tiistai 12. maaliskuuta 2019

Nara piertelee, osa 21: Ginga -juttuja

Hups, viime kuussa ei tullutkaan kirjoitettua mitään. Toinen elokuvablogini on kyllä päivittynyt aikataulun mukaisesti, joten jos tylsää on niin sitäkin voi käydä vilkaisemassa. Olen kyllä katsonut/lukenut joitakin tähän blogiin sopivia teoksia, mutta vähän kirjoitusblokki päällä niiden arvostelujen kirjoittamisen kanssa, joten saatte nytkin tyytyä vain piirustushommelien lukemiseen.

Ensimmäinen kuva on viime vuodelta. Tein sen nyt ilmestyneeseen Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n keräilykorttisarjaan. Hahmo on bokseri Bemu, jonka sudet tappavat, joten yritin tuoda tätä hieman esiin taustan sudenkallon mukana. Mallikuvana käytin tätä brittiläisen alauntin kuvaa. Kallon tärkeimmät viivat on myös rehellisesti (heh) tracetettu jostain mallikuvasta, jotta säästäisin aikaa ja mittasuhteet tulisivat oikein.


Vaaaleansininen tausta ei toiminut ollenkaan. Mielikuvissani väriyhdistelmät näyttivät paremmilta. Päätin sitten riskeerata koko kuvan pilaamisen ja leikkasin koiran ja kallon irti ja liimasin ne uudelle taustalle.


Sitten tuoreempi räpellys. Tämä kuva Saheijista ja Yukimurasta tulee loppuvuoden Tähdenlento -lehteen. Olin aikaisemmin piirtänyt vanhalla kunnon MS Paintilla koiranpään omaa projektia varten ja jostain syystä koin nostalgista intoa piirtää jotain Paintilla. Lopulta luovuin ajatuksesta ja läpipiirsin luonnoksen ja jatkoin perinteisesti paperilla.


Tekniikka on ihmeellistä
Saheiji on rampa ja en oikein osannut piirtää halvaantuneita jalkoja tuohon asentoon, enkä jaksanut etsiä mitään mallikuvaakaan tälläiselle erikoiselle asennolle. Kai se kelpaa noinkin vaikka on vähän anatomiavammainen.


Yukimura oli söpömpi luonnoksessa.


Väljä pohjaväritys on tehty puuväreillä ja yritin sillä luoda illuusiota yksittäisistä karvoista. Tämän päälle on sitten lisätty vesivärit.


Vähän harmittaa kun menin laittamaan tuota valkoista geelikynää liian reippaalla otteella, ei sopinut Yukimuran turkkiin yhtään mutta poiskaan ei enää saa. Jos jostain tykkään kuitenkin, niin väreistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti