Morie Sawataishin ihanteellinen akita

Shinonome

 Akita-rodun pelastaneesta Morie Sawataishista on aikaisemmin kirjoitettu tässä postauksessa. Toisen Maailmansodan jäljiltä akitat olivat häviämässä ja Morie oli yksi niiden kasvatukseen ryhtynyt avainhenkilö. Tämän ja edellisen postauksen tiedot pohjautuvat Martha Sherrillin kirjaan Dog Man: An Uncommon Life on a Faraway Mountain.

Morie ei ollut kiinnostunut rahasta, vaikka akitan pennuilla pystyi tienaamaan paljon. Hinnan keksiminen pennulle oli hänestä inhottavaa. Pikemminkin hän monesti lahjoitti koiriaan pois tai ei suostunut myymään niitä ollenkaan. Jalostuksessa tärkeintä hänelle ei ollut koirien ulkonäkö, vaikka hän sitäkin pyrki koko ajan parantamaan, vaan koirien elinvoimaisuus ja tarkat aistit. Näistä ominaisuuksista hän käytti keksimäänsä sanaa "kishoo". Morie oli jatkuvasti huolestunut akitojen heikentyvistä aisteista ja laiskistumisesta. Pelkkä näyttelymenestys ei hänelle riittänyt, vaan hän ennemmin arvosti energistä ja rumaa koiraa kauniin ja passiivisen sijaan. Akitan kuului olla karu, voimakas ja kestävä metsästyskoira joka pärjäisi vuorilla ja puolustaisi omistajaansa. Kirjassa puhutaan monista yksittäisistä koirista, mutta kaksi niistä edustivat Morien filosofiaa erittäin hyvin: Morien oma komea kasvatti Shinonome, sekä Morielle puolipakolla annettu ruma Kurosawa-Tora.

Tietyt ulkonäkövirheet ponnahtivat esiin tasaisin väliajoin akitojen jalostuksessa. Morien koirilla oli vähän väliä liian suuria korvia, roikkuvia korvia, tai liian löysää nahkaa. Haluttua suurta kokoa oli vaikeaa ylläpitää. Kun Shinonome syntyi monen kokeellisen sukupolven jälkeen Morie tiesi heti pennun olevan erityinen. Se oli pentueen suurin, sillä oli hyvälaatuinen turkki, hieno väritys ja täydellinen kippurahäntä. Monen sukupolven jalostuksen jälkeen Morie tunsi suunnatonta innostusta ja ylpeyttä. Pennun nimi Shinonome tarkoitti aamunkajoa ja Morie toivoi pennun voivan jonain päivänä loistaa aamuauringon tavoin.

Kasvaessaan Shinonomesta tuli koko ajan vain lupaavampi. Se voitti paljon palkintoja näyttelyissä ja oli tuomareiden ja yleisön suosikki. Ajan mittaa Morien mielipide siitä kuitenkin muuttui. Shinonome oli ulkonäöltään hänen paras koiransa, vuosien jalostuksen huipentuma, mutta sisäisesti koiralta puuttui jotain. Kun Morie vei Shinonomen vuorille ei koiraa kiinnostanut tutkia paikkoja, se ei jahdannut jäniksiä eikä puolustanut reviiriään. Sen liikkeet olivat hitaita. Se viihtyi ulkotarhassaan liiankin hyvin. Morien hakiessa sitä lenkille se hädin tuskin viitsi nostaa päätään pediltään. Shinonome oli kaunis, mutta passiivinen, laiska ja turha. Lopulta Morie lahjoitti koiran Iwateen, jossa akitat olivat turhankin aggressiivisia. Kenties Shinonomesta olisi hyötyä siellä ja sen rauhallisuudella saataisiin paikallisten koirien luonteita tasaantumaan.

Morie Sawataishi ja Kurosawa-Tora

Eräänä syksynä omenaviljelijä nimeltä Kurosawa yritti antaa Morielle koiraansa. Viljelijä oli liian kiireinen farmillaan huolehtiakseen koirasta, jolla oli suuri ruokahalu ja joka aiheutti jatkuvasti jotain harmia. Koiralla ei ollut sukupuuta, mutta se saattoi olla puhdas akita. Se oli hemmetin ruma. Morie ei halunnut koiraa, mutta lupasi pitää siitä huolen kunnes kiireinen sadonkorjuu olisi ohi.

Kotona Morie laittoi koiran ulkotarhaan, joka oli kuitenkin liian matala. Morie sitoi koiran varmuudeksi painavalla ketjulla tarhan seinään kunnes hän voisi korottaa seiniä. Heti seuraavana päivänä ulkotarha oli tyhjä. Koira oli katkaissut ketjun, hypännyt tarhasta ja juossut takaisin omenaviljelmälle. Morie oli tästä hyvin vaikuttunut ja otti katkenneen ketjun mukaan kylälle ja näytti sitä jokaiselle vastaantulijalle. Morie nimesi koiran Kurosawa-Toraksi ja käytti sitä monta kertaa jalostukseen, koska sillä oli sisäisiä ominaisuuksia, jotka Morien koirilta olivat päässeet katoamaan. Karkaamisensa ansiosta koirasta tuli alueellaan hyvin kuuluisa.

Vaikka Shinonome oli Morien oma kasvatti, vuosien jalostustyön tulos, ulkoisesti lähes täydellinen ja lukemattomien näyttelypalkintojen haalija, oli ruma ja sukutauluton Kurosawa-Tora lopulta Morien mielestä parempi koira.

Samurai Tiger: Akita karhumetsällä

Olen viimeaikoina lukenut Martha Sherrillin kirjaa Dog Man: An Uncommon Life on a Faraway Mountain, joka kertoo akitarodun pelastaneesta Morie Sawataishista, hänen perheestään ja koiristaan. Toisen maailmansodan jälkeen akitoja oli jäljellä vain 16. Moni niistä oli sekarotuisia ja ulkomuodoiltaan puutteellisia, eivätkä kasvattajat olleet yhteisymmärryksessä mihin suuntaan rotua pitäisi viedä. Morie ei ennen ollut koiraihminen, mutta kuullessaan rodun ahdingosta hän alkoi 30-vuotiaana kasvattaa koiria ja pikkuhiljaa koirista tuli hänen elämänsä keskipiste.Tällä intohimolla ja pakkomielteellä oli kuitenkin hintansa. Morie ei laittanut läheskään samaa vaivaa omien lapsiensa kasvatukseen ja jotta Morien unelma maaseutuelämästä toteutuisi oli hänen vaimonsa Kitakon unelma kaupunkielämästä uhrattava. Koirankasvatuksen lisäksi kirja kertoo Toisen maailmansodan jälkeisestä Japanista, metsästyksestä, sekä oman elämänsuunnan löytämisestä.

Koska kirjaa ei ole saatavilla suomeksi kerron tässä artikkelissa kirjassa esiintyvästä koirasta, Samurai Tigeristä. Mikäli kielipää vain riittää ja aihe kiinnostaa, niin suosittelen kirjan lukemista englanniksi. Samurai Tiger on vain yksi monista kirjassa mainituista koirista. Koirien nimet on ilmeisesti käännetty englanniksi. (MUOKKAUS: Koiran alkuperäinen nimi oli Datetora Go)

Morie hankki ensimmäisen koiransa vuonna 1944. 60- ja 70-luvulle mentäessä hän oli kasvattanut jo lukuisia akitasukupolvia ja koirien ulkonäkö oli yhtenäistynyt - luppakorvia, löysää nahkaa, pitkiä kuonoja ja muita epätoivottuja ominaisuuksia esiintyi yhä harvemmin. Mutta Morie oli silti tyytymätön koiriinsa. Hänen mielestään akitojen vaistot heikentyivät sukupolvi sukupolvelta. Pelkkä ulkonäkö ei koskaan ollut tärkeintä Morielle, vaan hän käytti haluamistaan ominaisuuksista sanaa "kishoo". Hänen keksimänsä sana tarkoitti koiran älykkyyttä, eloisuutta, energiaa, tarkkoja aisteja ja valppautta. "Se on luonteenpiirre, omanlaista vahvuutta ja elinvoimaa. Näitä sisäisiä ominaisuuksia on vaikeaa paikantaa, mutta sen voi nähdä katsomalla tarkasti koiran silmiin - sekä tarkkailemalla koiran reaktioita maailmalle." Morien kauneimmat koirat tuottivat lisää kauniita pentuja, jotka menestyivät näyttelyissä ja joita olisi ostettu kalliilla rahalla, mikäli Morie vain olisi suostunut myymään niitä. Mutta Morieta vaivasi kuinka niin passiiviset ja matalaenergiset koirat pystyivät menestymään näyttelyissä. Hän ei uskonut menneisyyden samuraiden huolisivan nykyisiä koiriaan.

Morie oli tutustunut vanhempaan matagimetsästäjään, Uesugiin, joka oli opettanut Morielle erämaataitoja. Morie oli vuodesta 1961 asti metsästänyt valkoisen narttukoiransa, Victory Princessin kanssa, mutta Victory oli tullut vanhaksi. Tarvittiin uusi metsästyskoira, mutta metsästykseen sopiva akita oli jo harvinainen. Vanhojen tarinoiden mukaan akitat metsästivät pareissa, mutta Morie käytti vain yhtä koiraa kerrallaan. Hänen kokemuksiensa mukaan koirat helposti tappelivat saaliista ja harjoittivat kaikenlaista dominanssipelleilyä, jolle ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Hyvä akita vaanisi karhua hitaasti, ruumis matalana kuin kissapedolla ja päästessään karhun lähelle kiertäisi sen toiselle puolelle ja pitäisi sen haukulla paikoillaan kunnes metsästäjä saapuisi paikalle. Koira estäisi karhun pakoyritykset ja joskus hyppäisi puremaan karhun niskaan.

Syksyllä 1967 Morie kuuli huhuja Odatessa sijaitsevasta pentueesta ja lähti katsomaan pentuja Uesugin kanssa. Pennut olivat mustavalkoisia ja niillä oli paksut turkit, mutta muuten ne eivät herättäneet Morien huomiota. Matagi väitti tietävänsä takuuvarman keinon selvittää mikä pennuista sopisi metsästykseen. Uesugi tarttui pentua nopeasti hännästä ja roikotti sitä ilmassa. Morie järkyttyi aluksi. Pentu taivutti selkäänsä ja ojensi jalkojaan. Uesugin mukaan tälläinen pentu olisi vahva. Uikuttava, rimpuloiva tai haukkuva pentu olisi heikko. Morie osti kaksi pentua tästä pentueesta, uroksen nimeltä Samurai Tiger ja nartun nimeltä Shogun Princess.

1973 Morie Sawataishi ja kaadettu sepelkarhu

Morie ei aluksi tiennyt tekisikö Samurai Tigeristä metsästys- vai näyttelykoiran. Hän ei uskonut saman koiran sopivan kumpaankin virkaan. Tigerin ollessa seitsemän kuukautta vanha Morie päätti kokeilla sorsanmetsästystä sen kanssa. Morie halusi aloittaa sorsanmetsästyksen koiran ollessa nuori, sillä akitat harvoin pitivät uimisesta. Koira piti myös totuttaa aseen paukkeeseen. Ensimmäisenä metsästyspäivänään Tiger pelkäsi laukauksia ja ei suostunut menemään veteen. Morie meni itse lampeen ja viimein Tiger seurasi perässä. Morien mukaan akitat eivät pitäneet sorsien hajusta ja siksi akitoja piti kouluttaa muita koiria enemmän kantamaan sorsia suussaan. Myös Tiger päästi sorsasta pian irti. Morie leikkasi sorsan maksan irti ja syötti sen Tigerille, jonka jälkeen koira ei enää epäröinyt noutaa sorsia vedestä.

Vaikka Morie ei uskonut metsästyskoiran menestyvän näyttelyissä hän uteliaisuuttaan ilmoitti kahdeksan kuukauden ikäisen Tigerin mukaan pieneen näyttelyyn. Koiran voitettua pentuluokan Morie ilmoitti koiran mukaan suureen näyttelyyn Odatessa, jossa oli mukana akitakasvattajia ympäri Japania. Morie halusi kuulla ihmisten rehellisen mielipiteen koirasta ja jäi itse pois näyttelystä. Hänet tunnistaessaan väki saattaisi suhtautua koiraan eri tavalla. Odaten näyttelyyn lähtikin Tigerin kanssa Morien nuori poika Mamoru. Näyttelyssä kaikki ihastelivat Tigeria, jonka lihakset näkyivät selvästi turkin alta ja jonka tynnyrimäinen rinta antoi ylpeän vaikutelman. Näyttelykehään astuessaan koira virtsasi maahan reviirimerkiksi ja murisi muille koirille niin vakuuttavasti, että koirien taluttajat perääntyivät. Tiger voitti Odaten pentuluokan ja myöhemmin syksyllä palasi voittamaan nuorien koirien luokan.

Samurai Tiger pääsi ensimmäistä kertaa karhumetsälle kaksivuotiaana. Uesugi, jolla oli kansallispuiston myöntämä elinikäinen lupa metsästää missä vain milloin vain, ilmestyi keskellä joulukuuta yöllä Morien ovelle. Uesugi oli löytänyt karhun talvihorrospesän läheiseltä vuorelta ja halusi lähteä metsälle heti aamulla. 2-3 päivää kestävälle retkelle otettiin mukaan riisipalloja ja kuivattua silliä.

Uesugi elätti itsensä paljolti karhunmetsästyksellä ja metsästi aina yksin, paitsi nyt. Uesugi oli yksi viimeisiä jäljellä olevia matageja ja jälkikäteen Morie alkoi uskoa Uesugin halunneen tietojensa ja taitojensa jäävän elämään vielä hänen kuoltuaan. Hänen oma poika ei halunnut olla matagi ja Uesugi pelkäsi ettei jonain päivänä matageja olisi enää olemassa. Uesugin aseena oli murata, yhdesti laukeava kivääri. Hän uskoi yhden laukauksen olevan riittävä metsällä ja tekevän metsästyksestä saaliille reilun. Karhun ammuttuaan hän yleensä leikkasi arvokkaan sappirakon itselleen ja laskeutui vuorilta lähimpään kylään, jossa hän myi karhun ruumiin. Ostajalle piirrettiin kartta ruumiin sijainnista.

Metsästyspäivänä Morie luotti Uesugin jäljestyskykyihin. Samurai Tiger oli otettu mukaan, mutta se ei ollut koskaan edes haistanut karhun hajua, joten jäljestyksessä siitä ei ollut apua. Vuorella olevan vesiputouksen lähellä oli vanhan tammen ontto kanto. Kannon kolo näytti pieneltä, mutta Uesugi oli varma karhun olevan sisällä. Miehet seisoivat kannon kummallakin puolen. Uesugi heilutti öljyistä liinaa kannon kolon edessä, sytytti liinan tuleen ja laittoi sen koloon. Uesugi kyykistyi puukko kädessä odottamaan kannon viereen ja Morie siirtyi kannon eteen aseen kanssa. Morien olisi ammuttava karhua päähän heti sen ilmestyessä kolosta. Sekunnit kuluivat ja Morieta alkoi heikottaa, mutta hänen takanaan ollut Samurai Tiger odotti rauhallisesti. Yhtäkkiä koko karhu oli tullut kannosta ulos ja Morie ampui sitä, hän ei ehtinyt edes tähdätä päähän. Ammuttu karhu pakeni yhtä nopeasti takaisin kantoon, jonka sisälle se kuoli. Miehillä kesti tuntikausia saada kanto auki. Kun karhu oli viimein saatu kannosta Uesugi syötti sen verta Samurai Tigerille. "Se sai aikaan jotain voimakasta koiran sisällä. Sen jälkeen oli kuin koira olisi seurannut hajua maailman ääriin asti saadakseen maistaa sitä uudelleen."

Vuoden 1974 alussa Morie ja Tiger olivat jo metsästäneet kymmenen karhua yhdessä. Moriesta oli tullut alueellaan maineikas karhunmetsästäjä ja myös hänelle oli myönnetty lupa metsästää vuoden ympäri. Samurai Tiger oli erittäin sitkeä metsästyskoira. Kerran koira oli kadonnut metsään jäljittämään karhua kolmeksi päiväksi, kunnes Morie oli lopulta kuronut heidän välisen välimatkan kiinni.

Loppuvuodesta 1974 Uesugi tuli jälleen kyläilemään ja ilmoitti nähneensä suuren karhun vuoren harjanteella. Karhu asettuisi pian talviunille, jolloin sen löytäminen olisi hankalampaa. Jahtiin otettiin mukaan myös paikallinen tarkka-ampuja Den Nakagawa. Kolme miestä ja koira asettuivat Kurikoman vuorelle yön ajaksi telttailemaan. Aamulla vapaaksi päästetty Samurai Tiger alkoi jäljittää karhua ja miehet seurasivat sen perässä. Kun miehet löysivät hurjasti haukkuvan Tigerin koira oli noin 15 metriä heidän yläpuolellaan jyrkänteellä, jossa se oli ahdistanut karhun vuoren seinämää vasten. Morie ampui karhua kylkeen, mutta karhu ei kuollut ja hurjistui entisestään. Karhun haavoittumisesta ja isäntänsä läheisyydestä rohkaistunut Tiger hyökki karhua kohti, joka läimi pitkillä kynsillään ilmaa. Tiger sai usean iskun päähänsä. Morie oli oppinut Uesugilta yhden laukauksen aatteen, mutta koiransa takia ampui karhua uudestaan. Tiger liukastui jyrkänteeltä ja tippui pitkän matkan laskeutuen päälleen.

Uesugi ja Nakagawa kantoivat karhun vuorelta alas. Samurai Tiger oli liian heikko liikkuakseen ja Morie kantoi koiran olallaan kotiin. Kotimatka kesti koko päivän. Kotona Tiger laitettiin sen ulkotarhaan ja jätettiin kuolemaan. Morie ei uskonut mitään olevan tehtävissä, mutta hän ei myöskään uskonut koirien lopetukseen. Hän ei koskaan lopettanut koiriaan. Miehet ryhtyivät ryyppäämään ja kävivät yhä uudestaan läpi metsästyksen vaiheita, sekä ylistivät Samurai Tigeriä. Puheenaiheet vaihtuivat välillä sotamuisteluihin. Kukaan miehistä ei ollut halukas menemään katsomaan Tigeriä, jonka uskottiin olevan kuolemassa ja kenties vaarallinen. Juomista kesti useampi päivä. Ainoastaan Morien vaimo, jota miesten käytös ihmetytti, kävi Tigerin luona hoitamassa sitä. Kitako pesi koiran haavoja ja antoi sille vettä ja ruokaa. Kahden viikon ajan Tiger pystyi syömään, mutta oli liian heikko noustakseen ylös. Kesti noin kuukausi kunnes Tiger viimein kuoli. Eräänä aamuna Kitako löysi itkevän miehensä ulkotarhasta Tiger sylissään. Koko päivä kului surutyössä. Samurai Tigerille järjestettiin näyttävät hautajaiset, joihin osallistui paljon väkeä pappia myöten.

"Sanotaan, että elämän aikana saa vain yhden Samurai Tigeriin verrattavan koiran. Hän inspiroi minua ja palkitsi kaikki vuosikausien mittaiset vaivani. Hän oli niin luonnollinen, karu ja turmeltumaton. Minulle hän edusti kaikkea, mitä toivoin koiralta. Ja hänellä oli kaikki ominaisuudet, joita toivon jonain päivänä näkeväni itsessäni."