sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Hopeanuoli-keräilykortit 3: Weedin lapsuus


Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n keräilykorttisarja sai jatkoa, tällä kertaa teemana oli "Weedin lapsuus", eli kirjat 1-10. Olin projektin päävetäjä, valitsin mukaan otettavat hahmot, kirjoitin kaikkien korttien tekstit ja piirsin viisi kuvaa. Projekti oli aika stressaava, koska kuten aina vastoinkäymisiltä ei vältytty ja projekti venyi pitkälle deadlinen jälkeen. Mutta en halua syytellä ketään, joten parempi olla puhumatta noista sen tarkemmin. Pääasia on, että kortit viimein valmistuivat ja ne olivat todella onnistuneita. Jälleen joudun pahoittelemaan surkeita valokuviani.

Piirsin säilytyskotelon/yllätyspussien takakanteen Kaibutsun (tai Hirviön, kuten se oli suomimangaan käännetty), tästä kuvasta löytyykin vaihe vaiheelta-kuvia aikaisemmassa blogipostauksessani. Olen yhä tyytyväinen tähän kuvaan, mutta harmikseni kotelossa kuva on vähän rakeinen. Olen aikaisemmin teettänyt printtejä tästä kuvasta ja niissä ei ollut samaa vikaa. Kenties kotelon pieni koko oli ongelmana. Säilytyskotelon saivat vain koko sarjan kerralla tilanneet ennakkotilaajat.

Neljä muuta piirtämääni korttikuvaa olivat Jet, Nero, Hougen ja Daisuke. Daisuken valitsin koska tiesin kokemuksesta kuinka vaikeaa olisi löytää ihmishahmoille piirtäjiä, joten uhrauduin heti ensimmäiseksi. Kohtaus, jossa Daisuke hoiti ampumahaavoja täynnä olleen Weedin oli vahvana mielessäni kun mietin sarjan alkupuolen tapahtumia. Tämä kuva on ehkä vähän yksinkertainen, mutta ihan sympaattinen. Hougenin valitsin koska tykkään piirtää lihaksikkaita, mastiffityyppisiä koiria. Mielestäni tausta onnistui tässä hyvin. Nero ja Jet olivat vähän outoja valintoja, jotka valitsin lähinnä sen takia etten halunnut heti omia kaikkien suosikkihahmoja. Etenkin Neron kuva oli mielessäni paljon siistimmän näköinen, mutta valitettavasti taitoni loppuivat kesken. Jälki on näin jälkikäteen katsottuna aika haparoivaa ja käärme näyttää mölliltä.


Sarjassa on yhteensä 48 korttia. Mukana olivat seuraavat piirtäjät: A.vulgaris, Evan D Wolf, Fjalle, Hohtis, Jargonfox, Karma, Katsa, Kurome, Kuuda, Lennö, Meepa, Nara, Narncolie, NightWolf-_-, Pur-kissa, Raezla, Riikin, Saiccu, SaQe, ja Suetic.Mukana on paljon erilaisia tyylejä, digitaalista ja perinteistä taidetta. Osa piirtäjistä on ollut mukana aiemmissa sarjoissa ja osa oli täysin uusia. Etenkin vanhoihin sarjoihin osallistuneiden kuvia on mielenkiintoista katsoa, sillä niistä näkee niin selkeästi piirtäjän kehittyneen sarjojen välillä.

Tässä alempana joitain lempikorttejani. Koetin valita vain yhden kuvan per piirtäjä. Valinta oli vaikeaa, koska tässä sarjassa oli mielestäni todella paljon hienoja kuvia. Pidin myös paljon siitä kuinka moni kuva oli selkeästi tietystä kohtauksesta. Tykkään siitäkin, että mukana oli paljon puolituntemattomia sivuhahmoja. Päätin, että olisi järkevintä jakaa todella pitkä Weed -sarja useampaan osaan, jotta voisimme jatkaa keräilykorttien tekoa vielä pitkään ja voisimme käydä läpi mahdollisimman monta hahmoa. Pelkkä Hougen -saagakin on tolkuttoman pitkä ja sen tiivistäminen korttien takapuolelle olisi ollut todella haasteellista.

GB:n tekijä Hohtis, Kagetoran tekijä Evan D Wolf, Demonin tekijä Kuuda, Lennyn tekijä Katsa, Sasuken tekijä A.vulgaris, Hookin tekijä SaQe, Rocketin tekijä Narncolie, Johnin tekijä Fjalle ja Heulerin tekijä Pur-kissa.


Koko sarjaa ei voi enää ostaa kerralla. Kortit ilmestyvät jossain välissä Hopeapuotiin myyntiin yllätyspusseissa.

tiistai 15. joulukuuta 2020

Tähdenlento 13


Kannen tekijä Suetic

Olen viimein kotiutunut koulun asuntolasta ja postissa oli sillä välin tullut Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n uusin jäsenlehti ja myös pakka uusimpia keräilykortteja. Kortit käyn läpi myöhemmin. Uusin Tähdenlento ehti vielä ilmestyä jäsenille ennen joulua ja teemana oli eläinsuojelu. Pahoittelen todella hämäriä kännykkäkuvia tällä kertaa!

Alunperin teemaan olisi pitänyt yhdistyä myös Kaibutsu -saaga, mutta siitä ei tullutkaan yhtään juttua lehteen ja alkuperäisestä ideasta on jäljellä enää kansi. Kaibutsusta oli lupailtu kahta juttua, mutta tekijä viime metreillä päättikin ettei tee niitä. Tilalle sainkin fanitarinaa Juhomorolta ja sitten tilaa ei ollutkaan enää millekään lisäjutuille, vaikka A.vulgaris tarjoutui tekemään Kaibutsusta hahmoesittelyn. Harmittavasti nykyinen kansi ei siis oikein välitä eläinsuojeluteemaa ja saattaa tuntua irralliselta sisältöön verrattuna. Paremmin tunnelmaltaan eläinsuojeluteemaa tukemaan olisi mielestäni sopinut A.vulgariksen tekemä hempeä takakansi. Mutta näitä kämmejä sattuu aina, sen kanssa pitää vain elää.



Eläinsuojeluteema tulee todella hyvin esille, mukana on kepeämpiä ja vakavempia juttuja monesta eläinlajista. Supa Salon rescuekissoista oli kiva lukea, hänellä oli oikein luonteva kirjoitustyyli ja tekstistä kävi oikein hyvin ilmi kuinka paljon vaivaa hän oli laittanut kissojen kuntoutukseen. Aino Isojärvi antoi luvan käyttää hänen vanhaa analyysiaan Uljas Musta -klassikkokirjasta. Analyysi oli todella mielenkiintoinen, mutta näin jälkikäteen ajateltuna vähän liian pitkä lehteemme, sillä siihen ei mahtunut kuvitusta mukaan ja se jäi ikävän tekstiseinän näköiseksi. Uskon kuitenkin, että ainakin vanhempia lukijoita voi ilahduttaa tälläiset syvät analyysit klassikoista.

Itse kirjoitin taas hirveästi tavaraa. Viime numerosta alkoi susisaagan viimeisistä susista kertova fanitarinani Tengu, joka päättyi tässä numerossa. Tosin saatan kirjoittaa sille vielä jatko-osan. Eläinsuojeluteema antoi minulle tekosyyn kirjoittaa jutun vankeuden miekkavalaista, joka on aihe, joka aina saa mieleni kuohumaan, vaikka noin muuten en mikään ituhippikettutyttö olekaan. Miekkavalasjuttu olikin se, minkä julkaisua odotin kaikista eniten. Jossain välissä huomasin, että Ginga-/Takahashi -jutut olivat vähissä, joten luin Fangin uudestaan ja kirjoitin vähän teemaan liittyviä mietteitä siitä. En alunperin pitänyt tästä sarjasta, mutta uusintakierroksella aloin arvostaa sitä enemmän. Kirjoitin jotain muitakin juttuja ja haastattelin ihmisiä. En noista muista jaksa enempää kirjoittaa.



Tarvittavaa kepeyttä toivat mukaan onneksi Zerwolfin juttu improsarjakuva Suden Jääkaudesta, sekä Juhomoron kuvittama Puuhapalsta. Olen ollut erittäin tyytyväinen siitä kuinka Juhomoro on aktivoitunut yhdistyksessä. Tässä numerossa alkoi hänen uusi fanitarinansa, jonka hän on myös hienosti kuvittanut, ja hänen kuvituksensa ja remasteroimansa animekuvat ovat olleet todella hyödyllisiä. Hän myös ryhtyi Jäsenpostin (joka siis on eri asia kuin jäsenlehti) taittajaksi ja ensimmäiset nyt ilmestyneet postit olivat täysin ammattimaisen näköisiä.

Kritiikin aihetta on myös tässä lehdessä. Gingaan ja Takahashin töihin liittyviä juttuja ei ole mielestäni tarpeeksi. Huomasin, että lähes kaikki kirjoittajat halusivat mieluummin kirjoittaa eläinsuojelujuttuja oikean maailman eläimet mielessään. Taitto on laadukasta, mutta mukana on ehkä liian monta tylsän valkoista sivua, joka on pahimpana ongelmana jo mainitussa Uljaan Mustan artikkelissa. Taiton kanssa oli tällä kertaa vähän liian kiire ja olen siirtänyt deadlineja ensi vuodelle, jotta taitolle olisi enemmän aikaa.

Kuitenkin tämä on mielestäni oikein onnistunut numero ja mielenkiinnolla kuulisin siitä palautetta! Ei-jäsenet voivat tilata numeron Hopeapuodista, kunhan se piakkoin lisätään sinne.