2 viikkoa koiran kanssa asuntolassa

Bono ei viihtynyt tarhassa, mutta tulipa kokeiltua

Blogi on viettänyt pientä hiljaiseloa opiskeluiden takia. Aloitin tänä vuonna opiskelun Kannuksen ammattiopistossa eläinhoitolinjalla, aikuisten puolella. Normaalisti paikan päällä järjestettävää opiskelua on noin viikko kuukaudessa, jolloin vain veivaan bussilla edestakaisin Pietarsaaresta Kannukseen saman päivän aikana. Näistä päivistä tulee melko pitkiä, mutta ne ovat yhä toteutettavissa. Nyt kuitenkin oli viikko normaalia teoriaopetusta, jota seurasi viikko harjoittelua heidän hoitolallaan. Työajat eivät millään sopineet bussiaikatauluihin, joten oli pakko majoittua Kannukseen ja ottaa koira mukaan. Kissat jäivät kotiin ja mummo kävi niitä vahtimassa. Koulun asunnot ovat kiven alla, mutta nyt oli onneksi pari vapaata paikkaa osan oppilaista valmistuessa.

Olin aluksi hirveän stressaantunut ajatuksesta ottaa Bono mukaan. Osa lukijoista saattaa tietää, että Bono on minulle 3-vuotiaana tullut entinen katukoira, joka olikin kivasta kuvauksestaan huolimatta hyvin reviiritietoinen ja pelkoaggre räyhääjä koiria ja ihmisiä kohtaan. Hirveän fiksu ja miellyttävä koira noin muuten, mutta ei tuota vieraiden epäilyä ole saatu kitkettyä useamman vuoden jälkeen ja tuskin koskaan saa. Myös automatkat stressaavat häntä hirveästi ja menomatkan menin opettajan kyydissä, jolloin Bono ripaloi auton takakonttiin. Paluumatkan tulin sedän ja faijan kyydillä jolloin tietenkään ei tapahtunut mitään noloa välikohtausta. Elo Kannuksessa sujui todella hyvin, vain pari kertaa tuo rakki pääsi räyhäämään muille ja eihän siitäkään nyt niin haittaa ollut, kun ei haukku haavaa tee.

Asuntola, jossa itse olin, oli koirallisille opiskelijoille tarkoitettu kolmen talon rykelmä, joissa kussakin oli kolme asuntoa. Asunnoissa oli yhteinen eteinen, keittiö, wc, sauna, pieni takapiha jossa 2 pienehköä koiran ulkohäkkiä, sekä 2 pientä lukittavaa huonetta, jotka olivat siis näitä varsinaisia omia asuinsijoja. Asunnot on suunniteltu koiria ajatellen, esimerkiksi heti eteisessä on pieni suihkutila, pistokkeet ja johdot ovat koirien ulottomattomissa, koiraportteja löytyy. Kämppikselläni oli kaksi koiraa, mikä ei ollut mikään ongelma, sillä koirat olivat joko ulkotarhassa tai omissa huoneissamme. Yhteentörmäyksiä ei tullut. Varmuudeksi käytin Bonolla aina kuonokoppaa yhteistiloissa ja ulkona asuntolan läheisyydessä. Koiria kuitenkin oli joka asunnossa vähintään yksi, eli pihalla saattoi tulla trafiikkia ja nurkan takaa voisi tulla yllättävä törmäys. Osalla oppilaista oli ihan pieniä pentuja, joten en voisi antaa itselleni anteeksi jos Bono pääsisi sellaista haukkaamaan, ja olisi hyvä jos olisin tulevaisuudessakin tervetullut asuntolaan. Kopan otin sitten pois jahka päästiin syrjemmälle seudulle, jolloin vaihdoin myös lyhyen hihnan fleksiin ja rakki pääsi paremmin irroittelemaan. Käytiin tuon kahden viikon aikana muun muassa tutkimassa autiotaloa, uimassa, ja Bono sai tehdä lempipuuhaansa eli metsästää kaikenmaailman myyriä. Uimisesta tuli vesihäntä, joka parani ketoriinin avulla noin viikon sisällä. Monta kivaa räpsyä sain kuvattua reissulta.

Muistini on niin surkea etten enää edes muista mitä tein ensimmäisellä teoriaviikolla. Ainakin jotain opetusta oli erilaisista metsätyypeistä ja käytiin autolla katselemassa millainen on kuiva metikkö ja millainen on lehto, ja niin edelleen. Yhtenä päivänä piti rottien ja marsujen kanssa räpeltää jotain ja ihastuin rottiin aivan kympillä. En ole koskaan ollut jyrsijöiden kanssa tekemisissä ja en yksinkertaisesti ymmärrä niiden elekieltä, joten olen aina ollut varuillaan niiden kanssa pureeko ne vai eivätkö. Mutta nämä rotat olivat niin ylisosiaalisia, etten voinut lopettaa niiden lääppimistä. Aloin jo miettiä josko ottaisin rottia itsellekin, tilaa kyllä olisi ja sopiva huone rottalaksi, mutta katsoo nyt.Mielenkiintoisin juttu oli kissojen ruumiinavaus, joka ilmeisesti oli vapaaehtoinen, mutta kyllä kaikki luokkalaiseni taisivat tulla siihen. Jokaiselle oli varattu kissan ruumis, jotka olivat ilmeisesti auton alle jääneitä tai löytöeläinkodeissa lopetettujen kattien ruumiita. Minä keräilen täytettyjä eläimiä, kalloja sun muita delanneita juttuja, joten olin aivan innoissani ajatuksesta saada mahdollisesti ilmaista tavaraa. Tein pakolliset sisäelimien irrotukset nopeasti ja sen jälkeen keskityin vain kissan nylkemiseen, sillä aluksi ajattelin epärealistisesti ottaa koko taljan itselleni. Tähän kuitenkin olisi kulunut aivan liikaa aikaa ja yksinkertaisesti en osaa, joten päädyin sitten irrottamaan toisen etujalan luut ja alaleuan itselleni. Nyt ne ovat pakkasessa ja odottavat lopullista siistintää. Pahin asia tässä oli oikeasti se haju, ihan hirveä mädän lemu. Todella mielenkiintonen kokemus ja ainakaan itse en saanut traumoja.

Mahduin minäkin

Koulun kiiltäväisiä ammuja

Kattia kanssa

Koululla on oma oppilaiden ja parin palkallisen pyörittämä hoitola, jossa hoidetaan koiria ja joskus kissojakin. Jokainen sai 2-3 hoitokoiraa, joita piti ulkoiluttaa kutakin 4 kertaa päivässä. Ja piti sitä omaakin koiraa ulkoiluttaa. Sanomattakin selvää, että jalat olivat tuon viikon aikana aivan paskana. Ulkoilutuksen lisäksi koirat piti ruokkia, niiden häkkejä piti puhdistaa, koko hoitola imuroitiin ja kuurattiin joka päivä. Siisteydessä oltiin hyvin tarkkoja, jotta mahdolliset sairaudet eivät pääsisi leviämään koirien keskuudessa. Tuon viikon aikana hoidin pääasiassa todella mukavaa vanhempaa saksanseisojaa ja energistä cavalierin pentua. Kumpikin oli omalla tavallaan tosi mukava koira. Seisojan ainut huono puoli oli, että hän veti koko lenkin ajan kuin veturi. Pentu taas poukkoili hihnassa joka suuntaan ja oli vähän väliä sotkeentunut remmiin. Koiria piti ruokkia täsmälleen omistajien ohjeiden mukaan ja kyllähän siellä oli joukossa myös sellaisia vanhan kansan ohjeita. Esimerkiksi kauhistelin, kuinka yksi koira söi aamulla puuroa, jossa oli vain muutama hassu lihanpala joukossa, ja illalla söi leivänsiivuja. Kyllähän koiralle tuo menee hätätilassa yhtenä hassuna päivänä, mutta että koko elämän söisi noin...

Palasin kotiin eilen. Maisemanvaihdos oli ollut virkistävää, mutta nyt on mukavaa olla kotona ja relata vähän. Ihan onnistunut reissu jälkikäteen katsottuna. Tähän blogiin aion lähiaikoina kirjoittaa ainakin Mustanaamion susiaiheisista seikkailuista ja jonkinlaista pohdintaa uniikkien hahmojen luomisesta. Minulla on myös melko uusi toinen blogi, Katkera Kuu, johon kirjoitan synkistä kauhu-, fantasia- ja tieteiselokuvista. Liittykää lukijoiksi, jos tälläinen kiinnostaa! Ainakin Jurassic Parkista on tulossa juttua tuonne lähiaikoina. Myös Suomen Hopeanuoli-fanit ry:ssä olen jotain saanut aikaan, olen etsinyt jäsenlehdelle uutta taittajaa ja nyt on tainnut löytyä pätevä ja innostunut tekijä.

Myyrien maistelija