Alpha & Omega 3 - The Great Wolf Games

Geelitukkaiset sudet ovat palanneet.

NIMI: Alpha & Omega 3 - The Great Wolf Games
VUOSI: 2014
KÄSIKIRJOITUS: Tom Kane
OHJAAJA: Richard Rich

Eiiihhhhhhhh!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11!
Eli siis tällä kertaa syynäämme Alfa & Omega -sarjan jo kolmatta osaa, joka onnistuu olemaan vielä turhempi kuin kumpikin edeltäjänsä. Kakkososan tavoin tämäkin elokuva on vain noin 45 minuuttia pitkä (ja tähän lasketaan mukaan lopputekstit), mutta siinäkin ajassa katsoja ehtii turhautua useaan otteeseen.

Tarina, jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua, keskittyy nyt ilmeisesti sudenpentujen olympialaisiin. Tai muuta sellaista. Edellisissä osissa ei annettu vihjauksia susien harrastamasta urheilukulttuurista, mutta ilmeisesti jokaisen lauman pennut osallistuvat jokavuotisiin kisoihin. Humphreyn ja Katen kakarakolmikko haluaa tietenkin mukaan, mutta tiimiin tarvitaan lisää jäseniä. Vastahakoinen valmentajaksi pakotettu Humphrey kertoo aiemmin kisoissa olleen mukana kaikki metsän eläimet, eikä haluaisi lastensa osallistuvan alfasusien elitistisiin leikkeihin. Niinpä hänen ärsyttävä tyttärensä Claudette päättää ottaa tiimiin mukaan helposti kiihtyvän piikkisian ja lintuja jahtaavan karhunpennun. Claudette on myös ihastunut kilpailevan tiimin jäseneen.

Elokuvan juoni on siis hyvin köykäinen ja täysin turha, eikä jaksa kiinnostaa koko pituuden ajaksi. Itse paljon hehkutetut kisat ovat pelkkää epämuodostuneiden sudenpentujen juoksentelua tylsässä maastossa. Ehdin jo odottaa jotain vähän eeppisempää ja kiinnostavampaa, kuten vuoristoissa kiipeilyä, saaliin vaanimista, jäljittämistä, tappelua...? Koko kisa on kuitenkin pelkkää juoksentelua ja sekin näyttää epämääräisen hidastetulta animointityylin takia. Mitään vauhdin hurmaa en tässä kokenut, kuten esimerkiksi Balton reenvetokohtauksissa. Kisan loppuratkaisu on ennalta-arvattava ja sokerinen.

Tässä osassa keskitytään lähinnä Claudette- pentuun, joka on harvinaisen rasittava hahmo. Claudette on perinyt äitinsä taidot ja osaa hyvin vaativan erikoisliikkeen, josta on hyötyä juoksukisoissa. Käytännössä tämä liike siis on pelkkä liukuva jarrutus, mikä ilmeisesti on aivan liian vaativa liike muille pennuille, sillä muut tätä yrittäessä liukuvat ja lentävät viisi metriä pusikkoon. Ihmettelen tosin kuinka liukkaita puoliruohoiset alueet voivat olla. Pitkällä siedätyshoidolla opin lopulta pitämään Humphreystä ja Katesta, mutta nyt en heitä nähnyt elokuvassa kuin Humphreyn pienessä roolissa ja Katen vain vilaukselta. Lempihahmoni Lily ja Garth puuttuivat elokuvasta täysin. Buu. Uudet hahmot ovat typeriä ja unohdettavia. Piikkisian ja karhunpennun tarkoitus tuntuu olevan vain hetkellinen säheltäminen, koska lapset rakastavat sähellystä jihuu jee adhd! Muutaman sähellyskohtauksen jälkeen hahmot jäävät lähinnä statisteiksi.

Animoinnin laatu on kolmosessa tipahtanut jo pohjalukemiin. Taustoihin ei ole nähty vaivaa kuin muutamassa kohtauksessa, suurimmaksi osaksi sudet pomppivat pannukakkutasaisissa maastoissa, joissa ruoho on vain sävytetty tantereeseen. Kun Humphrey ja hänen kaverinsa istuvat mutalätäkössä muta ei edes roisku heidän tassujen noustessa ja laskiessa, sen sijaan vain aaltoilee epämääräisen maagisesti heidän ympärillään. Eivätkä heidän turkkinsakaan ole mutaisia. Itse sudet näyttävät epämuodostuneilta kuten aina ennenkin, joten tämän suhteen ei tullut mitään yllätystä.

Sarjalle on ilmestynyt jo neljäs jatko-osa ja viidennes on tulossa. Kyllä, aion arvostella nämäkin koska olen masokisti.

TÄHDET: *

Alfa ja Omega

NIMI: Alfa ja Omega (Alpha and Omega)

VUOSI: 2010

OHJAAJA: Anthony Bell & Ben Gluck

Arvosteltu englanninkielisen version perusteella.

Koira-/susifanityttöjen määrässä Suomi jää kakkoseksi vain Yhdysvalloille. On käsittämätöntä kuinka vähän susiin liittyviä animaatiota on tehty ottaen huomioon Balto- ja Ginga-runkkareiden määrän ja vesikauhuisen uskollisuuden. Alpha and Omega kuitenkin yritti iskeä tähän kultasuoneen melko heikoin tuloksin. Elokuva oli kohtalainen menestys taloudellisesti suuresta kritiikistä huolimatta ja lähes heti perään tehtiin jatko-osakin Alpha and Omega 2: A Howl-iday Adventure (jouluteemaiset jatko-osat... siis... ei. ei eiei). Kukaan ääninäyttelijöistä ei suostunut uusimaan roolejaan jatko-osaa varten.

Elokuva kertoo Humphreystä joka on laumansa omega, eli hierarkiassa alimpana. Hänen tehtävänsä on lähinnä hengailla lauman kanssa ja naurattaa ylempi-arvoisiaan. Tästä huolimatta Humphrey on ihastunut ylhäiseen naaraaseen nimeltä Kate. Taustalla on myös klassinen kahden lauman erimielisyysbullshit johon ei juuri panosteta. Kesken muka-hauskan sanailun Kate ja Humphrey saavat nukutusnuolet perseisiinsä ja herätessään he ovat jossain aivan muualla, heidät on kuljetettu luonnonsuojelualueelle jossa heidän kuuluisi palauttaa alueen susikanta ennalleen. Siis lisääntymällä. Tämähän ei tietenkään Katelle käy, Humphrey on vain surkea omega. Kaksikon on siis päästävä takaisin laumansa pariin.

Päähenkilöt. Jos mielestäsi heidän designit ovat laimeita, olet oikeassa.

Tarina ei siis ole mitenkään omaperäinen, sama Romeo ja Julia-kuvio on nähty miljoonaan kertaan. Leffa on ahdattu täyteen kohtauksia jotka aiheuttavat kaikkia yli 7-vuotiaita kokemaan massiivista myötähäpeää, alkaen heti alkumetreillä kun omegasudet laskettelevat mäkeä alas ja kaikki on muka niin hah-hah-hauskaa. Ei, tämä ei ole hauskaa. Oikeastaan leffan vitseistä mikään ei ole hauskaa.

Kiinnostavimmat hahmot minulle olivat Garth ja Lily, mutta valitettavasti heihin ei keskitytty niin paljon kuin olisin toivonut. Garth on ylväs komea uros ja kaikkien ihailema, valitettavasti hän häpeää omaa surkeaa ulvonta-ääntään. Lily on aina taka-alalle jäävä ujo narttu, joten heidän välinen kemiansa on ihan viihdyttävää ja siinä olisi ollut ainesta paljon enempään. Oikeastaan puolestani he olisivat voineet olla päähenkilöitä.

Lily ja Garth.

Tarina sikseen, entäs sitten animaatio? Susilla on fledat. Kaikilla on selkeä hiusraja joka kivuliaasti muistuttaa mua John Travoltasta. Susilla on myös voimattomat alaleuat joilla ei varmasti purtaisi yhtään karibua kuoliaaksi. Liikehdintä näillä epäsikiöillä on erittäin liioiteltua ja sarjakuvamaista, aivan liian hoopoa ja ihmismäistä. Taustat sentään ovat ihan kauniita ja joissain kohdissa kehtaan sanoa että jopa upeita. Hahmot ovat kuitenkin valitettavasti tärkeämpiä kuin taustat.

Kohtaukset, joissa sudet ulvoivat olisivat jonkun toisen studion/ohjaajan käsissä voineet olla ihan kiinnostavia. Tässä elokuvassa ulvonta on "pelkkää" laulua, ei siis kunnollinen kommunikaatiotapa jolla sudet luonnossa ilmaisevat esimerkiksi sijaintinsa. Oikean suden ulvonnan sijaan elokuvassa käytetään ihmisten ulvontaa, ja voi että kun se kuulostaa hölmöltä...

My Little Pony-susi ilmeisesti. Suuret silmät, sievä pikkuleuka ja hyvin harjattu fleda+häntä ovat avain lasten sydämiin.

Anteeksi mutta onko tuo harmaatukkahirviö muka SUSI??? Toi hiusraja on aivan liian selvä, kuin hahmolla olisi maski naamallaan jonka yläreunasta hiukset pulpahtavat näkyville.

Loppu on yllätyksetön ja typerä. Kuten koko elokuva muutenkin. Karibukohtaus muistuttaa liikaa Leijonakuninkaasta ja päätös yhdistää laumat on mielestäni hölmö, susilaumat pysyvät pieninä ihan oikeista syistä kuten ravinnonpuutteesta, liian suurille laumoille ei vain riitä saalista samalla alueella. Mutta olkoon, happy ending, yay.

Älkää luulkokaan, että arvostelisin jatko-osan. Katsoin uteliaisuudesta pätkän siitä Youtubessa. Taisin saada syövän.

TÄHDET: *1/2