Vastaan kysymyksiinne, osa 3

Tämä on toistaiseksi viimeinen vastauskierros aiempaan postaukseen, jossa pyydettiin lukijoilta kysymyksiä. Kysymyksiä tuli enemmän kuin odotin, minkä vuoksi olen vastannut osissa ja nyt suljen sen kommentoinnin. Uusia kysymyksiä saa toki aina esittää milloin vain, mutta en enää vastaa niihin tälläisenä koosteena, vaan vastaan suoraan kysymyksen alle. Kiitos kommenteista! Oli mukavaa nähdä, että blogilla on aktiivisia lukijoita ja teillä oli oikein hyviä kysymyksiä.

Tämän kierroksen alkupää keskittyi paljon Hopeanuoleen/Gingaan, mutta oli lopussa kysymyksiä myös muista aiheista.

"Miten sinusta tuli Ginga-fani, miten tutustuit Gingaan?"

En muista milloin ja miten tämä tapahtui, mutta ensikosketus on tapahtunut TODELLA nuorena. Muistan jo tarhaikäisenä joskus leikkineeni Hopeanuoli-leikkejä. Ala-asteella Hopeanuolia lainailtiin ristiin ja niitä jopa katsottiin koulussa silloin kun opettajalta oli opetusmateriaali loppunut. Meillä oli välillä elokuvatunteja, jolloin kotoa sai tuoda videoita, joista luokka äänesti mikä katsottaisiin. Hopeanuolet tuppasivat voittamaan, koska olivathan ne niin jänniä.

"Keräiletkö Ginga-oheistuotteita? Millainen Ginga-kokoelma sinulla on?"

Keräilyni on ollut vaatimatonta, eivätkä nämä ole erityisen hienosti esillä. Kaikki suomeksi julkaistut tietysti löytyy ja VHS-julkaisuista olen yrittänyt keräillä eri variaatioita. Muutama figuuri, japanimanga, pehmo ja sekalainen pikkusälä löytyy, mutta paljon olen jättänyt väliin. Kaikki mahdolliset yhdistyksen kamat olen säilyttänyt. En usko Ginga-kokoelmassani olevan mitään erityisen mielenkiintoista.

"Oletko nähnyt Yoshihiro Takahashia livenä? Oletko menossa tapaamaan häntä, kun hän syyskuussa tulee Helsinkiin?"

En ole nähnyt, enkä ole nyt menossa. Tiedän, että tämä voi hyvin todennäköisesti olla viimeinen kerta kun hän käy Suomessa. Kuitenkin ilmoitus nimikirjoitustilaisuudesta tuli hyvin yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla. Minun pitäisi sopia poissaolo töistä, koira laittaa hoitoon ja laittaa matkaan aika paljon rahaa. Kysyin juuri vapaapäiviä Lapin reissua varten, enkä halunnut kysyä erikoisjärjestelyitä heti uudestaan. En usko, että tässä tilaisuudessa Takahashin kanssa voi jutella paria minuuttia pidempää, eikä nimikirjoitusta saa ottaa vapaavalintaiseen esineeseen. Rakastan hänen sarjojaan ja hänellä on ollut suuri vaikutus minun lapsuuteeni, mutta en silti usko, että saisin hirveästi irti hänen tapaamisestaan. Hopeanuoli-yhdistykseen otettiin yhteyttä sähköpostilla tähän tapaamiseen liittyen ja ehdotettiin Takahashin haastattelun järjestämistä, en itse edelleenkään ajatellut mennä, mutta ehdotin tätä hommaa sopivalle henkilölle. En paljasta enempää vielä.

"Mitkä Ginga-hahmot ovat suurimpia suosikkejasi ja mitkä inhokkejasi?"

Ainakin Riki (Riki on se ykkönen!), Gin, John, Musashi, Sniper, Yukimura, Saheiji ja Hidetoshi Sekiguchi kuuluvat suosikkeihin. En pidä ollenkaan Weedistä, Siriuksesta ja Kyoushirousta.

"Laita nämä sarjat paremmuusjärjestykseen: GNG, GDW, Orion, Last Wars, Noah."

GNG, GDW, TLW, Orion. Noah kuuluu roskakoriin.

"Millaisia muutoksia sinä tekisit Ginga-saagaan?"

Karsisin hahmoja rankalla kädellä. Kaikenlaisia turhia sivuhahmoja on aivan liikaa, minkä vuoksi uudet hahmot ovat aluksi suuren huomion kohteina, kunnes vaipuvat vain taustalle ihmettelemään. Osa hahmoista on yksinkertaisesti kadonnut, koska Takahashi on unohtanut niiden olemassaolon. Vanhoja hahmoja tulisi käyttää aina kun mahdollista ja välttää uusien hahmojen luontia, ellei ole täysin varma, että uusille hahmoille riittää käyttöä myös tulevaisuudessa. Laittaisin Giniä vierailemaan useammin Daisuken luona, jotta näkisimme ihmisiä enemmän ja vierailut eivät aina koskisi koirien haavojen parantamista. Minulle omistajan ja koiran välinen side lukeutui Hopeanuolen alkupuolen parhaimpaan antiin, mutta tämä elementti on unohtunut lähes täysin sarjasta. Toisin mukaan lisää narttuja tai muuttaisin joidenkin urosten sukupuolta, sillä urosten määrä on narttuihin verrattuna moninkertainen. Toivoisin, että narttujen joukosta löytyisi enemmän toiminnan naisia, eikä vain äitejä tai pulasta pelastattavia neitoja, vaikka näillekin hahmotyypeille on paikkansa. Lisäisin sarjaan enemmän sisältöä, joka perustuisi hahmojen välisiin suhteisiin ja jokapäiväiseen luonnossa selviytymiseen, ikuisen sotimisen sijaan. Noah pyyhittäisiin täysin pois saagasta.

"Toivotko vielä jatkoa Gingalle, vai toivotko, että jatkoa ei ole enää tulossa?"

Jos taso on samaa kuin Noahissa, en toivo enää jatkoa. Mutta näytän peukkua jos Takahashi haluaa tehdä lyhyitä Shin Gaiden -tyylisiä tarinoita, joilla syvennetään sivuhahmoja ja selvitetään sarjan juoniaukkoja (esimerkiksi se kuuluisa Chuutoran katoaminen).

"Missä Hopeanuoli- ja Weed-anime ovat mielestäsi onnistuneet paremmin kuin mangaversiot? Pidätkö enemmän animesta vai mangasta?"

Hopeanuolen kohdalla pidän hieman enemmän animesta, mutta versiot ovat melko tasoissa. Animessa oli mielestäni enemmän tunnelmallisia ja tunteellisia hetkiä, varsinkin musiikilla on ollut suuri rooli tunnelman luomisessa, mutta manga on etenkin loppua kohden piirretty todella upeasti ja yksityiskohtaisesti. Weedin kohdalla valinta on helppo. Anime oli lähes täysin pettymys, muutamaa hyvin piirrettyä jaksoa/kohtausta lukuun ottamatta.

"Onko sinulla joitain lempitaiteilijoita? Suomalaisia tai ulkomaalaisia."

Toki ja he ovat vaikuttaneet paljon taiteeseeni! Suosikkipiirtäjäni on Jaime Sidor/Emrys, joka tosin valitettavasti ei ole ollut aktiivinen vuosikausiin. Hän piirtää pääasiassa mustavalkoisia ääriviivapiirroksia, joissa on todella rohkeat ja selkeästi itsevarmuudella tehdyt viivat, ja hänen ihmissudet sun muut hirviöt ovat täynnä raivoa. Hänen tyylinsä on hyvin realistinen ja yksityiskohtainen.

Synnabar on toinen suuren vaikutuksen tehnyt, mutta myös nykyään varsin epäaktiivinen. Pidän hänen rouheista, luonnosmaisista viivoista. Monesti hän värittää perinteisesti piirretyt kuvansa digitaalisesti ja tämä yhdistelmä toimii todella hyvin, eikä värityksestä heti huomaa sen olevan digitaalista. Hänen kuvissaan on paljon viittauksia mytologiaan ja menneisyyden kulttuureihin, mitä arvostan paljon.

Goldenwolf on se pakollinen nimi kaikkien turripiirtäjien parissa. Kun nuorena aloin kiinnostumaan furry-/turrigenrestä hänen työnsä olivat ensimmäisten löytämieni joukossa. Hänellä on vesi- ja puuvärit hyvin hallussa ja hän piirtää oikein miellyttäviä ja luonnollisia kuvia.

Muita tärkeitä vaikutteita ovat olleet muun muassa Dark Natasha, Wielder, ja Balaa. Näitä on niin monta ja kaikilta olen yrittänyt bongata tyyli- ja tekniikkavinkkejä, joita voisin jäljitellä.

"Minkälainen musiikkimaku sinulla on? Onko jotain all time favorite biisiä?"

Suurin rakkauteni on U2. Oikeastaan mikään muu artisti ei pääse lähellekään intohimoani U2:sta kohtaan. He ovat olleet elämässäni jo lähes 20 vuotta. Kaikissa ylä- ja etenkin alamäissä tämä bändi on jaksanut innostaa, lohduttaa ja pitää yllä edes jonkinlaista kiinnostusta elämää kohtaan. Vaikka olen kuinka jäyhistynyt vuosien varrella pystyn yhä helposti tuntemaan lapsenomaista ihmetystä kun kuuntelen/katselen U2:n juttuja. Joskus jokin asia vain loksahtaa kohdalleen ja näin minulle on käynyt tämän bändin kanssa. Arvostan kuinka suurella intohimolla he tekevät työtään, arvostan tarinoita laulujen takana, kuinka tämä on ensisijaisesti live-bändi, joka kuulostaa parhaimmalta livenä, sekä sitä, ettei bändin jäsenten käytöstä tarvitse häpeillä - ei ole mitään huumeskandaaleja, turpakekkereitä ja bändärien hyväksikäyttöjä. No, ainakaan toistaiseksi, mutta kun kyseessä on näin ikivanha yhtye on vaikeaa kuvitella, että tuollaista enää nousisi pinnalle. Kaikki tietenkin mahdollista. U2:n musiikki puhuttelee minua suoraan sydämeen ja tuntuu kuin se olisi kirjoitettu juuri minulle. Heillä on todella laaja katalogi, josta löytyy yllättäviä tyylivalintoja ja jotain kaikkiin fiiliksiin. Yleensä kuuntelen heidän livejään mieluummin kuin studioversioita.

Kun nyt kysyttiin yksittäistä suosikkikappaletta, niin selkeästi suosikkini on U2:n A Sort of Homecoming. Tämä iski täysillä heti kun ensimmäistä kertaa kuulin sen joskus kersana. Todella hellä, unelmoiva, mietiskelevä ja hieman melankolinen kappale, josta kuitenkin jää päällimmäisenä hyvä olo. Kappaleen sanat jättävät paljon tulkinnan varaa ja olen lukenut erilaisia vastauksia kysymykseen mistä tämä oikeasti kertoo. Tämähän on tulkinnanvaraisen taiteen hieno puoli, jokainen voi nähdä siinä jotain itselleen relevanttia. Oman tulkintani mukaan laulaja haluaa jättää aiemman elämänsä taakseen ja rakentaa paremman tulevaisuuden toisen ihmisen kanssa.

Esimerkkejä U2:n hienoista liveistä, joita tulee säännöllisesti kuunneltua, ovat esimerkiksi Rattle & Hum -elokuvan With or Without You ja Exit, nämä ovat mielestäni huomattavasti parempia kuin studioversiot ja tässä elokuvassa oli kyllä valaistus kohdillaan. Tykkään todella paljon WoWY:n loppuun lisätystä säkeestä, jota ei studioversiossa ole ja jota jään aina kaipailemaan jos laulu sattuu kuulumaan radiossa tai baarissa. Muistaakseni olin 15v kun Sydneyn ZooTV-kiertueen keikka julkaistiin DVD:llä ja sieltä etenkin Bullet the Blue Sky kolahti kympillä. Tämä oli varmaan siisteintä mitä olin ikinä teinisimmuillani päässyt näkemään! Ja onhan tuo vieläkin hiton komeaa menoa, liekit taustalla ja Edgen kitara ja Bono lääh puuh -ukkona (niin joo, nimesin koirani hänen mukaan). U2 harmittavasti harvemmin soittaa kovinkaan raskasta rockia, mutta kyllä sekin selvästi onnistuu.

Toki kuuntelen paljon muutakin. Depeche Modella on todella syvä, intiimi ja synkkä soundi. Paljon syntikkaa ja kasaria. Ja Dave Gahanin ääni, ah! Olen paininut vuosien varrella paljon masennuksen kanssa ja DM käsittelee usein synkkiä aiheita, mutta yleensä heidän esittämässään pimeydessä on myös paljon lohtua. Hyvin runollinen bändi. Lempikappaleeni heiltä on The Love Thieves.

Nykyään tehdään paljon kasarisyntikkapoppia jäljittelevää musiikkia, jota kutsutaan synthwaveksi. Kuuntelen paljon tällaisiä artisteja, joita olen bongannut YouTuben kautta - yksi hyvä kanava on NewRetroWave, joka postailee eri synthwave-artistien kappaleita. Tätä kautta olen alkanut seuraamaan esimerkiksi seuraavia artisteja: The Midnight, Michael Oakley, Saffari, Dance with the Dead, d.notive, Destryur, Scandroid ja niin edelleen.

Tämä on ehkä yllättävä valinta ja joku voi jopa naureskellakin (koska ei tiedä paremmin), mutta Robbie Williams on aivan upea! Jeesus miten yhdessä ihmisessä voikin olla niin paljon lahjakkuutta! Robbie sanoittaa kappaleensa itse, hän pystyy uskottavasti vetämään rockia, poppia, jazzia, hiphoppia, melkeinpä mitä vain. Livenä hänellä on ihan uskomaton energia ja karisma, mutta samalla esiintyminen näyttää raivostuttavan helpolta - kuin hänen ei tarvitsisi edes yrittää. U2:n tavoin hän on ehdottomasti parhaimmillaan livenä ja levyllä mälsä kappale saakin ihan uutta eloa. Jos yhtään kiinnostaa tsekata kuinka monitaitoinen Robbie onkaan voi vertailla keskenään esityksiä kuuluisalta Knebworthin keikalta (2003), etenkin niitä enemmän rock-henkisiä kipaleita, 2001 Royal Albert Hallin keikan esitysten kanssa, joissa hän coveroi vanhoja jazz-/swing-kappaleita. Minähän en jazzista ole kiinnostunut pätkääkään, PAITSI silloin kun Robbie esittää sitä. Hänen esiintymistyylinsä on niin magneettinen, hän on tarinankertoja. Parina esimerkkinä tästä esiintymiskyvystä olkoon Knebworthistä Me and My Monkey ja Albert Hallista Mr Bojangles ja Well, Did You Evah?

Muita mainitsemisen arvoisia artisteja ovat Ghost, Hurts, Rammstein, David Bowie, Billy Idol, Kent, Muse, Bruce Springsteen... Pääasiassa kuuntelen aika vanhaa kamaa, enkä seuraa ollenkaan mitä uusia hittejä radiossa soitetaan. Mutta kuuntelen myös kaikenlaista teknobilejumputusta ja ties mitä roskaa, fiiliksen mukaan.

"Omaatko jotain ns. outoja tai erikoisia tapoja?"

Vihaan sukkia ja vältän niiden käyttöä niin paljon kuin mahdollista.

"Mielestäsi paras, hauskin tai mieleenpainuvin postauksesi täällä blogissa? Ja miksi?"

Olen tyytyväisin historia-aiheisiin teksteihini, koska olen halunnut kirjoittaa aiheista, joista ei ole ennen ollut saatavilla tietoa suomeksi. Kaikista tyytyväisin olen Dingot näyttelykoirina -jutusta, koska se perustui lähes täysin sanomalehtiarkistoista löytämiini artikkeleihin, jotka olivat maksumuurin takana ja aiheesta ei ollut saatavilla tietoa edes englanniksi, eikä todellakaan suomeksi. Tällaisten artikkelien kirjoittaminen on hyvin raskasta ja aikaavievää, koska tiedonmurut löytyvät sekalaisesti pitkin sanomalehtiä ja löydösten perusteella pitäisi lopulta kirjoittaa selkeä teksti, jossa olisi jokin punainen lanka. Nämä aiheet ovat mielenkiintoisia katsauksia menneisyyden elämään, enkä halua niiden jäävän täysin unholaan.

"Keräiletkö mitään? Oletko keräillyt ennen jotain, mitä et enää kerää?"

Tästä pitäisi joskus jaksaa tehdä ihan oma postaus, sen perään on kyselty usein. Käytän tässä vastauksessa nyt vanhoja kuvia. En varsinaisesti kerää enää mitään vain keräilyn takia, mutta ostan kun näen jotain kiinnostavaa ja sattuu olemaan ylimääräistä rahaa. Samantyyppisiä tavaroita sitten ajan kuluessa kerääntyy. Kai sitä voi sanoa keräilyksi, vaikka keräilyssäni ei ole mitään päämäärää.

Minulla on jonkin verran oheistuotteita elokuvista ja tv-sarjoista. Hannibal-sarja (Mads Mikkelsenin tv-versio) on minulle hyvin tärkeä, joten siitä on tullut ostettua figuureja, kirjoja, fanitaiteita ja jopa Hannibal-nukke. Nukke poseeraa vitriinissä hellissä tunnelmissa Alien-elokuvien xenomorfin kanssa. Yhä Hannibaliin liittyen ostin myös Will Grahamin hahmon piirtämiä kelloja, jotka myytiin aitona, mutta tätä on mahdotonta todistaa jälkikäteen. Tiedän, että erästä kohtausta varten näitä kelloja piirrettiin kymmenittäin, ehkä jopa sadoittain, ja sarjan loputtua sen esineitä huutokaupattiin faneille. Tällaisia pikkuesineitä huutokaupattiin usean kappaleen könteissä ja vain murto-osalle tehtiin aitoustodistus. Myyjällä oli myynnissä samaan aikaan muitakin tavaroita sarjasta ja hän osasi kertoa niiden alkuperän, mutta ainahan on mahdollista valehdella, joten näiden aitous jäänee mysteeriksi.

Titan A.E. -animaatio on minulle ollut lapsuudesta asti pieni pakkomielle. Olen ostanut pari alkuperäistä animaattorien tekemää luonnosta, jotka ovat todella samanlaisia, mutta en osannut päättää kumpi on parempi joten molemmat ovat kehyksissä seinällä. Kokoelmani suurin ylpeys on tietääkseni ainoa laatuaan, mutta vaikea sanoa varmasti, koska elokuvaa ja sen tuotteita kohtaan on niin vähän kiinnostusta. Korso on yksi lempihahmoistani ja tämä pienoismalli/maketti/maquette on todennäköisesti tehty animaattoreille malliksi ja myös skannattu DVD:n menua varten, jossa se pyörii 360 astetta. Harmi vain ase oli katkennut. Myyjällä oli myynnissä samantyylisiä maketteja muistakin päähahmoista ja harmittaa todella, TODELLA paljon etten ostanut niitä tai ottanut niistä kuvia talteen.

Öööh mitähän muuta mainitsemisen arvoista olisi? Kirjahylly on täynnä koira- ja turrisarjakuvia, sekä kirjoja luonnosta ja kryptozoologiasta. U2-kamaa on aika paljon. Vähän joka nurkassa on jokin "omituinen" esine, joiden olemassaololle olen täysin sokeutunut. Vasta silloin kun tänne tulee joku vieras (erittäin harvinainen tapahtuma), joka alkaa ihmetellä mikä tämä ja tuo on havahdun muistamaan, että oho, tälläinenkin oli olemassa ja ei varmaan löydy ihan joka kodista.

Toisen maailmansodan aikainen kaasunaamari

Taksidermiaa eli täytettyjä eläimiä ja kalloja keräilin ihan keräilyn ilosta joskus kahdenkympin alussa. Hyvin kallis harrastus, joten en nykyään ostele näitä yhtään tai edes selaile mitä voisi olla myynnissä. Kotona on muun muassa täytettyjä mäyriä, variksia, rusakko, naakka, kalalokki, pulu, jotain pikkulintuja. Nahkoina on opossumi, näätä, hopeakettu, kojootti (tämä on kyllä upea!) ja sinikettu. Kalloja on myös jonkin verran ja olen lähinnä halunnut koiria: punakettu, kojootti, siperianhusky, pitkäkarvainen collie, englannincockerspanieli, kääpiöpinseri, keskikokoinen villakoira, pari mysteerirotua, supikoira, siaminkrokotiili, harakka, näätä ja kissa. Jos rahaa tulvisi ovista ja ikkunoista alkaisin jälleen ostelemaan eri koirarotujen kalloja.

"Käytkö coneissa?"

Aika harvoin, mutta jos käyn olen yleensä myyjänä taidekujalla.

"Miellätkö itsesi "faniksi", kuulutko johonkin fandomiin?"

Todellakin! Olen monenkin asian intohimoinen ja suorastaan pakkomielteinen fani. Vuorovaikutan muiden fanien kanssa kuitenkin lähinnä Hopeanuoli-fandomissa. Muita fanikuntia seuraan sivusta ja ehkä joskus kommentoin jotain aiheeseen liittyvissä FB-ryhmissä/Twitter-tileissä/Tumblreissa/Discordeissa. Vaahtoan eri sarjoista/elokuvista/artisteista lähinnä yksityisviesteillä kavereille.

"Katsotko mieluummin uusia leffoja/sarjoja/kirjoja tms. vai palaatko herkemmin kuluttamaan samoja tykkäämiäsi teoksia uudelleen ja uudelleen?"

Katson mieluummin itselleni uusia teoksia. Palaan saman teoksen pariin yleensä silloin kun haluan näyttää sen toiselle ihmiselle ja saan seurata hänen reaktioitaan ja keskustella teoksesta hänen kanssaan. Silloin tällöin haluttaa palata vanhan teoksen äärelle uudelleen yksinkin, mutta näitä mielihaluja tapahtuu aika harvoin ja vasta sitten, kun viime kerrasta on jo kulunut vuosia. Alkuvuodesta oli aika paska rahatilanne, jonka takia en pystynyt hankkimaan uusia kirjoja. Tämä oli aika paha paikka, koska en pysty olemaan vessassa lukematta (lol), joten aloin sitten kaivella vanhoja, vuosia pölyjä keränneitä kirjoja esille. Tuli luettua ainakin Death Note-, Emma-, Nana- ja Akira-mangat uudestaan. Nyt menossa Don Rosan kootut. Elokuva-/sarjapuolella odotan tällä hetkellä uusinta The Boysin tuotantokautta ja käyn läpi Stephen Langin uraa.

Vastaan kysymyksiinne, osa 2

 Jatkoa viimekertaiselle vastauspostaukselle, jossa käytiin läpi lukijoiden kysymyksiä.

"Mitkä koirarodut on sun suosikkeja ja mitkä inhokkeja?"

Pahoittelen pitkää vastausta.

En pidä mistään koirasta, jolla on hengitysvaikeuksia, liian lyhyet jalat yhdistettynä pitkään selkään, liikaa ihopoimuja, vaikeahoitoinen turkki tai ei turkkia lainkaan, tai joka kuolaa jatkuvasti. Kaikki selkeästi epäluonnollinen, kivulias ja koiran elämää haittaava on iso nou nou. En todellakaan tarkoita, että kaikkien koirien pitäisi näyttää dingolta tai sudelta. Toimivia ja kestäviä koiramalleja on muitakin. En myöskään välitä kovin pienistä koirista, mutta jos ne elävät normaalia elämisen arvoista elämää niin ei niissä mitään vikaa ole, en vain itselleni halua käsilaukkukoiraa. JOS olisi pakko valita pieni koira, niin eloisat ja fiksut perhoskoirat, kääpiöpinserit, pienetamerikanpaimenkoirat ja alaskan klee kait voisivat olla vaihtoehtoja. Haluaisin silti omistaa myös "koiran kokoisen" koiran samalla.

En ole hirveästi kiinnostunut nimenomaan koiraroduista, vaan löyhistä koiratyypeistä. Rotukoirille on paikkansa, esimerkiksi kun halutaan jotain todella tarkasti määriteltyjä ominaisuuksia vaikkapa opas- tai poliisikoiran työhön. Nykyinen rodunjalostusmalli on kuitenkin täysin tuhoon tuomittu, koska uutta verta ei oteta mukaan joko ollenkaan tai tarpeeksi usein. Suljetussa populaatiossa rodusta jo menetettyjä geenejä ei voi ikinä saada takaisin ja diversiteetti vähenee joka sukupolvelta. Suurin osa roduista on luotu vain kourallisella koiria ja kaikki rodun nykyiset edustajat polveutuvat täysin samoista eläimistä. Ei siis ole juurikaan väliä vaikka kasvattajat sekoittaisivat käyttö- ja näyttölinjaa, tai kotimaista koiraa ulkomaisen tuonnin kanssa, siitä on vain marginaalista apua - toki parempi kuin ei mitään. Kasvattajat huijaavat itseään tuijottamalla vain sukutaulujen viimeisimpiä sukupolvia, joiden perusteella koirat eivät näytä sukurutsaisilta. Oikean sukusiitoksen saa selville vain jäljittämällä sukutaulut niin pitkälle menneisyyteen kuin mahdollista, tai geenitestillä.

Koska rotukasvattajat "saavat" käyttää jalostukseen vain saman rodun edustajia joutuvat he jatkuvasti tekemään kompromisseja jalostuksessaan ja vähättelevät terveysongelmia. En nyt mainitse mikä rotu on kyseessä, mutta keskustelin kasvattajan kanssa, joka kasvattaa harvinaista metsästysrotua (harvemmin oikeassa käytössä enää), jonka lähes jokaisella yksilöllä on jonkinlaista allergiaa. Hänestä tämä ei ollut iso asia, koska ei koiran tarvitse voida syödä kanaa (vaikka se on yleisin koiranruoissa tavattava liha), sillä rotu on historiallisesti syönyt enemmän kalaa ja riistaa, eikä myöskään ruohoallergia ollut paha juttu. Siis... koira on allerginen ruoholle, jota on kaikkialla puolet vuodesta ja ympäristöissä, joissa koiran pitäisi työskennellä? Vaikea kuvitella, että joku karu mettäukko viitsisi pitää ruoholle allergista mettäkoiraa hommissa. Mutta kun nämä allergiat ovat levinneet koko rotuun, eikä uutta verta "ole lupaa" hankkia muualta, ollaan melkoisessa umpikujassa. Jos rotujen tilanne on jo nyt tällaista, miltä se näyttää 10, 50 tai 100 vuoden päästä? Samaa verta ei voi ikuisesti pallotella.

Moni rotu on mielestäni todella upea, kuten saksanpaimenkoira tai dobermanni, mutta sellaisen ostaminen tuntuu täysin venäläiseltä ruletilta tuleeko sieltä jokin vakava terveysongelma samalla, joka johtaisi ennenaikaiseen hautaan. Yli puolella dobermanneista on dilatoiva kardiomyopatia (dilated cardiomyopathy, DCM), jonka takia täysin terveeltä vaikuttava koira voi yhtäkkiä kuolla tuosta vain. Institute of Canine Biology arvioi, että vuoteen 2040 mennessä KAIKILLA dobermanneilla on dilatoivan kardiomyopatian geeni. Jos kaikki DCM-koirat poistetaan jalostuksesta dobermannien geenipooli pienenee jälleen, johtaen rankkaan sisäsiitoksen nousuun ja jokin muu terveysongelma tulee ottamaan DCM:n paikan. Ainoa järkevä ratkaisu olisi tehdä useita harkittuja roturisteytyksiä, mutta yhä liian moni harrastaja ja rotujärjestö vastustaa niitä. Rakkaan rodun annetaan mieluummin kuolla, kuin siihen otettaisiin ulkopuolista verta, sittenhän ne olisivat, hui perkele, sekarotuisia! Miten ironista, ottaen huomioon, että dobermanni luotiin pääasiassa rankkurin kiinniottamista koirista, joiden taustoista ei tiedetty mitään. Jalostuksessa on viety ääripäähän niin fyysisiä kuin psyykkisiä ominaisuuksia. Suurista koirista on tehty suurempia, pienistä pienempiä, löysänahkaisista vielä löysempiä. Osa työkoiraroduista ei enää pysty rauhoittumaan ollenkaan ja tavallinen arki on niiden kanssa raskasta. Suurin osa tapaamistani saksanpaimenkoirista on ollut neuroottisia, tyhjää vinkuvia, reaktiivisia ja niillä on ollut jokin allergia tai atopia.

Näen rodut enemmän raaka-aineina, joita sekoittamalla voidaan luoda juuri itselle sopiva eläin. Kiinnostavimmat koirat tulevat mielestäni tarkkaan harkituista risteytysprojekteista. Jos jotain puhdasrotuisia pitää mainita, voisin olla kiinnostunut alaskanmalamuutista, grönlanninkoirasta, saksanpaimenkoirasta, amerikanakitasta, käyttölinjaisesta labradorinnoutajasta, chesapeakelahdennoutajasta, dobermannista, isosveitsinpaimenkoirasta, appenzellinpaimenkoirasta, amerikanpitbullterrieristä tai perinteisestä bonemouth shar peistä. Mieluusti ottaisin kuitenkin koiran, joka olisi suurimmaksi osaksi jotain rotua, mutta mukana olisi myös jotain muuta, joka järkevästi tukisi yhdistelmää. Ei ole mitään rotua, mikä sataprosenttisesti miellyttäisi minua, vaan kaikissa haluaisin muuttaa jotain. Pidän monesta koirarodusta ja osaan arvostaa ja ihailla niiden kykyjä, mutta en silti haluaisi sellaista itselleni.

Noin yleisesti pidän atleettisista, säänkestävistä, älykkäistä, yhteistyökykyisistä, rauhallisen itsevarmoista, vaatimattomista ja maskuliinisista koirista. Liian siroa, kapeaa ja nättiä ei saa olla. Murtovaras ei saisi päästä sisälle ekan potkaisun jälkeen. Pelkuruutta en siedä, eli uhkaavissa tilanteissa pitää olla edes jotain yritystä, eikä heti juosta karkuun häntä jalkojen välissä. En halua säännöllisesti trimmata, harjata ja pestä koiraa, turkin pitää olla lyhyehkö ja kestää säätä sen verran, ettei koiraa mieluusti tarvitse myöskään pukea. Esimerkiksi airedalenterrierin kohdalla intoni stoppaa tuohon trimmaamiseen. Koiran yksi tehtävä on olla kodin jätemylly, joten teräsvatsaisuus kuuluu asiaan, kaikenlaiset ruoka-allergiat ja nirsous eivät. Koira on minulle lemmikki, mutta haluan sen kuitenkin voivan olla potentiaalisesti myös hyödyllinen. Koskaan ei tiedä milloin zombie-maailmanloppu koittaa. Kotona pitää osata rauhoittua, mutta olla aina valmis tekemään omistajan kanssa hommia. Omistajalle pitää aina olla nöyrä ja koiralla pitää olla TODELLA suuri kynnys, jotta se mistään syystä purisi omistajaa tai kodin muita ihmisiä. Koirapuistokoira ei tarvitse olla, eikä vieraista ihmisistä tarvitse pitää, mutta omalle väelle ei saa uhitella koskaan. Vapaana koiran pitää pysytellä omistajan/kodin lähettyvillä, eikä harhailla minne sattuu. Kaikki haluamani tuskin osuu samaan koiraan, mutta nämä nyt ovat tällaisiä ihanteita.

"Jos kirjoitat Legendan varjossa-fanitarinan uusiksi, tuleeko siihen pitti-Nara vai uusi koirasusi-Nara? Vai kumpikaan, jos siis sen kirjoittaminen uudelleen on vielä mahdollisesti suunnitelmissa?"

Nara pysyisi tuossa tarinassa pittinä, koska koirataistelut olivat niin oleellinen osa tarinaa, enkä myöskään haluaisi Naran olevan yhtä korkea ellei korkeampi kuin Riki. On yhä mahdollista, että aloitan tarinan uudelleen, onhan sen juonikuviot suunniteltu alusta loppuun, joten olisi sääli heittää se hukkaan.

"Onko jatko-osan kirjoittaminen Tengu-tarinalle yhä suunnitelmissa? (Ei paineita, kunhan kysyn, koska aidosti tarina kiinnostaa. :D)"

Eiköhän! Kaikenlaiset muut kirjoitusprojektit vain ovat tiellä ja koko ajan keksin uusia jännempiä projekteja. Jatko-osaa en laittaisi enää ensin Tähdenlentoon, koska eka osa julkaistiin vuoden 2020 lehdissä, joten sen jälkeen liittyneet jäsenet eivät tietäisi yhtään mistä on kyse (toki vanhat lehdet voi yhä lukea digiversioina yhdistyksen sivuilta, mutta eri asia kuinka moni tajuaa tämän). Fanitarina vie myös todella paljon sivutilaa.

"Miten Bono nykyisin jakselee?"

Hyvin! Vanha ukko se on, mutta ei ole toistaiseksi terveysongelmia ja elämä on rauhallista. Kävimme elokuussa Lapissa (pikaisen mutkan kautta myös Haaparannassa) ja reissu oli oikein onnistunut. Bono käyttäytyi koko matkan hienosti, vaikka ei ole tottunut matkustamaan autossa ja muutenkin tuppaa olemaan reaktiivinen. Olin yllättynyt etteivät koko päivän kestävät ajomatkat aiheuttaneet ripalia tai oksennusta. Rakista oli oikein mukavaa uida Kemijoessa ja sukulaisvierailuilla sai ennätysmäärät lääpintää ja kehuja. Olin erityisen tyytyväinen siihen miten tottelevainen ja järkevä Bono oli. En pitänyt sitä vapaana, vaikka oltiinkin keskellä ei mitään, koska pihapiirin läpi kulki säännöllisesti poroja. En usko, että se olisi lähtenyt yksin harhailemaan mihinkään, mutta porot olisivat voineet saada kyytiä. Ulko-ovea pidettiin kuitenkin paljon auki ja koira oli sisällä vapaana, mutta ei lähtenyt ulos kun sanoin sille elä mee. Välillä nukuin pari tuntia ja koira nukkui myös lattialla, samalla kun ovi oli auki. Kerran kävin myös saunassa, samalla kun koira jäi pyynnöstä sisälle oven jäädessä yhä auki. Hetken katselin saunan ikkunasta tuleeko se sittenkin ulos, mutta ha-haa, ei tullut. Toki paikalla oli myös mummo ja setä, joten luotin, että jos rakki nyt singahtaisi ulos varmaankin jompi kumpi tekisi jotain. Mutta ei ollut tarvetta sille.

"Jos rahatilannetta ei lasketa, niin pitäisitkö samaan aikaan mieluummin yhtä vai useaa koiraa?"

Useampaa, mutta kuinka useaa, se selviäisi vain kokeilemalla missä ajan, energian ja tilan raja tulee vastaan. Jos siis taloudellista rajaa ei olisi. Mielelläni haluaisin jakaa elämäni mahdollisimman monen koiran kanssa, myös erityyppisten koirien kanssa. Ne ovat kaikki omia persooniaan ja niiltä oppii paljon.

"Onko sinulla piirtämisen harjoitteluun liittyen jotain erityisiä rutiineja/tavoitteita, vai piirrätkö sitä mitä mieli tekee silloin kun tekee?"

Piirrän silloin kun huvittaa ja jokin inspiroi, tai on tylsää ja ei muuta huviketta tarjolla. Tiedän ettei piirtäminen tule koskaan olemaan minulle millään tavalla merkittävä tulonlähde, joten minulla ei ole siihen liittyviä tavoitteita. Kun osallistun projekteihin muiden piirtäjien kanssa tavoitteeni on vain saada kuvat valmiiksi ajoissa ja toivoa etteivät kuvani ole huonoimmasta päästä. Tässä vaiheessa en enää koe tarvetta todistella mitään kenellekään ja hyväksyn oman rajallisuuteni.

"Silloin kun teet tummat, näkyvät ääriviivat ja värität vesiväreillä (+ mahdollisesti jollain muulla), lisäätkö päälle fiksatiivia ennen maalaamista vai väritätkö suoraan vesiväreillä?"

Väritän suoraan, käytän fiksatiivia vasta kun kuva on 100% valmis. Vai tarkoititko maskinestettä (frisketti)? En käytä sitä oikeastaan koskaan. Aina kun olen yrittänyt se on jättänyt suttua jälkeensä. Käytän sitä jotenkin väärin. Tai ehkä käyttämäni merkki oli huono? Kesti vuosikausia ennen kuin edes tajusin maskinesteen olevan olemassa ja mihin sitä käytetään.

"Oletko harkinnut taidekirjan julkaisemista itse? Jos, millainen se olisi?"

Olen joskus vuosia sitten miettinyt luonnoskirjan julkaisua. Semmoinen, johon olisi koottu mustavalkoisia luonnoksia ja ääriviivapiirroksia. Painokulut tulevat tässä vastaan (kun pitäisi maksaa heti etukäteen ja sitten toivoa niiden myyvän) ja käyn coneissa todella harvoin, joten ne todennäköisesti jäisivät pyörimään jalkoihin pitkäksi aikaa. Ei mahdoton ajatus kuitenkaan.

"Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?"

Olen niin huonomuistinen. En osaa sanoa mikä voisi olla varhaisin muisto. Sen nyt voin kertoa kuitenkin, että lapsuuden leikeissä Leijonakuningas, Prätkähiiret ja Hopeanuoli olivat avainasemassa.

"Onko olemassa sinua ärsyttäviä ns. "pakollisia" juonenkäänteitä, jotka typeryydestään huolimatta ovat annettavissa anteeksi, koska toisenlainen tapa toimia olisi tarinankulun ja katsojan/lukijan kannalta vaivalloista tai muuten hankalaa? Mitä?"

Aaaaa liian vaikea kysymys! Kyllähän elokuvia katsellessa moni klisee voi ärsyttää, mutta ei juuri nyt tule mieleen esimerkkejä. Liiallinen ja epäluonteva infodumppaus ainakin pistää silmään. Tarinankulku yhtäkkiä pysähtyy kun tarinaa aletaan selittää kädestä pidellen kuin pikkulapselle. Etenkin jos tarina sijoittuu vaikka vieraaseen kulttuuriin tai tulevaisuuteen, on hyvä selittää lukijalle/katsojalle miten maailma toimii, mutta nämä olennaiset tiedot kannattaa sirotella mukaan siellä täällä, eikä yhdessä rykäyksessä. Uutta tietoa on helpompi muistaa jos se kerrotaan kohtauksessa, johon se liittyy olennaisesti - esimerkiksi lukijalle/katsojalle voidaan kertoa korteista ennustamisen perusteet samalla kun kohtauksessa ennustetaan.

Aina myös panen merkille jos hahmot puhuvat sukulais- tai ystävyyssuhteistaan, tai menneisyyden tapahtumista epäluonnollisesti ja yliselittävästi. Esimerkiksi hahmo A sanoo "Voi Erkki-veljeni, muistatko kun olit siinä kamalassa auto-onnettomuudessa kolme vuotta sitten?", johon B vastaa "Kyllä, Riitta-siskoni, ja Pertti-serkku kuoli silloin." Pakkohan meille on jotenkin saada kerrottua näin olennaiset asiat, mutta oikeat ihmiset eivät yksinkertaisesti puhu näin.

"Miksi/miten päädyit liittymään Suomen Hopeanuli-fanit ry:n jäseneksi? Miten hyvin yhdistys on vastannut odotuksiasi? Mitä kaikkea hommaa sinä teet yhdistyksessä? Miksi ihmisten kannattaisi mielestäsi liittyä yhdistyksen jäseneksi? Mitä toiveita sinulla on yhdistyksen suhteen, mitä yhdistyksen esim. pitäisi mielestäsi tehdä tulevaisuudessa?"

Olin seurannut yhdistyksen toimintaa sivusta ja niihin aikoihin netissä puitiin kovaäänisesti muun muassa jäsenkorttien katoamista ja muita aloittelevan yhdistyksen harha-askelia. Olin ostanut ensimmäiset kaksi jäsenlehteä ja kiinnostuin siihen kirjoittamisesta. Lehdissä oli mielestäni paljon hiomista ja nuoruuden uhoa täynnä halusin näyttää miten asiat pitäisi hoitaa. Pääsin heti mukaan kolmannen numeron tekoon ja liityin myös jäseneksi.

Yhdistys on vastannut odotuksiani hyvin! Saan toteuttaa itseäni kivojen projektien parissa. Olen tutustunut moneen mukavaan ihmiseen, joihin tulee pidettyä yhteyttä säännöllisesti luontevan yhteisen aiheen parissa. Olen säilyttänyt kaikki yhdistykseltä saamani postit ja ne tulevat olemaan mukavia muistoja vuosikausien päästä.

Teen pääasiassa sisältöä Tähdenlento-jäsenlehteen ja Jäsenposteihin ja valvon näiden edistymistä. Teen myös paljon muuta sekalaista, enkä oikein edes kiinnitä huomiota mitä kaikkea teen. Kalenteriin en osallistunut piirtäjänä, koska minulla ei ollut silloin skanneria ja muutenkin piirtäminen ei silloin oikein inspannut, mutta olin vastuussa projektin valvomisesta. Yleensä tilaan painotuotteet painosta. Teen paljon sisältöä yhdistyksen someen (etenkin Facebookiin), mainoskuvia, tietoiskuja ja sen sellaista. Kirjoitan paljon kaikenlaista sekalaista sisältöä, esimerkiksi vuosikertomuksen eli yhteenvedon yhdistyksen toiminnasta silloisena vuonna, keräilykorttien tekstejä, voin myös vastata yhdistyksen Facebookiin tai Twitteriin tuleviin kommentteihin, pari kertaa olen myös ollut tubettajiin yhteydessä yhdistyksen nimissä. Yhdistyksen someja hoitaa useampi henkilö, joten kommentteihin vastaaja voi olla joku muukin. Olen suunnitellut kaikenlaisia projekteja vuosien varrella. Olen hallituksen jäsen ollut monia vuosia ja osallistun päätöksien tekoon.

Kaikenlaisia juttuja, joita olen vuosien varrella tehnyt yhdistyksen julkaisuihin. Mukavaa, kun saa toteuttaa itseään!

Mukaan kannattaa liittyä jos aihepiiri kiinnostaa. Jäsenmaksu on etuihin suhteutettuna hyvin pieni. Jäsen saa kaksi paksua, värillistä ja monipuolista lehteä vuodessa, sekä kaksi tai kolme pienempää Jäsenpostia, joita ei myydä ulkopuolisille. Vaikka ei muuten jaksaisi osallistua yhdistystoimintaan postiluukkuun ilmestyy sen verran tavaraa pitkin vuotta, että jäsenyys kannattaa. Jäsenposteissa on yleensä jäsenlehteä kepeämpää luettavaa, kuten lyhyitä uutisia ja puuhatehtäviä. Tähdenlento-jäsenlehdistä olen kirjoittanut tänne blogiin usein numero kerrallaan, jos olette uteliaita näkemään millaista sisältöä niissä on. Ihan kaikki vanhat Tähdenlennot ja Jäsenpostit ovat jäsenten luettavissa digitaalisessa muodossa yhdistyksen nettisivuilla. Silloin tällöin järjestämme Discordin kautta levyraateja, manga-lukupiirejä ja videopuheluita. Olen pitänyt levyraadeista erityisen paljon. Joskus on myös ravintolamiittejä, joiden kutsu lähetetään jäsenille sähköpostilla. Yhdistyksessä voi tietenkin osallistua erilaisiin projekteihin, kuten nyt tekeillä olevaan muistipeliin tai tulevan Gingaconin suunnitteluun, sekä ehdottaa uusia projekteja.

Toivoisin, että yhdistyksen noin sadasta jäsenestä useampi aktivoituisi ja osallistuisi enemmän toimintaan. Jo vuosien ajan lähinnä pieni ydinporukka on pyörittänyt yhdistystä. Uusia kasvoja tarvitaan ja silloin saadaan myös uusia ajatuksia esille! Vanhat käppyrät kyllä neuvovat ja auttavat.


Vastailen myöhemmin lisää!

Vastaan kysymyksiinne, osa 1

 Pyysin vähän aikaa sitten lukijoita latelemaan kysymyksiä, oikeastaan ihan mistä vaan. Kysymyksiä tuli yllättävän paljon ja käydään ne nyt läpi siinä järjestyksessä missä ne kysyttiin. Koska kysymyksiä tuli niin hirvittävä määrä vastaan nyt vain osaan niistä ja jatkan myöhemmin. Kysymyksiä saa toki yhä kysyä!

"Mitä lemmikkejä sinulla on ollut?"

Varsinaiset omat lemmikkini hankin vasta muutettuani vanhempien luota pois. Ala-asteella äitini suostui hankkimaan akvaarion, koska oletti sen olevan helpompi vaihtoehto kuin ikuisesti kinuamani koira. Paikallisessa lemmikkiliikkeessä myyjä suositteli hänelle pientä palloakvaariota ja siihen kahta lehtikalaa ja yhtä punapiraijaa. Jösses! Eihän äitini tiennyt kaloista yhtään mitään, saati sitten minä, joten luotimme myyjän sanaan. Tänä päivänähän yleisesti tiedetään ettei palloakvaarioita suositella MILLEKÄÄN kalalle, saati sitten noin suuriksi kasvaville lajeille. Nämä kalat elivätkin sitten varsin surullista elämää ja lopulta kuolivat. Lehtikalojen nimet olivat Nössö ja Nynny, piraija oli Tyranni.

Myöhemmin äitini hankki kissoja ja niitä oli lapsuudenkodissa lopulta kolme yhtäaikaa. Maatiaiset Kinkku ja Piipari, sekä norjanmetsäkissa Laura. En ollut mitenkään osallinen näiden kissojen hankintaan ja hoidinkin niitä todella minimaalisesti, joten en koe niiden olleen lemmikkejäni, vaikka asuin niiden kanssa.

Ensimmäinen itse hankkimani lemmikki oli kissa Napalmi, joka tuli minulle pentuna ja on nyt 10v. Napalmiin minulla ei valitettavasti ole koskaan ollut suurta yhteyttä, se on hyvin arka ja pelkää kaikkea uutta. Kotioloissa se on tietenkin rento ja vaatii kovalla äänellä huomiota, mutta pelkuruus tulee esiin heti kun jotain tutusta poikkeavaa tapahtuu. Tämän takia en lukuisista yrityksistä huolimatta voi viedä sitä valjaissa ulos, koska se haluaa heti takaisin sisälle ja pelästyy kaikkea. Se pitää rapsutuksesta mutta ei harmittavasti halua olla sylissä. Samana vuonna ostin myös juoppopariskunnalta kaksivuotiaan Rusakko-kissan pois. He olivat aivan ällistyneitä kun tarjosin siitä sata euroa. Pariskunta kaltoinkohteli kissojaan ja jätti ne rokottamatta, jolloin useampi heidän kissoistaan oli kuollut kissaruttoon tai kadonnut muuten. Myös Rusakolla oli ollut kissarutto, mutta se oli selvinnyt siitä. Sen ylemmät torahampaat olivat katki ja sen selitettiin johtuvan ikkunasta tippumisesta, mutta epäilen tätä, koska etenkin mies oli kovakourainen kissojen kanssa. Rusakko oli upean pöljä, hellyydenkipeä ja sosiaalinen kissa, joka tykkäsi nukkua paitani sisällä tai liiskana milloin minkäkin ruumiinosan alla. Jouduin lopettamaan sen viime vuonna munuaisten pettämisen takia, 11-vuotiaana. Bono-katukoira tuli minulle 3-vuotiaana ja on nyt 11v.

"Mitkä ovat lempieläimiäsi?"

Kuten arvata saattaa, ehdoton ykkönen on koira. Koirat jaksavat kiehtoa minua vuodesta toiseen. Koirissa on älyä, rikasta tunne-elämää, voimaa ja loputonta monipuolisuutta mihin ikinä työhön tai harrastukseen ihminen keksiikään hyödyntää niitä. Historiallisesti koira on ihmisen kesyttämistä eläimistä merkittävin, jota ilman nykyistä sivilisaatiota ei olisi. Jos koiraa ei olisi ollut, kuka olisi auttanut meitä metsästämään, suojellut meitä, peltojamme ja karjaamme eläimiltä ja varkailta, auttanut kantamaan raskaita taakkoja, tai kuljettanut meitä seuduille, joihin hevonen ei olisi sopinut? Suden luokittelen samaan syssyyn, metsänkoirahan se on.

Tämä on ehkä outo valinta, mutta pidän erittäin paljon krokotiileistä (lasken kaikki krokot, alligaattorit ja kaimaanit tähän yhteen). Ne eivät ole älyn tai tunne-elämän jättiläisiä (joskin työkalujen käyttöä ON havaittu krokotiileillä!), mutta todennäköisesti olen viehättynyt niiden salakavalasta, räjähtävästä voimasta. Ne ovat mielestäni myös todella komeita, karulla ja käytännöllisellä tavalla.

Pidän myös tiikereistä paljon. Jälleen ihailen niiden voimaa ja ovathan ne myös visuaalisesti upeita, tiikerin maalaaminen on jokaiselle taiteilijalle suuri ilo. Historiallisesti tiikeri on kiinnostava eläin, jota on dokumentoitu paljon, onhan se aina kiehtonut ihmisiä ja näin suurta ja vaarallista eläintä ei voi jättää huomiotta. Ihmissyöjistä löytyy paljon tietoa, samaten kesytiikereistä ja eri värimuunnoksista, etenkin valkoisista tiikereistä. Tiikerillä on myös ollut laaja levinneisyys ja sitä on tavattu niin tropiikissa kuin kylmissä havumetsissä. Muutkin kissapedot kiinnostavat minua, mutta huomattavasti vähemmissä määrin.

Linnuista varikset ovat ehdottomia suosikkejani, ja kaikki varislinnut ylipäänsä. Ne ovat erittäin fiksuja  ja huumorintajuisia otuksia. Syötän naapurustossa asuvan varisperheen joka päivä ja niiden elämää on mielenkiintoista seurata. Aluksi syötin vain yhtä varista, jonka koon perusteella oletan olevan uros. Kesti kauan ansaita sen luottamus, sekä opettaa myös tempperamenttiselle koiralleni ettei tuosta lentävästä roskasäkistä tarvitse välittää, vaikka se syökin sinun nappulat. Sitkeästi syötin niitä niin lähekkäin kuin ne vain sallivat ja ajan kanssa välimatka on lyhentynyt. Kraa kraa hankki myöhemmin kumppanin, joka on ottanut ukostaan mallia ja tänä kesänä heillä on myös poikanen. Varikset tunnistavat minut/koirani ja seuraavat meitä lenkillä.

"Kuinka usein nykyään piirrät? Mitä ja miten yleensä piirrät?"

Harvemmin. Ehkä kerran viikossa räpellän jotain epämääräistä, joskus en edes sen vertaa. Yleensä piirtelen koiria, tiikereitä tai äijiä, monesti suoraan kuulakärkikynällä. Suurin osa näistä räpellyksitä ei ole millään tasolla julkaisun arvoista. Innostun piirtämään jotain vakavempaa lähinnä Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n projekteihin. Se antaa minulle selkeän syyn piirtää, jonkin maalitaulun. Ajattelen piirtämistä todella paljon, mielessäni suunnittelen piirtäväni kaikenlaista ja kerään mallikuvia tätä varten, mutta sitten en kuitenkaan saa potkaistua itseeni vauhtia piirtääkseni. Tarvittava kunnianhimo ja draivi puuttuu, eikä auta, että olen viime aikoina ollut monesti alakuloinen. Kaikki helposti saatavilla olevat viihteet myös harhauttavat. Jos ulkoilutan koiraa, katson elokuvaa tai YouTubea (ollaan rehellisiä, Tube on se pahin harhauttaja), pelaan tai luen kirjaa, en todennäköisesti piirrä samalla, koska olen putkiaivo. Ehkä se into joskus vielä tulee takaisin. Blogissani on paljon postauksia, joissa käyn vaihe vaiheelta läpi miten kuvani edistyvät ja mitä välineitä käytän. Olen puhtaasti traditional-piirtäjä, digitaalista piirtämistä en koskaan ole oppinut ja olen ylipäänsä kömpelö teknologian kanssa. Jotain läppäkuvia saatan tehdä MS Paintilla. Käytän vähän kaikkea sekaisin, vesivärejä, Copic-tusseja, geelikyniä ja puuvärejä. En ole merkkiuskollinen, monesti en edes tiedä minkä merkkisiä kyniä käytän. 

Kurojaki-suttu

"Mikä on parasta Suomen Hopeanuoli-fanit ry:ssä mukana olemisessa?"

Ehdottomasti jäsenlehden tekeminen. Lehti on paksu ja ilmestyy kahdesti vuodessa, joten sen parissa kuluu tasaiseen tahtiin aikaa pitkin vuotta. Heti kun jäsenet ovat äänestäneet ensi vuoden teemoista alan myös suunnittelemaan seuraavan vuoden numeroita. Parhaimmillaan (pahimmillaan?) työstän neljää numeroa yhtäaikaa. Kirjoitan hyvin paljon juttuja joka numeroon (joskus myös piirrän), sekä pyydän mukaan ihmisiä, joilla uskoisin olevan kiinnostavaa sanottavaa. Valvon myös taittoa, eli taittaja (joka asettelee tekstit ja kuvat sivuille) lähettää minulle tasaisin väliajoin päivityksiä, joihin annan palautetta. On aina mielenkiintoista nähdä millaisiin ratkaisuihin taittaja päätyy, mitkä kuvat hän ottaa mukaan ja millaisia taustoja hän tekee. Lehden valmistuessa tilaan sen painosta. Lehden aihe ja kohderyhmä sallivat minun kirjoittaa aiheista, jotka kiinnostavat minua muutenkin paljon. Ei pelkästään Hopeanuolesta, vaan myös eläimistä, animaatioista, elokuvista ja niin edelleen, mikä vain saattaisi kohderyhmää kiinnostavan, edes mutkan kautta. Kun saan mukaan jonkin mielestäni todella kiinnostavan jutun olen aivan täpinöissäni, enkä malta odottaa nähdä miltä se näyttää valmiissa lehdessä!

Onhan yhdistys antanut minulle paljon muutakin. Kaikenlaisiin projekteihin on ollut hauskaa piirtää. Juuri nyt tehdään muistipeliä ja menneisyydessä ollaan tehty muun muassa värityskirja ja keräilykortteja. Teen myös paljon sisältöä yhdistyksen someen, kaikenlaisia mainos- ja ilmoituskuvia, sekä yhdistyksen Facebookissa ilmestyy joka tiistai jokin keskustelua herättävä kuva, esimerkiksi tietoisku, jonka tarkoituksena on lisätä yhdistyksen näkyvyyttä ja pitää seuraajat aktiivisina. Tälläisten kuvien teko liukuhihnatyyliin on nopeasti kasvattanut kuvanmuokkauskykyjäni. Tosin välillä ideani ovat vähissä.

"Mikä on ammattisi? Työskenteletkö, mitä töitä teet?"

Koulutukseltani olen ylioppilas ja eläintenhoitaja. Tällä hetkellä olen osa-aikatyössä hevostallilla. Minulla ei juurikaan ole kokemusta hevosten parissa, mutta olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden tähän duuniin, eikä se onneksi ole rakettitiedettä. Tyypillisenä päivänä vien hevosia sisään/ulos, siivoan karsinoita, ajan trukkia, jaan hepoille heinät ja vedet, puhdistan vesiastiat, teen heinäpusseja, siivoan käytäviä ja niin edelleen. Ihan kaikkea näistä en välttämättä tee joka päivä, riippuu keitä muita on tallilla töissä sinä päivänä ja miten hommat jaetaan. Joskus on jotain erikoisempaa. Olen sopeutunut nopeasti ja pystyn tekemään töitä yksin. Trukkia tosin en halua kääntää ympäri ahtaassa sisätilassa, vaan mieluummin ajan suoraan pidemmän kautta.

"Millainen olisi unelmiesi sarjakuva jonka tekisit? Mitkä olivat sen juoni, genret, teemat, hahmot, hahmojen suhteet, hahmojen inspiraatio/mahdolliset kyvyt ja miten pyrkisit erottamaan sen muista samankaltaisista sarjakuvista?"

Tämä oli hyvä kysymys ja sitä piti miettiä tovi. Unelmieni sarjakuva ei olisi minun piirtämäni, koska myönnän suoraan etten ole hyvä toteuttamaan sarjakuvia. Keskityn liikaa yksittäiseen kuvaan, enkä kokonaisuuteen. Sarjakuvissa on myös HIRVITTÄVÄ työmäärä. Mutta mielelläni voisin suunnitella ja valvoa sarjakuvien tekoa.

Olen esimerkiksi haaveillut sarjissarjasta, jossa kerrottaisiin merkittävien koirien elämänkertoja dokumenttityyliin. Ei pelkästään näitä kaikkien tuntemia Baltoja ja Barryjä, vaan mahdollisimman monipuolisesti käytännön esimerkkejä eri työtehtäviä suorittavista ja erilaisia suuria tekoja tehneistä koirista. Tositapauksiin pohjautuvia kertomuksia paimen-, opas-, metsästys-, taistelu-, sotakoirista, jopa kuuluisia koiria eri harrastuksien parissa (agility, näyttelyt, juoksukisat...), tai jos jokin yksilö on ollut merkittävässä asemassa rodun luomisessa olisi kiinnostavaa lukea näiden koirien elämästä. Myös eläimet voivat olla historiallisia henkilöitä ja monia ihmisiäkin muistettavampia. Haluaisin näiden tarinoiden olevan mahdollisimman realistisesti toteutettuja, ilman inhimillistämistä tai faktojen arvailua. Jos jotain ei tiedettäisi varmana, olisi parempi skipata asian yli. Olisi myös hyvin kiinnostavaa saada realistisesti ja karusti toteutettuja sarjakuvia tiettyjen ihmisten elämistä, kuten susia ja karhuja metsästäneen Frank Glaserin tai ihmissyöjätiikereitä hävittäneen Jim Corbettin elämästä. Tylsä vastaus? Ehkä. Mieluummin kuitenkin ottaisin kaikki nämä elokuvaversioina.

Jos puhdasta fiktiota halutaan, niin hyvin mielellään ottaisin vastaan lisää ikäeroromansseja. Nämä jaksavat aina kiinnostaa, mutta tarjonta on huonoa. Ainakin minun näkemissä teoksissa yleensä suhde päättyy huonosti ja siihen suhtaudutaan jonkinlaisena virheenä ja oppituntina, josta pitää päästä yli. Haluaisin nähdä tervettä neutraalimpaa suhtautumista, jossa ei unohdettaisi haasteita, mutta lopputulos ei kerrankin olisi negatiivinen.

"Millainen huumorintaju sinulla on? Millaisesta huumorista tykkäät?"

Pidän yllättävästä, ronskista ja poliittisesti epäkorrektista huumorista. Seksistinen, homofobinen ja rasistinen huumori on hauskaa, kunhan on selvää ettei vitsailija OIKEASTI ole sitä mieltä. South Park, Ali G, Scary Movie -sarja, Rucka Rucka Ali ja niin edelleen voivat olla esimerkkejä tällaisesta. Katson aika paljon YouTubeen ilmestyviä "SinäTuubaPaska/YouTubePoop" -tyylisiä videoita, jotka parhaimmillaan sisältävät niin yllättävää ja yksinkertaisesti TYPERÄÄ huumoria, että nauran aivan hysteerisenä. Joskus typerimmät ja lapsellisimmat vitsit ovat parhaimpia. Jo mainittujen lisäksi olen pitänyt esimerkiksi seuraavista sarjoista: Jackass, Sukuvika, Pokka pitää, Alaston ase, Frasier, Hot Shots, Pikku-Britannia... Mutta en tajua ollenkaan monen suositun komediasarjan viehätystä. Mieluummin seuraisin maalin kuivumista kuin katsoisin Rillit huurussa-, Ensisilmäyksellä- tai Family Guy -jaksoja. En myöskään yleensä naura jos huumori perustuu raiskauksen, seksuaalisen häirinnän tai ulkonäön mollaamisen ympärille. Totta puhuen en hirveästi katso tyylipuhtaita komediasarjoja tai -elokuvia, mutta katson kyllä sarjoja, joissa on mukana paljon komediaa (kuten The Boys), vaikkei se pääasia olekaan. Stand uppia en yleensä vaivaudu katsomaan, mutta Bill Hicks oli kova ukko.

"Top 5 leffat? Top 5 sarjat?"

Tämä on ihan mahdoton kysymys, koska en millään voi valita vain viittä. Vain viisi IHAN KAIKISTA maailman elokuvista? Hitsi, en pysty edes valitsemaan vain viittä yhdestä genrestä. Mutta luetteloidaan joitain lempielokuviani (ei missään paremmuusjärjestyksessä!) ja muita teoksia genreittäin, ei joka ikisestä genrestä myöskään, mutta semmoisista mitä yleensä tuppaan katsoa. Ihan taatusti unohdan tsiljoona miljoona elokuvaa ja myöhemmin harmittaa. Haluan myös painottaa, että lempiteokseni eivät kaikki ole edes omasta mielestäni välttämättä täydellisiä, tai edes erityisen hyviä, mutta jokin niissä resonoi juuri minun kohdalla.

KAUHU: Dog Soldiers, The Descent, Cube, Don't Breathe, The Company of Wolves, Saw (vain ensimmäinen!), The Ghost and the Darkness, The VVitch, Kuudes aisti, Signs, Kellariväkeä, Uhrilampaat, Wilderness, Wake Wood, Deathwatch, Rogue (2007), Seitsemän, 8mm, Valkoinen koira, Event Horizon, Battle Royale, Käärme ja sateenkaari, Amerikan psyko.

SCIFI: Titan A.E., Aliens, The Terminator 2, Ex Machina, Kolmannen asteen yhteys, Moon, A.I., Jurassic Park 2, District 9, Avatar, Equilibrium, Dark City, Starship Troopers, Jin-Roh, 12 apinaa, Donnie Darko, Fire in the Sky.

DRAAMA/DOKUMENTTI: Seitsemän vuotta Tiibetissä, Grizzly Man, Happy People: A Year in the Taiga, The Flowers of War, Karhu, Valkohammas (1991), Valkoinen oleanteri, Blue Car, Blackfish, The Cove, Alaston pelko, American History X, Pianisti, Ghost World, Gladiaattori, The Prestige, Viimeinen ansastaja, Tulikärpästen hauta, Marnie - tyttö ikkunassa, U2: Rattle and Hum, Tanssii susien kanssa, Apocalypto, Kinsey, The Lost City of Z.

FANTASIA: The Fall, The Fountain, Pan's Labyrinth, Legenda, Viimeinen yksisarvinen, Taru sormusten herrasta 3, Prinsessa Mononoke, Leijonakuningas (öh venytetään fantasian käsitettä), Hiidenpata, Kirikou ja paha noita, Aladdin.

SARJAT: Hannibal, Salaiset kansiot, Hopeanuoli, Death Note, Neon Genesis Evangelion, The Boys, Game of Thrones (paitsi viimeiset pari tuotantokautta), Key the Metal Idol, Magic Knight Rayearth, Taken (2002, en tarkoita Liam Neesonin leffoja), South Park, Da Ali G Show, Wolf's Rain, Shonen Mowgli, Kadonnut maailma (2001).

"Top 5 kirjat?"

Jälleen mahdotonta valita vain viisi tai laittaa niitä mihinkään järjestykseen. Mainitsen nyt kuitenkin joitain kirjoja, joista pidän erityisen paljon. Luen pääasiassa eläinten historiaan liittyviä faktakirjoja, fiktiota luin enemmän nuorempana. Faktakirjoja luen lähinnä englanniksi, koska isossa maailmassa on saatavilla paremmin kirjoja kaikenlaisista erikoisaiheista.

FAKTAKIRJAT: Waiting for Wolves in Japan (John Knight), Alaska's Wolf Man (Jim Rearden), Champion of Alaskan Huskies (Katie Mangelsdorf), King Cheetah: The Story of the Quest (Lena Godsall Bottriel), Omega (Brian Plummer), The World of Fighting Dogs (Carl Semencic), Empire of Dogs (Aaron Herald Skabelund), The Lost Wolves of Japan (Brett L. Walker), Eyelids of Morning (Alistair Graham/Peter Beard), Dog Man (Martha Sherrill) Arctic Wild & Captive Wild (Lois Crisler), My Highland Kellas Cats (Di Francis), Elokuvan hirviöt (John Landis), Surrender (Bono, suosittelen ensisijaisesti äänikirjaa), U2 Show (Diana Scrimgeour), U2 x U2 (Neil McCormick), U2: The Best of Propaganda (Ian Gittins).

FIKTIOKIRJAT: Animorphs -sarja (K.A. Applegate), Susikoira (Jack London), Roverandom (J.R.R. Tolkien), Rotat (James Herbert), Laguuni (Alex Garland), Amerikan psyko (Bret Easton Ellis), Fight Club (Chuck Palahniuk), Ruohometsän kansa (Richard Adams), Petojen suku (Melanie Tem), Musta ori (Walter Farley), Viidakkokirja (Rudyard Kipling), Sudenmorsian (Aino Kallas), Koirahullun päiväkirja -sarja (Helena Meripaasi).

"Top 5 sarjakuvat?"

Tällä hetkellä luen uudelleen Don Rosan koottuja Aku Ankka- ja Roope-seikkailuja. Etenkin Roopen nuoruuden seikkailut Kanadassa ja Alaskassa ovat kiehtovia ja Don Rosan kynänjälki on vailla vertaa. Muita sarjiksia ja mangoja, joista pidän, ovat muun muassa ElfQuest, The Beasts of Burden, Akira, Nana, Death Note, Gunnm, Ghost World, Stargazing Dog, Inubaka.

"Top 5 videopelit?"

Pelaan pelejä TODELLA vähän ja sekin vähä rajoittuu retropeleihin, koska omistan vain Playstation 1:n ja 2:n, sekä Nintendo DS:n. Tällä hetkellä pelaan Dino Crisisia pitkästä aikaa moneen vuoteen ja se on yksi lempipeleistäni. Kaikista rakkain pelini on Digimon World 1, jonka pariin palaan säännöllisesti ja josta olen lähes pakkomielteisesti vuosien varrella imenyt kaikki löytämäni tiedonmurut. Pidän myös erityisen paljon seuraavista: Final Fantasy XII, Grand Theft Auto: Vice City ja GTA: San Andreas, Spyro 1, Crash Bandicoot 2 ja 3, Okami, Chocobo Racing, Crash Bash, Zoo Tycoon 1, Tekken -sarja, Silent Hill -sarja. Pokemonia pelaan myös silloin tällöin. Pelaaminen ei ole minulle mitenkään tärkeä asia ja pystyisin elämään täysin ilman sitä. Innostun pelaamaan muutamia kertoja vuodessa ja silloin pelaan monta päivää yhteen putkeen, kunnes kyllästyn.


Jatketaan myöhemmin! Kiitos kysymyksistä!

Kysy (lähes) mitä vain

En ole vuosikausiin tehnyt postausta, jossa vastaisin lukijoiden kysymyksiin. Tämä ei tarkoita etten vastaisi kommentteihin, mutta kenties postaus, jossa kerralla vastaisin mahdollisimman moneen kyssäriin voisi olla paikallaan. Jos siis kukaan esittää kysymyksiä.

Kysymykset voivat liittyä blogiin ja sen aiheisiin (voin vastata myös Katkera Kuuhun ja yleisesti elokuviin liittyen). Eli jos haluatte tietää jotain lempihahmoja tai mitä mieltä olen tästä ja tuosta juonenkäänteestä, antaa palaa. Voin myös kertoa duunistani Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n parissa. Piirtämisestä saa kysyä. Ei välttämättä tarvitse millään tasolla liittyä blogin aiheeseen, ymmärrän, että jos jokin asia kutkuttaa on kutinasta päästävä eroon. Hirveän henkilökohtaisiin ja arkaluontoisiin kysymyksiin en todennäköisesti vastaa, mutta riippuu paljon kysymyksestä, mielialastani ja planeettojen asennosta. Asiattomat kysymykset poistan heti nähdessäni.

Teen vastauspostauksen sitten... joskus. Kun kysymyksiä on tullut mielestäni tarpeeksi. Jos niitä ei tule, niin sitten teeskennellään ettei tätä postausta koskaan tehty!

Nara piertelee, osa 30: Sekalaista paskelia

Olen viime aikoina piirtänyt harmittavan vähän. Yksi syy on ollut se, etten vieläkään ole saanut hommattua uutta skanneria, minkä vuoksi tässäkin postauksessa on vaan kökköjä kamerakuvia tai sitten olen tuherrellut jotain turhanpäiväistä wanhalla kunnon MS Paintilla. Kuitenkin olen tehnyt edes jotain silloin tällöin ja ylläpitänyt taitoani. Aiheet ovat pääasiassa olleet sellaisia, joista MINÄ olen saanut iloa, vaikkeivät ne kiinnostaisi ketään muuta. Hopeanuoli-yhdistyksen muistipeliä varten olen tehnyt yhden kuvan valmiiksi ja jopa muistanut ottaa vaihekuvat siitä, joten teen siitä joskus myöhemmin oman postauksen.

Alla todella sekalaista settiä.

 

Tämä oli jo viime vuoden puolelta, mutta laitetaan silti mukaan. Olen jo kauan halunnut uusia alter egoni ulkonäön, mutta toisaalta asia ei ole ollut mitenkään kiireellinen tai tärkeä. Kaikki aiemmat alter egoni (tai "fursonat") ovat olleet koirasusia, pois lukien viimeisin, joka oli amerikanpitbullterrieri (todennäköisesti aion kuitenkin pitää pittiversion yhä olemassa jollain tapaa, koska pidän siitä). Haluan jälleen palata koirasuden pariin, vaikka se onkin tylsempi ja kliseisempi vaihtoehto. Ja sen pitäisi olla punaruskea. En tiedä pidänkö tästä värityksestä. Se on ollut toistaiseksi todella vaikea muistaa ulkoa, joten varmaankin palaan tämän pariin ja yritän yksinkertaistaa merkkejä. Käytän Painttia paljon uusien hahmojen suunnitteluun koska sillä voi kokeilla eri värejä nopeasti.

Tätä oli kivaa tehdä. Nyt on ollut pitkän aikaa tauolla ja saatan tehdä koko kuvan uudestaan toiselle paperille, koska nykyinen on niin suttuinen. Suhtaudun tähän luonnoksena vaikka olen mennyt hulluksi yksityiskohtien kanssa. Ihan ensimmäinen luonnos oli vähän tylsän näköinen, tiesin, että voisin saada hukasta vaikuttavamman näköisen ja kuun ympäri kiertyvä kieli tekisi siitä mielenkiintoisemman. Halusin myös viimein oppia piirtämään rakkien huulipoimut realistisemmin. Jotkut varmaan tietävät mytologian Fenrir-suden, joka söi auringon. Tässä kuvassa tulee olemaan kaverini hahmo syömässä kuun.

Myös työn alla oleva kuva, tai osa sitä.

Katsoin Avatar 2:n ja pahis oli ollut hotti edellisessäkin osassa, mutta nyt hänestä tehtiin anime-kissapoika (lol). Ihastuin täysillä, joten oli aika yrittää piirtää Avatarin na'vi-avaruusolioita. Tämä oli hyvin haasteellista! Ylipäänsä ihmisten piirtäminen on minulle vaikeaa ja nyt piti piirtää ihminen, joka ei olekaan... ihminen... mutta kuitenkin ei saa olla liian eläinkään. Vaikeaa löytää se tasapaino ja tajuta miten nuo kasvot toimivat.

Avaruuskisulit alkoivat sujua huomattavasti paremmin kun siirryin sarjakuvamaisempaan tyyliin. Ehkä saan vielä piirrettyä jotain "vakavaa" tämän aiheen parissa.

Aloin miettiä missä muualla tämän hahmon näyttelijä olikaan ollut, ja muistin Terra Nova -sarjan, jota olin yrittänyt katsoa kun se alkoi pyöriä Suomen telkkarissa vuonna 2012. Olin niin innostunut sarjasta, se kuulosti todella hyvältä, olihan siinä luvattu olevan scifiä, aikamatkustusta, dinosauruksia ja tuottajana oli Steven Spielberg. Mutta jätin sarjan kesken muutaman jakson jälkeen, se olikin typerää skeidaa. Nyt sitten yli kymmenen vuoden jälkeen otin sarjan uusintakatseluun ja noh, olihan se vieläkin pääasiassa pöljää, osa jaksoista oli tyhjänpäiväistä filleriä, mutta loppua kohden pääjuonesta tulikin yllättävän kiinnostavaa. Sarja loppui täysin keskeneräisesti juuri silloin kun aloin aidosti kiinnostua siitä, eikä sille aiota tehdä jatkoa. Mutta Stephen Lang oli törkeän komea hopeakettu siinä, joten turhauttavasti päättynyt katselukokemus ei haittaa.

Yritän saada itseäni piirtämään ihmisiä ja mikäpä motivoisi enemmän kuin hienot ukot. Tästä tuli nuhjuisen näköinen, valppaus ja terävyys kasvoista katosi johonkin. Mutta kyllä tämän ihmiseksi ja kenties jopa henkilöksi tunnistaa, ja kyseessä on vain nopea kuulakärkikynäsuttu (mukana myös valkoista geelikynää), joten otan tämän onnistumisena.

Oho onpa noloa, jatketaan äkkiä eteenpäin.

Tyhmä meemi. 

ETEENPÄIN!

Rakkauteni Mads Mikkelseniä kohtaan jatkuu. Hän on tunnettu luisesta naamasta ja pahisrooleista, joten olin jo jonkin aikaa halunnut piirtää tälläisen kuvan. Ja muutenkin mikä vaan tekosyy piirtää kalloja on tervetullut, ne ovat oikein hauskoja piirrettäviä. Kiitos teknologian ihmeiden pystyin yhdistämään mallikuvat ja helpottamaan huomattavasti piirrosprosessia. Tykkään tästä suherruksesta todella paljon ja tekee jo mieli tehdä sen perusteella "kunnon" kuva.

Tähdenlento 18

Kannen tekijä VirvaPP

Jälleen uusi numero Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehteä valmistui, teemana internet & sosiaalinen media. Tämä teema oli itselleni aika haastava, oli vaikeaa keksiä aiheita, joita ei olisi jo käsitelty. Muutenkin aihe oli mielestäni tylsä. Kyllähän minä somea käytän joka päivä liikaakin, mutta en keksi mitä siitä sen enempää jauhaisi... Onneksi muut kirjoittajat saivat tehtyä teemaan liittyviä juttuja ja ihan hyvä numero tuli jälleen, mutta myönnän ettei se kuulu suosikkeihini.

Teemaan liittyen kirjoitin vähän. "Vinkkejä bloggaajalle" oli aika perusturvallinen aihe, josta jopa minä pystyin kirjoittamaan. Kutsuin The Tepan kertomaan tubettamisesta. Olen seurannut hänen kanavaansa kauan ja hän on oikein miellyttävä persoona, toivottavasti hän saisi lisää tilaajia. Hän on tehnyt paljon reaktiovideoita Hopeanuolesta ja myöhemmin muistakin animeista. Kirjoitin viimein Erämaan kutsu -animesta (Arano no Sakebi Koe: Hoero, Buck), joka on varmasti monille lukijoille nostalginen ja oli jo aikakin, että siitä kirjotettaisiin Tähdenlennossa. Kutsuin myös Regnantin kertomaan Silver Fang Network -sivuston järjestämästä Silver Fang Con -virtuaaliconista. Kirjoitin myös muutakin, mutta blööh, ei mitään ihmeellistä.

Muista kirjoittajista pitää kiittää erityisesti Vivyä, joka kirjoitti peräti neljä artikkelia: juttu 80-luvun Hopeanuoli-lautapelistä (miten tästäkin ilmestyi juttu vasta nyt??), juttu Gingapediasta, haastattelu Ginga Boardin Aranon kanssa, sekä hän haastatteli kolmea Ginga-aiheisen Instagram-tilin ylläpitäjää. Oikein mielenkiintoinen oli VirvaPP:n raportti hänen tapaamisestaan Takahashin kanssa. Tälläisiä omia kokemuksia fanituksesta olisi mukavaa lukea enemmän. 

Kansi on todella hieno, VirvaPP:lle tyypillistä laatua. Kannen tekijäksi oli aluksi suunniteltu toinen henkilö, mutta syystä x hän ei voinutkaan tehdä kantta. VirvaPP oli tehnyt sekalaisia kuvituksia someen liittyen ja kysyin häneltä voisiko hän muokata yhdestä sellaisesta kanteen sopivan. Ehdotukseen muokkasin Matrix-tyylistä koodisadetta ja kiva, että hän tykkäsi ideasta ja laittoi sen mukaan lopulliseen kuvaan. Kiitos myös muille piirtäjille, jotka piirsivät some-aiheisia kuvituksia. Taittaja on myös tehnyt perushyvää jälkeä, joskin muutaman artikkelin tausta on liian tumma tai häiritsevä. Erämaan kutsun aukeama oli oikein hieno ja onneksi kuvatkin olivat tarpeeksi hyvälaatuisia, vaikka laadukkaita kuvia on vaikeaa saada tästä animesta. Myös sähkönsininen sisällysluettelo oli upea.

Minulla on jotenkin hirveän vähän sanottavaa tästä numerosta. Tämä teema ei yksinkertaisesti kiinnostanut minua, enkä odottanut mitään artikkelia erityisemmin. Vastahakoisuudestani huolimatta teemaa on mielestäni noudatettu hyvin. Someen liittyviä juttuja on monipuolisesti eri näkökulmista ja eri sivustoista. Aihe olisi varmasti ollut paljon hedelmällisempi jos lehti olisi ilmestynyt, mitä... 10-15 vuotta sitten? Aikana, jolloin joka toisella fanilla tuntui olevan oma Ginga-nettisivu, -roolipeli tai -blogi. Kyllähän Ginga on vieläkin näkyvillä somessa, mutta kaukana ollaan noista ajoista.

 

Hyvä numero latteasta kirjoituksestani huolimatta. Paljon suuremmalla innolla odotan seuraavaa numeroa, jonka teemana on viimein lempihahmoni Riki! Samaten ensi vuoden kauhunumero kiinnostaa paljon.

Tutkimusmatkailija Michael Terryn dingo

Dingo Chou Chou oikeassa reunassa

Vuonna 1932 australialainen Emu Mining Company palkkasi Michael Terryn johtamaan tutkimusmatkaa Keski-Australian erämaille, jotka olivat yhä paljolti tuntemattomia valkoisille ihmisille. Koska palkkaajana toimi kaivosyhtiö, oli yleisen hyödyn lisäksi kartoituksen tarkoituksena etsiä mineraaleja ja etenkin kultaa. Matkalle lähtivät valkoiset Stan O'Grady ja Ben Nicker, aboriginaalit (eli alkuperäisasukkaat) Jack ja Lockey, sekä yhdeksän kamelia. Matkan aikana joukkoon liittyi myös puolikesy dingo, joka viipyi heidän kanssaan noin neljän kuukauden verran.

Joukon yksi määränpää oli Mackay-suolajärvi. Tutkimuslentokone oli nähnyt järven kaksi vuotta aiemmin. Vain kaksi valkoista miestä, Christopher Walker ja Andy Everett, olivat käyneet järvellä Terryn joukkoa ennen vuonna 1913.

Järveä lähestyessä löytyi yhä enemmän aboriginaalien jälkiä. Mahdolliseen vihamielisyyteen varautuneina miehet laskeutuivat kamelien selistä ja taluttivat niitä, kunnes he näkivät aukiolla matalan pyöreän kallion, jossa oli 45 asteen kulmassa kallion sisään johtava tunneli. Tämä oli Black Shaft Soakage. Laiha Jack laitettiin pää edeltä tutkimaan tunnelia lampun kanssa. Noin kuuden metrin syvyydessä näkyi vettä. Lockeyn vetäessä Jackia ulos miesten tyrmistykseksi Jack jäi tunneliin jumiin ja kesti kauan kaivaa hänet vapaaksi. Miehet päättelivät, että aboriginaalit laittoivat lapset hakemaan vettä tästä lähteestä. Kaivausurakka meni hukkaan, sillä vettä oli vain vähän, eikä se ollut hikoilun arvoista. He jatkoivat pettyneinä matkaa.

Ben Nicker Black Shaft Soakagella

Myöhemmin he näkivät jälleen lisää aboriginaalien jälkiä ja löysivät tuoreeltaan hylätyn leirin - sen asukkaat olivat selvästi huomanneet heidän lähestyvät ja lähteneet karkuun. Miehet löysivät abojen veden ja täyttivät kamelien vesisäiliöt. Silloin Lockey huusi:
"Dingo tulossa!" O'Grady otti jo kiväärin esille, mutta Lockey kielsi ampumasta, sillä dingo vaikutti rauhalliselta. Se oli varmasti abojen kumppani ja tottunut ihmisiin, mutta oli silti varuillaan. Sille jätettiin vettä lautaselle ja miehet teeskentelivät katsovansa muualle kun dingo uskaltautui tulla juomaan. Tämän jälkeen Chou Chouksi ristitty dingo pysytteli miesten lähellä ilman pelkoa, heidän yhä teeskennellen etteivät huomanneet koko eläintä.

Matka jatkui ja Chou Chou ryhtyi seuraamaan Terryä, joka ratsasti kamelillaan joukon edellä, kuormajuhtina toimivien kameleiden ollessa huomattavasti hitaampia. Välimatka Terryn ja kamelijonon välillä yltyi joskus parin kilometrin pituiseksi ja hänen pysähtyessä odottamaan myös Chou Chou pani makuulle ja ulvoi, kuin sanoakseen muilla kestävän liian kauan.

Chou Choulla oli suuri ruokahalu. Miehet katselivat huvittuneina kuinka dingolle annettiin yhden kettukusun ja kahden hyppyrotan raadot ja se ahneesti söi ne kaikki jättämättä murustakaan jäljelle. Tauoilla se kulki leirin läpi maistellen kamelien satuloiden nahkaosia, mutta tätä ei heti huomattu. Kun Nicker otti saappaat pois jalastaan Chou Chou pomppasi heti natustamaan toista saapasta. Kerran se jopa haukkasi palan lihaa suoraan lepäävän kamelin kyljestä!

Lisätuhojen välttämiseksi dingo laitettiin aluksi taukojen ajaksi ketjuun. Chou Chou vikuroi ja puri ketjua, mutta sitten rentoutui. Ketju ei ollut joukon mukana suinkaan villikoirien varalta, vaan mikäli tulisi epätoivoinen tarve vedelle ketjulla oli tarkoitus ottaa kiinni aboriginaali, jolle syötettäisiin suolalihaa ja janoinen abo johtaisi heidät veden äärelle. Vaikka mukana olleet Jack ja Lockey olivat myös aboja, ei heistä ollut juuri apua tulkkeina, sillä he olivat eri maanosasta ja eivät puhuneet paikallista kieltä.

Eräänä keskipäivän ruokatauolla miehet seurasivat kuinka Chou Chou leikki Rocket-johtokamelin nenärenkaalla, johon ohjas oli kiinnitetty. Chou Chou otti ohjaksesta kiinni, peruutti taaksepäin kunnes ohjas oli tiukkana ja sitten vetäisi lujasti. Rocket nousi ylös ja yksitellen nousivat kaikki muutkin toisiinsa sidotut kamelit. Dingo odotti kaikkien kamelien olevan valmiita ja lähti sitten häntä pystyssä ja ohjas yhä hampaissaan johtamaan jonoa, uhaten viedä kaikki ruoat ja varusteet mukanaan. Miehet olivat tästä ällistyneitä ja eivät uskaltaneet antaa saman tapahtua toiste.

Joukko pysähtyi yöpymään lähellä Mackay-järven pohjois-itäistä reunaa. Chou Chou kuitenkin halusi jatkaa matkaa ja ravasi muutama sata metriä muurahaispesän luo, jossa se nuuski maata kiinnostuneena edestakaisin. Miehet kävivät myös katsomassa mikä oli niin kiinnostavaa, ja heidän ilokseen Chou Chou oli johdattanut heidät aboriginaalien vesikaivolle, joka sai nimekseen O'Grady's Well. Kaivo oli kuitenkin niin likainen, että siitä sai vain 5-6 litraa vettä tunnissa, veden pinnalla oli värikästä kalvoa, vesi vaahtosi kaadettaessa, eikä se maistunut ihmisille taikka kameleille.

Tämä vesilähde löytyi Chou Choun ansiosta

Jano toi epätoivon ja oli aika ottaa aboriginaali kiinni vastahakoiseksi oppaaksi. He näkivät alkuasukkaiden leirin savun ja leiri oli jälleen hylätty heidän saapuessa sinne, joten erittäin taitava jäljestäjä Nicker, sekä Jack ja Lockey lähtivät abojen perään, poukkoillen puskan suojasta toiseen. Jäljistä päätelleen pakolaiset olivat useaan kertaan pysähtyneet kuuntelemaan seurasivatko takaa-ajajat heitä yhä. Aamulla Terryn miehet yllättivät abot uudesta leiristään. Heihin kuului vanha mies, nainen, kaksi poikaa ja yksi vauva. He kaikki nousivat peloissaan ylös ja vanha mies tärisi kuin haavan lehti. Kielimuurin takia he eivät juurikaan saaneet miehen puheesta selvää, mutta mies tajusi heidän haluavan vettä. He ristivät hänet Old Yowksi, koska miehellä oli laulava tapa sanoa "yes". Ennen lähtöä veden äärelle Old Yow haki keihään leiristään, ja täydessä hiljaisuudessa, ylpeästi alastomana seisoen, tarjosi keihäänsä Jackille, joka antoi oman keihäänsä vaihtokauppana. Jack kertoi tämän rituaalin ansiosta miehen olevan nyt heidän ystävä.

Terryn mukaan Old Yown heimo selvisi pitkän aikaa juomatta. Neljän päivän aikana he eivät nähneet vanhuksen juovan kertaakaan, eikä hänen leirissään ollut yhtään astiaa veden kantamista varten. Tässä osaa Australiaa kasvaa paljon jamsseja, perunankaltaisia meheviä mukuloita, joiden sisältämät vähät nestemäärät riittävät pitämään heimolaiset elossa.

Myöhemmin joukko tapasi lisää aboriginaaleja, joista osa ei ollut koskaan nähnyt valkoisia ihmisiä, ja osa taas luuli valkoisten olevan vain pieniä eksyksissä kulkevia heimoja, eivät suinkaan maailmanvalloittajia. Eräällä vesilähteellä he tapasivat vanhan naisen, joka heidät nähdessään alkoi kirkua ja pomppia täydellisen kauhun vallassa nähdessään ensimmäistä kertaa valkoisia miehiä.

Veden puute ei ollut ainoa erämaan vaara. Käärmeitä oli paljon, niin paljon, että leiriytyessään miehet joutuivat polttamaan ympäröivät puskat, jotta käärmeet eivät häiritsisi heitä yöllä. Silti niitä eksyi leiriin ja kerran käärme jopa luikersi nukkuvan Nickerin pään päältä. Suru oli suuri, kun käärme puri King-nimistä kamelia. King kaatui, kantamusten levitessä pitkin maata, ja miehet pystyivät vain katsomaan neuvottomina kun suuri kameli värisi maassa kieli lotkottaen. Terry tutki kamelia löytääkseen pistojäljet ja löysikin ne kamelin jalasta. Hän kosketti limaista ainetta sormellaan, jolloin Nicker käski häntä heti pesemään kätensä. Terry kauhistui tajutessaan myrkyn voivan imeytyä hänen verenkiertoonsa sormikynnen alta. Hän pesi kätensä välittömästi ja unohti koko tapauksen, kunnes myöhemmin kamelilla ratsastaessaan ja piippua polttaessaan hänet valtasi heikkouden tunne. Omituinen särky valtasi hänen kaulansa ja reitensä, ja hän alkoi hikoilla ja täristä. Hän oli varma kuolevansa ja muisti kuinka iso kameli oli kuollut vain kymmenen minuutin kuluttua puremasta. Minuutit kuitenkin kuluivat ja oireet katosivat, ja Terry päätteli hänen kehonsa vain luoneen oireet stressin ja pelkojen perusteella.

Tutkimusmatkan loppupuolella miehet olisivat halunneet ottaa Chou Choun mukaansa Adelaiden kaupunkiin, mutta aboriginaalien leirillä se tapasi narttudingon ja hylkäsi miehet rakkauden perässä. Liittyessään heidän mukaansa se oli ollut langanlaiha ja jättäessään heidät siitä oli tullut lihava kuin porsas.

Tutkimusmatka ei lopulta tuottanut tulosta mineraalien ja kullan suhteen, mutta Terry oli kerännyt arvokasta tietoa 20-30:sta ennestään tuntemattomasta vesilähteestä.

Lähteet:

*The Advertiser 31.1.1933
*The Advertiser 2.2.1933
*The Chronicle 9.2.1933

*The Sun-Herald 23.2.1969

*Justine Philip: THE WATERFINDERS. A cultural history of the Australian dingo 16.10.2020