Hopeanuolen hämmentävä suomidubbi

Tämä juttu on aiemmin julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehdessä nro 14.

Hopeanuolen suomalainen dubbaus on kieltämättä surkuhupainen, mutta monelle nostalginen ja täynnä mukavia muistoja. Monista hölmöistä lausahduksista on saatu paljon hupia aikaan. Toisaalta huvittavuuden lisäksi suomidubbi myös hämmensi katsojiaan sisältämällä pahojakin käännösvirheitä, jotka aiheuttivat sitkeitä väärinkäsityksiä. Suomidubissa on niin paljon mokia, ettei niitä mitenkään voida kaikkia eritellä yhdessä artikkelissa, mutta yritetään mainita ainakin ne pahimmat!

Dubin laatua tarkastellessa on pakko kuitenkin ensin tutustua sen historiaan, jotta voisimme ymmärtää, mistä virheet voivat johtua ja ettei pelkästään Suomen puoli ollut syyllinen. Käännetty versio Hopeanuolesta ei ilmestynyt ensimmäisenä Suomessa, vaan Ruotsissa vuonna 1987. Suomiversio tuli hieman jälkijunassa vuonna 1989. Suomalaiset eivät kääntäneet sarjaa alkuperäisten japanilaisten repliikkien perusteella, vaan käännöksen olivat tehneet ruotsalaiset, josta suomalaiset sitten käänsivät parhaan mukaan sarjan suomeksi rikkinäinen puhelin -tyylillä. Ruotsalaiset olivat jo tehneet omia virheitään, ja Suomessa käännösvirheiden teko jatkui.

Myös animen leikkaus tehtiin Ruotsissa. Japanilaiset olivat myös leikanneet sarjan heidän omaksi kahden kasetin VHS-julkaisuksi, joka oli huomattavasti lyhyempi kuin meidän versiomme. Japanilaiset lähettivät Pohjolaan koko sarjan, josta olisi ollut mahdollista halutessa leikata pidempikin kasettisarja. Hopeanuolen tulevasta suursuosiosta ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ollut kellään aavistustakaan, vaan sitä kohdeltiin samalla tavoin kuin kaikkia muitakin lukemattomia 80- ja 90-luvun suomalaisia animejulkaisuja.

Koska kaikki materiaali saatiin Ruotsin kautta, voi ihan ensimmäisen VHS-julkaisun ensimmäisen kasetin takakannesta lukea yhä ruotsalaisten ääninäyttelijöiden nimet. Tätä ei ilmeisesti tajuttu tai osattu muuttaa, koska teksti oli laitettu kuvan päälle. Takakansien tekstit olivat myös suoria käännöksiä ruotsalaisista videoista. Oudot höpötykset Alaskasta, grizzly-karhuista, englannistetuilta kuulostavat nimet ("Akaka-Booto", "Dai-Suki") ja kasetin tapahtumiin liittymättömät juonikuvaukset olivat peruja ruotsalaisilta.

Sarjan alkuperäiseksi nimeksi oli merkitty Silver Fang, joka kuitenkin oli japanilaisten keksintö markkinoida sarjaa ulkomaille. Tämä on käynyt ilmi nettiin vuotaneista Toei Animationin promomateriaaleista. Ginga Nagareboshi Gin on kieltämättä melkoinen sanahirviö japania osaamattomille. Sarja julkaistiinkin Ruotsissa nimellä Silver Fang, mutta Suomessa se käännettiin jostain syystä Hopeahampaan sijaan Hopeanuoleksi - vaikka meillä ilmestyi jo sen niminen intiaanipäälliköstä kertova sarjakuva!

Suomidubbauksen suoritti Golden Voice Oy, ja ääninäyttelijöinä toimi vain neljä henkilöä: Pertti Nieminen, Erkki Murto, Päivi Sorsa sekä Ulla Ollikainen. Kaikilla oli useita rooleja suoritettavana. Hämmentävästi tärkeidenkin hahmojen ääninäyttelijät vaihtuivat vähän väliä. Moni katsoja oli luullut Smithiä nartuksi, koska hänellä oli välillä naisen ääni, ja ainakin itse olin aikoinaan luullut Terryä nartuksi naisäänen takia. Vaihtelevien ääninäyttelijöiden ja sekavan dubbauksen takia oli välillä vaikeaa tajuta, kuka hahmo puhuu.

Pienen ääninäyttelijämäärän lisäksi dubbauksessa on paljon muita laadullisia kämmejä. Omituisesti lausuttuja sanoja (kuten Sniperin legendaarinen "Päästäkää minut ales täältä!"), kiusallisen hiljaisia taukoja ja väärin ajoitettua puhetta esiintyy paljon, minkä takia koirien leuat liikkuvat vaikka ääntä ei kuulu. Mielestäni pahimpiin mokiin lukeutuu kohtaus, jossa Hidetoshi lyö Daisukea, mutta Daisuke jatkaa puhumista normaaliin tapaan lyönnin aikana. Myös Crossin ja Chuutoran taistelu on monille jäänyt mieleen Crossin myötähäpeää aiheuttavien ulinoiden vuoksi, mitkä olisivat sopineet paremmin pornoleffaan. Itse dubin käsikirjoitus sisältää kömpelöitä lauseita, kuten Benin "Nuo kolme koiraa eivät pelkää mitään, siksi ne ovat niin pelkäämättömiä."

Dubattu versio sisältää useita selkeitä käännösvirheitä. Takaumassa Tiikeriveljesten kimppuun syöksyi näätä, mutta dubatussa versiossa hyökkääjä onkin verenhimoinen vuoristokoira. Näätä on piirretty melko koiramaisesti, joten virheen voi ymmärtää. Ouun soturien saapuessa Mien kaupunkiin Ben yhtäkkiä höpöttääkin tuntevansa Mossin entuudestaan, vaikka japaniversiossa hän puhuu Akamesta. 

Hahmojen sukulaissuhteet pistettiin dubissa uuteen uskoon. Koska Daisuke puhutteli Goheeta suomidubissa isoisänään, yhä tänä päivänä moni luulee heidän olevan sukulaisia. Japanilaisessa versiossa Goheesta käytetään kuitenkin sanaa jii-sama, joka tarkoittaa ukkoa tai vanhaa miestä, ja sanaa käyttävät monet muutkin hahmot Daisuken lisäksi. Suomidubissa eräässä kohtauksessa Hidetoshi jopa kutsuu Goheeta Daisuken isäksi!

Väärinkäsitys, että Moss ja Ben olisivat sukulaisia, ei kuitenkaan ole suomidubista peräisin, vaan leikkaamattomasta ja tekstitetystä versiosta, jossa Ben suostuttelee Mossia lopettamaan laumojen taistelun, koska ovathan he sukulaisia. Japaniversiossa Ben puhuu toveruudesta. Tämä käännösvirhe jostain syystä laitetaan yleensä suomidubin piikkiin, vaikka suomidubissa kerrankin käännös toimii.

Tämä moka löytyykin leikkaamattomasta versiosta.

Joidenkin hahmojen nimiä suomennettiin sattumanvaraisesti. Great oli Jätti, Akame oli Punasilmä ja Tiikeriveljekset esiteltiin Punaisena, Mustana ja Harmaana Tiikerinä. Myöhemmin heitä kuitenkin kutsuttiin japanilaisilla nimillä. Myös Terry esiteltiin ensin Arpi-nimellä, myöhemmin häntä puhuteltiin kuitenkin Terrynä. Myös Punasilmä vaihtoi nimeään hetkeksi, julistaen "Minä olen Akeema!" Mutsun kenraalien nimet, Kisaragia lukuunottamatta, oli ilmeisesti tulkittu väärin kanjien perusteella, minkä vuoksi Minazuki oli Minagetsu, Hazuki oli Agetsu ja Uzuki oli Ugetsu. Kääntäjät suhtautuivat Hopeanuoleen tavallisena lastenohjelmana, minkä vuoksi nimien suomentaminen on ymmärrettävää, etenkin päähenkilön kohdalla. Kuitenkin on outoa, ettei joitakin todella hankalia nimiä viitsitty suomentaa.

Coloradon Vanha Kolmivarvas

Yksi Kolmivarpaan ja collien pennuista. Tämä narttu sai myöhemmin pentuja airedalenterrierin kanssa.

Tämä juttu keskittyy naarassuteen nimeltä Old Three Toes, joka tapettiin vuonna 1923 Coloradon Thatcherissä. Samoihin aikoihin lehdistö oli nimennyt samalla nimellä myös toisen suden, joka tappoi karjaa noin 50 000 dollarin edestä Etelä-Dakotassa, Pohjois-Dakotassa ja Montanassa. Tämä urossusi kuoli lopulta vuonna 1925. Etsin alunperin vanhoista sanomalehdistä lisää tietoa tästä uroksesta, mutta hämmennyin löytäessäni todella ristiriitaisia tekstejä. Lopulta tajusin kyseessä olevan kaksi eri eläintä, ja tämän nartun tapauksen olevan paljon kiinnostavampi. Harmittavasti nartusta kertovat kirjat ja lehtijutut sisältävät välillä myös ristiriitaisia väittämiä. Ristiriitojen kohdalla olen luottanut enemmän paikalla olleiden henkilöiden sanaan.

Vanha Kolmivarvas vaikutti olevan varsin yleinen nimi parjatuille pedoille, sillä nimikaimojen joukossa oli myös ainakin puuma, karhu ja kojootti. Nimen yleisyys kertoo kuinka yleistä oli, että pedot selvisivät jalkaraudoista hengissä, joskin muutamaa varvasta kevyempinä. Nämä yksilöt oli helppo tunnistaa jälkien perusteella. Coloradon Kolmivarpaan vasemmassa etujalassa oli vain kolme varvasta. Petoja oli muutenkin hävitetty niin suurella innolla, että harvat jäljelle jääneet yksilöt pystyttiin nimeämään ja tunnistamaan, ja monista ansoja ja pyssymiehiä väistävistä sitkeistä karjantappajista tuli paikallisia legendoja.

Roy Spangler ja Kolmivarvas

Coloradon Kolmivarpaan uskottiin olleen toisen pahamaineisen suden, Vanhan Valkoisen (Old Whitey), kumppani. Vanha Valkoinen tappoi karjaa Coloradon Thatcherissä 15 vuoden ajan. Uroksen erikoisuus oli tapa purra vasikkojen häntiä poikki, ilmeisesti puhtaasti huvin vuoksi. Uros jäi ansaan ja tapettiin vuonna 1921. Tämän jälkeen Kolmivarvas jäi täysin yksin, sillä sen uskottiin olevan alueen viimeinen susi. Ilman puolison apua houkutus tappaa helposti saatavilla olevaa karjaa nousi entisestään.

Kiima-aika tuli ja Kolmivarvas etsi turhaan uutta puolisoa. Joulukuun aikoihin narttu alkoi lirkutella mukaansa maatilan collieta (The Last of the Loners -kirjan mukaan koiran nimi oli Shep, mutta sanomalehdet kutsuivat koiraa nimellä Rex). Narttu ulvoi koiralle turvallisen matkan päästä ja vaikka koira oli ollut pidetty ja tunnollinen työkoira, vastasi se silti nartun kutsuun katoamalla ensin yöksi kerrallaan ja myöhemmin useaksi päiväksi. Collie suljettiin vanhaan kanojen verkkoaitaukseen. Yöllä Kolmivarvas tuli kaivamaan kumppaninsa ulos aitauksesta ja seuraavien noin kolmen viikon ajan collie juoksi vapaana suden vierellä, ja palasi kotiinsa vain tappaakseen karjaa puolisonsa kanssa. Uusi avio-onni päättyi kun collie söi myrkkysyötin. Kolmivarvas osasi välttää ihmisten ansoja ja syöttejä, mutta koira ei näitä ymmärtänyt.

Maaliskuussa 1923 valtion metsästäjä Roy Spangler raportoi petoeläintutkija Stanley P. Youngille maanviljelijän löytäneen Kolmivarpaan pesän, jossa oli pentuja. Mies oli lähtenyt hakemaan lapiota, jotta olisi voinut avata pesän, mutta Kolmivarvas oli sillä välin siirtänyt pentunsa muualle, eikä uutta pesää löydetty.

Eräänä päivänä Spangler, joka oli omistanut kaiken aikansa Kolmivarpaan metsästykseen, löysi nartun jälkiä ja seurasi niitä hevosen selästä. Hän löysi suden leikkimässä pentujensa kanssa. Spangler ei ehtinyt saada kivääriään esille kun susi oli jo karannut läheisen mäen päälle, kiväärin ulottomattomiin, josta se ulvoi kuin ivatakseen metsästäjälle ja kiinnittääkseen huomion pois pennuista. Kun kaikki pennut olivat mäellä turvassa narttu katosi niiden kanssa.

Mutta viimein kesäkuun 11. päivänä Kolmivarvas jäi kiinni Spanglerin jättämään jalkarautaan. Kaksi sen pennuista oli aiemmin jäänyt ansoihin kiinni ja ne oli johdatettu läheiselle maatilalle, jotta emo voisi seurata niiden jälkiä. Jäljille laitettiin lukuisia ansoja, joihin narttu lankesi pentuja etsiessään. Susi raahasi ansaa perässään pitkän matkaa, ylittäen Apishapa-joen, ja Spangler seurasi suden jättämiä jälkiä koko yön läpi. Hän löysi uupuneen suden pusikosta. Ihmisen nähtyään Kolmivarvas jaksoi vielä hetken poukkoilla, mutta se oli turhaa, ja se tuntui alistuvan kohtaloonsa. Spangler sitoi sen kuonon kiinni. Hän kyykisteli nartun selän päällä ja tunnusteli sen nisiä, saadakseen tietää imettikö se vielä pentujaan. Yllättäen susi vielä ponkaisi ylös ja sen kuono pamahti miehen kurkkua vasten, mutta kuono sidottuna se ei pystynyt puremaan. Säikähdyksen jälkeen Spangler sitoi suden jalat yhteen, nosti sen hevosen selkään ja toi sen näytille Monroen ja Hendersonin maatilalle, josta collie oli kotoisin. En tiedä missä vaiheessa susi viimein ammuttiin, mutta maatilalle tullessa se näyttäisi yhä olleen elossa - miksi muuten sen suuta pidettiin sidottuna?

Kolmivarpaan pentuja

Roy Spangler ja ansa, johon Kolmivarvas jäi kiinni.

Mitä sitten tapahtui Kolmivarpaan pennuille? Toinen ansaan jääneistä pennuista oli susimaisempi ja se ammuttiin ja täytettiin. Spangler otti enemmän collieta muistuttavan nartun huostaansa. Se oli collien tavoin punertava, mutta siinä oli myös susimaista harmaata sävyä. Luonteeltaan se oli hyvin arka. Elokuuhun mennessä Spangler oli saanut yhden pennun lassolla kiinni ja kaksi jäi ansoihin. Ne kaikki tapettiin, paitsi yksi uros, joka hetken ajaksi lähetettiin Denveriin Stanley Youngille. Uros oli kuitenkin niin aggressiivinen, että Young lopetti sen. Täten koko pentueen uskottiin olleen poistettu luonnosta.

Myöhemmin eläinlääkäri E. J. Foreman Coloradon Trinidadista pyysi saada Spanglerin hoidossa olevan narttupennun itselleen jalostuskokeita varten. Foremanin huostassa narttu astutettiin kahdesti koirien kanssa. Narttu kuoli vesikauhuun samana päivänä kun sen olisi ollut aika synnyttää toinen pentueensa. Heti nartun kuoleman jälkeen Foreman avasi sen mahan ja otti sen kuusi pentua hoiviinsa, mutta ne kaikki kuolivat neljän päivän sisällä.

Ensimmäinen pentue oli tehty airedalenterrierin kanssa ja Foreman piti yhden pennun itsellään kaksivuotiaaksi asti, jonka jälkeen hän myi sen eteenpäin. Se oli voimakas uros, jolla oli karkea, harmaa turkki ja pystykorvat. Se oli ystävällinen, mutta epäluuloinen ja vaikeasti lähestyttävä. Roy Spangler otti koirasuden avukseen metsästykseen, mutta se oli hyödytön ja ei suostunut ottamaan yhteen kojoottien kanssa. Koirasusi karkasi häneltä, juoksi autotielle, josta ohi ajava maanviljelijä lassosi sen. Koira palautettiin Foremanille ja hän teki sillä pentueen saksanpaimenkoiran kanssa. Pentuja oli kuusi, ja ne kaikki olivat kilttejä ja komeita eläimiä. Foreman piti itsellään nartun, jolla hän kertoi olevan susimaiset pää, turkki ja raajat, suden ravi ja tarkat aistit. Harmittavasti en ole löytänyt kuvia näistä erikoisista risteytyksistä.

Kolmivarpaan taru päättyi varsin surkeasti. Sen ensimmäinen puoliso, Vanha Valkoinen, päätyi täytettynä Stanley Youngin hyllylle, ja Kolmivarpaan kallo päätyi myös Youngin kokoelmaan. Kaikki sen pennut kuolivat, mutta kenties jotkin Foremanin teettämistä koirasusista saivat vielä omia jälkeläisiään. Mitä Coloradon susiin tulee, Kolmivarvasta kutsuttiin aikanaan osavaltion viimeiseksi sudeksi, mutta virallisesti viimeisen suden tappoi riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen työntekijä vuonna 1945. Jotta Kolmivarpaan tarinalla olisi edes jonkinlainen onnellinen loppu, voin ilokseni todeta, että Coloradoon on tänä vuonna tuotu kymmenen sutta Oregonista, ja ainakin viisi lisää aiotaan tuoda ensi vuonna. Onnea ja menestystä näille hukille!

Täytetty Kolmivarpaan urospentu

Lähteet:
*Accounts of Famous North American Wolves (P. S. Gipson, W. B. Ballard, 1998)
*The Buffalo Times 26.8.1923
*The Great Divide 10.3.1926
*The Herald Democrat 21.8.1923
*The Indicator 21.7.1923
*The Last of the Loners (S. P. Young, 1970)
*The Wolves of North America, Vol. 1 (S. P. Young, E. A. Goldman, 1944)
*Richford Gazette 10.8.1923