Tähdenlento 14

Kannen tekijä Juhomoro

Taas tuli puserrettua uusi Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehti ulos. Teemana oli Animaatiot & anime. Todella mielenkiintoinen teema ja sain sen verukkeella kirjoittaa monta kiinnostavaa juttua. Tässä numerossa on muutenkin monta artikkelia, joita olin odottanut innolla ja numero pomppasi heti lemppareideni joukkoon. Olen todella tyytyväinen tähän numeroon ja toivottavasti lukijatkin pitivät siitä!

Kannen teki Juhomoro ja se on mielestäni todella hauska. Sitä on moni muukin kehunut. Juhomoro tosin hieman erehtyi teemasta, sillä kannesta saa vaikutelman, että teemana olisi elokuvat ylipäänsä, eikä vain animaatiot. Pikkuvirhe, eikä haittaa, sillä nyt sain nähdä Hidetoshin Terminaattorina.

Kirjoitin tuttuun tapaan paljon. Animaatioteeman ansiosta sain viimein kirjoittaa yhdestä kaikkien aikojen lempianimaatiostani ja pakkomielteestäni, Titan A.E.:sta. Juttu veikin kolme sivua ja taittaja teki sille hienon tähtitaivaslookin. Toivottavasti joku kiinnostuu tästä elokuvasta artikkelin ansiosta. Tein myös jutun King Fang -animesta, josta on jo vuosien ajan kyselty ja suunniteltu juttua eri ihmisten toimesta. Kerroin myös vähän mangaversiostakin, sen vähän perusteella mitä olen päässyt sitä lukemaan. Tällekin jutulle taittaja teki aivan mahtavan taustan. Mitä vielä..? Tein lyhyen jutun Takahashin vähän tunnetusta Ama Kakeru Toki -hevosurheilumangasta. Totta puhuen en ole lukenut mangaa sivunkaan vertaa, mutta keräsin mahdollisimman paljon tietoa netistä kissojen ja koirien kanssa. Jokin asia saattaa siis olla pielessä. Yksi eniten odottamani juttu oli haastatteluni brittiläisen Acanisin kanssa (jonka tietysti myös suomensin), joka keräilee Balto-elokuvan oheistuotteita.

Siirrytään sitten muiden kirjoittajien pariin. Santtossin rotuesittely basenjeista oli kiinnostava ja kattava, se sisälti tietoa josta en ollut ennen kuullutkaan. Basenji toi muutenkin mukavaa vaihtelua rotuesittelyihin. Juhomoron pohdinta leikatun version leikkauksista ja miten niitä olisi voinut parantaa oli hyvin mietitty. Hänen fanitarinansa myös päättyi tässä numerossa. Ewedy2 kirjoitti kiinnostavan jutun 3D-tulostettavista figuureista. Jos tälläisten tekeminen kiinnostaa, niin tässä numerossa selitetään kattavasti millainen prosessi niiden teko on. NightWolf-_- kirjoitti kaksi hyvin kattavaa ja mielenkiintoista juttua. "Eri animaatiotekniikat" kertoi kattavasti kaikenlaisista eri tekniikoista ja sopi teemaan kuin nyrkki silmään. Hän kirjoitti myös Balton varjoon jääneestä sankarihusky Togosta, josta on myös hiljattain tehty elokuva. Artikkelissaan NightWolf-_- kirjoitti sekä oikeasta eläimestä, että tuoreesta elokuvasta. Taittaja teki tällekin jutulle todella tyylikkään vuoritaustan. Togo sopi myös hyvin yhteen Balto-keräilyjutun kanssa. Jaaaa vielä lopuksi A.vulgaris ja kaverinsa KM kirjoittivat todella ajankohtaisen jutun koronaviruksen haistamiseen koulutetuista koirista. KM itse kouluttaa koiraansa hajuerotteluun, joten heillä oli selvästi oikeaa tietoa aiheesta.

Mukavan monipuolinen lehti, jossa monia todella laadukkaita artikkeleita! Käytimme uutta painotaloa, eikä painojäljessäkään ole moittimista. Mikään kuva ei ole liian tumma, etteikö siitä saisi selvää. Taittaja teki monta hienoa taustaa ja asettelua. Teemaakin noudatettiin tarpeeksi. Olen hyvin, hyvin tyytyväinen ja ylpeä tästä numerosta.

Yhdistykseltä tuli lehden mukana myös muuta postia. Muutaman kerran vuodessa ilmestyy Jäsenposteja, joissa on sekalaisesti uutisia, puuhatehtäviä ja kevyempiä artikkeleita. Rennompaa lukemista kuin mitä jäsenlehdessä on. Jäsenposteja lähetetään vain jäsenille, toisin kuin Tähdenlentoa, jota ulkopuolisetkin voivat ostaa netistä tai yhdistyspöydältä coneissa. Olen myös tukijäsen, joten saan joka Jäsenpostin ohessa Tukiekstran. Tällä kertaa siinä oli aivan mahtava juliste, joka on Juhomoron remasteroima animekuva. Suoraan animesta screenshotatut kuvathan ovat epäselviä ja rakeisia, mutta Juhomoro on piirtänyt näitä ja oheistuotekuvia uudelleen todella vakuuttavin tuloksin ja sen ansiosta niitä voi printata suurina kokoina ilman pikselisyyttä. Mielestäni yhdistyksen jäsenet saavat vastinetta rahoilleen ja myös tukijäsenyys kannattaa.

Kumpi olisi voittanut, Iga vai Kouga?

Olen tehnyt Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Facebookiin paljon joka tiistai julkaistavia kuvia, joiden tarkoitus on herättää somessa jonkinlaista keskustelua. Kuvissa on ollut kaikenlaisia sarjaan liittyviä kysymyksiä, kuten mitä mieltä olet tästä hahmosta ja kumpi voittaisi taistelussa.Viime tiistaina julkaistiin kuva, jossa kysyttiin kumpi Igan tai Kougan ninjaklaaneista olisi lopulta voittanut, mikäli Ouun soturit eivät olisi saapuneet Igan avuksi. Päätin nyt lähteä kunnolla pohtimaan aihetta.

Igan ninjakoirat olivat alunperin Itou-suvun kouluttamia koiria, jotka olivat tyypillisesti valkoisia, joskin myös muita värejä esiintyi silloin tällöin. Igan kartano sijaitsi Mien prefektuurissa, entisessä Igan provinssissa. Kartanossa piiloteltiin menneisyyden isäntien kirjoittamia kääröjä, joissa kerrottiin ninjakoirien koulutuksen saloista. Kougat taas olivat harjallisia, punaisen, ruskean ja mustan eri sävyissä esiintyviä ninjakoiria, jotka asuivat Kougassa, Shigan prefektuurissa. Klaanit olivat alkaneet sotimaan jo vuodesta 1579 alkaen ja jatkoivat sotaa vielä pitkään heidän isäntien kadottua. Sota loppui 1980-luvulla, kun Ouun soturit saapuivat Mieen ja alun väärinkäsitysten jälkeen liittoutuivat Igan kanssa. Suurin osa Kouga-koirista kuoli joko taistelussa Ouun sotureita vastaan, tai hyppäämällä palavaan Iga-kartanoon.

Mitä jos Ouun soturit eivät kuitenkaan olisi saapuneet Mieen? Olisiko ninjakoirien jo vuosisatoja jatkunut sota voinut jatkua ikuisuuksiin asti? Mielestäni ei. Sarjasta voi tulkita useita merkkejä siitä, että Iga oli tappiolla ja oli vain ajan kysymys milloin heidän kartanonsa vallattaisiin. Tämä teksti on kirjoitettu puhtaasti mangan perusteella, animessa jotkin asiat voivat olla eri tavalla.

Ensinnä on otettava huomioon koirien lukumäärät. Siinä vaiheessa, kun Ouun soturit saapuvat Mieen Igan koiria oli enää hyvin vähän jäljellä. Tarkkaa lukua ei koskaan sanota suoraan. Gin ja muut kohtaavat ensimmäisinä kolme Kougaa, jotka syövät valkoisen Igan ruumista. Nämä Kougat ovat osa Mieen saapunutta tiedusteluryhmää, joiden tehtävänä oli vakoilla ja tappaa yksinään kulkevia Igoja. Eräs heistä toteaa Igan koiria olevan alle kaksikymmentä. Tämä oli vain heidän arvionsa, joka ei ole kovinkaan luotettava. Valkoisia koiria on varmasti hyvin vaikea erottaa toisistaan varsinkin kauempaa katsottuna.

Kun Ouun soturit Giniä lukuunottamatta jäivät myrkkyansojen uhreiksi osa Igoista lähti hakemaan vasta-ainetta. Tuolloin yksi Iga sanoo olevan aika koota omat partiot vuorilta apuun. Igoja on siis vielä hetki sitten ollut enemmän kuin mitä kartanolla tavataan, mutta silloin Kougat tulevat esiin ja kertovat tappaneensa kaikki Igat vuorilta. Jos tähän väitteeseen on luottaminen, niin kartanolla olevat igat on kenties mahdollista laskea ja saada tarkka kuva jäljellä olevien Igojen määrästä. Väitettä tukee ainakin se, ettei missään vaiheessa mainita, että vuorilta olisi saapunut apujoukkoja, kartanolla pysyttelevien igojen määrä vaikuttaa pysyvän vakiona, sekä myöhemmin näytetään Kougien ruokavarastoa, jossa on ainakin kuusi tuoretta Igan ruumista ja seitsemättä aletaan raahata sisälle.

Kartanolla Igoja on enimmillään seitsemän maan tasalla ja yksi katolla. Osa näistä on nimetty. Akame on heidän johtajansa. Hayato on pelokas ja nuori koira, jolla on nimettömäksi jäävä isoveli. Jinnai ja Kirikaze onnistuvat hakemaan lääkerohtoa lammesta ja jompaa kumpaa heistä kutsutaan virheellisesti Tsukikageksi. Hayaton ja isoveljensä kuoltua jäljelle jäävien Igojen määrä vaikuttaa pysyvän samana. Kun Kurojaki on voitettu, kertoja toteaa Ouun puolelle liittyneen Akame ja neljä alaistaan. He ovat ainoita selviytyjiä Igan koirista.

Kougien määrää on vaikeampi päätellä, mutta heitä on selkeästi paljon enemmän. Hayato ja veljensä saavat tapettua kaksi Kougaa, ja John tappaa Mieen saapuessaan ainakin viisi Kougaa. Kun Gin, Akame, Kirikaze ja Jinnai hakevat lääkerohtoja he kyllä taistelevat heitä piirittäviä Kougia vastaan, mutta yksikään ei vaikuta kuolevan. Näidenkin menetysten jälkeen Kougia on yhä hirvittävä määrä kun Kurojaki kutsuu ne koolle lopullista taistelua Ouuta vastaan. Kokoontuneita Kougia on samassa paneelissa parhaimmillaan 32. Lisääkin heitä saattaa olla paneelin ulkopuolella, mutta tämä on se minimimäärä. Tämän perusteella Igoja on siis ollut juuri ennen Ouun soturien saapumista vain kahdeksan ja Kougia peräti 39(+).

Vihjeitä sodan kulusta löytyy myös koirien käytöksestä. Kougan koirat olivat rohkeasti tunkeutuneet Igan reviirille ja olivat voineet tappaa Igojen vuoripartiot. Tämä kertoo Kougien olleen tarpeeksi itsevarmoja tullakseen vihollistensa reviirille ja alkavan vainota heitä heidän omilla maillaan. Kougilla oli paitsi määrällinen ylivoima, he olivat myös kannibalismillaan kylväneet pelon siemenen Igojen mieliin. Kougista oli tullut niin pelottava voima, että osa Igoista, kuten Hayato, eivät uskaltaneet edes kohdata heitä taisteluissa. Uskon myös Akamen pelänneen Igojen puolesta, sillä hän oli vienyt viimeisen pentueensa ihmisten turviin. Syynä tähän on sanottu, että hän olisi alkanut pitää sotaa turhana, mutta oikea syy taisikin olla, että hän uskoi Igan häviävän pian ja pennut joutuisivat Kougien teurastamiksi.

Igoilla oli myös hyvin hedelmätön tapa taistella, sillä he tekivät itsemurhaiskuja vielä silloinkin, kun heitä oli vain vähän jäljellä. Itsemurhaiskulla saadaan toki vihollinen tapettua, mutta kuollaan itse samalla vain yhden vihollisen tähden. Kun oman puolen sotilaita on jäljellä enää kourallinen ja vihollisia useita kymmeniä, ei tarvitse olla matikkanero, jotta tajuaa ettei sotaa voida voittaa itsemurhaiskuilla. Igat käyttivät myös aseenaan myrkkyä, jonka vasta-ainetta löytyi vain Kougien miehittämältä alueelta. Kaiken kaikkiaan heidän sotiminen oli taantunut vain viivytystaisteluksi, kartanossa piilotteluksi samalla kun viholliset juoksentelivat vapaasti heidän maillaan, ja seuraava sukupolvi taistelijoita oli viety ihmisten lemmikeiksi. Lopputulos on mielestäni päivänselvä ja se olisi tapahtunut hyvin pian, elleivät Ouun soturit olisi saapuneet paikalle.

Mutta mitä Kougat olisivat tehneet voitettuaan? Pettymys olisi varmasti karvas, kun he tajuaisivat etteivät osaa lukea ihmisten kirjoituksia havittelemistaan kääröistä...

The Last Wars

NIMI: The Last Wars (銀牙～THE LAST WARS～)
VUOSI: 2015
TARINA & KUVITUS: Yoshihiro Takahashi

Tämä arvostelu sisältää paljon spoilereita.

The Last Wars on jälleen yksi Hopeanuolen jatko-osa, jonka suomennos saatiin tänä vuonna päätökseensä. Pokkareita on yhteensä 22, eli kyse on melko pitkästä sarjasta. Jo sarjan nimi lupaili, että Ginga-saagalle saataisiin mahtipontinen päätös ja lisää ei enää olisi tulossa. Ihan ensimmäisen päävihollisen Akakabuton pentu Monsoon olisi viimeisessä sarjassa päävihollisena, jolloin ympyrä sulkeutuisi. Toisin kuitenkin kävi, The Last Wars ei suinkaan jäänyt viimeiseksi Ginga-sarjaksi, vaan sitä seurasi Ginga Densetsu Noah, jonka ensimmäinen osa on jo suomennettu.

Tarina sijoittuu Orion -sarjan tapahtumien jälkeen. Weedin pennut ovat nyt teini-ikäisiä ja Ginistä on tullut puolisokea papparainen. Shirakamin alueella on jo Akakabuton kukistumisesta lähtien asustanut yksi jättiläiskarhun pennuista, kostonjanoinen Monsoon. Akakabutolla oli lukuisia jälkeläisiä, joita villikoirat olivat lahdanneet isäkarhun kuoltua. Monsoon oli yksi pakoon päässeistä pennuista. Monsoon pysyi vuosikausia sukulaistensa kanssa Shirakamissa, kasvaen ja keräten voimiaan voidakseen jonain päivänä vallata Ouun takaisin koirilta. The Last Wars alkaa hyvin räjähtävästi kun Monsoon kätyreineen hyökkää Ouun. Karhujen ja koirien sota alkaa jälleen.

Sarjan alku on hyvin lupaava. Ensimmäiset pokkarit ovat täynnä toimintaa ja oikeaa uhan tunnetta, sillä tärkeitä hahmoja kuolee heti useampi ja itse Gin on vanhuuden heikentämä. Tuntuu kuin kuka vain voisi kuolla. Alkupuolen kuvituskin on varsin vaikuttavaa.

Räjähtävän alun jälkeen tempo kuitenkin hidastuu ja tarina tuntuu ihan liian usein väkisin venytetyltä. Taistelut kestävät ikuisuuksia ja eivät lopulta tunnu johtavan mihinkään. Moneen otteeseen sain tunteen ettei Takahashi ole suunnitellut sarjan juonta kovinkaan seikkapohjaisesti, vaan keksii juonenkäänteitä lennosta ja välillä pitkittää esimerkiksi taisteluita, jotta hän ehtisi keksiä jotain uutta seuraavia lukuja varten.

Moni tarinaelementti jää kesken. Osasyynä voi olla TLW:n ennenaikainen lopettaminen, sillä Takahashi kärsi sarjaa tehdessä jännetuppitulehduksesta ja lopulta hänen piti rynnistää sarjan loppuhuipennukseen. Sarjassa esimerkiksi vietetään erittäin paljon aikaa seuraten Orionia, joka harjoittelee taistelua bambun oksalla. Tämä ei lopulta johda oikein mihinkään. Sarjaan astuu kolme uutta hahmoa, joiden tarinat jäävät pahasti kesken. Siionin tuuli -lyhyttarinasta tuttu Shion on päähenkilöille etäisesti sukua ja on tullut Ouun etsimään sukulaisiaan. Hänellä on kyllä melko iso rooli Siriuksen ystävänä ja tulkkina karhujen ja koirien välillä, mutta hänen sukulaisuudellaan ei lopulta ole mitään väliä ja en edes muista, että Shion olisi siitä kertonut Ginille, Weedille tai kellekään Weedin pennuista. Bob on elänyt pennusta asti karhujen alistamana orjana ja hänen hahmossaan on hirveästi potentiaalia vaikka mihin juonenkäänteisiin. Lopulta hän liittyy Ouun riveihin, mutta hänestä ei ole enää mitään hyötyä ja hän lähinnä vilahtelee koirien mukana. Chibi on jälleen yksi kiinnostava hahmo, karhunpentu, jonka emon Monsoon tappaa, ja jonka Sirius ottaa siipiensä suojiin. Chibi haluaa myös kostaa Monsoonille emonsa kuoleman, mutta katoaa sarjasta mentyään talviunille. Myös heti sarjan alussa, pokkarissa 2, Orion näyttää muille koirille uuden erikoisliikkeensä, jota kutsuu ruskosuulanlennoksi ja jopa vihjailee "tästä voi olla hyötyä tositilanteessa." Arvaatte varmaan jo, ettei kyseistä liikettä näytetä enää koskaan.

The Last Warsiin mennessä Gingan hahmokaarti on kasvanut huikeisiin mittoihin ja on hyvä, että tarinan alussa hahmoja karsitaan pois. Kuitenkin olin valintoihin pettynyt, sillä tylsien hahmojen sijaan karhujen kynsiin päätyy karski Lydia, yksi sarjan ainoista narttusotilaista, sekä Hiro, joka on myös suuri persoona. Minkä ihmeen takia tälläisiä joukosta erottuvia hahmoja on pitänyt tappaa ja jättää henkiin Kenin, Kagetoran ja Akamen lapsenlapsien kaltaisia paperinohuita persoonia, joita riittäisi pilvin pimein? Myös Jaguar ja Musashi tapetaan lähes ohimennen, eikä heitä jäädä muistelemaan. Etenkin Musashin kohdalla tämä on melkoinen rikos, olihan hän merkittävä soturi ja legendaarinen taistelukoira. Weedin pentujakin tuntuu olevan liian monta, jotta Takahashi voisi antaa heille tasapuolisesti huomiota. Koko sarja muokkautuu Orionin ja Siriuksen tahtojen taistoksi, mutta sillä välin Rigel jää lähinnä ihmettelemään taustalle ja Bella -raukka katoaa kuvioista kokonaan. Orion -sarjassa vaikuttavat ensiesiintymiset tehneet Bon, Andy ja Yamabiko eivät tee oikeastaan mitään merkittävää The Last Warsissa.

Ihmishahmoja, eli lähinnä Daisukea ja Hidetoshia on aina mukavaa nähdä, mutta jälleen heidän rooli on rajoittunut lähinnä olemaan koirien haavojen parannusautomaatti. Kuinkahan monta kertaa villikoirat ovat haavoittuneet ja päässeet hoitoon ihmisten luo? Vaikka Daisuke ja Hidetoshi ovatkin omistaneet Ouun sotureiksi päätyneitä koiria, alkaa silti olla jo todella epärealistista, että he voisivat kerta toisensa jälkeen ottaa monia pahasti haavoittuneita koiria hoiviinsa ja hoitaa niitä kalliilla lääkkeillä. Miten heillä edes riittää aika ja raha moiseen? Olen jo kauan harmitellut sitä kuinka pienessä roolissa Gingan ihmiset ovat. Villikoirien ja ihmisten suhde perustuu lähinnä koirien hyötymiseen. Terveenä Giniä ei juuri näytetä viettämässä entisen omistajansa kanssa aikaa. Se siitä uskollisuudesta. Ihmisten parannuskeinot tuovat myös jälleen yhden ongelman - mitä hirvittävimmistäkin haavoista voidaan parantua, jopa täysin ilman arpia. Pahin esimerkki on Akame, joka saa kolme haavaa otsaansa Ginin tavoin ja näyttää, että hänen toinen silmä olisi puhjennut. Akame karuilla arvilla olisi ollut ihan cool juttu, mutta ihmisten hoidon ansiosta haavat parantuvat pientäkään jälkeä jättämättä ja silmissäkään ei enää ole mitään vikaa!

Sarjan eniten puhuttava aihe on ehdottomasti Orionin ja Siriuksen edustamat aatteet. Itsepäinen ja kiivas Orion ei muuta haluakaan kuin tappaa karhuja, mutta hänen veljensä Sirius on idealistinen ja haluaa neuvotella rauhasta. Kuin taikaiskusta Ouun saapuu Shion, joka osaa puhua karhua ja hänen avullaan Sirius pystyy luoda yhteyden Monsooniin. Monsoon ei aluksi siedä Siriusta ja Shionia lähelläkään, mutta hitaasti koirat saavat luotua hauraan suhteen karhun kanssa ja pientä toivoa rauhasta on näkyvissä. Muut Ouun soturit, Orionin johdattamina, eivät kuitenkaan usko Siriuksen aatteisiin ja vaativat karhun kuolemaa.

Veljesten riita on kiinnostava aihe ja tuo Gingaan kovasti kaipaamaani henkilödraamaa, sisältöä, joka perustuisi hahmojen luonteisiin ikuisten taisteluiden sijaan. Harmittavasti kumpikin veljeksistä on aatteissaan liian äärimmäinen, jotta lukija voisi samaistua heihin. Orion ja Sirius myös rohmuavat hirvittävästi ruutuaikaa itselleen, jolloin muut mahdollisesti kiinnostavat hahmot eivät pääse esille. Pidemmän päälle kummastakin hahmosta muodostuu hyvin rasittava toistokone. Silti, jos on pakko valita olisin Orionin puolella. Siriuksen toive rauhasta on ymmärrettävä, mutta aivan liian naiivi. Koirien maailmassa ei ole vankiloita, joilla rankaista heidän toveriensa murhaajia. Ja murhaaja Monsoon on, kuten oli hänen isänsäkin, jonka kuolema myös oli täysin oikeutettu. Sirius asettaa jatkuvasti laumalaisensa kakkossijalle yrittäessään saada yhteyden Monsooniin ja ei tunnu ymmärtävän, että Monsoonin tekoja ei vaan voi silitellä pois. Silti, vaikka suurimman osan ajasta tunsin ärtymystä Siriusta kohtaan olin tarinan loppupuolella liikuttunut hänen yhä epätoivoisemmaksi käyvästä ristiretkestä. Takahashi lopulta onnistui saamaan minutkin tuntemaan sääliä ja myötätuntoa Siriusta kohtaan.

The Last Warsissa on hyvin paljon kiinnostavia juonikuvioita ja vaikuttavia kohtauksia, olisin vain toivonut niiden olleen esitetty tiiviimmässä paketissa ja osan juonikuvioista johtaneen johonkin tyydyttävään lopputulokseen. Sarja alkaa todella lupaavasti, sitten tahdista tulee lähes pitkästyttävän hidasta pitkäksi aikaa, kunnes loppusuoralle kiihdytellään liiankin kovalla vauhdilla. Vaikuttaa siltä, että ainakin Chibin ja Bobin tarina jatkuu uudessa Ginga Densetsu Noahissa, mutta nimenomaan The Last Warsin kuului olla se viimeinen Ginga -sarja ja arvostelen sarjat itsenäisinä teoksinaan, joten tämä jäi selkeästi keskeneräiseksi. Kuvitus sarjassa on yhä ihan hyvää keskitasoa, vaikka kaukana ollaan jo Hopeanuolesta ja Weedin alkuajoista. Hyväksi keskitasoksi luonnehtisin koko sarjaakin. Ei tämä huono ollut, mutta ei myöskään eeppinen päätös Gingalle.

TÄHDET: ***

Morie Sawataishin ihanteellinen akita

Shinonome

 Akita-rodun pelastaneesta Morie Sawataishista on aikaisemmin kirjoitettu tässä postauksessa. Toisen Maailmansodan jäljiltä akitat olivat häviämässä ja Morie oli yksi niiden kasvatukseen ryhtynyt avainhenkilö. Tämän ja edellisen postauksen tiedot pohjautuvat Martha Sherrillin kirjaan Dog Man: An Uncommon Life on a Faraway Mountain.

Morie ei ollut kiinnostunut rahasta, vaikka akitan pennuilla pystyi tienaamaan paljon. Hinnan keksiminen pennulle oli hänestä inhottavaa. Pikemminkin hän monesti lahjoitti koiriaan pois tai ei suostunut myymään niitä ollenkaan. Jalostuksessa tärkeintä hänelle ei ollut koirien ulkonäkö, vaikka hän sitäkin pyrki koko ajan parantamaan, vaan koirien elinvoimaisuus ja tarkat aistit. Näistä ominaisuuksista hän käytti keksimäänsä sanaa "kishoo". Morie oli jatkuvasti huolestunut akitojen heikentyvistä aisteista ja laiskistumisesta. Pelkkä näyttelymenestys ei hänelle riittänyt, vaan hän ennemmin arvosti energistä ja rumaa koiraa kauniin ja passiivisen sijaan. Akitan kuului olla karu, voimakas ja kestävä metsästyskoira joka pärjäisi vuorilla ja puolustaisi omistajaansa. Kirjassa puhutaan monista yksittäisistä koirista, mutta kaksi niistä edustivat Morien filosofiaa erittäin hyvin: Morien oma komea kasvatti Shinonome, sekä Morielle puolipakolla annettu ruma Kurosawa-Tora.

Tietyt ulkonäkövirheet ponnahtivat esiin tasaisin väliajoin akitojen jalostuksessa. Morien koirilla oli vähän väliä liian suuria korvia, roikkuvia korvia, tai liian löysää nahkaa. Haluttua suurta kokoa oli vaikeaa ylläpitää. Kun Shinonome syntyi monen kokeellisen sukupolven jälkeen Morie tiesi heti pennun olevan erityinen. Se oli pentueen suurin, sillä oli hyvälaatuinen turkki, hieno väritys ja täydellinen kippurahäntä. Monen sukupolven jalostuksen jälkeen Morie tunsi suunnatonta innostusta ja ylpeyttä. Pennun nimi Shinonome tarkoitti aamunkajoa ja Morie toivoi pennun voivan jonain päivänä loistaa aamuauringon tavoin.

Kasvaessaan Shinonomesta tuli koko ajan vain lupaavampi. Se voitti paljon palkintoja näyttelyissä ja oli tuomareiden ja yleisön suosikki. Ajan mittaa Morien mielipide siitä kuitenkin muuttui. Shinonome oli ulkonäöltään hänen paras koiransa, vuosien jalostuksen huipentuma, mutta sisäisesti koiralta puuttui jotain. Kun Morie vei Shinonomen vuorille ei koiraa kiinnostanut tutkia paikkoja, se ei jahdannut jäniksiä eikä puolustanut reviiriään. Sen liikkeet olivat hitaita. Se viihtyi ulkotarhassaan liiankin hyvin. Morien hakiessa sitä lenkille se hädin tuskin viitsi nostaa päätään pediltään. Shinonome oli kaunis, mutta passiivinen, laiska ja turha. Lopulta Morie lahjoitti koiran Iwateen, jossa akitat olivat turhankin aggressiivisia. Kenties Shinonomesta olisi hyötyä siellä ja sen rauhallisuudella saataisiin paikallisten koirien luonteita tasaantumaan.

Morie Sawataishi ja Kurosawa-Tora

Eräänä syksynä omenaviljelijä nimeltä Kurosawa yritti antaa Morielle koiraansa. Viljelijä oli liian kiireinen farmillaan huolehtiakseen koirasta, jolla oli suuri ruokahalu ja joka aiheutti jatkuvasti jotain harmia. Koiralla ei ollut sukupuuta, mutta se saattoi olla puhdas akita. Se oli hemmetin ruma. Morie ei halunnut koiraa, mutta lupasi pitää siitä huolen kunnes kiireinen sadonkorjuu olisi ohi.

Kotona Morie laittoi koiran ulkotarhaan, joka oli kuitenkin liian matala. Morie sitoi koiran varmuudeksi painavalla ketjulla tarhan seinään kunnes hän voisi korottaa seiniä. Heti seuraavana päivänä ulkotarha oli tyhjä. Koira oli katkaissut ketjun, hypännyt tarhasta ja juossut takaisin omenaviljelmälle. Morie oli tästä hyvin vaikuttunut ja otti katkenneen ketjun mukaan kylälle ja näytti sitä jokaiselle vastaantulijalle. Morie nimesi koiran Kurosawa-Toraksi ja käytti sitä monta kertaa jalostukseen, koska sillä oli sisäisiä ominaisuuksia, jotka Morien koirilta olivat päässeet katoamaan. Karkaamisensa ansiosta koirasta tuli alueellaan hyvin kuuluisa.

Vaikka Shinonome oli Morien oma kasvatti, vuosien jalostustyön tulos, ulkoisesti lähes täydellinen ja lukemattomien näyttelypalkintojen haalija, oli ruma ja sukutauluton Kurosawa-Tora lopulta Morien mielestä parempi koira.