torstai 7. marraskuuta 2024

Nara piertelee, osa 32: Kuulakärkikynäkakkaa

Tämä on aika söpö, sen voisi piirtää "kunnolla" myöhemmin.


En ole tänä vuonna piirtänyt melkein ollenkaan. Ei vaan ole huvittanut. Olen kyllä ajatellut piirtämistä, mutta se on aina jäänyt vain ajattelun tasolle. Postaan tänne nyt kuitenkin edes jotain suttuja, joita olen tehnyt viime aikoina (ajallisesti hyvin venyvä käsite). Onhan tämäkin parempi kuin ei mitään. Pahoittelen huonoja kännykkäkuvia. Skanneria ei vieläkään ole, enkä näitä aio mennä kirjastoon skannaamaan. Kännykällä on todella haastavaa saada tasaisesti valaistuja kuvia.

Nämä on kaikki tehty luonnostelematta kuulakärkikynällä, ilman mitään malleja. Anatomia on siis mitä on. Suurin osa postauksen kuvista on tehty tällä viikolla kun olin tekemässä trukkikorttia (poikkeuksena muutama alimmaksi tuleva). 90% yhden päivän kurssista oli pelkkää liibalaabaa ja on aivan liikaa vaadittu, että voisin vain rauhassa istua ja kuunnella. Vaikka muuten ei olekaan tehnyt mieli piirtää, silloin oli pakko kaivaa kynä ja paperi esille etten lähtisi kiipeilemään pitkin seiniä. Oli helpottavaa huomata, etteivät vanhat taidot ole kadonneet vaikken olekaan harjoittanut niitä.

Lain säätämä pakollinen vihainen susi.

Epämuodostuneita kissoja.

Steroideja vetänyt pussijukka.

Tässä on ihan hauska ilme.






Tässä vaiheessa kynästä alkoi loppua muste ja jäljestä tuli nykivää.

Sitten loput pierut ovatkin vanhempia, ja piirretty lähinnä lievittämään lemmenkipujani. Yhä haaveilen ja vingun ja vongun vanhemman herrasmiehen perään, ja tämä tietty heijastuu kuvissani. Korostan kokoeroa tahallaan ja hyvin tyypillisesti kuvissani nartut ovat onnessaan mielisteleviä, ihailevia ja luikertelevia. 





Nämä rakit olivat eri papereilla, mutta pääsivät yhteen kun yhdistin puhelimella.

Oho, turreja. Mietin aika kauan kehtaanko edes julkaista näitä kahta, koska koin ne niin noloina ja henkilökohtaisina. Mutta paskanmarjat, julkaisen mitä huvittaa.

Tällä äijällä on typistetyt korvat, jos mietit miksi näyttää oudolta.

Ehkä jokin ihme vielä tapahtuu ja piirrän jotain kunnolla! Toivoa ei ole vielä menetetty!

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, kun ottaa huomioon, että ne on piirretty "ei-vakavasti" ilman malleja sun muuta. Tai ehkä juuri siksi, kun vakavuus ei rajoita luovuutta. :D Anatomisista virheistä huolimatta esiin tulee sellainen tietynlainen piirrosjäljen varmuus ja esim. kissamaisten piirteiden korostus sillä osaamisella, joka ilman malleja on käytössä.

    Itselleni käy monesti niin, että kiinnyn paljon voimakkaammin rujoihin luonnoksiini kuin alusta alkaen tarkoituksella tehtyihin kuviin, vaikka ero anatomisessa tarkkuudessa olisi isokin niiden rujojen luonnosten häviöksi. :D

    Pidän erityisesti noista koirista/susista samoissa kuvissa. Ihanasti hahmojen tunteet ja kemia tulevat esille, jopa tuossa kuvassa, johon olet jälkikäteen muokannut erilliset hahmot samaan kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin monesti tykkään luonnoksista enemmän, valmiissa työssä se "jokin" voi kadota. Luonnoksissa voi helpommin esim olla aitoa liikkeen tuntua. Ja koska luonnokset ovat epätarkkoja, voivat aivot täyttää puuttuvat kohdat ja kuvitella tilalle jotain armeliaampaa. Kiitos kommentista!

      Poista