Werewolf the Apocalypse: Purgatory (peli)

NIMI: Werewolf the Apocalypse: Purgatory
VUOSI: 2024
TEKIJÄ: Different Tales
KONSOLI: PC, Playstation 4, Nintendo Switch

Purgatory on epäsuoraa jatkoa Heart of the Forestille. Aiempaa peliä ei tarvitse pelata, jotta pääsisi uudemmasta pelistä jyvälle, mutta HotF:sta tuttuja hahmoja ja paikkoja tavataan myös Purgatoryssa. Myös Purgatory on visuaalinen novelli ja hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä, mutta pelikokemuksena se on huomattava askel eteenpäin. Tarina on aiempaa pidempi ja pieniä parannuksia löytyy jokaiselta osa-alueelta.

Päähenkilö on vaihtunut ja olet nyt Samira, Afganistanissa syntynyt ihmissusi, joka pakenee pikkuveljensä kanssa Puolaan isoäitinsä luokse. Rajalla syntyy kuitenkin kärhämä, jonka aikana veli kuolee. Samiran pitää löytää paikkansa puolalaisten ihmissusien yhteisössä, samalla kun on vaarassa vaipua haranoon, eli ihmissusien versioon masennuksesta. Siinä missä edellisen osan pääteemana oli luonnonsuojelu, keskittyy Purgatory enemmän rasismiin, ja ottaa kantaa Puolassa par'aikaa meneillä olevaan pakolaiskriisiin.

Tarina imaisee heti mukaansa ja on jälleen hyvin kirjoitettua ja uskottavan tuntuista. Pelaaja pääsee valitsemaan hahmolleen heimon ja erilaisia erityiskykyjä, jotka oikeasti vaikuttavat pelaamiseen ja tulevat esille useaan otteeseen. Ensimmäisessä pelissä nämä tuntuivat hyvin päälle liimatuilta, mikä oli suuri harmi, sillä juuri näitä WtA:lle uniikkeja ominaisuuksia pitäisi pelissä korostaa. Parantamisen varaa olisi tässäkin yhä, mutta suunta on oikea. Viimeksi annoin kritiikkiä siitä, että pelaaja pääsee käyttämään eri ihmissusimuotoja harvoin, mutta toimintakohtauksia oli tällä kertaa enemmän.

Ylipäänsä kaikkea pelisisältöä on enemmän, sillä siinä missä pelasin edellisen pelin läpi alle kolmessa tunnissa, meni tämän pelin kanssa noin viisi tuntia. Ainakin muistaakseni. Tarkkaa aikaa en pysty tarkistamaan enää, sillä Steamin tuntilaskuri on sekaisin ja väittää minun pelanneeni peliä 56 tuntia. Huh, ei sentään! Uskoisin pelillä olevan myös enemmän uudelleenpelausarvoa kuin edeltäjällään, sillä hyvin varhaisessa vaiheessa tuli tarinahaara, jossa piti valita kumpaa suurta mysteeriä ryhtyy ratkomaan. Molempia ei voi valita, ja toisen pääsee selvittämään vain aloittamalla uuden pelin.

Uutena ominaisuutena on harano, joka on jonkinlainen ihmissusille ainutlaatuinen masennus. Ihmissusien tehtävä on suojella Gaiaa (Äiti Maata), mutta loppumattomat taistelut helposti herättävät toivottomuutta. Harano kyllä selitettiin pelissä, mutta en täysin ymmärtänyt taikka välittänyt ymmärtää. Samiralla on karu tausta ja totta kai pikkuveljen menetys painaa mieltä, joten masennusmekaniikka käy järkeen. Jotkin valinnat lisäävät haranoa, ja jos haranoa on paljon ei Samira pysty toteuttamaan joitain valintoja. Ideana tämä on hyvä, käytännössä kuitenkin harano on todella helppo pitää matalana tai jopa nollassa. Tästä huolimatta muut hahmot käyttäytyvät koko ajan kuin Samiralla olisi kova harano ja kohtelevat häntä kuin spitaalista. Hyvä lisä, mutta vaatii vielä hienosäätöä.

Pidin kovasti pelin taiteesta ja tyylillisesti se oli komeampaa kuin edellisessä pelissä. Erityiset kiitokset saa kuitenkin musiikki, joka oli huima parannus edeltäjään verrattuna. Eihän aiemmassa pelissä äänimaailma ollut missään nimessä huonoa, se tuki pelikokemusta hyvin, mutta se ei ollut mitenkään muistettavaa. Purgatoryssa sen sijaan on monia kiinnostavia taustamusiikkeja. Etenkin mieleen jäi hiiviskelykohtauksissa soiva salaperäinen ja jännittävä musiikki, jossa oli rytmikästä kuiskailua. Selkeä suosikki oli kuitenkin tarinan hitlermäisen pahiksen "tunnari", jossa oli oikein komea ja magneettinen sähkökitara. Vastaavaa ei ollut kuulunut missään muualla tässä taikka aiemmassa pelissä, joten tuo skeba tuli ihan puun takaa ja sitä piti jäädä kuuntelemaan pitkäksi aikaa. Harmi etten löytänyt soundtrackia netistä, koska olisin halunnut päästä kuuntelemaan sitä uudelleen.

Tarina saa kuitenkin miinusta putkinäköisen ideologiansa tuputtamisesta. Pakolaisia ja maahanmuuttajia käsitellään Purgatoryssä aivan liian yksipuolisesti. Aiheesta huolestuneet henkilöt esitetään lähes kirjaimellisesti natseina ja verenhimoisina kiihkoilijoina. Minkäänlaista ymmärrystä vastapuolta kohtaan ei ole, eikä ainakaan minun pelikerralla löytynyt kultaista keskitietä edustavaa hahmoa tai keskustelua. Tällainen lähestymistapa EI ole hedelmällistä. Maahanmuuton, varsinkin Purgatoryn kohdalla laittoman sellaisen, herättämiä huolia pitää käsitellä harkiten, eikä niitä saa vain lakaista maton alle samalla leimaten vastustajat natseiksi. Samira on elänyt Afganistanissa ihmissusiyhteisön keskellä, jossa hänen ei ole tarvinnut olla huolissaan naisten ja miesten eriarvoisuudesta. Tarinassa uskalletaan vain hieman sivuuttaa tätä painavaa aihetta mainitsemalla Samiran maassa olleen terrorismia ja hänen tavanneen naisia, jotka oli pakkonaitettu lapsina vanhoille miehille ja joita oli kaltoinkohdeltu, mutta sittemmin asia unohdettiin täysin. Ihanko oikeasti ei saisi olla yhtään huolissaan, että näin radikaalisti erilaisesta kulttuurista (tai oikeastaan ihan mistä tahansa päin maailmaa) tulvisi rajan yli tuhansittain tuntemattomia ja paperittomia ihmisiä?

Plussaa annan kuitenkin siitä, että pääpahis oli vähemmistöön kuuluva. Nykyään erilaisia LGBT-hahmoja löytyy vaikka millä mitalla, ja hyvä niin, mutta heidät esitetään lähes aina olevan hyvän puolella. Tämä ei ole realistista ja tällä tavalla tarinasta tehdään ennalta-arvattavaa ja saarnaavaa. Purgatoryssä on useita johonkin vähemmistöön kuuluvia hahmoja, ja onneksi heitä löytyy moraalien kummaltakin puolelta. Vähemmistöön kuuluminen ei ole automaattinen tae hyvyydestä, eikä enemmistön edustaja ole automaattisesti paha.

Kokonaisuutena Purgatory oli yhä mielenkiintoinen. Toivottavasti tämän tyylisiä pelejä tulisi lisää, sillä nämä ovat oikein rentouttavia kokemuksia pimeneviin iltoihin.

Huomasin muuten nettikeskusteluissa olleen puhe pelin tallennustilojen bugittavan ainakin Playstationilla. En kohdannut tätä ongelmaa koska pelasin koko pelin läpi yhden päivän aikana sammuttamatta sitä missään vaiheessa. Tämä kantsii ehkä pitää mielessä.

TÄHDET: ***1/2

Werewolf the Apocalypse: Heart of the Forest (peli)

NIMI: Werewolf the Apocalypse: Heart of the Forest
VUOSI: 2020
TEKIJÄ: Different Tales
KONSOLI: PC, Nintendo Switch, Playstation 4, Xbox One

Olen aina ollut kiinnostut Werewolf the Apocalypsen maailmasta, jossa päähenkilöinä ovat erilaiset ihmissusiheimot, jotka suojelevat luontoa kaaoksen ja tuhon hengiltä. WtA:n brändi pyörii pääasiassa pöytäroolipelien parissa, enkä ole koskaan innostunut minkäänlaisesta ropettamisesta, ja käsittääkseni Suomessa ei sarjan pelaajakuntaa juuri olekaan. Sarjasta löytyy jonkun verran lyhyehköjä sarjakuvia, joiden laatu vaihtelee rankasti. Muutamia videopelejäkin on, joita päätin nyt kokeilla.

Heart of the Forest on visuaalinen novelli, joka nojautuu tekstin lukemiseen samalla, kun tunnelmallista musiikkia ja ääniefektejä soitetaan taustalla, ja ruudulla näkyy minimalistista kuvitusta tai animaatiota. Aina välillä tarinassa tulee monivalintakysymyksiä, jolloin valitset mitä hahmosi tekee. Kaikki valinnat vaikuttavat tarinankulkuun. Täten jokainen pelikerta voi olla erilainen. Pelaajan on pidettävä silmällä hahmonsa raivo-, tahto-, ja terveysmittareita, sekä pidettävä mielessä millainen suhde hänellä on muihin hahmoihin. Kokemus on hyvin samanlainen kuin lapsuuden valitse seikkailusi -tyylisissä kirjoissa, mutta huomattavasti monipuolisempi.

Päähenkilö on Maia, nuori opiskelijanainen Amerikasta, joka on saapunut Puolaan selvittämään hämärän peitossa olevia sukujuuriaan. Maia näkee toistuvia painajaisia Kuusta, susista ja metsästä. Hän uskoo Białowieżan ikivanhassa metsässä olevan avain hänen menneisyyteensä. Pelaajan on tutkittava lähialueita ja puhuttava paikallisten kanssa. Hyvin pian Maia huomaa pikkukylässä olevan suurta jännitettä metsänhakkaajien ja aktivistien välillä, ja että hänen sukunsa ei ole tervetullut kylään takaisin. Maian on löydettävä oma paikkansa ympäristössä, jossa jokainen suhtautuu häneen epäluuloisesti. Kehen kannattaa luottaa ja millaisia riskejä kannattaa ottaa?

Pidin kovasti tällaisesta rauhallisesta pelikokemuksesta, jossa valintoja sai miettiä ajan kanssa ja vaatimattomat grafiikat pyörivät millä vaan köyhistietokoneella. Itse teksti oli hyvin kirjoitettua, tarina tempasi mukaansa heti ja tuntui uskottavalta. Miljöö oli erinomainen. Białowieżan metsässä todellakin voisi kuvitella olevan ihmissusia, henkiä ja ties millaisia mysteerisiä hirviöitä. Ihmissudet ovat erityisesti eurooppalaista kansanperinnettä, joten sijainti sopi kuin nyrkki silmään, ja puolalaiset sanat ja kulttuuri toivat mukaan kivaa lisämaustetta.

Pidin pelin kuvituksesta, pääasiassa se pysyi rauhallisen tunnelmallisena ja unenomaisena, eikä kovinkaan yksityiskohtaisena, ja välillä toimintakohtauksissa tai painajaisissa kuvitus muuttui hyvin rohkeaksi ja kokeilevaksi. Myös äänimaailma on onnistunut tukemaan lukukokemusta, mutta mikään taustalla soiva kappale ei jäänyt mieleen tai kiinnittänyt erityisesti huomiota.

Maian suvun mysteerin ratkominen on kiehtovaa, vaikka lukija taatusti arvaa mitä sieltä tulee paljastumaan. Koko tarina on valitettavan ennalta-arvattava, ja pähkäiltäväksi jää lähinnä millä tavoin ja keitä ihmisiä myötäilemällä sinne vääjäämättömään lopputulokseen päästään. Pelitunteja olisi pitänyt olla enemmän. Peli on harmittavan lyhyt ja itsellä kesti alle kolme tuntia. Olisin halunnut tutustua hahmoihin syvemmin ja päästä harkitsemaan tärkeitä valintoja kauemmin, nyt pelaajan piti valita puolensa mielestäni aivan liian varhain, tietämättä kaikkia faktoja. Ensimmäinen taistelukohtaus tuli myös liian nopeasti, jolloin taistelimme vaikka emme edes ymmärrä miksi ja ketä vastaan. Toimintaa ja ihmissutena oloa on myös aivan liian vähän. Ihmissutena on mahdollista muuttaa muotoaan useaan eri muotoon, joilla pitäisi olla eri vahvuudet ja heikkoudet, mutta tilaisuuksia muodonmuutokselle on harvoin.

Kokonaisuutena miellyttävä peli, joka viihdyttää yhden illan ajan. Ehkä myöhemmin iskee himo pelata uudestaan ihan erilaisilla valinnoilla. Kokemus oli sen verran kiinnostava, että tartuin heti perään WtA: Purgatoryyn, joka on epäsuoraa jatkoa Heart of the Forestin tarinalle.

TÄHDET: ***

Werewolf the Apocalypse - Children of Gaia

NIMI: Werewolf the Apocalypse - Children of Gaia
VUOSI: 2002
TARINA: Joe Gentile
KUVITTAJA: Jerry DeCaire

Ja lisää ihmissusimaailmanloppua. Enää minulta puuttuukin vain yksi osa eli Get of Fenris, kenties se tekisi yhtä suuren vaikutuksen kuin Black Furies mutta epäilenpä.

Children of Gaia on WTA:n ihmissusiheimoista hippimäisin, he yrittävät luoda rauhaa eri heimojen välille ja hyväksyvät joukkoonsa kahden ihmissuden epämuodostuneita jälkeläisiä joita muut heimot karttavat.

Tarinan päähenkilö on Trick, joka etsii laumansa kanssa petturia joka on myynyt videonauhan ihmissudesta muotoa muuttamassa lehdistölle. Matkalla lauma kohtaa Dove-nimisen metiksen, eli kahden ihmissuden epämuodostuneen jälkeläisen. Doven epämuodostuma on sarvi otsassa joka muistuttaa laumaa heidän heimonsa toteemihengestä yksisarvisesta.

Täytyy myöntää että naurahdin kun näin Doven sarven ensi kertaa, ehkä olen lapsellinen mutta minun on vaikea ottaa todesta jätkää jolla kasvaa yksisarvisen sarvi päässä.

SO MAJESTIC!

Tarina on selkeästi parempi kuin vähän aikaa sitten arvostellussa Fiannassa, mutta ei mitenkään erityisen kiinnostava kuitenkaan. Toteutus tökkii taas sarjakuvan lyhyyden takia. Kuvitus on ihan hyvän näköistä, ainakin verrattuna Steve Ellisin tarjontaan jota jouduin katselemaan Fiannassa ja Bone Gnawersissa. Valitettavasti painojälki on järjettömän tummaa peittäen hienot yksityiskohdat ja välillä ei tapahtumista saa mitään selvää. Harmi.

Jälleen yksi huonohko WTA-sarjakuva, mutta tällä kertaa en pettynyt yhtä raskaasti kuin Fiannan ja Bone Gnawersin kohdalla. Eddy Newell (joka kuvitti Black Furiesin sarjakuvan) on yhä paras WTA-sarjakuvien kuvittaja mielessäni, mutta kenties tuo vielä ostamatta oleva Get of Fenris yllättää.

Aikaisemmin arvostellut sarjan osat: Black Furies, Bone Gnawers, Fianna.

TÄHDET: **

Werewolf the Apocalypse - Fianna

NIMI: Werewolf the Apocalypse - Fianna
VUOSI: 2002
TARINA: Joe Gentile
KUVITTAJA: Steve Ellis

WTA-sarjakuvat ovat teoksia joihin petyn jokaisen uuden ostoksen myötä, mutta silti jatkan sarjan ostoa. Ensimmäinen hankkimani WTA-sarjakuva oli Black Furies, jonka kuvitus ja tarina olivat täysin eri luokkaa verrattuna sarjakuviin joita myöhemmin hankin. Black Furies oli myös toinen postaukseni tähän blogiin blogin perustamisen jälkeen, joten antakaa anteeksi kyseisen arvostelun sekavuus. Jatkuvista pettymyksistä huolimatta aion ostaa kaikki sarjan osat, minulta taitaakin puuttua enää vain yksi.

Tässä sarjakuvassa keskitytään Fianna-heimoon jonka juuret ovat pääosin kelttiläisiä. Fiannat ovat tunnettuja taiteellisuudestaan, huumorintajustaan ja romanttisuudestaan, mutta he ovat taisteluissa yhtä hurjia ja armottomia kuin muutkin heimot. Tarinan pää-osassa on neljän ihmissuden bändi jonka klubin nurkilla totta kai lurkkii pahan Wyrm-hengen saastuttamia ihmisiä ja ihmissusia.

 

 

Tarina on sekava ja tylsä, en tunne kaikkia ihmissusien ja heidän vastustajiensa erikoiskykyjä joten olen välillä aivan pihalla, eikä tapahtumia mitenkään selitetä jälkikäteen uusille lukijoille. Yhdessä välissä ihmissudet ovat häviämässä Wyrmin saastuttamille ihmissusille, jolloin yksi päähahmoista kutsuu telepaattisesti haltioita apuun jotka saapuvatkin paikalle sekunnissa tyhjästä ilmaantuen ja konfliktin ollessa ohi katoavat taas. Okei...? Tunnen sarjan melko pintapuolisesti ja en ole aivan perillä mitkä heimot ovat liittoutuneet minkäkin lajin kanssa, saati mitä kaikkia lajeja WTA:ssa ylipäänsä on olemassa. Välillä siis nämä juonenkäänteet tuntuvat tulevan aivan puskan takaa.

Ja sitten kuvitus, ai että mikä pettymys olikaan kun näin tämän olevan jätetty mustavalkoiseksi! Steve Ellis kuvitti myös Bone Gnawersin, jossa hänen kuvitustaan tuki kelpo väritys. Ellisin kuvitus ilman värejä ei vakuuta minua pätkääkään, Bone Gnawersissa se oli ihan dynaamisen näköistä mutta tässä ääriviivat näyttävät hosutuilta ja huomasin hänen välillä unohtelevan pieniä yksityiskohtia.

Hahmon kaulakoru unohtuu piirtäjältä vähän väliä.

Kiinnostavimmaksi aspektiksi koin kahden hahmon välillä olevan orastavan romanssin. Ihmissudet eivät saa tehdä jälkikasvua toisen ihmissuden kanssa, sillä jälkikasvusta tulee tuolloin epämuodostuneita. Ihmissusien sen sijaan kuuluisi lisääntyä joko ihmisen tai suden kanssa, paremman puutteessa koirakin on parempi vaihtoehto kuin toinen lajitoveri.

Harmittaa kovasti kuinka joudun pettymään WTA:n sarjakuvatarjontaan, varsinaista roolipeliä kun en tule koskaan pelaamaan. WTA:ssa on ehkä kattavin ja mielenkiintoisin versio ihmissusista, josta mielelläni lukisin paremmin toteutettuja sarjakuvia.

TÄHDET: *1/2

Werewolf the Apocalypse - Bone Gnawers

NIMI: Werewolf the Apocalypse - Bone Gnawers
VUOSI: 2001
KUVITTAJA: Steve Ellis
TARINA: Joe Gentile

Olen aiemmin arvostellut Black Furies-heimosta kertovan WTA-sarjakuvan täällä, jossa selitän myös vähän WTA:n maailman taustoista enemmän. Se oli ensimmäinen hankkimani WTA-sarjakuva ja olin hyvin vaikuttunut sen kauniista taiteesta ja mielenkiintoisesta juonesta. Valitettavasti nyt kun viimein hankin lisää sarjakuvia tajusin ettei kaikissa ole sama kuvittaja. Bone Gnawersin on piirtänyt hyvin modernin ja särmikkään tyylin omistava Steve Ellis. Tälläinen kuvitus ei ole ihan mieleeni (pidän lähinnä realismista), mutta on silläkin hyvät hetkensä jolloin jäin pidemmäksi aikaa tuijottamaan kuvitusta.

Nämä sarjakuvat ovat lyhyitä vilkaisuja pelisarjan eri ihmissusiheimojen elämään ja ilmeisesti näiden sarjakuvien välillä ei ole mitään jatkumoa. Tässä sarjakuvassa pää-osassa on Bone Gnawers-heimo, joka on WTA:n ihmissusista urbaanein ja ala-arvoisin, mikäli korruptoitunutta vihollista Black Spiral Danceria ei oteta lukuun. Luunpurijoiden heimo koostuu alunperin muiden heimojen hylkiöistä jotka jossain vaiheessa yhdistyivät ja muodostivat oman hataran heimonsa elelemään kaupungeissa ja niiden laitamilla. Muut ihmissudet pitävät heimoa epäpuhtaina rakkeina ja harvoin kohtelevat heitä tasa-arvoisina. Tämän vuoksi Bone Gnawersin väki kuitenkin on muita heimoja vapaamielisempää, huumorintajuisempaa ja ihmisten alueella elämiseen hyvin sopeutunutta. Siinä missä muut heimot ovat kärsineet ihmisten levitessä ja kehittyessä yhä vaarallisemmiksi Bone Gnawersit ovat oppineet sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja urbaaniin ympäristöön toteeminsa rotan tavoin. Heidän rivinsä kuitenkin ovat yhä sekalaiset ja he eivät juuri tee päätöksiä yhdessä.

Pieni ryhmä Gnawers-nuorisoa kuulee kuolevan ihmissuden avunhuudon roskalavalta. Ihmissusi kertoo olleensa siepattu kivuliaisiin laboratoriokokeisiin joiden takana lienee ilkeä suuryhtiö Pentex. Kokeiden avulla valmistetaan seerumi jonka tarkoitus on "parantaa" ihmissudet jotka ovat olleet uhka Pentexille. Alhaisimman heimon on jollain konstilla estettävä seerumin päätyminen laajaan käyttöön.

Kuvitus on dynaamista ja sopii kyllä toimintasarjakuvaan, mutta miellän aina Werewolf the Apocalypsen sarjaksi jossa on paljon hengellisyyttä, pohdintaa ja realistista väkivaltaa. Olisin toivonut kuvituksen olevan realistisempaa, mutta ei tämäkään ole onneksi missään nimessä rumaa. Ihmissusien takajalat tosin ovat typerän näköisesti piirrettyjä, mutta muuten kuvitus on ihan sujuvan näköistä ja muutamassa paikassa vaikuttavaakin. Parhaimpien WTA-kuvittajien joukkoon (Steve Prescott, Ron Spencer, Eddy Newell..) Steve Ellis ei pääse.

Jälleen sarjakuvan lyhyys on ongelma, olisin niin halunnut lukea lisää mutta tarina loppuu kuin seinään. WTA:n maailma on hyvin kiehtova minulle, mutta tiedän etten tule ikinä pelaamaan sitä pelinä ja siitä tehtyjä novelleja tuskin jaksaisin lukea, sarjakuvia on vain muutama ja ne aivan liian lyhyitä. Turhauttavaa! Monesta heimosta ei ole tehty ollenkaan sarjakuvaa ja moni näistä joille sellaista ei ole tehty olisi minua kiinnostanut.

Osittain tämä sarjakuva ylitti odotukseni. Petyin kuvittajasta, mutta tilaamistani heimosarjakuvista Gnawers kiinnosti minua vähiten. Ajatus epämääräisistä kaupunki-ihmissusista ei juuri kiinnostanut, mutta tässä näytettiinkin heidän olevan myös urheita ja osaavia siinä missä muutkin heimot, vaikkeivät olekaan yhtä arvostettuja tai organisoituja.

TÄHDET: **

Werewolf The Apocalypse - Black Furies

NIMI: Werewolf The Apocalypse - Black Furies
VUOSI: 2002
KUVITTAJA: Eddy Newell
TARINA: Joe Gentile

Werewolf The Apocalypse kuuluu White Wolfin roolipelisarjaan. Sarjasta on julkaistu pelikortteja, ohjekirjoja ja sarjakuvia, yms roinaa. Näistä sarjiksista omistan vielä vain yhden. Jokainen lyhyt sarjakuva keskittyy yhteen ihmissusiheimoista joita pelissä esiintyy. Sarjiksille on ilmeisesti jokin korrekti lukemisjärjestys, mutta tämä toimi ihan itsenäisenä kokonaisuutenakin, etenkin kun alussa on noobeille pikakertaus WTA:n tarinasta ja maailmasta. Peliä pelaamatonkin voi näitä lukea ja tajuta, itse en ainakaan koskaan ole Ihmissusimaailmanloppua pelannut.

Jo ensimmäinen sivu on näin mahtava!

WTA:n maailmassa ihmissudet, eli Garout, ovat Maan/Gaian/Äitimaan suojelijoita, joiden tehtävänä on poistaa pahan Wyrm-hengen aiheuttamaa kaaosta ja korruptiota. Wyrm korruptoi etenkin ihmisiä olemaan ahneita, itsekkäitä, mielisairaita ja raivohulluja, mutta Wyrmin pauloihin on myös päätynyt sitä vastaan taistelleita ihmissusia joita myös sarjakuvassa nähdään vihollisina. Wyrm aiheuttaa sekä fyysistä että henkistä kipua ja sairautta, lopulta tuhoten kaiken. WTA:n ihmissudet taistelevat tätä yliluonnollista vastustajaa sekä fyysisesti korruptoituneiden ihmisten ja olentojen kanssa, kuin myös henkimaailmassa johon ihmissusilla on vapaa pääsy.

Henkimaailman susi kohtaa Wyrmin saastuttaman ihmissuden.

Tätä loputonta taistoa käydään siis WTA:n maailmassa jatkuvasti. Tässä sarjakuvassa sen ohella on kuitenkin toinenkin juonikuvio; Black Fury-heimon Libra saa tietää siskonsa olevan väkivaltaisessa parisuhteessa. Libra ja hänen laumalaisensa päättävät antaa miehelle kunnon opetuksen, mutta jahti päättyy Wyrmin ansaan.
Juonesta ei voi juuri sanoa enempää, sillä enempää ei ole. Sarjakuva on lyhyt, mutta todella kaunis katsoa. WTA:n maailma on minusta erittäin kiehtova, sen ihmissudet ovat sekä raivokkaita petoja että viisaita henkimaailman olentoja.

Black Fury-heimon kaikki jäsenet ovat naisia ja tässä sarjakuvassa feminismi toimii suurena teemana.

Taide on erittäin laadukasta. Minimalistinen väripaletti sopii täydellisesti karuun tarinaan, hahmot erottaa toisistaan helposti ja mitään huomattavia anatomiapieruja en ole löytänyt. Itse sudet näyttävät joskus hölmöhköiltä, mutta kyse on siis vain muutamista paneeleista.

Tätä hölmömpiä susia ei sarjiksesta löydy, eivätkä nämäkään nyt mitään aivan juntin näköisiä ole. Tämän ollessa yksi "huonoimmista" paneeleista voi päätellä kuinka tasaista ja korkealaatuista jälkeä kuvitus on.

Valitettavasti en vielä omista muita sarjan sarjakuvia, joten perustan arvioni vain tähän yksittäiseen sarjakuvaan. Tarina on kiehtova, mutta sarjakuva itse on liian lyhyt ja tekijät ovat olettaneet kaikkien lukijoiden olevan ennestään tuttuja sarjalle. Jotkin jutut meni multa täysin ohi koska en tunne sarjan mytologiaa tarpeeksi paljon. En myöskään tiedä ovatko sarjan muut sarjikset saman artistin kuvittamia, joten en osaa sanoa kuinka paljon laatu/tyyli vaihtelee sarjiksien välillä. Black Furiesia kuitenkin suosittelen, nämä eivät maksakaan paljoa jos jostain sattuu löytämään.

TÄHDET: ***1/2