Näytetään tekstit, joissa on tunniste fanitaide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fanitaide. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. marraskuuta 2022

Ginga-kalenteri 2023: Legendaariset kohtaukset

Kannen tekijä Allusauruss


Suomen Hopeanuoli-fanit ry teki ensimmäistä kertaa kalenterin ja omani saapui eilen. Olin projektin vetäjänä ja myös ehdotin kalenterin tekoa alunperin. Olin viime vuoden marraskuussa tehnyt kyselyn yhdistyksen Facebook-sivuilla, jossa seuraajia pyydettiin äänestämään mitä tuotetta he toivoisivat yhdistykseltä. Vaihtoehtoja oli neljä: kalenteri, tarot-kortit, pelikortit ja taidekirja. Kalenteri sai selkeästi eniten reaktioita ja se oli myös helpoin toteuttaa näistä vaihtoehdoista, koska siihen tarvitaan vain 13 kuvaa (kuukaudet ja kansi).

Koska kuvia tulisi olemaan vain vähän ja niitä olisi tarkoitus jaksaa katsoa koko kuukauden verran, päätettiin poikkeuksellisesti tehdä piirtäjähaku, josta voisi valita sitten parhaimmat piirtäjät. Yleensä yhdistyksen projekteihin on saanut osallistua kuka vain. Toivottavasti kukaan ei kokenut tätä valikointia elitistisenä. Vaikka tämän kalenterin tekoon joku ei saanutkaan tällä kertaa osallistua, kannattaa sinnikkäästi hakea tuleviin projekteihin mukaan. Olisin myös halunnut osallistua piirtäjähakuun, mutta minulla ei ole koko vuonna ollut skanneria, joten en pysty tuottamaan painolaatuisia kuvia.

Piirtäjiksi valikoituivat Allusauruss, J.J., Katariina Salomaa, BUBIMILK, Dee, Mawa, _pirityinen_, KaaoksenKorppi, Narncolie, Sepi, SaQe, Zeralex ja Saiccu.

Tekijä Katariina Salomaa

Tekijä Mawa
Kalenterin aiheesta tehtiin myös miniäänestys yhdistyksen foorumilla. Legendaaristen kohtausten ajateltiin miellyttävän mahdollisimman monia. Kohtaukset olisivat tuttuja Hopeanuoli- ja Weed-animeista. Animeista siksi, koska moni ei ole lukenut mangoja (tai on lukenut vain alkupäästä), mutta animet on taatusti jokainen fani nähnyt. Kalenterissa on vuorotellen Hopeanuoli- ja Weed-kohtauksia. Piirtäjät saivat itse valita minkä kohtauksen tekevät, kunhan se esiintyisi animessa ja sopisi kyseiseen kuukauteen.

Kuvat ovat aivan upeita! Jokainen on todella laadukas ja kaikki ovat panneet parastaan, omilla hienoilla tyyleillään. Laitan tähän näytille omat suosikkini, mutta ihan jokainen kuvista on superhieno ja jota jaksaa kuukauden katsella. Mukava nähdä mukana piirtäjiä, jotka eivät ennen ole osallistuneet yhdistyksen projekteihin. Uutta verta tarvitaan aina. Viime vuosina paljon taittohommia tehnyt Juhomoro taittoi tämänkin projektin ja teki hyvää työtä.

Tekijä Sepi

Tekijä _pirityinen_
Jos jotain miinuksia on väen vängällä keksittävä, niin pienimmät yksityiskohdat ovat vähän kärsineet painossa. Ostajat tuskin edes huomaavat tätä, koska he eivät ole nähneet alkuperäisiä versioita koneella. Yksi kuvista on myös painossa tullut liian tummaksi. Nämä ovat pikkuvikoja. Koska piirtäjät saivat itse valita kohtaukset, olikin odotettavissa, että ihmis- ja karhuhahmoja on vältelty, eikä näitä esiinny ollenkaan. Tämä on todella harmittavaa, koska nyt kalenteri on täynnä pelkkiä koiria ja joitain legendaarisimpia kohtauksia ei nähdä. En sitten tiedä mikä tekisi etenkin ihmishahmojen piirtämisestä houkuttelevampaa, kun pakottaminen ja lahjominen ovat poissuljettuja vaihtoehtoja. Kalenterin kaikki kuvat ovat myös digitaalisia, mikä vähän harmitti minua, koska itse päädyn aina suosimaan perinteistä. Mutta nämä vikinät ovat todellakin pieniä murheita, sillä kokonaisuudessaan tuote on laadukas.

Kalentereita pystyi tilaamaan vain ennakkotilauksena. Kalentereita teetettiin vain ennakkotilattu määrä + muutama ylimääräinen kappale, jotka todennäköisesti menevät kaikki arvontojen/kilpailujen palkinnoiksi. On valitettavaa, jos joku haluaisi kalenterin vielä ja missasi ennakkotilauksen, jota kuitenkin mainostettiin useaan otteeseen yhdistyksen somessa. Kalentereita ei haluttu ostaa varastoon, sillä kalenterin arvo laskee jatkuvasti mitä pidemmälle vuosi etenee. Ehkä joku ylimääräinen kappale päätyy vielä myyntiin yhdistyksen Hopeapuotiin tai tapahtumissa myyntipöydälle, mutta tulevaisuudessa tälläiset tuotteet kannattaa heti ennakkotilata, jotta varmasti saa omansa.

Koska en varsinaisesti ollut tekijöissä mukana, uskallan tällä kertaa antaa arvosanan!

TÄHDET: ****

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Hopeanuoli-värityskirja (Suomen Hopeanuoli-fanit ry)

Kannen tekijöinä Juhomoro, Zif, & SHL
 Osallistuin viime vuonna Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n värityskirjaprojektiin ja kirjat saapuivat painosta tämän vuoden tammikuussa. Koska tein kirjaan 4 kuvaa ja suunnittelin miten hahmot ja aiheet jakautuisivat kirjassa, en voi puolueellisuuteni vuoksi antaa kirjasta arvosanaa. Tosin tämä on aika typerä sääntö itselläni, koska kirjoitan kuitenkin ihan samanlaisen arvostelun kuin muistakin teoksista.

Kirjan teemana on Akakabuto-saaga, koska sen ajateltiin uppoavan mahdollisimman moneen faniin ja tulevaisuudessa olisi helppo jatkaa siitä eteenpäin. Kuvia on 52, sisältäen monipuolisesti tärkeimpiä koira-, karhu- ja ihmishahmoja, taustoilla ja ilman taustoja. Piirtäjinä toimivat A.vulgaris, Harlequinsy, Hopeakuu, Jalle, Juhomoro, Kurome, Lucifer, Nara, SaQe, SHL, Suetic, Taru Laaksonen, Tino Jansson, Zerwolf, sekä Zif.



Olen tyytyväinen kirjaan, se on sopivan paksu ja maltillinen A5-koko helpottaa värittämistä, joskin itse en aio värittää kuvia, vaan pidän kirjan keräilykappaleena. Kirjan taittajana toiminut Juhomoro teki hyvää työtä. Painojälki on pääsääntöisesti hyvää ja tarkkaa, mutta parin kuvan kohdalla ääriviivat olisivat voineet olla paksumpia ja paksuuksissa enemmän vaihtelua. Tämä ongelma on kuitenkin itse piirroksissa, ei painossa. Huomasin myös yhden omista kuvistani olevan vähän haalea, mikä todennäköisesti on ihan oma mokani.

Jokaisen hahmon nimi ja kuvan piirtäjä on mainittu, joskin näin jälkikäteen olen sitä mieltä, että parempi ratkaisu olisi ollut merkitä kirjaan sivunumerot ja lopussa pyhittää yksi sivu käymällä läpi mitä sivuja kukin on piirtänyt. Nyt nimet lukevat monesti päällekkäin kuvan kanssa, mikä ei onneksi ole hirveän häiritsevää, mutta olisi ollut parempi ettei kuvassa olisi ollut mitään ylimääräistä.



Tekemistäni neljästä kuvasta olen kahteen yhä hyvin tyytyväinen. Nämä olivat Hakurou ja yhteiskuva Ginistä ja Sniperista. Kaksi muuta olivat vähemmän onnistuneita. Kuva Benistä ja Crossista perustui ikivanhaan luonnokseeni, koska kirjaan piti loppumetreillä saada nopeasti täytettä. Tämä kuva on ihan ok, mutta vähän kiireellä tehty ja siinä on joitain juttuja, joista en pidä. Pohjanoteeraukseni oli kuitenkin kuva Rikistä, joka oli vieläpä ensimmäinen kuva mitä tein värityskirjaa varten ja Riki on lempihahmoni! Silti kuvasta tuli törkeän ruma, tylsä ja jäykkä. Onneksi sain mukaan parempia kuvia, joten tuo epäonnistunut ei jäänyt ainoaksi työnäytteekseni.

Kirjassa on todella paljon hienoja kuvia. Mahdollisimman moni hahmo pääsee esille ja piirtäjien eri tyylit tekevät kirjasta monipuolisen. Tämä oli hieno saavutus yhdistykseltä ja varmasti yhdistys tekee tulevaisuudessa toisenkin värityskirjan, sillä tämä otettiin niin hyvin vastaan.

Värityskirjan pystyi ennakkotilaamaan viime vuonna. Yhdistys tilasi myös pienen määrän ylimääräisiä kirjoja, jotka aiotaan myydä tapahtumissa ja Hopeapuodissa. Kannattaa pitää yhdistyksen sosiaalista mediaa silmällä milloin ylimääräiset kirjat tulevat myyntiin.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Hopeanuoli-keräilykortit 2: Susisaaga

Ennakkotilaajat saivat pakkauksen, jonka kuvat on piirtänyt SHL.
Pitkän odotuksen ja vaivan jälkeen Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n uudet keräilykortit saapuivat viimein postista! Kyllä näitä on odotettu! Olin mukana kuvittamassa yhdistyksen ensimmäistä korttisarjaa, joka oli todella hieno saavutus jo silloin ja halusin ehdottomasti päästä mukaan tekemään seuraavaakin. Osallistuin tämän susisaagaan keskittyvän sarjan tekoon viidellä kortilla, sekä kirjoitin noin puolet korttien teksteistä. Toisen puoliskan kirjoitti A.vulgaris.

Mukana on ollut 21 piirtäjää: Aatio, Allu, Anttu, A.Vulgaris, FlamewolfTheWhite, Gaikotsu, Hukka, Jargonfox, Kurome, Lennö, Nara, Narncolie, Nightwolf-_-, Noge, Rayhaaja, ReimaHowaido, Riikin, Saiccu, SaQe, SHL ja SaintKyrie. Kortteja on 48, tosin joistain korteista on vielä harvinaiset erikoisversiot, joissa kuvitusta näkyy pystysuunnassa enemmän kuin normikorteissa. Nämä mukaan lukien kortteja on 58. Ennakkotilaajat saivat ostettua kerralla kaikki kortit, sekä korteille suunnitellun kotelon. Loput joutuvat ostamaan sattumanvaraisia kortteja Hopeapuodissa sekä yhdistyksen myyntipöydällä myytävistä yllätyspusseista. Kortit ilmestyvät Hopeapuotiin tämän viikon aikana.

Omat korttini.
Mukana on monta piirtäjää, jotka olivat viime kerrallakin mukana, sekä myös uusia raikkaita kasvoja. Kuvituksien laatu on mielestäni tasaisempaa kuin viimeksi ja osasyynä tähän on aikaisemminkin mukana olleiden piirtäjien kehitys. Sarjojen välillä on kuitenkin muutama vuosi, jonka aikana itsekin olen huomaamattani kehittynyt paljon. Vanhojen korttieni vertailu uudempiin oli ihan mielenkiintoista. Nämä projektit ovat kuitenkin yhä avoimia lähes kaikille, taitotasosta riippumatta. Ketään mukaan halunnutta ei ole tähän mennessä käännytetty pois. Tässäkin sarjassa on paljon erilaisia tyylejä ja korttien värimaailmat ovat hyvin erilaisia, mutta sopivat silti hyvin yhteen ja ovat selkeästi samaa sarjaa. Tämä on Jargonfoxin luoman todella ammattimaisen näköisen korttipohjan ansiota.

Kaikki erikoiskortit, nämä ovat muita kortteja harvinaisempia ja tuovat keräilyyn lisähaastetta. Huom, samat kuvitukset löytyvät myös "normikorteista", erikoiskortit vaan paljastavat kuvitusta alareunassakin. Piirtäjät ylhäältä alas, vasemmalta oikealle: Kurome, Riikin, Noge, FlamewolfTheWhite, Nara, Hukka, Narncolie, Jargonfox, Anttu ja Aatio.

Joitain omia lempparikorttejani, joita ei ollut jo yläkuvan erikoiskorteissa. Tekijät ReimaHowaido, Jargonfox, Saiccu, FlamewolfTheWhite, Lennö ja Gaikotsu.
Korttien ja pakkauksen materiaali on todella laadukasta ja tällä kertaa en huomannut mitään ongelmia painojäljen kanssa. Viimeksi muutama kuva oli liian tumma, nyt ongelmaa ei ole.

Seuraavaa sarjaa työstetään jo ja sen on tarkoitus olla myyntivalmis 2020 alkupuolella. Sarja tulee keskittymään Weed -mangan osiin 1-10. Kaikille korteille on jo löytynyt kuvittajat, mutta esimerkiksi yhdistyksen foorumilla voi ilmaista kiinnostuksensa jos haluaa olla varapiirtäjänä, jos joku piirtäjistä peruttaakin varauksensa.

Kuromen kortti esimerkkinä korttien etu- ja takapuolista.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Calling All Soldiers Fanzine


NIMI: Calling All Soldiers Fanzine
VUOSI: 2018
TEKIJÄT: Useita

Tämä uusi Yoshihiro Takahashin töihin keskittyvä fanilehti sisältää 31 fanin piirroksia mangapiirtäjän eri sarjoihin liittyen. Projektin takana on yhdysvaltalainen Silver Fang Network, jonka tarkoituksena on lisätä sarjojen tunnettavuutta rapakon takana. Lehdessä on kuitenkin mukana faneja ympäri maailmaa, ainakin yksi piirtäjä, Hohtis, on suomalainen. Kaikki tuotot ovat menneet pelastuskoirien hyväksi.


Monen piirtäjän yhteistyöllä tehty kansi on tosi kiva ja mukana on paljon todella lahjakkaita piirtäjiä. Kantta ja koko lehteä kuitenkin vaivaa tekijöiden nimien pois jättäminen. Nimet on kyllä listattu lehden lopussa, mutta itse kuvia katsomalla on vaikea tai täysin mahdotonta sanoa kuka kuvan tekijä on ollut. Kaipaisin myös jotain tekstiä mukaan, esimerkiksi tekijöiden lyhyitä esittelyitä ja heidän mietteitään kuvistaan. Kuvat eivät myöskään ole selkeässä järjestyksessä. Kuvia löytyy Hopeanuolen, Weedin, Gamun, Ginga Densetsu Akamen ja Shiroi Senshi Yamaton hahmoista ja nämä sarjat on laitettu sikin sokin pitkin lehteä. Plussaa kuitenkin siitä, että näin monia sarjoja on ollut edustettuna. Erityisesti Yamatosta oli kiva nähdä harvinaista fanitaidetta.

Painolaatu on hyvää, myös tummista kuvista saa hyvin selvää. Kannen materiaali on jotenkin omituista, oudolla tavalla... tahmeaa? En pidä siitä, mutta se vaikuttaa kestävältä. Lehden vaakatasossa oleva muoto on myös omituinen valinta.

Fyysistä lehteä ei enää voi ostaa, mutta lehden digitaalisia kopioita on yhä myynnissä. Tämä oli ihan jees fanmade tuote, hieman lisää vaivaa olisi voitu tähän laittaa esimerkiksi tekstien lisäämisellä. Toivottavasti Silver Fang Network pysyy aktiivisena ja tekee vastaavia projekteja tulevaisuudessakin.

TÄHDET: **1/2