Yamato: Takahashin uran merkkipaalu

 Juttu on alunperin julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-lehdessä nro 17.

Suomessa Shiroi Senshi Yamato on yhä varsin tuntematon, mutta Japanissa asia on kuitenkin toisin. Sarjan teko kesti 14 vuotta, ja ilman sen raivaamaa tietä koiramangoille Takahashi tuskin olisi koskaan alkanut luomaan Hopeanuolta. Yamato todisti, että taistelevista koirista kertovalle sarjalle olisi kysyntää.

Takahashin virallisen, nyt jo poistetun nettisivun (www.gin-ga.net) mukaan Yamato-hahmon esikuvana oli hänen lapsuuden koira Kuro. Takahashi on kertonut Kurosta muun muassa kirjoissa Minun Weedini ja Meteor Gin. Kuro oli sekarotuinen uros, joka nuorena oli hyvää kaveria naapurikylän karhukoirana toimivan punaisen akitan, Pochin, kanssa. Koirat tulivat loistavasti toimeen, kunnes Kuro alkoi aikuistua, ja uroksille tuli riitaa nartusta. Tämän jälkeen koirat taistelivat kerta toisensa jälkeen, ja kokeneempi Pochi voitti aina, kunnes muutaman vuoden jälkeen aikuistunut Kuro viimein pääsi vanhentuneen Pochin niskan päälle.

Yoshihiro Takahashi ja Kuro

Nuori Takahashi oli hyvin vaikuttunut koirien tahtojen taistosta. Kumpikin koira puolusti kunniaansa antamatta tuumaakaan periksi. Tästä syntyi Takahashin arvostus taistelevia koiria kohtaan. Kurosta, joka aloitti altavastaajana ja joka viimein pystyi päihittämään kilpailijansa, tuli Yamaton esikuva. Sen sijaan vahva, punainen karhukoira Pochi oli innoittajana Hopeanuolen Rikille.

Yoshihiro Takahashin nimi oli vielä melko tuntematon ennen Yamatoa. Takahashin mangaura alkoi Tokiossa vuonna 1971 mangaka Hiroshi Motomiyan assistenttina. Vuoden kuluttua hänelle ehdotettiin oman sarjan aloittamista kuukausittaiseen lehteen.

Takahashin ensimmäinen oma manga oli Shitamachi Benkei, joka oli lyhyt humoristinen tarina koulupojista. Manga asetettiin ehdolle Tezuka-palkinnon saajaksi. Tezuka-palkinto annetaan erityisen lupaaville, pojille suunnatuille mangoille. Shitamachi Benkei ei tässä pärjännyt, mutta heti seuraavana vuonna 1972 ilmestyi lyhyttarina Ore no Alps, joka sai Tezuka-kunniamaininnan, eli tarkemmin 500 000 jeniä, todistuksen voitosta sekä muistolaatan. Tarinassa esiintyi myös koira, joka oli kenties menestyksen avain.

Vuonna 1973 Takahashi aloitti ensimmäisen jatkuvan sarjansa, Abare, Jirou!:n, jota hän kuitenkin teki taiteilijanimellä Jun Takamiya. Myös seuraava tarina, BOXER, julkaistiin Takamiyan nimellä. Suursuosio antoi vielä odottaa itseään, ja Takahashi epäili taiteilijanimessään olevan jotain vikaa. Vuoden 1974 Genkotsu Boyn hän julkaisi nimellä Gō Yūki. Näiden kokeilujen jälkeen hän palasi käyttämään omaa nimeään.

Vuonna 1976 Takahashi aloitti pesäpallomangan Akutare Giants. Sarja perustui löyhästi tokiolaiseen Yumiuri Giants -joukkueeseen, joka on Japanin vanhin ja menestynein pesäpallojoukkue. Sarjaa julkaistiin viikottain Weekly Shōnen Jumpissa, mutta suosio oli aluksi yhä hiljaista, kunnes Takahashille ehdotettiin juonenkäännettä, jossa entinen kilpailija laitettaisiin päähenkilöiden joukkueeseen. Tämän jälkeen sarja oli tarpeeksi suosittu, jotta se saattoi jatkua peräti 22 pokkarin verran.

Silti jotain yhä puuttui. Suunnilleen samoihin aikoihin Akutare Giantsin alettua Takahashi sai inspiraation aloittaa taistelukoirista kertova manga. Tämä oli tietenkin Shiroi Senshi Yamato. Akutare Giantsin teko kesti neljä vuotta, ja tuon ajan Takahashi teki samaan aikaan sisukkaasti myös Yamatoa, vaikka häntä kehotettiin valitsemaan jompikumpi, johon keskittyä. Yamatolle oli selvästi kiinnostuneita lukijoita, ja koira-aihe alkoi muodostua Takahashin vahvuudeksi. Yamaton teon aikana Takahashi teki useita lyhyempiä tarinoita ja sarjoja, joissa oli koiria merkittävissä rooleissa.

Luettuaan sanomalehdestä vuorille hylätyistä metsästyskoirista Takahashi sai idean Hopeanuolesta, ja aloitti sen julkaisun vuonna 1983. Hopeanuolta julkaistiin kerran viikossa, ja Yamaton julkaisutahti pysyi yhä samana, eli kerran kuukaudessa. Hopeanuoli ei aluksi ollut kovinkaan suosittu, kunnes Takahashi keksi laittaa koirat puhumaan toisilleen. Tämän jälkeen sarjan suosio lähti huimaan nousuun ja siitä tehtiin anime. Sarja sai jopa parhaan pojille suunnatun mangan palkinnon. Silti Hopeanuolen suosio laski nopeasti Akakabuto-saagan päätyttyä. Susisaaga ei enää kiinnostanut lukijoita tarpeeksi, ja armottomasta karsinnastaan tunnettu Shōnen Jump pudotti sarjan pois valikoimastaan. Yamato kuitenkin sai jäädä, aina vuoteen 1989 asti.

Yamato pääsi monta kertaa Gekkan Shōnen Jumpin kanteen. Tässä kollaasissa on isoimpia kansipaikkoja. Näiden lisäksi Yamato oli lukuisissa muissa kansissa pikkukuvana.

Meillä Suomessa Hopeanuoli on ollut tasaisen suosion kohde, mutta Japanissa mangan suosio oli ailahtelevaa. Yamatolla oli tasaisemmin uskollisia lukijoita, mikä on vielä merkittävämpi suoritus siihen nähden, etteivät koirat puhuneet sarjassa ollenkaan. Hopeanuolesta tehdyn animen sekä myöhempien jatko-osien ansiosta Ginga-sarjoista on kuitenkin muodostunut Takahashin tunnetuimpia töitä.

Yamaton aikana Takahashi kehitti hänen tavaramerkikseen muodostuneen tyylin piirtää lihaksikkaita koiria. Yamaton ensimmäisten pokkareiden jälki on hyvin alkeellista ja hapuilevaa, mutta pitkän sarjan aikana Takahashin tyyli kehittyi huimasti. Sarjan loppupuolen jälki on rakastamaamme Takahashia parhaimmillaan. Hopeanuoli olisi näyttänyt varmasti hyvin erilaiselta, jos Takahashilla ei olisi ollut ensin Yamatoa “harjoituskappaleenaan”.

Myös Taistelukoira Zero olisi varmasti jäänyt tekemättä ilman Yamaton menestystä. Zerossa Takahashi halusi luoda astetta realistisempia taistelukoiratarinoita kuin mitä Yamatossa oli julkaistu. Ennen Yamatoa Takahashin menestynein teos oli kertonut pesäpallosta. Onneksi Yamato tuli ja näytti Takahashille suunnan kohti koiramangojen maailmaa!