Kaunotar ja Kulkuri II - Pepin seikkailut

NIMI: Kaunotar ja Kulkuri II - Pepin seikkailut (Lady and The Tramp II - Scamp's Adventure)
VUOSI: 1998
OHJAAJA: Darrell Rooney

Jostain syystä kesti tolkuttoman kauan kirjoittaa tämä arvostelu. Syynä ei ollut että leffa olisi mitenkään huono, itse asiassa tämä on yksi paremmista Disneyn jatko-osista.

Tarina kertoo Kaunottaren ja Kulkurin pojasta Pepistä joka tulee luonteessaan isäänsä, eikä haluaisi olla turvallisen ja tylsän kodin kahleissa. Pepi tapaa kadulla elävän mittelspitziltä vaikuttavan Enkeli-nartun joka tekee heti Pepiin vaikutukseen katu-uskottavuudellaan. Enkeli kuuluu kaatopaikalla asuvaan kulkukoiralaumaan johon Pepi liittyy ajattelematta asiaa sen tarkemmin. Sillä välin kun Pepin perhe ikävöi pentua kotiin Pepi alkaa pikkuhiljaa tajuta kuinka raadollista kulkukoiran elämä onkaan.

Tarina on ennalta-arvattava ja perheen tärkeyttä korostetaan vähän liikaakin, sanoma on tietenkin tärkeä mutta ei sitä tarvitsisi hieroa katsojan naamaan tällä tavalla. Elokuvan tapahtumat eivät myöskään ole mitenkään dramaattisia ja Pepi luopuu vapaudenkaipuustaan mielestäni liian helpolla. Ei kai Pepi kuitenkaan ihan niin naiivi ollut etteikö olisi osannut odottaa vapaudessa olevan omat haasteensa?

Hahmot tässä jatko-osassa ovat ihan jees. Enkeli on mielestäni ihan kiva hahmo, mutta hän on mielestäni vähän pikkuhutsun oloinen.... mikä ei nyt välttämättä ole pahakaan asia. Jengijohtaja Kusti on komea hurtta joka onnistuu luomaan tarinaan hieman jännitettä, mutta häntä ei kuitenkaan voi ottaa suurena uhkana Pepille kuin mitä tarina vaatisi leffan loppupuolella. Pepi itse on hyvin rasittava ylisuuripäinen pentu jota tekisi mieli motata kuonolle. Pepin elämässä ei ole MITÄÄN vikaa ja katsojaa lähinnä ärsyttää kuinka tämä hemmoteltu penikka vikisee vapauden puutteestaan, olisi eri asia jos Pepin omistajat olisivat hirveitä koiranpieksejiä, mutta Pepin elämässä kaikki on vaan niin täydellistä.

Hahmojen designit ovat melko mielikuvituksettomia, Kaunottaren ja Kulkurin pentujen designejähän ei voitu muuttaa kun pennut näytettiin jo ensimmäisen leffan lopussa, mutta se ei oikeuta animaattorien laiskuutta muiden hahmojen designien suhteen. Kaatopaikan koirat ovat vain hassuja karikatyyrejä jostain tietystä koirarodusta ja hämmästyn joka kerta tätä koira-animaatioiden ilmiötä jossa kadut tuntuvat olevan täynnä irrallaan juoksevia rotukoiria. Kustin jengissä on ainakin vanhaenglanninlammaskoira, afgaaninvinttikoira ja ranskanbulldoggi. Myöhemmin rankkuri on napannut jostain myös kiinanharjakoiran.

Animaatio on mielestäni ihan kaunista, se ei yllä ensimmäisen elokuvan tasolle (tässä koirien liikkeet ovat selvästi ihmismäisempiä) mutta on kuitenkin mielenkiintoisen näköistä ja tasalaatuista. Kulkuri on tässäkin varsin komea uros joten siitä pointseja <3 Kulkurin menneisyyteen myös keskitytään jonkin verran mikä on ihan mielenkiintoista ja jos Kaunottarella ja Kulkurilla aiotaan vielä rahastaa niin miten olisi elokuva Kulkurin vuosista huolettomana ja siistinä renttukulkukoirana? Eihän näitä pentuja kuitenkaan kukaan jaksa katsoa.

oi beibi

Elokuvan loppu on ärsyttävän sokerinen ja itsestään selvä. Tottahan toki Pepi palaa kotiin ja hänen omistajansa ottavat Enkelinkin mukaan super-idylliseen perheeseensä. Siitä huolimatta että kyseessä on jo talouden seitsemäs koira! Toivottavasti koirat tajutaan leikata ettei koirulien määrä ponnahda pilviin, mutta pitäähän nyt Pepin ja Enkelinkin saada oma pentue.... vai mitä, Disneyn perinteiden mukaan?

Kaikesta valituksesta huolimatta tämä on kelpo leffa joka viihdyttää useammankin kerran, eikä pelkästään pikkulapsia. Elokuvan teema olisi voinut olla kiinnostavampi tai sitten tätä teemaa olisi voitu käsitellä vähän tehokkaammin, mutta tarinallisesti tämä on paljon parempi kuin esimerkiksi Disneyn hengetön jatko-osa Topi ja Tessulle. Ihan mielelläni katsoisin kolmannenkin osan. Kunhan siinä on mukana Kulkuri. Mieluiten pää-osassa.

TÄHDET: ***1/2