Hopeanuoli-keräilykortit 3: Weedin lapsuus

Säilytyskotelon kansissa Weed (tekijä Lennö) ja Hirviö/Kaibutsu (tekijänä minä)

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n keräilykorttisarja sai jatkoa, tällä kertaa teemana oli "Weedin lapsuus", eli kirjat 1-10. Olin projektin päävetäjä, valitsin mukaan otettavat hahmot, kirjoitin kaikkien korttien tekstit ja piirsin viisi kuvaa. Projekti oli aika stressaava, koska kuten aina vastoinkäymisiltä ei vältytty ja projekti venyi pitkälle deadlinen jälkeen. Mutta en halua syytellä ketään, joten parempi olla puhumatta noista sen tarkemmin. Pääasia on, että kortit viimein valmistuivat ja ne olivat todella onnistuneita. Jälleen joudun pahoittelemaan surkeita valokuviani.

Piirsin säilytyskotelon/yllätyspussien takakanteen Kaibutsun (tai Hirviön, kuten se oli suomimangaan käännetty), tästä kuvasta löytyykin vaihe vaiheelta-kuvia aikaisemmassa blogipostauksessani. Olen yhä tyytyväinen tähän kuvaan, mutta harmikseni kotelossa kuva on vähän rakeinen. Olen aikaisemmin teettänyt printtejä tästä kuvasta ja niissä ei ollut samaa vikaa. Kenties kotelon pieni koko oli ongelmana. Säilytyskotelon saivat vain koko sarjan kerralla tilanneet ennakkotilaajat.

Neljä muuta piirtämääni korttikuvaa olivat Jet, Nero, Hougen ja Daisuke. Daisuken valitsin koska tiesin kokemuksesta kuinka vaikeaa olisi löytää ihmishahmoille piirtäjiä, joten uhrauduin heti ensimmäiseksi. Kohtaus, jossa Daisuke hoiti ampumahaavoja täynnä olleen Weedin oli vahvana mielessäni kun mietin sarjan alkupuolen tapahtumia. Tämä kuva on ehkä vähän yksinkertainen, mutta ihan sympaattinen. Hougenin valitsin koska tykkään piirtää lihaksikkaita, mastiffityyppisiä koiria. Mielestäni tausta onnistui tässä hyvin. Nero ja Jet olivat vähän outoja valintoja, jotka valitsin lähinnä sen takia etten halunnut heti omia kaikkien suosikkihahmoja. Etenkin Neron kuva oli mielessäni paljon siistimmän näköinen, mutta valitettavasti taitoni loppuivat kesken. Jälki on näin jälkikäteen katsottuna aika haparoivaa ja käärme näyttää mölliltä.

Sarjassa on yhteensä 48 korttia. Mukana olivat seuraavat piirtäjät: A.vulgaris, Evan D Wolf, Fjalle, Hohtis, Jargonfox, Karma, Katsa, Kurome, Kuuda, Lennö, Meepa, Nara, Narncolie, NightWolf-_-, Pur-kissa, Raezla, Riikin, Saiccu, SaQe, ja Suetic.Mukana on paljon erilaisia tyylejä, digitaalista ja perinteistä taidetta. Osa piirtäjistä on ollut mukana aiemmissa sarjoissa ja osa oli täysin uusia. Etenkin vanhoihin sarjoihin osallistuneiden kuvia on mielenkiintoista katsoa, sillä niistä näkee niin selkeästi piirtäjän kehittyneen sarjojen välillä.

Tässä alempana joitain lempikorttejani. Koetin valita vain yhden kuvan per piirtäjä. Valinta oli vaikeaa, koska tässä sarjassa oli mielestäni todella paljon hienoja kuvia. Pidin myös paljon siitä kuinka moni kuva oli selkeästi tietystä kohtauksesta. Tykkään siitäkin, että mukana oli paljon puolituntemattomia sivuhahmoja. Päätin, että olisi järkevintä jakaa todella pitkä Weed -sarja useampaan osaan, jotta voisimme jatkaa keräilykorttien tekoa vielä pitkään ja voisimme käydä läpi mahdollisimman monta hahmoa. Pelkkä Hougen -saagakin on tolkuttoman pitkä ja sen tiivistäminen korttien takapuolelle olisi ollut todella haasteellista.

GB:n tekijä Hohtis, Kagetoran tekijä Evan D Wolf, Demonin tekijä Kuuda, Lennyn tekijä Katsa, Sasuken tekijä A.vulgaris, Hookin tekijä SaQe, Rocketin tekijä Narncolie, Johnin tekijä Fjalle ja Heulerin tekijä Pur-kissa.

Koko sarjaa ei voi enää ostaa kerralla. Kortit ilmestyvät jossain välissä Hopeapuotiin myyntiin yllätyspusseissa.

Tähdenlento 13

Kannen tekijä Suetic

Olen viimein kotiutunut koulun asuntolasta ja postissa oli sillä välin tullut Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n uusin jäsenlehti ja myös pakka uusimpia keräilykortteja. Kortit käyn läpi myöhemmin. Uusin Tähdenlento ehti vielä ilmestyä jäsenille ennen joulua ja teemana oli eläinsuojelu. Pahoittelen todella hämäriä kännykkäkuvia tällä kertaa!

Alunperin teemaan olisi pitänyt yhdistyä myös Kaibutsu -saaga, mutta siitä ei tullutkaan yhtään juttua lehteen ja alkuperäisestä ideasta on jäljellä enää kansi. Kaibutsusta oli lupailtu kahta juttua, mutta tekijä viime metreillä päättikin ettei tee niitä. Tilalle sainkin fanitarinaa Juhomorolta ja sitten tilaa ei ollutkaan enää millekään lisäjutuille, vaikka A.vulgaris tarjoutui tekemään Kaibutsusta hahmoesittelyn. Harmittavasti nykyinen kansi ei siis oikein välitä eläinsuojeluteemaa ja saattaa tuntua irralliselta sisältöön verrattuna. Paremmin tunnelmaltaan eläinsuojeluteemaa tukemaan olisi mielestäni sopinut A.vulgariksen tekemä hempeä takakansi. Mutta näitä kämmejä sattuu aina, sen kanssa pitää vain elää.

Eläinsuojeluteema tulee todella hyvin esille, mukana on kepeämpiä ja vakavempia juttuja monesta eläinlajista. Supa Salon rescuekissoista oli kiva lukea, hänellä oli oikein luonteva kirjoitustyyli ja tekstistä kävi oikein hyvin ilmi kuinka paljon vaivaa hän oli laittanut kissojen kuntoutukseen. Aino Isojärvi antoi luvan käyttää hänen vanhaa analyysiaan Uljas Musta -klassikkokirjasta. Analyysi oli todella mielenkiintoinen, mutta näin jälkikäteen ajateltuna vähän liian pitkä lehteemme, sillä siihen ei mahtunut kuvitusta mukaan ja se jäi ikävän tekstiseinän näköiseksi. Uskon kuitenkin, että ainakin vanhempia lukijoita voi ilahduttaa tälläiset syvät analyysit klassikoista.

Itse kirjoitin taas hirveästi tavaraa. Viime numerosta alkoi susisaagan viimeisistä susista kertova fanitarinani Tengu, joka päättyi tässä numerossa. Tosin saatan kirjoittaa sille vielä jatko-osan. Eläinsuojeluteema antoi minulle tekosyyn kirjoittaa jutun vankeuden miekkavalaista, joka on aihe, joka aina saa mieleni kuohumaan, vaikka noin muuten en mikään ituhippikettutyttö olekaan. Miekkavalasjuttu olikin se, minkä julkaisua odotin kaikista eniten. Jossain välissä huomasin, että Ginga-/Takahashi -jutut olivat vähissä, joten luin Fangin uudestaan ja kirjoitin vähän teemaan liittyviä mietteitä siitä. En alunperin pitänyt tästä sarjasta, mutta uusintakierroksella aloin arvostaa sitä enemmän. Kirjoitin jotain muitakin juttuja ja haastattelin ihmisiä. En noista muista jaksa enempää kirjoittaa.

Tarvittavaa kepeyttä toivat mukaan onneksi Zerwolfin juttu improsarjakuva Suden Jääkaudesta, sekä Juhomoron kuvittama Puuhapalsta. Olen ollut erittäin tyytyväinen siitä kuinka Juhomoro on aktivoitunut yhdistyksessä. Tässä numerossa alkoi hänen uusi fanitarinansa, jonka hän on myös hienosti kuvittanut, ja hänen kuvituksensa ja remasteroimansa animekuvat ovat olleet todella hyödyllisiä. Hän myös ryhtyi Jäsenpostin (joka siis on eri asia kuin jäsenlehti) taittajaksi ja ensimmäiset nyt ilmestyneet postit olivat täysin ammattimaisen näköisiä.

Kritiikin aihetta on myös tässä lehdessä. Gingaan ja Takahashin töihin liittyviä juttuja ei ole mielestäni tarpeeksi. Huomasin, että lähes kaikki kirjoittajat halusivat mieluummin kirjoittaa eläinsuojelujuttuja oikean maailman eläimet mielessään. Taitto on laadukasta, mutta mukana on ehkä liian monta tylsän valkoista sivua, joka on pahimpana ongelmana jo mainitussa Uljaan Mustan artikkelissa. Taiton kanssa oli tällä kertaa vähän liian kiire ja olen siirtänyt deadlineja ensi vuodelle, jotta taitolle olisi enemmän aikaa.

Kuitenkin tämä on mielestäni oikein onnistunut numero ja mielenkiinnolla kuulisin siitä palautetta! Ei-jäsenet voivat tilata numeron Hopeapuodista, kunhan se piakkoin lisätään sinne.

Syksyn kuulumisia

Blogeissa on ollut hieman hiljaisempaa, kuin tavallisesti, tai ainakin on tuntunut siltä, tiedä sitten onko kukaan huomannut. Tulin 19.10. Kannukseen koulun asuntolaan ja olen täällä todennäköisesti 15.12. asti. Harjoittelen täällä traktorin ajoa ja navettahommia ja teen sitten viimeiset näytöt. Toivon hartaasti, että joulukuussa saan tutkinnon valmiiksi. Hieman ennen tänne tuloa kävin myös ensiapukurssilla.

Olin viimeksi asuntolassa vuonna 2018, josta kirjoitin myös postauksen. Muistan olleeni tuolloin hyvin hermostunut siitä kuinka asuntolaelämä sujuisi Bonon kanssa - Bono on ollut hyvin haastava koira ja käyttäytyy reaktiivisesti koiria ja tietyissä tilanteissa myös ihmisiä kohtaan. Kokeilu sujui silloin hyvin. Tällä kertaa en epäröinyt yhtään ja kuonokoppakin jäi kotiin.

Moni ei varmaan tajuakaan kuinka paljon ongelmia minulla oli tämän koiran kanssa alkuaikoina. Parin viime vuoden aikana Bonossa on tapahtunut todella suuri muutos parempaan. Suurimpana katalysaattorina toimi rivitaloon muuttaminen. Kerrostalossa Bono stressasi naapureiden ääniä ja oli aina henkisesti raskas operaatio kulkea portaat kolmannesta kerroksesta ylös alas, koska Bono saattoi raivostua jos yhtäkkiä joku tulisi vastaan tai avaisi oven. Myös kerrostalon pihalla sama juttu, yllättäen eteen pölähtävät ihmiset saivat raivarin aikaan. Rivarissa Bono on viimein päässyt tottumaan ohi kulkevaan elämään katselemalla ikkunasta maan tasolta, sekä oleskelemalla omalla pikkupihallaan, josta se voi turvallisesti seurata ohi kulkevaa naapurustoa. Rivarielämän aikaansaama muutos on todella huomattava ja Bono on todella rauhallinen nykyään.

Sama rauhallisuus on jatkunut täällä asuntolassa. Olemme majoittuneet isoon omakotitaloon, jonka yläkerta on jaettu kahtia ja me asumme toisella puolella. Toisella puolta yläkertaa asuu myös joku koiransa kanssa, samoin alakerta on jaettu useampaan huoneeseen joissa on asukit koirineen. Jokaisella on omat vessat. Yhteisiä tiloja ovat keittiö ja suihku. Bono on ollut täällä hiljaa, mutta samaa ei voi sanoa muista koirista... Alakerrassa on kaksi koiraa, jotka haukkuvat päivittäin kuorossa, joskus jopa keskellä yötä innostuvat haukkumaan jotain. Myös pari pentua vikisee välillä. Bonoa nämä äänet eivät stressaa enää ja mietin jopa, että se saattaisi tämän uuden sisäisen rauhansa löydettyään jopa sopeutua uudestaan kerrostaloon. Joskin en kyllä ikinä enää halua muuttaa takaisin kerrostaloon. Muutaman kerran se on varoitushaukkunut ihmisille ja koirille ulkona, joko yllättävissä törmäyksissä, toinen koira on aloittanut haukkumaan sille, tai sitten pimeällä. Se on ihan ok ja Bono on rauhoittunut nopeasti tilanteen jälkeen. Suurimmaksi osaksi Bono pystyy nykyään hillitsemään itsensä nähdessään vieraita ulkona. Ovista ulos kulkiessani pidän siitä kahvapannasta kiinni varmuuden vuoksi, jos nyt oven takana olisi joku.

Aluksi olin todella harmistunut siitä ettei tässä talossa ollut kaikilla omia ulkotarhoja, kuten viime kerralla. Talon takapihalla on vain yksi isohko tarha, mutta muut asukit eivät vaikuta käyttävän sitä juuri koskaan. Koskaan se ei ainakaan ole ollut varattuna, kun olen muutaman kerran koiran tunkenut sinne. Huomasin myös, ettei Bonoa tällä kertaa ole haitannut olla tarhassa, joskin se lähinnä istuu siellä paikoillaan odottamassa. Viime kerralla asuntolan tarha oli niin pieni ja vain yhdestä seinästä näki ulos, tai jos halusi nähdä enemmän piti nousta kopin päälle, josta sitten näkyi heti vierustarhan asukin pärstä. Sinne jääminen oli varmaankin ahdistavaa. Tämä isompi tarha, jonka kolmesta seinästä näkee ulos on selkeästi mukavampi ja olisi kyllä hirveän kätevä kotonakin. Bono on täysin rauhallinen ja hiljainen kun jätän sen yksin asuntolaan, mutta vaihtelun vuoksi jätän sen välillä ulkotarhaan kun sellainen kerrankin on käytettävissä. Salaa olen seuraillut miten koira käyttäytyy siellä ja kyllä se pystyy olemaan hiljaa jos etupihalla ulkoilutetaan koiria, kunhan eivät ihan viereen tule, silloin tulee varoitushaukkua.

Asuntola oli muuten aika kylmä kun tulin tänne. Heti aluksi väänsin kaikki patterit täysille, mutta ensimmäinen yö oli silti kylmä. Bono myös tippui sängyltä monta kertaa yön aikana, joten laitoin sitten patjan lattialle patteriin kiinni.

Ennen tänne tuloa huomasin myös, että pankkikorttini oli ruvennut halkeamaan. Onneksi koululle ja pankille sopi, että tilasin uuden kortin infoon. 

Tällä koulun alpakalla on cool kalloa muistuttava naamio

Aiemmin tänä vuonna innoistuin hankkimaan koiralle tempputitteleitä, siitä kerroin enemmän tässä postauksessa. Tuon tekstin jälkeen korotin vielä rakin arvonimen Expert Trick Dogiksi (ETD). Innostuin myös osallistumaan Facebookissa toimivan World Online Dog Shown hupikisoihin, lähinnä taas temppuja koskeviin juttuihin ja voitimme muutaman todella näyttävän ruusukkeen sieltä. Huomasin myös amerikkalaisten koirankouluttajien puhuvan upouudesta Cooperative Care Certificate -tittelistä, jonka tarkoitus on mitata kuinka oma-aloitteisesti ja rauhallisesti koira antautuu hoitotoimenpiteisiin. Idea on tosi hyödyllinen ja koska tittelin voi ulkomaalainenkin saavuttaa hankin Bonolle tuon ensimmäisen tason. Tehtävät oli helppo videoida takapihalla ja koetan varmasti saada jäljelle jäävät tasot myös, kunhan joskus palaan kotiin. Venäläinen alennuskorikoirani on siis nyt virallisesti Bono ETD CCC1. Jee!

 Jotain tapahtuu myös Suomen Hopeanuoli-fanit ry:ssä. Uusin Tähdenlento on taitossa ja olen nähnyt siitä jonkin verran sneak peekkiä, pitääkin kysyä nyt viikonloppuna taas päivitystä missä mennään. Uudet keräilykortit ovat tulleet painosta ja A.vulgaris postittaa ne, harmi kun en itse pääse niitä hypistelemään vielä pitkään aikaan kun postini ovat keräilyssä. Teen niistäkin sitten postauksen kunhan joskus pääsen kotiin. Syyskokouksessa myös päätettiin, että minä ja Juhomoro otamme muutaman kerran vuodessa ilmestyvän Jäsenpostin vastuullemme. Teemme par'aikaa uutta Jäsenpostia, jonka olisi tarkoitus tulla jäsenille vielä tänä vuonna. Suunnittelen myös yhdistykselle virtuaalista lemmikkinäyttelyä (kaikkien näiden koronan aikaisten nettinäyttelyiden inspiroimana), jonka palkintobudjetista päästiin viime kokouksessa yhteisymmärrykseen. Näyttely tulisi pyörimään Facebookissa ja siihen voisivat osallistua myös ei-jäsenet.

Nara piertelee, osa 26: Roosa

Tämän kuvan tein lahjana eräälle nettikaverilleni, jonka koiraa olen ihaillut etäältä jo pitkän aikaa. Muistaakseni kuva valmistui joskus keväällä. Kuvaa ei ole piirretty minkään tietyn valokuvan perusteella ja totta puhuen väritys ei lopulta näyttänyt niin paljon oikealta koiralta... mutta ajatus tärkein.

Luonnos. Halusin tehdä rauhallisen kuvan, jossa koira näyttäisi viisaalta ja lempeältä ja ympärillä olisi jotain luontoa. Etualan oksista luovuin laiskuuden takia.

Käytin pitkästä aikaa värillisiä ääriviivoja. Välillä minulla on vaiheita, jolloin käytän paljon värillisiä ääriviivoja, tällä hetkellä olen taas alkanut laiskottelemaan ja teen viivat perinteisellä mustalla. Skannasin myös valmiit ääriviivat, ihan sen takia jos väritys menisi pieleen ja ehkä ääriviivaversiolle on joskus jotain käyttöä.

Ensimmäinen värikerros on ohut ja hutaistu puuvärikerros. Tämän päälle laitoin vesiväriä.

Tässä vaiheessa mokasin, vaikka en vielä tiennyt sitä. Aioin seuraavaksi värittää taustan ja sen takia levitin maskinestettä suojaksi puunlehtien, oksan, kuun reunojen ja reunimmaisten karvojen päälle. Maskineste näkyy vihertävänä mönjänä kuvassa. Maskineste on täysin uusi juttu minulle ja ehkä käytin sitä väärin, mutta taustan värityksen jälkeen en saanut sitä kuoriutumaan pois kunnolla, minkä takia etenkin puunlehdet tulivat epämääräisen näköisiksi.

Toinen kokeellinen juttu oli merisuolan käyttö taustassa. Olen useamman kerran kokeillut suolattaa taustoja ja en tiedä mitä teen väärin, kun väri ei vain muodosta yhtä hienoja huurremaisia kuvioita kuin muilla...

Vesivärien kuivuttua laitoin päälle taas uuden puuvärikerroksen, ja taisin myös vähän Copic-tusseja käyttää myös. Laitoin aika paljon vaivaa puunlehtiin, joten olin kyllä hiton pettynyt kun maskinesteen alta paljastui todella epämääräistä värimössöä.

Koetin pelastaa puunlehdet ja muut kadonneet yksityskohdat tekemällä ääriviivat uusiksi värimössön päälle, mutta lopputulos on yhä mielestäni epäonnistunut. Lisäsin vielä valkoisella geelikynällä tähtiä sun muuta. Tämä kuva oli vähän epäonnistunut monessa mielessä, mutta onneksi lahjana kelpaa.

Nara piertelee, osa 25: Tenguja

 Piirsin nämä kuvat alkuvuodesta Tähdenlentoon nro 12, jossa on Tengu -fanitarinani ensimmäinen osa. Tengu on grönlanninkoiran ja suden (huom, Hopeanuolessa esiintyneen suden, joka näytti lähinnä saksanpaimenkoiralta...) sekoitus. Luonteeltaan hän on herkkä, pohtiva, oikeudenmukainen ja tarinan alussa yhä epäröivä ja arka, mutta kenties pienellä rohkaisulla asia voisi muuttua.

Aluksi tarkoituksenani oli piirtää Tengu astumassa ulos luolasta, joka olisi sopinut paremmin tekstin kanssa yhteen. Puhtaaksipiirtovaiheessa asento kuitenkin muuttui paikallaan pönötykseksi ja luolaideakin hylättiin. Hahmon ilmekin muuttui ehkä hieman, luonnoksessa Tengu on ehkä aavistuksen pelokkaamman näköinen. Halusin piirtää fanitarinan kuvat melko realistisesti, joten hahmojen ilmeetkin ovat aika vähäeleisiä.

Siitä se lähtee etenemään, hyvin hitaasti. Pää ja edessä oleva eturaaja on piirretty läpi luonnoksesta, mutta loput ruumiista ja tausta on piirretty suoraan luonnostelematta.

Tätä taustaa oli oikeasti kivaa piirtää, vaikka se oli hemmetin työläs. Kiroilin itsekseni monta kertaa etenkin noiden neulasten kanssa.

Skannasin mustavalkoisen version. Mikäli väritys menisi pieleen, niin ainakin tämä versio olisi koneella yhä olemassa. Mustavalkoisia versioita kuvista on myös muuten vain hyvä olla olemassa, jos niitä nyt joskus tarvitsisi johonkin...

Väritys on tehty lähes kokonaan vesiväreillä. Vesiväripohjan päälle olen joihinkin kohtiin lisännyt vielä puuväriä ja valkoista geelikynää.

Pidän valmiista kuvasta hyvin paljon, vaikka itse sen sanonkin. Ainoana harmituksena ääriviivoihin käyttämäni musta kynä ei erotu kovin hyvin vesivärin alta, senkään jälkeen kun vahvistin ääriviivoja. 

Tein myös yksinkertaisen kuvan Tengusta leikkimässä Chibin kanssa (Chibi, eli aikuisena Tesshin). Puhtaaksipiirtovaiheessa käänsin luonnoksen toisin päin, jotta voisin samalla korjata mahdollisia anatomiapieruja.

Ääriviivat tässä olivat tosi kivat mielestäni, mutta jälleen ne jäivät värityksen alle... Jälleen kerran harmitti jälkikäteen etten tajunnut skannata ääriviivaversiota. Ensimmäinen värikerros on puuväriä.

Puuväri on tasoitettu käyttämällä vaaleanruskeita Copic-tusseja ja valkoista geelikynää on eksynyt tännekin. Tämä kuva ei vaan halunnut skannautua kunnolla. Mustat ääriviivat eivät näytä kunnon mustilta. Harmittaa. :( Ilmeisesti käyttämäni musta kynä heijasti skannerin valoa, jolloin ääriviivat näyttävät harmahtavilta.

Tähdenlento 12

Kannen tekijät Raezla & Hopeakuu

Kirjoitan uusimman Tähdenlennon arvion vähän myöhässä. Alunperin minulle lähetetty lehti ei koskaan saapunut perille ja sain korvaavan kopion tänään. Tässä numerossa teemana olivat japanilaiset rodut ja teema tulee mielestäni tarpeeksi hyvin esille. Harmittavasti tähänkin numeroon oli kaavailtu artikkeleita, joiden kirjoittajat eivät lupailuistaan huolimatta lopulta saaneet juttuja valmiiksi. Yksi näistä oli shikokunkoiran rotuesittely, joka olisi niin hyvin tukenut teemaa. Mutta ilmankin pärjättiin.

Kirjoitin tähän numeroon aika paljon tavaraa. Olin oikein innoissani, kun pystyin kirjoittamaan erittäin vähän tunnetusta Takahashin Jaguar -tarinasta (iso kiitos Nawulfille, joka skannasi sarjakuvan!), sekä artikkelin Shiroi Senshi Yamaton ja Hopeanuolen yhtäläisyyksistä. Pidän Yamatosta ihan hirveästi ja aion tulevaisuudessakin keksiä tekosyitä kirjoittaa siitä lisää. Tein myös lyhyemmän jutun Yamatossa esiintyneestä Dandy Billin hahmosta, Fujin hahmoesittelyn, jutun Japanin epävirallisista koiraroduista, sekä suomensin erään amerikkalaisen kishukasvattajan artikkelin kishun ja suden sukulaisuudesta. Tämän jälkimmäisen jutun julkaisusta olin myös todella innoissani. Kishun rotuesittely on toki ollut jo eräässä aikaisemmassa numerossa, mutta tämä uusi artikkeli toi ihan uutta näkökulmaa rotuun.

Näiden lisäksi kirjoitin myös vuoden alussa pitkän Tengu -fanitarinan, jonka jaoin kahtia ja ensimmäinen osa ilmestyi tässä numerossa. Seuraava ja viimeinen osa ilmestyy numerossa 13, vielä tämän vuoden puolella. Tengu kertoo susisaagan jälkeisistä tapahtumista ja jäljelle jääneistä susista. Nimikkohahmo Tengu on uusi hahmo, joka on susien päällikön, Reiman ja grönlanninkoiran jälkeläinen. Tengu on elänyt ylisuojelevan isänsä ja sodan varjossa, eikä hän oikein luota omiin kykyihinsä. Tarinassa seurataan Tengun rohkaistumista ja kerrotaan miksi Ouun laumaan liittyneet sudet lopulta lähtivät pois. Ongelmallisimmaksi koin mangassa esiintyneet susien loitsut ja erikoisiskut, jotka oli pakko ottaa kirjoitukseen mukaan. Suunnittelen jo pikkuhiljaa tarinalle jatkoa ja saatan julkaista tarinan joskus tässä blogissa, mutta minun on odotettava vähintään vuosi kummankin lehden julkaisusta. Kirjoitan myös tällä hetkellä fanitarinaa Hidetoshista ja Johnista, joka on myös jaettu kahtia ja julkaistaan ensi vuoden lehdissä.

Sitten muiden kirjoituksiin! Mielestäni lehden kenties parasta antia on Aino Isojärven todella pätevä ja syvällinen analyysi Jack Londonin Erämaan kutsusta. Kirjoittaja on aikaisemmin julkaissut näitä tekstejä Suden sade -nimisessä blogissa, joka on sittemmin poistettu näkyvistä. Olen erittäin iloinen, että hän suostui julkaisemaan tekstejään Tähdenlennossa ja myös seuraavassa numerossa tulee olemaan häneltä tekstiä. Erämaan kutsu on toki relevantti nyt uuden elokuvan ansiosta, mutta Jack Londonin tarinat ovat ikivihreitä ja etenkin vanhemmat Hopeanuoli-fanit varmasti mielellään lukevat niistä.

Lehdessä on myös jutut viime vuoden Gingaconista (kirjoittajana A.vulgaris), sekä Raezlan raportti yhdistyksen viime vuoden saavutuksista. Kumpikin herätti minussa muistoja ja niitä oli miellyttävää lukea. Vuosi 2019 tuntuu olevan jo valovuosien päässä tämän vuoden ollessa niin raskas. Raezla kirjoitti jutun rotupuhtauden turhuudesta, joka on hyvä ja aina ajankohtainen aihe, joskin itseäni jäi häiritsemään kuinka hän kirjoitti akitojen terveyden olevan kuralla, muttei antanut esimerkkejä niiden terveysongelmista. En yhtään epäile väitettä, mutta väitteitä kannattaa aina jotenkin perustella. Vaihtelua ikuisiin koira-aiheisiin toivat vakiopalsta Pujon omituiset otukset, sekä juttu Renan akaattikotiloista. Rena kirjoitti myös kiinnostavan pohdinnan onko Ouun lauma kultti. Tälläisiä ihan uusia näkökulmia kaivattaisiin ehdottomasti lisää ja ne pitävät Ginga-aiheen freesinä.

Taittaja Nemi on tehnyt todella hyvää työtä ja mikäli muistan oikein teki sen hyvin nopeasti. Tylsiä valkoisia sivuja on vain vähän ja kuvat on sommiteltu hyvin. Etenkin kishu- ja Erämaan kutsu -artikkelien metsätaustat miellyttivät. Hän piirsi myös todella tunnelmaisen Akatoran pääkirjoituksen taustaksi. Olen hirveän tyytyväinen, kun lehteä taittaa niin luotettava, oma-aloitteinen ja taitava taittaja.

Olen tyytyväinen tähän numeroon. Siinä on vaihtelevasti sisältöä, mutta teema tulee silti esille. Sain kirjoittaa paljon itseäni kiinnostavia juttuja. Edellinen numero oli mielestäni päätoimittaja"urani" pohjanoteeraus, joten olin helpottunut, että tähän numeroon löytyi eri kirjoittajia ja hyviä, erilaisia aiheita. Myös seuraava numero on todella mielenkiintoinen ja tällä hetkellä taitossa.

Ei-jäsenet voivat tilata tämän numeron Hopeapuodista. Kuka tahansa voi osallistua Tähdenlennon tekoon ja mikäli tämä kiinnostaa minulle voi laittaa emailia osoitteeseen naravox@gmail.com

Bonon kevättä ja kesää

Kirjoitan aika harvoin koirastani Bonosta tänne, vaikka olisi varmaan ihan kiva kirjoittaa useamminkin. Joskus ajatus kirjankin kirjoittamisesta tästä tyypistä kummittelee mielessä. Tällä kertaa kuitenkin kerron vaan joitain tämän kevään ja kesän tapahtumia.

Ennen coronaa olin suunnitellut meneväni Kannukseen maaseutuopiston asuntolaan Bonon kanssa, jotta voisin tehdä näyttöjä koulun hoitolassa ja navetassa. Corona kuitenkin pisti suunnitelmat jäihin ja olin täysin tyhjän päällä kauan aikaa. Vasta heinäkuun alussa pääsin viimein harjoittelemaan kotikaupunkini lähellä olevaan koirahoitolaan/löytöeläinkotiin ja teen siellä näyttöjä.

Pitkän tyhjäntoimittajana olemisen aikana minulla oli kuitenkin enemmän aikaa Bonolle ja huomasin ulkomaalaisten koiraihmisten puhuvan temppukoiratitteleistä, joita voisi coronankin aikaan suorittaa kotioloissa. Suomessa näitä titteleitä ei järjestetä, mutta Amerikassa ne ovat ihan virallisia ja Amerikan Kennelliiton (AKC) tunnustamia. Do More With Your Dog on AKC:n ohella yksi tälläisten järjestäjä ja koska AKC ilmeisesti olisi vaatinut koirani olevan rekisteröity heidän rekisteriin käytin DMWYD:n palvelua. Bono sai heiltä kolme titteliä, joista Advanced on tällä hetkellä korkea-arvoisin. Advanced -titteliä varten Bono teki videolla yhteensä 30 eri käskyä ja nämä videot lähetettiin Facebookissa arvioijalle hyväksyttäviksi. Alinta Novice -titteliä varten koiran pitää suorittaa 15 käskyä, jotka saa valita listasta, ja käskyjen määrä vähenee ylemmillä tasoilla, mutta samalla vaikeusaste nousee. Bono osaa paljon kaikkea "turhaa", jota olen opettanut sille esimerkiksi valokuvausta varten, mutta se on todella reaktiivinen, joten sitä ei valitettavasti voi viedä edes mätsäreihin. Todella mukavaa siis, että tälläiset toivottomat tapauksetkin voivat saavuttaa jotain.

Osallistuin myös World of Lupines Foundationin nettishowhun, jossa Bono voitti mitalin olemalla paraskuntoinen seniori. W.O.L.F. on kansainvälinen yhdistys, joka edesajaa susimaisten koirien vastuullista jalostusta ja seurailen mielenkiinnolla heidän touhujaan. Bono ei tietenkään tälläinen koira ole, mutta joihinkin nettishown luokkiin saivat osallistua kaikki rodut/roduttomat. Myönnän kyllä, että käytin kisassa vuotta vanhaa kuvaa Bonosta, jolloin se oli nykyistä lihaksekkaampi, mutta kuvan oton aikana se sopi jo senioriluokkaan. Olen kyllä yrittänyt reenata tuota rakkia ja hankin uudet painovaljaat sille, mutta ei se vaan tunnu saavan lihasta entiseen tapaan. Bono täyttää 8 vuotta 26.7. ja on ollut kanssani viisi vuotta.

Viime torstaina olimme lenkillä läheisellä pellolla, kun kuulin jotain räpistelyä ojasta. Syvässä ojassa, joka oli täynnä epämääräistä paskalillua, oli todella väsynyt lokki, jonka toinen siipi oli poikki. Se ei päässyt enää ojasta pois. Halusin auttaa sitä, mutta en halunnut mennä mutapaskasohjoon. Uskokaa tai älkää, mutta käskin Bonoa hakemaan linnun ja niin se tekikin, ottaen linnusta kiinni varovaisesti pelkillä etuhampaillaan, toi sen ylös ja päästi irti kun pyysin. Vaikka Bono osaa paljon, niin noutoa en koskaan ole saanut sille opetettua. Se ei juuri ikinä leiki enää, oli mikä vinkupallo hyvänsä niin ei vain kiinnosta. Mutta tässä tapauksessa lokki oli sillekin tarpeeksi kiinnostava, jotta koira haki sen, mutta ei tarpeeksi kiinnostava, että se olisi tappanut sitä. Bono kyllä haisteli lokkia kauan, mutta koska lokki ei juurikaan liikkunut ei se triggeröinyt Bonon viettejä. Myyriä, hiiriä ja muita jyrsijöitä se kyllä tappaa heti nähdessään.

Hain kotoa kissankantokopan ja toin lokin takapihalleni, jossa se söi vähän turvotettua nappulaa. Vähän naivisti elätin toivoa, että kenties paikalliset eläinsuojelutyypit haluaisivat saada sen siiven kuntoon. Valitettavasti minulle kuitenkin sanottiin, ettei lokkia aiota auttaa ja ainoa vaihtoehto on lopetus. Ymmärrettäväähän tuo on, lokkeja on kaikkialla ja ei kaikkia loukkaantuneita villieläimiä voida auttaa. Eri asia, jos kyseessä olisi jokin uhanalainen laji. Sovimme, että lokki tultaisiin hakemaan seuraavana päivänä työharjoitteluni jälkeen.

En mielelläni olisi lopettanut eläintä itse, sillä olin jo hieman kiintynyt lokkiin ja pelkäsin, etten saisi sitä kivuttomasti heti hengiltä. Kuitenkin yöllä lokin hengitys alkoi olemaan todella vaivalloista. Minulla on astma, ja ennen toimivien lääkkeiden löytymistä olen joutunut useaan kertaan käymään ensiavussa astmaiskujen takia, joten tiesin millaista helvettiä heikossa hapessa oleminen on. En pystynyt antaa lokin kärsiä yön ja koko työpäiväni ajan, joten päätin lopettaa sen itse. Käärin sen pyyhkeeseen ja löin sitä vasaralla päähän pari kertaa. Lokki kuoli heti. Harmitti hyvin paljon ja silittelin kuollutta lokkia jonkin aikaa. Sen silmät olivat kiinni ja sen ilme oli jotenkin surullinen, tai todennäköisesti vain näin sen sellaisena siinä mielentilassa. En kuitenkaan jäänyt vellomaan tätä ja seuraavana päivänä mennessäni työharjoitteluun touhuamaan hoitokoirien ja löytöeläinten kanssa oli tapaus jo poissa mielestäni.