NIMI: Kirjeitä koirien maasta (Aruhi Inu No Kuni Kara Tegami Ga Kite)
VUOSI: 2012
TARINA: Maruco Tanaka
KUVITUS: Yukoh Matsui
Tämän arvostelun perään on moni kysellyt. Minulla kesti aika kauan lukea tämä sarja, ensinnäkin en halua kirjoittaa arvostelua ennen kaikkien osien lukua, joten piti odotella osien suomijulkaisuja. Toiseksi en ollut kovinkaan kiinnostunut lukemastani, vaikkei sarja ole suoranaisesti huono. Kolmiosainen sarja on suunnattu nuorille teinitytöille, eivätkä tämän tyyliset mangat normaalisti kiinnostaisi minua.
Sarjan idea on simppeli: kuolleet koirat pääsevät mystiseen Koirien maahan, josta ne voivat lähettää yhden jäähyväiskirjeen omistajalleen. Joka luvussa esitellään uusi pian tyhjää potkaiseva koira ja hänen pian murheen murtama omistaja. Olenko ainut, jonka mielestä tämä on varsin masentava asetelma? Joka luvussa tietenkin on onnellinen loppu, kun omistaja saa lukea koiransa kiitollisen kirjeen, mutta sitä ennen lukijan kuuluu tutustua pariin ja surra koiran kuolemaa omistajan kanssa. Pokkarit olivat hyvin raskaslukuisia minulle, koska jokaisessa luvussa käydään läpi melkoista tunteiden vuoristorataa ja tuo vuoristorata noudattaa aina samaa kaavaa. Koira tavataan, koiran kanssa vietetään aikaa, koira kuolee, koira lähettää kirjeen.
Koirien maassa kuolleet koirat ovat jostain syystä kahdella jalalla kulkevia ja vaatteisiin pukeutuneita furryjä. En ymmärtänyt mikä merkitys tällä muodonmuutoksella oli ja sarjan koirien taivas ei vastannut ollenkaan mielikuvaani millainen koirien taivas voisi olla. Koirien maassa koirilla on kaikilla omat ammattinsa, kuten leipuri tai sairaanhoitaja. Mutta nämähän ovat ihmisten hommia? Miksi koirat muuttuvat kuollessaan yhtäkkiä näin ihmismäisiksi, eikö koirien taivaassa pikemminkin luulisi koirien voivan vain juosta pitkin niittyjä, metsästää riistaa ja kaivella kuoppia? Sen sijaan, että sarjan koirat saisivat kuollessaan olla viimein omia itsejään ilman omistajien nalkutusta heistä onkin tehty karvaisia ihmisiä ihmisten ammattivelvollisuuksilla. Tälläinen liiallinen ihmismäisyys näkyy myös välillä koirien ollessa elossa. Kipsu haluaa omistajansa lukevan hänelle juuri tiettyä kirjaa (Urho -koiran seikkailut) ja juoksee lopulta vahingossa auton alle nähdessään toisella tytöllä olevan saman kirjan. Leon jäi entiseen puutarhaansa kummittelemaan, koska halusi jatkaa puutarhan hoitamista. Koirat myös tuntuvat ymmärtävän liian paljon ihmisten puheesta.
Aloin tuntea voimistuvaa epämukavuutta sarjan aiheen kanssa jo ensimmäisen pokkarin aikana. Sarjan koko sisältö pyrkii vetämään samoista naruista tuottaakseen tunnevyöryjä lemmikkien omistajissa. Menetykseen vetoaminen yhä uudelleen on mielestäni varsin halpa ja mielikuvitukseton keino ja en ole ikinä muutenkaan pitänyt taivaskuvitelmista. Hyväksyn kuoleman sellaisena kuin se on, rauhallisena ja lopullisena. Jos elämä jatkuu kuoleman jälkeen jossain muodossa olettaisin sen olevan jotain paljon kiinnostavampaa kuin tämän mangan ylisokerinen visio. Menetyksen kokeneita ihmisiä kuuluu lohduttaa, mutta mielikuvituksesta keksityt taivaat eivät mielestäni ole se oikea ratkaisu.
Yksittäisenä tarinana yksi pokkarin luvuista olisi toiminut ihan hyvin, mutta nyt samaa kaavaa on toistettu useassa tarinassa kolmen pokkarin ajan. Välillä jokin hahmo esiintyy uudestaan pienessä roolissa toisessa tarinassa, mutta suureksi osaksi tarinat eivät liity toisiinsa ja sarja ei hyödynnä luomaansa maailmaa tätä kaavamaista reseptiä enempää. Koirien maa näyttää hyvin kiinnostavalta ja pokkarien lopussa on maasta karttoja ja ammattien kuvauksia. Näistä ei kuitenkaan nähdä kuin pieniä vilauksia itse mangassa.
Kuvitus on paikoitellen kaunista, mutta aivan liian söpöilevää makuuni ja chibejä esiintyy turhan tiuhaan. Etenkin kohdissa, joissa luetaan koirien kirjeitä teksti on aseteltu hyvin sekavasti sivuille, mutta muutoin sarja on melko selkeää luettavaa. Sarja on ihan mukavaa satunnaista luettavaa, mikäli ei ole herkästi liikuttuvaa tyyppiä. Herkkäitkuisten tuskin kannattaa kokeilla sarjaa, elleivät ole masokisteja. Koska tarinat eivät juurikaan liity toisiinsa niitä voi lukea missä järjestyksessä tahansa lukukokemuksen juuri kärsimättä, eli kaikkia osia ei ole pakko ostaa.
TÄHDET: ***
