Jatkoa viimekertaiselle vastauspostaukselle, jossa käytiin läpi lukijoiden kysymyksiä.
"Mitkä koirarodut on sun suosikkeja ja mitkä inhokkeja?"
Pahoittelen pitkää vastausta.
En pidä mistään koirasta, jolla on hengitysvaikeuksia, liian lyhyet jalat yhdistettynä pitkään selkään, liikaa ihopoimuja, vaikeahoitoinen turkki tai ei turkkia lainkaan, tai joka kuolaa jatkuvasti. Kaikki selkeästi epäluonnollinen, kivulias ja koiran elämää haittaava on iso nou nou. En todellakaan tarkoita, että kaikkien koirien pitäisi näyttää dingolta tai sudelta. Toimivia ja kestäviä koiramalleja on muitakin. En myöskään välitä kovin pienistä koirista, mutta jos ne elävät normaalia elämisen arvoista elämää niin ei niissä mitään vikaa ole, en vain itselleni halua käsilaukkukoiraa. JOS olisi pakko valita pieni koira, niin eloisat ja fiksut perhoskoirat, kääpiöpinserit, pienetamerikanpaimenkoirat ja alaskan klee kait voisivat olla vaihtoehtoja. Haluaisin silti omistaa myös "koiran kokoisen" koiran samalla.
En ole hirveästi kiinnostunut nimenomaan koiraroduista, vaan löyhistä koiratyypeistä. Rotukoirille on paikkansa, esimerkiksi kun halutaan jotain todella tarkasti määriteltyjä ominaisuuksia vaikkapa opas- tai poliisikoiran työhön. Nykyinen rodunjalostusmalli on kuitenkin täysin tuhoon tuomittu, koska uutta verta ei oteta mukaan joko ollenkaan tai tarpeeksi usein. Suljetussa populaatiossa rodusta jo menetettyjä geenejä ei voi ikinä saada takaisin ja diversiteetti vähenee joka sukupolvelta. Suurin osa roduista on luotu vain kourallisella koiria ja kaikki rodun nykyiset edustajat polveutuvat täysin samoista eläimistä. Ei siis ole juurikaan väliä vaikka kasvattajat sekoittaisivat käyttö- ja näyttölinjaa, tai kotimaista koiraa ulkomaisen tuonnin kanssa, siitä on vain marginaalista apua - toki parempi kuin ei mitään. Kasvattajat huijaavat itseään tuijottamalla vain sukutaulujen viimeisimpiä sukupolvia, joiden perusteella koirat eivät näytä sukurutsaisilta. Oikean sukusiitoksen saa selville vain jäljittämällä sukutaulut niin pitkälle menneisyyteen kuin mahdollista, tai geenitestillä.
Koska rotukasvattajat "saavat" käyttää jalostukseen vain saman rodun edustajia joutuvat he jatkuvasti tekemään kompromisseja jalostuksessaan ja vähättelevät terveysongelmia. En nyt mainitse mikä rotu on kyseessä, mutta keskustelin kasvattajan kanssa, joka kasvattaa harvinaista metsästysrotua (harvemmin oikeassa käytössä enää), jonka lähes jokaisella yksilöllä on jonkinlaista allergiaa. Hänestä tämä ei ollut iso asia, koska ei koiran tarvitse voida syödä kanaa (vaikka se on yleisin koiranruoissa tavattava liha), sillä rotu on historiallisesti syönyt enemmän kalaa ja riistaa, eikä myöskään ruohoallergia ollut paha juttu. Siis... koira on allerginen ruoholle, jota on kaikkialla puolet vuodesta ja ympäristöissä, joissa koiran pitäisi työskennellä? Vaikea kuvitella, että joku karu mettäukko viitsisi pitää ruoholle allergista mettäkoiraa hommissa. Mutta kun nämä allergiat ovat levinneet koko rotuun, eikä uutta verta "ole lupaa" hankkia muualta, ollaan melkoisessa umpikujassa. Jos rotujen tilanne on jo nyt tällaista, miltä se näyttää 10, 50 tai 100 vuoden päästä? Samaa verta ei voi ikuisesti pallotella.
Moni rotu on mielestäni todella upea, kuten saksanpaimenkoira tai dobermanni, mutta sellaisen ostaminen tuntuu täysin venäläiseltä ruletilta tuleeko sieltä jokin vakava terveysongelma samalla, joka johtaisi ennenaikaiseen hautaan. Yli puolella dobermanneista on dilatoiva kardiomyopatia (dilated cardiomyopathy, DCM), jonka takia täysin terveeltä vaikuttava koira voi yhtäkkiä kuolla tuosta vain. Institute of Canine Biology arvioi, että vuoteen 2040 mennessä KAIKILLA dobermanneilla on dilatoivan kardiomyopatian geeni. Jos kaikki DCM-koirat poistetaan jalostuksesta dobermannien geenipooli pienenee jälleen, johtaen rankkaan sisäsiitoksen nousuun ja jokin muu terveysongelma tulee ottamaan DCM:n paikan. Ainoa järkevä ratkaisu olisi tehdä useita harkittuja roturisteytyksiä, mutta yhä liian moni harrastaja ja rotujärjestö vastustaa niitä. Rakkaan rodun annetaan mieluummin kuolla, kuin siihen otettaisiin ulkopuolista verta, sittenhän ne olisivat, hui perkele, sekarotuisia! Miten ironista, ottaen huomioon, että dobermanni luotiin pääasiassa rankkurin kiinniottamista koirista, joiden taustoista ei tiedetty mitään. Jalostuksessa on viety ääripäähän niin fyysisiä kuin psyykkisiä ominaisuuksia. Suurista koirista on tehty suurempia, pienistä pienempiä, löysänahkaisista vielä löysempiä. Osa työkoiraroduista ei enää pysty rauhoittumaan ollenkaan ja tavallinen arki on niiden kanssa raskasta. Suurin osa tapaamistani saksanpaimenkoirista on ollut neuroottisia, tyhjää vinkuvia, reaktiivisia ja niillä on ollut jokin allergia tai atopia.
Näen rodut enemmän raaka-aineina, joita sekoittamalla voidaan luoda juuri itselle sopiva eläin. Kiinnostavimmat koirat tulevat mielestäni tarkkaan harkituista risteytysprojekteista. Jos jotain puhdasrotuisia pitää mainita, voisin olla kiinnostunut alaskanmalamuutista, grönlanninkoirasta, saksanpaimenkoirasta, amerikanakitasta, käyttölinjaisesta labradorinnoutajasta, chesapeakelahdennoutajasta, dobermannista, isosveitsinpaimenkoirasta, appenzellinpaimenkoirasta, amerikanpitbullterrieristä tai perinteisestä bonemouth shar peistä. Mieluusti ottaisin kuitenkin koiran, joka olisi suurimmaksi osaksi jotain rotua, mutta mukana olisi myös jotain muuta, joka järkevästi tukisi yhdistelmää. Ei ole mitään rotua, mikä sataprosenttisesti miellyttäisi minua, vaan kaikissa haluaisin muuttaa jotain. Pidän monesta koirarodusta ja osaan arvostaa ja ihailla niiden kykyjä, mutta en silti haluaisi sellaista itselleni.
Noin yleisesti pidän atleettisista, säänkestävistä, älykkäistä, yhteistyökykyisistä, rauhallisen itsevarmoista, vaatimattomista ja maskuliinisista koirista. Liian siroa, kapeaa ja nättiä ei saa olla. Murtovaras ei saisi päästä sisälle ekan potkaisun jälkeen. Pelkuruutta en siedä, eli uhkaavissa tilanteissa pitää olla edes jotain yritystä, eikä heti juosta karkuun häntä jalkojen välissä. En halua säännöllisesti trimmata, harjata ja pestä koiraa, turkin pitää olla lyhyehkö ja kestää säätä sen verran, ettei koiraa mieluusti tarvitse myöskään pukea. Esimerkiksi airedalenterrierin kohdalla intoni stoppaa tuohon trimmaamiseen. Koiran yksi tehtävä on olla kodin jätemylly, joten teräsvatsaisuus kuuluu asiaan, kaikenlaiset ruoka-allergiat ja nirsous eivät. Koira on minulle lemmikki, mutta haluan sen kuitenkin voivan olla potentiaalisesti myös hyödyllinen. Koskaan ei tiedä milloin zombie-maailmanloppu koittaa. Kotona pitää osata rauhoittua, mutta olla aina valmis tekemään omistajan kanssa hommia. Omistajalle pitää aina olla nöyrä ja koiralla pitää olla TODELLA suuri kynnys, jotta se mistään syystä purisi omistajaa tai kodin muita ihmisiä. Koirapuistokoira ei tarvitse olla, eikä vieraista ihmisistä tarvitse pitää, mutta omalle väelle ei saa uhitella koskaan. Vapaana koiran pitää pysytellä omistajan/kodin lähettyvillä, eikä harhailla minne sattuu. Kaikki haluamani tuskin osuu samaan koiraan, mutta nämä nyt ovat tällaisiä ihanteita.
"Jos kirjoitat Legendan varjossa-fanitarinan uusiksi, tuleeko siihen pitti-Nara vai uusi koirasusi-Nara? Vai kumpikaan, jos siis sen kirjoittaminen uudelleen on vielä mahdollisesti suunnitelmissa?"
Nara pysyisi tuossa tarinassa pittinä, koska koirataistelut olivat niin oleellinen osa tarinaa, enkä myöskään haluaisi Naran olevan yhtä korkea ellei korkeampi kuin Riki. On yhä mahdollista, että aloitan tarinan uudelleen, onhan sen juonikuviot suunniteltu alusta loppuun, joten olisi sääli heittää se hukkaan.
"Onko jatko-osan kirjoittaminen Tengu-tarinalle yhä suunnitelmissa? (Ei paineita, kunhan kysyn, koska aidosti tarina kiinnostaa. :D)"
Eiköhän! Kaikenlaiset muut kirjoitusprojektit vain ovat tiellä ja koko ajan keksin uusia jännempiä projekteja. Jatko-osaa en laittaisi enää ensin Tähdenlentoon, koska eka osa julkaistiin vuoden 2020 lehdissä, joten sen jälkeen liittyneet jäsenet eivät tietäisi yhtään mistä on kyse (toki vanhat lehdet voi yhä lukea digiversioina yhdistyksen sivuilta, mutta eri asia kuinka moni tajuaa tämän). Fanitarina vie myös todella paljon sivutilaa.
"Miten Bono nykyisin jakselee?"
Hyvin! Vanha ukko se on, mutta ei ole toistaiseksi terveysongelmia ja elämä on rauhallista. Kävimme elokuussa Lapissa (pikaisen mutkan kautta myös Haaparannassa) ja reissu oli oikein onnistunut. Bono käyttäytyi koko matkan hienosti, vaikka ei ole tottunut matkustamaan autossa ja muutenkin tuppaa olemaan reaktiivinen. Olin yllättynyt etteivät koko päivän kestävät ajomatkat aiheuttaneet ripalia tai oksennusta. Rakista oli oikein mukavaa uida Kemijoessa ja sukulaisvierailuilla sai ennätysmäärät lääpintää ja kehuja. Olin erityisen tyytyväinen siihen miten tottelevainen ja järkevä Bono oli. En pitänyt sitä vapaana, vaikka oltiinkin keskellä ei mitään, koska pihapiirin läpi kulki säännöllisesti poroja. En usko, että se olisi lähtenyt yksin harhailemaan mihinkään, mutta porot olisivat voineet saada kyytiä. Ulko-ovea pidettiin kuitenkin paljon auki ja koira oli sisällä vapaana, mutta ei lähtenyt ulos kun sanoin sille elä mee. Välillä nukuin pari tuntia ja koira nukkui myös lattialla, samalla kun ovi oli auki. Kerran kävin myös saunassa, samalla kun koira jäi pyynnöstä sisälle oven jäädessä yhä auki. Hetken katselin saunan ikkunasta tuleeko se sittenkin ulos, mutta ha-haa, ei tullut. Toki paikalla oli myös mummo ja setä, joten luotin, että jos rakki nyt singahtaisi ulos varmaankin jompi kumpi tekisi jotain. Mutta ei ollut tarvetta sille.
Useampaa, mutta kuinka useaa, se selviäisi vain kokeilemalla missä ajan, energian ja tilan raja tulee vastaan. Jos siis taloudellista rajaa ei olisi. Mielelläni haluaisin jakaa elämäni mahdollisimman monen koiran kanssa, myös erityyppisten koirien kanssa. Ne ovat kaikki omia persooniaan ja niiltä oppii paljon.
"Onko sinulla piirtämisen harjoitteluun liittyen jotain erityisiä rutiineja/tavoitteita, vai piirrätkö sitä mitä mieli tekee silloin kun tekee?"
Piirrän silloin kun huvittaa ja jokin inspiroi, tai on tylsää ja ei muuta huviketta tarjolla. Tiedän ettei piirtäminen tule koskaan olemaan minulle millään tavalla merkittävä tulonlähde, joten minulla ei ole siihen liittyviä tavoitteita. Kun osallistun projekteihin muiden piirtäjien kanssa tavoitteeni on vain saada kuvat valmiiksi ajoissa ja toivoa etteivät kuvani ole huonoimmasta päästä. Tässä vaiheessa en enää koe tarvetta todistella mitään kenellekään ja hyväksyn oman rajallisuuteni.
"Silloin kun teet tummat, näkyvät ääriviivat ja värität vesiväreillä (+ mahdollisesti jollain muulla), lisäätkö päälle fiksatiivia ennen maalaamista vai väritätkö suoraan vesiväreillä?"
Väritän suoraan, käytän fiksatiivia vasta kun kuva on 100% valmis. Vai tarkoititko maskinestettä (frisketti)? En käytä sitä oikeastaan koskaan. Aina kun olen yrittänyt se on jättänyt suttua jälkeensä. Käytän sitä jotenkin väärin. Tai ehkä käyttämäni merkki oli huono? Kesti vuosikausia ennen kuin edes tajusin maskinesteen olevan olemassa ja mihin sitä käytetään.
"Oletko harkinnut taidekirjan julkaisemista itse? Jos, millainen se olisi?"
Olen joskus vuosia sitten miettinyt luonnoskirjan julkaisua. Semmoinen, johon olisi koottu mustavalkoisia luonnoksia ja ääriviivapiirroksia. Painokulut tulevat tässä vastaan (kun pitäisi maksaa heti etukäteen ja sitten toivoa niiden myyvän) ja käyn coneissa todella harvoin, joten ne todennäköisesti jäisivät pyörimään jalkoihin pitkäksi aikaa. Ei mahdoton ajatus kuitenkaan.
"Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?"
Olen niin huonomuistinen. En osaa sanoa mikä voisi olla varhaisin muisto. Sen nyt voin kertoa kuitenkin, että lapsuuden leikeissä Leijonakuningas, Prätkähiiret ja Hopeanuoli olivat avainasemassa.
"Onko olemassa sinua ärsyttäviä ns. "pakollisia" juonenkäänteitä, jotka typeryydestään huolimatta ovat annettavissa anteeksi, koska toisenlainen tapa toimia olisi tarinankulun ja katsojan/lukijan kannalta vaivalloista tai muuten hankalaa? Mitä?"
Aaaaa liian vaikea kysymys! Kyllähän elokuvia katsellessa moni klisee voi ärsyttää, mutta ei juuri nyt tule mieleen esimerkkejä. Liiallinen ja epäluonteva infodumppaus ainakin pistää silmään. Tarinankulku yhtäkkiä pysähtyy kun tarinaa aletaan selittää kädestä pidellen kuin pikkulapselle. Etenkin jos tarina sijoittuu vaikka vieraaseen kulttuuriin tai tulevaisuuteen, on hyvä selittää lukijalle/katsojalle miten maailma toimii, mutta nämä olennaiset tiedot kannattaa sirotella mukaan siellä täällä, eikä yhdessä rykäyksessä. Uutta tietoa on helpompi muistaa jos se kerrotaan kohtauksessa, johon se liittyy olennaisesti - esimerkiksi lukijalle/katsojalle voidaan kertoa korteista ennustamisen perusteet samalla kun kohtauksessa ennustetaan.
Aina myös panen merkille jos hahmot puhuvat sukulais- tai ystävyyssuhteistaan, tai menneisyyden tapahtumista epäluonnollisesti ja yliselittävästi. Esimerkiksi hahmo A sanoo "Voi Erkki-veljeni, muistatko kun olit siinä kamalassa auto-onnettomuudessa kolme vuotta sitten?", johon B vastaa "Kyllä, Riitta-siskoni, ja Pertti-serkku kuoli silloin." Pakkohan meille on jotenkin saada kerrottua näin olennaiset asiat, mutta oikeat ihmiset eivät yksinkertaisesti puhu näin.
"Miksi/miten päädyit liittymään Suomen Hopeanuli-fanit ry:n jäseneksi? Miten hyvin yhdistys on vastannut odotuksiasi? Mitä kaikkea hommaa sinä teet yhdistyksessä? Miksi ihmisten kannattaisi mielestäsi liittyä yhdistyksen jäseneksi? Mitä toiveita sinulla on yhdistyksen suhteen, mitä yhdistyksen esim. pitäisi mielestäsi tehdä tulevaisuudessa?"
Olin seurannut yhdistyksen toimintaa sivusta ja niihin aikoihin netissä puitiin kovaäänisesti muun muassa jäsenkorttien katoamista ja muita aloittelevan yhdistyksen harha-askelia. Olin ostanut ensimmäiset kaksi jäsenlehteä ja kiinnostuin siihen kirjoittamisesta. Lehdissä oli mielestäni paljon hiomista ja nuoruuden uhoa täynnä halusin näyttää miten asiat pitäisi hoitaa. Pääsin heti mukaan kolmannen numeron tekoon ja liityin myös jäseneksi.
Yhdistys on vastannut odotuksiani hyvin! Saan toteuttaa itseäni kivojen projektien parissa. Olen tutustunut moneen mukavaan ihmiseen, joihin tulee pidettyä yhteyttä säännöllisesti luontevan yhteisen aiheen parissa. Olen säilyttänyt kaikki yhdistykseltä saamani postit ja ne tulevat olemaan mukavia muistoja vuosikausien päästä.
Teen pääasiassa sisältöä Tähdenlento-jäsenlehteen ja Jäsenposteihin ja valvon näiden edistymistä. Teen myös paljon muuta sekalaista, enkä oikein edes kiinnitä huomiota mitä kaikkea teen. Kalenteriin en osallistunut piirtäjänä, koska minulla ei ollut silloin skanneria ja muutenkin piirtäminen ei silloin oikein inspannut, mutta olin vastuussa projektin valvomisesta. Yleensä tilaan painotuotteet painosta. Teen paljon sisältöä yhdistyksen someen (etenkin Facebookiin), mainoskuvia, tietoiskuja ja sen sellaista. Kirjoitan paljon kaikenlaista sekalaista sisältöä, esimerkiksi vuosikertomuksen eli yhteenvedon yhdistyksen toiminnasta silloisena vuonna, keräilykorttien tekstejä, voin myös vastata yhdistyksen Facebookiin tai Twitteriin tuleviin kommentteihin, pari kertaa olen myös ollut tubettajiin yhteydessä yhdistyksen nimissä. Yhdistyksen someja hoitaa useampi henkilö, joten kommentteihin vastaaja voi olla joku muukin. Olen suunnitellut kaikenlaisia projekteja vuosien varrella. Olen hallituksen jäsen ollut monia vuosia ja osallistun päätöksien tekoon.
 |
| Kaikenlaisia juttuja, joita olen vuosien varrella tehnyt yhdistyksen julkaisuihin. Mukavaa, kun saa toteuttaa itseään! |
Mukaan kannattaa liittyä jos aihepiiri kiinnostaa. Jäsenmaksu on etuihin suhteutettuna hyvin pieni. Jäsen saa kaksi paksua, värillistä ja monipuolista lehteä vuodessa, sekä kaksi tai kolme pienempää Jäsenpostia, joita ei myydä ulkopuolisille. Vaikka ei muuten jaksaisi osallistua yhdistystoimintaan postiluukkuun ilmestyy sen verran tavaraa pitkin vuotta, että jäsenyys kannattaa. Jäsenposteissa on yleensä jäsenlehteä kepeämpää luettavaa, kuten lyhyitä uutisia ja puuhatehtäviä. Tähdenlento-jäsenlehdistä olen kirjoittanut tänne blogiin usein numero kerrallaan, jos olette uteliaita näkemään millaista sisältöä niissä on. Ihan kaikki vanhat Tähdenlennot ja Jäsenpostit ovat jäsenten luettavissa digitaalisessa muodossa yhdistyksen nettisivuilla. Silloin tällöin järjestämme Discordin kautta levyraateja, manga-lukupiirejä ja videopuheluita. Olen pitänyt levyraadeista erityisen paljon. Joskus on myös ravintolamiittejä, joiden kutsu lähetetään jäsenille sähköpostilla. Yhdistyksessä voi tietenkin osallistua erilaisiin projekteihin, kuten nyt tekeillä olevaan muistipeliin tai tulevan Gingaconin suunnitteluun, sekä ehdottaa uusia projekteja.
Toivoisin, että yhdistyksen noin sadasta jäsenestä useampi aktivoituisi ja osallistuisi enemmän toimintaan. Jo vuosien ajan lähinnä pieni ydinporukka on pyörittänyt yhdistystä. Uusia kasvoja tarvitaan ja silloin saadaan myös uusia ajatuksia esille! Vanhat käppyrät kyllä neuvovat ja auttavat.
Vastailen myöhemmin lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti