Karnon kanssa pyöräilyllä

Edesmennyt Bono ei ollut pyöräilyyn sopiva koira. Yritin totuttaa sitä pyöräilyyn useaan otteeseen, ja välillä oli päiviä, jolloin se sujuikin todella hyvin. Mutta Bono oli hyvin reaktiivinen ihmisiä ja koiria kohtaan. Pyörämatkan aikana se saattoi nähdä ohimeneviä ihmisiä ja koiria, ja vaikka niiden ohi päästäisiinkin, stressi kerääntyi sen sisällä, kunnes se pahimmillaan lopulta räjähti ja alkoi rynnimään hallitsemattomasti tai jopa hyökkäsi eturenkaan kimppuun. Pyöräillessä oli melkoinen piteleminen jos lähellä oli toinen räyhäävä koira. Viimeinen niitti oli, kun ajoimme haravoivan naisen ohi, ja naisen kohdalla Bono yritti purra häntä, siinä onneksi onnistumatta. Niin kauan kuin maailmassa oli muita asukkeja, pyöräily sen kanssa oli liian vaarallista. Tilanteet tulivat pyöräillessä liian äkkiä, ja pyörän selässä minulla oli heikompi kontrolli koiraan. Oli vain ajan kysymys milloin jotain peruuttamatonta tapahtuisi. Luovuttaminen tässä tietenkin harmitti, sillä pyöräily on koiralle loistavaa liikuntaa.

Karno on hyvin erilainen kuin Bono. Ne ovat molemmat epävarmoja koiria, mutta reagoivat aivan päin vastoin uhkaaviin tilanteisiin. Bono halusi vetää koko maailmaa turpaan, hyökkäys oli ensimmäinen reaktio kaikkeen. Karno on herkkä vellihousu, joka välttää konflikteja ja pelottavissa tilanteissa lähtee karkuun tai litistyy maahan pannukakuksi. Karnon pelkuruus on turhauttavaa, mutta sen aggression puute tekee siitä myös helpon. Pyöräni oli ollut pitkän aikaa hajalla, ja olin tyytynyt kävelemään kaikkialle. Viimein uskalsin vinkata faijalle, että pyörän voisi korjata. Kun sain pyörän takaisin 29.6. houkutus kävi heti liian suureksi, ja päätin kokeilla pyöräilyä Karnon kanssa. Alla video ensimmäisestä kokeilusta.

Olin jälkikäteen miettinyt, että ehkä pyöräily oli ollut liian stressaavaa Bonolle myös siksi, että olin vaatinut siltä liikaa liian pian. Liian pitkiä matkoja, liian kovaa tahtia ja ei tarpeeksi lepotaukoja. Joten olen nyt aloittanut Karnon kanssa hyvin varovaisesti. Ensimmäisenä päivänä ensin vain talutin pyörää noin 10 minuutin verran, jotta Karno tottuisi pyörään, se ehtisi pissata edes jonkin verran, ja pääsisimme sopivalle tienpätkälle. Karno suhtautuu moniin uusiin asioihin vähintäänkin epäilevästi, mutta vierellä talutettava pyörä ei herättänyt mitään reaktiota.

Valitsemani pyörätie oli syrjäinen ja suora. Pyysin Karnon vierelle, annoin sille palan juustoa, nousin satulaan ja sanoin "mennään". Pyöräilin hidasta vauhtia, sen verran, että hihna ei olisi löysällä mutta ei myöskään kiskonut koiraa perässään. Hihna on joustavaa materiaalia, joten vahinkonykäisyt eivät ota kipeää koiran kaulaan, eivätkä myöskään kädelleni. Karno sai jutun juonesta nopeasti kiinni ja tykkäsi ravata vierellä. Pyöräilin suoraa tietä noin sadan metrin pätkissä, aina kun pysähdyin sanoin "noh noh pysähdytään", ja sen jälkeen talutin pyörää hetken ja koira sai rauhassa nuuskia ja pissailla. Kun oli aika taas pyöräillä, tein aina saman rituaalin, pyysin koiran ihan vierelle, annoin palan juustoa, "mennään". Halusin, että Karnolle tämä on hyvin ennalta-arvattavaa ja rutiinimaista toimintaa, jossa sen ei tarvitse arvailla mitä nyt tapahtuu. Pyöräilyn aikana se ei saisi jumittaa nuuskimassa ja pissaamassa, mutta taukoja olisi hyvin usein, jolloin tämä olisi sallittua. Tien päädyttyä käännyin takaisin ja palattiin kotiin. Yhteensä ensimmäinen pyöräily oli noin 3 km pituinen, josta yli puolet oli talutusta.

Koira määrää pyöräilyn vauhdin. Jos se haluaa laukata, sallin sen ja parhaani mukaan mätsään oman nopeuden sen tahtiin. Jos se jää jälkeen, hidastan tai pysähdyn kokonaan. Tarkoitus ei ole läkähdyttää sitä maitohapoille. Joka kerralla matkan alussa talutetaan ehkä 10 minuutin ajan, jotta koira ehtii pissata pahimmat kusihätänsä pois ja veri pääsee kiertämään jaloissa. Olen lisännyt matkojen pituutta hyvin maltillisesti, ja aina ainakin puolet matkasta vain talutetaan. Koira tarvitsee liikuntaa, mutta se tarvitsee myös rauhallista nuuskintaa. Tämän jälkimmäisen asian tärkeyttä ei monesti ymmärretä. Meidän ihmisten aistit ovat täysin rampautuneita koiriin verrattuna, emmekä voi käsittää millaista informaation virtaa ja mielihyvää koirat saavat haistelusta. Me ihmiset nautimme maiseman katselusta. Koirat ovat maiseman haistelijoita.

Pyöräilin ensimmäisinä päivinä vain tätä lyhyttä suoraa pätkää. Kun vastaan tuli ihmisiä tai jopa koiria, tarkkailin Karnon reaktioita. Ihmiset ohitettiin sujuvasti. Koirat ovat mielenkiintoisempia, mutta niidenkin ohitus on onnistunut pyörän selässä mikäli pyörä jää koirien väliin. Mutta jos vieras koira jää Karnon puolelle, olen silloin pelannut varman päälle ja taluttanut. Jos taluttaessa Karno on liian kiinnostunut toisesta koirasta tai vaikka kissasta, ja yrittää päästä sen luo, olen kevyesti kopauttanut sitä eturenkaalla. Se ei ota kipeää, mutta muistuttaa koiraa käyttäytymään kunnolla.

Kun homma oli selvästi turvallista ja sujuvaa, aloin laajentaa reviiriä sivistyksen pariin pyöräilemällä myös omakoti-/rivitaloalueilla myöhään illalla, jolloin liikennettä oli vähän. Aloin myös ottaa käännöksiä mukaan pyöräilyyn. Ennen käännöstä hidastan tahtia ja sanon "käännytään". Teen käännöksen niin hitaasti, että Karno varmasti pysyy mukana ja huomaa mihin suuntaan käännytään. En ole erotellut suuntia sanoilla - syy tähän on puhtaasti oma hidasjärkisyys. Alla video, jossa palaamme kotiin ja Karno ei säikähdä ruohotrimmerin ääntä.

Mitä enemmän varmuutta tähän touhuun on tullut, sitä enemmän olen uskaltanut pyöräillä ihmisten parissa ja jopa keskustan liepeillä. Ihan keskustaan en ole vielä vienyt sitä, sillä keskustan lähettyvillä Karno alkaa empiä ja ahdistuneesti vinkua. Olen päättänyt etten pakota sitä mihinkään, joten olen sitten valinnut rauhallisemman reitin. Tällä tavoin vähän epäloogisia reittejä pitkin olemme alkaneet käydä pyöräilemässä erilaisissa mielenkiintoisissa paikoissa. Olemme tehneet matkoja koirapuistoon, meren rannalle, puutarhaan ja lehmiä katsomaan. Muistan, että kun lumet sulivat tein kävellen matkan koirapuistoon, ja silloin matka oli aivan kamala, kun koira pelkäsi hysteerisesti esimerkiksi leikkivien lasten ääniä ja paniikissa veti hihnassa, jolloin käsiin sattui ja pelkäsin koiran pääsevän irti. Ajatella, että nyt uskallan tehdä saman matkan pyörällä, eikä edes tunnu haasteelliselta! Aika ja arjen rutiinit ovat selvästi rauhoittaneet koiraa, mutta uskon, että itse pyörä tuo sille itsevarmuutta. Taluttaessa pyörä on kuin kilpi maailmaa vastaan, ja pyöräillessä pelottavien asioiden ohi pääsee nopeasti.

Mutta! Ei kaikki ole pilvillä tanssimista ja onhan tässä ollut muutamia riskihetkiä. Kerran olimme pyöräilemässä autotiellä ja edessä pientareella oli variksen poikanen, sen ikäinen, että osaisi todennäköisesti lentää. Oletin, että se lentäisi kun tultaisiin lähelle. Mutta varis ei lähtenyt lentoon, vaan hätäisesti pomppi tielle. Nykäisin Karnon hihnasta varoittavasti, mutta houkutus oli sille liian suuri, ja se rynnisti variksen perään. En ehtinyt reagoida ja eturengas törmäsi koiraan, joka lähti karkuun ja repi hihnan kädestäni. En sentään kaatunut. Karno pysähtyi kymmenen metrin päähän. Se oli hämillään ja kun lähestyin se ensin epävarmasti hyppäsi taaksepäin. Se ei varmaan tiennyt oliko kipu ollut minun aiheuttamaa ja olinko vihainen. Mutta epävarmuus kesti vain muutamia sekunteja, ja sain tulla sen luokse ottamaan siitä kiinni, ja heti perään jatkoin pyöräilyä normaalisti. En halua, että koiralle jää aikaa miettiä mitä negatiivista äsken tapahtui. Tämän jälkeen se ei ole syöksynyt lintujen perään pyöräillessä, mutta olen silti varovaisempi.

Pari päivää sitten olimme pyöräilemässä keskustan lähellä, ja olin juuri miettimässä miten rauhallisesti juoksu sujuu, vaikka lähellä on paljon hälinää. Silloin näin sivusilmällä kuinka tien toiselta puolelta syöksyi vähän Karnoa pienempi, käkkyräkarvainen, jonkinlainen vesikoira-/lagotto-/puudeli-/duudelityyppinen mustavalkoinen koira. Se juoksi täysillä Karnoa kohti räkyttäen ja muristen. Reaktioaikaa oli vain pari sekuntia. Jotenkin onnistuin pysäyttämään pyörän, vaikka vieras koira oli jäädä renkaan alle ja Karno veti karkuun. Pyörä kaatui, minä en. Vieras koira murisi, mutta ei kuitenkaan tehnyt mitään kun oli nokat vastakkain Karnon kanssa. Koiran omistaja ilmestyi ja hoki klassista mantraa "se on oikeasti kiltti". Hän ei tuntunut ymmärtävän tilanteen olleen vaarallinen, enkä myöskään hirveästi jaksanut alkaa saarnata hänelle. Mitään ei onneksi lopulta tapahtunut. Ketjusuoja lähti sijoiltaan, mutta sain sen helposti paikalleen. Jälleen hetken talutuksen jälkeen lähdin pyöräilemään, jotta Karno ei jäisi miettimään asiaa liikaa.

Nämä muutamat huonot hetket eivät onneksi ole vaikuttaneet Karnon suhtautumista pyöräilyyn. Se ei pälyile eturengasta tai ympäristöä. Tämä on ollut oikein mukavaa touhua, tehokasta liikuntaa ja Karno on huomattavasti rohkeammin kulkenut uusiin paikkoihin haastavien asutusalueiden läpi.