisiin mutta samaan aikaan superkömpelöihin koiriin.

Duchess ja Scruffy saavat pian uuden hyvän kodin, mutta Duchess haluaa yhä palata entisen talonsa luo odottamaan omistajiaan. Matkalla koirat kuitenkin eksyvät ja paimenet ampuvat Duchessin pentunsa silmien edessä. Orvon Scruffyn ottaa siipiensä suojaan sillan alla asustava pummi, joka saa kerjättyä paljon enemmän rahaa Scruffyn söpöjen temppujen ansiosta. Rahaa tulee näköjään jo niin paljon, että pummi kehuskelee Scruffylle voivansa pian ostaa talon ja kaksi nilkkiä jaksaa jahdata heitä kilometrikaupalla rahojen perässä. Juuri kun kaikki näyttää olevan hyvin pummisetä heittää veivit. Mutta onneksi Scruffy löytää jälleen uuden kodin, miehekäs Butch -koira pelastaa hänet joesta ja vie jenginsä luo kaatopaikalle. Esittelyt eivät ehkä anna parasta ensivaikutelmaa, mutta koirista kasvaa läheisiä. Jengiin kuuluu alkoholistikoira, oman pentunsa menettänyt collie, joka kuvittelee kengän olevan hänen pentunsa (kuinka masentava tämä animaatio voi olla?), sekä setteri, joka ilmeisesti tulee iskemään Scruffyä kunnes Butch muistuttaa ettei pentu ole vielä täysikasvuinen. Viimeisiä juonenkäänteitä saadaan vielä kun liimalettinen rikollinen haluaa kaapata Scruffyn rahalähteekseen (tienaako temppuilevilla koirilla oikeasti näin paljon?) ja kun koko jengi viedään koiratarhalle.

Nuoremmille katsojille elokuva on varmasti hyvin masentava, sillä vähän väliä tuntuu tapahtuvan jotain kamalaa ja katsojalle näytetään kaikki kaunistelematta. Elokuva selvästi yrittää ottaa kantaa koirien huonoon kohteluun, mutta toteutus ontuu ongelmien järjestyessä kuin itsestään. Kun Butch on haavoittunut pahasti Scruffy toivoo hartaasti hänen parantuvan samalla katsoen tähtitaivaalle, jolloin kertoja avuliaasti ilmoittaa Scruffyn tietämättään RUKOILLEEN ja kappas vain, Butch heti parantui! En tiennytkään, että jumala vastaa heti koirien rukouksiin. Kun Scruffy ja kumppanit päätyvät koiratarhalle heidät kaikki adoptoidaan, koska lehteen on kirjoitettu lööppi Scruffystä. Okei, ymmärtäisin, jos jutun ansiosta tämä söpö pentu adoptoitaisiin heti, mutta jengin muut koirat ovat melkoisia rumiluksia. Scruffy ja Butch adoptoidaan vieläpä samaan kotiin, koska viime hetkellä Scruffy tunnustaa rakastavansa häntä (johon Butch vastaa vaivaantuneesti tyyliin "Ai, jaa, no mäkin sua pentu").

Elokuvan päähenkilöt Scruffy ja Butch ovat ulkonäöltään selkeästi Kaunottaren ja Kulkurin halpoja kopioita. Itse tarinalla ei ole paljoa yhteistä Kaunottaren ja Kulkurin kanssa, joten en oikein ymmärrä miksi animaattorit ovat tehneet hahmoista niin samankaltaisia. Scruffyn ja Butchin suhde on muutenkin omituinen. Ensinnäkin Scruffy on alle vuoden ikäinen pentu ja Butch selvästi jo varttuneempi uros, mikä aiheuttaa minussa hyvin ristiriitaisia tunteita kun toisaalta ikäerot ovat makoisia, toisaalta Scruffy tosiaan on pentu. Toiseksi Scruffy kertoo rakkaudestaan vasta elokuvan loppupuolella ja Butchin reaktio on mielestäni vähän vaivaantunut, mutta pari kuitenkin adoptoidaan samaan perheeseen ja aivan lopussa näytetään, että heillä on jo omia pentuja. Kyllä, koko pituudensa ajan elokuva on yrittänyt saarnata kulkukoirien asemasta ja lopussa kuitenkin pullautetaan ulos lisää sekarotuisia rakkeja. Pennut tietenkin näyttävät jommankumman vanhempansa identtisiltä kopioilta, eivät missään nimessä sekoituksilta.

Animointi elokuvassa on erittäin halvan näköistä. Etenkin toimintakohtaukset ontuvat pahasti, koirien lennellessä ties miten kumoten fysiikan lakeja. Kaikki hahmot ovat hyvin yksinkertaisen näköisiä ja usemmiten suorastaan rumia. Butchin ja Scruffyn lisäksi on elokuvaan napattu tutun näköinen skotlanninterrieri. Välillä hahmot liikkuvat kuin hidastetusti, välillä ne livahtavat salaman nopeasti jonnekin kalvon ulkopuolelle. Koirilta saattaa randomisti kadota turkin kuvioita.

En kuitenkaan pidä elokuvaa täysin paskana, sillä kaikista epäkohdista huolimatta nautin sen katsomisesta. Elokuvassa yksinkertaisesti tapahtuu niin paljon, etten ehtinyt pitkästyä. Animointi- ja juoniderppaukset olivat myös lähinnä hauskoja. Jos halajat huonosti animoitua Bambin ja Kaunottaren ja Kulkurin sekoitusta lievällä pedofiilivireellä, tässä elokuva sinulle.

TÄHDET: **

Kaunotar ja Kulkuri II - Pepin seikkailut

NIMI: Kaunotar ja Kulkuri II - Pepin seikkailut (Lady and The Tramp II - Scamp's Adventure)
VUOSI: 1998
OHJAAJA: Darrell Rooney

Jostain syystä kesti tolkuttoman kauan kirjoittaa tämä arvostelu. Syynä ei ollut että leffa olisi mitenkään huono, itse asiassa tämä on yksi paremmista Disneyn jatko-osista.

Tarina kertoo Kaunottaren ja Kulkurin pojasta Pepistä joka tulee luonteessaan isäänsä, eikä haluaisi olla turvallisen ja tylsän kodin kahleissa. Pepi tapaa kadulla elävän mittelspitziltä vaikuttavan Enkeli-nartun joka tekee heti Pepiin vaikutukseen katu-uskottavuudellaan. Enkeli kuuluu kaatopaikalla asuvaan kulkukoiralaumaan johon Pepi liittyy ajattelematta asiaa sen tarkemmin. Sillä välin kun Pepin perhe ikävöi pentua kotiin Pepi alkaa pikkuhiljaa tajuta kuinka raadollista kulkukoiran elämä onkaan.

Tarina on ennalta-arvattava ja perheen tärkeyttä korostetaan vähän liikaakin, sanoma on tietenkin tärkeä mutta ei sitä tarvitsisi hieroa katsojan naamaan tällä tavalla. Elokuvan tapahtumat eivät myöskään ole mitenkään dramaattisia ja Pepi luopuu vapaudenkaipuustaan mielestäni liian helpolla. Ei kai Pepi kuitenkaan ihan niin naiivi ollut etteikö olisi osannut odottaa vapaudessa olevan omat haasteensa?

Hahmot tässä jatko-osassa ovat ihan jees. Enkeli on mielestäni ihan kiva hahmo, mutta hän on mielestäni vähän pikkuhutsun oloinen.... mikä ei nyt välttämättä ole pahakaan asia. Jengijohtaja Kusti on komea hurtta joka onnistuu luomaan tarinaan hieman jännitettä, mutta häntä ei kuitenkaan voi ottaa suurena uhkana Pepille kuin mitä tarina vaatisi leffan loppupuolella. Pepi itse on hyvin rasittava ylisuuripäinen pentu jota tekisi mieli motata kuonolle. Pepin elämässä ei ole MITÄÄN vikaa ja katsojaa lähinnä ärsyttää kuinka tämä hemmoteltu penikka vikisee vapauden puutteestaan, olisi eri asia jos Pepin omistajat olisivat hirveitä koiranpieksejiä, mutta Pepin elämässä kaikki on vaan niin täydellistä.

Hahmojen designit ovat melko mielikuvituksettomia, Kaunottaren ja Kulkurin pentujen designejähän ei voitu muuttaa kun pennut näytettiin jo ensimmäisen leffan lopussa, mutta se ei oikeuta animaattorien laiskuutta muiden hahmojen designien suhteen. Kaatopaikan koirat ovat vain hassuja karikatyyrejä jostain tietystä koirarodusta ja hämmästyn joka kerta tätä koira-animaatioiden ilmiötä jossa kadut tuntuvat olevan täynnä irrallaan juoksevia rotukoiria. Kustin jengissä on ainakin vanhaenglanninlammaskoira, afgaaninvinttikoira ja ranskanbulldoggi. Myöhemmin rankkuri on napannut jostain myös kiinanharjakoiran.

Animaatio on mielestäni ihan kaunista, se ei yllä ensimmäisen elokuvan tasolle (tässä koirien liikkeet ovat selvästi ihmismäisempiä) mutta on kuitenkin mielenkiintoisen näköistä ja tasalaatuista. Kulkuri on tässäkin varsin komea uros joten siitä pointseja <3 Kulkurin menneisyyteen myös keskitytään jonkin verran mikä on ihan mielenkiintoista ja jos Kaunottarella ja Kulkurilla aiotaan vielä rahastaa niin miten olisi elokuva Kulkurin vuosista huolettomana ja siistinä renttukulkukoirana? Eihän näitä pentuja kuitenkaan kukaan jaksa katsoa.

oi beibi

Elokuvan loppu on ärsyttävän sokerinen ja itsestään selvä. Tottahan toki Pepi palaa kotiin ja hänen omistajansa ottavat Enkelinkin mukaan super-idylliseen perheeseensä. Siitä huolimatta että kyseessä on jo talouden seitsemäs koira! Toivottavasti koirat tajutaan leikata ettei koirulien määrä ponnahda pilviin, mutta pitäähän nyt Pepin ja Enkelinkin saada oma pentue.... vai mitä, Disneyn perinteiden mukaan?

Kaikesta valituksesta huolimatta tämä on kelpo leffa joka viihdyttää useammankin kerran, eikä pelkästään pikkulapsia. Elokuvan teema olisi voinut olla kiinnostavampi tai sitten tätä teemaa olisi voitu käsitellä vähän tehokkaammin, mutta tarinallisesti tämä on paljon parempi kuin esimerkiksi Disneyn hengetön jatko-osa Topi ja Tessulle. Ihan mielelläni katsoisin kolmannenkin osan. Kunhan siinä on mukana Kulkuri. Mieluiten pää-osassa.

TÄHDET: ***1/2

Kaunotar ja Kulkuri (sarjakuva)

NIMI: Kaunotar ja Kulkuri (Lady and The Tramp)
VUOSI: 1984 (suomijulkaisun ajankohta, alunperin julkaistu vuonna 1963)
KUVITTAJA: Al Hubbard

Tämä lyhyt sarjakuva julkaistiin Suomessa ilmeisesti tehostamaan VHS:n myyntiä tai sitten teatterinäytöksen uutta kierrosta. Lehdessä lukee isolla Aku Ankka, eli vissiin on tullut joko ylimääräisenä lehtenä tilaajille, myyty liitteenä tai jotain sinne päin.

Kuvituksesta vastaa Al Hubbard, joka 60-luvulla piirsi myös paljon Pepi -sarjakuvia joista osa on ilmestynyt suomalaisissa Aku Ankoissa ja Nalle Puh -lehdissä. Ilmeisesti myös joissain sanomalehdissäkin lyhyinä strippeinä. Muistan kuinka tarhaikäisenä revin nämä sivut irti lehdistä ja teippasin ne uudeksi kokonaan Pepiä sisältäväksi järkkypaksuiksi vihkohirviöiksi (kunpa omistaisin ne vielä!). Ostin läjittäin divareista Nalle Puh -lehtiä, mutta vain jos niissä oli edes yksi sivu Pepiä, loppu olikin silmissäni roskaa. Pepiä piirtäneistä taiteilijoista Al Hubbard oli selkeästi yksi parhaimmista.

Nostalgiat sikseen. Sarjakuva kertoo elokuvan tarinan pääpiirteittäin, joitain kohtauksia on poistettu tai lyhennetty, joitakin kohtauksia taas ei elokuvassa ole tai ne ovat erilaisia. Kaunottaren omistajien ja muiden ihmisten kasvoja näytetään enemmän kuin elokuvassa. Elokuvassa selvästi pyrittiin näyttämään maailma koiran silmin, jolloin ihmisistä monesti näkyi vain heidän jalkansa tai osa kehoa.

Heti alussa on kohtaus jota elokuvassa ei ollut; Kaunottaren omistajat saavat joululahjaksi ilkeän Saara -tädin muotokuvan joka laitetaan komeroon piiloon. Tämä olisi ollut elokuvassakin hyvä lisä, katsojalle oltaisiin näytetty jo aiemmin kuinka talon väellä oli vähän kränää tädin kanssa. Muista erilaisista kohtauksista voivat kuvat puhua puolestaan:

Kaunotar angstaa vauvan synnyttyä. Tämä olisi ollut hyvä kohtaus myös elokuvassa.

Jalon entisestä urasta näytetään pieni väläys.

Kuonokoppa saadaan paljon simppelimmin irti ja eri eläimellä.

Väritys on aikakaudelle tyypillistä, käytössä ollut väripaletti on rajoitettu ja värien käyttö välillä kummallista. Kulkurin turkin merkit ovat jostain syystä liiloja, välillä jopa pinkkejä! Nykypäivän standardeilla tämä on vähän karu sarjakuva, mutta pidän yhä Hubbardin taiteesta. Hänen tyylinsä on selvästi omanlaisensa mutta tarpeeksi disneymäinen tälle sarjalle. Ääriviivat ovat vaivattoman elegantteja ja koirien anatomia toimii.

Apua Kulkuri olet pinkki!

Mitään muuta lisättävää en oikein osaa sanoa tästä. Ihan kiva pikku rahastussarjis joka ei onneksi ole täysi kopio elokuvaversiosta.

Viimeisessä paneelissa Pepiin viitataan sanalla hulivili, tuskin on sattumaa, että juuri ensimmäisissä Suomessa suomennetuista Pepi-sarjakuvissa Pepin nimi olikin Hulivili.

TÄHDET: **

Kaunotar ja Kulkuri

NIMI: Kaunotar ja Kulkuri (Lady and The Tramp)
VUOSI: 1955
OHJAAJA: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson & Hamilton Luske

Arvioitu englanninkielisen version perusteella.

Tämän leffan näkeminen pitäisi kuulua jokaisen yleissivistykseen. Jos tätä ei jostain syystä ole silti nähnyt, pieni kertaus on paikallaan juonesta. Kaunotar on varakkaaseen lähiöön ostettu cockerspanielinpentu joka kasvaa vielä elokuvan alkupuolella melkoisen pumpulisessa elämässä. Samaan aikaan snautserimainen katukoira Kulkuri elää vapaata elämää syöden joka päivä eri perheen luona ja vältellen rankkuria. Kaunotar huolestuu huomatessaan emäntänsä olevan raskaana ja ohikulkeva Kulkuri tulee irvailemaan hänelle kuinka vauvan syntyessä koiraa ei huomioida enää ollenkaan. Vauvan synnyttyä talon väki päättää lähteä matkalle ja jättää Kaunottaren (kukkahattu)tädin hoivaan. Kaunotar karkaa ja tapaa kaduilla taas Kulkurin joka kannustaa Kaunotarta vapaaseen elämään ilman ihmisiä.

Toisin kuin aiemmin arvostellussa Alfa & Omegassa päähenkilöiden kemiat toimivat, kummassakin elokuvassa leikitellään samalla "kielletyt rakastavaiset"-teemalla ja molemmissa elokuvissa päähenkilöt ovat toistensa vastakohtia jollain tapaa. Tässä se toimii oikein hyvin, sillä hahmojen luonteista ei ole tehty liian karikatyyrimäisiä vaan he ovat uskottavia ja luontevia. Pidän erityisesti Kaunottaren tavasta monesti kurtistaa kulmiaan huolestuneesti kesken toisten puheen, tämä kertoo hahmon hiljaisesta epävarmuudesta paljon vaikka ulkoisesti narttu kenties haluaa näyttää varmalta.

Toinen asia tarinassa mistä erityisesti pidän (antakaa anteeksi) on tietynlainen ikäero Kaunottaren ja Kulkurin välillä. Rakastan tarinoita joissa mies on vanhempi, se vaan niin iskee. Voih. Kaunotar siis on selkeästi noin vuoden vanha tavatessaan Kulkurin, mutta Kulkurin arvioisin olevan ehkä 3-vuotias ottaen huomioon hänen aikuisemman ulkonäön ja kuinka hän on jo ehtinyt saada kovasti mainetta katu- ja narttuseikkailuillaan. Tämä teema vain iskee muhun, eikä sinänsä vaikuta elokuvan sisältöön sen enempää, halusin mainita kuitenkin.

Tarina etenee sopivalla temmolla ja olin yllättynyt saadessani ekaa kertaa tietää ohjaajia olleen kolme! Tämä ei mitenkään näy elokuvassa, olisin odottanut kolmen ohjaajan elokuvan olevan melkoinen sekametelisoppa. Käsikirjoitus on myös luotu yhdistämällä kaksi aivan eri tarinaa, eikä tämäkään paista läpi.

Koirat ovat animoitu loistavasti. He liikkuvat koirille tyypilliseen tapaan; nuuskivat, pomppivat, kieriskelevät jne. Kaikki näyttää luonnolliselta ja onneksi ihmismäiset liikkeet (kuten vaikkapa tavaraan tarttuminen tassulla samalla tavalla kuin se olisi käsi) ovat jätetty pois. Päähahmojen designit ovat kauniita, erityisesti Kulkurin. Niin komea! Muut koirat ovatkin sitten lähinnä hassuja karikatyyrejä roduistaan (onpas rankkurilla paljon rotukoiria selleissään), mutta heidän roolit ovat sivurooleja joten se ei haittaa.

Loppukohtaus jossa Kulkuri pelastaa vauvan rotalta mutta perhe luuleekin Kulkurin yrittäneen hyökätä vauvan kimppuun muistuttaa paljon brittiläisestä kansantarusta Gelert-koirasta. Gelert tappoi suden joka oli uhannut isäntänsä vauvaa, mutta isäntä palatessaan huomasi aluksi vain verisen Gelertin ja kaatuneen kehdon. Hän tappoi Gelertin ja vasta sen jälkeen näki suden ruumiin. Kulkuri passitetaan rankkurille, mutta erhe huomataan ja koira saadaan takaisin. Eli tällä kertaa sentään kävi paremmin.

Suosittelen lämpimästi tätä elokuvaa, ajan hammas ei ole järsinyt sitä lainkaan. Animaatio on laadukasta ja tarina on myös kestänyt iän. Romanttisesta aiheesta huolimatta meno ei mene liian lällyksi ja kummallakin koiralla on tarpeeksi persoonaa pitämään suhteen kiinnostavana.

TÄHDET: *****