Kesy susi Wags

Kolmen ja puolen kuukauden ikäinen Wags

 Tämä juttu on tiivistelmä kirjassa The Wolves of Mount McKinley (Adolph Murie, 1944) mainitusta tapauksesta. Kuten aina suosittelen ostamaan kirjan, mikäli haluaa lukea aiheesta enemmän, mutta koska kirjaa ei ole suomennettu haluan tarjota siitä jotain tietoa saataville. Wagsin tapaus voi kenties luoda ajatuksia siitä miten koirat on voitu alunperin kesyttää.

Adolph Murie oli ensimmäinen tutkija, joka seurasi susien elämää niiden luonnollisissa oloissa. Alaskassa, Denalin kansallispuistossa hänen tehtävänä oli seurata etenkin susien ja ohutsarvilampaiden vuorovaikutusta. Kansallispuistossa oli ennen säännöllisesti hävitetty petoja, sillä niitä pidettiin uhkana riistalle. Murien tutkimukset kuitenkin todistivat, etteivät sudet olleet suuri uhka ohutsarvilammaskannalle ja susien hävittäminen lopetettiin.

Adolph Murien tytär, Gail

Murien perhe

Jotta Murie voisi tutustua suden luonteeseen ja sudenpennun kehitykseen mahdollisimman hyvin hän päätti varastaa pennun kasvatikseen. 15. toukokuuta 1940 hän otti yhden noin viikon ikäisen naaraspennun sudenpesästä. Pentu oli vielä sokea ja sen silmät aukesivat 23. toukokuuta. Pentu suostui pulloruokintaan ongelmitta ja kesäkuun 2. päivänä maitoa alettiin tarjota lautaselta. Kesäkuun aikoihin pentu pystyi myös hieman horjuen kävelemään ja myös sen sisarukset olivat alkaneet tallustella pesän ulkopuolella. Kesäkuun 25. päivänä Murie antoi pennulle ensimmäistä kertaa oravan syötäväksi. Pentu söi siitä hännänpään, etujalat, olkapään, kylkiluut ja sisäelimet.

Pentu oli erittäin ystävällinen ja sai jatkuvan hännän heilumisen ansiosta nimekseen Wags. Se ei aristellut vieraita ja yleensä lähestyi heitä ja antoi heidän silittää. Sitä pidettiin yleensä ketjussa keittiön oveen kiinnitettynä ja lähes joka päivä se sai juosta pihalla vapaana.

Vasen: Wags noin viikon ikäisenä, heti seuraavana päivänä pesästä oton jälkeen. Oikea: Kolmen viikon ikäisenä.

Kesällä Wagsin sukulaiset tulivat monesti vierailemaan Murien mökin lähettyville ja joskus pihaan asti. 11. elokuuta, seitsemän aikaan aamulla Murie näki mustan naarassuden vain muutaman metrin päässä kytketystä pennusta. Susi tuli samana iltana uudestaan ja Murie havahtui pennun vikinään. Nähdessään Murien susi lähti kulkemaan hitaasti pois, mutta kääntyi monta kertaa katsomaan taakseen, pennun vinkuessa ja hyppiessä ketjua vasten.

Kesän loppupuolella Wags alkoi hammastella ihmisten käsiä, ja vaikka se ei purrut kovaa alkoi Murie leikkiä sen kanssa hanskat päällä. Seuraavan vuoden keväällä tämä ärsyttävä tapa oli jo alkanut loppua. Pentuna Wags tuli kutsuttaessa Murien luokse, mutta syksyllä se alkoi hieman vastustella ketjuun sitomista.

Wags oli todella ystävällinen myös koirille. Kirjassa mainitaan etenkin huskyn urospentu, joka marraskuun alussa oli puolet Wagsia pienempi. Wags leikki hyvin hellästi pennun kanssa lähes päivittäin. Wagsin syödessä luita huskypentu saattoi tulla vaatimaan luita itselleen, jolloin paljon vahvempi Wags perääntyi ja luovutti luut. Huskyn kuroessa kiinni kaksikon kokoeroa Wags yhä alistui ja väisteli huskyn ärinöitä.

Wags ja koiranpentu

Keväällä 1941 Murien oli töidensä vuoksi  jätettävä Wags kansallispuiston pääkonttorin hoidettavaksi. Uudessa ympäristössä Wags oli levoton. Murie kävi vielä samana kesänä katsomassa Wagsiä ja susi aina tunnisti hänet.

Vuoden 1942 helmikuussa Murie sai kansallispuiston valvoja Frank Beeniltä kirjeen, jossa kerrottin myös Wagsin kuulumisista. Wags sai liikuntaa koirille tarkoitetussa juoksuvaijerissa, jonka se oli kahdesti onnistunut hajottamaan. Se oli yhtä ystävällinen kuin muutkin koirat. Saman vuoden huhtikuussa Been kirjoitti muistiinpanoja Wagsin kiima-ajan käyttäytymisestä. Been hämmästeli kuinka kiltti Wags oli yhä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Eräänä iltana kun Wagsiä oli siirretty juoksutusvaijerista takaisin ulkohäkkiin susi yllättäen tarttui taluttajansa hihaan kiinni, joka repeytyi irti. Kansallispuiston työntekijät uskoivat käytöksen johtuneen Wagsin kiima-ajasta, eikä vastaavaa ollut tapahtunut sittemmin. Wagsiä ei enää haluttu kuljettaa edestakaisin juoksutusvaijerista häkkiin, joten sille tehtiin oma, pidempi juoksutusvaijeri, jossa se sai olla kaiken aikaa.

Ystävällisen Wagsin yllättävältä vaikuttava muutos ei kuitenkaan ole kovin yllättävää, sillä kiima-aikaan sudet muuttuvat hyvin reviiritietoisiksi, äkkipikaisiksi ja ärtyneiksi hormoonihirviöiksi. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä winter wolf syndrome ja sen vakavuus on yksilöllistä. Kiima-ajan loputtua susi palautuu takaisin normaaliksi itsekseen. Todennäköisesti kiima-ajan käytösmuutokset ovat johtaneet sitkeisiin ennakkoluuloihin lemmikkinä pidettäviä "epäluotettavia" susia ja koirasusia vastaan.

En ole löytänyt tietoa mitä Wagsille tapahtui myöhemmin.