perjantai 31. tammikuuta 2014

Lassie (manga)



NIMI: Lassie
VUOSI: 2001
KUVITTAJA: Yoshihiro Takahashi

Yoshihiro Takahashi on parhaiten tunnettu Hopeanuoli-sarjastaan ja sen ympärille rakennetuista spin-off sarjoista. Hänen muut sarjansa tuntevat lähinnä vain hänen vannoutuneet fanittajansa eivätkä ne ole saavuttaneet samanlaista suosiota. Moni näistä muista sarjoista on jäänyt lyhyiksi yritelmiksi kuten Lassie jota on vain kaksi pokkaria.

Tällä Lassiella ei ole juuri mitään tekemistä länsimaisen Lassien kanssa. Yhteistä on rotu ja tietynlainen halu löytää/palata kotiin, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Takahashin Lassie on itse asiassa uros, vaikka nimi Lassie tarkoittaa tyttöä.



Ostin nämä pokkarit Saicculta ja ne ovat japaniksi josta en ymmärrä yhtään mitään. Luin Lassien aikoinaan fanikäännöksenä englanniksi, mutta käännös on sittemmin poistettu netistä. Tämä arvostelu perustuu siis muistikuville ja mahdollisesti virheellisellekin käännökselle.

Lassie on viettänyt suurimman ajan elämästään eläinkaupassa jossa siihen kiinnitti huomionsa kiltti Akutsu-neito. Tyttö lupaa ostavansa vielä koiran, mutta jostain syystä tämä suunnitelma ei toteudukaan ja Lassie päättää itse etsiä tytön tassuihinsa. Etsintämatkallaan Lassie kohtaa muita koiria ja ihmisiä joista osaa hän pystyy auttamaan. Saksanpaimenkoira German on menettänyt uskonsa ihmisiin, mutta Lassie löytää hänelle kodin kiusatun pojan luota. Shiba nimeltä Chiyomaru oli hakattu ja hylätty salaa omistajansa uuden tyttö-ystävän toimesta, mutta Lassie onnistuu paljastamaan tyttö-ystävän pahuuden Chiyomarun omistajalle ja koira pääsee takaisin kotiinsa. Mukana on myös ilkeä koiralauma joka tuottaa päähahmoille hankaluuksia.



Juoni on harvinaisen realistista tavaraa Takahashilta ja koko sarjassa on tietynlainen hyväntahtoinen tunnelma, muutama taistelu mahtuu mukaan mutta ne eivät todellakaan ole saman luokan rymistelyitä kuin esimerkiksi Hopeanuolessa. Itse Lassie on mukava hahmo josta on vaikea olla pitämättä, hän on oikeudenmukainen ja kiltti kaikille, kuitenkaan olematta samanlainen vässykkä kuin Weed.

Taide on kaunista, mutta poukkoilu realismin ja Takahashin tyypillisten isosilmä-pallopäiden välillä on silmiinpistävää. Takahashi on selvästi yrittänyt pitää omaa voimakkaasti tyyliteltyä tyyliään aisoissa, mutta varsinaista realismia nähdään vain muutamassa paneelissa, kansissa ja lukujen avauskuvissa. Takahashi osaa halutessaan piirtää todella kauniita realistisia töitä, joten on vähän harmittavaa ettei hän ole koko mangaa jaksanut piirtää samalla tyylillä.



Lassie on erittäin kiva lyhyt sarja. Se toimii oikeastaan vain lyhyytensä ansiosta, sillä tarinassa ei olisi ollut aineksia pitempään sarjaan. Kahdessa pokkarissa saadaan tarina hyvin päätökseen ja jää aikaa paikallaan ihmettelyynkin. Lassie on Takahashin tuotannosta vähemmän tunnettu sarja, kenties siksi ettei siinä ole samanlaista eeppistä verenlentoa ja toimintaa kuin hänen muissa sarjoissaan. Ihan kivaa vaihtelua minun mielestä.

Hahmokaarti on pieni ja kerrankin Takahashi keskittyy kertomaan hahmojen tunteista ja elämän tarinoista. Etenkin Weedissä hahmokaarti paisuu käsittämättömiin mittasuhteisiin, uusia hahmoja tulee liukuhihnalta ja heitä kuolee kuin kärpäsiä ilman että lukija pääsee koskaan kunnolla tutustumaan heihin. Pidin oikeastaan kaikista kolmesta pää-osan koirasta tässä sarjassa.

TÄHDET: ***1/2



torstai 30. tammikuuta 2014

Nordguard - Across Thin Ice


NIMI: Nordguard - Across Thin Ice
VUOSI: 2011
KUVITUS: Blotch

Nordguard on samalta tiimiltä kuin aiemmin syynätty The Dog's Days of Summer. Nordguard on selkeästi kunnianhimoinen projekti jolla ilmeisesti pyritään furry-markkinoita laajemmille markkinoille, minkä takia kannessa onkin Blotch-taiteilijanimen sijaan parin oikeat nimet. Nordguard onkin jo herättänyt huomiota furrypiirien ulkopuolella saaden hyviä arvosteluita indie-sarjakuvien kriitikoilta. Ääriviivat sarjakuvaan piirtänyt Black Teagan/Teagan Gavet oli myös ehdolla Russ Manning Award-palkinnon saajaksi, muttei voittanut. Palkinto myönnetään lupaavimmalle uudelle tulokkaalle sarjakuvabisneksessä, jo ehdokkuus on suuri kunnia.

Nordguard sijoittuu vaihtoehtoiseen maailmaan jossa ihmiset on korvattu anthro-eläimillä. Blacksadin tavoin anthro-maailman historia seuraa melko tarkkaan omaa ihmismaailmamme historiaa. Nordguard sijoittuu vuoteen 1903 ja sen maailma on aikalailla samanlainen kuin oma maailmamme tuohon aikaan. Koiravaljakko on edelleen paras ratkaisu etenemiseen kylmässä pohjoisessa. Tällä kertaa vain valjakon koirat ovat kahdella jalalla käveleviä, puhuvia ja yhtä älykkäitä kuin ihmiset.



Pää-osassa on pieni tiivis Nordguard-niminen valjakko jonka tehtävänä on pelastaa ja auttaa eksyneitä vaeltajia. Ryhmä saa vaaralliselta vaikuttavan tehtävän Tartokin kaivoksilta, matka sinne on vaikea eikä ole edes varmaa onko kaivoksella ketään eloon jäänyttä. Ryhmän johtaja bordercollie Pi ottaa tehtävän kuitenkin vastaan.

Ihan kuin ryhmän matka ei olisi ollut vaikea jo valmiiksi mukaan pitää ottaa kokematon lääkäri James McKay, sekä äreä villisika Oleg Kutakov. Muut ryhmän jäsenet kuitenkin ovat kokeneita pohjolan kävijöitä, myös uusin vakiojäsen Nickel on sopeutunut ryhmään hyvin. Muista jäsenistä parhaiten tutustutaan vaaroja rakastavaan johtajatar-Pihin, sekä järkevään mutta varovaiseen Londoniin. Kaksoset Geri ja Freki jäävät ainakin tässä osassa vielä etäisiksi fillerihahmoiksi.



Kuvitus on tajuttoman kaunista (valitettavasti skannaukseni ovat kamalia), jokaiseen sivuun on panostettu kunnolla ja etenkin taustat voivat monesti olla jo valokuvalta näyttäviä. Tietenkin itse hahmotkin ovat kivan näköisiä ja heidät erottaa helposti toisistaan, myös rodut ja lajit ovat ilahduttavan helposti tunnistettavissa. Voisin jopa sanoa kuvituksen olevan parempaa kuin Blacksadissa joka lienee tunnetuin mainstream furrysarjakuva.

Toisin kuin Blotchin muu tuotanto josta suurin osa on ollut homopornoa Nordguard on kaikille sopiva sarjakuva jossa seksiä ei ole. Tämä on mielestäni ihan virkistävää, sillä vaikka porno onkin kivaa niin joskus on vielä kivempaa lukea pitkiä vakavamielisempiä tarinoita. On myös kivaa omistaa jotain turreilua jota voi huoletta esitellä "taviksille".



Tässä osassa kiinnostavimmaksi asiaksi koin Pin ja Londonin suhteen. Hahmoilla on herkkää kemiaa tapahtumassa keskenään, kenties ihan romanssiakin tai sitten vain syvää kiintymystä ja huolta toisistaan. Joka tapauksessa heidän välinen kemiansa on tuotu esiin kauniisti ja luonnollisen tuntuisesti. Kirjoja on ilmeisesti suunniteltu ilmestyvän yhteensä kolme, joten hahmoilla on aikaa kehittyä luontevaan tahtiin.

Ainoana miinuspuolena pidän painojäljen tummuutta. Yöllisissä kohtauksissa jälki on turhan tummaa ja joutuu siristellä silmiään nähdäkseen kaikki yksityiskohdat. Tämä ei ole tekijöiden syy ja todennäköisesti ensi kirjassa painojäljen tummentuminen otetaan huomioon.

Nordguard on erittäin ammattitaitoisesti tehty sarjakuva jota jään innolla odottamaan lisää. Jo ensimmäisen osan perusteella voin sanoa tämän olevan yksi parhaista furry-sarjakuvista joita tällä hetkellä on myynnissä.

TÄHDET: *****



keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Bolt


NIMI: Bolt
VUOSI: 2008
OHJAAJA: Chris Williams, Byron Howard

Bolt on omistanut elämänsä emäntänsä Pennyn suojelulle ilkeältä tiedemieheltä Tohtori Calicolta ja hänen kissakätyreiltään. Boltia on geneettisesti paranneltu ja koira osaa muun muassa ampua lasereita silmistään, juosta salamannopeasti ja muuta jännää. Tämä kaikki kuitenkin on vain osa televisiosarjaa, jota kuvataan Boltin ympärillä koiran itse sitä tajuamatta. Bolt ei oikeasti ole superkoira eikä hänen emäntänsä Penny ole hengenvaarassa vaan näyttelijä.

Luullessaan Pennyn olevan kidnapattu Bolt karkaa studiolta. Tippuessaan muuttolaatikkoon Bolt päätyy New Yorkin kaduille missä hän alkaa huomata etteivät hänen supervoimansa enää toimikaan. Bolt tapaa kaduilla elävän Mittens -kissan ja olettaa kissan olevan Tohtori Calicon kätyri ja pakottaa Mittensin näyttämään Boltille tien takaisin Hollywoodiin.



Tarina on ihan hauska, joskin epäuskottava. Katsojalle näytetään mitä kekseliäämpiä keinoja joilla tv-sarjan tekijät ovat huiputtaneet koiraa uskomaan kaiken olevan todellista, mutta silti en jaksaisi uskoa koiran olevan ihan niin tyhmä uskoakseen kaiken useamman vuoden ajan. Vapaana ollessaan Bolt ei mahan kurniessa edes tiedä mitä nälkä tarkoittaa?

Elokuva on temmoltaan liian kiirehtivä, paikasta toiseen kulkeudutaan kaaosmaisesti hyppimällä/tippumalla autojen ja junien kyydistä. Elokuva on selkeästi road movie-tyylinen, jonka aikana pitäisi fiilistellä maisemia ja hahmojen henkistä kasvua. Tähän ei kuitenkaan ole kaiken sähellyksen keskellä aikaa. Erityisesti Mittens on hahmo jolla olisi tarjottavana syvempikin tarina, mutta sekin kerrotaan vain lähinnä ohi mennen ja sitten palataan taas sähellykseen ja vitseihin. Tämä tuntuu olevan valitettavan tavallista Disney/Pixarille.



Animointi on ihan jees. En juuri fanita ylityyliteltyjä eläimiä Boltissa, etenkin kun heidät on tyylitelty tyypilliseen tapaan pentumaisemmiksi. Eikö realistisesti aikuisen näköinen eläin viehättäisi tämän elokuvan nuorta kohderyhmää? Hahmoista pidän eniten Mittensistä, mutta hänen design on mielestäni ruma. Kissan pää on järjettömän turvonnut ja keho anorektinen.

Elokuvassa ei myöskään ole mielestäni yhtään wow-hetkeä animoinnin suhteen mikä jäisi mieleen vuosikausiksi. Tälläisiä hetkiä ovat esimerkiksi minulle olleet Hopeanuolessa viimeinen taistelu Akakabutoa vastaan, Titan A.E.:ssa Cale leikkimässä joella lapsena, sekä Kaikenkarvaisessa Charliessa kohtaus, jossa Charlie uneksii olevansa Helvetissä. Hetkiä, joissa animaatio on ollut harvinaisen kekseliästä ja vaikuttavan näköistä, yhdistettynä vahvaan hetkeen tarinassa. Boltissa tälläisiä hetkiä ei ole mielestäni ollenkaan, ainut oikeasti animoinnin ja tarinankerronnan suhteen vaikuttava kohtaus on alussa esiintyvä tv-jakso joka on selvästi 24- ja Bond -sarjojen vaikutteinen. Tätä kohtausta lukuun ottamatta Bolt on kuvamaailmaltaan hyvin keskitasoinen ja tylsä. Screenshotteja oli vaikea ottaa tästä elokuvasta koska kaikki yksittäiset kuvat olivat vaan niin yksitoikkoisia, ei jännittäviä kuvakulmia, ei mielenkiintoista valaistusta...

Bolt on hyvin keskinkertainen tuotos jossa olisi ollut ainesta hyvään tarinaan mikäli se ei kosiskelisi pikkulapsia jatkuvalla kohelluksella. Koskahan opitaan, että pikkulapsia ei välttämättä kiinnosta seurata loputonta sähläämistä? Pakolliset comic reliefit (hamsteri ja pulut) on myös ängetty mukaan. Hohhoijaa.

TÄHDET: **1/2

torstai 23. tammikuuta 2014

Kaunotar ja Kulkuri (sarjakuva)


NIMI: Kaunotar ja Kulkuri (Lady and The Tramp)
VUOSI: 1984 (suomijulkaisun ajankohta, alunperin julkaistu vuonna 1963)
KUVITTAJA: Al Hubbard

Tämä lyhyt sarjakuva julkaistiin Suomessa ilmeisesti tehostamaan VHS:n myyntiä tai sitten teatterinäytöksen uutta kierrosta. Lehdessä lukee isolla Aku Ankka, eli vissiin on tullut joko ylimääräisenä lehtenä tilaajille, myyty liitteenä tai jotain sinne päin.

Kuvituksesta vastaa Al Hubbard, joka 60-luvulla piirsi myös paljon Pepi -sarjakuvia joista osa on ilmestynyt suomalaisissa Aku Ankoissa ja Nalle Puh -lehdissä. Ilmeisesti myös joissain sanomalehdissäkin lyhyinä strippeinä. Muistan kuinka tarhaikäisenä revin nämä sivut irti lehdistä ja teippasin ne uudeksi kokonaan Pepiä sisältäväksi järkkypaksuiksi vihkohirviöiksi (kunpa omistaisin ne vielä!). Ostin läjittäin divareista Nalle Puh -lehtiä, mutta vain jos niissä oli edes yksi sivu Pepiä, loppu olikin silmissäni roskaa. Pepiä piirtäneistä taiteilijoista Al Hubbard oli selkeästi yksi parhaimmista.



Nostalgiat sikseen. Sarjakuva kertoo elokuvan tarinan pääpiirteittäin, joitain kohtauksia on poistettu tai lyhennetty, joitakin kohtauksia taas ei elokuvassa ole tai ne ovat erilaisia. Kaunottaren omistajien ja muiden ihmisten kasvoja näytetään enemmän kuin elokuvassa. Elokuvassa selvästi pyrittiin näyttämään maailma koiran silmin, jolloin ihmisistä monesti näkyi vain heidän jalkansa tai osa kehoa.

Heti alussa on kohtaus jota elokuvassa ei ollut; Kaunottaren omistajat saavat joululahjaksi ilkeän Saara -tädin muotokuvan joka laitetaan komeroon piiloon. Tämä olisi ollut elokuvassakin hyvä lisä, katsojalle oltaisiin näytetty jo aiemmin kuinka talon väellä oli vähän kränää tädin kanssa. Muista erilaisista kohtauksista voivat kuvat puhua puolestaan:

Kaunotar angstaa vauvan synnyttyä. Tämä olisi ollut hyvä kohtaus myös elokuvassa.
Jalon entisestä urasta näytetään pieni väläys.
Kuonokoppa saadaan paljon simppelimmin irti ja eri eläimellä.
Väritys on aikakaudelle tyypillistä, käytössä ollut väripaletti on rajoitettu ja värien käyttö välillä kummallista. Kulkurin turkin merkit ovat jostain syystä liiloja, välillä jopa pinkkejä! Nykypäivän standardeilla tämä on vähän karu sarjakuva, mutta pidän yhä Hubbardin taiteesta. Hänen tyylinsä on selvästi omanlaisensa mutta tarpeeksi disneymäinen tälle sarjalle. Ääriviivat ovat vaivattoman elegantteja ja koirien anatomia toimii.

Apua Kulkuri olet pinkki!
Mitään muuta lisättävää en oikein osaa sanoa tästä. Ihan kiva pikku rahastussarjis joka ei onneksi ole täysi kopio elokuvaversiosta.

Viimeisessä paneelissa Pepiin viitataan sanalla hulivili, tuskin on sattumaa, että juuri ensimmäisissä Suomessa suomennetuista Pepi-sarjakuvissa Pepin nimi olikin Hulivili.

TÄHDET: **


Initiated


NIMI: Initiated
VUOSI: 2013
TARINA JA KUVITUS: Ahkahna, Alectorfencer, Blackpassion777, Blotch, Coyox, Falcon McCooper, Kaji, Myenia, Nimrais, PurpleKecleon, Rukis, Shinigamigirl, Sidian, Speed

Initiated on lyhyt pornosarjakuva ilman sen suurempaa tarinaa. Erikoisen siitä tekee tekijöiden suuri määrä. Joka sivun on yksi artisti piirtänyt ja toinen värittänyt, eikä koskaan kaksi samaa artistia ole tehnyt yhdessä yhtä sivua enempää. Jokainen sivu siis on aivan omanlaisensa tyyliltään/tyylien sekoitukseltaan.

Tarinaa ei ole kummemmin käsikirjoitettu selvästikään, vaan omalla vuorollaan artistit ovat voineet tuoda tarinaan lisää hahmoja ja niin edelleen. Erilainen impro-sarjakuva siis kuin mihin ollaan totuttu.

Ääriviivat: Sidian. Väritys: Ahkahna
Ääriviivat: Myenia. Väritys: Blackpassion777.
Rynkytyksen ympärillä on löyhä tarina ketusta joka on liittymässä jonkinlaiseen punakaapuisten hemmojen salaseuraan. Päästäkseen jengiin ketun kuuluu läpäistä initaatio joka tässä tapauksessa tarkoittaa yhtä suurta orgiaa salaseuran jäsenten kanssa. Sarjis on vain 24-sivuinen joten turha odottaa mitään syvällisempää tarinaa, sitä ei ole luvassa.

Pidän salaseura-alkuasetelmasta, se luo mukavan salaperäisen ja vaarallisen tunnelman. Valitettavasti kuten oli varmasti odotettua kaikkien kuvittajien tyylit eivät ole mieleeni. Osalla väritys on liian valoisaa ja kirkasta verrattuna toisten töihin, joillakin taas liikaa valo-efekteillä pelleilyä. Muutamalla sivulla alkuperäisiä ääriviivoja tuskin erottaa kaiken väritysmössön alta ja käy sääliksi sitä artistia joka ääriviivat piirsi.

Ääriviivat: Kaji. Väritys: Rukis.
Ääriviivat: PurpleKecleon. Väritys: Sidian.
Hahmoja tulee noin joka toisella tai kolmannella sivulla lisää, välillä on vähän vaikea pysyä luvuissa mukana, etenkin kun hahmot eivät näytä samanlaisilta joidenkin artistien tyyleillä.

Takakannessa mainostetaan sarjakuvan sisältävän hetero-, homo- ja lesboseksiä, mutta suurin osa kuluu homosteluun ja furry-fandomissa monesti unohdetut hetero- ja lesbotouhut ovat vain pienenä mausteena seassa. Ensimmäinen naaras esiintyy vasta sivulla 9. Aikuisten furrysarjakuvat ovat täynnä homostelua ja olen alkanut jo kyllästyä siihen, mutta minkäs teet ilmeisesti tämä resepti myy parhaiten.

Loppujen lopuksi Initiated ei ole mitenkään erityisen hyvä, mutta se on hieno yhteistyökokeilu monelta artistilta. Tyylien vaihtelu kesken kaiken ja myyntitulojen jakaminen useammalle taholle ovat syinä siihen miksi tälläinen kokeellinen sarjakuva ei olisi voinut olla pidempi, tarinaltaan syvällisempi tai tavallinen tarina täysin ilman seksiä. Porno myy lähes aina ja nyt artistit varmasti saavat jonkinlaiset edes pienet tulot takaisin vaivastaan. Juuri tälläisiä projekteja rakastan, projektit jotka tuovat eri artisteja yhteen muodostamaan yhden tyylikkään kokonaisuuden.

TÄHDET: **1/2

Ääriviivat: Ahkahna. Väritys: Kaji.
Ääriviivat: Myenia. Väritys: Shinigamigirl.

tiistai 21. tammikuuta 2014

101 dalmatialaista II - Pikku Kikero Lontoossa


NIMI: 101 dalmatialaista II - Pikku Kikero Lontoossa (101 Dalmatians II - Patch's London Adventure)
VUOSI: 2003
OHJAAJA: Jim Kammerud & Brian Smith

Elokuva on katsottu alkuperäiskielellä, joten kaikkiin hahmoihin viitataan heidän englantilaisilla nimillä. Anteeksi.

Ah, suoraan DVD:lle menevien Disney-jatko-osien mestari Jim Kammerud on taas vauhdissa. Tällä kertaa uhrina on ollut vuoden 1961 mielestäni melko huono 101 dalmatialaista jota on levitetty Suomessa myös typerällä nimellä Lupsakkaat luppakorvat. Kun alkuperäinenkään teos ei ole vakuuttanut minua olin hyvin skeptinen että pitäisin jatko-osastakaan, etenkin kun vasta sain katsottua Kammerudin ohjaaman Topi ja Tessu 2:n (joka oli perseestä).

Jollain tavalla minua on aina häiritsenyt sarjan tapa kannustaa ihmisiä haalimaan järjettömiä määriä eläimiä, ensimmäisessä elokuvassa koirien omistajat päätyvät omistamaan 101 koiraa. "No big deal! Muutetaan vain maalle" on heidän vastaus ongelmaan. Siitä huolimatta että pari on ilmeisesti ihan hyvätuloinen he elävät ja pukeutuvat vaatimattomasti, joten en osaa kuvitella millä rahoilla (ja millä energialla) he pitävät huolta tuosta koiramäärästä. Mielestäni on suorastaan vastuutonta näyttää lasten elokuvassa tälläistä eläinten rohmuamista (Beethoven-elokuvat sortuivat tähän myös), lasten pitää oppia että yhdenkin eläimen omistaminen on suuri vastuu. Itselläni on kaksi kissaa ja tuntuu että sitä karvaa ja sotkua riittää joka puolelle.

Näky on kuin pentutehtaalla. Mutta hei tämähän on vain hauskaa hih hih!
Kuten arvata saattaa huomiota ei millään riitä jokaiselle pennulle ja yksi heistä, Patch (=Kikero, mikä lie suomennos tämäkin on) on erityisen masentunut tästä. Ruokinta-aikaan hänelle ei edes riitä ruokaa kun muut pennut ehtivät ahmia ensin! Pentuja on joka puolella, niitä löytyy kaappien hyllyistä, kattiloista ja jopa lukitusta saksofonikotelosta (WTF??). Tähänkin suhtaudutaan huumorilla, minua lähinnä huolettaisi tälläinen laiminlyönti.

Patch ihailee telkkarin toimintatähtikoiraa Thunderboltia (samantapainen saksanpaimenkoira-toimintasankari kuin Rin Tin Tin ja Strongheart oikean elämän televisiossa) ja yhtenä iltana ohjelman päätteeksi näytetään tiedotus mahdollisuudesta esiintyä ohjelmassa. Aamulla perhe valmistatuu muuttoon maaseudulle ja Patch jää vahingossa matkasta koska hänen isänsä Pongo sekoaa laskuissa laskiessaan pentuja. Mielestäni tämä on aivan vitun traagista että isähahmo on näin unohtava omaa lastaansa kohtaan (oli sitten niitä satamiljoonaa) ja siihen suhtaudutaan lähinnä koomisesti. Sen sijaan että Patch etsisi perheensä hän lähteekin Thunderbolt-ohjelman koe-esiintymiseen.

"Hmmm olitkos sinä adoptoitu vai ihan oma pentuni? En pysy laskuissa enää itsekään!"

Thunderbolt on loistava hahmo ja ilman häntä tätä olisi tylsää katsoa. Thunderbolt on äärimmäisen narsistinen koira joka kuvittelee itsestään paljon mutta oikeasti on melko vähä-älyinen. Tyypillinen julkkis siis. Hän laukoo leffan hauskimmat repliikit. "I'm pretty good at improvising, as long as it's written down for me."
Päähenkilö Patch on tyypillinen supersöpö-höpönöpö turvallisen persoonaton hahmo jonka salainen haave erottua massasta perheessään sai minut aluksi liikuttumaan, mutta leffan edetessä hahmosta tuli vain ärsyttävän hölmö ja sinisilmäinen. Patchin aksentti myös ärsyttää minua, muilla hahmoilla britti-aksentit ovat normaaleja, Patchin oma vain on jotenkin rasittavan kuuloista.

Animointia pitää kehua. Tyyli on samankaltainen kuin ensimmäisessä osassa ja näyttää luontevalta, joskin välillä hahmojen/esineiden eteneminen kaukaa taustalta lähemmäs "kameraa" näyttää luonnottomalta. Animointi on välillä ihan kekseliästäkin (esim. kun Thunderbolt saa idean hänen takanaan olevaa hehkulampun muotoista kaupan kylttia valaistaan).



Kuten arvata saattaa tämäkin jatko-osa on hyvin turhanpäiväinen eikä mielestäni ole mitään syytä miksi 101 dalmatialaista olisi tarvinnut jatko-osan. Miten olisi neljäs Leijonakuningas (kolmas oli täyttä kuraa kyllä....)?
Tämä ei ole yhtä huono kuin jotkut Disneyn väkisin väännetyistä jatko-osista, muttei sekään mikään suuri meriitti ole. Ilmankin olisi pärjätty.

Loppuratkaisu on arvattavissa jo kaukaa. Järjettömän ja loputtomalta tuntuvan kohelluksen jälkeen Thunderboltin sijaan Patch on päivän sankari ja pelastaa kaikki satamiljoonaa sisarustaan ja oppii olevansa uniikki lumihiutale blah blah.

TÄHDET: **



lauantai 18. tammikuuta 2014

Red Lantern - The Crimson Divine


NIMI: Red Lantern - The Crimson Divine
VUOSI: 2012
KUVITUS: Rukis & Alectorfencer

Red Lantern on melko tuore ja nopeasti laajaksi kasvanut sarja, jota löytyy myös novellimuodossa. Sarjakuva on kuitenkin sarjan selkäranka ja itse en tarinan ympärille kirjoitettua novellia ole lukenut. Sarjan on luonut Rukis, hän kirjoittaa tarinan ja piirtää sarjakuviin itse hahmot. Ensimmäisessä osassa taustapiirrokset on luonut Alectorfencer.

Päähenkilö on Amon, iältään noin kolmenkympin alussa oleva kultasakaali, joka on miespuolinen prostitoitu. Hänellä ei ole tarpeeksi rahaa ostaakseen itseään vapaaksi orjuudesta, eikä hänellä ole ollut kuukausiin tarpeeksi asiakkaita. Bordellin omistajatar ostaa itselleen uuden orjan, nuoren valkoisen tiikerin nimeltä Dhaval. Amonin tehtävä on opettaa naiivi poika talon tavoille ja valmistaa häntä hänen tulevaan työhönsä, eli huoraamiseen.


Amonin bordelli sijaitsee pienellä saarella, osana Shanivaarin saaristoa. Saarta ympäröivällä merellä kaksi ulkopuolista valtiota käy sotaa keskenään tuoden kenraali Lutherin laivaston satamaan odottamaan armeijalta vahvistuksia. Luther tykästyy Amoniin siitä huolimatta ettei hänen kansansa katso homoseksuaalisuutta hyvällä ja alkaa tapailemaan häntä salaa.

Tarina on monipuolinen ja teemastaan huolimatta siinä ei ole erityisemmin suuria moraalisaarnoja. Hahmot ovat realistisia ja oikeasti personaallisia. Rukis on hyvä tarinankertoja ja suoraan sanoen siinä parempi kuin piirtämisessä. Red Lanternissa yksittäiset ruudut voivat olla varsin kauniita, mutta monesti Rukisin hahmot ovat aivan liian haaleasti väritettyjä ja heidän ääriviivansa liian sumuisia Alectorfencerin kirkkaisiin ja rikaskontrastisiin taustoihin verrattuna. Rukisin käyttämä laji- ja rotukirjo on laaja, mutta tietynlainen peruspäätyyppi tuntuu puskevan läpi jatkuvasti oli sitten hänen piirtämä laji sakaali, australiankarjakoira, kettu tai hyena. Kaikki näyttävät melkolailla samalta.

Ääriviivat ovat aivan liian haaleita ja epätarkkoja välillä. Kuvasta käy myös yksi ongelma ilmi; Rukisilla on taipumus piirtää hahmojen päät epäluonnollisilta vaikuttaviin asentoihin heidän puhuessa. Amon katsoo todella rankasti sivulle kesken kaiken ja tämä ei näytä luontevalta.
Rukisin hahmot ovat realistisesti piirrettyjä, mutta välillä tuntuu realistisuuden olevan hänelle vankila, joka estää häntä antamasta hahmoille kiinnostavia ilmeitä. Toimintakohtaukset ovat myös hänelle suuri heikkous, jolloin hän mieluummin turvautuu rankkaan motion blurrin käyttöön kuin piirtäisi kohtaukset "kunnolla". Koska tapahtumat sijoittuvat paljolti bordelliin tapahtumapaikat sarjakuvassa ovat yleensä hämärävaloisia, mikä tuntuu antavan Rukisille tekosyyn olla laiska ja jättää hahmot vähemmän yksityiskohtaisiksi. Valon lähteiden käyttö tuntuu myös olevan vähän hukassa, kun katsojan kuuluisi tutkia hahmon ilmettä hahmon kasvot ovatkin varjon peitossa.

Mitä ihmettä toisessa ruudussa tapahtuu? Näen, että liikettä selvästi on paljon, mutta mikä liikkuu ja minne?
Kasvoilla on liikaa varjoja! Web-versiossa näemme kasvojen muutokset paremmin, mutta printtimuodossa tummat värit tummuvat entisestään ja pahimmassa tapauksessa kasvot ovat pelkkää epämääräistä tummuutta.
Kaikesta valituksesta huolimatta Rukisin taide ei ole hassumpaa. Siinä on useita virheitä, mutta itse tarina on vahva. Red Lanternin toista osaa, Convictionia, on ilmestynyt jo monta sivua ja Alectorfencerin tilalle taustapiirtäjäksi on vaihtunut Myenia. Myenian ja Rukisin yhteistyö vaikuttaa olevan sujuvampaa ja jälki luonnollisemman näköistä. Tällä kertaa molemmat osallistuvat taustojen ja hahmojen luontiin, joten tyylien ja taustan vs hahmojen välillä ei ole liian suurta kontrastia.

Red Lantern on aikuisille suunnattu sarjakuva, seksikohtauksia siinä kuitenkin on vain muutama eivätkä ne ole tarinan pää-asia. Tarina keskittyy enemmän siihen kuinka kurjaa on olla huora, ei siihen, että jee saa pilluakyrpääpyllyä kuten moni muu furrysarjakuva. Koska tarina on niin pitkä pelkällä seksillä ei olisi selvittykään.



Odotan kyllä seuraavaa osaa. Piirrosjäljen epätasaisuuden vuoksi tämä osa ei niin vakuuttanut minua, mutta olen nähnyt tulevia sivuja kakkos-osasta ja ne näyttävät varsin hyviltä. Tarinassa ei ole mielestäni suurempia moitteita.

TÄHDET: ***1/2