torstai 14. heinäkuuta 2022

Yamato Gingan esikuvana

 Tämä juttu julkaistiin alunperin Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehdessä nro 12. Seuraavan numeron (nro 17) teemana sattuu muuten olemaan Shiroi Senshi Yamato!

Ennen Hopeanuolta Yoshihiro Takahashi oli jo luonut pitkän 26 pokkarin mittaisen koirasarjan nimeltä Shiroi Senshi Yamato. Sarjaa ei ole vielä suomennettu. Yamatoa julkaistiin Gekkan Shounen Jump -lehdessä vuosina 1978-1989. Hopeanuoli (eli Ginga Nagareboshi Gin) ilmestyi vuosina 1983-1987, eli Takahashi piirsi näitä kahta sarjaa usean vuoden ajan samanaikaisesti. SSY kertoo Yamato-akitasta, josta koulitaan koirataisteluiden mestaria. SSY:n ja Gingan välillä on paljon yhtäläisyyksiä, hyvin samankaltaisia juonikuvioita ja kierrätettyjä elementtejä.

SSY:ssä on hyvin paljon Gohee Takedaa muistuttava vanha karhunmetsästäjä Juuzaburou. Goheen tavoin hänet tunnetaan ankarasta koirankoulutuksesta. Kymmenen vuotta ennen Yamaton isän, Fubukin, syntymistä Juuzaburou oli retkeilemässä koiransa Fujin ja lapsenlapsensa kanssa, kun suuri karhu hyökkäsi heidän kimppuunsa. Karhu iski Juuzaburouta kasvoihin, jolloin mies menetti vasemman silmänsä ja sai näyttävät arvet kasvoihinsa. Karhu tappoi Juuzaburoun lapsenlapsen ja Fujin. Juuzaburou vannoi kaatavansa karhun vielä, eikä antanut edes vakavan sairauden tulla pakkomielteensä tielle.

SSY:n Juuzaburou ja Fubuki, sekä Gingan Gohee ja Riki

Yamaton isä Fubuki oli alun perin karhu- ja taistelukoira, joka myöhemmin villiintyi ja päätyi villikoiralauman johtajaksi. Kymmenen vuotta karhuhyökkäyksen jälkeen Juuzaburou päätti kouluttaa uuden karhukoiran. Ouun vuorille pieneen kylään oli syntynyt sopiva pentue. Hän valitsi pentueesta Fubukin, koska Fubuki oli ainut pentu, joka ei ulissut hännästä nostaessa. Fubukin rankka koulutus kesti vuoden, jonka aikana sitä opetettiin muun muassa noutamaan veteen pudonneita saaliita. Tehtävää vaikeutettiin kiinnittämällä saaliisiin painoja. Fubuki ei aluksi osannut pidättää hengitystään ja Juuzaburou töni sen takaisin veteen ja löi sitä, jos se yritti palata takaisin ilman saalista. Kovan koulutuksen nuoruudessaan läpikäynyt Fubuki muistuttaa paljon Giniä, mutta myöhemmin mystisenä villikoirien johtajana se alkaa muistuttaa enemmän Rikiä.

Kun Juuzaburoun lapsenlapsen tappanut karhu tulee jälleen terrorisoimaan kylää, Juuzaburou ja Fubuki lähtevät kaatamaan sitä. Mukaan lähti myös muita metsästäjiä, joista yhdellä oli tosa nimeltä Raiden. Ennen jahdin alkua nuori metsästäjä naureskelee Juuzaburoun vanhalle Murata-kiväärille. Metsästäjän koira Raiden oli alusta lähtien syönyt pelottomasti karhunlihaa, eikä se osannut varoa karhuja. Jahdin aikana Fubuki ja Raiden ajavat karhun jyrkänteelle, jossa Raiden käy suoraan karhun jalan kimppuun ja kuolee yhdestä iskusta. Raidenin tarina on lähes identtinen Rikioun, Goheen entisen koiran kanssa. Myös Rikiou oli sekarotuinen tosa, joka söi pennusta alkaen karhunlihaa, ei pelännyt mitään ja lopulta kuoli yhdestä iskusta. Jyrkänteellä ollutta karhua ammuttiin ja Fubuki tönäisi sen ja itsensä reunalta alas. Kaksikko tippui virtaukseen, jossa karhu lävistyi puunoksaan ja kuoli. Sairauden heikentämä Juuzaburou hyppäsi koiransa perään, mutta kuoli virtaukseen.

Tämän jälkeen Fubukilla oli hetken toinen omistaja, joka käytti sitä taistelukoirana. Fubukista tuli koirataisteluiden mestari, yokozuna. Väärinkäsityksen vuoksi Fubuki kuitenkin päätyi villikoiraksi ja suuren lauman johtajaksi. Fubuki sai pentuja, joiden joukkoon kuului Yamato. Villikoirat alkoivat varastaa ihmisten kanoja ja sikoja, minkä vuoksi ne päätettiin hävittää. Fubukia ammuttiin päähän sen pennun silmien edessä. 

Pienen Yamato-pennun adoptoi nuori Ryou Fujiwara. Pentu pelasti Ryoun kiusaajiltaan ja rökitti kiusaajien ison koiran. Tämän innostamana Ryou alkoi koulia Yamatosta taistelukoiraa ja nimesi pennun kuuluisan taistelulaivan mukaan. Huhu maineikkaan Fubukin pennusta kiiri ympäri Japania. Isänsä lailla Yamato on vitivalkoinen ja sillä on tähtikuvio otsassaan. Luonteeltaan se on sitkeä, rohkea ja oikeudenmukainen.

SSY antaa akitoista mielikuvan vahvana rotuna, joka on loistava karhu- ja taistelukoira. Yamaton nimeäminen taistelulaivan mukaan vahvistaa ylpeyden tunnetta japanilaisuutta kohtaan. SSY:n rotukirjo on laaja ja mukaan mahtuu länsimaisia rotuja, mutta paljon ruutuaikaa annetaan akitoille, tosille, kishuille sekä myös harvinaisemmille shikokuille. Jopa japaninsusi ja sahalininhusky esiintyvät sarjassa.

Eräs juonikuvio SSY:ssä muistuttaa igojen ja kogien sotaa. White Wolf -kishun johtama valkoisten villikoirien lauma sotii Black Satan -dobermannin johtamia mustia koiria vastaan. Mustat pahat koirat varastivat karjaa kyläläisiltä. Ryoun ja Yamaton avulla mustat koirat saadaan tuhottua ja ihmiset jättävät valkoiset koirat rauhaan. Tämän jälkeen White Wolf auttaa Yamatoa useaan kertaan.

Moni hahmo näyttää erehdyttävän paljon Hopeanuolen hahmoilta. Jo mainittu Juuzaburou voisi olla Gohee Takedan kadonnut veli. Komea Tsurugi, joka osaa peittää taisteluareenan tomulla, on hyvin Rikin kaltainen. Sarjassa vilahtaa pikaisesti saksanpaimenkoira John, joka ulkoisestikin muistuttaa sitä kuuluisampaa Johnia. Londo on kuin ilmetty Ben, lukuunottamatta valkoista rintapilkkua. Wilsonia muistuttava Habu-collie luovuttaa villikoiralauman johtajuuden Fubukille. Kuten Gingassa, myös SSY:stä löytyy koiria, joilla on pelottavat nyljetyt kuonot.

Koska kyseessä on koirataistelumanga, on mukana mitä mielikuvituksellisempia erikoisiskuja. Hyvin yleinen tekniikka SSY:ssa on Kaiten Jigoku, jossa koira ottaa leuoillaan kiinni vastustajasta ja tekee nopeaa pyörivää liikettä. Tämä isku on yleinen myös Gingassa, nimellä Neji Ki tai Spin Attack. Yamaton kadoksissa ollut veli osaa Neck Rolling -iskun, jossa koira puree toista kaulaan ja pyörii sen ympäri, lopulta katkaisten kaulan. Hyvin samanlainen isku on Weed-sarjan Yukimuran isku Neck the Killing. Hauskana sattumana myös Yukimura on Weedin kauan kadoksissa ollut veli. Kaikista selkein yhdistävä erikoisisku sarjojen välillä on Yamaton ja Fubukin Boomerang Sappou, joka on täysin samanlainen kuin Rikin, Ginin ja muiden karhukoirasuvun jäsenten Zetsu Tenrou Battouga.

SSY:n Boomerang Sappou ja Gingan Zetsu Tenrou Battouga

SSY:n Neck Rolling ja Gingan Neck the Killing


Mikään ei mielestäni estäisi sitä, että SSY ja Ginga sijoittuisivat samaan maailmaan. En tiedä onko Takahashi koskaan kommentoinut asiaa. Mikäli tarinat ovat samaa maata, kenties Ryou Fujiwara ja Daisuke Fujiwara, sekä Juuzaburou ja Gohee Takeda ovat jotain sukua toisilleen. Tai kenties White Wolf on Akamen tai Yamato Ginin etäinen sukulainen. Tällaisten faniteorioiden ja crossoverien luomista varten SSY:n kauan toivottu suomennos olisi mahtava juttu!