Ikoninen kuvakieli, eli Hannibal vs. Stranger Things

Pahoittelen kuinka blogi on ollut hiljainen parin kuukauden ajan. Tämäkään postaus ei varsinaisesti liity koiraeläinsarjakuviin tai -animaatioihin, mutta sitä voi toki soveltaa niihin. Ehkä joskus jaksaisin tehdä arvostelublogin kauhu-, fantasia-, ja scifi-leffoille, mutta se veisi taas lisää energiaa jota voisin käyttää tämän blogin kirjoitukseen. ((KLIK! Tein tälläisen viimein!)

Katsoin viime vuoden puolella paljon kehutun Stranger Things -sarjan ekan kauden nettikaverini kanssa, ja täytyy sanoa, että pidin siitä kuin hullu puurosta. Tarina nappasi mukaan heti, kerronta oli koko kauden läpi tasalaatuista ja lopetus oli tyydyttävä. MUTTA. Jo ensimmäisten neljän episodin jälkeen huomasin, ettei sarjassa ollut juuri mitään täysin omaa ja unohtumatonta visuaalista kuvakieltä. Tarina rullasi eteenpäin kiinnostavasti, mutta visuaalisesti sarja ei tarjonnut mitään mitä en olisi jo nähnyt ennen jossain muualla.

Mitä tarkoitan tällä? Jos mietitään hyviä esimerkkejä koiratarinoiden puolelta Hopeanuolessa itse Ginin otsa-arvet ovat erittäin ikonisen näköisiä. Arvet ovat hahmon erityispiirre, josta hänet tunnistaa helposti, ja samanlaisia arpia ei ole kelläkään muulla hahmolla GNG -sarjan aikana. Tämä uniikkius mentiin sitten pilaamaan myöhemmin jatko-osissa kun kuvaan astuivat Joe ja Yukimura. Muita mieleenpainuvia ja hienoja kuvia sarjasta ovat Gin hyppäämässä kuuta vasten, Riki kalliolla, Akakabuto uhkaavan näköisenä talon takana, Akakabuto ja uhrinsa Shiro ja Riki... En puhu siis varsinaisesti mieleenpainuvista kohtauksista, vaan yksittäisistä kuvista, jotka tiivistävät jonkin tärkeän hetken tai ehkä jopa koko sarjan hengen, kuvia, joita voi helposti käyttää sarjan markkinoimisessa julisteista ja paidoista kansikoteloihin, ja jotka jäävät helposti ihmisten mieleen kummittelemaan.

Leijonakuningas on täynnä omaa ikonista kuvakieltään. Elokuva alkaa Rafikin pidellessä Simbaa ylhäällä kaikkien ihailtavana, tämä kohtaus on parodioitu lukemattomia kertoja. Unohtaa ei voi myöskään itse Jylhäkallioita, jolla Rafiki seisoo. Omalaatuisen muotoinen kallio suorastaan huokuu luonnetta ja on kuin oma hahmonsa (sama muuten Hopeanuolen Kaksoissolan kanssa!).

Tällä hetkellä suurin televisiorakkauteni on Hannibal. Sarjalla oli erittäin suuri taakka muodostaa oma suuntansa Anthony Hopkinsin ikimuistoisen näyttelysuorituksen, sekä aikaisempien elokuvien vaihtelevan menestyksen jälkeen. Hannibal Lecter on jokaiselle erittäin tuttu hahmo, josta on tehty jo monia elokuvia ja kirjoja, sekä lukemattomia epävirallisia parodioita ja vinkkauksia muissa sarjoissa. Sarjaa näkemättä olisi helppo tuomita se pelkäksi rahastukseksi, ja ettei siinä enää mitenkään voisi olla mitään omaperäistä. Hahmo on niin loppuun kaluttu. Näin ajattelin itsekin aluksi, mutta hitto, sarja on uniikein tekele mitä olen ikinä nähnyt. Sarja käsittelee psykopaatteja, ja heidän tavoin sarjan ajatuksenjuoksu on erittäin monimutkaista, ollen vuorotellen kaunista ja rumaa ja monesti kumpaakin yhtäaikaa.

Jokainen kohtaus suorastaan pursuaa symboliikkaa, josta osa aukeaa vasta paljon myöhemmin kunhan näkemäänsä on ensin ehtinyt sulatella. Koska Stranger Thingsistä (johon palaan pian) on ilmestynyt tähän mennessä vain yksi kausi otan esimerkkini reiluuden nimissä vain Hannibalin ensimmäiseltä kaudelta. Ensimmäinen kausi oli vähiten riskaabeli, sillä sarja yritti vielä kosiskella mahdollisimman suurta yleisömäärää, etsien samalla sitä ihan omaa ääntään. Silti jo ensimmäisellä kaudella Hannibal on täynnä omaperäisiä näkyjä. Peuroja, peuran sarvia, ja pelottavia peuramiehiä käytetään hallusinaatioissa symbolisoimaan hahmojen välisiä suhteita ja päähenkilön luonteen vähittäisiä muutoksia. Peura on päähenkilön oma voimaeläin, mutta symboloi myös hänen luonteen synkkenemistä (eläimellistymistä?), sekä peuransarvia käytetään paljon luomaan klaustrofobisia hetkiä. Peura symbolisoi myös päähenkilön vihollista, mikä voi aluksi olla hämmentävää, mutta lopulta ei olekaan. Ensimmäinen kausi on vielä hyvin kaavamaisesti toteutettu, joka jaksossa ollen eri "viikon murhaaja", mutta murhat ovat joka kerralla täysin erilaisia ja uniikin näköisiä makaabereita taideteoksia, vaihdellen viuluksi muutetusta miehestä kukkivaan puuhun upotettuun uhriin.

Ja sitten se Stranger Things. Vaikka tarinankuljetus sarjassa oli moitteetonta aloin jossain välissä miettimään mitä ihmettä sarjan virallisiin oheistuotteisiin on voitu laittaa kuvituksiksi. Kukaan hahmoista ei ole erityisen uniikin näköinen, ja ensimmäisen kauden aikana ainut täysin omaperäiseltä vaikuttava konsepti oli jouluvalot, joiden avulla pystyttiin kommunikoida toisessa ulottuvuudessa olevalle pojalle. Tämä toinen ulottuvuus, jota sarjassa kutsutaan nimellä Upside Down, ei ole mitenkään uusi idea. Sarjaa katsoessa etenkin Silent Hill muistui mieleen jatkuvasti. Stranger Things selkeästi tavoittelee kasaritieteiselokuvien, etenkin E.T.:n, fiiliksiä. Tämä tulee esille jo kieltämättä todella upeasta synkkatunnarista.

Sarja onnistuu loistavasti luomaan tavoittelemansa kasarifiiliksen, mutta ironisesti ei muistakaan luoda juuri mitään omantakeista. Tämä tulee selkeästi ilmi nopealla googlettelulla. Haulla "Stranger Things shirt" ei löydy kuin tekstipaitoja (joissa ei ole edes sarjasta tuttuja sitaatteja!) tai parodiapaitoja, joissa hahmot on piirretty jonkin muun klassikkoteoksen puitteisiin. Posterihaulla tilanne ei ole juuri sen parempi. Suurin osa postereista sisältää vain läjän sarjan hahmoja sattumanvaraisesti aseteltuina. Ja sitten on taas miljoona parodiaposteria, joissa apinoidaan vuoroin E.T.:tä, The Thingiä, Jurassic Parkia, tai jotain muuta nostalgista klassikkoa.

Odotan toista kautta innolla, vaikka saatankin kuulostaa hyvin pessimistiseltä. Toivon vain sarjan löytävän ihan oman äänensä myös visuaalisella puolella.

Nara piertelee, osa 13: Lisää kalmankankeutta

Muutaman kuukauden blogihiljaisuuden jälkeen päräytän tänne taas pienen piirtopieraisun. Tein nämä kummatkin kuvat viime vuoden puolella, ja kummatkin liittyvät enemmän tai vähemmän Hannibal -telkkarisarjaan. Toisessa on koiruuksia, joten voin jollain tekosyyllä kirjoittaa niistä tänne.

Aloitin viime vuonna pään ronkeloinnin uudestaan ja terapeuttini pyysi minua piirtämään jotain relevanttia hänen toimiston seinälle. Aikaa minulla oli noin kolme viikkoa, mutta kuten aina minä vain mietiskelin ja sitten viimeinkin piirsin kuvan alusta loppuun viimeisenä päivänä. Tämän takia lopputulos jättää toivomisen varaa, mutta se on kuitenkin hyvä esimerkki mitä voin saada aikaan yhdessä päivässä.

Aloitin etsimällä sopivia mallikuvia ja yhdistin ne Paintilla rujoksi kokonaisuudeksi. Tällä tavoin voin nopeasti kokeilla eri asetelmia piirtämättä niitä itse. Läpipiirsin asetelman huterat ääriviivat, jotta mittasuhteet olisivat varmasti oikein.

Tämän jälkeen alkoi varsinainen piirtäminen. Olisinpa tajunnut skannata kuvan tässä vaiheessa, sillä pidin näistä mustavalkoisista viivoista hirveästi, mutta eihän sitä koskaan tajua ajoissa.

Alan latoa vesivärejä ja akryylejä päälle. Jälkikäteen ajateltuna tämä kuva olisi toiminut parhaiten pelkissä harmaasävyissä. Mutta tollo mikä tollo.

Harvinaisen ruma välivaihe.

Lopputulos. Väritykseen käytetty vesivärejä, akryylejä, ja Copicceja. Olen tyytymätön väritykseen, kuten tuppaan melkein aina olemaan. Sitten se tekotaiteellinen symbolismi. Koiran kallo kuvastaa tietenkin itseäni, fursonani olisi ollut liian dillen näköinen tälläiseen kuvaan. Kintsugi/kintsukuroi on vanha japanilainen perinne, jossa rikkoutuneet astiat sun muut korjataan kullalla. Tällöin rikkoutunut esine voi tulla alkuperäistäkin kauniimmaksi. Hyväksy ja juhlista virheitäsi, jne. Kaunis ajatus. Hannibal -sarjassa teekupin hajoamista ja korjausta käytetään monesti metaforana, ja vaikkei sitä sarjassa nähty olen nähnyt monen fanitaitelijan käyttävän kintsukuroita kuvissaan.

Taas mallikuvia ja asetelman etsimistä. Vasemmalla epämääräinen ajatus värimaailmasta, jota haluaisin tavoitella sitten joskus kun uskaltaudun värittämään kuvan.

En enää jaksa kirjoittaa syvällisemmin prosessivaiheista, käyttäkää omia mulkosilmiänne.

Lopullinen työ. Aion vielä joskus värittää tämän ja korjata samalla pari pientä häiritsevää juttua, mutta vielä en uskalla. En oikeastaan koskaan piirrä ihmisiä, mutta tämä onnistui mielestäni todella hyvin ja piirtoprosessi oli oikeasti todella kiinnostavaa ja miellyttävää. Lähetin tämän kuvan sarjan luojan Bryan Fullerin saamaan fanikirjaan. Värillinen versio olisi ollut kivempi, mutta edes jotain on paljon parempi kuin ei mitään.

Conraportti Kokkocon 5.-6.11.2016

Elikkä käytiin koirapiirtäjäporukalla Kokkolan kaksipäiväisessä Kokkoconissa. Itseni lisäksi mukana olivat Nawulf, Raezla (ent. Äffä), Kurome (ent. TheSuskuli), Saqe ja Fjalle. Kaikki ängettiin yllättävän halpaan, tilavaan ja hyvän näköiseen vuokramökkiin, meno oli luontevaa ja rentoa ja tämä porukka oli kaikin puolin toimiva kokonaisuus. Diggasin, lisää tälläistä, kiitos.

Sitten itse asiaan, eli coniin. Heti aluksi pitää myöntää, että odotukseni olivat Gingaconin jälkeen aivan liian korkealla. Gingaconissa kun tuotteeni menivät kuin kuumille kiville vaikka hintani olivat silloin vielä paljon kalliimpia, hiljaisia hetkiä ei juuri ollut, ihmiset tulivat jatkuvasti puhumaan ja ilmapiiri oli tosi positiivinen. Kokkocon taas oli, ainakin myyjän näkökulmasta... noh... niin.

Perkeles.

Yritykset ja taidekujalaiset olivat samassa salissa ja meidän lössi vei huomattavan osuuden myyntitarjonnasta. Ilmeisesti kaikki halukkaat myyjät oli otettu mukaan, tilaakin oli jäljellä jos lisää halukkaita olisi ollut. Kauhistelimmekin kuinka autio erämaa sali olisi ollutkaan jos meidän porukkaa ei olisi tullut coniin. Harmi vain kohdeyleisöä ei meille koira-/eläinpiirtäjille löytynyt juuri ollenkaan ja koska meitä oli niin monta taisimme aiheuttaa siitä aiheesta ylitarjontaa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikilla myyjillä taisi mennä heikosti. Toisena päivänä suurin osa myyjistä pakkasi tavaransa jo paria tuntia ennen conin päättymistä.

Olin erittäin hämmästynyt ja tietenkin pettynyt kun ihmiset eivät olleet edes huomaavinaan Kriegerin pöytää, vaikka mielestäni tuotteeni ovat monipuolisia ja laadukkaita, ja nyt aiempaa halvempiakin. Olen aina ajatellut eläimiä universaaleina, kaikkia jollain tapaa kiinnostavana aiheina, sillä kyllähän eläimet ovat visuaalisesti näyttäviä ja monilla on lemmikkejä, mutta ilmeisesti asia ei olekaan näin. Ensimmäisenä päivänä cossasin Hannibalia ja jopa mietin josko ihmiset arastelisivat pöytää ulkonäköni takia (mikä olisi todella typerää, koska hei, coneissa hihhuloidaan ja siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä). Pöytäni oli myös hieman hölmössä paikassa, joten toisena päivänä pukeuduin normaalisti ja vaihdoin parempaan paikkaan, mutta myynti oli yhä samanlaisen nihkeää. Sain katettua matka-, majoitus-, ja pöytäkulut, mutta voittoa tuli surkean vähän ja sekin meni sitten pizzaan ja juominkiin, joten lopputulos oli plusmiinusnolla.

Urumin pöytä

Urumin pöytä

Fjallen ja Raezlan pöytä

Ohjelmista en oikein voi sanoa mitään, kun en niitä mennyt katsomaan. Ohjelmakartassa ei ollut oikeastaan mitään itseäni kiinnostavaa, paitsi kaverini Raezlan Hopeanuoli -luento, joka kuitenkin tapahtui ekana päivänä heti aamusta, jolloin en uskaltanut jättää pöytää vartioimatta enkä halunnut pyytää jotain muuta siihen, kaikilla kun oli omat pöytänsä. Harmi, olisin hirveästi halunnut nähdä tuon luennon, etenkin kun hän aikoi käyttää hahmoani esimerkkinä vahvasta narttuhahmosta. Kuulemma kukaan ei ollut paikalla videoimassakaan. Conin teemana tänä vuonna olisi pitänyt olla roolipelit ja mukana jotain halloween-maustetta, mutta ohjelmista mikään ei tainnut liittyä kumpaankaan aiheeseen eivätkä aiheet tulleet esille koristeluissa tms. Ulkopuolella ei ollut opasteita conpaikalle, eikä ovella mitään juhlavaa banderollia. Tai ehkä mentiin sisälle väärästä rööristä tai olen muuten vain puusilmä.

Silläkin uhalla, että kuulostan kitisijältä (mutta kun kitisyttää), haluan esittää conille vielä kritiikkiä. Kunniavieraan nimikirjoitustilaisuus oli valittu erittäin huonoon paikkaan, myyntisalin keskelle, jolloin innokas ihmismassa muodosti jonon, joka tukki tien monelle pöydälle pitkäksi ajaksi. Turhauttavaa. Jo Kokkoconiin ottaessa yhteyttä huomasin kommunikaatiossa olevan paljon parantamista, sillä vastauksissa kesti kauan ja niiden perään piti useamman kerran kysellä. Myyjiä ja ohjelmaa oli sen verta vähän, että olisi ollut mielestäni järkevämpää pitää con yksipäiväisenä ja panostaa kunnolla siihen yhteen päivään. Plussana kuitenkin pitää mainita paikalla olevien järjestäjien olleen ystävällisiä ja toisena päivänä hoksasivat tuoda kylmään saliin vilttejä.

En muista kenen pöytä, kertokaa jos tiedätte.

Kuromen pöytä

Raezla ja Kurome

Taidekujalla kyllä oli muutamia jutskia, joita olisi tehnyt mieli ostaa, mutta en raaskinut kun halusin oikeasti tienata sitä rahea, enkä menettää sitä. Mukaan tarttui kuitenkin joko alennetuilla hinnoilla/vaihtokaupalla/ilmaiseksi tämmöisiä:

Hopsuyhdistyksen onnenpyörästä tuli Death Note -avaimenperä, jossa lempihahmoni Light. Nawulf tuhersi Naran. Fjallelta otin useamman kivan tarran (Fjalle, piirrä vaan lisää pitpullia niin mä ainakin ostan varmasti).

Saqe oli hirveän ystävällinen ja toi minulle leimasinsarjan, jota haluan kokeilla taidejutuissa. Hän antoi myös Gin -avaimenperänkin. Otin myös jostain syystä Matsuconin esitteen, vaikka en sinne ole menossa, mutta hei, ehkä joku teistä lukijoista ei vielä ole tapahtumasta kuullut. Tsekatkaa jos kiinnostaa.

Kännissä piirrettyä kakkea:

Krieger jää nyt epämääräisen pituiselle miettimistauolle, jonka aikana koetan säästää rahaa jotta voisin avata firman uudelleen turvallisesti ja harkitusti. Tässä saattaa kestää pari kolme vuotta. Riippuu paljon saanko jotain järkevää työtä ja ettei tapahdu odottamattomia rahakriisejä. Kokkocon ei nyt ihan vastannut odotuksia, mutta se opetti kuitenkin ettei Kriegerin kannata mennä näin pieniin coneihin, ELLEI kyseessä ole eläintarinoihin keskittyvä con.

Kriegerin ollessa tauolla aion jatkaa coneissa käyntejä, koska hitto, tämähän on kuitenkin kivaa puuhaa. On todella virkistävää päästä tapaamaan hyviä nettikavereita ja muita piirtäjiä naamatusten. Koetan jossain vaiheessa uskaltautua itse taidekujalle, vaikka tyylini ei taida olla myyvimmästä päästä ja en oikein tiedä mitä hittoa voisin myydä.

En ole varma kenen pöytä tämä oli, tietäjät kommentoikoon.

Jasu Wonder Worldin pöytä

Ei mitään hajua mitä heebot cossaavat.

Otin turhankin paljon kuvia paikalla, joten dumppaan ne tänne. Jos joku haluaa kuvansa pois tai että lisään heidän nimensä kuvatekstiin olkaas hyvä ja kommentoikaa.

????:n pöytä

Manga Cafen pöytä

Jorma Aalto promosi kirjaansa.

   

That's all folks.