Sain viime viikon maanantaina 9.2. haettua uuden koiran kotiin, ja nyt kun koira on ollut täällä yli viikon, ajattelin kertoa millainen hurtta se on ja miten meillä on mennyt. Spoileri heti tähän alkuun: on mennyt tosi hyvin!
Olin ollut tietoinen, että tämä koira oli kasvattajallaan myynnissä, mutta en alunperin ollut siitä kiinnostunut. Siinä oli liikaa siperianhuskyä ja ulkonäkökään ei innostanut lähes mustilla silmillään ja vaalealla turkillaan. En myöskään halunnut mitään epäkäytännöllistä pitkäkarvarellukkaa, mutta onneksi Karnon turkki olikin vain puolipitkä. Etsin primitiivistä saksanpaimenkoiraa, jotain samantapaista millainen Bono oli ollut. Saksanpaimenkoiraa, johon olisi risteytetty joukkoon jotain pohjoista rotua vähentämään neuroottisuutta ja parantamaan paskaa terveyttä. Kasvattaja tiesi minulla olevan haku päällä, soitti minulle ja ensimmäisenä suositteli tätä koiraa. Hän kertoi sen olevan kiltti, rauhallinen ja iloinen, hän uskoi sen sopivan minulle. Tässä arviossaan hän saattoi olla oikeassa. En tuossa vaiheessa kuitenkaan ollut kiinnostunut, mutta sanoin jääväni miettimään asiaa.
Viime vuoden loppupuolella nettituttu kysyi olisinko kiinnostunut ottamaan tämän koiran veljen. Mietittyäni asiaa muutamia päiviä aloin innostua asiasta ja kovin kiinnyin ajatukseen. Veli kuitenkin lopulta meni tämän nettituttuni siskolle. Olin tästä todella pettynyt ja paljon tuli itkettyä, eikä auttanut, että juuri tätä ennen oli käyty hyvin samanlainen edestakaisin huopaaminen toista koiraa koskien. Olin myös ottanut muutamasta muusta koirasta yhteyttä ja nämäkin yritelmät olivat menneet pieleen, esimerkiksi koska koiraa ei luovutettu kissakotiin. Olin ollut heinäkuusta asti ilman koiraa ja henkisesti menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Olin pisteessä, jossa henkinen ahdistus oli selvästi alkanut haitata töissä käymistä ja päässä viirasi pahemman kerran. Joten tässä heikossa hapessa annoin sitten periksi ja otin yhteyttä tästä koirasta.
Karno on matalaprosenttinen susikoira, Nordic Wolfdogsin kasvatti, viralliselta nimeltään Nordic Wolfdogs Darwin. Se oli syntynyt kennelin sijoitusnartun luo kerrostaloon, mutta luovutusikäisenä lähti kasvattajan ulkotarhaan odottamaan myymistä. Eipä tuota kukaan ollut ostanut vieläkään, vaikka oli jo vuoden ikäinen. En sinänsä ihmettele, melkoisia hintoja näille on lätkäisty ja Karnossa ei ole mitään erikoista, mikä kiinnittäisi kenenkään ostajan huomion. En minä alkuperäistä hintaa tästä maksanut, olen liian persaukinen sellaiseen luksukseen. Alennuslaarihinnan lisäksi kasvattaja suostui ajamaan pari tuntia minua vastaan juna-asemalle, sillä minulla ei ole autoa ja en olisi niin pitkälle matkalle saanut ketään kuskia. Kiitos siis hänelle tästä joustavuudesta.
Olin haaveillut susitaustaisista koirista jo ties kuinka monta vuotta, mutta aina kokenut, että en ole valmis ja omat resurssit eivät riitä. Olen jauhanut näistä jo monen vuoden ajan, ja halusin ainakin kerran elämässä kokea millaista olisi elää tällaisen kanssa. Enpä tiedä oliko vieläkään viisasta ottaa tällaista koiraa. Ei minulla ulkotarhaa ole ja asun rivariyksiössä kissojen kanssa. Karno oli tässä vaiheessa ollut suurimman osan elämästään ulkokoirana, joten oli suuri kysymysmerkki kuinka se sopeutuisi elämään pelkästään sisällä. Sen syntykodissa oli ollut kissoja, mutta tietääkseni se ei enää luovutusiän jälkeen ollut nähnyt niitä. Oli siis riski ettei se enää tulisi kissojen kanssa toimeen. Päätin kokeilla kuitenkin. Minusta ei kannata ottaa mallia oikeastaan mihinkään.
Tämän yksilön suhteen toivoa kuitenkin antoi se, että sen emo elää keskustassa kerrostalossa, ja pikkupentuina uusiin koteihin päässeet veljet vaikuttivat olevan reippaita kotikoiria. Olin pitänyt myös hyvänä merkkinä sitä, että Karnon isä oli SmartDog-testissä alkanut vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten ympäröimänä leikittää itse itseään pallolla ja uskalsi myös leikkiä vieraan ihmisen kanssa. Uskoin siis, että tästä yhdistelmästä voisi syntyä aloittelijalle sopivia koiria. Karnon suvussa oli useita kiinnostavia koiria, myös koiria, joiden jälkeläisen ottamista olin suunnitellut jo monta vuotta sitten - onneksi nämä suunnitelmat eivät toteutuneet, koska tuskin olisin vielä ollut valmis, jos en nytkään. Suvusta löytyy myös katukoiranarttu, jonka epäiltiin olleen Bonon sisko. Tämä fakta veti paljon tunnenuorista. Totta kai olisin halunnut palan Bonosta takaisin, edes jossain muodossa.
Mutta ihmetellään joskus tulevaisuudessa Karnon sukutaulua. Parantumattomana mega-autistinörttinä olen jäljittänyt sukua ainakin 90-luvulle asti. Tilasin myös pari päivää sitten Embark DNA-testin, joten kun sen tulokset tulevat, voidaan käydä läpi siinä esiintyviä rotuja ja geenejä. Tällä hetkellä Trump on kuitenkin asettanut jonkin rajoituksen ettei Suomesta voi lähettää paketteja Amerikkaan, joten en tiedä milloin pääsen lähettämään näytteen Embarkille.
Kun saavuin juna-asemalle ensivaikutelma koirasta oli hirveä. Kasvattaja myönsi ettei hän ollut juurikaan käyttänyt sitä ihmisten ilmoilla. Olihan hänellä tähän päteviä(kin) syitä. Koira oli levoton ja pelokas, ei ottanut minuun mitään kontaktia ja väisti kosketusta. Tunsin suurta sääliä ja jossain määrin inhoakin kun katsoin sitä - pelkuruus on ominaisuus, jota en ole ikinä sietänyt. Kaikenlaisia ajatuksia heräsi. Olin puhunut näiden susisekoitusten puolesta vuosikausia. Olinko ollut vain toivottoman naiivi? Olivatko nämä sittenkin vain yhteiskuntakelvottomia paskahousuja, joiden jalostaminen on suoraa eläinrääkkäystä? Koira sentään suostui syömään heittämiäni nappuloita, mutta koko sinä noin tunnin kestävänä aikana, jona odotimme junaa, se ei ottanut minuun mitään kontaktia. Harkitsin todella vakavasti, että olisin lähtenyt kotiin yksin. Kuitenkin junaliput ja osa koiran hinnasta oli jo maksettu. Mukaan tämä lähti, vaikka pelkäsin tehneeni elämäni virheen.
Kun kasvattaja lähti ja jäimme yksin koira käveli kyyryssä ja häntä tiukasti koipien välissä. Välillä se hakeutui johonkin lumipenkkaan ja yritti jäädä jumittamaan sinne. Välillä sitä oli pakko raahata perässä, koska junaan oli ehdittävä ajoissa. Kun junan ovet aukesivat se suureksi yllätyksekseni syöksyi sisään tuhannen kilometrin vauhdilla. Olin ajatellut, että se pitäisi väkisin nostaa sinne niskaperseotteella, joten tämä tuli niin yllätyksenä, että lensin perseelleni. Voi kuinka hävetti. Mitähän ihmettä muut ihmiset ajattelivat? Näytin pahimmanlaatuiselta koiranhakkaajalta kun setvin matkaa tämän kyyryselän kanssa. Junan sisällä se yritti syöksyä turvaan jokaiseen nurkkaan, penkkien alle tai vessaan. Matka kotiin kesti yli 8 tuntia, jonka aikana vaihdettiin junaa kerran ja välillä odoteltiin asemilla. Olin jatkuvasti itkun partaalla. Itketti koiran puolesta, ja myös itseni puolesta. En pystyisi elämään koiran kanssa, jos se olisi aina tällainen, sattui liikaa katsoa sitä.
Saavuimme kotiin keskiyöllä. Kotona koira nuuski heti ensimmäiseksi Napalmi-kissaani, joka oli keittiön pöydällä ja koiriin tottuneena ei turhia hötkyillyt. Näin heti koiran reaktiosta, että siitä tuskin oli uhkaa kissoille. Olin etukäteen ostanut XXL-kokoisen sisähäkin - jota olin vahvistanut nippusiteillä - jota aioin käyttää ainakin alussa silloin kun nukun tai olen monta tuntia poissa kotoa. Häkissä koira ei voisi yrittää syödä kissoja, tuhota koko kämppää tai kusta ympäriinsä. Tämä oli siis suunnitelma, käytännössä häkille tulikin jo heti alkuun hyvin vähän käyttöä. Koira suhtautui kissoihin uteliaasti, mutta kunnioitti niiden sähähdyksiä ja ei osoittanut mitään merkkiä näkevänsä niitä saaliina. Yksi huoli vähemmän. Alla videoita Napalmin ensikohtaamisesta ja parista muusta kissavuorovaikutuksesta.
Kissat olivat siis täysin ok asia. Seuraava huoli oli sisäsiisteys. Olin täysin varma, että koska koira oli nyt elänyt suurimman osan elämästään ulkona, oli se oppinut kusemaan ja paskomaan just sillä sekunnilla kun hätä tulee. Koira ei ollut pitkän junamatkan aikana uskaltanut kusta ollenkaan. Ensimmäisenä yönä heräsin parin tunnin välein pissattamaan sitä, ja lopulta joskus aamuyöllä se päästi ulos minuutin kestävän kyykkylorotuksen. Kehuin hiljaa koko kyykkimisen ajan ja kun koira oli valmis heitin sille nameja maahan. Olen kehunut ihan jokaisesta toimituksesta mikä on tullut ulos, ja aion kehua hamaan tappiin asti, jotta Karnolle iskeytyy päähän, että ulos pissaaminen ja köntsääminen on haluttu asia. Tämä on mieleltään vielä pikkupoika, se ei vielä varsinaisesti merkkaile ja pääasiassa pissaa kaiken kerralla muutamia kertoja päivässä. Mutta nyt viime päivinä käytöksestä on muuttunut hieman miehekkäämpää. Pissa tulee yhä ulos yhteen putkeen, mutta yhä useammin Karno nostaa koipeaan tai harkitsee koiven nostamista. No, se siitä sivuraiteesta. Pääasia oli se sisäsiisteys, ja suureksi ihmetyksekseni Karno ei ole kertaakaan päästänyt vahinkoa sisälle! Ei ole missään vaiheessa edes näyttänyt harkitsevan sisälle kusemista.
Vaikka häkkiä ei olekaan varsinaisesti tarvittu, olen totuttanut sitä häkissä oloon 30min tai 1h kerrallaan. Nämä ajat se on ollut ihan rauhassa sellissään jonkin herkun kanssa, ja on myös nukkunut häkissä vaikka ovi on ollut kiinni. Koira ei ole toistaiseksi tuhonnut täällä mitään luvatonta, se kunnioittaa kissoja ja ei ole myöskään paskonut pitkin lattioita, joten olen antanut sen olla vapaana öiden ajan ja myös yksinoloharjoitusten aikana. Vielä ei ole tarvinnut katua. Parin ensimmäisen yön jälkeen se on antanut minun nukkua rauhassa koko yön putkeen, eikä aamulla ole tulipalokiire ulos. Avonainen häkki on myös Karnon mieleen ja se loikoilee siellä omasta tahdostaan. Häkkiä peittää osittain liina, joten se varmasti muistuttaa suojaisaa pesää. Se tykkää viedä sinne jotain herkkuja tai luvallisia revittäviä esineitä. Olen levitellyt pitkin lattioita puruluita, tyhjiä maitotölkkejä, paperipusseja ja leluja. Näitä se saa retuuttaa niin paljon kuin sielu sietää, ja sillä on kaikenlaisia jännittäviä vaihtoehtoja, joiden välillä vaihdella. Ärähdän silloin kun se meinaa hampailla jotain luvatonta esinettä, ja tähän mennessä se on uskonut jo yhdestä kiellosta ja jättänyt kyseisen esineen tai huonekalun rauhaan.
Karnon turkki oli tahmainen ja se haisi kun tuli tänne, joten se oli pestävä. Mietin kyllä viitsinkö järkyttää sen mieltä heti alkuun, mutta kamalan junamatkan jälkeen se rauhoittui todella nopeasti kotioloissa, joten jo seuraavana päivänä otin sen suihkuun. Eihän se varsinaisesti nauttinut asiasta, mutta alistui kohtaloonsa ja oli helppoa hieroa siihen shampoo ja sitten suihkutella ja kuivata pyyhkeellä. Lopuksi heitin lattialle nappuloita, jotka se söi. Jätin suihkun oven auki ja aloin pestä itseäni. Karno ei selvästi ollut kauhistunut pesua, koska se tuli ihan itse uudestaan suihkuun kurkkimaan mitä teen. Myöhemmin pystyin myös leikkaamaan sen kynsiä ilman suurempaa draamaa. Ihan alussa Karno väisti kosketustani, mutta luottamus ja rauha syntyi nopeasti. Koira oli jo seuraavana päivänä aivan erilainen, enkä olisi uskonut, että tässä oli sama koira, jonka olin tavannut edellisenä päivänä juna-asemalla.
 |
| Karno nukkuu karsinassa |
Olin varautunut siihen, että yksinolo tuottaisi vaikeuksia. Senkin suhteen on mennyt hyvin. Onneksi saan ottaa koiran mukaan töihin, mutta tiedän, että suurimmassa osassa työpaikoista tämä ei ole mahdollista. Olen töissä tallilla ja Karno on suljettu karsinaan töiden ajaksi. Ensimmäisenä päivänä Karno vähän uikutti jäädessään karsinaan, ja uhkaavasti kuikuili ruokintaikkunasta. Pelkäsin, että se hyppäisi sitä kautta ulos, joten olen sitonut sen kiinni. Jo ensimmäisenä työpäivänä se osasi rauhoittua hyvin, ja on sittemmin ollut täysin hiljaa ja välillä olen nähnyt sen nukkuvan. Parina ensimmäisenä päivänä pomo itse ehdotti, että tekisin lyhyempää päivää ja korvaan sen takaisin myöhemmin. Ensimmäisinä päivinä Karno oli yhteensä karsinassa 4h. Nyt aikaa on pidennetty 6h ja mitään ongelmaa ei ole ollut. Puolivälissä käyn jaloittelemassa sitä parin minuutin ajan. Se on tarpeeksi rento, jotta voi syödä eväänsä karsinassa. Kun viimein haen sen karsinasta se venyttelee oikein raukeasti ja pitkään. Ei todellakaan ole ollut mitään hätää!
Yksinolo tallilla on kuitenkin eri asia kuin kotona. Vaikka olenkin tallilla välillä poissa kuuloetäisyydeltä, on tallissa kuitenkin aina edes jonkin verran melua. Muita ihmisiä, hevosia, trukin ääniä ja niin edelleen. Karno tietää ettei ole aidosti yksin, vaikkei kukaan ole sen luona. Yksinolo karsinassa on hyvää pehmeää harjoitusta aitoa yksinoloa varten. Tätä olen harjoitellut kotona erikseen. Olen käynyt yksin postilaatikolla tai viemässä roskia. Sitten nostanut vaikeustasoa käymällä yksin lähikaupassa 15 minuutin ajan. Kaikki nämä sujui hyvin ja koira odotti rauhallisena oven edessä. Kun olin ensimmäistä kertaa poissa 1h 30 min Karnolle oli selvästi tullut vähän hätä, kun keittiön kaksi tuolia oli nurin ja sängylle oli tippunut kaksi taulua. Mutta mitään ei oltu tuhottu ja oli hiljaista kun tulin kotiin. Eilen olin 2h poissa, ja edelleen kaikki meni hyvin. Koira vaan päästeli hyeenamaisia HNNNGH HYYH -ääniä, mutta sen suurempaa paniikkia ei ollut. Ajoitan yksinoloharjoitukset niin, että Karno on kusipaskonut korkeintaan tunti sitten, ja on ehtinyt rauhoittua kotona vähintään kymmenisen minuuttia viime ulkoilun jälkeen.
Karno ei vielä osaa oikeastaan yhtään mitään. Sillä ei ole harmainta hajuakaan mitä haluan siltä, kun yritän pyytää sitä istumaan. Sen on ensin ylipäänsä opittava oppimaan, jotta se voi oppia jotain. Pikkuhiljaa se on alkanut ymmärtää, että ihmisen kanssa voi tehdä asioita, ihmisen kanssa voi kommunikoida ja ihminen odottaa siltä jotain. En varsinaisesti opeta sille mitään näin varhaisessa vaiheessa. Se on tullut kaupunkiin suoraan ulkotarhasta, joten pelkästään arkirytmin oppiminen ja maailman näkeminen on sille iso asia. Se on vasta vuoden vanha, sillä on koko elämä aikaa oppia. Nyt haluan vain rakentaa sille itsevarmuutta. Eihän se pysty keskittymään ja oppimaan, jos se stressaa ympäristöään.
Pikkuhiljaa joillakin sanoilla alkaa kuitenkin olla merkitystä. Suurin ymmärrys on sanasta "tänne" tai "tule". En ole varsinaisesti treenannut luoksetuloa, mutta lenkeillä silloin tällöin tulee tilanteita jolloin joudun kutsumaan sen luokseni ja silloin palkitsen kehuilla ja nameilla. Tänään Bonon ajoilta tuttu paikallinen koirakouluttaja tuli koiransa kanssa käymään yhteislenkille, ja oikein hämmästyin miten Karno totteli tänne-käskyä vaikka paikalla oli uusi jännittävä koira ja ihminen. Tämä kouluttaja muuten piti Karnosta paljon, ja antoi ostokselleni siunauksensa.
En tiedä mikä Karnosta tulee isona. Nyt sen tehtävä on pitää minulle seuraa ja ulkoiluttaa minua. Suurimmalle osalle koirista nämä ovat ainoita tehtäviä. Aika näyttää onko Karnosta ainesta johonkin harrastukseen. Se saa olla mikä onkaan, eikä tässä jäniksen selässä olla.
Moni asia pelottaa sitä. Esimerkiksi pulkkamäessä riehuvat lapset, myymälän kaiuttimesta kuuluvat äänet, lipputangossa liehuvat liput ja niin edelleen ovat pelottavia. Kaikki on sille aivan uutta. Suurimman osan ihmisistä se ohittaa ongelmitta, mutta joskus joku ihminen on todella pelottava sen mielestä. Ensimmäisinä päivinä lyhyitä paniikkikohtauksia tuli silloin tällöin lenkeillä, ja pelätessään Karno joko alkaa sinkoilla hihnassa eri suuntiin, tai sitten alkaa päättäväisesti vetämään yhteen suuntaan, vaikkei tiedä minne on menossa. Nämä pelkotilat eivät ole olleet hallitsemattomia ja ne ovat menneet ohi melko nopeasti. Esimerkiksi kerran kun olimme kotimatkalla töistä meidän perässä seurasi pitkän aikaa koirakko. Karno alkoi ottaa tästä paineita, ja sitten vastaan tuli pelätty Salen aukio, jossa kaiuttimista kuuluvat luonnottomat höpinät aina jännittivät sitä. Nämä kaksi uhkaa saivat sen pienen mielen tilttaamaan, ja se alkoi sinkoilla eri suuntiin. Kyykistyin ja se tuli syliini tärisemään. Halasin ja rapsutin sitä niin kauan kunnes pelottava koira meni pois, ja sitten pystyttiin jatkaa matkaa. Huomaan, että tämä vastaa hyvin kosketukseen ja kannustukseen silloin, kun on liian jännittävää syödä namia. Kehun sitä todella paljon jos se hakee minusta turvaa tai vaikuttaa kysyvän mielipidettäni.
Uskoisin Karnon olevan perusluonteeltaan reipas, mutta ulkotarhassa se ei yksinkertaisesti ole päässyt näkemään maailmaa. Se on rohkaistunut täällä todella nopeasti. Uskon sillä olevan päässä palikat kohdillaan. Se tarvitsee vain aikaa ja lisää kokemuksia. Oli väärin arvioida sitä junamatkan perusteella, se oli yksinkertaisesti liian paljon kaikenlaista uutta sille yhdellä kerralla. Autoja, traktoreita, mopoja ja muita kulkuneuvoja se ei jostain syystä pelkää ollenkaan. Oikeastaan sen olisi hyvä pelätä niitä edes vähän, sillä se ei osaa varoa niitä ja iloisesti kävelisi suoraan niiden alle.
Vaikka jotkut koirat ovat pelottavia (jopa Karnoa kohti hyökkinyt kiinanpalatsikoira oli pelottava!), on Karno myös sosiaalinen ja haluaisi leikkiä koirien kanssa. Tallilla pyörii kaksi narttukoiraa, jotka välillä ovat vapaana ulkona silloin kun tulemme aamulla töihin tai lähdemme kotimatkalle. Karno on leikkinyt kummankin kanssa oikein fiksusti. Samaten äsken mainitsemani koirakouluttajan koiran kanssa meni ensitapaaminen oikein hyvin, vaikka molemmat ovat uroksia ja niillä oli aika merkittävä kokoero (tämä toinen oli cockerspanieli). Huomasin myös, että Karno ei pelännyt spanielin omistajaa ollenkaan, vaikka tapasi tämän ensimmäistä kertaa, siinä missä se on muiden ihmisten kohdalla ensin kyräillyt pitkän aikaa, ennen kuin on suostunut ujosti nuuskimaan. Todennäköisesti toisen koiran läsnäolo antoi sille suuren rohkeusboostauksen. Tätä havaintoa voi ehkä hyödyntää jotenkin tulevaisuudessa.
Tallilla luonnollisesti on hevosia, ja Karno murisi niille kun näki niitä ensimmäistä kertaa. Mutta nopeasti se tottui niihinkin, ja yhtenä päivänä eräs poni seurasi sitä aidan viertä pitkin ja oli selvästi utelias koirasta. Alla leikkimielisen epävarma vuorovaikutus kahden eri lajin välillä.
Jännitin Karnon hankintaa todella paljon, ja pelkäsin etten pärjäisi sen kanssa. Susikoirista on paljon kauhutarinoita ja moni päätyy kiertolaisiksi. Pelkäsin epäonnistumista niin paljon, että moneen päivään en uskaltanut kertoa uudesta koirasta netissä, enkä uskaltanut edes nimetä koiraa koska pelkäsin siihen kiintymistä. Puolittain olin varma, että pieleen tämä menee kuitenkin ja joutuisin luopumaan siitä. Kamala junamatka jätti minuun suuren jäljen, mutta pikkuhiljaa ymmärrän, että ensivaikutelma oli tässä tapauksessa harhaanjohtava. Meillä on mennyt hämmentävän hyvin. Tämä on ollut todella helppo koira (tähän mennessä). Ja siitä tulee varmasti koko ajan parempi. Kai tätä on pakko uskoa. Odotan yhä, että Karno paljastaisi jotain kamalaa käytösongelmaa ja kenties sen käytös tulee vielä muuttumaan kun se aidosti kotiutuu ja vielä miehistyy, mutta tässä vaiheessa olen varma, että koira jää tänne. Varmasti erilaisia haasteita tulee olemaan, mutta niinhän niitä oli Bononkin kanssa. Ei koiran tarvitse olla helppo - vaikka just tällä hetkellä on helppoa!
Joten tervetuloa kotiin! Ja monen päivän jälkeen Karno sai viimein nimenkin. Olin jo kauan sitten suunnitellut, että seuraavan koiran nimi olisi Karno, vaikka useita muita ehdokkeja oli myös. Karno on väännös sanasta karnivoori, eli lihansyöjä. Se on ehkä turhan raju äijänimi tälle herkälle pikkupojalle, mutta ehkä Karno äijääntyy vielä ajan kanssa.
