Lauma villejä colliesusia

Yllä oleva kuva ei liity artikkelin päätarinaan, mutta siinä oleva eläin oli epäilty collien ja suden jälkeläinen. Kuvan otus tappoi peuroja puhtaalta sudelta näyttävän seuralaisensa kanssa vuonna 1917 Pohjois-Amerikan Yläjärven alueella. Se jäi kiinni riistanvartijan ansaan, ammuttiin ja täytettiin. Tämän eläimen turkki oli pidempää ja hienompaa kuin puhtaalla sudella. Eläin on täytetty kovin mahtipontiseen asentoon ja siitä on ilmeisesti vain yksi kuva olemassa, mutta kuvan perusteella sillä ei näyttäisi olleen yhtä jykevä kallo kuin sudella. Kenties myös tämän jutun mysteeriset koiraeläimet muistuttivat sitä.

Vuonna 1879 herra L. G. Austey oli opettelemassa lammastilan töitä Rush Creek Ranchillä, Coloradossa. Illan hämärtyessä hän oli ratsastanut maatilalta kohti leiriä, jossa laiduntavat lampaat ja muutama mies odottivat.

Matkalla hänen hevonen höristi korviaan ja alkoi hermostuneesti kävellä nopeammin. Mies vilkuili ympärilleen, ja näki suuren kellertävän koiran hiippailevan heidän perässään noin sadan metrin päässä. Austey ajatteli koiran olevan eksynyt ja vihelsi sille. Se pysähtyi, käänsi vinosti päätään ja tuijotti ratsukkoa, muttei tullut lähemmäksi. Vielä kahdesti Austey pysähtyi ja yritti kutsua koiraa tuloksetta. Hevonen ei lopettanut sen jännittämistä ja olisi juossut karkuun, mikäli Austey ei olisi estänyt. Istuessaan koira näytti todella paljon sudelta, ja olisikin mennyt läpi sudesta ellei se olisi ollut oudon värinen ja seurannut heitä tällä tavoin. Ratsukon jatkaessa matkaa se jatkoi heidän seuraamistaan, pysyen aina saman turvavälin päässä, ja katosi kun lammasleirin valot tulivat näkyviin.

Perillä leirissä herra Cray, vanha metsästäjä, osasi kertoa eläimen taustoista. Se ei ollut koira eikä susi, vaan näiden risteymä ja molempia pahempi. Sillä oli emonsa oveluus ja isänsä älykkyys. Sen susiemo oli tunnettu lampaantappaja, joka oli ollut vuosia maatilojen riesa Rush Creekin ja Republican Riverin välillä. Joka vuosi se synnytti lisää maanvaivoja. Meksikolaiset työmiehet kutsuivat sitä nimellä El Demonio (demoni), jenkeille se oli Devil-wolf (paholaissusi). Se ei päästänyt ketään ampumaetäisyydelle ja vältti kaikki ansat ja myrkyt. Kolme vuotta sitten kiima-aikaan susi oli houkutellut harvinaisen "sitruunan" värisen paimenkoiran mukaansa (guuglatkaa lemon beagle niin näette mitä väriä tällä todennäköisesti tarkoitettiin). Koira ei koskaan palannut ihmisten luo, eikä sitä enää nähty, mutta muutaman kuukauden kuluttua susi nähtiin leikkimässä seitsemän keltaisen pennun kanssa.

Näistä koirasusista kasvoi vielä äitiään pahempia lampaantappajia. Emo opetti niille kaikki temppunsa, ja collien älykkyydellä ne kehittivät emonsa oppeja. Toisin kuin normaalit nuoret sudet, aikuistuessaan ne eivät lähteneet erilleen perustamaan omia laumoja, vaan pysyivät yhdessä. Koirasusia nähtiin monesti erikseen, mutta niillä uskottiin olevan yhteinen kokoontumispaikka ja ne metsästivät yhdessä. Ne saattoivat kadota yhdestä paikasta kuukausiksi tai jopa vuodeksi kerrallaan, mutta niiden reviiri pysyi noin 160 kilometrisen neliön sisällä. Niiden ulvonta oli vain hieman erilaista kuin sudella, ja mukana oli koiramaista ulisevaa haukkua. Emo pysyi niiden mukana parin vuoden ajan, kunnes sekin katosi.

Ennen koirasusien ilmestymistä Coloradon lammastilojen omistajat olivat säästyneet petoeläinten aiheuttamilta vahingoilta, olihan petojen lukumäärät hävitetty lähes olemattomiin. Vaikka ne väistivät vainoharhaisesti kaikki ansat, ne hyppäsivät pelottomasti lammasaitauksiin, ja yhden pitäessä vahtia teurastivat lampaita armotta. Kerran yksi koirasusi ilmestyi leikkisän oloisesti paimenen eteen, joka lähti seuraamaan sitä toivoen saavansa uuden seuralaisen, mutta uusi ystävä pomppi aina turvavälin päässä. Kun mies oli tarpeksi kaukana, eikä enää nähnyt lampaita, olivat muut koirasudet hyökänneet lampaiden kimppuun. Hetkessä ne olivat tappaneet tai pahasti vahingoittaneet noin 25 lammasta.

Ne olivat suden tapaan varovaisia, mutta niillä oli jonkinlainen koiralta peritty viehtymys ihmistä kohtaan. Ne seurasivat yksinäisiä matkaajia turvallisen välimatkan päässä. Joku niistä saattoi viettää koko päivän seuraamalla paimenen touhuja. Niihin liitettiin kaikenlaista taikauskoa. Eräs skandinaavinen mies, joka oli juuri aloittanut paimentyöt, katosi paimentaessaan lampaita. Kolme päivää myöhemmin hänet löydettiin sekavassa tilassa preerialta. Hän ei osannut kertoa harhailuistaan juuri mitään, paitsi, että hän oli yrittänyt ottaa kiinni keltaista koiraa, päätynyt eroon lampaistaan ja eksynyt. Eläin oli pitänyt hänelle seuraa ainakin ensimmäisen päivän ajan.

Eräällä maatilalla, joka sijaitsi noin 65 kilometriä Rush Creekin tilalta koilliseen, oli lapsenvahti lähtenyt preerialle kävelylle lastenrattaiden kanssa. Hän jätti tyttövauvan nukkumaan puun varjoon ja meni juttelemaan paimenen kanssa vähän matkan päähän. Yhtäkkiä hän muisti vauvan olemassaolon, ja kauhukseen huomasi kuuden kellertävän, susimaisen elukan ympäröivän rattaita ja nuuhkivan nukkuvaa lasta. Lastenvahti lähti juoksemaan niitä kohti, mutta koirasudet eivät heti lähteneet karkuun, vaan kiinnostuneesti tutkivat vauvaa. Naisen huutaessa ne nostivat päitään, katsoivat häntä hetken ja juoksivat pois. Lapselle ei käynyt kuinkaan.

Ne inhosivat koiria. Joskus paimenkoira innostui lähtemään niiden perään, ja kun ihmisasutus jäi turvallisen matkan päähän lauma repi koiran kappaleiksi. Niitä yritettiin metsästää ajokoirien kanssa. Kun metsästäjät olivat jääneet tarpeeksi jälkeen, ajokoirille kävi myös kalpaten. Mutta eivät ne seurustelleet susienkaan kanssa. Ne ajoivat sudet pois reviiriltään, eivätkä tiedettävästi koskaan lisääntyneet.

Austey näki koirasusia vielä kahdesti ensimmäisen kohtaamisensa jälkeen. Kerran kaksi ilmestyi jostain piilopaikastaan kun hän oli ratsastamassa, ja ne seurasivat häntä muutaman kilometrin verran. Kolmannen näköhavainnon kohdalla hän näki koko lauman juoksemassa preerialla, tai mitä laumasta oli siinä vaiheessa jäljellä. Niitä oli enää viisi, sillä yhden oli ampunut metsästäjä, joka oli myynyt koirasuden taljan turistille, ja yksi oli haavoittunut luodista ja raahasi itsensä metsästäjän ulottumattomiin, eikä ikinä löytynyt.

Mikään ei kestä ikuisesti ja myös paholaissuden penikat kohtasivat lopulta loppunsa. Koirasusilla oli kenties koiralta peritty suuri mieltymys maitoa kohtaan. Ne olivat lampaiden poikimisaikaan todella tuhoisia, sillä niiden väitettiin purevan lampaiden utareet rikki ja avaavan karitsojen mahat, jotta saisivat juoda maitoa. Tästä keksittiin juoni. Eräällä Republican Riverin varrella asuvalla miehellä oli lehmiä. Hän jätti vadin maitoa ulos, ja täytti sen joka päivä tuoreella maidolla viikkojen ajan. Kun hän huomasi vadin alkavan tyhjetä hän lisäsi siihen strykniiniä. Myrkyn lisäämisen jälkeen hänet kutsuttiin töihin muualle, ja kun hän parin päivän päästä palasi takaisin kaikki viisi koirasutta makasi kuolleina vadin ympärillä. Kolmen vuoden ajan ne olivat väistelleet ampujia ja kaikenlaisia ansoja, mutta lopulta maito sinetöi niiden kohtalon.

Kuumassa keskikesän auringossa koirasusien raadot olivat alkaneet mädäntyä, eikä niitä voinut enää täyttää tai nylkeä. Sääli ettei näistä erikoisista eläimistä jäänyt näkyviä todisteita jälkipolville - paitsi se yksi turistille myyty talja, jonka nykyistä olinpaikkaa on mahdotonta jäljittää.

Colliesusien tarinassa on ollut mukana varmasti kaikenlaista liioittelua. Mutta totuuden ei aina tarvitse pilata hyvää juttua.

Blogissa on myös aiemmin kerrottu legendaarisesta Old Three Toes -sudesta, joka sai pentuja collien kanssa. Näistä pennuista oli jopa kuvia.

Lähteet:

*The Book of Dogs: An Intimate Study of Mankind's Best Friend (National Geographic Society, 1919)
*The Sun 18.6.1899