Tähdenlennon viides numero

Kansi © Kurome (etualan susi) ja Raezla (tausta)

Pahoittelen huonoja valokuvia!

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n tämän vuoden toinen jäsenlehti (ja yhteensä viides ikinä) tipahti tänään postiluukustani sisälle. Tämän numeron kanssa oli melkoisia kasvukipuja, mutta se saatiin silti vielä tämän vuoden puolella postitettua jäsenille, kuten on sovittukin. Toivon kovasti yhdistyksen pysyvän 2 lehteä/vuosi tahdissa, vaikka se haastavaa onkin.

Teemana olivat nyt Hopeanuolen susisaaga ja sudet ylipäänsä. Olin jälleen mukana lehden teossa ja kirjoitin 5 artikkelia; Aamu-sarjakuvaprojektin esittely, jossa haastattelin Saqea ja Kippurablea heidän tulevasta susisarjakuvasta, Pussihukka, ei suinkaan susi, jossa kerroin pussihukista, Maailman koirasusirotuja, jossa esittelin murto-osan maailman koirasusiroduista (tämä artikkeli venähti turhankin pitkäksi, sori), Sekarotuinen susi, jossa kerron villin suden tutkitusta geeniperimästä ja jonka arvelen voivan nostattavan jonkinlaista paskamyrskyäkin, sekä vielä Haastattelussa koirasusikasvattaja, jossa haastattelin My Wolfdogs -kenneliä. Kirjoitan aina melko kuivaa asiapitoista tavaraa ja etenkin nyt taisin kirjoittaa liikaakin oikean elämän faktatekstiä. Mutta aika näyttää miten lukijat ottavat tämän vastaan. Olisi erittäin tärkeää saada palautetta Tähdenlennon lukijoilta, jotta tiedämme miten parantaa lehteä tulevaisuudessa, etenkin blogitekstit ovat erittäin tervetulleita. Jäsenet voivat myös antaa palautetta yhdistyksen foorumilla.

HUOM! Gingaconin uusi päivämäärä on 28.10.2017

 

Lehti oli nyt omasta mielestäni todella monipuolinen ja teema tuli selkeästi esille, toisin kuin parissa aikaisemmassa numerossa. Sisälmysluettelon voi nähdä tuosta ylemmästä kuvasta. Tykkäsin hirveästi kuinka tässä numerossa on otettu huomioon hyvin nettipiirtäjät. Aamu -sarjakuvan esittelyn ohella oli myös artikkeli Sudet sarjakuvissa (kirjoittaja Satanica), jossa haastateltiin Nawulfia ja Anttua. Nawulf on monelle tutun Theo -sarjakuvan luoja ja piirtää perinteisesti vesivärein, Anttu taas piirtää digitaalisesti uudempaa Harper -sarjakuvaa. Artikkelissa katsottiin siis sarjakuvapiirtämistä kahdesta näkökulmasta. Japanilaisten suhtautuminen susiin (kirjoittaja Nightwolf) oli hyvin kiinnostava aihe ja plussaa tuli autenttisista kuvituksista, joskin teksti oli hieman tönkösti kirjoitettua. Kiinnostavaa tekstiä oli myös ensimmäisestä Gingaconista, sekä Pureplasticin pehmoista.

Oikeastaan koko lehti oli laadukas paketti ilman ylimääräistä filleriä. Itse en edelleenkään välitä hahmoesittelyistä, kuten olen tainnut jokaisessa Tähdenlento -artikkelissa mainita, mutta nämäkin olivat laadukkaasti tehtyjä ja lehdessä oli niin paljon muuta sisältöä ettei peräti 8 sivua hahmoesittelyitä haitannut yhtään!

Ulkoisesti lehti on kehittynyt hirveän paljon. Nykyään se on jo todella ammattimaisen näköinen. Tasapaino fanitaiteen, virallisen manga-/animetaiteen, sekä ei-Hopeanuoleen liittyvän kuvituksen välillä on nyt erittäin bueno. Mukavan vaihtelevaa, mutta ei sekasortoista. Taittaja Spyro on tehnyt aivan loistavaa työtä lehden kanssa vaikka hän on ollut kiireinen, kiireen merkkejä ei kuitenkaan itse lehdestä huomaa ja omasta mielestäni lehti taitaa olla tähän mennessä onnistunein. Jos nyt jotain vinkumistä pitää harrastaa, niin kansi jättää toivomisen varaa. Idea mangamaisesta kannesta on todella jees ja kahden taiteilijan piirrosten yhdistäminen yhdeksi kuvaksi on kiinnostava ja toimiva, mutta eläinten anatomiat tökkivät kummallakin piirtäjällä. Osa kuvista on myös printattu turhan tummina, mikä on valitettavan yleistä printtausprosessissa ja kuvia olisi pitänyt etukäteen vaalentaa tätä ennakoiden. Aina vaan ei muista.

Vielä viimeiseksi pitää vielä leveillä, että minut on nyt valittu Tähdenlennon päätoimittajaksi. Toivottavasti ensi vuoden lehdet tulevat jatkamaan tätä laadukasta linjaa. Ensi vuoden teemoiksi on valittu rekikoirat ja sitten taistelukoirat, ja niiden tekemiseen voi osallistua oikeastaan kuka tahansa, myös ei-jäsenet. Tätä numeroa voi ostaa coneissa yhdistyksen pöydältä ja se tulee vielä jossain vaiheessa Hopeapuotiin myyntiin.

Mukana tullut Raezlan piirtämä kortti, sekä jäsenille tullut jäsenposti

Conraportti Kokkocon 5.-6.11.2016

Elikkä käytiin koirapiirtäjäporukalla Kokkolan kaksipäiväisessä Kokkoconissa. Itseni lisäksi mukana olivat Nawulf, Raezla (ent. Äffä), Kurome (ent. TheSuskuli), Saqe ja Fjalle. Kaikki ängettiin yllättävän halpaan, tilavaan ja hyvän näköiseen vuokramökkiin, meno oli luontevaa ja rentoa ja tämä porukka oli kaikin puolin toimiva kokonaisuus. Diggasin, lisää tälläistä, kiitos.

Sitten itse asiaan, eli coniin. Heti aluksi pitää myöntää, että odotukseni olivat Gingaconin jälkeen aivan liian korkealla. Gingaconissa kun tuotteeni menivät kuin kuumille kiville vaikka hintani olivat silloin vielä paljon kalliimpia, hiljaisia hetkiä ei juuri ollut, ihmiset tulivat jatkuvasti puhumaan ja ilmapiiri oli tosi positiivinen. Kokkocon taas oli, ainakin myyjän näkökulmasta... noh... niin.

Perkeles.

Yritykset ja taidekujalaiset olivat samassa salissa ja meidän lössi vei huomattavan osuuden myyntitarjonnasta. Ilmeisesti kaikki halukkaat myyjät oli otettu mukaan, tilaakin oli jäljellä jos lisää halukkaita olisi ollut. Kauhistelimmekin kuinka autio erämaa sali olisi ollutkaan jos meidän porukkaa ei olisi tullut coniin. Harmi vain kohdeyleisöä ei meille koira-/eläinpiirtäjille löytynyt juuri ollenkaan ja koska meitä oli niin monta taisimme aiheuttaa siitä aiheesta ylitarjontaa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikilla myyjillä taisi mennä heikosti. Toisena päivänä suurin osa myyjistä pakkasi tavaransa jo paria tuntia ennen conin päättymistä.

Olin erittäin hämmästynyt ja tietenkin pettynyt kun ihmiset eivät olleet edes huomaavinaan Kriegerin pöytää, vaikka mielestäni tuotteeni ovat monipuolisia ja laadukkaita, ja nyt aiempaa halvempiakin. Olen aina ajatellut eläimiä universaaleina, kaikkia jollain tapaa kiinnostavana aiheina, sillä kyllähän eläimet ovat visuaalisesti näyttäviä ja monilla on lemmikkejä, mutta ilmeisesti asia ei olekaan näin. Ensimmäisenä päivänä cossasin Hannibalia ja jopa mietin josko ihmiset arastelisivat pöytää ulkonäköni takia (mikä olisi todella typerää, koska hei, coneissa hihhuloidaan ja siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä). Pöytäni oli myös hieman hölmössä paikassa, joten toisena päivänä pukeuduin normaalisti ja vaihdoin parempaan paikkaan, mutta myynti oli yhä samanlaisen nihkeää. Sain katettua matka-, majoitus-, ja pöytäkulut, mutta voittoa tuli surkean vähän ja sekin meni sitten pizzaan ja juominkiin, joten lopputulos oli plusmiinusnolla.

Urumin pöytä

Urumin pöytä

Fjallen ja Raezlan pöytä

Ohjelmista en oikein voi sanoa mitään, kun en niitä mennyt katsomaan. Ohjelmakartassa ei ollut oikeastaan mitään itseäni kiinnostavaa, paitsi kaverini Raezlan Hopeanuoli -luento, joka kuitenkin tapahtui ekana päivänä heti aamusta, jolloin en uskaltanut jättää pöytää vartioimatta enkä halunnut pyytää jotain muuta siihen, kaikilla kun oli omat pöytänsä. Harmi, olisin hirveästi halunnut nähdä tuon luennon, etenkin kun hän aikoi käyttää hahmoani esimerkkinä vahvasta narttuhahmosta. Kuulemma kukaan ei ollut paikalla videoimassakaan. Conin teemana tänä vuonna olisi pitänyt olla roolipelit ja mukana jotain halloween-maustetta, mutta ohjelmista mikään ei tainnut liittyä kumpaankaan aiheeseen eivätkä aiheet tulleet esille koristeluissa tms. Ulkopuolella ei ollut opasteita conpaikalle, eikä ovella mitään juhlavaa banderollia. Tai ehkä mentiin sisälle väärästä rööristä tai olen muuten vain puusilmä.

Silläkin uhalla, että kuulostan kitisijältä (mutta kun kitisyttää), haluan esittää conille vielä kritiikkiä. Kunniavieraan nimikirjoitustilaisuus oli valittu erittäin huonoon paikkaan, myyntisalin keskelle, jolloin innokas ihmismassa muodosti jonon, joka tukki tien monelle pöydälle pitkäksi ajaksi. Turhauttavaa. Jo Kokkoconiin ottaessa yhteyttä huomasin kommunikaatiossa olevan paljon parantamista, sillä vastauksissa kesti kauan ja niiden perään piti useamman kerran kysellä. Myyjiä ja ohjelmaa oli sen verta vähän, että olisi ollut mielestäni järkevämpää pitää con yksipäiväisenä ja panostaa kunnolla siihen yhteen päivään. Plussana kuitenkin pitää mainita paikalla olevien järjestäjien olleen ystävällisiä ja toisena päivänä hoksasivat tuoda kylmään saliin vilttejä.

En muista kenen pöytä, kertokaa jos tiedätte.

Kuromen pöytä

Raezla ja Kurome

Taidekujalla kyllä oli muutamia jutskia, joita olisi tehnyt mieli ostaa, mutta en raaskinut kun halusin oikeasti tienata sitä rahea, enkä menettää sitä. Mukaan tarttui kuitenkin joko alennetuilla hinnoilla/vaihtokaupalla/ilmaiseksi tämmöisiä:

Hopsuyhdistyksen onnenpyörästä tuli Death Note -avaimenperä, jossa lempihahmoni Light. Nawulf tuhersi Naran. Fjallelta otin useamman kivan tarran (Fjalle, piirrä vaan lisää pitpullia niin mä ainakin ostan varmasti).

Saqe oli hirveän ystävällinen ja toi minulle leimasinsarjan, jota haluan kokeilla taidejutuissa. Hän antoi myös Gin -avaimenperänkin. Otin myös jostain syystä Matsuconin esitteen, vaikka en sinne ole menossa, mutta hei, ehkä joku teistä lukijoista ei vielä ole tapahtumasta kuullut. Tsekatkaa jos kiinnostaa.

Kännissä piirrettyä kakkea:

Krieger jää nyt epämääräisen pituiselle miettimistauolle, jonka aikana koetan säästää rahaa jotta voisin avata firman uudelleen turvallisesti ja harkitusti. Tässä saattaa kestää pari kolme vuotta. Riippuu paljon saanko jotain järkevää työtä ja ettei tapahdu odottamattomia rahakriisejä. Kokkocon ei nyt ihan vastannut odotuksia, mutta se opetti kuitenkin ettei Kriegerin kannata mennä näin pieniin coneihin, ELLEI kyseessä ole eläintarinoihin keskittyvä con.

Kriegerin ollessa tauolla aion jatkaa coneissa käyntejä, koska hitto, tämähän on kuitenkin kivaa puuhaa. On todella virkistävää päästä tapaamaan hyviä nettikavereita ja muita piirtäjiä naamatusten. Koetan jossain vaiheessa uskaltautua itse taidekujalle, vaikka tyylini ei taida olla myyvimmästä päästä ja en oikein tiedä mitä hittoa voisin myydä.

En ole varma kenen pöytä tämä oli, tietäjät kommentoikoon.

Jasu Wonder Worldin pöytä

Ei mitään hajua mitä heebot cossaavat.

Otin turhankin paljon kuvia paikalla, joten dumppaan ne tänne. Jos joku haluaa kuvansa pois tai että lisään heidän nimensä kuvatekstiin olkaas hyvä ja kommentoikaa.

????:n pöytä

Manga Cafen pöytä

Jorma Aalto promosi kirjaansa.

   

That's all folks.

Shunkashuutou

NIMI: Shunkashuutou
VUOSI: 2006
TARINA JA KUVITUS: Elli Puukangas

Olen etsinyt tätä teosta kauan! Viimeinkin sain sen Nawulfilta lainaan, joten kiitos hänelle. Olen aikaisemmin lukenut Shunkashuutousta juttua Finnish Comics Dissected -blogissa ja tietenkin lukenut Puukankaan tunnetumman Vartijat -pseudomangan. Vartijat oli, kuten kaikki varmaan tietävätkin, melkoinen aivopieru ja ilmeisesti jo kuopattu hanke. Viihdearvon nimissä halusin ehdottomasti päästä lukemaan Puukankaan aikaisemman omakustanteen, mutta tätä kirjaa on nykyään hirvittävän hankala löytää mistään, eikä sitä jatkettu ensimmäistä osaa pidemmälle.

Ennen kuin revin tälle teokselle uuden peppureiän on sanottava, että teos on julkaistu vuonna 2006 ja tekijä on sen jälkeen kehittynyt aivan huikeasti. Hän ei enää yritä jäljitellä geneeristä isosilmäanimetyyliä ja on selkeästi ottanut opikseen saamastaan kritiikistä. Puukankaan nykyistä tuotantoa voi tsekata ainakin hänen Tumblrista.

Shunkashuutou 1 sisältää ensimmäiset luvut kolmesta eri tarinasta, sekä jotain sekalaisia ekstrasivuja loppupuolella. Itsehän en tiennyt lukujen kuuluvan täysin eri tarinoihin, joten ensimmäinen lukukertani oli hyvin turhauttava ja sekava. Tarinoissa esiintyy samankaltaisia hahmoja ja elementtejä, joten ne hyvinkin voisivat kuulua samaan maailmaan, ja väänsin aivoni solmuun kun yritin ymmärtää onko lukujen välillä jotain aikahyppyjä tai muuta vastaavaa. Missään kohtaa kirjassa ei lue tarinoiden olevan toisistaan erillisiä, sisällysluettelossa kyllä ilmoitetaan tarinat näin: Suden talvi jään vanki, Hari luku 1, Tika luku 1. Pitäisikö tämän perusteella nyt tajuta miten pokkaria oikeaoppisesti luetaan? Itse luen sarjakuvista sisällysluettelon vain jos jälkeenpäin etsin tiettyä sivua. Toista pokkaria sarjasta ei koskaan ilmestynyt, joten olisi ollut lukukokemuksen selkeyden ohella myös järkevämpää keskittyä yhteen tarinaan kerralla ja saada ainakin yksi tarina kerrottua kokonaan. Kuinka moni lukija on tottunut sarjakuvapokkariin, jossa on usea eri seuraavassa numerossa jatkuva tarina? Konsepti olisi helpompi sisäistää jos tarinoilla olisi eri piirtäjät, tai edes selkeästi erilaiset tyylit.

Ensimmäisessä Suden talvi- tarinassa sarvipäinen peikkomainen animetukkajäbä kurvailee koiravaljakolla lumimaisemissa. Jäbä pysäyttää reen ja erkanee johtokoiran kanssa syrjemmälle, lumen alta löytyy jonkinlainen bunkkeri josta nostetaan ylös reppu sisältäen vuorisuden lihaa. Jäi epäselväksi onko tämä peikkojäbän tekemä ruokavarasto vai varastaako hän muiden eväitä. Jäbä jatkaa kruisailua lumimyrskyn yltyessä. Valjakko piiloutuu luolaan suojaan, jossa animejäbä lähtee tutkailemaan luolan perukoita koirien jäädessä nuotion ääreen. Peikkojäbä löytää luolan syvyyksistä giganttisen umpijäässä olevan susiolennon. Jäbä heittää komeita tuhannen metrin loikkia päästäkseen katsomaan susikalikkaa paremmin, jolloin hirviö tietenkin herää henkiin. Ensimmäisen tarinaosuuden loppu.

Maagiset läpinäkyvät hiukset ovat vahvasti esillä tässä sarjassa.

Sitten hypätäänkin kesäiseen metsään, jota asuttavat uljaat superlihaksikkaat sparkledogit. Tässä tarinassa esiintyy myös samanlainen jättiläismäinen susihirviö kuin edellisessä tarinassa, joten luulin tämän olevan tiiraus joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Hari -tarinan päähenkilö on nuori hopeanuolimainen punamustavalkoinen (koska tämä väriyhdistelmä on vaan niin cooooooooool) yli-innokas pentu Hari. Hari saa tietää Yumerian kuningaskunnan (eli siis tää maaginen mettä missä nää elää) prinsessan karanneen jonkun miehen matkaan tai jotain sinne päin ja intoa puhkuen lupaa kuningasparille tuoda heidän lapsensa takaisin. Mutta prinsessa saapuukin paikalle monihäntäisen uroksensa ja kersojensa kanssa. Auvoa ei kestä kauaa kun paska lentääkin tuulettimeen ja jokin hyökkää Yumeriaan. Ekalla lukukerralla en oikein saanut selvää KETKÄ olivat hyökkäämässä, sillä yksi koira sanoo kissojen hyökkäävän, mutta taistelukohtauksessa "kissat" ja koirat on piirretty niin sottaisesti etten edes tajunnut osan hahmoista olevan kissaeläimiä. Paikalle tulee patsastelemaan myös tuo kerrostalon kokoinen jääsusihirviö, ilmeisesti vihollisena kissojen puolella. Turpakäräjiä käydään ja sitten taistelu loppuukin kuin seinään, jättisusikin vissiin katoaa eikä kukaan edes mainitse sitä. Hari näkee ensimmäistä kertaa prinsessan jälkeläisen Erwilin, joka on selkeästi Puukankaan silloinen ylitäydellinen fursona. Erwilin nähdessään Hari menee aivan sanattomaksi kun Erwil on vain niin säkenöivän siisti. Tähän loppuu tämä tarinaosuus.

My little pony, my little pony...

Ja sitten vielä se viimeinen tarina. Tikan pääosassa on edellisen tarinan Erwil, joka makaa verisenä sateessa ja pikkupoika (perusanimetukalla varustettu tietenkin) löytää hänet. Kersa hoitaa koiran kuntoon ja jäädessään hetkeksi yksin Erwil asettuu makuulle muistelemaan angstista menneisyyttään. Erwilin perhe valmistautuu hätäevakkoon (ilmeisesti tuon epämääräisen kissainvaasion takia?????) ja Erwil pinkaisee salakuuntelemaan vanhempiaan, jotka kiistelevät kenen lapsista kuuluisi olla varajohtajana. Erwil on vanhin, mutta hänen äitinsä mukaan "Hänestä ei tule kuningasta! Hänen piti syntyä kuolleena... Hän ei ole normaali. Hän on kishin!" Kishin on sitten joku demonihommeli, jonka merkitystä ei selitetä. Vähän kaikilla koirilla tuntuu olevan tässä sarjassa ties mitä erikoisvoimia, joten en tiedä miten demoni erottuisi joukosta. Väkisin väännetyn draaman nimessä Erwil tietenkin kuulee koko keskustelun. Sitten paikalle hyökkääkin tulta syöksevä kitsune (japanilaisestä mytologiasta tuttu monihäntäinen kettujuttu), joka paahtaa koiria hengiltä ja Erwilin pappa hyökkää kitsunen kimppuun. Tässäkin kohtaa olin hyvin hämmentynyt, sillä Erwilin isä on myös monihäntäinen. Onko hän myös kitsune? Miksi kitsune hyökkää? Onko se kissojen puolella? Miksi kissat hyökkäsivät sitten? Ja mikä hitto se godzillasusi oli? Miksi mitäh öh äh? Erwilin iskä saa turpaansa jolloin Erwil liittyy sankarillisesti taistoon ja hänen maagiset supervoimansa aktivoituvat, jolloin Erwil muuttuu myös monihäntäiseksi ja osaa nyt pajauttaa laasereita suustaan. Sitten tapellaan ja jätetään syrämmelliset hyvästit kun isäpappa kuolee sankarina, Erwil poseeraa lihakset kohoillen viimeisen kerran ylhäällä puunrungolla ja sitten lähtee karkuun. Muistelu päättyy ja nykyajassa pikkupoika kertoo Erwilille saavansa pitää hänet lemmikkinä.

Tämä teos on täysi sekametelisoppa! Ellei minulle olisi kerrottu tarinoiden olevan erillisiä istuisin varmasti vieläkin funtsimassa miten nämä tarinat sopivat aikajanallisesti toisiinsa. Ensimmäisessä tarinassa vaikuttaisi kuin koirat eivät olisi tavallista koiraa kummempia ja ihmisillä on sarvia ja muita fantasiaelementtejä. Toisessa tarinassa ei olekaan merkkiäkään ihmisistä, mutta siinä esiintyy ekan tarinan godzillasusi. Kolmannessa tarinassa ihmiset vaikuttavat ihan tavallisilta ilman fantasiamaustetta. Täh? Vielä hämmentävämpää on pokkarin lopussa oleva yksittäinen kuva, jossa on hahmoja sekä koira- että ihmismuodossa. Pystyvätkö sarjan koirat siis muuttua ihmisiksi?? Vai ovatko he jossain rinnakkaisulottuvuudessa ihmisiä? Miten tämä liittyy mihinkään?

Mitään omaperäistä ei tästä löydy. Japanimeiningistä on apinoitu jopa lukusuunta ja puheissaan hahmot käyttävät välillä japanilaisia arvonimiä, vaikka käsittääkseni tämä sijoittuu kuvitteelliseen fantasiamaahan. Tekijällä on ollut vakavanlainen hopeanuolitauti, eli hän on piirtänyt koirilleen koomisen kokoiset rintalihakset (näkyvät tuuheimmankin turkin läpi), ja asennot ja ilmeet peilaavat paljon Yoshihiro Takahashin tyyliä. Jättimäiset kitsunet ja godzillasudet taitavat olla Narutosta ideoituja. Koko pokkari huutaa wannabe-japanilaisuutta.

Kuvitus ei ole mieleeni, ei edes sen ollessa parhaimmillaan. Tälläinen tyyli ei vain uppoa minuun läpinäkyvine hiuksineen ja apposen auki halvaantuneine suineen. Etenkin ensimmäinen luku on varsin huolellisesti piirretty, sen jälkeen aletaankin mennä hitaasti mutta varmasti alamäkeen. Viimeinen luku onkin jo hyvin hutaistua, etenkin toimintakohtauksillaan (jotka olivat Vartijoidenkin suurin ongelma), jotka ovat erittäin sekavia ja ylityyliteltyjä. Puukangas on ollut jo tämän kirjan aikana hyvin lahjakas ja sen huomaa etenkin hänen piirtämistään näyttävistä tuli-, sade- ja valaistusefekteistä. Vielä tässä vaiheessa hän kuitenkin antoi liikaa periksi wannabe-japanilaisuudelle sekä meni monesta kohtaa sieltä missä aita oli matalin.

Lopputulos on KKK. Kornia, kliseistä ja kankeaa. Normaalisti olisin antanut näin huolitellulle teokselle enemmän kehuja, mutta koska en ensimmäisellä lukukerralla ymmärtänyt tarinankuljetuksesta mitään en voi mitenkään antaa tälle yhtä tähteä enempää. Lukukokemuksen kuuluu olla selkeää ja sujuvaa, tämä oli kaukana siitä.

TÄHDET: *1/2

Tästä valaistuksesta tykkäsin.

Uudistunut Hopeapuoti

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n kannatustuotekauppa Hopeapuoti on uudistunut ja valikoimaan on tullut uusia heijastimia, sekä (viimein) Tähdenlennon kaksi viimeisintä numeroa. Tähdenlennon arvosteluita voi etsiä tästäkin blogista. Seuraava numero ilmestyy pian seuraavan 1-2 kuukauden sisällä.

Nara piertelee, osa 12: Pusipusi

Pahoittelen näiden piirtoartikkelien yleisyyttä viime aikoina, tiedän, että nämä aiheuttavat joillekin lukijoille kuitenkin peppukutinaa. Arvosteluita tulee taas piakkoin. Niitä odotellessa saatte tyytyä edes jonkunlaiseen blogin täytteeseen.

Viime aikoina olen jotenkin muuttunut kärsivällisemmäksi piirtämisen suhteen, mutta samalla yksityiskohtien tekoon kuluu koko ajan vähemmän aikaa. Tai sitten piirtokokemus on tällä hetkellä niin miellyttävää etten edes huomaa ajan kulua. Joka tapauksessa piirtäminen tuntuu nyt todella kivalta ja paineettomalta ja piirtovälineiden vaihto vaikuttaa virkistäneen minua.

Kuvanlaatu on taas vähän paskaa. Otin kännykällä hämärässä kuvia nettikaverilleni sitä mukaa kun kuva edistyi. Tuosta ekasta kuvasta nyt ei saa mitään selvää, mutta alkuluonnos oli hyvin karkea. Kuvan takana ei ollut mitään suurta merkitystä tai suunnitelmaa, kunhan piirtelin aiheita, joita on miellyttävää piirtää samalla kun katsoin videoita.

Ostin joku aika sitten vahingossa harmaata paperia ja huomasin, ettei se ollut ollenkaan läpikuultavaa. Ajattelin piirtäväni kallon mittasuhteet läpi, mutta se ei ollutkaan mahdollista ja kallon piirto "ihan itse" jännitti. Reffeinä käytin tätä ja tätä. Yllättävän hyvin tuo onnistui silmämulkoilulla.



Lisäsin varjostukset lyijärillä ja valkeat kohdat valkoisella puuvärillä ja geelikynällä. Mielessäni kuva oli kokovärillinen, mutta en luota väritystaitoihini ollenkaan, joten ainakin hetkellisesti stoppasin ja kutsun kuvaa valmiiksi. Ehkä joskus uskallan vielä kokeilla sen väritystä. Toisaalta olisi hirveän mielenkiintoista joskus palkata joku taitava digitaalivärittäjä kokeilemaan viivojeni väritystä, mutta tällä hetkellä olen ihan peeaa joten moinen pitää siirtää tulevaisuuteen. Haaveilen monesti esimerkiksi sarjakuvan teosta, johon tekisin vain viivat ja joku muu hoitaisi väritykset.

Nara piertelee, osa 11: Mongreliini

Kaivoin esille komerossa varmaan 4 vuotta toimettomina olleet akryylit. En ole tehnyt mitään muuta kuin värikynä- ja Copic-töitä ties kuinka moneen vuoteen, syynä ihan vain laiskuus, kun en jaksa pitää hirveästi erilaisia välineitä järjestyksessä. Hitto, huomasi kyllä ettei ollut oikein mitään hajua mitä näillä pitäisi tehdä, vaikka monia vuosia sitten käytin akryylejä paljon. Vesiväreillä olisi ollut helpompi aloittaa maalailu uudestaan, mutta aikaisemmat tuhoutuivat kun kissa kusi niiden päälle. Pitäisi hankkia uudet.

Tällä kertaa piirsin hyvälle ystävälleni Wolfydogille hänen hahmonsa Mongrelin, joka on suden ja hollanninpaimenkoiran sekoitus. Hahmolla kuuluu olla brindle turkki ja isot korvat. Kuonosta olisi pitänyt tehdä jykevämpi, sillä nyt isot korvat ja tämä väritys saavat hahmon näyttämään ketulta.

Lyijykynäluonnos ja .lopulliset linet. Pyyhekumia ei tyypilliseen tapaan löytynyt mistään, mutta tämä piirros syntyi todella kivuttomasti eikä kumille ollut nyt käyttöä. Oikeastaan pitäisi tehdä vain pelkkiä ääriviivatöitä, kun värittäminen on minulle niin suurta kärsimystä ja saisin tehtyä miljoona kertaa enemmän töitä jos jättäisin ne värittämättä.

Paperi meni vähän kuprulle kun en teipannut reunoja kiinni mihinkään. En yhtään muistanut kuinka paljon vettä käytin akryylien kanssa, ja näköjään käytän sitä paljon. Pistetään muistiin seuraavaa kertaa varten. Kuprut saan varmaan tasoitettua pitämällä kuvaa painojen alla, mutta ei sillä hirveästi väliä ole tälläisen harjoituskappaleen kanssa.

En uskonut osaavani värittää hahmoa pelkillä akryyleillä, kokeilin laittaa akryyleillä haaleat pohjavärit ja sen jälkeen lisätä toinen värikerros päälle värikynillä ja/tai Copiceilla.

Noh, lyijykynäviivat peittyivät tietenkin värikerroksen alle ja jouduin tehdä ääriviivat uudelleen jollain halppiskuulakärkikynällä. Joskus teini-ikäisenä ei olisi tullut kuuloonkaan, että joutuisin piirtämään samat linet uusiksi, kärsivällisyys ei vain olisi riittänyt. Seuraavalla kerralla (mikäli jatkan tällä tavalla väritystä) jätän ensimmäiset viivat vähemmän yksityiskohtaisiksi.

Lisäsin harmaata Copiccia päälle ja lisäsin turkkiin hohtoa valkoisella värikynällä, valkoista tuli laitettua turhankin paljon.

Skanni oli ihan paska ja turkin yksityiskohtia katosi hirveästi ja jotkin kohdat ovat ylivaloittuneita. Värejä on voimistettu digitaalisesti.

Jatkan kokeiluja.

Artikkeleita Naturens under -lehdestä

Löysin kirpparilta vanhoja kuvitettuja luontolehtiä, jotka olivat valitettavasti ruotsiksi. Ostin numerot, joissa oli koiraeläimiä. Lehdet ovat olleet osa pitkää sarjaa, jonka on luonut kuvittaja Charlie Bood joskus 80-luvun lopulla. Lehdet ovat täynnä värillisiä kuvitettuja yhden sivun mittaisia artikkeleita liittyen eläimiin, ekosysteemiin ja niin edespäin. Sen tiukempaa teemaa yksittäisellä lehdellä ei näköjään ole ollut, samassa lehdessä on juttua niin oselotista, rotasta kuin myös termiiteistä. Etenkin kouluikäisille lehdet ovat voineet olla opettavaisia.

Boodin piirustustyyli on hyvin selkeää ja en huomannut mitään hirveitä anatomiapieruja joukossa, joita etenkin tälläisissä vanhemmissa lehdissä voi esiintyä, sillä piirtäjillä ei ole välttämättä ollut käytössään montaa mallikuvaa jostain eksoottisesta eläimestä. Skannasin koiriin liittyvät artikkelit tähän mukaan.