Näytetään tekstit, joissa on tunniste sakaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sakaalit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. tammikuuta 2016

Anubis Dark Desire Anthology

Kansi by Dark Natasha & Blotch
NIMI: Anubis Dark Desire (Anthology)
VUOSI: 2015
TEKIJÄT: Useita

Tätä kirjaa varten kerättiin varoja Kickstarter -kampanjan avulla ja olen huhtikuusta lähtien odotellut kirjan valmistumista. Ja täytyy sanoa tämän olevan odotuksen arvoinen! Kirja on aivan älyttömän laadukas, paksu ja hyvän näköinen. Kyseessä on siis kokoelmakirja, joka sisältää 19 tarinaa, jotka on aikaisemmin julkaistu vuosina 2002-2008 ilmestyneissä Anubis Dark Desire -lehdissä. Mukana on myös kaksi uutta sarjakuvaa, sekä yksittäisiä kuvituksia (kuten kannet) ja pientä triviaa hahmoista. Parhain juttu kirjassa on uudet värit. Kaikki sarjakuvat ovat nyt upeissa väreissä, sillä alunperin ne ilmestyivät mustavalkoisina. Kuvitus oli jo valmiiksi hyvän näköistä, mutta väritys tuo tarinoihin aivan uuden ulottuvuuden. Skannaukset tässä postauksessa ovat aika kökköjä sillä tappelen uuden skannerin kanssa.

ADD koostuu lyhyistä eroottisista tarinoista, jotka saattavat liittyä toisiinsä löyhästi, mutta niitä voi hyvin lukea erikseen missä järjestyksessä tahansa (tai skipata osan jos sisältö ei miellytä). Kaikki tarinat liittyvät jotenkin Egyptin mytologiaan, mutta voivat sijoittua nykyaikaankin. Jotkin hahmot esiintyvät tarinoissa useamman kerran, kuten leikkisästi kinastelevat sakaalit Duamutef ja Khaybat ja Anubista nöyrästi ihaileva kissa. Itse Anubis on jokaisen artistin käsissä hieman erilainen.

by Dark Natasha
by Heather Bruton
by Diana Harlan Stein
En itse viitsisi tälläistä materiaalia kutsua pornoksi, sillä sanalla kun on niin arvoa alentava vaikutus. Tarinoissa on mukana hyvä annos muinaisen Egyptin mystiikkaa ja vaikka lukijalle anteliaasti näytetään paljasta pintaa touhu on kuvattu mässäilemättä. Mukana on heteroilua, homoilua, lesboilua, ristiinpukeutumista ja ihmisiäkin, eiköhän jokaiselle löydy jotain kiinnostavaa. Mitään erikoisempia fetissejä ei ole luvassa. Kohtaukset ovat usein unenomaisia ja piirroksista löytyy paljon symboliikkaa ja tulkinnan varaa. Vaikka tähän aihealueeseen saisi liitettyä paljon synkkyyttä, väkivaltaa (onhan Anubis kuoleman jumala) ja orjien kaltoinkohtelua on tarinoissa menty mieluummin kepeään ja humoristiseen suuntaan.

by Diana Harlan Stein
by Michele Light
by Dark Natasha
Mukana on materiaalia Dark Natashalta, Heather Brutonilta, Terrie Smithiltä, Sara Palmerilta, Michele Lightilta ja Diana Harlan Steinilta. Alkuperäisissä lehdissä oli muutama muukin vieraileva taiteilija, mutta muiden materiaali ei ollut ainakaan muistaakseni juuri mistään kotoisin, joten ihan hyvä päätös ottaa mukaan vain laadukkaimmat teokset. Michele Lightin osuus on pienin yhdellä sarjakuvalla ja yhdellä yksittäisellä kuvalla, hänen tyylinsä on hyvin söpöilevä, mutta sopii kuitenkin näin pienenä määränä mukaan. Sara Palmerin tarinat ovat viihdyttäviä, hänen piirrosjälkensä vaan tuppaa olemaan turhan suttaista välillä. Terrie Smith on ihan jees. Diana Harlan Stein tekee erittäin omaperäistä ja nättiä jälkeä, vaikka välillä hahmojen ilmeet ovat outoja ja asennot jäykkiä. Omasta mielestäni heikoin lenkki on Heather Bruton laatikkokuonoineen, derppaavine ilmeineen ja sottaisine väreineen. Bruton turhauttaa minua suunnattomasti, sillä olen nähnyt häneltä paljon vanhoja huolellisesti tehtyjä teoksia, mutta nykyään hän tuntuu hutaisevan kaiken. Kirjan paras anti tulee Dark Natashalta, jonka kuvitus on aina yksityiskohtaista, realistista ja unenomaisiin asetelmiin on monesti nähty paljon vaivaa. Siis katsokaa nyt tätäkin (*osoittaa alla olevaa kuvaa*), aivan järjettömän upeaa jälkeä! Dark Natashan sarjakuvissa ei monesti puhuta ollenkaan, vaan taiteilija osaa näyttää kuvillaan kaiken tarpeellisen.

by Dark Natasha
Kickstarter -kampanjan mukana tulleita tarroja, näitä ei tietääkseni tule enää normitilauksen mukana.

by Dark Natasha
Olisin mielelläni maksanut pelkistä Natashan töistä, suhtauduin muiden artistien teoksiin lähinnä kivana bonuksena vaikka mielelläni niitäkin katsoin. Kirja on tosiaan hyvin paksu, yli 180-sivuinen ja kokonaan väreissä. Rahoille saa todellakin vastinetta. Painojälki on pääasiassa hyvää. Muutama sarjakuva on vähän suttuisen ja suurennetun näköinen, mutta tämä on anteeksi annettavissa kun ottaa huomioon uudelleen väritetyn materiaalin olevan hyvin vanhaa ja taiteilijoilla ei välttämättä ollut alkuperäisiä sivuja enää tallessa. Pari tarinaa on painettu turhan tummaksi. Tätä suurempaa moitetta on kuitenkin hirveän vaikea löytää kirjasta. Lopussa olevat hahmoesittelyt olivat mielestäni turhia, mieluummin olisin lukenut artistien esittelyitä ja mietteitä, mutta ihan kiva kun jotain ekstraa on väsätty mukaan.

Kerta kaikkiaan upea kirja! Rakastan tälläisiä furrymaailman suurprojekteja, joissa on mukana monia lahjakkaita artisteja. Harmittaa kuinka seuraamani Werewolf Calendar ja Anthro Calendar kumpikin ovat nyt lopettaneet toimintansa, mutta kiva tietää, että tämä kirja ainakin on menestynyt hyvin. Toivottavasti vastaavia projekteja siis järjestetään lisää.

Kirjan voi tilata Sofawolfilta.

TÄHDET: *****

by Terrie Smith
by Heather Bruton

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Anubis Dark Desire

Kansi by Diana Harlan Stein

NIMI: Anubis Dark Desire
VUOSI: 2002 - 2008
KUVITTAJA/TARINA: Useita

Anubis Dark Desire onkin kunnon pala furryhistoriaa jonka tekoon osallistui usea nimekäs alan taiteilija. Lehteä ilmestyi tietääkseni yhteensä neljä numeroa, joista ensimmäistä en ole harmi vain onnistunut ostamaan. Jokainen lehti koostui 5-6 lyhyestä eroottisesta tarinasta, joissa pää-osassa oli yleensä Anubis tai joku muu anubiansakaali. Tarinoiden teema oli aina syvästi painottunut egyptiläiseen mytologiaan, vaikka osa tarinoista saattoikin sijoittua nykyaikaan.

Artisteiksi lehteen oli saatu useita furrytaiteen kovia nimiä, vakiokuvittajina toimivat Dark Natasha, Terrie Smith, Heather Bruton, Sara Palmer ja Diana Harlan Stein. Lehdessä oli myös useita vierailevia tähtiä, joiden kuvitus ei ollut yhtä laadukasta kuin edellä mainittujen (tämä on tietenkin makuasia).

by Heather Bruton
by Terrie Smith
Tarinat olivat pituudeltaan 6-10 sivuisia lyhyitä ja suoraan asiaan (eli pornoon) meneviä, jotka lukee hetkessä ja joiden välillä oli mukavan paljon vaihtelua. Pidin siitä kuinka artisteilla on selkeästi ollut vapaus keksiä omia tarinoitaan ja hahmoja, sekä kuinka toinen artisti on voinut saada inspiraatiota toisen kollegansa tarinasta. Numerossa 2 esiintyvät Heather Brutonin servaalitytöt päätyivät myös numero 3:n Dark Natashan tarinaan, sekä yhdessä Terrie Smithin tarinassa sai luvan esiintyä artistin oma hahmo Anubiksen rinnalla. Tälläisten vapauksien salliminen artisteille on esimerkillistä.

Plussana pidän myös sitä ettei lehti keskity vain tietynlaiseen seksiin. Jostain syystä homoseksi myy eniten furry- ja mangapiireissä, mutta Anubis Dark Desiressä onneksi suurin osa tarinoista sisältää ah niin harvinaista heteroseksiä ja muutama tarina per lehti on pyhitetty homoilulle tai lesboilulle. Mitään omituisia fetissejä lehdestä ei myös onneksi löydy ja erotiikka on toteutettu hyvällä maulla ja monesti huumorilla. Moni tarinoista perustuu aika kuluneeseen omistaja ja orja-konseptiin, mutta se on ihan oikeutettua kun tarinat pohjautuvat muinaiseen Egyptiin. Vähän häiritsi kuitenkin kun samassa numerossa oli kaksi tarinaa jotka kumpikin päättyivät samaan ideaan, että päähenkilö olikin nähnyt vain unta.

by Michele Light
by Sara Palmer
by Terrie Smith
Luettuani nämä kolme omistamaani numeroa jäi vähän ihmetyttämään miksi lehteä ei ole tehty enempää, sillä ainakin minä pidin kovasti lukemastani eikä lehteä ollut hinnallakaan pilattu. Laatu oli tasaisen hyvää ja artistit maineikkaita, mitä nyt joukossa muutama vähän huonompikin tarina oli. Eikä lehden teemassakaan ollut mitään vikaa, itseäni ei ainakaan haittaa tuijotella niin komeata hahmoa kuin Anubis lehdestä toiseen.

Tätä ennen en ollut kovinkaan innostunut ostamaan sekalaisten artistien tekemiä furrylehtiä, mutta nyt sain innostusta hankkimaan muitakin vastaavia julkaisuja. Näissä lehdissä oli etenkin hienoa nähdä yhden suuren idolini Dark Natashan kuvituksia joita en netissä aiemmin ollut nähnyt.
PS. Lisäsin blogin hakusanoihin furryerotiikkatägin, jolla te perverssit voitte helposti selata arvosteltuja furrypornoja.
TÄHDET: ****
by Dark Natasha

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Mowgli

 
NIMI: Mowgli (Маугли / Adventures of Mowgli)

VUOSI: 1967 - 1971
OHJAAJA: Roman Davydov

Aiemmin blogissa on myös arvosteltu saman tarinan perusteella tehty Viidakkokirja-anime. Mikäli Rudyard Kiplingin tarina ei jostain syystä ole tuttu suosittelen lukemaan tuon aiemman postauksen ensin, sillä selitin juonen siellä aikaisemmin.

Mowgli koostuu viidestä lyhyt-elokuvasta (kukin noin 15-20 minuutin pitkiä) jotka on myöhemmin julkaistu yhdessä klöntissä. Venäjän ulkopuolella animaatio on melko tuntematon, mutta on näytetty Suomen televisiossa ainakin kerran tai pari.


 

Tunnetuin filmatisointi Viidakkokirjasta on Disneyn piirretty vuodelta 1967, ensimmäinen Mowglin sisältämistä lyhytelokuvista julkaistiin myös vuonna 1967, mutta tämä lienee sattumaa. Vaikka Disneyn versio on selkeästi suosituin se harvan mielestä on versioista paras. Disneyn versio ei ollut alkuperäisteokselle uskollinen, mutta Mowgli onneksi on. Tässä versiossa vain pieniä yksityiskohtia on muutettu, eivätkä ne häiritse katselua mitenkään.

Heti ensimmäisenä elokuvassa kiinnittää huomion sen erikoinen, rohkea tyyli. Eläimet ovat voimakkaasti tyyliteltyjä, värimaailmassa myös on otettu vapauksia ja elokuva on todella hienon näköistä katsottavaa. Itse animointi kuitenkin monesti tökkii, eläinten liikkeet on tehty hienosti mutta tuntuu kuin vahingossa kohtauksista olisi jäänyt pois muutamia frameja jolloin eläimen suu saattaa yhtäkkiä ollakin sekunnin ajan auki, liikesarja saattaa pysähtyä ja sitten taas nytkähtäen jatkua tai muuta vastaavaa. Tämä tavallaan lisää animoinnin hurmaavuutta, saadan villieläimet liikkumaan hyvin arvaamattomasti. Rakastuin Bagheeran animointiin, animaattorit ovat selvästi nauttineet notkean kissan animoinnista. Hahmo taipuu välillä kuin olisi sulaa nestettä.


 
 
Toisin kuin Disneyn versiossa jossa susia näkyi vain tarinan alkupuolella Mowglissa sudet ovat läsnä jokaisessa tarinassa. En koskaan ymmärtänyt miksi Disneyn versiossa Mowglin kasvattiperheelle ei annettu suurempaa osaa, Mowgli kuitenkin on hengeltään susi vaikka hänen parhaat ystävänsä ovatkin Bagheera-leopardi ja Baloo-karhu. Mukana on myös Shere Khanin huvittava apulainen Tabaqui, joka kerrankin on esitetty sakaalina hyenan sijaan.

Yleensä venäjä kuulostaa rumalta korviini ja pidän vain yksittäisistä sanoista, mutta Mowglissa venäjänkieli kuulostaa oikein hyvältä. Kielessä on tiettyä vanhanaikaisuutta ja karkeutta joka sopii Viidakkokirjaan.

Viiden lyhytelokuvan kokonaisuus on oikein kaunis ja tarinasta toiseen siirrytään luontevasti. Kerronta on hidastempoista, mikä ei ehkä ole kaikille mieleen mutta itse ainakin pidän siitä. Mowgli vangitsee loistavasti Viidakkokirjan salaperäisen ja ikiaikaisen maailman, olemalla samalla selkeästi omaperäinen.

TÄHDET: ****




lauantai 18. tammikuuta 2014

Red Lantern - The Crimson Divine


NIMI: Red Lantern - The Crimson Divine
VUOSI: 2012
KUVITUS: Rukis & Alectorfencer

Red Lantern on melko tuore ja nopeasti laajaksi kasvanut sarja, jota löytyy myös novellimuodossa. Sarjakuva on kuitenkin sarjan selkäranka ja itse en tarinan ympärille kirjoitettua novellia ole lukenut. Sarjan on luonut Rukis, hän kirjoittaa tarinan ja piirtää sarjakuviin itse hahmot. Ensimmäisessä osassa taustapiirrokset on luonut Alectorfencer.

Päähenkilö on Amon, iältään noin kolmenkympin alussa oleva kultasakaali, joka on miespuolinen prostitoitu. Hänellä ei ole tarpeeksi rahaa ostaakseen itseään vapaaksi orjuudesta, eikä hänellä ole ollut kuukausiin tarpeeksi asiakkaita. Bordellin omistajatar ostaa itselleen uuden orjan, nuoren valkoisen tiikerin nimeltä Dhaval. Amonin tehtävä on opettaa naiivi poika talon tavoille ja valmistaa häntä hänen tulevaan työhönsä, eli huoraamiseen.


Amonin bordelli sijaitsee pienellä saarella, osana Shanivaarin saaristoa. Saarta ympäröivällä merellä kaksi ulkopuolista valtiota käy sotaa keskenään tuoden kenraali Lutherin laivaston satamaan odottamaan armeijalta vahvistuksia. Luther tykästyy Amoniin siitä huolimatta ettei hänen kansansa katso homoseksuaalisuutta hyvällä ja alkaa tapailemaan häntä salaa.

Tarina on monipuolinen ja teemastaan huolimatta siinä ei ole erityisemmin suuria moraalisaarnoja. Hahmot ovat realistisia ja oikeasti personaallisia. Rukis on hyvä tarinankertoja ja suoraan sanoen siinä parempi kuin piirtämisessä. Red Lanternissa yksittäiset ruudut voivat olla varsin kauniita, mutta monesti Rukisin hahmot ovat aivan liian haaleasti väritettyjä ja heidän ääriviivansa liian sumuisia Alectorfencerin kirkkaisiin ja rikaskontrastisiin taustoihin verrattuna. Rukisin käyttämä laji- ja rotukirjo on laaja, mutta tietynlainen peruspäätyyppi tuntuu puskevan läpi jatkuvasti oli sitten hänen piirtämä laji sakaali, australiankarjakoira, kettu tai hyena. Kaikki näyttävät melkolailla samalta.

Ääriviivat ovat aivan liian haaleita ja epätarkkoja välillä. Kuvasta käy myös yksi ongelma ilmi; Rukisilla on taipumus piirtää hahmojen päät epäluonnollisilta vaikuttaviin asentoihin heidän puhuessa. Amon katsoo todella rankasti sivulle kesken kaiken ja tämä ei näytä luontevalta.
Rukisin hahmot ovat realistisesti piirrettyjä, mutta välillä tuntuu realistisuuden olevan hänelle vankila, joka estää häntä antamasta hahmoille kiinnostavia ilmeitä. Toimintakohtaukset ovat myös hänelle suuri heikkous, jolloin hän mieluummin turvautuu rankkaan motion blurrin käyttöön kuin piirtäisi kohtaukset "kunnolla". Koska tapahtumat sijoittuvat paljolti bordelliin tapahtumapaikat sarjakuvassa ovat yleensä hämärävaloisia, mikä tuntuu antavan Rukisille tekosyyn olla laiska ja jättää hahmot vähemmän yksityiskohtaisiksi. Valon lähteiden käyttö tuntuu myös olevan vähän hukassa, kun katsojan kuuluisi tutkia hahmon ilmettä hahmon kasvot ovatkin varjon peitossa.

Mitä ihmettä toisessa ruudussa tapahtuu? Näen, että liikettä selvästi on paljon, mutta mikä liikkuu ja minne?
Kasvoilla on liikaa varjoja! Web-versiossa näemme kasvojen muutokset paremmin, mutta printtimuodossa tummat värit tummuvat entisestään ja pahimmassa tapauksessa kasvot ovat pelkkää epämääräistä tummuutta.
Kaikesta valituksesta huolimatta Rukisin taide ei ole hassumpaa. Siinä on useita virheitä, mutta itse tarina on vahva. Red Lanternin toista osaa, Convictionia, on ilmestynyt jo monta sivua ja Alectorfencerin tilalle taustapiirtäjäksi on vaihtunut Myenia. Myenian ja Rukisin yhteistyö vaikuttaa olevan sujuvampaa ja jälki luonnollisemman näköistä. Tällä kertaa molemmat osallistuvat taustojen ja hahmojen luontiin, joten tyylien ja taustan vs hahmojen välillä ei ole liian suurta kontrastia.

Red Lantern on aikuisille suunnattu sarjakuva, seksikohtauksia siinä kuitenkin on vain muutama eivätkä ne ole tarinan pää-asia. Tarina keskittyy enemmän siihen kuinka kurjaa on olla huora, ei siihen, että jee saa pilluakyrpääpyllyä kuten moni muu furrysarjakuva. Koska tarina on niin pitkä pelkällä seksillä ei olisi selvittykään.



Odotan kyllä seuraavaa osaa. Piirrosjäljen epätasaisuuden vuoksi tämä osa ei niin vakuuttanut minua, mutta olen nähnyt tulevia sivuja kakkos-osasta ja ne näyttävät varsin hyviltä. Tarinassa ei ole mielestäni suurempia moitteita.

TÄHDET: ***1/2