Topi ja Tessu (sarjakuva)

NIMI: Topi ja Tessu
VUOSI: 1981
KUVITTAJA: ??????

Tämä oli hauska löytö vaikka maksoinkin siitä aivan liikaa (10€). Tällä kertaa arvostelusta tulee lyhyt mutta sitäkin kuvarikkaampi, koska en vain keksi paljoa sanottavaa tästä harvinaisen huonosta sarjakuvasta mutta haluan näyttää kaikille failin suuruuden.

Läpyskä on julkaistu leffan tullessa ensi-iltaan Suomessa, eli siis mainostamaan elokuvaa. Sisäkansissa on pitkästi mainospuhetta elokuvasta ja lehden hienointa antia ovatkin sitten leffa-esittelyn pari screenshottia ja itse kansi.

Tästä paneelista kyllä tykkäsin.

Kuten näette, piirrosjälki on hyvin apaattista ja tylsää. Väreihinkään ei ole panostettu vaan kaikki koirahahmot ovat epämääräisen ripulinruskeita, Kikiä ja Topia nyt tuskin edes erottaa toisistaan. Hahmoilla on jatkuvasti väsynyt pilvessä oleva ilme oli tilanne mikä tahansa.

Suomennos on myös huvittavaa ja sain tästä ainakin hyvät naurut jos en muuta. Kaikkien hahmojen repliikit ovat todella harmittoman, laimean, tönkön ja vanhanaikaisen oloisia.

Dramaattinen RÄPSÄYS!

Oikeastaan kaikki tässä sarjakuvassa on laimeaa, niin laimeaa että taiteilija itsekin on tajunnut laimeuden laajuuden ja ei ole halunnut nimeään lukevan missään. Kaikki elokuvassa ollut dramatiikka on kadonnut, jäljellä on vain derpherp-hetkiä kuten yllä oleva RÄPSÄYS joka ei todellakaan aiheuta mussa mitään jännäkakan tunteita.

Sanattomaksi vetää. Tämä on samanlainen mainosrahastussarjakuva kuin Kaunottaren ja Kulkurin sarjakuva, mutta siihen oli nähty edes vähän vaivaa.

TÄHDET: *

Derp

Topi ja Tessu 2

NIMI: Topi ja Tessu 2 (The Fox and The Hound 2)
VUOSI: 2006
OHJAAJA: Jim Kammerud

Tämä oli varsinainen pakkopulla minulle, en koskaan ollut juuri välittänyt alkuperäisestäkään Topi ja Tessusta. Tämän katsominen levisi hajanaisesti monelle viikolle muutaman kymmenen minuutin pätkissä.

Pidän jatkotarinoista jos ne on tehty täydellä sydämellä ja selkeästi syventävät ja tuovat jotain uutta alkuperäiseen tarinaan. Erittäin hyvä esimerkki loistavista jatko-osista on Christopher Nolanin Batman-trilogia. Trilogiassa elokuvat toimivat itsenäisinä osina, mutta yhdessä muodostavat suuren yhtenäisen kokonaisuuden jonka laatu vain paranee loppua kohti. Valitettavasti Disney ei juuri panosta jatko-osiinsa, ainoana poikkeuksena pitäisin Leijonakuningas 2:sta sen kliseisestä juonesta huolimatta.

Topi ja Tessu 2 valitettavasti kuuluu Disneyn liukuhihnatuotantoon. Sen sijaan että loogisesti jatkettaisiin siitä mihin ensimmäinen osa loppui jatko-osa keskittyykin penikoiden lapsuuteen. Pennut näköjään hengasivat paljon enemmän yhdessä kuin oletin. Ja myös paljon huolettomammin, ketunpentu ei paljoa välitä ihmisistä (ja toisin päin) vaan hengailee keskellä markkinoiden vilskettä. Koiranpennun ja ketunpennun ystävyys ei tunnu herättävän kessään kiinnostusta. Haloo, eikös se konflikti ollut koko ensimmäisen osan idea? Tässä tuo ongelma on unohdettu täysin.

Ohut tarina keskittyy enemmän Copperiin (Tessuun) tällä kertaa. Copper ei pärjää metsästyskoulutuksessa ja kokee alemmuuskompleksia. Tod (Topi) yrittää lohduttaa kaveriaan, hänen on pakko olla hyvä jossain. Paikalle saapuu markkinat ja niiden mukana koirista koostuva country-bändi (inhoan country-musiikkia...). Omistaja-hillbillyn soittaessa banjoa koirat ulvovat mukana ja ilmeisesti tämä on kovinkin suosittua kuunneltavaa. Bändin diivakoira vetää herneet nenään ja ottaa loparit, ja kas kummaa huomataankin että Copper on melkoinen satakieli ja hänet otetaan bändiin mukaan.

Disney-hahmojen lapsuudet eivät ole koskaan olleet mielestäni kovinkaan kiehtovia. Mieluummin haluaisin eeppisiä tarinoita heidän aikuisuudestaan. Mitä lie vaikeuksia voisikaan aikuisella metsässä asustavalla Todilla olla? Entäs aikuisen Copperin metsästys-ura?

Animaatio on ihan kaunista tässä elokuvassa, mutten luonnehtisi sitä mitenkään kummoiseksi. Ainoa asia mikä herätti oman mielenkiintoni animaatiossa oli diivakoira Dixien animointi. Pidin hänen yksinkertaisesta ulkonäöstään ja hän oli muihin verrattuna varsin eläväisesti animoitu, etenkin hänen silmänsä.

Tarina on hyvin tylsä ja ennalta-arvattava. Tämä osa ei lisää mitään uutta syvyyttä alkuperäiseen elokuvaan siitä huolimatta että tapahtumat sijoittuvat keskelle edellis-osan tarinaa. Kaikki ensimmäisen osan moraaliset pohdinnat yhteiskunnan painostuksesta olla vai eikö olla jonkun kanssa tekemisissä on unohdettu.

TÄHDET: **

Topi ja Tessu

NIMI: Topi ja Tessu (The Fox and The Hound)
VUOSI: 1981
OHJAAJA: Ted Berman, Richard Rich

Katsoin tämän englanniksi joten pahoittelen että kirjoitan kaikkien hahmojen nimet tähän arvosteluun myös englanniksi. Kärsikää.

Tarina lienee kaikille tuttu, mutta kerrataan silti. Tod (Topi) jää orvoksi kun metsästäjä ampuu hänen emonsa lähellä vanhan leskimummelin pihaa. Pihapiirin linnut varmistavat että mummeli adoptoi yksin jääneen pennun. Mummo kasvattaa pennun hyvin, huono homma vain on että metsästäjä Amos Slade asuu aivan naapurissa. Slade tuo kotiinsa Todin ikäisen ajokoiran pennun nimeltä Copper (Tessu) ja esittelee sen vanhemmalle irlanninsusikoiralleen Chiefille. Ulkona leikkiessään Tod ja Copper törmäävät toisiinsa ja ystävystyvät siitä huolimatta että aikuistuttuaan Copperin työ olisi metsästää kettuja.

Metsästyskausi alkaa ja Slade vie kummatkin koiransa mukanaan. Talven kuluessa Copper kasvaa aikuisen mittoihin ja on oppinut metsästystaidot. Kolmikon palatessa kotiin Tod näkee heidät ja haluaa mennä tapaamaan Copperia, siitä huolimatta että metsästäjän auto on lastattu täyteen ketun- ja muiden elukoiden nahkoja. Chief kuitenkin huomaa ketun ja takaa-ajo päätyy vanhemman koiran loukkaantumiseen. Todin adoptoinut mummeli päättää raskain mielin vapauttaa kettunsa luonnonsuojelualueelle, metsästäjä kuitenkin haluaa Todin hengen hinnalla millä hyvänsä.

Elokuvan sanoma on mielenkiintoinen, mutta aikaa kulutetaan liikaa lintukolmikon toheloinnin seuraamiseen mikä ei minua henk.koht. kiinnostanut nyt eikä pikkupentunakaan hevonpaskaa. Comic reliefit ovat saatanasta. Mutta takaisin sanomaan. Metsästyskoiran ja saaliin ystävyys lähipiirin painostuksesta huolimatta on toteutettu uskottavasti ja katsojalle nousee varmasti pala kurkkuun ellei ole täysin sydämetön. Söpöjen elukoiden seasta löytyy nuorille hyvä sanoma ettei kannata aina alistua yhteiskunnan tai suvun tahdon mukaan, joskus pitää seurata sydämen ääntä. Tässä voi myös nähdä jotain homoseksuaalisuuden vertaustakin.

Animaatio ei mielestäni yllä keskitasoa ylemmäksi, itse asiassa yllätyin kun luin elokuvan vuosiluvun 1981. Luulin tämän olevan vanhempi animaatio. Kaunotar ja Kulkuri valmistui vuonna 1955 mutta silti näyttää animaationsa puolesta modernimmalta. Hahmojen piirrostyylikään ei ole oikein mieleeni, he ovat liian koomisen näköisiä. Chief voisi olla jossain toisessa animaatiossa todella komea koira, esimerkiksi vaikkapa juuri Kaunottaressa ja Kulkurissa jossa Kulkurin ulkonäössä on paljon samaa.

Tarina kulkee välillä turhan hitaasti, liian usein pysähdytään seuraamaan lintujen ja madon kädenvääntöä päätarinan sijaan. Lapsena pidin tätä melko tylsänä leffana, ainakin ennen Todin vapauttamista luontoon. Myös aiemmin arvostellussa kettuleffassa Vukissa tarina lähti kunnolla rullaamaan vasta päähenkilön aikuistuttua, pentujen söpöilytemmellykset eivät jaksa pitää mielenkiintoani yllä pitkään.

Tarina on välillä myös liian arvattavissa. Tod löytää söpön kumppanin heti vapauduttuaan ja he tulevat lähes heti toimeen, tämä on nyt vain vähän liian helppoa. Loppukohtaus kuitenkin on painunut mieleeni ja on yhä vaikuttava, siis se kun metsästäjällä on kettu tähtäimessään ja Copper siirtyy tähtäimen eteen.

Välillä tunnelma on saatu napilleen elokuvassa. Loppukohtausta vielä vaikuttavampana pidän ehkä kohtausta jossa metsästäjä on piilottanut lehtien alle ketunrautoja pitkin polkua jota Tod kulkee, tässä kohtauksessa ahdistavammaksi muuttuva musiikki ja hämärä valaistus toimivat niin hemmetin hyvin!

Elokuvasta voisi saada metsästyksenvastaista agendaa, mutta annan sen olla. Tämä on ihan hyvä elokuva jolla on hieno sanoma, ja varsinkin loppupuolella elokuva petraa kunnolla. Kuitenkin animointi ei juuri tee vaikutusta minuun, tarina on ennalta-arvattava ja välillä yksitoikkoinen. Elokuvan laulu-osuudet ovat myös unohdettavia ja jopa melko huonoja.

TÄHDET: ***1/2