maanantai 10. joulukuuta 2018

Calling All Soldiers Fanzine


NIMI: Calling All Soldiers Fanzine
VUOSI: 2018
TEKIJÄT: Useita

Tämä uusi Yoshihiro Takahashin töihin keskittyvä fanilehti sisältää 31 fanin piirroksia mangapiirtäjän eri sarjoihin liittyen. Projektin takana on yhdysvaltalainen Silver Fang Network, jonka tarkoituksena on lisätä sarjojen tunnettavuutta rapakon takana. Lehdessä on kuitenkin mukana faneja ympäri maailmaa, ainakin yksi piirtäjä, Hohtis, on suomalainen. Kaikki tuotot ovat menneet pelastuskoirien hyväksi.


Monen piirtäjän yhteistyöllä tehty kansi on tosi kiva ja mukana on paljon todella lahjakkaita piirtäjiä. Kantta ja koko lehteä kuitenkin vaivaa tekijöiden nimien pois jättäminen. Nimet on kyllä listattu lehden lopussa, mutta itse kuvia katsomalla on vaikea tai täysin mahdotonta sanoa kuka kuvan tekijä on ollut. Kaipaisin myös jotain tekstiä mukaan, esimerkiksi tekijöiden lyhyitä esittelyitä ja heidän mietteitään kuvistaan. Kuvat eivät myöskään ole selkeässä järjestyksessä. Kuvia löytyy Hopeanuolen, Weedin, Gamun, Ginga Densetsu Akamen ja Shiroi Senshi Yamaton hahmoista ja nämä sarjat on laitettu sikin sokin pitkin lehteä. Plussaa kuitenkin siitä, että näin monia sarjoja on ollut edustettuna. Erityisesti Yamatosta oli kiva nähdä harvinaista fanitaidetta.

Painolaatu on hyvää, myös tummista kuvista saa hyvin selvää. Kannen materiaali on jotenkin omituista, oudolla tavalla... tahmeaa? En pidä siitä, mutta se vaikuttaa kestävältä. Lehden vaakatasossa oleva muoto on myös omituinen valinta.

Fyysistä lehteä ei enää voi ostaa, mutta lehden digitaalisia kopioita on yhä myynnissä. Tämä oli ihan jees fanmade tuote, hieman lisää vaivaa olisi voitu tähän laittaa esimerkiksi tekstien lisäämisellä. Toivottavasti Silver Fang Network pysyy aktiivisena ja tekee vastaavia projekteja tulevaisuudessakin.

TÄHDET: **1/2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti