Uudet Hopeanuoli-keräilykortit ennakkotilattavissa!

Tämähän on jännittävä uutinen! Suomen Hopeanuoli-fanit ry on jo kauan suunnitellut tekevänsä oman keräilykorttisarjansa ja projekti on viimein saatu lähes loppuun. Kaikki kuvitukset ovat valmiina, enää tarvitaan hankkeelle hieman rahoitusta. Siinä te voitte auttaa. Koko sarjan (eli yksi kortti jokaista eri designiä) sisältävä paketti on nyt ennakkotilattavissa Hopeapuodissa, tässä linkki. Tilauksia otetaan vastaan 1.6. - 20.6. välisenä aikana. Ostos kannattaa tehdä nyt, mikäli haluaa kerätä koko sarjan järkevästi. Tulevaisuudessa sarjaa myydään yhdistyksen conpöydillä ja Hopeapuodissa pienissä kuuden sattumanvaraisen kortin paketeissa.

Olen ollut yksi mukana olleista piirtäjistä, tein Musashin, Sniperin, Benizakuran ja Mossin kortit. En ole nähnyt fyysisiä kortteja vielä, mutta koneella kaikkien korttien tekstin asettelut sun muut ovat näyttäneet todella hyviltä ja ammattimaisilta. Mukana on monipuolisesti hahmoja, koirien lisäksi karhuja ja ihmisiä, sekä paljon erilaisia piirrostyylejä.

Lista mukana olleista piirtäjistä:

aatio, Allu, Anttu, Detrah, erepresso, FlamewolfTheWhite, haski, Hopeakoira, Hukkahurja, Hukkis, IsisMasshiro, Jargonfox, Kurome, Nara, Nightwolf-_-, Noksu, nostpromo, ReimaHowaido, sekä Riikin.

Mikäli tämä ensimmäinen sarja menestyy hyvin on suunnitelmissa tehdä myöhemmin lisää kortteja esimerkiksi susisaagan ja Weedin hahmoista.

Oliko Yoshihiro Takahashin Hanako koirasusi?

Edellinen Valkohammas -artikkeli muistutti minua tästä aiheesta. Olen jo kauan miettinyt kirjoittavani Takahashin oikean elämän koirista, mutta tiedon muruset ovat hajallaan pitkin monen monia mangoja, joten laiskuus on vienyt voiton. Mutta yksinään Hanakosta voin nyt kirjoittaa nopeasti. Heti alkuun tarkennan, ettei tämän artikkelin tarkoitus ole missään nimessä pilkata Takahashia tai hänen koiraansa. Tämä artikkeli EI väitä etteikö koirassa olisi voinut olla pieni määrä sutta, mutta en pysty uskomaan koiran olleen puoliksi susi.

Olen vuosien saatossa huomaamattani ihastunut koirasusiin ja toivoisin saavani matalaprosenttisen koirasuden joskus tulevaisuudessa, sitten kun olen rahallisesti ja asumuksellisesti paremmassa jamassa. Imen itseeni jatkuvasti uutta tietoa koirista ylipäänsä, mutta koirasudet etenkin ovat olleet tarkassa syynnissäni jo useamman vuoden. Tutkin niiden sukupuita, luen käyttäytymisestä ja terveystilanteesta, puhun kasvattajien kanssa ja minulla alkaa olla selkeä käsitys mitä on tarjolla Suomessa, Amerikassa ja Britanniassa. Uusimpina tuttavuuksina olen alkanut imeä tietoa korealaisista ja venäläisistä koirasusista. Piirtäjänä olen halunnut piirtää suden ja koiran eroavaisuudet oikein, ja tutkimalla näiden eroja olen pikkuhiljaa alkanut korjata tapaani piirtää näitä eläimiä. Nykyään itken verta kuinka olen piirtänyt susia vielä muutama vuosi sitten. En missään nimessä ole koirasusiekspertti, joten jos joku on tekstini kanssa eri mieltä voi siitä kertoa asiallisena kommenttina.

Mitä haittaa on väittää koiraa koirasudeksi, jos se ei sitä oikeasti ole? Tai suden määrän paisuttelusta? Haittana on se, että matalaprosenttinenkin koirasusi voi olla todella haastava koulutettava. Koirasudet ovat itsenäisiä (aina ei kiinnosta kuunnella), mutta samalla hyvin laumakeskeisiä (eroahdistus yleistä, joka voi johtaa jatkuvaan ulinaan, karkailuun, tai kodin tuhoamiseen), opportunistisia ja melkoisia houdineja, joten niiden kanssa pitää olla ekstratarkkana etteivät ne pääse karkuun. Ne myös vaativat paljon sosiaalistamista, sillä suden tavoin ne tuppaavat aikuisiällä muuttumaan kaikkea uutta karsastaviksi. Kun tavallista koiraa väitetään koirasudeksi, etenkin jos se on helppoluonteinen, voi joku saada koirasusista aivan väärän kuvan. Tämä ihminen sitten hankkii jostain oikean koirasuden ja onkin sitten aivan kusessa sen kanssa, koska koira on täysin erilainen kuin kaverin rekku. Koira päätyy kiertoon, lopetettavaksi, tai karkureissulla auton alle. Takahashi on supersuosittu mangaka Suomessa, ja hän teki Hanakosta jopa oman tarinansa, jossa karkailua lukuun ottamatta puolisuden omistamisesta sai hyvin helpon kuvan.

Ja nyt päädytäänkin sitten Hanakoon. Takahashi sai Hanakon Amerikan matkallaan, kun hänen amerikkalainen ystävänsä kysyi jos hän haluaisi ottaa koirasutensa omakseen. Hänen ystävä väitti, että Hanakon toinen vanhempi oli saksanpaimenkoiran ja alaskanmalamuutin risteytys, toinen puhdas siperiansusi. Väittämän mukaan Hanako olisi siis keskiprosenttinen koirasusi, 50% susi, 25% sakemanni ja 25% malamuutti. Keskiprosenttisilla susilla on hyvin paljon suden piirteitä ja niitä on vaikea erottaa puhtaasta sudesta (tämäkin toki riippuu mitä koirarotuja on mukana, mutta malamuutti ja sakemanni ovat jo valmiiksi varsin susimaisia). Puolisudella susimaiset piirteet tuppaavat voittamaan ulkonäössä, sillä moni koiran piirre johtuu väistyvistä geeneistä.

Hanakosta ei ole montaa kuvaa saatavilla, eivätkä ne ole parhaita koiran rakenteen arvioimiseen, mutta koetan nyt tarkentaa miksi en usko sen olleen puoliksi susi, tai kenties koirasusi ollenkaan.

Yllä olevista kuvista tulevat esille seuraavat koirien piirteet: Huonosti karvoittuneet korvat. Korvien sisäpuoli on paljas ja pinkki iho näkyy selkeästi. Jopa intian-, etiopian- ja arabiansusilla on voimakkaasti karvoittunut korvien sisäpuoli, vuodenajasta riippumatta. Korvat ovat korostuneen suuret. Hanakolla on rekikoiraroduille tyypillinen luminenä, eli nenän musta pigmentti on haalistunut keskeltä pinkiksi. Suden pigmentti kirsussa, kyynelkanavissa, anturoissa ja kynsissä on musta. Ainoastaan arktisilla susilla, eli napasusilla, on lihanväriset kynnet, mutta tätä alalajia ei Hanakossa ollut. Hanakon kynnet näyttävät olevan valkeat (ylempänä olevassa kollaasikuvan yläoikeassa kuvassa on kaksi kynttä näkyvillä, tumma ja valkea). Turkki on tasapitkää, sudella sen sijaan on eripituista karvoitusta, joka on helppo huomata etenkin kasvoista. Hanakon silmät ovat tummanruskeat, ja vaikka tätäkin väriä esiintyy susilla on paljon yleisempää, että sudella on haalean väriset silmät, joiden musta pupilli erottuu helposti varsinaisesta silmän väristä. Tämä helpottaa kommunikaatiota, mutta terävät silmät ovat ilmeisesti pelottaneet ihmisiä, joten tuhansien vuosien ajan pehmeäkatseisia tummia silmiä on suosittu niin paljon, että lähes jokaisen koirarodun standardi tänään vaatii tummia silmiä. Koiralla vaikuttaisi olevan leveä rintakehä, susilla taas rinta on hyvin kapea. Koiran toisen vanhemman sanottiin olevan puhdas siperiansusi, mutta siperialaisia/venäläisiä susia on käytetty erittäin harvoin koirasusien jalostuksessa Amerikassa. Hanako näyttää hyvin malamuuttivoittoiselta koiralta, pieni loraus saksanpaimenkoiraa selittäisi nuo satelliittikorvat ja pienet eroavaisuudet puhtaaseen malamuuttiin.

Mitkä piirteet sitten viittaavat suteen? Hanakon väri on sudenharmaa. Tämä on kuitenkin yleinen väri koirillakin. Se näyttäisi olevan kookas, mutta siinä olevat koirarodut ovat myös kookkaita. Sen kerrotaan olleen hanakka karkailija, mutta tämäkin on yleistä etenkin rekikoiraroduilla, eikä Takahashi ole vaikuttanut mestarikouluttajalta.

Onko kuitenkin mahdollista, että Hanako oli koirasusi? Kyllä. Matalaprosenttiset koirasudet näyttävät enemmän koiralta, koska, noh, niissä on enemmän koiraa. Koska koiran geenejä on paljon enemmän voivat matalaprosenttiset näyttää täysin koirilta. Kenties Takahashi tai koiran entinen omistaja oli kuullut/ymmärtänyt koiran rodut väärin? Entä jos koiran vanhemmat olivatkin sakemanni-malamuutti ja siperian(husky)-susi? Oli totuus mikä tahansa, en missään nimessä halua millään tapaa alentaa Hanakon arvoa vaikka en uskokaan sen olleen puolisusi, eikä Takahashi ole mielestäni typerys jos hän on uskonut ystävänsä sanaa. Koirana Hanako on varmasti ollut hieno tyyppi, oli se sitten vaikka puoliksi sinivalas tai chihuahua.

Toisen ihmisen mielipide tästä aiheesta. Linkissä näkyy myös esimerkkejä koirasusista, joiden taustat tunnetaan.

Tässä linkissä selitetään millä tavoin korkea-, keski- ja matalaprosenttiset koirasudet eroavat toisistaan. Huijarimyyjistä varoittava linkki. Tässä linkissä esitellään koiramaisimpia koirasusia, joiden taustat tiedetään.

Koirasusista voi lukea myös Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento -jäsenlehdestä numero viisi (yksittäisiä lehtiä voi tilata Hopeapuodista vaikkei olisikaan jäsen), johon haastattelin koirasusikasvattajaa jolla on keski- ja matalaprosenttisia koirasusia. Numerossa esiteltiin myös erilaisia rotuja, joissa on sutta taustalla.

Vertailuna 50% koirasusista tämä koira on puoliksi susi, puoliksi saksanpaimenkoira, joka on kasvatettu Venäjällä kokeellista sotakoiraprojektia varten. Myös tämä on puoliksi susi, puoliksi sakemanni, ja on yksi ceskoslovensky vlcakin esivanhemmista. Nämä koirat ovat puoliksi susia, puoliksi malamuutteja, ja toimivat Venäjällä rekikoirina.

Ja vielä viimeiseksi edellisessä artikkelissa käsitelty Jed, joka oli 25% susi, 25% belgianpaimenkoira ja 50% malamuutti.

Jed, koira Valkohampaan takana

Vuoden 1991 Valkohammas (White Fang) oli lapsuuteni suuri suosikki, vaikka pääsin näkemään sen kokonaisuudessaan vasta hyvin myöhään. Vanhempani tallensivat elokuvan videolle kun se esitettiin televisiossa, mutta kasetista loppui tila kesken, joten tallenteesta puuttui noin 20 minuuttia elokuvan loppupuolelta. Silti katsoin tämän puutteellisen tallennuksen monen monta kertaa ja myöhemmin aikuisena olen katsonut elokuvan DVD:llä useita kertoja. Elokuva on kestänyt hyvin monia katselukertoja ja oman aikuistumiseni. Vaikka se onkin Disneyn tuottama se on välttynyt Disneylle tyypillisiltä lapsellisuuksilta ja terävien reunojen pehmennyksiltä, onnistuen olemaan yhtä kiehtova lapsille kuin aikuisillekin, ja maisemien kuvauksen, musiikin, ja eläinten näyttelytyön eteen on selkeästi nähty hitosti vaivaa. Siksi siis halusin kirjoittaa artikkelin elokuvasta ja etenkin sen päätähdestä, koirasusi Jedistä.

Elokuvassa aikuista Valkohammasta esittää useampi koirasusi. Pystyin itse tunnistamaan ainakin kolme eri koiranäyttelijää roolissa, mutta muita koiria ei ole nimetty lopputeksteissä. Suurimman osan aikaa ruudulla esiintyy Jed, joka on helppo erottaa muista sen ollessa koiramaisin. Jedillä on paksu, hyvin tumma turkki ja malamuuttimainen rakenne, sekä tummat silmät. Ainakin kahdessa muussa Valkohampaan näyttelijässä on selkeästi enemmän suden verta, ne ovat rakenteiltaan luihumpia, vaaleampia, lyhytkarvaisempia ja niiden silmät ovat kalpeamman väriset. Elokuvan kuvausvaiheessa Jed oli jo iäkäs, joten se ei jaksanut tehdä kaikkia stuntteja, ja osa tehtävistä oli sellaisia joihin se ei olisi soveltunut. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa Doug Seusin kouluttama Bart -karhu (toinen suosikkieläinnäyttelijäni!) ottaa yhteen Valkohampaan kanssa oli paljon helpompi käyttää koirasutta, joka oli jo karhulle tuttu. Kohtauksissa, joissa Valkohampaan piti näyttää arastelevan ihmisiä oli helppoa käyttää itsevarman Jedin sijaan arempaa koirasutta, jolle arka elekieli tuli luonnostaan vieraiden ihmisten läsnäollessa. Vaikuttaisi myös, että kaikki kohtaukset, joissa Valkohampaan piti näyttää raivokkaalta on tehnyt toinen koirasusi.

EDIT: Pitkän kaivelun jälkeen sain selville, että elokuvassa toinen Valkohammasta esittänyt koirasusi olisi ollut keskiprosenttinen Chilkoot.

Kuvat näennäisesti samasta kohtauksesta, jossa "luihu koirasusi" aluksi karttaa ihmistä, ja kohtauksen lopussa Jed antaa ihmisen koskea itseään. Koirien vaihtumisen ohella eri kuvausajasta kertoo taustan veden valaistuksen vaihtuminen.

"Luihu koirasusi", yksi muista Valkohampaan näyttelijöistä

Kuuluisuudestaan huolimatta Jedin taustoista ei tiedetä hirveän paljon, ainakaan varmana tietona. Kaikki tässä artikkelissa olevat väittämät on kerätty netin keskustelupalstoilta, muista artikkeleista ja koirasusi-ihmisten kertomina. En siis mitenkään voi väittää minkään olevan varmaa tietoa.

Jed syntyi vuonna 1977 ja kuoli 18-vuotiaana vuonna 1995. Primitiivisille koirille tämä ei ole mahdoton ikä, vaikka harvinainen saavutus se onkin. Mikäli tämä ikä on totta Jed olisi ollut Valkohampaan aikaan 13-vuotias, olettaen, että kuvaukset olisi tehty noin vuotta ennen elokuvan julkaisua. Jedin omisti elokuvaeläimiä kouluttava Clint Rowe. En ole saanut selvää oliko hän myös koiran kasvattaja.

Jediä on vähän väliä väitetty puhtaaksi sudeksi tai puolisudeksi, kumpikin näistä väitteistä on selvää palturia. Jed oli matalaprosenttinen koirasusi. Tarkka rotucoctail on epäselvä, mutta monen mukaan koira olisi ollut puoliksi alaskanmalamuutti, 25% belgianpaimenkoira (muunnos ei tiedossa, todennäköisesti tervueren tai groenendael) ja 25% susi. Häntä on myös väitetty 25% sudeksi lopun ollessa pelkkää malamuuttia. Jedin ulkonäön suhteen nämä rotusekoitukset kävisivät järkeen. Valkohampaassa Jed näytti normaalia sudekkaammalta, sillä koiran selkeärajaiset väritykset oli tasoitettu maskeerauksen avulla. Sen sijaan Jedin ensimmäisessä elokuvassa, The Thingissä, jossa Jed esittää tavallista rekikoiraa Jedin turkki vaikuttaisi koskemattomalta.

Jedin todellinen väritys näkyy vain The Thing -elokuvassa.

Jed näytteli varmuudella kolmessa elokuvassa: The Thing - "se" jostakin (1982), The Journey of Natty Gann - Natty Gann kulkurityttö ja villikoira (1985), sekä White Fang - Valkohammas (1991). Monen sivuston mukaan Jed olisi ollut myös Valkohampaan jatko-osassa Valkohammas 2 - Valkean suden tarussa, mutta en ole varma jaksanko uskoa tähän, sillä Jed olisi tuohon aikaan ollut jo aivan ikäloppu, eikä elokuvan lopputeksteissä mainita Jediä tai tämän kouluttajaa Clint Rowea. Jatko-osassa Valkohampaan näyttelijöitä on paljon, joten vaikea sanoa voisiko yksi niistä olla Jed. Elokuva on myös niin huono, etten ole viitsinyt katsoa sitä uudelleen alusta loppuun. Harmittavasti yleensä luotettava IMDB näyttää neljässä ensimmäisessä kuvassaan Jedin profiilissa juurikin kuvia Valkohammas 2:sesta, jossa koira on selkeästi eri. Tämä koira on Jediä massiivisempi, leveäpäisempi ja huulekkaampi, ja saattaa olla puhdas malamuutti. Pikakelauksella elokuvassa kuitenkin saattaa olla kohtaus, jossa Jed esiintyy hetken. Mene ja tiedä.

Epäilyttävästi Jedin näköinen koira Valkohammas 2:ssa.

Valkohammas -elokuvan suosion myötä Amerikassa tuli yleiseksi mainoskikaksi väittää myytävien koirasusipentujen olevan sukua Jedille. Jed on varmasti saanut ainakin pari pentuetta, mutta silkan suuren määrän vuoksi kaikkien myyjien väittämät eivät ole yksinkertaisesti voineet olla totta.

Nara piertelee, osa 14: Työttömyyden tuherruksia

En ole aikoihin piirtänyt mitään kunnollista. Olin viime kuussa työkkärin uravalmennuksessa ja työharjoittelussa koirakoululla, valmennuksen aikana tuli piirrettyä tylsyyksissäni kaikenlaista (no, lähinnä koiria niin kuin aina) anatomiavammaista roinaa. Pitemmittä puheitta tässä kooste.

Vahtikoirat

NIMI: Vahtikoirat (WANNIN!)
VUOSI: 2012
TARINA & Kuvitus: Sora Hoonoki

Vahtikoirat on viime vuonna suomennettu viisiosainen ninjailulla ja magialla maustettu romanssitarina. Kyseessä on tavallista teinitytöille suunnattua höttöä, mitään maata mullistavaa ei ole luvassa. Tarina sijoittuu muinaiseen Japaniin, jossa koirayookaiden tehtävä on suojella ihmisiä, kuitenkin paljastamatta oikeaa identiteettiään. Nuoret ja kokemattomat koiraninjat Hazuki ja Hanzoo saavat tehtäväkseen suojella komeaa ylhäisen suvun nuorta herraa. Vaikka yookaiden ja ihmisten väliset suhteet ovat tabu, Hazuki tietenkin ihastuu isäntäänsä ja hänen salaisuus alkaa pikkuhiljaa paljastua.

Tarinankuljetus on hyvin rönsyilevää ja epämääräistä. Varsinaista pääpahista ei tunnu olevan ja hahmot sekä itse maailma jäävät harmittavan etäisiksi ja stereotyyppisiksi. Hazuki on urhea ja nöyrä typykkä, Hanzoo aina cool ja kylmän analyyttinen ammattininja, isäntä on hajuton ja mauton aina mukava ja virheetön superkomea jäbä. Hahmojen voimien rajoja ei missään välissä kerrota, eivätkä he opettele uusia iskuja, joten lukijan on vaikea arvailla kuinka edistyneitä päähenkilöt oikeasti ovat ja kuinka vaarallinen uusi vihollinen on.

Isännän ja Hazukin välinen romanssi jää todella laimeaksi ja tylsäksi, kumpikin vain punastelee toisen seurassa, ja (voi ei spoileri, kuka tätä olisi arvannutkaan!) lopussa kun he viimein saavat rakkaudelleen yleisen hyväksynnän he vain halaavat. Aikahypyn jälkeen näytetään heillä olevan lapsia, mutta omasta mielestäni viiden pokkarin verran kestänyt ujostelu ei saanut kunnon intohimoista lopetusta. Hitto, olisivat edes suudelleet, onko se liikaa pyydetty?

Kuvitus on yllättävän personaallista ja nättiä. Viivat ovat hieman luonnosmaisia ja etenkin vaatteet ovat kiinnostavan näköisiä (joskin oikealle ninjalle sopimattomia). Kuten shoujomangoissa on harmittavasti tapana taustoja ei yleensä joko ole ollenkaan tai siellä on jotain tehoste-efektiä. Onneksi taustoja on kuitenkin piirretty tarpeeksi usein, jotta lukija saa käsityksen mikä tapahtumapaikka on (tämä on oikeasti suuri ongelma monissa shoujomangoissa). Itse koirien ulkonäkö on hirveän ällösöpöä, kuonoa on juuri ja juuri enemmän kuin kissalla. Mutta paljon huonompaakin on nähty.

Laimeissa hahmoissa on sentään se hyvä puoli, etteivät he missään vaiheessa käyneet hermoilleni. Vaikka Hazuki ja isäntä olivat kumpikin aika tylsiä tapauksia, he olivat kuitenkin selkeästi mukavia ihmisiä (tai yookaita), joille toivoi tapahtuvan vain hyvää.

Vahtikoirat on ihan ookoo sarja lukea yhden kerran, ei tässä mitään tarpeeksi kiehtovaa ole jotta sen pariin jaksaisi tulla joskus uudestaan. Viisi pokkariakin tuntui jo turhan paljolta, saman tarinan olisi voinut tiivistää toimivammaksi kokonaisuudeksi vaikka kolmeen pokkariin.

TÄHDET: ***