Oli kiva viimein saada selville hämärän peittoon jääneitä asioita. Suurin mysteeri minulle on ollut Zeron alkuperä ja rotu. Netissä on kauan liikkunut väitteitä, joiden mukaan Zero olisi ollut puoliksi alaskanmalamuutti, mutta väite perustuukin vain Zeroa tutkineen eläinlääkärin arvaukseen. Oikeasti Zero on puhdas susi, vaikkei siltä näytä. Takahashi on jostain syystä piirtänyt Zeron hyvin koiramaisesti, lapsenomaisilla piirteillä. Zero näyttää hyvin paljon Takahashin piirtämiltä huskyiltä ja akitoilta ja sarjan alkupäässä esiintyvät Zeron vanhemmat ovat kuitenkin selkeästi susimaisemmin piirrettyjä. Zerokin olisi aikuistuttuaan ollut todella katu-uskottavan näköinen mikäli hänet olisi piirretty samalla tyylillä kuin vanhempansa. Zeron päätyminen Japaniin ja koirataisteluihin oli mielestäni aivan liian epäuskottavalla tavalla tarinoitu. Miksei Zero olisi voinut olla vaikka Japanissa syntynyt lemmikkikoirasusien kadulle päätynyt pentu? Siperiasta asti saapuminen oli hyvin kaukaa haettua ja loppujen lopuksi tällä taustalla ei ollut hirveästi merkitystä tarinassa. Miksi Zeron on pitänyt ylipäänsä olla susi? Ennen tosakoirien yleistymistä akitatyyppiset koirat olivat käytössä Japanin koirataisteluissa. Entäpä jos epätodennäköisen suden sijaan oltaisiin seurattu poikaa, joka on jostain syystä halunnut kunnioittaa perinteitä ja tehdä vanhanaikaisesta akitasta yokozunan? Tuntuu, että ainut syy Zeron rotuun on ettei Takahashi usko mastiffityyppisten päähahmojen houkuttavan tarpeeksi lukijoita.
Joitakin sivujuonia ei tutkita kunnolla tai ne unohdetaan kokonaan. Pahin näistä on tosapentu Ranmarun sivutarina. Ranmarun isä, Kobushimaru, häviää pahamaineiselle Unryuulle. Ranmaru oli syntynyt pentueensa heikoimpana ja sen isä alkaa kouluttaa siitä kunnon taistelijaa ja lopulta Ranmaru tappaa isänsä tälläisen koulutustuokion päätteeksi. Ranmarun kehitys heikosta pennusta nuoreksi vahvaksi taistelukoiran aluksi on kiehtovaa, mutta jää harmillisesti täysin kesken eikä vihjattua kohtaamista Ranmarun ja Unryuun välillä tapahdu. Toisaalta sarja tuntui sopivan pituiselta nytkin, joten ehkä ihan hyvä ettei sitä päädytty turhaan pitkittämään sivujuonilla.
Sarjan koirat eivät puhu, eikä edes niiden ajatuksia päästä lukemaan. Mitä nyt välillä kaikkitietävä kertoja tulkitsee koirien touhuja. Tämä on harmi, sillä vaikka se tekee sarjasta realistisemman jäävät koirat tämän vuoksi hyvin persoonattomiksi. Itse Zero on harmittavan tylsä tapaus, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Zeroa motivoi ainoastaan halu kostaa äitinsä kuolema. Muutoin hänellä ei tunnu olevan omia intohimoja, toiveita, hassuja päähänpistoja tai erikoisia luonteenpiirteitä. Ulkomuodoltaankin hän on todella tylsä hahmo. Näitä harmaita/hopeisia/sinisiä hopeanuolikoiria on nähty Takahashin tuotannossa lukemattomia, eikä Zerolla ole mitään mielenkiintoista yksityiskohtaa, kuten vaikka arpea. Olisi nyt edes näyttänyt sudelta, mutta ei. Onneksi ihmishahmoista löytyy kiinnostavia tapauksia. Zeron omistaja Makoto on muihin Takahashin poikahahmoihin verrattuna hyvin aikuismainen. Hopeanuolen Daisuke (nuorempana ainakin) ja Shiroi Senshi Yamaton Ryoo (myös taistelukoiran omistaja) ovat kumpikin vilkkaita, äkkipikaisia ja sortuvat machopullisteluun. Makoto sen sijaan on ajattelevainen, hiljainen ja erittäin fiksu nuori mies. Makotoon olikin tämän takia helppoa samaistua. Myös pahikseksi päätyvä Unryuun omistaja Anzai on juuri sopivasti uskottavalla tavalla inhottava ja häikäilemätön.
Vähän tylsistä hahmodesigneistaan huolimatta sarja näyttää todella hyvältä! Tyyli on todella selkeää ja nättiä. Takahashi on kyllä melkoinen mestari taistelukohtauksien piirrossa. Koskaan ei jää epäselväksi mitä tapahtuu. Tässä sarjassa koirat eivät osaa mitään kieppumista eksoottisempaa erikoisiskua, mutta taistelut ovat silti kiinnostavia ja areenalla tapahtuu kaikenlaista vaikkei erikoisiskuja nähdäkään. Myös sumopainia nähdään jonkun verran ja nämä kohtaukset on piirretty myös todella hyvin.
Koirataisteluiden maailmaa valaistaan sarjassa hyvin. Shiroi Senshi Yamatossa meno on todella epärealistista, mutta Zerossa on pyritty esittämään koirataistelut hyvin lähellä sitä millaisia ne todellisuudessa ovat ja sarjan kautta voi oikeasti oppia paljon lajista. Oli myös kiinnostavaa kuinka taisteluihin liittyvää byrokratiaa oli otettu mukaan. Loppupuolella Anzai saa uusilla säännöillä pakotettua omistajia suostumaan epäsuotuisiin otteluihin, tai muuten he saisivat elinikäisen taistelukiellon.
Olin kauan varma ettei koirataisteluista kertovia Takahashin sarjoja tultaisi koskaan suomentamaan tulenaran aiheen vuoksi, mutta ilmeisesti Zeron julkaisu ei olekaan aiheuttanut kukkahattutätien kiljuntaa. Toivottavasti vuosikausia odottamani Yamato voitaisiin myös saada suomeksi, joskin olen yhä epäileväinen sillä Yamato on Zeroa paljon pidempi sarja, sitä paljon vanhempi (eli Takahashin piirrosjälki on paljon alkeellisempaa) ja siinä eläimiä kohdellaan paljon epäasiallisemmin. Siinä missä vain neljän osan pituinen Zero on ehkä päässyt livahtamaan kukkahattutätien tutkan ohi peräti 26-osainen Yamato tuskin jäisi mielensäpahoittajilta huomaamatta.
Zero ei ole täydellinen, mutta kuitenkin mukava lukukokemus. Petyin hieman sen tylsään ja yksipuoliseen päähenkilöön, sekä joihinkin keskeneräisiltä vaikuttaviin juonikuvioihin. Tästä syystä pienennän hieman aiempaa arvosanaani neljästä tähdestä kolmeen ja puoleen. Ei iso notkahdus kuitenkaan.
