Tarina: Dinosaurus ja nisäkäs

Pikainen kuvanmuokkaus luotu Pexels-sivuston ilmaiskuvilla.

Tämä tarina on erittäin henkilökohtainen, mutta halusin silti julkaista ja arkistoida sen, jotta voin palata sen pariin joskus myöhemmin. Tarinan konteksti on pakko kertoa ensin, jotta sen pointin voisi ymmärtää. Tapasin deittisivuston kautta miehen, jonka kanssa keskusteluista tuli nopeasti hyvin intensiivisiä ja uskalsin kertoa hänelle asioita, jotka olivat minulle todella arkoja, kamalia kokemuksia ja salaisimpia toiveitani. Hän ei kavahtanut tätä, ja oikeasti ymmärsi minua. Tämä nopeasti syntynyt voimakas yhteys oli minulle aivan huumaavaa, ja yhteydenpidon aikana minussa heräsi eloon puolia, joiden olemassaolosta en ollut edes tietoinen.

Orastavaa suhdetta varjosti koko ajan tieto meidän suuresta ikäerosta. Toivoin silti, että tällä kertaa onnistaisi. Minua ikäero ei haitannut, mutta tiedän, että toiselle se voi olla kova pala, ja meidän tulevaisuudenhaaveissa oli suuria eroja. Rakastan vanhempia miehiä, olen aina rakastanut, ja tämän takia rakkauselämäni on ollut hyvin yksinäistä ja tuhoon tuomittua. Yhä häpeän tätä osaa itsestäni, vaikka se onkin aika absurdia, kun olen jo 35-vuotias. Hyvin nuorena opitusta häpeästä on kuitenkin vaikeaa päästä eroon.

Mies nautti pitkistä keskusteluista ja ruokki luovuuttani. Puhuimme säännöllisesti 2-3 tunnin puheluita. Ennätyspuhelu oli lähes viiden tunnin pituinen. Ajankulua ei vain huomannut. Ikäeron takia kutsuin häntä leikillä dinosaurukseksi ja kaikenlainen ilkikurinen sanailu oli alati mukana. Voi miten hauskaa. Kun hän yhtenä iltana ilmoitti menevänsä nukkumaan, kirjoitin pilaillen tarinan ihan ensimmäisen lauseen. Tämä oli vain vitsi, mutta jäädessäni vielä valvomaan mielikuvitus lähti laukalle ja aloin kirjoittaa lyhyitä tarinanpätkiä, joita lähetin hänelle silloin tällöin "ukkelin iltasatuna". Välillä lähetin hänelle myös laulun sanoja. Olin hirvittävän onnellinen ja pitkään kuollut luovuuteni oli herännyt henkiin.

Tarinassa hän oli suuri dinosaurus ja minä jokin pieni tai keskikokoinen alkunisäkäs. Mitään tarkempia lajimäärityksiä en hahmoille antanut, enkä antanut niille nimiäkään. Mielikuvissani hän oli klassinen tyrannosauruksen kaltainen peto, ja minä jonkinlainen opossumin ja koiran välimuoto. Tarina oli päällisin puolin kirjoitettu naiivilla sävyllä, niin kuin iltasadun kuuluukin, mutta rivien välissä käsittelin siinä suhteen haasteita ja omia pelkojani ja toiveitani. Minulla on paljon traumataustaa, ja pelkään luottaa muihin ihmisiin, vaikka se tällä kertaa onnistuikin lähes heti. Ei tarvitse olla Einstein, jotta ymmärtää mistä tarinassa on oikeasti kyse.

Tarinan ja meidän suhteen edetessä mietin koko ajan miten tämä päättyy. Ja kun suhde päättyi omaan mahdottomuuteensa, mietin pitäisikö myös tarinalle keksiä jokin loppu. Millainen se olisi, surullinen vai toiveikas? Saisivatko tarinan hahmot olla onnellisia, vaikka oikeassa elämässä olisikin mennyt pieleen? Epävarmuuden, surun ja katkeruuden hetkinä suunnittelin, että kohtalokas meteori tulisi tappamaan kummatkin. Tai kenties luonnonhistoriaa mukaillen dinosaurus olisi kuollut, ehkä uhraten henkensä nisäkkään vuoksi, ja nisäkäs olisi jatkanut yksin tulevaisuutta kohti. Päätin nyt, että tarina saa jäädä kesken. Lukija voi itse päättää millainen lopetus olisi hänelle mieluinen. En ole mitenkään vihainen miestä kohtaan, joten mielessäni hahmot voivat jäädä keskeneräiseen onnen tilaan. Kaiken ei tarvitse loppua.

Julkaisen tarinan täysin samanlaisena, kuin sen hänelle lähetin. *-merkkien väliin on rajattu osuudet, jotka lähetin hänelle yhtäaikaa samana iltana. Mitä enemmän innostuin ja sain häneltä positiivista palautetta, sitä pidempiä pätkiä uskalsin hänelle lähettää.

*********************************************

Tanner tömähti ja kuului tukahtunut ähkäisy, kun vanha dinosaurus asettui levolle metsän suojiin... 

*********************************************

Dinosaurus raotti silmiään. Heinien seasta ilmestyi jokin pieni otus, jonka tarkka lajimääritelmä jäi toistaiseksi mysteeriksi. Otus painautui dinosaurusta vasten, jolloin esihistoriallinen peto yritti turhaan läpsäistä sen pois onnettoman lyhyillä käsillään. Tunkeilija tuhahti ja käänsi kylkeään. Dinosaurus mietti, että näin kitukasvuisesta kääpiöstä tuskin olisi uhkaa, ja ummisti silmänsä uudelleen. Kehojen läheisyys lämmitti niitä mukavasti.

*********************************************

Dinosaurus oli raatanut koko päivän, jäljestänyt saalista tuntikausia, viimein saartanut sen umpikujaan ja kaatanut sen. Ruokarauha ei kestänyt kauaa, kun tuttu hahmo ilmestyi pusikosta. Sama omituinen otus, joka yöllä oli väkisin pitänyt sille seuraa. Se oli myös raatanut koko päivän - noh, tavallaan, sillä se oli vain seurannut dinosaurusta varjojen suojissa.

Syötyään dinosaurus asettui levolle, eikä reagoinut, kun tunkeilija epäröiden hiipi saaliin rippeiden luo. Dinosaurus katseli hiljaa otusta, joka välillä säpsähti tuijotuksen voimasta, muttei silti lähtenyt karkuun. Se oli uudempaa sukupolvea, joita myös nisäkkäiksi kutsuttiin. Ne olivat pieniä, surkeita otuksia paljon suurempien hirmuliskojen maailmassa, mutta silti kovaan tahtiin yleistymässä. Dinosaurus oli yhä hiljaa kun otus lopetti ruokailun ja lähestyi uudestaan, ja kun se jälleen painautui vasten, ei dinosaurus tällä kertaa edes yrittänyt lätkäistä sitä pois.

*********************************************

Päiviä kului samaan tapaan. Pieni alkunisäkäs varjosti dinosaurusta ja öisin ryömi sen vierelle, eikä dinosaurus vastustanut asiaa. Silti otus aina tärisi ja säpsähteli ensin, ennen kuin rauhoittui isomman eläimen suojiin. Kuinka outoa, dinosaurus ajatteli, ja kunpa se olisi voinut kysyä asiasta, mutta ne olivat täysin eri lajia. Dinosaurus eli paljolti nykyisessä hetkessä. Joskus sekin oli ollut pieni ja varovaisesti liikkunut varjosta varjoon, muttei enää muistanut sellaista aikaa, ja epämääräisiä muistoja ilmestyi vain hetkittäin sen uniin. Nykyisyydessä se oli metsän kiistaton hallitsija, jonka ei tarvinnut väistää ketään.

Jälleen yksi yö, ja nisäkäs empien tuli lähelle, epäilevästi pälyillen taakseen ja sivuilleen. Silloin dinosaurus viimein tiedosti ne - metsän muut pedot, surkuhupaisia surkimuksia siihen verrattuna, mutta jokainen niistä olisi hetkessä voinut popsia nisäkkään suuhunsa. Pimeydestä erottui kiiluvia silmäpareja, joihin se ei aikasemmin olisi kiinnittänyt mitään huomiota. Näiden petojen olemassaololla ei ollut sille mitään merkitystä, niiden piipitys oli vain mitätöntä taustamelua. Se saattoi nukkua täysin suojatta keskellä aukiota tai röyhkeästi astella suoraan muiden petojen kaadoille, eikä kellään ollut asiaan vastaväitteitä. Mutta nisäkkäälle nämä uhat olivat aitoja.

Nisäkkään hengitys rauhoittui viimein, sen sydän hidasti tahtiaan ja sen keho rentoutui. Se oli nukahtanut. Dinosaurus katseli sitä ja alkeellisissa aivoissaan tunsi... jotain. Tämä pelokas otus oli luottanut siihen, ja valinnut sen. Tässä oli jotain merkittävää, ja vaikka dinosaurus ei tiennyt mitä se oli - olihan se vain typerä dinosaurus - se tunsi nyt halua suojella surkeaa pikkuotusta.

*********************************************

Epävarmuus oli alkanut nakertaa pikkunisäkästä sisältä. Joka päivä nisäkäs ymmärsi yhä selvemmin ettei siitä ollut dinosaurukselle mitään hyötyä. Dinosaurusta ei haitannut, vaikka pikkuotus kävi napsimassa paloja sen saaliista. Sillä ei ollut mitään konkreettista merkitystä. Jos nisäkäs olisi ruokaillut kaadolla salaa, ei dinosaurus olisi sitä edes huomannut.

Mutta myös nisäkäs halusi olla avuksi. Se pystyi elämään syömällä ötököitä ja mitä lie surkean pieniä olioita, mutta ne riittivät juuri ja juuri elättämään sen. Eikä nisäkäs myöskään pystynyt puolustamaan dinosaurusta. Joka yö se oli kipeän tietoinen ettei siitä olisi minkäänlaista hyötyä, mikäli jokin yössä tuijottavista silmäpareista tulisi uhittelemaan.

Myös dinosaurus oli huomannut jonkin painavan pikkuotuksen mieltä. Öiset pelokkaat säpsähdykset olivat laantuneet, mutta nyt otus vaikutti masentuneelta ja mietteliäältä. Dinosaurus mietti kaipasiko nisäkäs lajitoveriensa seuraa. Nehän ymmärtäisivät sitä parhaiten, ne voisivat puhua yhteistä kieltä, viettää normaalia elämää ja jopa lisääntyä. Eihän kahden eri lajin kuuluisi elää yhdessä. Ehkä oli vain ajan kysymys milloin nisäkäs lähtisi lajitoveriensa mukaan. Se ajatus harmitti dinosaurusta. Kunpa se olisi voinut puhua otuksen kanssa, mutta ne olivat kaikin tavoin liian erilaisia.

Dinosaurus mietiskeli ja jauhoi suussaan jonkin sarvipäisen kasvinsyöjän lihaa, kun se yhtäkkiä tunsi viiltävän kivun kitalaessaan. Se örisi ärtyneenä, hankasi naamaansa maata vasten, ja yritti kurottaa typerän pieniä käsiään kitaansa kohti - mutta onnettoman lyhyet kädet olivat yhä liian onnettomia ja lyhyitä.

Luun pätkä oli mennyt kitalaesta osittain läpi. Dinosaurus yritti liikuttaa luuta kielellään, mutta kieli ei ollut tarpeeksi taipuisa, ja luu uhkasi mennä vielä syvemmälle. Mitään ei ollut tehtävissä. Dinosauruksen piti vain odottaa, että suuhun iskisi tulehdus, ja mätä puskisi luun lopulta ulos. Se olisi pitkä prosessi, jonka aikana saalistuksesta ja syömisestä tulisi hankalaa.

Nisäkäs oli ensin säikähtänyt dinosauruksen yllättävää karjuntaa ja riehumista. Se katseli saniaisen suojista hirmuliskon teutarointia, kunnes ymmärsi, että dinosaurus ei ollut sille vihainen. Viimein dinosaurus näytti rauhoittuvan ja asettui makuulle. Nisäkäs kipitti lähemmäs. Ne katsoivat toisiaan hiljaa ja tutkiskellen.

Dinosaurus avasi kitansa raolleen, jolloin nisäkäs näki luun palan. Ahaa! Nisäkkäälle tämä ei olisi ollut ongelma, sillä oli hyvin näppärät kädet ja notkea keho. Se katseli suurta kumppaniaan myötätuntoisesti. Ja sitten tuli ymmärrys, niin, tällähän tapaa se voisi viimein olla dinosaurukselle hyödyllinen. Aivojensa hälytysäänistä huolimatta se kömpi varovaisesti suuren pedon kitaan, mahtuen sinne kokonaan, pysähtyen hetkeksi ihmettelemään tilanteen mielipuolisuutta, ja sitten hitaasti vetäen luun irti. Dinosaurus päästi helpottuneen huokauksen.

Nisäkäs astui pedon suusta ulos. Tämä oli ollut aivan hullua. Se oli toiminut vastoin kaikkia normaaleja vaistoja ja sen keho yhä värisi jännityksestä. Silti mitään pahaa ei ollut tapahtunut. Suuri karhea kieli nuolaisi nisäkkään koko vartalon läpi. Valtava, käsittämätön onnellisuus valtasi pikkuotuksen. Hetki tuntui kestävän kuin ikuisuuden, aika hidastui ja nisäkäs pystyi tuntemaan vain kaikki aistit valtaavaa puhdasta onnea.

*********************************************