lauantai 27. joulukuuta 2014

Weed (manga, Kaibutsu -saaga)


NIMI: Weed (Ginga Densetsu Weed)
VUOSI: 2000
KUVITTAJA/TARINA: Yoshihiro Takahashi

Olen hitaasti alkanut lukea Weed -mangaa uudelleen alusta alkaen. Tämä arvostelu keskittyy pokkareissa 1-6 esiintyneeseen ensimmäiseen tarinaosuuteen, jossa päävihollinen on geenimuunneltu Kaibutsu. Kaibutsu -saagaa seuraa pitkä Hougen -saaga, jotka esiintyivät kumpikin animessa. Hougen esiintyy jo tämän saagan aikana, mutta lasken Hougen -saagan alkavan vasta Kaibutsun kuoleman jälkeen Kaibutsun ollessa tämän lyhyen jakson pääpahis. Hougeninkin jälkeen manga jatkuu vielä pitkästi (pokkareita ilmestyi 60), vaikka anime loppui Hougenin kukistumiseen. Tulen arvostelemaan sarjan kaikki saagat jahka kerkiän.

Weed on jatkoa äärimmäisen suositulle Hopeanuolelle (Ginga Nagareboshi Gin) ja sijoittuu noin kymmenen vuotta eteenpäin Hopeanuoli -mangan päättymisestä. Weed on legendaarisen Ginin poika, joka syntyy isänsä ollessa "työmatkalla". Weedin äiti sairastuu ja poika joutuu metsästämään ruokaa kummallekin. Juuri ennen Sakura -emon kuolemaa Weed kohtaa pelkurimaisen GB -nimisen koiran ja kuollessaan Sakura pyytää häntä viemään Weedin isänsä luo Ohuun. Ohu ei kuitenkaan enää ole koirien paratiisi, vaan siellä riehuu mysteerinen suuri koirahirviö, joka syö ihmisiäkin. Koko alue on kaaoksessa, Ohun armeija ilman johtajiaan käy sisällissotaa toisiaan vastaan, ihmiset kääntyvät villikoiria vastaan ja tietenkin mysteerinen hirviö on myös koirien kimpussa.




Suuri aikaharppaus on vähän outo ratkaisu, sillä sarjassa esiintyy paljon Hopeanuolesta tuttuja hahmoja, joiden pitäisi olevan kaiken järjen mukaan kuolleita tai täysin ikäloppuja. Ikäerot eivät myöskään stemmaa, joidenkin lähes saman ikäisten koirien pysyessä ikinuorina ja toisten harmaantuessa normaalisti. Takahashi ei ole ollut kovinkaan hyvä pitämään lukua miljoonista hahmoistaan, osan kadotessa täysin ilman mitään selitystä. Joka tapauksessa aikahyppäys tuo epäloogisuuksien ohella tarinaan myös kiinnostavia elementtejä. Ohun koirien paratiisi on ollut pystyssä vuosia ja siitä ja sen sotureista on tullut legendaarisia. Jopa lemmikit tietävät Ginin ja Ohun soturit. Ohun suistuminen täyteen kaaokseen ja anarkiaan onkin mielenkiintoista seurattavaa ja etenkin ihmisten osallistuminen koirajahtiin tuo mukaan hyvää realismia. Vaikka Ginga -sarjan pääosassa ovat aina olleet koirat, on silti mukava nähdä Daisuken esiintyvän edes vähän tarinassa aikuisena.

Rohkeina ja yllättävinä vetoina Takahashi näyttää Hidetoshin yrittävän ampua entisen villiintyneen John -koiransa ja itse Giniltä ammutaan lukijan silmien edessä aivot pellolle (tosin myöhemmin paljastuu, ettei kyseessä ollut oikea Gin). Valitettavasti saagan edetessä meno muuttuu lähinnä monsterijahdiksi ja taistelu geenimanipuloitua Kaibutsua vastaan on pitkä ja melko puuduttava. Muutenkin geenimanipuloinnin ainainen demonisointi aiheuttaa minussa raivoisaa silmien pyöritystä, mutta onneksi mangassa perustellaan edes jotenkin miksi Kaibutsu on luotu. Hirviö on suunniteltu elinsiirtoja varten, eikä vain "koska ihmiset ja etenkin tiedemiehet on HULLUJA JA LEIKKII JUMALAA!!1!"



Alussa Weed auttelee toisia koiria myös pikkupahisten kanssa. GB ja Sasuke ovat kumpikin ilkeän diktaattorin alaisia ja Weed tuo kummassakin koirassa esille heidän sisäisen rohkeutensa. Weed myös auttaa sairastunutta Lennyä etsimään pentunsa. Weed on mangassa selkeästi vähemmän ärsyttävä kuin animessa. Jos olisin päässyt lukemaan mangan ennen animea mielipiteeni hahmosta olisi selkeästi toisenlainen, mutta valitettavasti animen Weed raivostutti niin paljon, että versio tuntuu dominoivan mielikuvaani hahmosta. Mangassa Weed on jopa suloinen ja samaistuttava. Toki Weed on yhtä oikeudenmukainen (liiankin?) kuin animessa, mutta mangassa hahmo tuntuu vähemmän saarnaavalta ja ylitaitavalta.

Kuvitus on tässä saagassa varsin nättiä. Selkeää, yksityiskohtaista ja hieman tavallista Takahashia realistisempaa. Valitettavasti taso alenee sarjan edetessä, tosin tämä on vain oma mielipiteeni. Olen lukenut monen pitävän Takahashin nykyisestä tyylistä enemmän. Kaibutsu -saaga on ihan hyvä aloitus Weedille, joskin uskottavuuden rajoilla kulkevan geenimuunnellun hirviön heitto mukaan heti alussa on aika hölmöä ja tunnelma ei ole läheskään yhtä sähköinen kuin Hopeanuolessa.

TÄHDET: ***


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Celebrity Pedigree (Peli)


NIMI: Celebrity Pedigree
VUOSI: ?
TEKIJÄ: KillerViral

PÄIVITYS VUODELTA 2021: Palasin pelin äärelle ja pelasin sitä monta tuntia. Tälläiseksi hölmöksi ilmaispeliksi peli on todella vaativa ja haastava, mutta sen voittaminen ei ole mahdotonta. Sain viimein pelin loppuun, eli kennelini kaikki koirat olivat viiden tähden arvoisia. Vinkiksi annan, että huonompia pentuja ei kannata heti myydä niiden synnyttyä, sillä niiden arvo nousee niiden aikuistuessa. Vaikein jalostettava ominaisuus on huumori, sillä kaupasta on saatavilla vain yksi julkkis, jolla on korkea huumoritaso, mutta jonka muut tasot ovat matalampia. Kannattaa keskittyä jalostamaan muita ominaisuuksia ja jättää huumori viimeiseksi. Viiden tähden koiralla ei edes tarvitse olla kaikki ominaisuudet täysin tapissa. Peli myös päättyy heti kun kaikki koirat ovat viiden tähden tasoisia, eikä pelaajalla ole edes mahdollisuutta nähdä täydellistä kenneliään, mikä oli todella harmittavaa!

En tiedä miten törmäsin tähän peliin, mutta onneksi törmäsin! Harvoin tulee vastaan näin hölmöjä ideoita. Celebrity Pedigree on yksinkertainen ilmaispeli, jota voi pelata useammalla sivulla, kuten täällä. Pelissä tarkoitus on jalostaa yhä parempia koiria, mutta ei mitä tahansa koiria, vaan näillä koirilla on julkkisten päät. Jos siis olet koskaan mielessäsi parittanut kahta julkkista yhteen, nyt voit toteuttaa haaveesi.

Pelaaminen on yksinkertaista. Alussa saat valikoiman sekalaisia vähemmän laadukkaita julkkiskoiria, joita järkevästi yhdistelemällä saat laadukkaampaa jälkikasvua. Myymällä pentuja saat maksettua kennelkulut ja ostettua laadukkaampia siitoskoiria. Joka päivänä/"kierroksella" voit teettää uusia pentuja, toisin kuin muissa koiranjalostuspeleissä tässä pelissä ei ole minkäänlaista odotusaikaa. Puolessa tunnissa ehtii tuottaa monta sukupolvea. Kennelissä kuitenkin on tilarajoitus, joten koiria on pakko myydä vaikkei rahaa tarvitsisikaan.

Osa valikoimasta, huomatkaa koiriin liittyvät sanaleikit.
Jo pelkkä idea koirajulkkisten parittamisesta keskenään on viihdyttävä, mutta pelissä oikeasti toimii genetiikka yllättävän hyvin. Sisäsiitoksella saa nopeasti haluttuja ominaisuuksia esiin, mutta sisäsiitos myös nopeasti tiputtaa koirien laatua ja lopulta ruudulle tulee muistutus "geenipoolisi vaikuttaa matalalta, olisiko aika lisätä uutta verta?" ja jälkikasvusta tulee vain yhden tähden arvoisia Amy Winehouse- tai Ozzy Osbourne -koiria. Julkkisten kasvonpiirteet periytyvät jälkikasvuilleen ja tulokset ovat suureksi osaksi erittäin hämmentäviä.

Ennen paritusta voit tarkastella mahdollisia tuloksia.
Genetiikka toimii! Jonkin aikaa sukurutsattuani Bono x Kate Moss/Lindsey Lohan -yhdistelmää koko koiralauma alkaa näyttää samalta.
Pelasin pelia noin pari tuntia, tuon ajan loppua kohden pelistä tuli harmittavan vaikea. Laadukkaampien koirien ylläpito maksaa enemmän, eikä pentujen myyminen enää kata kuluja. Mitä enemmän pentuja sitten myy kulut kattaakseen sitä vähemmän jalostusmateriaalia jää itselle. Lopulta rahani eivät enää riittäneet mihinkään ja tasapainoilin vain parin koiran kanssa, jotka tuottivat tuskin mitään laadukasta ja jouduin jatkuvasti sukurutsaamaan koiria, koska ei ollut varaa ostaa uutta verta, mutta pentuja kuitenkin piti teettää niiden ollessa ainut rahan lähde.

Erittäin omaperäinen ja viihdyttävä peli, suosittelen jos on tylsää ja arvostaa tälläistä hieman sairastakin huumoria.

TÄHDET: **1/2

maanantai 15. joulukuuta 2014

Nara piertelee, osa 3 - Keskiaikameininkiä


Jee taas tuli piirrettyä jotain. Pahoittelen, jos joitakuita ärsyttävät nämä piirtelypostaukset, yritän tehdä niitä vain sopivin väliajoin ja mielestäni ne tuovat vähän vaihtelua blogiin.

Anyways, tällä kertaa suunnittelin alter egostani version Game of Thronesiin. Halusin nettikaverini kanssa piirrellä eeppisiä kuvia hahmoistamme GoT:in fantasiamaailmoissa, mutta sitä varten pitäisi ensiksi suunnitella asut ja muut yksityiskohdat.

Olen jonkin aikaa pelannut Game of Thrones Ascent -peliä, joka on koukuttanut alkeellisuudestaan huolimatta. Pelissä voi suunnitella helposti oman talon bannerin (GoT:ssa sukuni on nimeltään Dogsblood) ja otin pelihahmostani muitakin yksityiskohtia mukaan GoT-Naraa varten.



Ensimmäiset luonnokset olivat todella karkeita yrittäessäni keksiä Naralle hyvää taisteluasua. Aluksi suunnitelmissa oli haarniskan alla oleva lämmittävä vaatekerros, jonka yläosassa olisi tavallaan käänteinen huppu, jonka voisi levittää Naran naamalle kylmällä ilmalla ja/tai tuomaan vähän anonyymiyttä. No, idea oli tyhmä ja en onnistunut piirtämään sitä järkevän näköisesti. Tykkään yhä ajatuksesta naaman peittävästä vaatekappaleesta, mutta sitä varten Nara voi käyttää vaikka huivia halutessaan.

Itse haarniskan halusin olevan kevyt ja käytännöllinen. Olen äärimmäisen paska piirtämään ja etenkin suunnittelemaan vaatteita, joten etsin inspiraatiota GoT -hahmojen, roomalaisten sotilaiden ja Nolanin Batmanin haarniskoista. Yhdellä sarjan lempihahmoistani, Jorahilla on yleensä hyvännäköinen asu, joten otin siitä paljon vaikutteita. Halusin asun, joka suojaisi melko hyvin, mutta olisi lähinnä kevyt ja lähes huomaamaton kantaa jopa usean päivän jos tarve vaatii. Asua voisi siis käyttää muuallakin kuin taistelutilanteissa, vaikka metsästyksellä. Sukupuolta en halunnut korostaa millään tavalla asussa (hameet/kiltit ovat sarjassa yleisiä kummallakin sukupuolella), vaikka olisikin mahdollista muokata haarniskaa tissejä korostavaksi. Olkoot liiskassa siellä. Hahmoani ei myöskään haittaa jos muut erehtyvät luulemaan häntä urokseksi, sehän voi tuoda lähinnä vain lisää uskottavuutta, vaikkei GoT:ssa olekaan suuria ennakkoluuloja naisjohtajia kohtaan.

Päädyin sitten tälläiseen asuun. Olkavartta aluksi piti suojata kaksi haarniskalaattaa, mutta heivasin alemman mäkeen epäkäytännöllisyyden ja rumuuden vuoksi.


Haarniskan kaiverrukset ovat Naran talon bannerista otettuja. Käsivarsissa ei ole juuri mitään suojausta, paitsi paksut sideharsot, jotka hieman suojaavat, mutta ovat lähinnä tarkoitettu Naran kahden linnun laskeutumispaikoiksi. Pääasiallinen ase on gladius, eli roomalaistyylinen lyhyt miekka, joka on kevyt ja helppo käyttää.

Värimaailma päätetty. Jälkikäteen ajateltuna näyttää melko roomalaiselta. Kuvan lintu on yksi Naran kahdesta linnusta. GoT:ssa viestitään korppien kuljettamin kirjein, mutta halusin oman viestinviejäni olevan sen sijaan varis (lisäsin sen kuvaan myöhemmin), joihin minulla on paljon suurempi tunneside kuin korppeihin. Tässä kuvassa näkyvä lintu on partakorppikotka, joka toimii Naralle metsästyshaukan tavoin, mutta pääasiallisesti toimii lähinnä eksoottisena lemmikkinä. Laji sopii esihistoriallisella hurjalla ulkonäöllään täydellisesti sarjaan ja kuvittelisin Naran saaneen linnun poikasena diplomaattisena lahjana joltain Westerosin ulkopuoliselta maalta.


Ja vielä lopputulos. Kuvaan käytetty puuvärejä, Copicceja ja geelikynää. Jee nyt voin viimein keskiaikahöpöillä!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Peli - Pom Gets Wi-Fi


NIMI: Pom Gets Wi-Fi
VUOSI: 2013
TEKIJÄ: Me Patra

Pom Gets Wi-Fi on ilmainen peli, jonka voi ladata täältä. Heti ensimmäiseksi pitää sanoa pelin olevan helvetin hauska ja omaperäinen. Ohut kehystarina kertoo internetriippuvaisesta pomeranianista nimeltä Pom, joka kuolee tulipalossa ja joutuu koirien taivaaseen nössön kaverinsa Shibe -shiban kanssa. Mutta koirien taivaassa ei löydykään langatonta verkkoa ja itsekkään Pomin on lähdettävä etsimään sitä. Etsintäreissulla tavataan toisia koiria ja heille tehdään palveluksia vinkkejä vastaan.

Pelin tehtävät vaihtelevat laidasta laitaan, yhdessä tehtävässä etsitään sopivia tavaroita, joilla päästäisiin kipuamaan aidan yli, toisessa taas räpsitään salaa kuvia koiraneidosta pervolle bernhardilaiselle. Välillä tulee Pokemon -tyylisiä taistelutilanteita, joissa tosin ainoa vaihtoehto on jatkaa tappelua valitsemalla joko vastustajan härnäämisen (Pom loukkaa vastustajaa lapsellisesti) tai "Mutsis oli" tyyppisen vitsin (eli Pom heittää vastustajan äidistä loukkaavan vitsin). Taistelutilanteista ei voi paeta ja en ole varma voiko niitä edes hävitä. Välillä taistelut tuntuvat kestävän liian kauan ja energiamittarit ovat erittäin sekavia. Vitsit sentään ovat hauskoja, jos siis pitää alakoulutason loukkauksista.



Pelin hahmot ovat hauskoja, etenkin päähenkilö. Pom on äärimmäisen epäkohtelias, häpeämätön, itsekeskeinen ja laukoo jatkuvalla syötöllä viittauksia internetin memeihin ja animeen. Ystäväänsä Shibeä hän parittaa kuumeisesti toisen uroksen kanssa yhteen kunnon yaoi-fanitytön tavoin. Mukana on myös jatkuvasti hölmöjä koiriin liittyviä sanaleikkejä. Pelissä esiintyy kiitettävä määrä eri koirarotuja, jotka pikselityylistä huolimatta ovat tunnistettavia. Harmittavasti pelissä ehditään tutustua kunnolla lähinnä kolmeen hahmoon, sillä pelattavaa on vain noin tunnin verran. Lisäpituutta tuo vaihtoehtoinen loppu, mutta itse en enää jaksanut pelata peliä uudestaan sitä varten.

Grafiikka pelissä on tietoisen pikselistä ja ylisöpöä, mikä luo hauskan kontrastin rumille puheille. Peli näyttää oikeastaan varsin kivalta ja nostalgiselta. Koirat ovat lähikuvissa hyvän näköisiä ja heidän ilmeet vaihtuvat silloin tällöin puheen mukana. Pelaamiseen ei käytetä kuin nuolinäppäimiä liikkumiseen ja Z-nappia tai Enteriä kun halutaan vuorovaikuttaa toisten koirien tai esineiden kanssa. Liikkuminen on välillä tönkköä jos Pomin mukana kulkee toinen koira (suurimmaksi osaksi peliä perässä kulkee Shibe), koska seuraajakoira ei väistä jos peruutat häntä päin.



Pelistä on käsittääkseni tullut varsin suosittu, etenkin sen jälkeen kun PewDiePie on tehnyt siitä muutaman videon. Peli on harmittavan lyhyt ja tekemistä ei ole loppujen lopuksi paljoa. Vain muutaman tehtävän voi suorittaa vaihtoehtoisella tavalla. Tekijä on kirjoittanut mukaan kiitettävän paljon valinnanvaraista dialogia, jotka voi missata mikäli ei välillä palaa puhumaan koirien kanssa. Myös Shibelle voi ja kannattaa puhua aina jonkun suuremman tapahtuman jälkeen, jolloin Shibe antaa vinkkejä etenemistä varten tai Pom pikkuvittuilee hänelle. Parhaimmaksi elementiksi pelissä koinkin juuri koirien keskinäiset randomit höpötykset. Peli tuskin tarjoaa mitään jos ajatus raivokkaan animeteinin tavoin hälisevästä nettiriippuvaisesta koirasta ei houkuta.

Pom on tekijänsä ensimmäinen peli ja on erittäin hauska ja omaperäinen aloitus. Mistään mestariteoksesta ei todellakaan ole kyse, mutta sitä peli ei rehellisesti edes yritä olla. Kyseessä on "vain" puhdasta älyvapaata viihdettä.

TÄHDET: ***1/2

torstai 11. joulukuuta 2014

The Fearless Four


NIMI: The Fearless Four (Die furchtlosen Vier)
VUOSI: 1997
OHJAAJA: Eberhard Junkersdorf, Jurgen Richter, Michael Coldewey

Tätä elokuvaa ei tietääkseni ole julkaistu Suomessa, korjatkaa jos olen väärässä. Elokuva perustuu löyhästi Grimmin veljesten tarinaan Bremenin soittoniekoista. Löyhästi siksi, koska elokuvassa aikakaudet on laitettu iloisesti sekaisin, jolloin osa tapahtumista näyttäisi sijoittuvan jonnekin väliin 1800-luvulle, kun taas välillä mukana on robotteja, hologrammeja ja moderneja musiikkivälineitä.

Päähenkilöinä toimii neljä musiikillisesti lahjakasta eläintä, jotka kaikki joutuvat kodittomiksi syystä tai toisesta. Buster -koira ei halua metsästää, vaan mieluummin lauleskelee muiden koirien jahdatessa kettuja. Fred -aasi ei enää jaksa kantaa kuormia ja isäntä on myymässä hänet makkaratehtaalle. Gwendolyn -kissan rikas emäntä on kuollut ja perilliset aikovat juonitella kissan pois päiviltä saadakseen koko perinnön (köh, Aristokatit, köh). Ja viimeisenä Tortellini -kukko saa lähtöpassit kanaltaan, joka häätää ukkonsa heittämällä häntä kananmunilla (eikö tämä ole lapsien murhaamista?). Eläimet lyöttäytyvät yhteen ja aikovat lähteä musiikkiuralle Pariisiin, tietämättään kuitenkin kävellen väärään suuntaan kohti Bremeniä.




Kuten aiheeseen sopii elokuva on musikaali ja elukat tuntuvat lauleskelevan aina 5-10 minuutin välein. Ensimmäinen laulu tiputetaan heti ensimmäisten viiden minuutin jälkeen ja kyseinen luritus tulee mielestäni odottamatta sopimattomaan kohtaan. Elokuva on saksalainen, mutta laulut on selvästi suunniteltu aluksi englanniksi. Katsoin elokuvan englanniksi ja pätkiä myös saksaksi, saksankielinen versio kuulostaa selkeästi tönkömmältä ja lauluihin on jäänyt outoja englanninkielisiä sanoja. Elokuvan laulut eivät tehneet oikeastaan minkäänlaista vaikutusta, osa niistä oli täysin tarpeettomia ja tylsiä, jopa suoraan sanoen huonoja. Kaikkia vaivasi tietynlainen tunkkaisuus. Yhden laulun (Powertool) rytmistä pidin, mutta itse sanoitukset ja laulu eivät innostaneet. Elokuvassa koko ajan jankutetaan katsojalle kuinka lahjakkaita suloääniä hahmot ovatkaan, mutta en itse tätä huomaa. Kummankin kielisessä versiossa laulu on peruskauraa.

Elokuvassa on selkeästi haettu Disney -elokuvien tunnelmaa ja tyyliä, mutta yritelmä ei siinä onnistu. Disney -elokuvissa lauluilla on aina ollut tärkeä osa tarinankuljetuksessa, mutta Disneyn laulut ovat pääosin oikeasti hyviä ja niitä ei ole tungettu joka väliin. Mukana on vähän väliä mukahassua huumoria, joka ei ainakaan itseäni naurattanut kertaakaan. Hahmojen välillä ei ole kunnollista kemiaa, katsojan pitää vain hyväksyä, että elukat muuttuvat sydänystäviksi heti ensitapaamisen jälkeen. Ainut hahmo, jolla tapahtuu jonkinlaista hahmonkehitystä on Buster -koira. Alussa hän inhoaa Gwendolyniä, koska kliseen mukaan koirat inhoavat kissoja. Kuitenkin lopussa hän yhtäkkiä laulaa rakkausserenadia kissalle. Välissä ei ole annettu mitään vinkkiä Busterin asenteen muuttumisesta kissoja kohtaan, eikä varsinkaan vihjausta rakastumisesta.



Apua....
Animaation tyyli muistuttaa aina hetkellisesti Disneyn tuotoksia, hahmot on suurimmaksi osaksi animoitu hyvin ja ilmeikkäästi, mutta kokonaisuuden pilaa täysin tarpeeton, rumalta näyttävä tietokoneanimaatio. Kenties pahin WTF-hetki on Powertool -laulun aikana, jolloin teurastamon auto tulee hakemaan aasia. Autosta astuu ulos kamalasti tietokoneella animoitu laulava robottikentauri. Siis miksi tälläistä randomia sontaa on laitettu Grimmin veljesten tarinasta kertovaan elokuvaan mukaan?

Olin melko pettynyt Fearless Fouriin. Elokuva näyttää erityisesti alussa varsin nätiltä, mutta sitä vaivaa liiallinen lapsellisuus, tylsät laulut, kamala tietokoneanimaatio ja loppua kohti yhä hölmömmäksi käyvä juoni. Ei ole ihmekään, ettei tätä elokuvaa juuri kukaan muista. Elokuvan ehkä parhain kohtaus oli juuri tuo ensimmäinen kuin tyhjästä pomppaava laulu, jonka voi katsoa erikseen täällä. Kokonaisuutena elokuva on heikko, mutta muutaman kohtauksen voi katsoa erikseen viihdyttävän animoinnin ansiosta.

TÄHDET: **1/2


maanantai 8. joulukuuta 2014

The Cunning Little Vixen


NIMI: The Cunning Little Vixen
VUOSI: 2003
OHJAAJA: Geoff Dunbar

Olin hirveän innoissani löytäessäni tämän itselleni täysin tuntemattoman animaation, mutta innostus haihtui pian ja kesti kauan löytää motivaatio koko elokuvan katsomiseen. Elokuva perustuu saman nimiseen oopperaan ja koko elokuva tosiaan on yhtä tauotonta oopperaa. Kaikki hahmojen repliikit lausutaan laulun muodossa. Tämä ei varmastikaan ole kaikkien mieleen, enkä itse ole koskaan pitänyt varsinaisesta oopperasta. Musikaaleista kylläkin.

Päähenkilö on nuori naaraskettu Sharp Ears, jonka metsänvartija kaappaa itselleen. Kettu ei kuitenkaan koskaan kunnolla kesyynny, vaan haluaa takaisin vapauteen ja kapinallisena kannustaa pihan kanojakin nousemaan kukon yksinvaltaa vastaan. Kasvattuaan hiukan Sharp Ears karkaa vapauteen ja löytää elämänsä rakkauden.



Animointi elokuvassa on ristiriitaista, taustat ovat monesti hyvinkin hutiloiden tehdyn näköisiä, mutta hahmojen liikkeet on animoitu hyvin. Toisaalta tekijät ovat pitkin elokuvaa menneet sieltä missä aita on matalin ja samoja liikesarjoja käytetään monta kertaa uudestaan ja välillä liikkeitä hidastetaan jolloin liike on töksähtelevän näköistä. En myöskään pitänyt päähenkilön liian yksinkertaisesta ulkonäöstä, pelkkä kokopunainen kettu ei ole kiinnostavan näköinen. Etenkin, kun elokuvassa esiintyvät muut ketut näyttävät lähes samalta. Osalle on jopa rajattu häntään ja jalkoihin valkoisiksi tarkoitetut merkit, mutta jostain syystä niitä ei ole jaksettu sitten värittää valkoisiksi tai poistaa rajoja jälkikäteen. Tälläiset yksityiskohdat tuskin häiritsevät suurinta osaa yleisöstä, mutta animaatio- ja ylipäänsä taidefanina kiinnitän paljon huomiota turhiin pikkuvirheisiin.

Tarinan kuljetus on mielestäni heikkoa. Osa kohtauksista tuntuu aivan liikaa pitkitetyiltä, muutaman kohtauksen merkitystä kokonaisuudelle en ymmärtänyt ollenkaan. Elokuvan musiikki ei tee minuun vaikutusta, ensinnäkin koska ooppera on aina ollut lähinnä teennäistä nirppanokkien roskaa mielikuvissani ja ei ainakaan tässä yksinkertaisesti kuulostanut mitenkään ihmeelliseltä. Itse hahmojen lauluäänet jättävät paljon toivomisen varaa, vaikka mukana olleet laulajat ovat ilmeisesti olleet ooppera-ammattilaisia.



Elokuva on selkeästi aikuisille suunnattu lapsekkaasta piirrostyylistä huolimatta. Mukana oli minullekin viihdyttävää yhteiskuntakritiikin vihjausta ja erittäin yllättävä ja hauska kohtaus, jossa kettu häätää mäyrän pesästä kusemalla sen päälle. Ja kohtauksessa selvästi näytetään mistä se kusi tulee. Elokuvassa on myös kiroilua ja seksiviittauksia.

Erikoisuudestaan huolimatta en kiinnostunut elokuvasta ja sen läpikatsominen oli melkoista pakkopullaa.

TÄHDET: **

torstai 4. joulukuuta 2014

Nara piertelee, osa 2 - Angst


Pahoittelen postauksien vähentymistä. Olen viime aikoina keskittynyt yritysasioihin, setvinyt masentavaa ihmissuhdedraamaa ja keskittynyt lähinnä ilahduttamaan itseäni piirtämisellä. En muista milloin olisin ollut viimeksi näin motivoitunut piirtämisen suhteen. Nyt pää pursuaa ideoita ja suunnittelen teoksia, jotka ennen olisin ohittanut täysin liian suuren vaivan vuoksi. En kuitenkaan halua laiminlyödä blogianikaan. Ehkä joitakin lukijoita kiinnostaa nämä piirtelyjututkin.

Tämän kuvan aloitin ilmeisesti marraskuun 10. tai 11. päivä ja sain valmiiksi 4. joulukuuta. Ottakaa huomioon, että pidin välillä usean päivän taukoja kuvasta ja piirsin jotain muuta. Otin onneksi paljon kuvia työn edistymisestä, vaikken suunnitellut etukäteen tekeväni blogipostausta aiheesta. Tämän vuoksi kuvien rajaukset vaihtelevat paljon.



Kuva alkoi vaatimattomasti, tyypillisenä angstiluonnoksena vihkooni. Tykkään hirveästi piirtää koirien lihaksia, vaikka ne eivät varmastikaan ole 100% korrekteja. Aloin myös katsella reffikuvia koirien luurangoista (tästä huolimatta anatomiassa on virheitä, otan omia vapauksia enkä halua seurata mallikuvaa orjallisesti) ja lopullinen kuva alkoi muodostua mieleeni. Halusin jotain samanaikaisesti karseaa ja kauniin surumielistä. Naran ilme on tässä kuvassa vielä todella hoopo, jotain hymyilyn ja ulvonnan väliltä. Luonnostelen yleensä sinisellä puuvärillä, jota harvoin siistin kokonaan/ollenkaan pois.


Vaihdoin ilmeen järkevämmäksi ja alan piirtää viivoja puhtaiksi,


Jaha sinne ilmestyi kuu. Tässä on jotain tyrkytettyä symbolismia kuinka kärsimyksestä syntyy uutta, öööh, elämää. Tai jotain.


Vaikka ääriviivat eivät ole vielä valmiita alan jo värittämään yksityskohtia. Miksi? Koska en jaksa keskittyä samaan asiaan kauan aikaa ja olen idiootti. Tässä vaiheessa yhä mietin mitä ihmettä teen taustalle ja mitä nuo Naran pään lähellä olevat luonnosviivat voisivat olla. Suunnitelmissa oli ketjuja, tähtirivistöjä, sädekehä.....


Tässä vaiheessa tuli pieni kriisi kun huomasin skannerin skannaavan siniset ääriviivat kamalan näköisesti kun muut osat on väritetty. Joudun tekemään päälle mustat ääriviivat uudestaan.


Huh, heti skannijälki parani! Hahmon väritykseen on muuten käytetty puuvärejä ja Copic -tusseja sekaisin, samalla tavalla kuin aikaisemmassakin postauksessa. Musta ääriviiva on Stabiloa. Päädyn tekemään pään lähettyville ketjua ikuisuussymbolin muotoon.


Skannasin kuvan jälleen ketjun valmistuttua, seuraavaksi vuorossa olisi se pelottava tausta. Jos tausta epäonnistuisi, minulla olisi silti tallessa tämä skanni, joka taustattomuudesta huolimatta on melko valmiin oloinen ja kehtaisin ladata sen netin gallerioihin häpeämättä.

Blogia varten vähän rajattu versio, kokonaisena ja isompana DeviantArtissa ja FurAffinityssä.
Lopullinen versio, en valitettavasti ottanut kuvia taustan edistymisestä. Tausta on pelkkää Copiccia, lukuun ottamatta geelikynällä tehtyjä tähtiä. Lisäsin valkoista geelikynää myös hahmoon, sekä viime hetken päähänpistona selkeästi erottuvaa verta punaisella tussilla. En tykkää ollenkaan tuosta kuun loistosta, mutta muuten kuva on mielestäni hyvin onnistunut ja näin sen eteen paljon vaivaa. Tämä oli ensimmäinen kerta jolloin olen yrittänyt värittää avaruutta ja harjoittelin vähän erillisille papereille ennen varsinaisen kuvan mahdollista pilaamista. Ja ei, ei todellakaan ole suositeltavaa värittää taustaa hahmon jälkeen. Useamman kerran korjasin hahmon väritystä sinisen värin livahtaessa hahmon päälle.

Avaruusharjoittelua.