perjantai 28. kesäkuuta 2019

Shiroi Kiba - White Fang Monogatari


NIMI: Shiroi Kiba - White Fang Monogatari (白い牙ホワイトファング物語)
VUOSI: 1982
OHJAAJA: Souji Yoshikawa

Shiroi Kiba Monogatari on jälleen yksi Jack Londonin Valkohammas -kirjaan (joka Suomessa tunnetaan myös nimellä Susikoira) perustuva elokuva. Tätä tarinaa on jauhettu blogissa jo monessa muodossa ja pakko myöntää, että alan puutua siihen. Tässä animessa tarinaan oli kuitenkin otettu jotenkin freesimpi lähestymistapa ja joitain asioita hieman muutettu, joten elokuvaa oli mukava seurata.

Pieni intiaanipoika Mit-Sah haaveilee koirasta, mutta hänen isällään ei ole varaa ostaa sellaista. Isällä on vuosia sitten ollut koirasusi, joka kuitenkin katosi metsään, ja hän ehkä puolivitsillä ehdottaa, että Mit-Sah voisi hankkia itselleen suden. Mit-Sahin isän entinen koirasusi Kiche on yhä elossa ja on saanut puhtaan suden kanssa pentuja. Yksi niistä on Valkohammas, joka on pentueen pienin ja uteliain pentu. Valkohampaan tutkiessa metsää ilves hyökkää pesäkololle ja tappaa Valkohampaan sisarukset ja isän. Myös emo Kiche on lähellä menettää henkensä ja Valkohammas saa arven kasvoihinsa.

Eräänä päivänä Mit-Sah ja Valkohammas tapaavat toisensa ja Mit-Sah kaappaa pennun itselleen. Kiche tunnistaa Mit-Sahin isän entiseksi omistajakseen ja koirasudet liittyvät intiaanikylään. Mit-Sah oppii vastuulliseksi kouluttaessaan Valkohammasta. Rahapulassa oleva isä joutuu myymään Kichen, mutta elanto on yhä uhattuna ja perhe päättää muuttaa työn perässä kaupunkiin. Elämä näyttää hymyilevän hetken, mutta ilkeä koirataisteluita harrastava mies juonittelee Valkohampaan itselleen.



Toisin kuin muut sarjakuva- ja elokuvaversiot tästä tarinasta Shiroi Kiba Monogatari nostaa Mit-Sahin toiseksi päähenkilöksi. Tämä toimii hyvin ja elokuvassa on oikein kiva tarina pojan ja koiran välillä. Vaikka etenkin alkupuolella näytetään yksinäisen Valkohampaan touhuja on Mit-Sah selkeästi kiinnostavampi hahmo ja hänen luonteen näyttämiseen on laitettu enemmän vaivaa. Fiksu päätös oli myös tehdä koirataisteluita harrastavasta Beauty Smithistä kirjan loppupuolella esiintyvä rosvo. On parempi keskittyä yhteen hahmoon, kuin pikaisesti tuoda tarinan loppumetreillä uusi random pahis.

Elokuvassa on paljon tunnelmallisia, kiireettömiä hetkiä. Pari kertaa soiva tunnari oli ihan mukava lisäys ja huokuu kasarihenkeä. Muutoin musiikki ei kiinnitä huomiota, paitsi parissa hyvin synkässä kohdassa liian positiiviselta kuulostava musiikki vähän kohotti kulmia. Etenkin ilveksen teurastaessa Valkohampaan perheen musiikki ei oikein sopinut näkymään. Kenties kohtauksista ei haluttu tehdä pienille lapsille liian pelottavia? Tai ehkä musiikin kuului olla ylevää ja inspiroivaa. Itselleni valinta oli vain hämmentävä. Elokuva on selkeästi melko nuorille suunnattu. Tästä huolimatta siinä on silti verisiä kohtauksia, mutta ei yhtä paljon kuin esim. Erämaan kutsu -animessa.



Animaation tyyli on oikein miellyttävää katsella. Hahmodesignit ovat hyvin yksinkertaisia ja ylipäänsä budjetti vaikuttaa olleen vaatimaton. Valkohampaan hyökkäysanimaatiota on kierrätetty muutaman kerran. Vaikka animointi on vaatimatonta, on silti onnistuttu luomaan kauniita taustoja ja välillä hienoja valoefektejä. Hahmojen liikkeet ovat hyvin sulavia.

Jotkin valinnat ovat vähän outoja. Ilves näyttää enemmän joltain esihistorialliselta pedolta ja on aikuisia susia isompi. Ehkä japanilaisilla oli mennyt puuma ja ilves vähän sekaisin? Valkohammas on myös aikuisena hyvin pieni, pienempi kuin tarinan lopussa esiintyvä naarascollie. Mit-Sah ei vaikuta ajankulusta huolimatta kasvavan ollenkaan. Koiranörttinä olin taas vähän pettynyt ja huvittunut, kuinka Valkohampaan koirataisteluiden päihittäjäksi päätyi taas nykyajan bulldoggi. Kyllähän kirjassakin koiraa puhuteltiin bulldoggi-sanalla, mutta tuon ajan koirat olivat aivan eri kaliiberia kuin nykyiset huohottajat.

Mikään mestariteos tämä ei todellakaan ole, mutta oikein mukava vanha anime, jossa joukossa välillä makeaa silmäkarkkia.

TÄHDET: ***



keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Nara piertelee, osa 22: Weed ja Sakura

Luonnos ja valmis kuva.
 Ja taas jotain Ginga -piirtelyä. Olin joskus vuonna 2013 tai 2014 tienoilla aloittanut kuvan Sakurasta ja Weedistä, joka aina välillä kummitteli mielessäni ja päätin viimein piirtää sen loppuun. Olen muutenkin tarvinnut jotain myytävää kuvitusta tuleviin coneihin ja uskoisin tämän olevan ihan perushyvä aihe.


Vasemmalla siis wanha versio, jonka halusin tuolloin piirtää sarjakuvamaisella tyylillä. Anatomia on aika kauheaa, mutta tykkäsin kuitenkin kuvan ideasta. Ostin viimein kunnollisen valopöydän, joka näkyykin toiminnassa oikeanpuolisessa kuvassa. On kyllä helpottanut piirtoprosessia aivan hemmetisti kun ei enää tarvitse yrittää puhtaaksipiirtää luonnoksia läppärin huonolla valolla. Vuosia sitten käytin lasipöytää, jonka alle laitoin pöytälampun. Tämä toimi ihan ookoosti, mutta valoitus oli epätasaista ja lasi kuumentui pitkästä käytöstä.



Yllä jotain prosessikuvia. Tätä väritystyyliä olen näyttänyt aikaisemminkin, joten en keksi siitä sen ihmeempää sanottavaa. Viivat ja ensimmäinen sävytyskerros on tehty puuväreillä ja päälle on lisätty vesivärikerros.


Valmis kuva, jee. Vesivärikerroksen jälkeen olen vielä lisännyt vähän puuväriä sinne tänne ja käyttänyt valkoista geelikynää. Teetin tästä muutamia A4 kokoisia printtejä ja olin hyvin tyytyväinen niiden laatuun. Tulen myymään niitä ja muuta kamaa parissa conissa vuoden loppupuolella, mikäli vaan pääsen kyseisille taidekujille.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Underdog


NIMI: Underdog (언더독)
VUOSI: 2018
OHJAAJA: Oh Sung-yoon, Lee Chun-baek
KÄSIKIRJOITUS: Oh Sung-yoon

En ollut kuullutkaan ennen tästä uudesta korealaisesta filmistä ja törmäsin siihen ihan sattumalta. Olin aikaisemmin nähnyt saman ohjaajan animaation Leafie: A Hen into the Wild, joka oli kaikinpuolin upea, kaunis ja syvällinen kokemus. Odotukseni olivat siis korkealla Underdogin suhteen. Mainittakoon, että elokuva aloitti maailmanvalloituksensa Bucheon International Fantastic Film Festivalilla, jossa liput näytökseen myytiin loppuun ennätyksellisesti yhdeksässä sekunnissa.

Sinistä bordercollieta muistuttava nuori Moongchi hylätään vuorille, jossa pieni lauma aikaisemmin hylättyjä koiria yrittää opettaa hänelle katukoiran elämää. Mutta Moongchi haluaa muutakin kuin vain passiivista kaduilla liikkumista ja ihmisten ruuantähteiden kerjäämistä. Liikkuessaan yksin vuoristossa hän näkee kolmen villikoiran jahtaavan villisikaa ja ihastuu sisukkaaseen narttuvillikoiraan, Bamiin. Bami ja perheensä eivät kuitenkaan halua hyödyttömiä katukoiria metsästysmailleen. Moongchi haluaa osoittaa hyödyllisyytensä metsästämällä Bamille jotain, päätyen tuomaan ihmisten vuohia villikoirille lahjana, mikä tietenkin johtaa ongelmiin ihmisten kanssa. Villikoirat ja katukoirat yhdistävät voimansa ja koettavat löytää paikan, jossa elää rauhassa.




Elokuvassa käsitellään välillä hyvin synkästi eri tapoja, joilla ihmiset ahneuttaan tai ajattelemattomuuttaan satuttavat koiria. Mukaan mahtuu monta kohtausta, joissa kyynelkanavat ovat vaarassa aueta, mutta onneksi mukana on myös koiramaista huumoria ja ilonpilkahduksia. On aina mukavaa kun animaatio ei aliarvioi lapsia ja uskaltaa näyttää melko rankkoja asioita. Pidin myös siitä, että esimerkiksi koirien kaataessa peuran uskallettiin näyttää verta koirien ruokaillessa. Kahdessa kohtaa havaitsin jopa tietyn disneymäisyyden parodiointia. Selkein silmänisku oli kaksi chihuahuaa uusimassa Kaunottaren ja Kulkurin kuuluisan spagettipusun, paitsi nyt koirilla oli verta naamalla ja spagetti oli peuran suolta. Vastapainona kurjuudelle yksi vakavaksi oletettu taistelukohtaus oli kuitenkin tehty kevytmielisenä kung fu-pelleilynä ja elokuvassa on monta kohtausta, joissa koirat saavat huolettomasti kirmata kivoissa maisemissa. Tunnetilojen tasapainottelu toimii hyvin. Elokuva ei myöskään sorru pelkkään ihmisten mollaamiseen, vaan joukossa on onneksi muutama hyväsydäminen henkilö.

Hahmot ovat kaikki kivoja, vaikka osa ei saakaan niin paljon ruutuaikaa. Päähenkilö Moongchi on oikein hienon näköinen ja mukavaluonteinen, mutta karismaattisempi ja kiinnostavampi hahmo on menneisyyden traumoja mukanaan kantava Bami. Heidän välinen orastava romanssi tuntuu luontevalta. Vaikka pari hahmoa oli selkeästi tehty vitsiniekkareiksi, ei yksikään hahmo tuntunut ärsyttävältä. Pääpahiksen roolissa toimiva ihminen on aidosti uhkaava, mutta jää ehkä turhan mustavalkoisen pahaksi.


Itseäni jäi vähän mietityttämään miksi eräs tarinanlanka solmittiin mielestäni puolivillaisella tavalla. Eräs katukoirista, vähän hidasälyinen entinen armeijan saksanpaimenkoira vihjaa olleensa ennen miinoja etsinyt työkoira ja vaikutti selvältä, että tätä taitoa käytettäisiin myöhemmin houkuttelemaan pääpahis miinaan. Ja miinakentälle päädytäänkin, mutta ilmeisesti ihan sattumalta.

Animointi on mielestäni aivan upean näköistä. Värimaailma on kaikin puolin onnistunutta ja taustat kauniita ja yksityiskohtaisia. Sinistä päähahmoa vielä oudompi ilmestys on aquan värinen snautseri (ja kuka tätä katukoiraa trimmailee?). Vähän hassun väriset koirat eivät kuitenkaan haittaa. Hahmot ovat tietokoneella toteutettuja, mutta niiden ääriviivat luovat vaikutelman perinteisestä animaatioista. Kohtauksesta riippuen hahmot voivat antaa vähän videopelimäisen vaikutelman, välillä taas elokuva menisi lähes täysin läpi perinteisestä animaatiosta. Tälläinen tyyli on mielestäni hyvä kompromissi tietokone- ja perinteisen animaation välillä ja paljon miellyttävämpää katsottavaa kuin tavallisesti nähtävä tietokoneanimaatio. Virheetöntä se ei tietenkään ole, mutta pienet viat eivät haitanneet minua ollenkaan. Päähahmot ovat oikein miellyttävän näköisiä, sulavaliikkeisiä ja ongelmia on lähinnä vain pienissä sivurooleissa olevien hahmojen kanssa. Pahan miehen omistamat mastiffimaiset koirat olivat välillä vähän, öh, mielenkiintoisen näköisiä omituisten linttapäidensä kanssa, mutta onneksi näitä ei paljoa nähdä.

Underdog oli oikein virkistävä kokemus. Siinä oli oikeastaan kaikki elementit, mitä olen pitkään toivonut koira-animaatiolta. Suosittelen erittäin lämpimästi myös ohjaajan aikaisempaa Leafie: A Hen into the Wildia!

TÄHDET: *****