Yamaton oudoimmat viholliset

Tämä juttu on julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-jäsenlehdessä nro 17. Kaikkia outoja vihollisia ei mainita, sillä osasta on saattanut olla puhetta muissa artikkeleissa ja täten olen vähentänyt toiston määrää.

Shiroi Senshi Yamato on ensisijaisesti koirataistelusarja, mutta se ei tarkoita, etteikö Yamato kohtaisi koirien lisäksi muita vihollisia areenan ulkopuolella. Korkealentoiselle sarjalle tyypillisesti osa näistä vastustajista on varsin kummallisia tapauksia, joten esitellään heistä muutama.

Jack

Yamaton omistaja, Ryou, osallistui luokkaretkelle metsään, jossa hän ja ystävänsä näkivät villikoiran, jota pojat luulivat sudeksi. Pojat tulivat myöhemmin Yamaton kanssa etsimään sutta. Susi olikin vanha collie Habu, joka oli ennen saman villikoiralauman johtaja, mihin Yamato oli syntynyt. Fubukin tullessa johtajaksi vanha Habu pysyi Fubukin neuvonantajana ja piti myös Yamatosta huolta, kunnes viimein Habu lähti omille teilleen, kun tunsi ettei hänen apuaan enää tarvittu. Yamato ei heti tunnistanut Habua ja ajoi koiraa takaa. Kun Yamato viimein muistaa Habun lapsuudestaan, hän karkaa omistajaltaan ja seuraa Habua usean päivän ajan, jolloin Habu opettaa nuorelle koiralle selviytymistaitoja.

Näihin aikoihin eläintarhan tiikeriä siirretään rekalla Idan kylästä akitalaiseen eläintarhaan. Kuski ei huomioi sillan painorajoitusta, jolloin silta romahtaa rekan alta ja Jack-niminen tiikeri pääsee vapaaksi. Jack ilmestyy metsään, jossa Habu opettaa Yamatolle liito-oravien metsästystä. Jack varastaa Yamaton saaliin, josta Habu raivostuu, sillä villikoiran ei missään nimessä saisi antaa saalistaan pois noin vain. Habu näyttää mallia hyökkäämällä tiikerin kimppuun, mutta hänen toinen takajalka jääkin metsästäjän rautaan kiinni. Kamppailun katsominen herättää Yamaton taisteluvaistot. Yamaton harhauttaessa tiikeri paljastaa mahansa Habulle, joka repii sen auki Kaiten Jigoku -iskulla, samalla repien myös oman ansaan jääneen jalkansa poikki. Tiikeri kuoli sen suolten purskahtaessa ulos.

Sarugami

Ryou ja Yamato oli kutsuttu Shikokun saarelle koirataisteluturnaukseen. Heidän vastustajinaan olivat Seijūrō ja hänen shikokunkoira Ryū. Tämä taistelu päättyi tasapeliin, jonka lopussa Yamato ja Ryū osoittivat toisilleen kunnioitusta nuolemalla toistensa kasvoja. Areenan ulkopuolella joukko miehiä taistelukoirineen pysäytti Seijūrōn ja Ryūn, jotka olivat yhä uupuneita ottelusta. He halusivat kostaa kaikkien niiden koirien puolesta, jotka Ryū oli tappanut. Ryū ja Yamato ystävineen pähittivät taistelukoirat helposti, mutta tuntemattomilla miehillä oli vielä yksi ässä hihassaan: he laskivat jättimäisen Black Monster -nimisen mustan tosan ulos häkistä.

Yamato ja Hayate taistelivat Black Monsteria vastaan samalla, kun puissa oleskelevat japaninmakakit alkoivat viskoa heitä kivillä. Makakit olivat koko ajan vauhkompia. Taistelun keskellä Black Monster viskoutui läheiseen pusikkoon, josta kuului kivuliasta vinguntaa, ja puskasta tuli esille valtava koura. Se kuului hirvittävän suurelle gorillalle! Tapettuaan Black Monsterin Sarugami kaappasi Seijūrōn ja Ryūn kouriinsa ja lähti karkuun muut koirat perässään. Päädyttyään meren viereiselle jyrkänteelle Sarugami oli umpikujassa ja päästi Seijūrōsta irti, mutta tappoi hänen koiransa. Seijūrōn onnistui iskeä Sarugamia keihäällä, jolloin gorilla tippui mereen ja hukkui.

Tieto Sarugamin olemassaolosta houkutteli paikalle tutkijoita, jotka saivat selville, että gorilla oli pystynyt elämään Japanin ilmastossa, koska se oli löytänyt luolan, jossa oli kuuma lähde. Luolasta löytyi ihmisen ja kahden gorillan luurangot. Ruumis piteli käsissään kirjettä, jossa oli kirjoitettu englanniksi gorillan menneisyydestä. Kirjeen mukaan brittiläinen purjelaiva oli joutunut myrskyn kynsiin Japanin lähellä vuonna 1876. Laiva oli kuljettanut gorilloja lahjana Japanin keisarille, mutta niiden häkit rikkoutuivat myrskyssä. Sarugami oli näiden gorillojen jälkeläinen.

Rara

Jättimäinen liito-orava Rara on ehdottomasti vihollisista oudoimmasta päästä, ja hahmo otetaan monesti ensimmäisenä esille, kun puhutaan sarjan omituisuuksista. Rara oli Kentarou Kusabukin lemmikki, joka oli jostain syystä kasvanut hurjan kokoiseksi. Raralla oli myös kolme lasta, jotka olivat hieman normaalia liito-oravaa isompia. Rara laskeutui säännöllisesti metsästä kylään varastamaan kanoja ja koiria ruuakseen, minkä vuoksi metsästäjät lähtivät etsimään sitä. Metsästäjät tappoivat Raran lapset, mutta metsästäjät upposivat suohon eivätkä voineet ampua Raraa. Yamato, Hayate ja Jumbo taistelivat väkivahvaa vastustajaa vastaan. Taistelusta vauhkoontunut Rara kävi myös ihmisten kimppuun, ja lopulta sen omistaja päätti lopettaa lemmikkinsä lävistämällä sen ruumiin keihäällä.

Valkohai

Päästäkseen takaisin omistajansa luo Yamato ja Musashi hyppäsivät risteilyaluksen kannelta mereen, jossa vastassa oli nälkäisiä valkohaita. Yamato oli nyt erittäin vaikeassa asemassa, mutta älykkyytensä ansiosta hän onnistui päihittämään vihollisensa jälleen. Yamato asetti airon soutuvenettä vasten ja antoi hain syöksyä täydellä voimalla vasten airoa, joka tunkeutui hain suuhun ja sai sen vuotamaan verta.

Sahara

Sahara on afrikanvillikoira, jonka omistaa erittäin rikas ja rikollinen mies Seiji Shimon. Shimon oli alun perin palkkasoturi, jonka ryhmä jäi Afrikassa afrikanvillikoirien piirittämäksi. Shimon oli ainut selviytyjä, ja hän tappoi suurimman osan villikoirista paljain käsin, paitsi niitä johtavan Saharan, jonka hän pakotti lemmikikseen. Sahara oppi hyvin paljon eri taitoja: hän matkusti isäntänsä avoauton kyydissä, laskeutui lentokoneesta laskuvarjolla, käytti taisteluissa pitkillä metallikynsillä varustettuja hanskoja sekä isäntänsä rakentamassa salaisessa laboratoriossa osasi käyttää kaikenlaisia vipuja ja seurasi tapahtumia valvontakameroista.

Shimon järjesti koirataisteluturnauksen, jonka varjolla hän aikoi varastaa osallistujien koirat. Koirat vietiin laboratorioon, jossa Yamato yritti vapauttaa heidät. Sahara huijasi Yamatoa astumaan isäntänsä virittämiin ansoihin, joihin lukeutui esimerkiksi lähestyvä piikkiseinä, piraijoita täynnä oleva allas ja huone, jossa oli kolme puumaa. Varastetut koirat vapautettiin sillä välin kun Yamato suoritti ansarataa. Yamaton selvittyä ansoista Sahara hyökkäsi hänen kimppuun, mutta vapautettu Seiran-taistelukoira tuli Yamaton apuun. Seiran oli taisteleva narttu, moninkertainen yokozuna ja Yamaton Musashi-ystävän äiti. Sahara haki metallikynsiset hanskansa apuun ja iski Seirania päähän niillä. Yksi hanska jäi kiinni Seiranin kalloon, ja narttu kuoli seisaalteen. Yamato onnistui irrottamaan toisen hanskan Saharan tassusta ja viilteli sillä pahasti Saharaa, jolloin Sahara lähti karkuun.

Sahara kaivautui onkaloon, jossa odotti valtava kuristajakäärme. Käärme on aluksi Saharan puolella ja ottaa Yamaton kuristusotteeseen, mutta Yamato pelastuu, kun hänen ystävänsä Musashi tulee apuun. Sahara ja Yamato jatkavat veristä kamppailua. Yhtäkkiä käärme ottaakin Saharan uhrikseen ja nielee hänet elävältä. Yamato ja Musashi poistuvat onkalosta, luullen Saharan kuolleen. Mutta hieman myöhemmin mahahappojen syövyttämä Sahara repii itsensä ulos käärmeen mahasta. Yamato käyttää useaa taistelutekniikkaansa pahasti syöpyneeseen Saharaan. Sahara kuolee viimein, kun Yamato pyörittää häntä ilmassa pidellen hänen takajalasta kiinni. Liikkeen aiheuttamien g-voimien takia veri pakkautuu Saharan päähän, kunnes Saharan silmät räjähtävät hänen päästään.

Tetsukimen

Tetsukimen oli tosakoira, jonka pelottavuutta korostettiin piikikkäällä naamiolla, jossa oli leijonamainen harjas. Naamio otettiin koiralta pois juuri ennen otteluiden alkua, jolloin koiran pullottava otsa paljastui. Otsanahan alle oli piilotettu kova timantti, jota Tetsukimen käytti hyväkseen puskiessaan muita koiria. Tällaiset apuvälineet olivat koirataisteluissa kiellettyjä. Tetsukimenin omistaja käytti erilaisia huijauskeinoja myös kahden muun koiransa kanssa, jotka olivat Tetsukimenin veljiä. Yamato onnistui voittamaan Tetsukimenin revittyään hänen otsan auki tässä ottelussa keksimällään Jet Screw -iskulla, jolloin timantti lensi irti ja kopsahti yleisössä seisoneen miehen päähän.

Bayern

Tämä saksanpaimenkoira edusti Saksaa koirataisteluiden maailmanmestaruusturnauksessa. Bayernin omisti poika nimeltä Wohlen, joka oli uusnatsi. Wohlen pukeutui natsiunivormuun ja oli myös polttomerkinnyt koiransa rintaan suuren hakaristin. Hän ohjasi koiraansa ruoskalla.

Bayern voitti maailmanmestaruusturnauksen ensimmäisen ottelun Yhdysvaltoja edustanutta Grease-mastiffia vastaan. Ottelu oli täysin yksipuolinen, sillä Grease ei pysynyt Bayernin salamannopeiden liikkeiden perässä, ja lopuksi Bayern viskasi Greasen areenan keskellä olevaan vesialtaaseen, johon mastiffi melkein hukkui. Bayernin seuraava ottelu oli Yamatoa vastaan, ja hän oli pitkän aikaa selkeästi voitolla, kunnes Toshio Tachibana sabotoi ottelua heilauttamalla vyötä yleisön joukossa, mistä syntyi samanlainen ääni kuin Wohlenin ruoskasta. Bayern hämmentyi tästä, jolloin Yamato pääsi iskemään häntä. Yamato päätti ottelun Boomerang Sappoulla.

Mustang

Mustang osallistui myös maailmanmestaruusturnaukseen, edustaen Kanadaa. Koiran ulkonäössä ja tekniikoissa ei sinänsä ollut mitään erikoista, paitsi että hänen rotunsa saattaa ihmetyttää, sillä hän oli labradorinnoutaja - rotu, joka on tunnettu lauhkeudestaan!

Noutajat ovat myös hyviä uimareita, ja taistellessaan Yamatoa vastaan Mustang tarttui Yamaton takajalasta ja sukelsi areenan vesialtaaseen. Yamato yritti vimmatusti purra Mustangia, mutta tämä ei päästänyt irti otettaan. Kun Yamato oli menettämässä tajuaan, Mustang vaihtoi otettaan ja tarttui Yamaton kurkusta, sukeltaen yhä syvemmälle. Yamato vaikutti hukkuneen, ja Mustang palasi pinnalle haukkomaan henkeä. Silloin Yamato avasikin silmänsä ja Jet Screw -iskun propelloimana syöksyi vesialtaasta, minkä jälkeen hän käytti Neck Rolling -iskua Mustangin kaulaan. Iskun heikentämä Mustang tipahti altaaseen, ja Yamato julistettiin voittajaksi.

Hopeanuoli: Kuka oli oikeasti maailman vahvin koira?

Tämä juttu julkaistiin Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehdessä nro 19

Hopeanuoli-sarjassa koirataisteluiden raskaan sarjan mestari Benizakuraa kutsutaan maailman vahvimmaksi koiraksi. Tämä titteli perustuu kuitenkin koirataisteluareenoiden tuloksiin. On täysin mahdollista, että sarjan villikoirien joukosta voisi löytyä joku yhtä vahva tai jopa vielä vahvempi hahmo.

Tähän vertailuun otin mukaan vain Hopeanuoli-sarjan aikaisia hahmoja, olihan tämä väite vahvimmasta koirasta esitetty silloin, ja muuten olisin joutunut ottamaan mukaan hirvittävän määrän koiria loputtomilta tuntuvista jatko-osista. Johonkin on pakko vetää raja. Jotta koira voitaisiin laskea kaikkein vahvimmaksi, on sen pystyttävä voittamaan kaikki muut koirahahmot reilussa yksi vastaan yksi taistelussa ilman aseiden ja liittolaisten apua. Voiman lisäksi vaaditaan kestävyyttä, nopeutta ja älykkyyttä. Apuna käytän sarjan tapahtumien lisäksi Meteor Gin -tietokirjaa, johon Takahashi on kätevästi merkinnyt tilastot hahmojen taidosta ja voimasta, ja kirjasta löytyy muutakin sekalaista tietoa.

Benizakura

Käydään ensin läpi Benizakuran meriittejä, ja aletaan sitten etsimään hahmoa, joka voisi päihittää hänet. Hänestä tuli Koillis-Japanin mestari jo kolmevuotiaana, ja koirataisteluissa hän oli voittamaton, lukuun ottamatta tasapeliin päättynyttä ottelua Tsuna Arashia vastaan. Hän on jo 12-vuotias liittyessään Ouun armeijaan, mutta ikä ei näytä vähentäneen hänen voimiaan lainkaan. Kun Gin näkee hänet ensimmäistä kertaa, Benizakura taistelee härkää vastaan. Koira heilauttaa hyökkäävän härän helposti selälleen, ja isku katkaisee sen selkärangan. Härän painoa ei mainita, mutta taistelurotuiset härät painavat noin 600-700 kiloa. Jotkin lypsyrodun härät voivat kuitenkin painaa yli 1000 kiloa. Oli miten oli, tämä on melkoinen suoritus. Myöhemmin pahoista haavoistaan huolimatta Benizakura pystyy vetämään köytettyä tuhatkiloista Mosaa perässään jopa veden alla pitkän matkaa, mikä on paljon raskaampaa kuin kuivalla maalla. Tässä on todellakin hirviömäisen vahva koira!

Ehdokkaat

Ketkä sitten olisivat sopivia ehdokkaita Benizakuran päihittäjiksi? Päädyin seuraaviin hahmoihin: Akame, Ben, Gaia (hän on tosin susi, mutta silti koiraeläin), Gin, Moss, Riki ja Tsuna Arashi. He ovat kaikki osoittaneet ilmiömäisiä taistelutaitoja ja taidonnäytteitä. Kukin on soturien eliittiä, ja tulee olemaan hyvin vaikeaa päättää, kuka on vahvin.

Myös koirataisteluiden keskiraskaan sarjan mestari Musashi olisi ollut mahdollinen kandidaatti, mutta hän itse puhuu Benizakurasta maailman vahvimpana koirana, joten lienee turhaa väitellä hänen omia sanojaan vastaan. Susisaagasta löytyy monta kovatasoista soturia, jotka kuitenkin putoavat karsinnasta, koska he hävisivät taistelussa jotain toista soturia vastaan - esimerkiksi Gin voitti Jugan, Gaia voitti Reiman, Ben voitti Mukongan ja niin edelleen.

Käydään ehdokkaat läpi aakkosjärjestyksessä.

Akame

Igan ninjakoirien johtaja Akame on ketteryydessä ja kekseliäisyydessä vertaansa vailla. Hän hyppii vaivatta puissa ja osaa useita salaisia ninjatekniikoita, joihin lukeutuvat muun muassa Raikaken (käyttäjä roikkuu puussa takajalkojen varassa ja tiputtautuu vihollisen kimppuun), Rasenshuisha (käyttäjä kieppuu vedessä vesirattaan tavoin) ja Zanzō Sanbushin (käyttäjä luo itsestään harhauttavia kuvajaisia). Susisaagassa hän paljastuu yhdeksi Siriuksen koirasoturiksi voittaessaan Shū Tossō Battōgan hallinneen Shūgan. Erikoisiskua tehdessään Shūga käytti hyväkseen katkottua ja teroitettua etujalkaansa. Uusi Siriuksen koirasoturi perii erikoisiskun aiemmalta esikuvaltaan, mutta Akamen versiota Shū Tossō Battōgasta ei voi kutsua aidoksi, sillä hän joutui käyttämään apuvälineitä, ja kuten alussa sanottiinkin, aseiden käyttö on tässä vertailussa kiellettyä. Muut Akamen erikoisiskuista ovat erittäin taidokkaita, mutta eivät erityisen tappavia, ja osa niistä vaatii tietynlaisen ympäristön.

Suurista taidoistaan huolimatta Akame ei ole fyysisesti kovinkaan vahva, ja Meteor Gin antaa hänelle voimaksi vain kolme tähteä viidestä. Ilman aseiden ja ympäristön tuomia etuja hänellä olisi suuria vaikeuksia pärjätä vertailun muille hahmoille. Hän tippuu jatkosta.

Ben

Ben on hyvin vahva ja etenkin kestävä soturi. Hän sietää kipua hyvin. Esimerkiksi kun John hyökkäsi hänen kimppuunsa Ben rauhallisesti sanoi sen vain kutittavan häntä. Taistelussa Mossin laumaa vastaan Ben jäi suuren kiven alle, mutta ei kuollut, eikä lohkare edes katkaissut tai murtanut hänen luitaan. Ben oli tajuton pitkän aikaa, mutta lopulta heräsi ja heitti kiven pois päältään omin avuin. Tämän jälkeen Ben heilautti noin 85-kiloisen Mossin pää edellä kiveen. Ollessaan eläinlääkärin hoidossa Ben puski itsensä kalterihäkistä läpi. Benin suurin voimannäyte tapahtui varmasti Suuren taistelun aikana, kun hänen onnistui yksin vetää Akakabuton suuri henkivartijakarhu alas Vuorilinnasta. Tämä lienee verrattavissa Benizakuran viskomaan härkään. Taistelussa Siriuksen soturi Mukongaa vastaan Ben otti vastaan monta Geki Sentsūhi-Battōgaa ja selvisi niistä hengissä, sekä oppi myös tämän iskun.

Ninjakoirien sodassa Ben valitettavasti sokeutui, ja vaikka hän sai välillä näkönsä hetkellisesti takaisin ja oppi tulkitsemaan ympäristöä "mielen silmien" avulla, alensi yhden aistin katoaminen hänen taistelukykyään merkittävästi. Jää epäselväksi, kuinka vahva Ben voisikaan olla, jos hän ei olisi sokeutunut. Meteor Gin ilmoittaa Benin voimaksi täydet viisi tähteä. Benistä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista vastusta Gaialle, jonka vuoksi hänet on pakko pudottaa tästä vertailusta.

Gaia

Sitten onkin vuorossa melkoinen pirulainen, myös jumalkeisariksi kutsuttu Gaia. Mustien susien imperiumissa oli lukuisia kovatasoisia sotureita, mutta Gaia johti heitä kaikkia tyrannin ottein. Gaia hallitsi Zetsu-Tenrō Battōgan ja tiesi muiden Battōga-iskujen heikkoudet. Hänellä oli erittäin terävät hampaat, joilla pystyi hetkessä katkaisemaan ruumiinosia. Hän repi Reiman etujalan sekä Raigan, Sakonin ja Ukonin päät irti. Hän sieti kipua hyvin, jatkaen taistelua, vaikka Kurotora vei hänen korvansa ja Akame lävisti hänen kainalonsa oksalla, ja jopa sen jälkeen hän jatkoi taistelua, kun Ginin Battōga oli paljastanut osan hänen aivoistaan. Gaia päihittää helposti Reiman, Hyōman, Kurotoran, Benin, Johnin, Raigan... Ainoastaan Gin ja Akame tarjoavat hänelle vastusta, mutta hekin olisivat todennäköisesti hävinneet ilman liittolaistensa apua.

Vaikka moni Ouun valiosoturi ja Reiman susi kävi Gaian kimppuun yhtä aikaa ja vuorotellen, Gaian kuolemaksi koitui lopulta purkautuva tulivuori. Taistelun loppupuolella Gin iskee uupunutta Gaiaa yhä uudestaan eri Battōgoilla, mutta susi ei millään kuole. Olisiko hän voinut voittaa kenet tahansa, jos olisi käyty vain reiluja kaksintaisteluita? Gaia pääsee helposti jatkoon.

Gin

Vaikka Gin on sarjamme päähenkilö, emme silti ole nähneet häntä vahvimmillaan. Hopeanuoli-sarjassa hän oli keskenkasvuinen ja Weed-sarjassa jo vanhus. Hänen oletettavasti vahvimmista vuosistaan on nähty vain pikaisia takaumia. Mutta jo nuorena Gin teki lukuisia urotöitä. Hän nosti Mossin ilmaan heidän kaksintaistelussaan, voitti Kougan ninjakoirien johtaja Kurojakin, ja suurimpana tekonaan leikkasi Akakabuton pään irti Battōgalla. Gin haastoi myös Benizakuran taisteluun, ja taistelun aikana nosti paljon suuremman koiran korkealle ilmaan. Hän tosin hävisi, mutta oli taistelun aikana hyvin nuori ja ei vielä osannut Battōgaa.

Gaiaa vastaan taistellessaan Gin olisi mielestäni hävinnyt ilman ystäviensä apua. Taistelussa Gaia paiskaisee Ginin päin puuta, jolloin Gin ei pysty hetkeen liikkumaan ja pelastuu Gaian hampailta vain Benin ansiosta. Gaia on lopulta monen soturin hyökkäyksen jäljiltä uupunut ja runneltu, joten voittoa ei voi merkitä puhtaasti Ginin ansioksi, eikä Gaia vieläkään kuollut, vaikka Gin iski häntä monella Battōgalla peräkkäin. Koska Gaia kuoli tulivuoressa, ei Ouun armeija teknisesti voittanut häntä.

Gin oppii monenlaisia erikoisiskuja, hän on kestävä, nopea ja nokkela, mutta raa'assa voimassa hän saa Meteor Ginissä vain kolme tähteä - tosin Weed-sarjaan keskittyvä tietokirja Taisteluiden aika korotti tähtiä viiteen. Onkin siis vaikeaa arvioida, kuinka vahva Gin on vahvimmillaan. Akakabuton pään irti leikkaaminen oli huikea teko, mutta vastaavanlaista ei ole tapahtunut sittemmin. Susisaagassa Ginin battōga oli huomattavasti tehottomampi. Oliko Akakabuton tappanut Battōga onnistunut vain tunnekuohun, onnenpotkun tai karhun heikentyneen tilan takia? Gin putoaa jatkosta, mutta jätän oven raolleen aikuiselle-mutta-ei-ikälopulle Ginille.

Moss

Moss on osoittanut huimat voimansa moneen kertaan, ja Meteor Ginissä hän saa voimassa täydet pisteet. Taistellessaan Ouun armeijaa vastaan hän pystyi työntämään suuren kivenlohkareen alas vuorelta. Myöhemmin hän yksin selätti ja tappoi itseään isomman villisian. Taistelussa Madaraa vastaan Gin sai idean käyttää terävää oksaa aseena ja pyysi Mossia katkaisemaan paksu oksa irti puusta. Mikäli Gin olisi pystynyt tähän, hän olisi varmasti tehnyt sen itse. Tämän perusteella Moss oli raa'assa voimassa vahvempi kuin kukaan muu paikalla ollut, joihin kuuluivat ainakin Gin, Akame ja Hakurō.

Taistelussa Mosaa vastaan Gin ja Ben jäävät romahtaneeseen majaan vangeiksi, ja Benizakura käskee Mossia auttamaan, sillä hänen mukaansa vain Moss olisi tarpeeksi vahva nostamaan hirsiä. Tarkoittiko Benizakura tällä, ettei hänkään olisi pystynyt siihen? Vai johtuiko tämä Benizakuran pahoista haavoista tai siitä että hänellä oli kiire päästä tappelemaan Mosan kanssa, vai eikö hän olisi täysin terveenäkään pystynyt nostamaan hirsiä? Mainittakoon, etteivät loukussa olleet Gin ja Ben olleet pystyneet vapauttamaan itseään.

 Susisaagassa Kurotora oli häviämässä Siriuksen koirasoturi Raigalle (ja hänen sisällään oleville Sakonille ja Ukonille), mutta Moss ryntäsi väliin ja pätkäisi Raigaa kuonoon, tosin Raiga oli tässä tilanteessa yllättynyt ja sai (veljineen) kimppuunsa heti perään muita Ouun sotureita. Nämä kaikki ovat suuria saavutuksia, mutta Mossin suurin voiman näyte tapahtui Suuressa taistelussa. Akakabuto seisoi takajaloillaan ja Moss veti karhun takajalkaa kunnes jättiläinen kaatui. Tämä vaati varmasti uskomattomat voimat, mutta muistetaan kuitenkin, että Moss ei kannatellut Akakabuton painoa, Akakabuton kimpussa oli samalla muitakin koiria ja karhu saattoi livetä lumessa.

Veikkaisin, että Moss todella voi olla kaikista vahvin puhtaassa voimassa, mutta häviää muille nopeuden, ketteryyden, taktiikan ja erikoisiskujen puutteen vuoksi. Hän ei pääse jatkoon.

Riki

Ouun ensimmäinen ylipäällikkö sai jopa Benizakuran itkemään ja tärisemään pelkällä olemuksellaan. Mutta kuinka paljon Rikin kohdalla on kyse karismasta ja hypetyksestä? Hän selvisi syvään rotkoon putoamisesta ja puunrunkojen alle hautaamisesta. John haastoi Rikin kamppailuun johtajuudesta, mutta Riki voitti hänet yhdellä salamannopealla iskulla - mainittakoon, ettei John ole mikään turha nyrkkeilysäkki, sillä Meteor Gin antaa hänelle neljä tähteä voimaa. Zetsu-Tenrō Battōgan Riki oppi pelastettuaan Fuugan tätä jahdanneilta susilta, jotka olivat varmasti eliittisotureita nekin. Tietokirjan mukaan Rikin Battōga saattoi lopulta olla Fuugankin iskua tarkempi ja voimakkaampi, vaikka Fuuga oli kohtalon valitsema Siriuksen koirasoturi, jonka bravuuri tämä isku nimenomaan oli. Liittyessään Suureen taisteluun Riki iski Akakabuton henkivartijakarhun pään irti Shiroi Senkō -iskulla ja katkaisi Akakabuton selkälihakset Battōgalla.

Riki on varsin mysteerinen hahmo, mutta näkemiemme urotöiden perusteella hän pääsee jatkoon.

Tsuna Arashi

Kuusinkertainen koirataisteluiden mestari Tsuna Arashi oli ainoa koira, joka taisteli tasapelin Benizakuran kanssa. Benizakura oli tuolloin vasta 3-vuotias ja Tsuna Arashi 8-vuotias. Uusintaottelua ei koskaan tapahtunut, koska Tsuna Arashi sokeutui ja eläköityi kilpailuista. Emme yksinkertaisesti tiedä Tsuna Arashista tarpeeksi, jotta voisimme arvioida hänen voimiensa rajoja. Olisiko Benizakura voittanut Tsuna Arashin, jos hän olisi ollut hieman vanhempi? Tasapelin jälkeen Benizakura janosi kostoa ja kouli itsestään vielä kovemman taistelijan. Voidaan siis olettaa, ettei Benizakura 3-vuotiaana ollut vielä voimiensa ja taitojensa huipulla ja olisi varmaan voittanut, jos uusintaottelu olisi järjestetty. Täten Tsuna Arashi tippuu karsinnasta.

Loppupäätelmät

Jatkoon ovat siis selvinneet Gaia ja Riki. Kumpi heistä onkaan vahvempi, ja voiko kumpikaan voittaa Benizakuraa? Tässä vaiheessa onkin hyvä hetki kaivaa Meteor Gin jälleen esille ja lukea, miten Takahashi itse on kommentoinut asiaa. Totta kai häneltäkin on monesti kysytty vahvimmasta koirasta. Gaian hahmoesittelyssä lukee näin: "Mahdollisesti ainoa nelijalkainen, joka voisi haastaa Akakabuton yksin." Huh, melkoinen väite, jota en purematta niele! Tähän Riki tarvitsi kokonaisen armeijan, ja Goheekin kävi mukana tyhjentämässä aseensa karhuun. 30 kysymystä Hopeanuolesta -osiossa kysytään suoraan, kuka on koirista JA susista vahvin, johon Takahashi vastaa Rikin olevan. Kuinka Gaia voi sitten olla ainut, joka voisi haastaa Akakabuton yksin, mutta Riki on silti myös Gaiaa vahvempi? Aivothan tässä nyrjähtävät, mutta sensein sana on laki ja sen mukaan Riki on vahvin. Huomioitavaa on myös, että vaikka Gin hävisi Benizakuralle, mainitsee Takahashi Battōgan Ginin ja Rikin eduksi, jolloin he olisivat Benizakuraa vahvempia.

Näiden pähkäilyjen jälkeen tulin tulokseen, että koirista vahvin on Riki, jonka kannoilla vainoaa hyvin lähellä Gaia, jonka takana on Battōgan oppinut Gin, ja vasta neljäntenä on Benizakura. Satavarmaa nokkimisjärjestystä on mahdotonta antaa, mutta täysin varmaa on, ettei Benizakura todellisuudessa ollutkaan kaikista vahvin.

Mielenkiintoisesti Takahashi oli ottanut omaan vahvimpien koirien vertailuunsa mukaan Akamen, Benin, Benizakuran, Fuugan, Gaian, Ginin, Johnin, Jugan ja Reiman. Vertaillessaan kuka voitti kenetkin hän kuitenkin unohti ottaa huomioon monen taistelun olleen asetelmaltaan epäreilu, usean hahmon käydessä yhden kimppuun.

Lapsuuteni Hopeanuoli

Tämä juttu on alunperin julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehdessä nro  19.

Hopeanuolella oli suuri vaikutus lapsuudessani, kuten monen muunkin fanin tapauksessa. Olen jo ylittänyt kolmenkympin rajan, ja sarja on yhä vahvasti läsnä jokapäiväisessä arjessani. Teen hommia faniyhdistykselle harva se päivä, seuraan suomennettuja mangoja, netin avulla saan heti tietää uusista käänteistä Japanin suunnalta, silloin tällöin piirrän fanitaidetta ja kirjoitan fanitarinoita. Eikä pidä tietenkään unohtaa, kuinka paljon Hopeanuoli varmasti vaikutti luonteeseeni ja arvomaailmaani.

Minulla ei ole mitään selkeää muistikuvaa, milloin olisin katsonut Hopeanuolta ensimmäistä kertaa. Tämän on pitänyt tapahtua todella nuorena. Sen sijaan minulla on elävä muisto itsestäni leikkimässä lastentarhan metsässä, varmaankin 6- tai 7-vuotiaana. Patsastelin kalliolla kuvitellen olevani uljas koira nimeltä Kultanuoli. Halusin yleensä olla lasten perheleikeissä koira, ja lapsuuteen mahtui paljon kaikenlaisia villikoiraleikkejä, joissa päähenkilönä tuppasi olemaan nuori ja rehti kippurahäntäinen koira.

Osasin kaikki Hopeanuolen käänteet ulkoa, mutta hassusti en koskaan omistanut lapsena VHS-kasetteja. Tai no yhden omistin, kakkoskasetin, jonka ostin Lapin reissulla ja joka ei toiminutkaan. Koska kuittia ei ollut ja koska olimme jo satojen kilometrien päässä, ei kasettia päästy vaihtamaan. Pidin toimimattoman kasetin silti, olihan siinä sentään muutama hieno kuva, joista pystyi ottamaan mallia piirtämiseen.

Mutta ei minun tarvinnutkaan omistaa kasetteja, jotta olisin päässyt näkemään animen miljoona kertaa. Sarja oli supersuosittu muiden ala-astelaisten keskuudessa, ja kasetteja lainailtiin ristiin. Serkullani oli kolmoskasetti. Katsoin kasetteja ihan satunnaisessa järjestyksessä, sen mukaan mikä silloin sattui olemaan lainassa. Ei tämä haitannut katselukokemusta mitenkään, kun kaikissa kaseteissa oli kiinnostavia juonenkäänteitä - vaikkakin lähes kaikkien suosikki oli nelonen, sen eeppisen ja ultraväkivaltaisen lopputaistelun vuoksi.

Tällaista tuskin on tapahtunut muissa kouluissa ja tämä varmaankin kertoo jotain ala-asteeni laadusta, mutta katsoimme Hopeanuolta monen monta kertaa koulutunneilla. Meillä oli silloin tällöin yksi tai kaksi tuntia varattu videoille, joita oppilaat saivat tuoda kotoaan ja joista tehtiin äänestys. Hopeanuolet tuppasivat voittamaan usein, olivathan ne niin jännittäviä ja siistejä. Tämä johti siihen, että opettajani sai Hopeanuolesta yliannostuksen. Kerran luokka valitti, kuinka perhosista kertova opetusvideo oli tylsä, jolloin opettaja huusi raivoissaan ettemme aina voi katsoa niitä väkivaltaisia koiria!

Kaikki lapsuuteni kaverit tiesivät Hopeanuolen ja suurin osa heistä piti siitä, joskin yhden mielestä Gin oli ärsyttävä ja puissa hyppivät koirat typeriä. Hän oli kuitenkin poikkeus sääntöön.

Oma tietokone tuli perheeseeni vasta kun olin jo 16-vuotias. Sitä ennen kuitenkin kävin säännöllisesti netissä kirjastossa. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi nuoruudessani lukuisia suomalaisia Hopeanuoli-fanisivuja sekä sarjan inspiroimia sarjakuvia, tarinoita, roolipelejä, blogeja ja niin edelleen. Yhdessä vaiheessa tuntui kuin joka toisella fanilla olisi ollut jokin oma nettisivuprojekti. Minullakin oli miljoona hopeanuolimaista sarjakuvaa ja tarinaa aina tulilla (kaikki jäivät lyhytikäisiksi), mutta ne eivät koskaan päätyneet nettiin asti.

Yksi parhaista sivustoista oli tietenkin Hopeanuoli.com, josta utelias pikkufani pystyi löytämään tuolloin vielä hyvin hämärän peitossa olevia tiedon murusia Hopeanuolen leikatuista kohtauksista, alkuperäisestä mangasta (jossa oli susia!), jatko-osista ja Takahashin muista sarjoista. Sivustolta löytyi myös usein päivittyvä ja todella pitkä linkkilista muista fanisivuista, joita todellakin riitti. En millään saanut aiheesta tarpeekseni, vaan vierailin kaikki mahdolliset sivut läpi. Joillekin sivuille oli skannattu kohtauksia mangasta, ja omia sivustoja oli perustettu yksittäisille hahmoille - muistan ainakin Akatoralla, Chibillä ja Johnilla olleen omat sivunsa.

Koska en osaa tarkalleen kertoa, milloin tutustuin Hopeanuoleen, tuntuu kuin se olisi aina ollut läsnä elämässäni. Eikä fanitus ole koskaan osoittanut hiipumisen merkkejä, vaan se on ollut tasaisena seuralaisena elämässäni jo vuosikymmenien ajan. Ja toivottavasti tulee olemaankin, sillä fanitus tuo yhä paljon sisältöä elämääni.

Rikin mysteerinen elämä

Tämä juttu on julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehdessä nro 19.

Riki on yksi Ginga-sarjan tärkeimmistä hahmoista, sillä hän on ensimmäisen päähenkilön isä ja Ouun armeijan perustaja. Tästä huolimatta hänen elämästään tiedetään yllättävän vähän. Hän jää meille melkein yhtä etäiseksi hahmoksi kuin isähahmoa kaipaavalle pojalleen. Mitä nämä mysteerien peitossa olevat kohdat sitten ovat Rikin elämässä? Tässä artikkelissa perehdymme poikkeuksellisesti asioihin, joita emme tiedä hahmosta.

Riki-mangan ansiosta saimme tietää paljon Rikin pentuajasta. Saimme selville millainen luonne Rikillä oli pentuna, millainen suhde hänellä oli vanhempiensa kanssa ja kuka hänen äiti oli. Mutta riittääkö tämä fanille? Ei tietenkään, sillä kysymyksiä aina riittää. Manga päättyy kohtaukseen, jossa Shiro ja Akakabuto tippuivat rotkoon tuolloin kolmevuotiaan Rikin nähden. Seuraavan kerran Riki nähdään jo kahdeksanvuotiaana Hopeanuoli-mangan alussa. Mitä tapahtui tässä välissä olleina vuosina?

Emme päässeet näkemään, kuinka Gohee Takeda koulutti Rikistä karhukoiraa. Gohee vain kertoi Rikiltä kestäneen vuosi tottua aseen laukaukseen, mutta sen enempää emme saa koulutuksesta tietää. Heillä oli varmasti lukuisia eeppisiä metsästysreissuja, joista lukijoilla ei ole hajuakaan. Kenties he tapasivat Akakabuton useasti vuosien aikana?

Hopeanuoli-pokkarissa 14 susi Reima kertoo, että viisi vuotta sitten Riki pelasti Fuuga-suden häntä jahtaavilta Susien Monarkian salamurhaajilta. Riki olisi ollut tuolloin noin 4-vuotias. Läkähtynyt Fuuga oli ahdistettu nurkkaan, mutta silloin Riki syöksyi apuun ja päihitti takaa-ajajat. Tästä kiitollisena Fuuga opetti Rikille susien vahvimman tekniikan, Zetsu Tenrō Battōgan. Fuuga kuitenkin neuvoi, ettei Rikin kannattaisi käyttää tekniikkaa, koska sudet tulisivat hänen peräänsä jos saisivat kuulla salaisen tekniikan paljastuneen muulle maailmalle. Eikö Riki todellakaan käyttänyt tekniikkaa ennen viimeistä taistelua Akakabutoa vastaan? Entä kuinka paljon Riki ja Fuuga viettivät aikaa yhdessä? Olivatko he ystäviä? Kuinka paljon Riki tiesi susista?

Hopeanuoli-mangan alussa Rikillä on myös aikuinen poika Aka, jonka emoa ei kerrota, mutta emo ei ole Fuji. Millainen suhde Rikillä ja Akalla oli? Tiesikö Riki Akan olevan hänen poikansa? He olivat kumpikin Goheen koiria, joten he varmasti metsästivät paljon yhdessä. Entä kuka Akan emo oli, ja oliko Rikillä paljonkin pentuja eri narttujen kanssa? Millainen suhde Rikillä ja Fujilla oli? Oliko kyseessä vain ihmisten järjestämä tunteeton astutus, vai oliko heillä oikeaa romanssia? Akakabuton viskottua Rikin rotkoon Riki on pahasti haavoittunut ja menettää muistinsa. Tämän jälkeen hän kerää villikoiralauman avukseen, jotta Akakabuto voitaisiin päihittää. Mutta minkä vuoksi Riki koki niin suurta paloa tappaa Akakabuto, jos hän ei muistanut mitään? Miten hän sai kerättyä alaisensa, ja miten hän suostutteli heidät tällaiseen itsemurhatehtävään?

Moni on ihmetellyt, miksi Riki teki Sniperistä upseerinsa, vaikka Sniper oli raukkamainen ja käskytti alaisia epäreilusti. Sniper oli selkeästi koko lauman inhoama henkilö, joten hänen asettaminen kakkosjohtajaksi huononsi lauman ilmapiiriä ja alensi soturien halua palvella laumaa. Huomattavasti parempi upseeri olisi ollut kaikkien kunnioittama Ben. Eikö Riki muka huomannut Sniperin päivänselviä huonoja ominaisuuksia? Oliko tässä klassinen "hyvä kyttä, paha kyttä" -asetelma? Jos Sniper olisi kaikkien inhoama, olisi Riki häneen verrattuna suorastaan palvomisen arvoinen? Oma teoriani on, että Sniper oli villikoiralauman johtaja ja että Riki sai suostuteltua hänet puolelleen sillä ehdolla, että Sniper saisi olla upseeri. Riki suostuisi tähän saadakseen monta alaista mahdollisimman helposti ja ilman yhteenottoja. Tämä teoria on tosin epätodennäköinen, koska vain Hyena vaikutti olleen Sniperin alainen. Ouun soturien hajaantuessa ympäri Japania etsimään lisäjoukkoja Riki jäi yksin puolustamaan Ouuta. Hänen tarkoituksenaan oli vakoilla ja mahdollisuuksien mukaan estää Akakabuton linnoituksen muodostumista. Hän puolusti reviiriä yksin kolmen kuukauden ajan ja sai tänä aikana monta uutta arpea. Millaisia taisteluita tänä aikana tapahtui? Ottiko hän yhteen itse Akakabuton kanssa? Voisi olettaa, että myös Sniperin oli tarkoitus jäädä Ouun, sillä häntä ei jaettu mihinkään joukkueeseen, mutta Riki ei kysellyt Sniperin perään hänen kadotessa Ouusta. Rikin elämä jatkuu mysteerisenä jopa hänen kuolemansa jälkeen. Rikin ruumis muumioitui Ouun vuoristoilmastossa, ja ruumista säilytettiin Vuorilinnassa. Susisaagan aikana Gin tuli puhuttelemaan ruumista ennen sotaretkelle lähtöä. Tuliko Gin usein katsomaan ja muistelemaan isäänsä? Tekivätkö tätä muutkin soturit? Kuinka kauan Rikin ruumis säilyi Vuorilinnassa? Weed-sarjassa ei enää ole mainintaa Rikin ruumiista, vaikka moni tapahtumista sijoittuu Vuorilinnalle. Ei kai vain Hirviö olisi syönyt yli kymmenen vuotta vanhan muumion? Tai kenties Ouun soturit olisivat jossain välissä vieneet muumion piiloon syvälle Vuorilinnan uumeniin tai haudanneet sen, jolloin edes Hougenin joukot eivät löytäneet sitä? Ruumis hävisi viimeistään Weed-pokkarissa 25, kun ihmiset räjäyttivät Vuorilinnan.

Yamato: Takahashin uran merkkipaalu

 Juttu on alunperin julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-lehdessä nro 17.

Suomessa Shiroi Senshi Yamato on yhä varsin tuntematon, mutta Japanissa asia on kuitenkin toisin. Sarjan teko kesti 14 vuotta, ja ilman sen raivaamaa tietä koiramangoille Takahashi tuskin olisi koskaan alkanut luomaan Hopeanuolta. Yamato todisti, että taistelevista koirista kertovalle sarjalle olisi kysyntää.

Takahashin virallisen, nyt jo poistetun nettisivun (www.gin-ga.net) mukaan Yamato-hahmon esikuvana oli hänen lapsuuden koira Kuro. Takahashi on kertonut Kurosta muun muassa kirjoissa Minun Weedini ja Meteor Gin. Kuro oli sekarotuinen uros, joka nuorena oli hyvää kaveria naapurikylän karhukoirana toimivan punaisen akitan, Pochin, kanssa. Koirat tulivat loistavasti toimeen, kunnes Kuro alkoi aikuistua, ja uroksille tuli riitaa nartusta. Tämän jälkeen koirat taistelivat kerta toisensa jälkeen, ja kokeneempi Pochi voitti aina, kunnes muutaman vuoden jälkeen aikuistunut Kuro viimein pääsi vanhentuneen Pochin niskan päälle.

Yoshihiro Takahashi ja Kuro

Nuori Takahashi oli hyvin vaikuttunut koirien tahtojen taistosta. Kumpikin koira puolusti kunniaansa antamatta tuumaakaan periksi. Tästä syntyi Takahashin arvostus taistelevia koiria kohtaan. Kurosta, joka aloitti altavastaajana ja joka viimein pystyi päihittämään kilpailijansa, tuli Yamaton esikuva. Sen sijaan vahva, punainen karhukoira Pochi oli innoittajana Hopeanuolen Rikille.

Yoshihiro Takahashin nimi oli vielä melko tuntematon ennen Yamatoa. Takahashin mangaura alkoi Tokiossa vuonna 1971 mangaka Hiroshi Motomiyan assistenttina. Vuoden kuluttua hänelle ehdotettiin oman sarjan aloittamista kuukausittaiseen lehteen.

Takahashin ensimmäinen oma manga oli Shitamachi Benkei, joka oli lyhyt humoristinen tarina koulupojista. Manga asetettiin ehdolle Tezuka-palkinnon saajaksi. Tezuka-palkinto annetaan erityisen lupaaville, pojille suunnatuille mangoille. Shitamachi Benkei ei tässä pärjännyt, mutta heti seuraavana vuonna 1972 ilmestyi lyhyttarina Ore no Alps, joka sai Tezuka-kunniamaininnan, eli tarkemmin 500 000 jeniä, todistuksen voitosta sekä muistolaatan. Tarinassa esiintyi myös koira, joka oli kenties menestyksen avain.

Vuonna 1973 Takahashi aloitti ensimmäisen jatkuvan sarjansa, Abare, Jirou!:n, jota hän kuitenkin teki taiteilijanimellä Jun Takamiya. Myös seuraava tarina, BOXER, julkaistiin Takamiyan nimellä. Suursuosio antoi vielä odottaa itseään, ja Takahashi epäili taiteilijanimessään olevan jotain vikaa. Vuoden 1974 Genkotsu Boyn hän julkaisi nimellä Gō Yūki. Näiden kokeilujen jälkeen hän palasi käyttämään omaa nimeään.

Vuonna 1976 Takahashi aloitti pesäpallomangan Akutare Giants. Sarja perustui löyhästi tokiolaiseen Yumiuri Giants -joukkueeseen, joka on Japanin vanhin ja menestynein pesäpallojoukkue. Sarjaa julkaistiin viikottain Weekly Shōnen Jumpissa, mutta suosio oli aluksi yhä hiljaista, kunnes Takahashille ehdotettiin juonenkäännettä, jossa entinen kilpailija laitettaisiin päähenkilöiden joukkueeseen. Tämän jälkeen sarja oli tarpeeksi suosittu, jotta se saattoi jatkua peräti 22 pokkarin verran.

Silti jotain yhä puuttui. Suunnilleen samoihin aikoihin Akutare Giantsin alettua Takahashi sai inspiraation aloittaa taistelukoirista kertova manga. Tämä oli tietenkin Shiroi Senshi Yamato. Akutare Giantsin teko kesti neljä vuotta, ja tuon ajan Takahashi teki samaan aikaan sisukkaasti myös Yamatoa, vaikka häntä kehotettiin valitsemaan jompikumpi, johon keskittyä. Yamatolle oli selvästi kiinnostuneita lukijoita, ja koira-aihe alkoi muodostua Takahashin vahvuudeksi. Yamaton teon aikana Takahashi teki useita lyhyempiä tarinoita ja sarjoja, joissa oli koiria merkittävissä rooleissa.

Luettuaan sanomalehdestä vuorille hylätyistä metsästyskoirista Takahashi sai idean Hopeanuolesta, ja aloitti sen julkaisun vuonna 1983. Hopeanuolta julkaistiin kerran viikossa, ja Yamaton julkaisutahti pysyi yhä samana, eli kerran kuukaudessa. Hopeanuoli ei aluksi ollut kovinkaan suosittu, kunnes Takahashi keksi laittaa koirat puhumaan toisilleen. Tämän jälkeen sarjan suosio lähti huimaan nousuun ja siitä tehtiin anime. Sarja sai jopa parhaan pojille suunnatun mangan palkinnon. Silti Hopeanuolen suosio laski nopeasti Akakabuto-saagan päätyttyä. Susisaaga ei enää kiinnostanut lukijoita tarpeeksi, ja armottomasta karsinnastaan tunnettu Shōnen Jump pudotti sarjan pois valikoimastaan. Yamato kuitenkin sai jäädä, aina vuoteen 1989 asti.

Yamato pääsi monta kertaa Gekkan Shōnen Jumpin kanteen. Tässä kollaasissa on isoimpia kansipaikkoja. Näiden lisäksi Yamato oli lukuisissa muissa kansissa pikkukuvana.

Meillä Suomessa Hopeanuoli on ollut tasaisen suosion kohde, mutta Japanissa mangan suosio oli ailahtelevaa. Yamatolla oli tasaisemmin uskollisia lukijoita, mikä on vielä merkittävämpi suoritus siihen nähden, etteivät koirat puhuneet sarjassa ollenkaan. Hopeanuolesta tehdyn animen sekä myöhempien jatko-osien ansiosta Ginga-sarjoista on kuitenkin muodostunut Takahashin tunnetuimpia töitä.

Yamaton aikana Takahashi kehitti hänen tavaramerkikseen muodostuneen tyylin piirtää lihaksikkaita koiria. Yamaton ensimmäisten pokkareiden jälki on hyvin alkeellista ja hapuilevaa, mutta pitkän sarjan aikana Takahashin tyyli kehittyi huimasti. Sarjan loppupuolen jälki on rakastamaamme Takahashia parhaimmillaan. Hopeanuoli olisi näyttänyt varmasti hyvin erilaiselta, jos Takahashilla ei olisi ollut ensin Yamatoa “harjoituskappaleenaan”.

Myös Taistelukoira Zero olisi varmasti jäänyt tekemättä ilman Yamaton menestystä. Zerossa Takahashi halusi luoda astetta realistisempia taistelukoiratarinoita kuin mitä Yamatossa oli julkaistu. Ennen Yamatoa Takahashin menestynein teos oli kertonut pesäpallosta. Onneksi Yamato tuli ja näytti Takahashille suunnan kohti koiramangojen maailmaa!

Ginin arvet

Neljä arpea pokkari 3:ssa. Nämä punaisella sävytetyt ruudut ovat olleet mukana Shonen Jump -lehdessä. 

Tämä juttu on alunperin julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-lehdessä nro 16.

Ginin otsan kolme arpea ovat todella ikonisia. Päähenkilömme on heti tunnistettavissa niiden ansiosta. Myös nekin ihmiset, jotka eivät koskaan ole olleet sarjan faneja, voivat tunnistaa hahmon sen nähdessään, sekä saavat arpien ansiosta heti jonkinlaisen käsityksen hahmon luonteesta - tässä on selkeästi koira, joka on kokenut kovia ja selviytynyt siitä.

Arvet eivät ole Ginga-sarjoissa mikään harvinainen juttu. Koirat tappelevat erittäin paljon, joten näyttävät arvet ovat itsestäänselvyys. Ginin arvet ovat kuitenkin olleet hyvin uniikit, kellään muulla hahmolla ei ole ollut samanlaista kolme arven siistiä riviä keskellä otsaa. Poislukien tietenkin Ginin kaksoisolento, Tokimune.

Harva kuitenkin tietää, ettei Takahashi alusta asti tiennyt millaiset arvet antaisi hahmolleen. Tarkkasilmäinen lukija on voinut huomata, että Hopeanuoli-pokkarissa 3 Ginillä on emokarhun kuoleman jälkeen neljä arpea, joista yksi katoaa saman pokkarin aikana. Selityksenä tälle voisi olla, että yksi arvista ei ollut tarpeeksi syvä jäädäkseen, tai sitten Takahashi muutti mielensä.

Hopeanuoli-manga ilmestyi alun perin Shonen Jump -lehdessä, jossa on paljon lukujen aloituskuvia, joita ei ole päätynyt pokkarijulkaisuihin. Näissä tarinan alkupuolen kuvissa on ollut ainakin kaksi kuvaa, joissa Gin esiintyy aikuisena erilaisilla arvilla. Shonen Jumpin numeron 52/1983 aloituskuvassa aikuinen Gin murisee suojelevasti Gohee Takedan edellä, selkeästi metsästystilanteessa. Tämän Ginin kasvoilla on hyvin pitkät arvet, jotka yltävät toisen silmän yli. Tässä vaiheessa tarinaa Gin oli vielä pentu, joten Takahashi oli ilmeisesti halunnut vilauttaa lukijoille hahmon mahdollista aikuisversiota. Koska Gin lähti myöhemmin tarinassa villikoirien matkaan tämän kuvan tapahtuma ei ollutkaan mahdollinen.

Toinen tällainen aloituskuva on lehden numerossa 4/1984. Tällä Ginillä on myös silmän yli menevät arvet, sekä keho täynnä näyttäviä arpia. Samankaltaiset arvet päätyivätkin myöhemmin Rikille. Kenties tämä design olisi ollut turhan monimutkainen päähenkilölle, jota pitäisi piirtää kaikista hahmoista eniten?

Susisaagan selviytyjät

Olin suunnitellut tämän jutun ilmestyvän tulevassa Tähdenlento-lehdessä, mutta sinne tuli niin paljon materiaalia (mikä on hyvä asia!), että jouduin siirtelemään osan jutuistani ensi vuoden numeroihin. Tämä juttu ei aiheeltaan liittynyt mitenkään tulevien numeroiden teemoihin (ei toki kaiken tarvitse), ja olen jo suunnitellut kaikkea muuta ensi vuodelle, joten laitankin nyt tämän blogiin. Sori Murojakille, joka oikoluki tämän turhaan!

Hopeanuolen susisaaga (pokkarit 14-18) on lähes täysin lakaistu maton alle, ja tätä aihetta on aiemminkin käsitelty Tähdenlennossa nro 18. Silloin pohdittiin, onko saagan tapahtumat todellakin pyyhitty pois Ginga-sarjasta, vai onko niistä jäänyt jäljelle edes pieniä jälkiä.

Tällä kertaa pohdimme, mitä tapahtui saagan susille. Toiko Takahashi sukupuuttoon kuolleet japaninsudet takaisin tarinaansa vain tappaakseen ne jälleen hetkeä myöhemmin?

Saagan lukeneet tietävät, että lopputaistelussa Hokkaidōlla sekä Reiman johtamat Susien Monarkian

sotajoukot että Gaian Mustien Susien Imperiumin sotajoukot kuolivat tulivuorenpurkauksessa. Vain neljä sutta jäi henkiin: Hyōma, Retsuga ja kaksi nimetöntä sutta. He liittyivät Ōun armeijaan, mutta heitä ei tämän jälkeen näytetty sarjassa. Emme tiedä kuolivatko he tai lähtivätkö he omilleen jossain vaiheessa Hopeanuoli- ja Weed-sarjojen välillä olevassa aikahypyssä.

Olisiko selviytyjiä kuitenkin voinut olla enemmänkin? Saaga antaa ymmärtää susien olevan sukupuuton

partaalla, ja ne olivat onnistuneet salaamaan olemassaolonsa niin ihmisiltä kuin koirilta. Täten niiden pitäisi olla hyvin harvinaisia, mutta saagan susilaumat ovatkin yllättävän suuria.

Pelkästään Thousand Dragonilla oli (väitetysti) tuhat alaista, joiden tehtävänä oli kiipeillä toistensa päälle muodostaakseen jättimäisen susikallion, joka vartioisi heidän valtakuntansa sisäänkäyntiä. En itse usko muodostelmassa olleen kirjaimellisesti tuhat sutta. Tämä on todennäköisesti ollut liioittelua, jolla on saatu vastustaja pelkäämään. Silti muodostelma on vaatinut hyvin monta sutta toimiakseen, puhumme vähintään kymmenistä, kenties jopa sadasta yksilöstä.

Mitä Thousand Dragonin sotureille sitten tapahtui? Retsuga nostatti trombin, joka hajotti muodostelman ja kuljetti sen sudet pois taistelutantereelta. Vain Thousand Dragon jäi hölmistyneenä paikalleen. Emme näe hänen sotureitaan enää tämän jälkeen, ja lukijat ovat todennäköisesti olettaneet heidän kuolleen trombin laannuttua ja susien tippuessa maahan. Emme kuitenkaan nähneet tätä tapahtuvan. Jonnekin trombi kuljetti sudet, mutta minne, ja kuinka korkealta he lopulta putosivat maahan? Heitä oli niin paljon, että pakostakin mietityttää, olisiko osa heistä selvinnyt hengissä.

Tämän jälkeen Thousand Dragon tarttuu Reimaan kiinni ja raahaa hänet syvään kuiluun, joka johti Imperiumin valtakuntaan. Gin sotureineen seuraa perässä. He löytävät Reiman, joka kertoo antaneensa Thousand Dragonille yhden iskun, jonka jälkeen Thousand Dragon katosi. Tämän perusteella ei kuulosta

siltä, että susi olisi kuollut, vaan paennut. Häntä ei tämän jälkeen nähdä. Kenties hän kuoli tulivuoren purkauksessa, kenties ei.

Myös Alamaailman kymmenen taistelijan komentajan, Mugenin, kohtalo jää arvoitukseksi. Kun Gin sotureineen oli päihittänyt Alamaailman kymmenen taistelijaa, Mugen lähti karkuun. Reima arveli, ettei Mugen palaisi Gaian luo, koska Gaia ei jätä epäonnistujia eloon. Jos Reima on oikeassa, Mugen voisi olla

elossa. Ehkä myös Thousand Dragon jätti Imperiumin pelätessään Gaian reaktiota?

Jäikö sitten Reiman laumasta eloon ketään muita Ōun riveihin liittyneiden neljän soturin lisäksi? Oletettavasti kaikki muut Hokkaidōlle lähteneet sudet kuolivat, mutta ottiko Reima todellakin koko laumansa mukaan sotaretkelle? Ottaen huomioon, miten järkyttyneitä Reiman joukot olivat nähdessään

Gaian pentusoturit, voidaan olettaa, ettei Reima pakottanut keskenkasvuisia susia taisteluun. Mikäli Reiman laumassa oli pentuja, jäivät ne varmasti kotiin sodan ajaksi. Todennäköisesti kotiin jätettiin myös pentujen äidit, kenties kaikki nartut. Crossia lukuun ottamatta nartut eivät saaneet taistella Rikin laumassa, ja ehkä myös Reima noudatti tällaista moraalia.

Mahdollisia selviytyjiä on yllättävän monta. Emme myöskään voi varmasti sanoa, etteikö

tulivuorenpurkauksesta olisi voinut selvitä monikin susi hengissä, mutta he eivät vain liittyneet Ōun

armeijaan. Ehkä useampikin Gaian sotureista vältti purkauksen, mutta nähdessään keisarinsa kuolevan he hylkäsivät taistelun ja pakenivat.

Fanitarinoissa kaikki on mahdollista, ja susisaagan hukkien epäselvät kohtalot ovatkin oivaa materiaalia

niihin. Esimerkiksi itse olen kirjoittanut Reimalla olevan tytär Tengu, ja Raezlan fanitarinoissa esiintyy Gaian tytär Theia.