Balto II - Pako yli suuren veden

NIMI: Balto II - Pako yli suuren veden (Balto II - Wolf Quest)
VUOSI: 2002
OHJAAJA: Phil Weinstein

Jostain syystä Baltolle päätettiin tehdä jatko-osa, peräti kaksi. Tähän ei ole mitään muuta syytä ollut kuin puhdas rahastus. Balto perustui historiallisiin tapahtumiin ja kaiken järjen mukaan tarinan olisi pitänyt loppua ensimmäiseen elokuvaan. Oikean elämän Balto oli leikattu uros, mutta hällä väliä, tarvitaan jatko-osia! Jatko-osia hänen pennuistaan joita ei oikeasti ollut! Okei, ehkä en saisi olla näin ankara, eihän ensimmäinen Baltokaan seurannut oikeita tapahtumien kulkua tunnollisesti mutta onnistui silti olemaan hyvä elokuva.

Balto on alkanut nähdä toistuvia painajaisia korpeista ja jäälautoista. Hän kiistaa niiden merkitsevän mitään, mutta Boris-hanhen (tässä elokuvassa miljoona kertaa ärsyttävämpi kuin ennen) mukaan unilla on syvempi merkitys. Jenna on penikoinut ja yhtä luukuun ottamatta kaikki pennut muistuttavat enemmän Jennaa. Yksi pennuista kuitenkin on susimainen kuin Balto, eikä pennuille kotia etsittäessä kukaan ihminen huoli häntä.

Harmaa pentu nimetään Aleuksi ja hän jää Balton hoiviin kylän lähettyville. Aleu kasvaa aikuisen mittoihin ja häntä alkaa ärsyttää isänsä ylisuojelevaisuus. Aleulle ei ole kerrottu hänen olevan osaksi susi ja Aleu luulee yhä jonkun ihmisen vielä ottavan hänet omakseen. Balton on kuitenkin kerrottava viimein totuus kun metsästäjä luulee Aleuta sudeksi. Aleu suuttuu ja karkaa metsään etsimään omaa tietään elämässä, tai jotain sinne päin.

Jostain syystä on muodostunut kliseeksi että koirahahmojen pentueissa yksi hahmo muistuttaa isäänsä ja loput äitiään, sellaista hyvää 50% äitiä ja 50% isää designiä harvoin on. Tämä klisee oli aiemmin Kaunottaressa ja Kulkurissa jossa pari saa kolme äidin näköistä narttupentua ja yhden isän näköisen urospennun. Hopeanuolessa Ben ja Cross saivat kolme pentua, joista 2 oli isänsä näköisiä ja 1 emon näköinen. Genetiikka ei toimi näin! Aargh! Tiedän että kyseessä on vain kasa animaatioita, mutta kaipaisin edes pientä realistisuutta mukaan.

Aleussa ei edes ole niin paljoa suden verta, vain hänen isän äiti oli susi, mikä tekee Aleusta 25% suden. Ottaen huomioon vielä että Baltosta tuli kuuluisa rekikoira joka pelasti monen lapsen hengen ihmisiä tuskin olisi kiinnostanut vaikka pentu olisi ollut osaksi sutta, olihan se silti sankarin tytär.

Toinen epäloogisuus on myös se etteivät jääkarhunpennut ole kasvaneet ollenkaan viime elokuvasta, vaikka aikaa on kulunut noin pari vuotta.

Mukaan on ahdettu pinnallista eläintotemismia sun muuta huuhaata. Tarinan opetuksena tuntuu olevan Aleun itsensä hyväksyminen, mutta tämä on turhauttavaa sillä sama teema käytiin jo läpi Balton kanssa ensimmäisessä osassa. Balto tosin mielestäni veti lyhyemmän tikun tässä, Balto valitsi olevansa ennemminkin koira ja vaikka häntä lääkkeen tuodessaan juhlittiin jatko-osa näyttää hänen yhä asuvan vanhassa laivassa ilman omistajaa. Tämän elokuvan lopussa Aleu kokee itsensä ennemminkin sudeksi ja hänellä on ympärillään susilauma tukemassa häntä, Balton sen sijaan on palattava kotiin ilman tytärtään viettämään melko yksinäistä elämää (mitä nyt Jenna aina välillä käy vilkaisemassa häntä).

Animaatio on paikoitellen hyvin rumaa, jatko-osa oli tehty suoraan DVD:lle ja laatuun ei ole juuri panostettu. Alkuperäisen Balton uniikkia tyyliä on yritetty parhaan mukaan matkia mutta paistaa läpi ettei se ole ollut näiden animaattorien luontevin tyyli. Etenkin tausta-animaatioon on lisätty paljon tietokone-efektejä mistä aiheutuu melko halpa vaikutelma.

Tämä jatko-osa oli melkoinen pettymys aikoinaan kun näin sen ekan kerran. Se on kuitenkin ihan kelpoa kertakäyttöviihdettä, eikä lähellekään yhtä kamala kuin kolmas osa joka arvostellaan myös jossain vaiheessa...

TÄHDET: **1/2

Balto

NIMI: Balto
VUOSI: 1995
OHJAAJA: Simon Wells

Arvosteltu englanninkielisen version pohjalta.

Balto perustuu LÖYHÄSTI tositarinaan alaskalaisen pikkukaupungin Nomen kurkkumätäepidemiasta vuonna 1925. Löyhästi sen vuoksi, että joitain tapahtumia on vääristelty ja leffaan on laitettu paljon tapahtumia ja hahmoja joita oikeasti ei kuvioissa ollut mukana. Kyseessä on lähinnä viihteellinen teos, eikä sitä kuulu ottaa historiallisesti korrektina elokuvana. Mielestäni elokuva olisi ollut mielenkiintoinen vaikka olisikin pysynyt vain faktoissa ilman omia lisäyksiä.

Tässä versiossa Balto on syrjitty koirasusi ilman omistajaa, hänen ainoa perheensä on venäläinen Boris-hanhi ja kaksi orpoa jääkarhunpentua. Tästä huolimatta Balto haaveilee jonain päivänä olevansa rekikoira ja on ihastunut Jenna-koiraan. Kylän lasten sairastuessa kurkkumätään koiravaljakko lähtee hakemaan lääkelaatikkoa Nenanasta, mutta valjakko joutuu onnettomuuteen paluumatkalla. Koirasutena valjakkoon alunperin kelpaamaton Balto lähtee etsimään eksynyttä valjakkoa.

Tarinankulku on selkeää ja kulkee mukavalla tahdilla, muttei liian nopeasti. Animaatio on sulavaa ja siinä on omaperäinen vivahde josta pidän. Hahmot ovat hyvin tyyliteltyjä, mutteivät ole liian kaukana todellisuudesta häiritäkseen. Hahmojen designit ovat ehkä yksinkertaisia, mutta tehokkaita. Balton design on komea ja erottuu muista koirista susimaisuuden vuoksi, mikä oli tarkoituskin. Hänen liikkeissään on myös susille tyypillistä salamyhkäisyyttä ja arkuutta, tosin tähän voi olla syynä hahmon kulkukoirataustakin eikä geneettinen perimä.

Muutama aivopieru elokuvassa on historiallisen epäkorrektiuden lisäksi. En tiedä miksi oli tarpeellista tehdä Baltosta koirasusi, oikean elämän Balto kun oli siperianhusky. Jos päähenkilön pitää nyt jostain syystä olla syrjitty saadakseen yleisön myötätunnot puolelleen niin eikö pelkkä kulkukoiramenneisyys olisi riittänyt? Suden veren lisääminen rekikoiriin ei ole ollut mitenkään epätavallista Alaskassa. Suora suden ja koiran jälkeläinen saattoi olla liian arka työkoiraksi, mutta koirasusi jonka yksi isovanhemmista oli susi saattoi olla tavallista koiraa kestävämpi juoksija. Toinen aivopieru tapahtuu elokuvan loppupuolella kun Balto on löytänyt eksyneen valjakon ja ilkeä johtokoira Steele yrittää sabotoida Balton pelastusretken. Balto on merkannut paluureitin raapimalla puiden kaarnaa, mutta jotenkin Steele ehtii paluumatkan aloittaneen reen etupuolelle repimään kaarnaa kaikista puista. Tämä ei ole MITENKÄÄN mahdollista, katsojalle selkeästi näytetään Steelen istuvan vielä rotkossa kun Balto lähtee reen kanssa liikkeelle saaden suuren etumatkan.

Kuten jo mainitsin, oikea Balto siis oli koira eikä koirasusi. Oikeassa elämässä matka tehtiin myös kahdella valjakolla, ensimmäisen vaikeamman osan matkasta suoritti Togo-koiran johtama valjakko (elokuvassa Togon vastine on selvästi Steele) ja helpomman kotimatkan suoritti Balton johtama valjakko. Balto oli siis se koira joka pääsi lääkelastin kanssa Nomeen ja tuli kaikkien sankariksi, siitä huolimatta että vaarallisemman osuuden matkasta hoiti toinen valjakko. Olisi ollut reilumpaa että elokuvassa olisi ollut kaksi sankaria, Balto ja Togo (Steele), mutta nyt toisesta on tehty tyrannimainen kusipää. Togon nimi sentään on tajuttu vaihtaa, mutta se on laiha lohtu.

On myös huvittavaa kuinka lopussa ihmiset eivät reagoi ollenkaan vaikka kaupungissa juoksentelee kaksi jääkarhunpentua. Ehkä he ovat liian onnellisia huomatakseen? Nämä kaksi hahmoa ovat selviä comic reliefejä, eli olemassa vain saadakseen katsojan nauramaan. Nämä karhut ovat vielä siedettäviä ja se lihavempi jopa suloinen, mutta mikään ei oikeuta typerän Boris-hanhen mukaanottoa tähän elokuvaan! Miksi Balton kasvattaja on ollut HANHI?? Miksi juuri hanhi? Kaikista eläimistä se jonka Balto todennäköisesti söisi nälkäänsä? Miksei kasvatusisä olisi voinut olla toinen kylärakki? Bleh.

Kaikesta valituksestani huolimatta tämä on yksi lempi-koiraelokuvistani. Animaatio on kadehdittavan kaunista. Elokuva ei typeristä sivuhahmoistaan huolimatta ole liian lapsellinen ja viihdyttää kaiken ikäisiä. Olisi mukava saada historiallisesti korrekti elokuva Baltosta, mutta sitä odotellessa tämäkin on ihan hyvä kunnianosoitus Nomen rekikoirille.

Myös jatko-osat arvostellaan myöhemmin tässä blogissa.

TÄHDET: ****

Kaunotar ja Kulkuri

NIMI: Kaunotar ja Kulkuri (Lady and The Tramp)
VUOSI: 1955
OHJAAJA: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson & Hamilton Luske

Arvioitu englanninkielisen version perusteella.

Tämän leffan näkeminen pitäisi kuulua jokaisen yleissivistykseen. Jos tätä ei jostain syystä ole silti nähnyt, pieni kertaus on paikallaan juonesta. Kaunotar on varakkaaseen lähiöön ostettu cockerspanielinpentu joka kasvaa vielä elokuvan alkupuolella melkoisen pumpulisessa elämässä. Samaan aikaan snautserimainen katukoira Kulkuri elää vapaata elämää syöden joka päivä eri perheen luona ja vältellen rankkuria. Kaunotar huolestuu huomatessaan emäntänsä olevan raskaana ja ohikulkeva Kulkuri tulee irvailemaan hänelle kuinka vauvan syntyessä koiraa ei huomioida enää ollenkaan. Vauvan synnyttyä talon väki päättää lähteä matkalle ja jättää Kaunottaren (kukkahattu)tädin hoivaan. Kaunotar karkaa ja tapaa kaduilla taas Kulkurin joka kannustaa Kaunotarta vapaaseen elämään ilman ihmisiä.

Toisin kuin aiemmin arvostellussa Alfa & Omegassa päähenkilöiden kemiat toimivat, kummassakin elokuvassa leikitellään samalla "kielletyt rakastavaiset"-teemalla ja molemmissa elokuvissa päähenkilöt ovat toistensa vastakohtia jollain tapaa. Tässä se toimii oikein hyvin, sillä hahmojen luonteista ei ole tehty liian karikatyyrimäisiä vaan he ovat uskottavia ja luontevia. Pidän erityisesti Kaunottaren tavasta monesti kurtistaa kulmiaan huolestuneesti kesken toisten puheen, tämä kertoo hahmon hiljaisesta epävarmuudesta paljon vaikka ulkoisesti narttu kenties haluaa näyttää varmalta.

Toinen asia tarinassa mistä erityisesti pidän (antakaa anteeksi) on tietynlainen ikäero Kaunottaren ja Kulkurin välillä. Rakastan tarinoita joissa mies on vanhempi, se vaan niin iskee. Voih. Kaunotar siis on selkeästi noin vuoden vanha tavatessaan Kulkurin, mutta Kulkurin arvioisin olevan ehkä 3-vuotias ottaen huomioon hänen aikuisemman ulkonäön ja kuinka hän on jo ehtinyt saada kovasti mainetta katu- ja narttuseikkailuillaan. Tämä teema vain iskee muhun, eikä sinänsä vaikuta elokuvan sisältöön sen enempää, halusin mainita kuitenkin.

Tarina etenee sopivalla temmolla ja olin yllättynyt saadessani ekaa kertaa tietää ohjaajia olleen kolme! Tämä ei mitenkään näy elokuvassa, olisin odottanut kolmen ohjaajan elokuvan olevan melkoinen sekametelisoppa. Käsikirjoitus on myös luotu yhdistämällä kaksi aivan eri tarinaa, eikä tämäkään paista läpi.

Koirat ovat animoitu loistavasti. He liikkuvat koirille tyypilliseen tapaan; nuuskivat, pomppivat, kieriskelevät jne. Kaikki näyttää luonnolliselta ja onneksi ihmismäiset liikkeet (kuten vaikkapa tavaraan tarttuminen tassulla samalla tavalla kuin se olisi käsi) ovat jätetty pois. Päähahmojen designit ovat kauniita, erityisesti Kulkurin. Niin komea! Muut koirat ovatkin sitten lähinnä hassuja karikatyyrejä roduistaan (onpas rankkurilla paljon rotukoiria selleissään), mutta heidän roolit ovat sivurooleja joten se ei haittaa.

Loppukohtaus jossa Kulkuri pelastaa vauvan rotalta mutta perhe luuleekin Kulkurin yrittäneen hyökätä vauvan kimppuun muistuttaa paljon brittiläisestä kansantarusta Gelert-koirasta. Gelert tappoi suden joka oli uhannut isäntänsä vauvaa, mutta isäntä palatessaan huomasi aluksi vain verisen Gelertin ja kaatuneen kehdon. Hän tappoi Gelertin ja vasta sen jälkeen näki suden ruumiin. Kulkuri passitetaan rankkurille, mutta erhe huomataan ja koira saadaan takaisin. Eli tällä kertaa sentään kävi paremmin.

Suosittelen lämpimästi tätä elokuvaa, ajan hammas ei ole järsinyt sitä lainkaan. Animaatio on laadukasta ja tarina on myös kestänyt iän. Romanttisesta aiheesta huolimatta meno ei mene liian lällyksi ja kummallakin koiralla on tarpeeksi persoonaa pitämään suhteen kiinnostavana.

TÄHDET: *****

Adam and Dog

NIMI: Adam and Dog
VUOSI: 2011
OHJAAJA: Minkyu Lee

Adam and Dog on jälleen yksi visio Vanhan Testamentin kertomuksesta, nyt koiran silmin kerrottuna. Koira asustaa rauhallisessa Eedenin puutarhassa ja tapaa siellä Aatamin, ensimmäisen ihmisen. Koira on aluksi epäluuloinen ihmistä kohtaan, mutta Aatami voittaa sen luottamuksen ruuan ja leikin avulla. Heistä tulee erottamattomat.

Eräänä päivänä kuitenkin Eeva luodaan Eedeniin ja tämän nähdessään Aatami päättää hankkiutua koirasta eroon, hän haluaa omistautua kokonaan Eevalle. Aatami heittää koiran kepin todella kauas ja koiran noutaessa sitä he katoavat kahdestaan jonnekin metsään.

Koira vaeltelee yksin ja yöllä törmää leopardiin jolla on kani suussaan, ensimmäinen merkki siitä että Eeden ei ole enää turvallinen paratiisi kaikille. Löytäessään pariskunnan katsoja huomaa heidän pitävän ensimmäistä kertaa vaatteita. Vanhassa Testamentissa käärme houkuttelee Eevan syömään kielletyn hedelmän ja Eeva taas Aatamin maistamaan sitä. Hedelmä antoi heille häpeän alastomuuttaan kohtaan ja ilmeisesti jotain muutakin negatiivista laajentunutta tajuntaa joka suututti Jumalan ja tämän takia pariskunta karkotettiin Eedenistä. Vaatteista viis, koira järkyttyy enemmän entisen isäntänsä hirveää ilmettä ja lähtee karkuun. He ovat nyt SYNTISIÄ.

Aatami ja Eeva ovat karkoitettuja paratiisista ja kaikkien eläinten pelkäämiä, mutta lopussa koiran suuri uskollisuus kuitenkin voittaa ja hän seuraa paria karulle aavikollekin.

Adam and Dog on vain noin 15-minuuttinen teos, mutta siinä on rauhallinen ja kiireetön tempo. Kohtaukset ovat unenomaisia ja viivytteleviä. Hahmojen designit ovat yksinkertaisia mutta tehokkaita ja animaattorin ymmärrys hahmojensa anatomiasta ja tavoista liikehtiä on aivan mahtavaa katsottavaa. Animaation koira käyttäytyy kuin koira, lintu kuin lintu jne. Yhtään hutiloitua hetkeä ei tässä ole. Taustat ovat myös henkeäsalpaavia. Tätä voisi kuvitella suurenkin studion tuotannoksi.

Elokuvan pituuden takia tarina olisi voinut kärsiä, mutta tässä se on harkitusti avattu katsojalle pala kerrallaan ja jättää tilaa omille tulkinnoille. Eikä elokuvassa ole edes dialogia! Ainut miinuspuoli on että halusin lisää. Suosittelen.

TÄHDET: ****

Alfa ja Omega

NIMI: Alfa ja Omega (Alpha and Omega)

VUOSI: 2010

OHJAAJA: Anthony Bell & Ben Gluck

Arvosteltu englanninkielisen version perusteella.

Koira-/susifanityttöjen määrässä Suomi jää kakkoseksi vain Yhdysvalloille. On käsittämätöntä kuinka vähän susiin liittyviä animaatiota on tehty ottaen huomioon Balto- ja Ginga-runkkareiden määrän ja vesikauhuisen uskollisuuden. Alpha and Omega kuitenkin yritti iskeä tähän kultasuoneen melko heikoin tuloksin. Elokuva oli kohtalainen menestys taloudellisesti suuresta kritiikistä huolimatta ja lähes heti perään tehtiin jatko-osakin Alpha and Omega 2: A Howl-iday Adventure (jouluteemaiset jatko-osat... siis... ei. ei eiei). Kukaan ääninäyttelijöistä ei suostunut uusimaan roolejaan jatko-osaa varten.

Elokuva kertoo Humphreystä joka on laumansa omega, eli hierarkiassa alimpana. Hänen tehtävänsä on lähinnä hengailla lauman kanssa ja naurattaa ylempi-arvoisiaan. Tästä huolimatta Humphrey on ihastunut ylhäiseen naaraaseen nimeltä Kate. Taustalla on myös klassinen kahden lauman erimielisyysbullshit johon ei juuri panosteta. Kesken muka-hauskan sanailun Kate ja Humphrey saavat nukutusnuolet perseisiinsä ja herätessään he ovat jossain aivan muualla, heidät on kuljetettu luonnonsuojelualueelle jossa heidän kuuluisi palauttaa alueen susikanta ennalleen. Siis lisääntymällä. Tämähän ei tietenkään Katelle käy, Humphrey on vain surkea omega. Kaksikon on siis päästävä takaisin laumansa pariin.

Päähenkilöt. Jos mielestäsi heidän designit ovat laimeita, olet oikeassa.

Tarina ei siis ole mitenkään omaperäinen, sama Romeo ja Julia-kuvio on nähty miljoonaan kertaan. Leffa on ahdattu täyteen kohtauksia jotka aiheuttavat kaikkia yli 7-vuotiaita kokemaan massiivista myötähäpeää, alkaen heti alkumetreillä kun omegasudet laskettelevat mäkeä alas ja kaikki on muka niin hah-hah-hauskaa. Ei, tämä ei ole hauskaa. Oikeastaan leffan vitseistä mikään ei ole hauskaa.

Kiinnostavimmat hahmot minulle olivat Garth ja Lily, mutta valitettavasti heihin ei keskitytty niin paljon kuin olisin toivonut. Garth on ylväs komea uros ja kaikkien ihailema, valitettavasti hän häpeää omaa surkeaa ulvonta-ääntään. Lily on aina taka-alalle jäävä ujo narttu, joten heidän välinen kemiansa on ihan viihdyttävää ja siinä olisi ollut ainesta paljon enempään. Oikeastaan puolestani he olisivat voineet olla päähenkilöitä.

Lily ja Garth.

Tarina sikseen, entäs sitten animaatio? Susilla on fledat. Kaikilla on selkeä hiusraja joka kivuliaasti muistuttaa mua John Travoltasta. Susilla on myös voimattomat alaleuat joilla ei varmasti purtaisi yhtään karibua kuoliaaksi. Liikehdintä näillä epäsikiöillä on erittäin liioiteltua ja sarjakuvamaista, aivan liian hoopoa ja ihmismäistä. Taustat sentään ovat ihan kauniita ja joissain kohdissa kehtaan sanoa että jopa upeita. Hahmot ovat kuitenkin valitettavasti tärkeämpiä kuin taustat.

Kohtaukset, joissa sudet ulvoivat olisivat jonkun toisen studion/ohjaajan käsissä voineet olla ihan kiinnostavia. Tässä elokuvassa ulvonta on "pelkkää" laulua, ei siis kunnollinen kommunikaatiotapa jolla sudet luonnossa ilmaisevat esimerkiksi sijaintinsa. Oikean suden ulvonnan sijaan elokuvassa käytetään ihmisten ulvontaa, ja voi että kun se kuulostaa hölmöltä...

My Little Pony-susi ilmeisesti. Suuret silmät, sievä pikkuleuka ja hyvin harjattu fleda+häntä ovat avain lasten sydämiin.

Anteeksi mutta onko tuo harmaatukkahirviö muka SUSI??? Toi hiusraja on aivan liian selvä, kuin hahmolla olisi maski naamallaan jonka yläreunasta hiukset pulpahtavat näkyville.

Loppu on yllätyksetön ja typerä. Kuten koko elokuva muutenkin. Karibukohtaus muistuttaa liikaa Leijonakuninkaasta ja päätös yhdistää laumat on mielestäni hölmö, susilaumat pysyvät pieninä ihan oikeista syistä kuten ravinnonpuutteesta, liian suurille laumoille ei vain riitä saalista samalla alueella. Mutta olkoon, happy ending, yay.

Älkää luulkokaan, että arvostelisin jatko-osan. Katsoin uteliaisuudesta pätkän siitä Youtubessa. Taisin saada syövän.

TÄHDET: *1/2

Ihmissusi yössä

Sorge, kansi on vähän paskainen.

NIMI: Ihmissusi yössä (Werewolf by Night)
VUOSI: 1972-1977
KUVITTAJA: Mike Ploog
TARINA: Gerry Conway

Ihmissusi yössä ilmestyi alunperin jatkotarinana 70-luvulla ja hahmo on esiintynyt useassa muussa sarjakuvassa vierailevana sivuhahmona. Tämä kirja sisältää ensimmäiset avausjaksot sarjasta, eli ei sisällä koko tarinaa. Sarjakuvan ikä paistaa läpi armottomasti sekä kuvituksessa että juonessa.

Tarina kertoo Jack Russellista (hah) joka kuuluu ikivanhaan Russoff-sukuun jonka jäsenet ovat ihmissusia. Täysi-ikään astuessaan Jack alkaa nähdä toistuvia unia ihmissutena olemisesta, mutta ovatko ne unia sittenkään? Jotain selvää pubertiteettiviittausta tässä on, mutta hällä väliä. Tarina alkaa ihan hyvin, mutta avauksen jälkeen tuntuu keskittyvän random kohtaamisiin eri vihollisten kanssa jotka ihmissuden pitää voittaa. Menoon puuduttuu lähes heti.

Piirrosjälki on ammattimaista, mutta ei silmääni mitenkään erikoista. Nykypäivän sarjakuvastandardeihin se ei ylety. Itse ihmissusi näyttää erittäin typerältä, lähinnä epämääräiseltä karva-apinalta eikä sudelta. Tämäkin johtuu aikakaudesta, 70-luvulla elokuvien ihmissudet olivat vielä suurimmaksi osaksi lyhytkuonoisia karva-orankeja (tälläinen maskeeraus oli halvinta) ja trendi muuttui pikkuhiljaa vasta elokuvien An American Werewolf In London ja The Howling jälkeen. Mielestäni tämän sarjakuvan päähenkilön kaltaisia ihmissusia on vaikea ottaa todesta, silmiini ne näyttävät lähinnä vanhoilta juopoilta jotka ovat unohtaneet sheivata. Ilmeisesti joitakuita tämän tyyppiset ihmissudet osaavat silti pelottaa. :/

On mukavaa että näitä vanhempia sarjakuvia julkaistaan isoina albumeina, mutta itseäni tämä sarjakuva ei säväyttänyt mitenkään vaikka olen suuri ihmissusien ystävä. Olisin toivonut selkeää punaista lankaa eri episodien välille, mutta tarina tuntuu poukkoilevan joka suuntaan ja jatkuvat tappelukohtaukset eivät edes ole erityisen raakoja ja kiinnostavia.

TÄHDET: **

Vuk

NIMI: Vuk
VUOSI: 1981
OHJAAJA: Attila Dargay

Vuk julkaistiin alunperin Suomessa ensin VHS:llä. Pentuna en Vukia päässyt näkemään, ainakaan kokonaan, koska videovuokraamon kasetti oli viallinen (siitä huolimatta sitä ei poistettu vuokrausvalikoimasta). Tämän takia minulla ei ole mitään nostalgisia tunteita jotka vaikuttaisivat arvosteluun. Vuk on nyt julkaistu DVD:llä jossa ainut vaihtoehto on katsoa elokuva suomidubbauksella. Olisi ollut kiva kuunnella alkuperäisillä äänillä, suomidubbaus on ihan ookoo mutta välillä hahmojen puheessa on pitkiä taukoja ja osa äänistä ei oikein sovi hahmoille.

Tarina kertoo ketunpentu Vukista joka on nimetty legendaarisen isoisänsä mukaan. Vuk on utelias ja turhankin innokas, mikä johtaa hänet monesti hankaluuksiin. Vuk seuraa isäänsä salaa metsästysretkelle, mutta isä huomaa tämän ja käskee Vukin palaamaan kotiin. Vuk kuitenkin eksyy ja sillä välin metsästäjä nappaa hänen perheensä. Vukin kasvattaa vanhempi kettu Karak ja jonkin aikaa he elelevät mukavaa poikamieselämää. Vuk ei kuitenkaan unohda kaunaansa ihmistä kohtaan.

Elokuvan alku oli todella puuduttava, en yksinkertaisesti ollut kiinnostunut pentu-Vukin höpsöistä metsäseikkailuista. Ne ovat varmasti pienemmille lapsille viihdyttäviä, mutta tällänen päälle kakskymppinen ämmä ei oikein saa niistä mitään irti.

Aloin kiinnostua vasta kun Vuk oli aikuinen, eli kun elokuvaa oli kulunut noin 40 minuuttia. Vuk hiipii metsästäjän pihalle ja löytää sieltä häkissä olevan naarasketun. Kyseessä on rakkautta ensisilmäyksellä ja Vuk lupaa vapauttaa naaraan. Ihan ensimmäisenä minulle kamalana realistina tuli mieleen että jos Vuk ja naaraskettu ovat ilmeisesti saman ikäisiä, ovat samalta alueelta ja naaras sanoi jääneensä ihmisen vangiksi ihan pienenä niin voisiko kyseessä olla yksi Vukin siskoista....??

Animaati on tasoltaan aika heikkoa, kyllä sitä irvistelemättä katselee mutta en pitänyt eläinten ihmismäisistä liikkeistä (esim. tassuilla tarttumista) ja etenkin juokseminen oli animoitu todella oudosti. Jotkin maalatuista taustoista olivat kuitenkin tosi hienoja. Elokuva on varmasti viihdyttävä lapsille, mutta aikuisen on siitä hankalampi saada iloa ellei mukana ole aimo annos nostalgisia tunteita.

TÄHDET: **1/2

The Plague Dogs

NIMI: The Plague Dogs (kirja julkaistu Suomessa nimellä Ruttokoirat)
VUOSI: 1982
OHJAAJA: Martin Rosen

Plague Dogs perustuu Richard Adamsin kirjaan. Adams tunnetaan parhaiten novellistaan Ruohometsän kansa (Watership Down), joka on julkaistu Suomessa ja saanut kestosuosion täällä sekä novellina että animaationa. Siitä huolimatta että samat tekijät (animaatiosta vastaa sama studio) ovat Plague Dogsin ja Ruohometsän kansan takana Plague Dogs on täällä julkaistu vain kirjana, eikä tietääkseni ole animaationa koskaan edes näytetty suomalaisessa televisiossa. Elokuvan voi ostaa DVD:llä ulkomailta, mutta se on harvinainen. Onneksi ainakin tällä hetkellä leffa on ladattu Youtubeen.

Tarina keskittyy sekarotuisen labradorinnoutaja Rowfin ja kettuterrieri Snitterin pakoon laboratoriosta missä heitä pidettiin koe-eläiminä. Koirat yrittävät selviytyä parhaansa mukaan Brittein nummilla samalla kun tiedemiehet yrittävät saada heidät kiinni. Myös tavallinen kansa, media ja lopulta armeija kiinnostuu koirista niiden tappaessa lampaita ja huhujen tarttuvasta rutosta levitessä. Koirien elämä on pelkkää lohdutonta pakomatkaa ja elokuvaa katsoessa katsojan valtaa tunne ettei tämä voi mitenkään päättyä onnellisesti.

Elokuva näyttää koe-eläinten kärsimyksiä kursailematta ja vähemmästäkin tulee pala kurkkuun.
Heti alkutekstien aikana katsoja vavahtuu epämääräiseen korahteluun ja inhottavaan veden ääneen, painostava ja lohduton tunne kestää koko elokuvan ajan joten se ei sovi herkkähermoisille eikä liian pienille lapsille. Valoisia hetkiä elokuvassa on hyvin, hyvin vähän, niistäkin suurin osa kohtauksia joissa koirat näkevät unta.

Yllättäviä väkivallan purkauksiakin löytyy (ihan niinkuin Ruohometsän kansassakin) jotka oikeasti shokeeraavat ja yllättävät katsojan housut kintuissa, varsinkin yksi erittäin verinen kohtaus tulee niin puun takaa ettei sitä voi mitenkään odottaa. Joitakin DVD-julkaisuja on sensuroitu. Vähän väliä "kertojana" toimii jonkun tiedemiehen arkinen ääni joka selittää tiedemiesten puolen tarinasta, tämä on erittäin toimiva ratkaisu sitoa koirien ja ihmisten näkökulma samoista tapahtumista yhteen.

Päähenkilöiden hahmot ovat hyvin toteutettuja, he eivät ole sarjakuvamaisia karikatyyrejä vaan realistisia, selkeästi omia persoonalisuuksiaan ilman liioiteltuja piirteitä. Rowf on koirista passiivisempi ja hiljaisempi, jatkuva tiedemiesten järjestämä hukuttaminen ja elvyttäminen on tehnyt koirasta aloitekyvyttömän ja hän epäilee jokaista Snitterin suunnitelmaa. Tästä huolimatta hän ei pysty vastustamaankaan Snitterin ideoita. Snitter on kaksikon toimeenpanija, hän on selvästi optimistisempi ja vähemmän varuillaan kuin Rowf, mutta saa outoja kohtauksia elokuvan aikana johtuen ihmisten tekemistä kokeista hänen aivoillaan. Koirien puhe on myös harkitusti kirjoitettua, he ovat älykkäitä mutteivät liian älykkäitä.

Animaatio on tyyliltään samanlaista kuin Ruohometsän kansassa, hahmot ovat realistisen näköisiä ja niiden liikkeet ovat myös realistisia. Animointi taas on kansainvälisellä tasolla pienellä budjetilla tehtyä ja elokuvan ikä paistaa selkeästi läpi. Tämä ei minua ainakaan ole haitannut, vaan rosoinen kuva käy käsi kädessä rosoisen tarinan kanssa.

Miinuspuolena pitäisin sitä että elokuva on hyvin hidastempoinen. Myös äänenlaatu on iän myötä huonontunut ja välillä on vaikea saada puheesta selvää, eikä ollenkaan auta että esimerkiksi Tod-ketulla sekä paimenkoirilla on vahvat aksentit. Mikäli onnistut hommaamaan elokuvan DVD:llä kannattaa ottaa kuuroille tarkoitetut englantilaistekstitykset käyttöön avuksi.

Plague Dogs on upea elokuva joka varmasti saa katsojan ajattelemaan. Se on hyvin ahdistava ja lohduton kokemus, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen. Tälläisiä animaatioita on harvassa ja on sääli että Plague Dogs on jäänyt vähälle huomiolle.

TÄHDET: *****

Erämaan kutsu

NIMI: Erämaan kutsu (Arano no Sakebi Koe: Howl, Buck)
VUOSI: 1981
OHJAAJA: Kozo Morishita

Tämä anime oli netin koirapiirtäjäpiireissä iso sana kun olin 13-15v pentu. Muistan että tälle oli perustettu nettisivukin jossa pystyi ladata leffasta parin minuutin pituisia kohtauksia. Tämä oli myynnissä Suomessa VHS:llä, mutta raina oli ilmeisesti melko harvinainen (itse kyllä omistin sen, mummo osti lahjaksi) ja saanut jonkinlaisen mystisen statuksen aikana jolloin Youtubesta ei päässyt helpolla katsomaan mitä tahansa haluamaansa leffaa niinkuin nykyään.

Tarina perustuu Jack Londonin samannimiseen kirjaan. Pahimman kultakuumeen aikana Alaskaan ostettiin paljon koiria etelästä, jokainen halusi tulla helpolla rikkaaksi ja maistaa palan seikkailua. Tuohon aikaan koiria oli paljon, mutta silti ei tarpeeksi suurelle kysynnälle. Siispä perinteisten vetokoirarotujen ollen myyty loppuun/kallistuneen liiaksi myös "oudompia" rotuja käytettiin vetokoirina, kaikkea settereistä bernhardilaisiin. Mikä koira vain kelpasi, kunhan se vain osasi jotenkin vetää ja kesti arktisia oloja.

Tarinan päähenkilö Buck on kertojan mukaan collien ja bernhardilaisen risteytys (tosin näyttää puhtaalta saksanpaimenkoiralta, mitä lie hahmodesignien tekijät ovat ajatelleet). Buck on kotonaan Kaliforniassa hemmoteltu ja helppoa elämää viettänyt uros, jota talouden muut pienemmät koirat pitävät ehdottomana auktoriteettinään. Buck varastetaan ja myydään pohjoiseen vetokoiraksi. Entisestä helposta elämästään huolimatta Buckin vaistot heräävät ja hänestä kouliutuu lopulta rekitiiminsä johtokoira.

Buckin elämä on koetusta koetuksen jälkeen. Juoni oikein masturboi sillä kuinka kurjaa ja armotonta elämä on ja kuinka luonnossa vain vahvimmat saavat selviytyä. Toisaalta juuri sama henki oli Jack Londonin kirjassakin ja kenties on lapsille hyväksi nähdä luonnon inhottavia puolia joita lasten elokuvissa monesti turhaan peitellään. En ole varma kummassa on enemmän koirien pieksemistä kepillä, tässä vai Hopeanuolessa (jos ruoskat otetaan lukuun niin sitten ehdottomasti tässä).

Animaatio on keskitasoa, tykkään koirien realistisuudesta, mutta ne ovat samalla hyvin persoonattomia. Onneksi kertoja sentään kertoo katsojille mitä Buck tuntee ja miettii, koska animaation avulla sitä ei aina osaisi arvata. Samaa animaatiokalvoa näytetään välillä liian monen sekuntin ajan ja välillä liikehdintä hahmoilla on tökkivää. Kuvanlaatu on erittäin rakeista ja värit epämääräisen haalistuneita. Elokuva on myös täynnä mustia alueita joihin Buckin mustat merkit sulautuvat liikaa. Tämä arvostelu on tehty ruotsalaisen DVD:n perusteella (jonka dubbi by the way on hirveä) ja tuntuu kuin aikoinaan omistamassani VHS:ssä olisi ollut paremmat värit. Screenshottien otto tästä elokuvasta oli tuskaa koska kaikissa ottamissani kuvissa tuntui olevan liikaa mustaa.

Elokuva on järjettömän tumma välillä. Olisi kiva nähdäkin jotain muutakin koirasta kuin vain sen vaaleat alueet. Tavarajunan taustakin tässä ilmeisesti on ollut, mutta se on kadonnut tuonne tummuuteen.

Koirien designit ovat ihan ookoo. Tosin totta puhuen ne kaikki ovat sama koira vain eri väreillä, paitsi Buck jolla ei ole kippurahäntää ja joka taitaa olla hieman muita korkeampi. Ihmiset ovat poikkeuksetta rumia. Buckin tekeminen saksanpaimenkoiraksi ärsyttää vähän kun heti alussa hahmon rotusekoitus kerrotaan. Olisivat sitten jättäneet koiran rodun kertomatta jos eivät vaivautuneet luomaan hahmoksi collien ja bernhardilaisen risteytystä. Amerikkalaisessa live-action versiossa vuodelta 1997 Buckia esitti sentään leonberginkoira, jonka näköinen pentu olisi hyvin voinut syntyä moisessa roturisteymässä.

Varsinkin lopussa episodissa, jossa Buck kostaa rosvoille meno muuttuu astetta epäuskottavammaksi. Leffassa on muitakin pienempiä aivopieruja, mutta ne annettakoon anteeksi kun kyseessä on 80-luvun anime. Yhden aivopierun huomasin kun katsoin pikakelauksella leffan tätä arvostelua varten, kun uupunut Dave kaatuu kesken reen vedon koira on aluksi väritetty kuin Buck! Kun ohjaaja menee Daven luokse tarkistamaan koiran kunnon koira onkin taas väritetty oikein.

Kumpikin koira on Dave, tälläisiä väritysvirheitä sattuu aina silloin tällöin, mutta tämä on vakavampi virhe koska virheellisessä kuvassa Dave on väritetty kuin elokuvan päähahmo.

Voin suositella tätä koirafaneille, mutta muille siitä tuskin on mitään iloa. Ajan hammas on kuluttanut leffaa armotta ja ylitsepursuava traagisuus aiheuttaa välillä pakollista silmien pyöritystä. Mutta täytyy kyllä myöntää että niin korni ja epärealistinen kuin Buckin ja Spitzin kuolemantaistelu onkin se on yhä eeppistä katsottavaa silmilleni.

TÄHDET: ***