Ōkami (peli)

NIMI: Ōkami
VUOSI: Alkuperäinen versio 2006
TEKIJÄ: Clover Studio
KONSOLI: Alkuperäinen versio Playstation 2, Wii.
HD-versio Playstation 3 & 4, Xbox One, Nintendo Switch, Windows

Playstation 2:lle julkaistu Ōkami menestyi alunperin huonosti, sillä se julkaistiin juuri kun Playstation 3- ja Xbox 360 -konsolit ilmestyivät ja PS2 oli tiensä päässä. Pelin julkaissut Clover Studio purettiin hyvin pian pelin julkaisun jälkeen. Surkeasta ajoituksesta huolimatta peli on myöhemmin kerännyt suurta arvostusta osakseen, ja moni listaa sen yhdeksi Playstation 2:n parhaaksi peliksi, sekä ylipäänsä ottaa sen mukaan kaikkien aikojen parhaimpiin peleihin konsolista, vuosiluvusta tai genrestä riippumatta. Ōkami on erinomainen esimerkki siitä miten myös videopelit voivat olla suurta taidetta.

Tarina sijoittuu fantasiaversioon muinaisesta Japanista. Muinoin Japania terrorisoinut kahdeksanpäinen lohikäärme Orochi on palannut ja kaikenkarvaisten demonikätyreidensä kanssa uhkaa jälleen syöstä maan pimeyteen. Edellisellä kerralla Orochin päihitti valkoinen susi, joka taistelun jälkeen muuttui patsaaksi Kamiki-kylään. Orochin palattua kylän suojelushenki Sakuya loitsii patsaan jälleen henkiin. Pelaaja on Amaterasu, auringon jumalatar, joka valkoisen suden muodossa taistelee Orochia ja monia muita vihollisia vastaan, saadakseen nousevan auringon maan jälleen valoisaksi ja kukoistavaksi. Päähenkilön ulkomuoto johtuu sanaleikistä: kanjien kirjoitusasusta riippuen Ōkami voi tarkoittaa suurta jumalaa tai sutta, kumpikin lausutaan samalla tavalla.

Amaterasulla on monia kykyjä, mutta hän on alussa hyvin heikko. Saadakseen jumalaiset voimansa takaisin on pelaajan löydettävä lukuisia horrostavia pikkujumalia, jotka voivat palauttaa Amaterasulle hänen unohtamansa tekniikat. Pelin kiinnostavin ja omaperäisin mekaniikka on Amaterasun jumalallinen sivellin. Pelaaja pystyy milloin vain pysäyttämään pelin ja kirjaimellisesti piirtämään kanvaasiksi muuttuneelle ruudulle jonkin yksinkertaisen merkin, jolla Amaterasu voi esimerkiksi viiltää vihollista, saada kuihtuneen puun kukkimaan, luoda sadetta, salaman, tulta tai tuulenpuuskan, tai vaihtaa vuorokaudenaikaa. Siveltimellä on lukuisia käyttötarkoituksia niin taisteluissa kuin maailman tutkiskelussa, ja onhan taikoja hauskaa käyttää pelkkään huvitteluunkin.

Siveltimen lisäksi Amaterasu voi taistella myös fyysisellä voimalla. Pelissä on kolme aseluokkaa, kussakin luokassa useita aseita, ja Amaterasu voi pitää kahta asetta yhtäaikaa aktiivisena, sekä yhdistellä näistä juuri pelaajalle sopivan kombon. Itse suosin rosary-aseita, joilla voin pysytellä kaukana vihollisista ja iskeä heitä nopeasti monta kertaa putkeen, joskin niiden iskuvoima on heikkoa. Taistelut vaativat monesti strategiaa, jossa yhdistellään sivellintaikoja ja raakaa voimaa. Pelissä on paljon erilaisia vihollisia, eikä pelkällä aivottomalla mäiskinnällä voi voittaa.

Vaikka taistelut ovatkin välillä uuvuttavia, on niissä paljon vaihtelua ja ketterää Amaterasua on ilo ohjata. Amaterasu reagoi hyvin herkästi kontrolleihin, ja myös siveltimen käyttö on yleensä sujuvaa. Minulla on kuitenkin kokemusta vain alkuperäisestä PS2-versiosta. Kuitenkin joissain kohdin peli vaatii liikaa tarkkuutta siveltimen kanssa (etenkin blockhead-viholliset ovat tuottaneet monelle päänvaivaa) ja tässä pelaajan ainoat vaihtoehdot ovat joko yrittää yhä uudelleen, tai sitten toivoa, että pelissä voi edetä jollain muulla tavalla. Joissain kohdin hämmennystä voi aiheuttaa se, että kanvaasille maalattavat merkit on maalattava "japanilaisittain", eli piirtäminen pitää aloittaa eri suunnasta kuin länsimaalainen ihminen on ehkä tottunut. Suurimmaksi osaksi sivellintä on kuitenkin helppo käyttää.

Mutta suurimmalle osalle pelaajista pelin tärkeintä antia ovat taatusti sen ainutlaatuinen tarina ja tunnelma. Peli on todella pitkä. Pelkästään tarina Orochin päihittämiseen asti olisi riittänyt yhdeksi peliksi, mutta mitä ihmettä, pelihän jatkuu vaikka kuinka pitkään tämänkin jälkeen ja luvassa on hyvin monta kiinnostavaa tarina-arkkia! Amaterasu pääsee seikkailemaan ympäri Japania. Pikkuhiljaa maailma avautuu ja Amaterasu kulkee Kamikin pikkukylästä vehreisiin metsiin, ahtaisiin luolastoihin, aavalle merelle, vilkkaaseen pääkaupunkiin, ja jopa lumiselle Hokkaidolle asti.  Pääsemme muun muassa tutkimaan kummituksia täynnä olevaa laivaa, auttamaan meren pohjan vedenväkeä, etsimään prinsessan kadonneita henkivartijakoiria, aikamatkustamme menneisyyteen, ja kutistumme jotta mahdumme kulkemaan keisarin sisuskaluissa. Tämä ja paljon, paljon muuta!

Amaterasu ei auta Japania vain vetämällä pahiksia turpaan, vaan hän myös elvyttää kuihtuneet alueet uuteen uskoon, sekä auttaa hädässä olevia ihmisiä ja eläimiä. Tuntuu yksinkertaisesti hyvältä, kun saa auttaa muita ja saa konkreettisesti nähdä työnsä tulokset. Kun olet auttanut jotakuta tämä antaa Amaterasulle ylistystä (praise). Praisea voi käyttää Amaterasun kykyjen ja aseiden voimistamiseen.  Pääjuonen lisäksi pelissä on paljon vapaaehtoisia minipelejä. Voit esimerkiksi ruokkia nälkäisiä eläimiä tai kerätä aarteita. Samalle alueelle kannattaa tulla monta kertaa uudestaan, sillä Amaterasun oppiessa uusia kykyjä hän voi päästä aiemmin ulottumattomissa olleisiin paikkoihin tai tehdä jotain, mikä ei ollut aiemmin mahdollista. On myös mukavaa vain kiireettömästi tutkia maailmaa ja puhua jokaisen mahdollisen ihmisen kanssa, täysin randomeilla tyypeillä on monesti selkeästi erottuvia persoonia ja jotain mielenkiintoista sanottavaa.

Tietenkin myös itse Amaterasu on ihastuttava päähenkilö. Hänessä yhdistyy saumattomasti jumalattaren arvokkuus ja veikeä koiramaisuus. Amaterasu on aina hiljaa ja tavalliset ihmiset näkevät hänet pelkkänä koirana (jotkut sentään tunnistavat sudeksi). Ympäristön parantamisen lisäksi on mukavaa seurata kuinka Amaterasu voimistuu, ja kuinka samalla ihmisten asenteet muuttuvat toiveikkaammiksi. Mukana on monta vakiokasvoa, jotka ovat kaikki suuria persoonia.

Ōkami on suorastaan ylistys japanilaiselle kulttuurille ja mytologialle. Aiheesta ei tarvitse tietää mitään etukäteen, mutta japanilaisen kulttuurin fanittajat varmasti bongaavat pelistä paljon tuttuja aiheita. Suurin osa pelin juonikuvioista pohjautuu Japanin mytologiaan, joskin suuria vapauksia on otettu. Juonen lisäksi myös pelin ulkoasu on erittäin japanilainen. Grafiikka matkii perinteisiä japanilaisia maalauksia, ja vaikka tämä vaatii aluksi totuttelua, on peli paikoitellen suorastaan hengästyttävän kaunis ja ennen kaikkea uniikki. Myös äänimaailma ihastuttaa. Hauskana ideana pelin hahmot eivät puhu, vaan mutisevat täyttä siansaksaa. Tällä tavoin peliä ei ole tarvittu kääntää uudelleen eri kielille muuta kuin tekstimuodossa. Tähänkin tottuu ja ajan kanssa tämäkin tuntuu hurmaavalta. Pelissä on tehty paljon erikoisia valintoja, jotka yksinkertaisesti toimivat outoudestaan huolimatta.

Mutta eihän mikään voi olla täydellistä. Heti alussa Ōkamin kompastuskivenä on sen liian pitkä ja tylsä tutoriaalijakso, jonka aikana pelin maailma on minimalistinen, Amaterasu ei osaa mitään ja pelaajalle opetetaan kädestä pidellen siveltimen käyttö. Tämä jakso antaa pelistä hyvin yksitoikkoisen vaikutelman. Toivottavasti jaksatte pelata tämän vaiheen läpi! Pelin pituutta on lisätty välillä vähän kyseenalaisin keinoin, sillä Orochia vastaan joudutaan taistelemaan peräti kolme kertaa - ei sentään perätysten, vaan nämä taistelut on siroteltu pitkin tarinaa. Muutamassa kohdassa tarinaa Amaterasu jää myös "lukkojen taakse", eikä enää voi palata tutkimaan maailmaa ennen kuin on saanut tietyn osan tarinaa käsiteltyä loppuun. Tämä ei sinänsä haittaa vielä keskellä tarinaa, mutta näin käy myös ihan lopussa kun pelaaja pääsee Yamato-laivaan. Pelaajan täytyy olla täysin varma, että on suorittanut kaikki haluamansa sivutehtävät ja tutkimukset ennen kuin astuu Yamaton sisälle, sillä paluuta ei tämän jälkeen ole ja peli päättyy Yamaton jälkeen.

Pelin laajuuden ja sen ihanan tunnelman vuoksi sen pariin on kivaa palata uudelleen. On ihailtavaa kuinka taiteellinen visio pelissä on, ja kuinka jumalaisen siveltimen avulla myös pelaaja saadaan osallistumaan sen taiteeseen - edes jossain määrin. Näin ainutlaatuista peliä tapaa harvoin. Sen viat ovat vain pikkuvikoja ja ne annettakoon anteeksi. Pelistä on myöhemmin julkaistu HD-versio uudemmille konsoleille, sekä vähemmän kunnianhimoinen, Amaterasun pennusta kertova jatko-osa Okamiden julkaistiin Nintendo DS:lle. Omistan myös tämän, mutta en koskaan ole jaksanut pelata sitä loppuun.

TÄHDET: *****

Peli - Dog's Life

NIMI: Dog's Life
VUOSI: 2003
TEKIJÄ: Frontier Developments
KONSOLI: Playstation 2

Oli tylsää, joten rupesin pelaamaan Dog's Lifea uusiksi. No, ei se kauaa jaksanut viihdyttää, mutta ainakin sain tekosyyn kirjoittaa siitä. Dog's Life on jo 15 vuotta vanha PS2 -peli, joka jo ilmestyessään oli vähän ajasta jäljessä ja selkeästi suunnattu nuorille pelaajille. Genrenä on humoristista tasohyppelyä, seikkailua ja minipelien ratkomista.

Pääosassa on maatilalla asuva, huumorintajuinen kettukoira Jake, jonka Daisy -ihastuksen kaappaavat mysteeriset valkotakkiset miehet. Jake haluaa pelastaa Daisyn ja lähtee etsimään johtolankoja mihin narttu olisi viety. Vihjeitä saadaan auttamalla muita ihmisiä ja haastamalla paikallisia koiria erilaisiin minipeleihin. Minipelivoiton jälkeen on mahdollista ohjata toista koirarotua hetken ajan, minkä avulla voi esimerkiksi päästä paikkoihin, joihin Jake ei pääse. Kaikissa näissä rotueroissa ei ole järkeä, esimerkiksi miksi ihmeessä bokserin ote pitää jäällä paremmin kuin kettukoiran? Pelin ensimmäiset kentät sijoittuvat landelle, josta Jake pikkuhiljaa laajentaa reviiriään pikkukylälle, vuoristoon, ja suurkaupunkiin. Juonen edetessä saadaan selville, ettei Daisy ole ainut kadonnut koira ja kaappauksien järjestäjänä on ilkeä kissanruokafirmaa pyörittävä tantta.

Jake ei voi kuolla, mutta koiran kunto huononee jos siihen sattuu tai jos siitä tulee hyvin likainen. Kunnon huonotessa Jake hidastuu ja kuntoa voi parantaa ruualla ja käymällä koirapesulassa pesulla. Ruokaa voi löytää roskiksista, sitä voi varastaa, tai sitä voi kerjätä ohikulkijoilta kivoilla tempuilla. Tämä on ihan toimiva systeemi.

Pelissä on paljon kivoja ajatuksia. Paras näistä on "smellovision", vaihtoehtoinen kameravinkkeli, jota käyttämällä pystyy näkemään hajujälkiä. Hajumaailma on koirille hyvin tärkeä ja sen avulla peli pääsee kunnolla käyttämään hyväksi koirapäähahmoaan. Ylipäänsä koirana kirmaaminen on mukavan erilaista. On kivaa päästä katsomaan asioita koiran vinkkelistä, etenkin kun Jake on ihan hauska hahmo. Minipelit ja erilaiset maastot tuovat mukanaan jonkin verran vaihtelua.

Sitten huonoihin puoliin. Pelin pahin elementti on sen bugiset kontrollit. Kamerakulma heittelehtii kuin vanha juoppo, koira saa milloin mistäkin tälliä ja välillä tuo perhanan rakki ei meinaa hypätä sitten millään. Varsinkin ahtaissa paikoissa sekoilevat kontrollit ovat puhdasta painajaista. Grafiikka on hemmetin alkeellista ja ei juuri parempaa kuin PS1 -pelissä. Ihmishahmojen animaatiot ovat järkyttävän kankeita. Jakea lukuun ottamatta kaikkien hahmojen ääninäyttely on hirveää kuraa. Pelaan peliä englanniksi, mutta siihen saa myös suomidubin, joka on myös huono. Miinusta tulee myös ylenpalttisesta pierukakkahuumorista. Eivät nuo vitsit parin ensimmäisen kerran jälkeen enää naurata.

Pelin suurin haaste on sen kamalat kontrollit. Muutoin peli on hyvin helppo ja uusikin pelaaja pelaa sen 100% läpi 1-3 päivässä. Kun kaikki tehtävät on suoritettu ei pelissä ole mitään mielenkiintoista, jonka vuoksi viitsisi jäädä maisemiin hengailemaan. Jo hyvin humoristinen ja yksinkertaistettu juoni kertoo pelin olevan suunniteltu nuorille pelaajille. Harmi, sillä pelin idea on loistava ja etenkin tuo hajumaailma on saatu mukaan hyvin. Tässä olisi ollut aineksia paljon parempaankin.

TÄHDET: **1/2