Näytetään tekstit, joissa on tunniste Susilapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Susilapset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mowgli's Brothers


NIMI: Mowgli's Brothers
VUOSI: 1976
OHJAAJA: Chuck Jones, Hal Ambro
TARINA: Rudyard Kipling, Chuck Jones

Tätä Viidakkokirja -leffaa ei ole taidettu julkaista Suomessa? Elokuva on alunperin tehty televisiospesiaaliksi ja kestää noin 24 minuuttia. Elokuva kertoo Mowglin kasvukertomuksen pikakelauksella, jättäen paljon tarinamateriaalia pois.

Susipari adoptoi Shere Khan -tiikerin vainoaman ihmispojan, jota muu lauma ei aluksi hyväksy joukkoonsa. Ihmisiä kohtaan kaunaa tunteva Shere Khan ei kykene unohtamaan pikkupoikaa ja kääntää lauman nuoret sudet Mowglia vastaan. Mowglin lähestyessä varhaisteini-ikää käy yhä selvemmäksi, että hänen paikkansa olisi ihmisten luona.



Elokuva on lyhyt ja sen hahmoihin ei ehditä tutustua kuin hyvin pintapuolisesti. Mikäli tarina ei jostain syystä ole ennestään tuttu ei elokuvasta saisi kunnollista kuvaa Viidakkokirjasta. Mowgli on oikeastaan koko ajan ulkopuolinen viidakossa, vaikka alkuperäisessä tarinassa hän sulautuu saumattomasti luonnon joukkoon, ansaitsee muiden susien kunnioituksen ja saa monta hyvää ystävää, vaikka lopulta palaakin ihmisten luokse. Tässä elokuvassa sudet (paitsi Mowglin kasvattiperhe) vieroksuvat koko ajan Mowglia, eikä hänen ystävyyttään Baloo -karhun ja Bagheera -leopardin kanssa näytetä kuin pinnallisesti. Melko pinnallista on myös jännite Mowglin ja Shere Khanin välillä. Heidän välillään ei näytetä yhtäkään hengenvaarallista kohtausta. Ainoastaan ihan lopussa tilanne kärjistyy heidän välillään, mutta Mowglilla on tuolloin selvä etuasema, eikä mitään suurta tahtojen taistoa ole luvassa.

Elokuva on muuten uskollinen alkuperäisteokselle, se vain harmittavasti jättää paljon kertomatta, mutta ei kuitenkaan lähde räikeästi muuttamaan kirjan tapahtumia tai hahmoja (kuten Disneyn versio, köh köh..). Shere Khan on poikkeuksellisesti tässä elokuvassa valkoinen, mutta se oikeastaan sopii hahmolle. Shere Khan on karjan tappaja ja ihmissyöjä, valkoisena hänen olisi vaikea vaania normaalia saalista.



Elokuvan ohjaaja ja pääanimaattori on kuuluisa Chuck Jones, joka on tunnettu Warner Brosille tekemistään Repe Sorsa-, Väiski Vemmelsääri, yms lyhyistä animaatioistaan, sekä Metro-Goldwyn-Mayerille tekemistään Tom ja Jerry -animaatioista. Hän on muun muassa Kelju K. Kojootin luoja (jolta elokuvan sakaali näyttää paljon). Hänen tyylinsä on hyvin tunnistettava ja on tässä astetta realistisempi. Animointi on miellyttävää katseltavaa. Elokuva on täynnä milimalistisia, mutta rohkeita värivalintoja ja hahmot ovat piirretty yksinkertaisesti, mutta erittäin ilmeikkäästi. Jones on tehnyt harmittavan vähän itsenäisiä projekteja, mutta on ainakin ohjannut muutaman muun Rudyard Kiplingin tarinaan perustuvan lyhkärin.

Ei hassumpi animaatio, mutta pidän parempina Viidakkokirja -sovituksina visuaalisesti vielä rohkeampaa Mowglia, sekä pidempää Viidakkokirja -animea. Mowgli's Brothers on kuitenkin katsomisen arvoinen jo lyhyen kestonsakin takia.

TÄHDET: ***


perjantai 16. tammikuuta 2015

Wolf Children


NIMI: Wolf Children (Okami Kodomo no Ame to Yuki)
VUOSI: 2012
OHJAAJA: Mamoru Hosoda

Pahoittelen poissaoloani, mokkula meni rikki ja tämänkin postauksen kirjoitan äitini koneella muiden juttujen lomassa.

Tätä arvostelua on niin moni toivonut ja silti olen ollut niin saamaton. Olin aloittanut elokuvan katsomisen netissä useamman kerran, mutta aina keskittymiseni herpaantui nopeasti. Tilasin viimein DVD:n ja katsoin sen faijani kanssa, joka ei ymmärrä yleensä animen päälle. Koska hän ei animea katso juuri ollenkaan oli kiinnostavaa kuulla hänenkin reaktio.

Nuori opiskelija Hana näkee luontosalissa hiljaisen, komean jätkän, jolla ei ole omaa koulukirjaa mukana. Hana tarjoutuu jakamaan kirjansa hänen kanssa ja pikkuhiljaa arka romanssi alkaa syntyä sukulaissielujen välille. Mies viimein paljastaa Hanalle salaisuutensa; hän on ihmissusi, sukupuuttoon kuolleiden Japanin susien viimeinen jälkeläinen. Hana ei tästä pelästy ja pari saa kaksi lasta.

 


Perheidylli tuhoutuu kun susimies ei eräänä iltana palaakaan kotiin, vaan löytyy kuolleena metsästysreissun jälkeen. Hanalla on nyt yksin vastuu kahdesta ihmissusilapsesta, joita hän ei paljastumisen vaaran vuoksi voi käyttää normaalisti lääkärissä tai antaa leikkiä muiden lasten kanssa. Hana elää säästämillään rahoilla pitäen huolta tavallistakin lasta vaikeammista lapsistaan, jotka koiranpennun tavoin järsivät kaiken rikki, ulvovat ja muuttavat muotoa vähän väliä. Lastensuojeluviranomaisten ja häädön uhatessa Hana muuttaa maalle ränsistyneeseen taloon kauas kaikesta. Onnistuuko kaupunkilainen selviytymään maata viljelemällä ja valitsevatko lapset suden vai ihmisen identiteetin?

Rakastan ihmissusia. Harvemmin tuon tätä mielenkiinnonkohdettani esille, mutta olen aivan hulluna ihmissusiin ja ihmissudet toimivat innostajana furrytaiteesta kiinnostumiselleni. Minua hirveästi harmittaa kuinka suurin osa popkulttuurista esittää ihmissudet aivottomina tappajina, mutta onneksi Wolf Children ei sorru siihen. Elokuvan ihmissudet vastaavat aikalailla omaa ideaaliani, ne voivat muuttua halutessaan, ovat älykkäitä ja jotain villieläimen ja ihmisen väliltä, eivätkä ole susimuodossaan yhtäkkiä ylivoimakkaita. Vaikka en pitänyt siitä miten ihmissusien kasvot oli piirretty tässä elokuvassa (liian nyhverön näköiset), olin lumoutunut kuinka sulavasti nämä otukset vaihtoivat muotoaan lähes huomaamatta. Wolf Childrenin ihmissudet tuntuivat luonnollisilta.



Elokuvasta on vaikea keksiä suuria moitteita. Itse en pidä ollenkaan nyky
animen nopeista leikkauksista, jatkuvasta huudosta ja teatraalisista eleistä, mutta Wolf Childrenissä näitä ei onneksi esiintynyt ollenkaan. Faijakin hämmästeli "kylläpä ne puhuvat rauhallisesti", kun yleensä se on ollut jotain epämääräistä älämölöä. Joskin susiperheen lähes hysteerinen nauraminen suut ammollaan loi reaktion "tää koko perhehän on pähkähullu" ja kun Hana hymyilee silmät kauan kiinni "hyi avaa silmäs saatana". Suurimmaksi osaksi kuitenkin Wolf Children välttelee stereotyyppiselle animelle tuttuja maneereita, eikä vieraannuta tavallista tallaajaa ja faijani selkeästi piti elokuvasta siitä huolimatta, että se oli animea. Tähän mennessä ainoat häneen kolahtaneet animet, joita olen pakkosuoltanut hänelle ovat olleet realistiset Tulikärpästen hauta ja Jin-Roh. Toisaalta Wolf Children on ehkä turhankin rauhallinen ja moni kohtaus laahaa jonkin verran. Elokuvasta olisi hyvin voinut trimmata pois muutaman minuutin.

Animointi on kauniin näköistä, etenkin taustat ovat henkeäsalpaavia. Hahmojen liikkeet on animoitu todella luontevasti, mutta olin heidän kasvoihinsa pettynyt. Ihmisillä on elokuvassa epämääräinen taikinamainen naama, jossa nenä on yleensä vaan pieni piste. Elokuvan oikeat susi ja kettu olivat realistisesti ja hienosti piirrettyjä, mutta hämmentävästi ihmissusien susimuoto oli lapsellisen näköinen. Haluttiinko tällä erottaa tavallinen susi ihmissudesta, antamalla ihmissudelle susimuodossa enemmän ihmismäisiä piirteitä? Valinta oli mielestäni epäonnistunut, mutta ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa.

TÄHDET: ****


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Mowgli

 
NIMI: Mowgli (Маугли / Adventures of Mowgli)

VUOSI: 1967 - 1971
OHJAAJA: Roman Davydov

Aiemmin blogissa on myös arvosteltu saman tarinan perusteella tehty Viidakkokirja-anime. Mikäli Rudyard Kiplingin tarina ei jostain syystä ole tuttu suosittelen lukemaan tuon aiemman postauksen ensin, sillä selitin juonen siellä aikaisemmin.

Mowgli koostuu viidestä lyhyt-elokuvasta (kukin noin 15-20 minuutin pitkiä) jotka on myöhemmin julkaistu yhdessä klöntissä. Venäjän ulkopuolella animaatio on melko tuntematon, mutta on näytetty Suomen televisiossa ainakin kerran tai pari.


 

Tunnetuin filmatisointi Viidakkokirjasta on Disneyn piirretty vuodelta 1967, ensimmäinen Mowglin sisältämistä lyhytelokuvista julkaistiin myös vuonna 1967, mutta tämä lienee sattumaa. Vaikka Disneyn versio on selkeästi suosituin se harvan mielestä on versioista paras. Disneyn versio ei ollut alkuperäisteokselle uskollinen, mutta Mowgli onneksi on. Tässä versiossa vain pieniä yksityiskohtia on muutettu, eivätkä ne häiritse katselua mitenkään.

Heti ensimmäisenä elokuvassa kiinnittää huomion sen erikoinen, rohkea tyyli. Eläimet ovat voimakkaasti tyyliteltyjä, värimaailmassa myös on otettu vapauksia ja elokuva on todella hienon näköistä katsottavaa. Itse animointi kuitenkin monesti tökkii, eläinten liikkeet on tehty hienosti mutta tuntuu kuin vahingossa kohtauksista olisi jäänyt pois muutamia frameja jolloin eläimen suu saattaa yhtäkkiä ollakin sekunnin ajan auki, liikesarja saattaa pysähtyä ja sitten taas nytkähtäen jatkua tai muuta vastaavaa. Tämä tavallaan lisää animoinnin hurmaavuutta, saadan villieläimet liikkumaan hyvin arvaamattomasti. Rakastuin Bagheeran animointiin, animaattorit ovat selvästi nauttineet notkean kissan animoinnista. Hahmo taipuu välillä kuin olisi sulaa nestettä.


 
 
Toisin kuin Disneyn versiossa jossa susia näkyi vain tarinan alkupuolella Mowglissa sudet ovat läsnä jokaisessa tarinassa. En koskaan ymmärtänyt miksi Disneyn versiossa Mowglin kasvattiperheelle ei annettu suurempaa osaa, Mowgli kuitenkin on hengeltään susi vaikka hänen parhaat ystävänsä ovatkin Bagheera-leopardi ja Baloo-karhu. Mukana on myös Shere Khanin huvittava apulainen Tabaqui, joka kerrankin on esitetty sakaalina hyenan sijaan.

Yleensä venäjä kuulostaa rumalta korviini ja pidän vain yksittäisistä sanoista, mutta Mowglissa venäjänkieli kuulostaa oikein hyvältä. Kielessä on tiettyä vanhanaikaisuutta ja karkeutta joka sopii Viidakkokirjaan.

Viiden lyhytelokuvan kokonaisuus on oikein kaunis ja tarinasta toiseen siirrytään luontevasti. Kerronta on hidastempoista, mikä ei ehkä ole kaikille mieleen mutta itse ainakin pidän siitä. Mowgli vangitsee loistavasti Viidakkokirjan salaperäisen ja ikiaikaisen maailman, olemalla samalla selkeästi omaperäinen.

TÄHDET: ****




sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Wolfull Moon


NIMI: Wolfull Moon
VUOSI: 2012
KUVITTAJA: Yu Tomofuji

Ihanaa kuinka Suomeen tuodaan yhä näitä aivan tuntemattomia ja halvalla ostettuja muutaman osan mittaisia shoujosarjoja joista kukaan ei ole koskaan edes kuullut, tässähän tulee ihan nostalginen fiilis. Ilmeisesti kaikki Arina Tanemuran "mestariteokset" on jo julkaistu täällä ja teinitytöille pitää saada jotain muuta aivotonta romanssihömppää?

Wolfull Moon on yhden pokkarin pituinen tarina yksinäisestä Yaya-tytöstä joka on aina kyennyt näkemään yliluonnollisia olentoja ympärillään, nyt nuo demonit ovat alkaneet käyttäytyä väkivaltaisesti häntä kohtaan ja apuun kiiruhtaa valkoinen pieni koiranpentu. Pentu osoittautuukin loitsun pauloissa olevaksi susikuningas Fenririksi jonka Yaya on edellisessä elämässään loihtinut kahlituksi tuohon nöyryyttävään olomuotoon. Fenririn suunnitelma on suojella Yayaa muilta demoniotuksilta kunnes tytön voimat heräävät, silloin Fenrir syö hänet ja loitsu raukeaa.




Juoni on häpeilemättömästi varastettu Inuyashalta. Kummassakin päähenkilö on tyttö jota auttaa valkohiuksinen koira-/susidemoni joka on äreästä luonteestaan huolimatta totta kai komea ja mahdollinen romanssin kohde tytsylle. Kummassakin sarjassa päähenkilö on edellisessä elämässä ollut jokin merkittävä papitar-tyyppinen hahmo. Inuyashassa vaan tämä juonikuvio oikeasti toimi.

En siedä 90% näistä muka söpöistä chibityylisistä eläimistä. Chibimuodossa Fenrir näyttää todella vammaiselta vaahtokarkki-viirusilmä-ranskanbulldogilta ennemminkin kuin suloiselta koiranpennulta. Tässä muodossa hahmo myös pysyy suurimman osan ajasta, toiseksi eniten hän esiintyy perusnättinä teinipoikana ja kunnollisena demonisutena häntä nähdään vaan muutamassa ruudussa kun muistellaan menneisyyttä. Tämähän on aivan kusetusta. Ja miksi ihmeessä yli tuhat vuotta vanhan susidemonin ihmismuoto on tälläinen ruipelo teinipoika? No tietenkin että kirjaa lukevan kohderyhmän pikkarit kostuisi, eihän se nyt kävisi laatuun että ihmismuoto olisi oikeasti katu-uskottavan näköinen lihaksekas ärisevä äijä.




Tarina saati kuvitus eivät ole kummoisia, mutta huonompaakin on tullut luettua. Tarina kestää vain kolmen luvun verran ja loppuu yhtäkkiä kuin seinään, ilman mitään odotettua loppukliimaksia. Olisin odottanut tarinan lopussa Yayan voimien heräävän kunnolla ja loitsun raukeavan jollain tavalla, mutta varsinaista loppua tarinalle ei ole. Veikkaisin ettei Wolfull Moonille riittänyt lukijoita tarpeeksi ja tarina sitten lopetettiinkin jo kolmen luvun jälkeen ilman kunnollista lopetusta ja lätkäistiin sitten tähän pokkariin. Jotta pokkari ei olisi liian ohut filleriksi laitettiin vielä lisätarina Wolf's Familia.

Tämä toinen tarina kestää vain yhden luvun ja on itse asiassa paljon parempi kuin Wolfull Moon. Se ei vaikuta suoralta kopiolta jostain toisesta teoksesta ja se on paljon tunnelmaisempi. Wolf's Familia kertoo koirasuden kasvattamasta pojasta nimeltä Shiroo, sekä häneen tutustuvasta Sawako-tytöstä. Sawakon surkea juoppo-isä on kadonnut kuka ties minne ja tyttö muuttaa setänsä luo maaseudulle. Setä on ottanut kasvatikseen myös susipoika Shiroon joka yrittää sopeutua ihmisten maailmaan, samalla kun Sawako kokee ensimmäistä kertaa kuuluvansa jonkinlaiseen perheeseen.




Shiroon koiramaiset piirteet on hyvin tuotu esille tässä tarinassa, paljon paremmin kuin kopean ja esittävän Fenririn aiemmassa tarinassa. Tämä tarina on suloinen ja ei yritä liikaa, olisin toivonut että pikemminkin tätä olisi ollut kolme lukua ja Wolfull Moonia vain yksi.

Piirrosjälki on molemmissa perushyvää, hyvin tyypillistä shoujomangaa jonka unohtaa pian lukemisen jälkeen. Kuvitus on välillä vähän sekavaa ja välillä en saa selvää mitä tapahtuu. Kyllähän tämän yhden kerran lukee, mutta en voi erityisemmin suositella. Tekijä osaa piirtää ihan mukiin menevän näköisiä susia joten ärsyttää kuinka vähän niitä pokkarissa esiintyy, etenkin Fenririn chibimuoto on typerä.

TÄHDET: **



keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Viidakkokirja (anime)


NIMI: Viidakkokirja (Jungle Book Shonen Mowgli)
VUOSI: 1989
OHJAAJA: Fumio Kurokawa

Pahoittelen huonoja screenshotteja.

90-luvulla Suomessa julkaistiin videolla useita animesarjoja kuten Seikkailumetsä, Maija Mehiläinen, Sandybell, Grand Prix ja tietenkin järjettömän suosion saanut Hopeanuoli. Tuohon aikaan anime käsitteenä oli Suomessa yhä melko tuntematon ja Suomeen näitä julkaisuja hankittiin ilmeisesti ihan vaan niiden halpuuden vuoksi, ei sen takia että anime itsessään olisi ollut sellainen myyntivaltti kuin se tänä päivänä on.

Yksi noista VHS-julkaisuista oli animeversio Viidakkokirjasta. Sitä julkaistiin Suomessa 6 kasettia, mutta koko sarjaa ei saatu tänne edes lähellekään. Sarjaa on yhteensä 52 jaksoa, ja kuudessa videokasetissa oli kerrallaan pari kolme jaksoa tarinan alkupuolelta. Hyvin moni sarjoista jäi suomijulkaisuissa puolitiehen mikäli ostajia ei ollut tarpeeksi. Nyt näitä sarjoja on alettu julkaista kokonaisuudessaan DVD-bokseissa Suomessa, esimerkiksi Hopeanuoli, Sandybell, Peukaloisen retket ja Cobra on saatu bokseina. Toivottavasti Viidakkokirja saa myös saman kohtelun, ainakin koirataidepiireissä tähän sarjaan suhtaudutaan hyvin nostalgisesti mutten tiedä sitten riittääkö tälle sarjalle muuta yleisöä.



Anime-Viidakkokirja seuraa Rudyard Kiplingin alkuperäistä tarinaa paljon uskollisemmin kuin Disneyn Viidakkokirja-elokuva. Itse lähestulkoon inhoan Disneyn versiota, sillä siinä on aivan liikaa hölmöilyä ja hahmojen luonteita ja tapahtumien kulkua on muuteltu miten huvittaa. Tämä olisi aivan ookoo mikäli niitä olisi muutettu paremmiksi, mutta minua ei vaan voisi vähempää kiinnostaa Disneyn hassunhauska Baloo-karhu verrattuna Kiplingin ärisevään rautatassuiseen badass karhuun. Disneyn versiossa Mowglin yksi uskollisimmista liittolaisista Kaa-python yrittää jatkuvasti syödä Mowglin. Miksi? Koska Kaa on käärme sen pitää olla päähenkilön vihollinen? Mielestäni on suorastaan loukkaavaa kääntää hahmo tuolla tavoin päälaelleen.

Tarina kertoo Mowgli-pojasta jonka vanhemmat eksyvät viidakkoon ja lapsen kasvattavat sudet. Ja ennen kuin kukaan älähtää, kyllä susia on Intiassa, ne ovat nimeltään intiansusia (Canis Lupus Pallipes). Shokeeraan teitä myös sillä että susia on myös Afrikassa, enkä tarkoita sillä etiopiansutta joka on todennäköisemmin sakaali, vaan afrikansutta (Canis Aureus Lupaster). Mowgli kasvaa kahden sudenpennun kanssa ja oppii elelemään viidakossa melko sujuvasti, kaikki eivät aluksi hyväksy häntä mutta lopulta Mowgli voittaa epäilijätkin puolelleen ja hänestä tulee oikeutettu susilauman jäsen. Mowglia kuitenkin varjostaa armoton tiikeri Shere Khan joka inhoaa ihmisiä ja haluaa Mowglin pois päiviltä. Mowgli kokee myös identiteettikriisiä ihmisyytensä ja eläimellisyytensä välillä tavattuaan ensi kertaa toisia ihmisiä.



Sarjan pituuden ansiosta tarinassa ehditään käydä läpi monenlaisia tapahtumia. Susilauman johtajan Akelan vaihtuminen, Mowglin susiveljen haavoittuminen ja paraneminen, kuivakausi viidakossa, Lalan inho ja lopullinen hyväksyminen Mowglia kohtaan sekä sota Bunto-suden laumaa vastaan ovat esimerkkejä sarjan sisältämistä juonikuvioista.

Toisin kuin Disneyn versiossa tässä sarjassa Mowgli viettää paljon aikaa susien parissa ja susihahmojen seassa on ilahduttavan paljon erilaisia persoonia ja kemioita. Hahmojen designit ovat hyvin yksinkertaisia mutta tehokkaita, heidät erottaa toisistaan eikä heidän värityksensä ole liian epärealistisia vaikka osa näyttääkin lähinnä malamuuteilta.



Animaatio on kaunista, vaikkakin hieman yksinkertaista. Eläimet liikkuvat sulavasti ja taustoihin on laitettu vaivaa, sarjan värimaailma on kauniin monipuolinen. Tätä animaatiota on yksinkertaisesti mukava katsoa, siinä ei ole nykyajan pakollisia nopeus-/leikkauskikkailuja tai järkyttäviä valo-efektejä ja adhd-meininkiä. Asiat liikkuvat omalla painollaan, luonnollisen tuntuisesti. Musiikkiakin pitää kehua, taustamusiikki on aina mielenkiintoisen kuuloista ja täydentää kohtauksia hyvin.

Anime-Viidakkokirja on kaunis nostalginen eepos joka on alkuperäiselle teokselle uskollinen ja toivoisin että se jonain päivänä julkaistaisiin kokonaisuudessaan Suomessa. Sitä odotellessa on onneksi netti olemassa, sekä vanhat kasetit (joiden dubbaukset ovat itse asiassa ihan hyviä!).

TÄHDET: ****



torstai 16. tammikuuta 2014

Tetfol suden poika


NIMI: Tetfol suden poika (Le fils du Loup)
VUOSI: 1984
KUVITTAJA: Eric

Tämä olikin erikoinen löytö. Lyhyt albumi koostuu kahdesta ensimmäisestä Tetfol -tarinasta ja muuta ei sitten olekaan suomennettu ikinä. Tämä on harmi, tykästyin Tetfoliin heti.

Tetfol on susien kasvattama poika, joka elää yhä syntymäkylänsä lähettyvillä susilauman seassa. Puhekyvyn hänelle on opettanut vanha erakko vuorilla. Vuorille on ilmestynyt ihmissusi ja sen murhatessa ihmisiä epäilykset kohdistuvat vanhaan erakkoon. Toinen albumin tarina on irrallisemmalta tuntuva satumainen kertomus Tetfolin auttamasta ikivanhasta ritarista, joka pakenee viikatemiestä.



Yhden lyhyen albumin perusteella on hankala sanoa koko sarjasta kattavaa mielipidettä, mutta itse pidin pelkästään tämän perusteella sarjasta. Kertomuksissa on hienoa sekoitusta vanhaa folklorea ja realismia. Kuvitus on nykystandardeilla karkeaa, mutta hyvin toimivaa.

Ensimmäisessä tarinassa saatiinkin jo jotain jatkumoa tuleviin tarinoihin, ihmissuden omistuksessa oli samanlainen korvakoru kuin Tetfolilla. Harmi vain, että vain yksi albumi on suomennettu ja netistä ei helposti tästä vanhasta sarjasta löydy tietoa, joten näyttää epätodennäköiseltä, että saan ikinä ostettua tälle jatkoa kielellä, jota ymmärtäisin tarpeeksi. Myöskään itse taitelijasta on vaikea löytää infoa, pelkkä taiteilijanimi Eric kun on niin yleinen.



Juuri tämän kaltaisia tarinoita rakastan lukea. Tarinoita, jotka pohjautuvat paljolti paikalliseen folkloreen, mutta melko realistisesti kerrottuna. Pieni määrä hengellisyyttä ja mystiikkaa on myös hyvä lisä. Kuvitus ei ole kaikkien mieleen, mutta itse tykkäsin kyllä. Ericin kynänjälki on hieman personaallisempaa kuin monissa muissa ajan sarjakuvalehdissä. Luonto on kauniin näköistä.

Ihmissutta pitää myös kehua! Se on hieno! Ei mikään lyttynaaman näköinen karva-apina kuten Ihmissusi yössä. Se ei myöskään ole miljoona luotia kestävä superhirviö, vaan lihaa ja verta siinä missä muutkin olennot. Häntäkin löytyy.

TÄHDET: ****