Mowgli's Brothers

NIMI: Mowgli's Brothers
VUOSI: 1976
OHJAAJA: Chuck Jones, Hal Ambro
TARINA: Rudyard Kipling, Chuck Jones

Tätä Viidakkokirja -leffaa ei ole taidettu julkaista Suomessa? Elokuva on alunperin tehty televisiospesiaaliksi ja kestää noin 24 minuuttia. Elokuva kertoo Mowglin kasvukertomuksen pikakelauksella, jättäen paljon tarinamateriaalia pois.

Susipari adoptoi Shere Khan -tiikerin vainoaman ihmispojan, jota muu lauma ei aluksi hyväksy joukkoonsa. Ihmisiä kohtaan kaunaa tunteva Shere Khan ei kykene unohtamaan pikkupoikaa ja kääntää lauman nuoret sudet Mowglia vastaan. Mowglin lähestyessä varhaisteini-ikää käy yhä selvemmäksi, että hänen paikkansa olisi ihmisten luona.

Elokuva on lyhyt ja sen hahmoihin ei ehditä tutustua kuin hyvin pintapuolisesti. Mikäli tarina ei jostain syystä ole ennestään tuttu ei elokuvasta saisi kunnollista kuvaa Viidakkokirjasta. Mowgli on oikeastaan koko ajan ulkopuolinen viidakossa, vaikka alkuperäisessä tarinassa hän sulautuu saumattomasti luonnon joukkoon, ansaitsee muiden susien kunnioituksen ja saa monta hyvää ystävää, vaikka lopulta palaakin ihmisten luokse. Tässä elokuvassa sudet (paitsi Mowglin kasvattiperhe) vieroksuvat koko ajan Mowglia, eikä hänen ystävyyttään Baloo -karhun ja Bagheera -leopardin kanssa näytetä kuin pinnallisesti. Melko pinnallista on myös jännite Mowglin ja Shere Khanin välillä. Heidän välillään ei näytetä yhtäkään hengenvaarallista kohtausta. Ainoastaan ihan lopussa tilanne kärjistyy heidän välillään, mutta Mowglilla on tuolloin selvä etuasema, eikä mitään suurta tahtojen taistoa ole luvassa.

Elokuva on muuten uskollinen alkuperäisteokselle, se vain harmittavasti jättää paljon kertomatta, mutta ei kuitenkaan lähde räikeästi muuttamaan kirjan tapahtumia tai hahmoja (kuten Disneyn versio, köh köh..). Shere Khan on poikkeuksellisesti tässä elokuvassa valkoinen, mutta se oikeastaan sopii hahmolle. Shere Khan on karjan tappaja ja ihmissyöjä, valkoisena hänen olisi vaikea vaania normaalia saalista.

Elokuvan ohjaaja ja pääanimaattori on kuuluisa Chuck Jones, joka on tunnettu Warner Brosille tekemistään Repe Sorsa-, Väiski Vemmelsääri, yms lyhyistä animaatioistaan, sekä Metro-Goldwyn-Mayerille tekemistään Tom ja Jerry -animaatioista. Hän on muun muassa Kelju K. Kojootin luoja (jolta elokuvan sakaali näyttää paljon). Hänen tyylinsä on hyvin tunnistettava ja on tässä astetta realistisempi. Animointi on miellyttävää katseltavaa. Elokuva on täynnä milimalistisia, mutta rohkeita värivalintoja ja hahmot ovat piirretty yksinkertaisesti, mutta erittäin ilmeikkäästi. Jones on tehnyt harmittavan vähän itsenäisiä projekteja, mutta on ainakin ohjannut muutaman muun Rudyard Kiplingin tarinaan perustuvan lyhkärin.

Ei hassumpi animaatio, mutta pidän parempina Viidakkokirja -sovituksina visuaalisesti vielä rohkeampaa Mowglia, sekä pidempää Viidakkokirja -animea. Mowgli's Brothers on kuitenkin katsomisen arvoinen jo lyhyen kestonsakin takia.

TÄHDET: ***

Turhia pohdintoja Siriuksen sotureista

Luin vähän aikaa sitten Yoshihiro Takahashin lyhyen tarinan Sarada! Kita no Ookamin (josta kirjoitan jotain myöhemmin, ehkä), joka toi mutkan kautta mieleen Hopeanuolen susisaagan. Rupesin lukemaan susisaagaa uudelleen, ties monennettako kertaa jo. Saaga on myös lyhyt, mutta en silti ikinä tunnu muistavan siinä esiintyviä tapahtumia ja henkilöitä hyvin. Saagassa tapahtuu paljon ja nopeasti ja se poikkeaa selvästi muista saagoista voimakkaalla fantasiateemallaan. Ginga -saagojen joukossa se on ehkä se parjatuin, mutta itse pidän siitä Dragon Ballin kaltaisena aivottomana mättönä.

Saagan juonihan menee suunnilleen näin: Pieni määrä japaninsusia ei olekaan kuollut sukupuuttoon, vaan piiloutunut maanalaiseen valtakuntaan. Käy ilmi, että Ginin ja Rikin käyttämä erikoisisku, Zetsu Tenrou Battouga, jolla Akakabuto viimein tapettiin onkin peräisin susilta. Sudet lähtevät etsimään Giniä ympäri Japania, tappaen ja haavoittaen Ohun sotilaita samalla, sekä kaapaten Crossin ja tämän pennut. Vain legendaaristen Siriuksen koirasotureiden pitäisi osata battouga-erikoisiskut, näiden sotureiden kohtalo on kostaa ihmisille susien kärsimykset. Sudet ovat myös jakaantuneet kahtia, Mustien Susien Imperiumin ja Susien Monarkian sotajoukkoihin, jotka ovat sodassa keskenään. Kummallakin on omat kahdeksan koirasoturiaan.

Battoga on kahdeksan osainen, koostuen osista Shuu, Zan, Ran, Geki, Metsu, Retsu, Sai ja Zetsu. Jokainen Siriuksen koirasoturi osaa yhden näistä tekniikoista, eli eri erikoisiskuja pitäisi olla yhteensä kahdeksan.  Gin, Akame, Ben ja Kurotora joutuvat taistelemaan tiensä läpi susien maanalaiseen palatsiin, kohdaten näitä Siriuksen sotilaita ja ottaen itse heidän paikkansa ja oppien heidän tekniikkansa kun he voittavatkin sudet. Chutora on tällä välin kokoamassa Ohun sotilaita yhteen.

Ensimmäinen uusi battouga nähdään Retsugalta, joka käyttää Giniä vastaan Retsu Genmu Battougaa. Isku on samantapainen kuin Zetsu Tenrou Battouga, mutta kulkee oudosti sivuttain, jättäen keskelle tyhjän kohdan. Retsuga ei menetä koirasoturin titteliään. Seuraavaksi tavataan Hyoma (jota vastaan Gin taistelee taas), joka myöskään ei menetä titteliään ja käyttää Metsu Heni Battougaa. Isku näyttää tähtimäiseltä.

Kurotorasta tulee ensimmäinen Siriuksen soturi Oun puolelta, hän taistelee haarniskoitua Hyakkigaa vastaan ja oppii tältä Ran Daryuushin Battougan. Kyseisessä battougassa koira liikkuu käärmemäisesti ilmassa, joten pentuna käärmeen tappaneelle Kurotoralle isku on sopiva. Muihin battougoihin verrattuna tekniikka ei ole kovinkaan erikoinen tai näyttävä. Hyakkiga kuolee ja Kurotorasta tulee Ran -tekniikan soturi.

Tämän jälkeen Akame taistelee Shuugaa vastaan bambumetsässä. Hänen tekniikkansa on Shuu Tossou Battouga, jossa takajaloilla ponnistetaan vauhtia ja etujalkoihin keskitetään voimaa osumaan vastustajan heikkoon kohtaan. Shuugan oikea jalka on paljas teroitettu luu, joka tietenkin tekee hänen iskustaan erityisen tehokkaan, mutta Akame oppii tekniikan silti. Myöhemmin Akame käyttää terävää suussaan pitelemäänsä luuta(?) teroitetun jalan sijaan. Shuuga kuolee ja Akamesta tulee Shuu -tekniikan soturi.

Shuugan jälkeen joukko saapuu susien palatsin sisäänkäynnille. Kurotora lähtee yksin harhauttamaan vartijoita, jolloin Gin, Akame ja Ben pääsevät luolastoon sisälle. Gin taistelee veden alla Suigaa vastaan, viemättä hänen titteliään ja oppimatta hänen tekniikkaansa. Suigan tekniikka on Sai Raijin Battouga, jossa esineitä (tässä taistelussa katossa olevia jääpuikkoja) katkotaan nopeasti ja viskotaan vastustajaa kohti. Tämä battouga olisi täysin hyödytön, mikäli taistelukentällä ei olisi mitään sopivaa esinettä. Ellei sitten iskua voisi kohdistaa suoraan vastustajaan.

Seuraavaksi vuorossa on Geki Sentsuuhi Battougan hallitseva Mukonga. Tekniikassa etujaloilla isketään nopeasti, tehden sisäistä vahinkoa vastustajaan. Gin ja Akame yrittävät kumpikin taistella häntä vastaan, mutta saavat kuonoonsa. Mukonga sokeutuu taistelun aikana ja sokea Ben käy hänen kimppuunsa, lopulta voittaen taistelun. Mukonga jää henkiin (ainakin toistaiseksi) ja Benistä tulee Geki -soturi.

Tässä vaiheessa Ginillä, Kurotoralla, Akamella ja Benillä kaikilla on omat Siriuksen soturitittelinsä ja -tekniikkansa. Luulin kaikkien susisoturien korjautuvan ylivertaisilla Ohun sotureilla. Loput susisotureista kuitenkin saavat pitää arvonimensä, mutta aion nyt spekuloida ketkä Ohun koirista olisivat voineet oppia heidän tekniikkansa. Susisaaga ei ollut suosittu ja se pitikin lopettaa nopeasti, joten kenties Takahashin alunperin piti korvata kaikki susisoturit koirilla? Minusta oli outoa, että Kurotorasta tuli yksi Siriuksen sotureista, mutta esimerkiksi Mossista ei, joka kuitenkin kukisti Kurotoran isoveljen hetkessä aikoinaan. Saaga etenee hyvin kaavamaisesti Mukongan kukistamiseen saakka, jota ennen aina yksi Ohun koirista oppii uuden tekniikan ja saa Siriuksen soturin arvonimen.

Kurotora, joka lähti harhauttamaan vartijoita, taistelee Raigaa vastaan, joka käyttää Zan Hishoo Bunshin Battougaa. Liikkeessä Raigan sisällä elävät veljet, Sakon ja Ukon, tulevat esiin taistelun ajaksi. Kurotora on jo yhden tekniikan soturi, joten hän ei voisi tätä tekniikkaa enää oppia. Tässä vaiheessa Chutora on johdattanut suurimman osan Ohun armeijasta lähettyville ja Moss tulee auttamaan Kurotoraa. Raigan tekniikkaan vaaditaan useampi koira, tai ainakin olettaisin näin. Toisaalta osaahan Akame kolmoiskuvatekniikan, jossa hän luo itsestään heijastuksia, mutta se ei ole sama asia. Onko muuten kolmoiskuvatekniikkaa käytetty enää susisaagan jälkeen? Susisaagassa Akame suorittaa myös kierteisen vesipyörän tekniikan. Näkyyköhän näitä tekniikoita Ginga Densetsu Akamessa? Itse en ole lukenut sitä ollenkaan. Paikalle tulevat Mossin jälkeen myös Mutsun neljä valtiasta, jolloin sain ahaa-elämyksen. Kisaragistahan voisi tulla uusi Zan -soturi, ja Minazuki, Hazuki ja Uzuki voisivat sulautua hänen ruumiiseensa, he ovat veljeksiäkin. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta mutsulaisista olisi voinut saada hyvän vastineen Raigalle.

Ginin joukot tulevat taistelemaan Susien Monarkian sotajoukkojen puolella, josta he tähän mennessä ovat ottaneet koirasoturien paikkoja itselleen. Jäljelle jääneet alkuperäiset koirasoturisudet ovat Raiga, Hyoma, Retsuga ja Suiga. Raigan tosiaan korvaisin Kisaragilla, mutta muiden korvaajia pitääkin miettiä tarkkaan. Minusta olisi ollut hienoa, jos kaikki koirasoturit olisivat korvattu koirilla, tällä olisi näytetty kuinka ylivertaisia Ohun soturit ovatkaan ja näytetty ennustuksen olleen väärässä kostoaikeissaan. Lopulta pelkästään koirista koostuva hyviksien soturikaarti olisi kohdannut pahiksien pelkästään susista koostuvat Mustien Susien Imperiumin soturit. Viimeisessä taistelussa Suiga ja Raiga kuolevat, siinä missä tarujen kahdeksan soturia olivat kaikki selvinneet hengissä taistelusta hirviötä vastaan, joten ehkä he eivät olleetkaan oikeat valitut soturit?

Suiga on erittäin kookas susi, mutta silti nopea liikkeissään. Hänen korvaajan pitäisi siis olla samantapainen kyvyissään. Ehdottaisin korvaajaksi Musashia, joka on harmittavan vähän esillä Gingassa. Olen aina pitänyt tästä hahmosta. Musashi on kookas, mutta myös erittäin kestävä ja taitava taistelija, onhan hän sentään koirataistelujen keskiraskaan sarjan mestari. Harkitsin myös Mossia tätä varten, mutta hänen kokonsa taitaa haitata häntä liikaa pidemmän päälle ja en osaa kuvitella häntä toteuttamassa Suigan (tai kenenkään) battougaa.

Retsuga ja Hyuma ovat hyvin samankaltaisia ja muiden susien joukossa eivät herätä huomiota ulkonäöillään. Hyuma on äkkipikainen ja tuo siinä mieleeni Johnin, joka on yksi lempihahmoistani ja ansaitsisi paikkansa Siriuksen soturina. Retsugan paikalle on vaikea keksiä sopivaa hurttaa. Hakuro olisi hyvä vaihtoehto, ellei hän olisi juuri menettänyt toisen etujalkansa. Toisaalta eihän tämä estänyt Shuugaa. Aiemmin mainittua Mossia mietiskelin alunperin kirjoittaessani susisaagan arvostelua, hän on tosiaan aivan liian raskas tankki battougoja varten. Vahvoina pidetyt Bill, Bemu ja Benizakura olivat kuolleet. Meteor Ginin mukaan Chutoran taidot ovat hyvin keskinkertaiset. Great taitaa olla yhä elossa, vaikka häntä ei taida enää Akakabuto -saagan jälkeen näkyä? Jaguarin taistelutaitoja ei sarjassa ole juuri näytetty, mutta mikäli Gingapediaan on uskominen hän tulee olemaan sotakoirasaagassa melkoinen kovanaama? Näistä kolmesta taidan kallistua Jaguarin puolelle. Kaikkien KOIRAsoturien ollessa koossa Gin tietenkin uniikkina monitoimilumihiutaleena olisi ainut, joka oppisi kaikki tekniikat. Mangassa tapahtuukin näin Ginin käyttäessä ainakin Mukongan ja Retsugan tekniikkoja.

Tämä kirjoitus on selkeästi oma toivemielipiteeni siitä miten juonen olisi mielestäni kuulunut mennä. Tarina loppui aivan liian hätiköidysti ja joitakin pahishukkia vastaan ei taisteltu ollenkaan. Toisaalta olisiko kaavamaiset yksi vastaan yksi taistelut edes kiinnostaneet jos kaikkien soturien taisteluvuorot olisi näytetty? Tuskin, sillä saaga on jo tälläisenään melkoinen sekametelisoppa, mutta ainakin silloin se ei olisi antanut niin kiireistä vaikutelmaa. Tämähän valitettavasti ei ollut Takahashin päätettävissä, mutta on silti kivaa spekuloida asiasta. Mikäli susisaaga olisikin ollut suosittu ja se olisi saanut jatkua vaikka miten pitkään, millaiseksi Takahashi tarkoitti sen mielestänne ja millaiseksi olisitte itse halunneet sen muokkautuvan?

Muuta koiramaista keräilyä: Pienet figuurit

Saan varmaan taas valituksia kuinka kirjoitan jotain muuta kuin arvosteluja, mutta se on voi voi...

Tämä postaus on varmasti nostalginen monelle, itselleni se ainakin oli. Minulla on ollut suorastaan pakkomielle koiriin niin kauan kuin muistan ja pikkukersana lempilelujani olivatkin pienet lelukoirat, joilla pystyi leikkimään esimerkiksi Hopeanuolta ja Erämaan kutsua muistuttavia leikkejä. 99% lapsuuteni leluista on kadonnut, myyty tai heitetty pois, mutta näistä en ikinä ole halunnut luopua. Nykyään kerään pikkukoiria säännöllisesti kirpputoreilta, Ebaysta ja Facebookin figuurikirppikseltä. Omaksi  iloksenihan näitä ostelen, tosin oikeutan keräilyäni ajattelemalla tulevien lapsieni (jos niitä koskaan saan) voivan myös leikkiä näillä.

En ole todellakaan ekspertti figuurien suhteen, olen vasta viime vuoden puolella oikeasti alkanut tutustumaan eri merkkien historioihin ja tuotesarjoihin. Loistava sivusto koirafiguureista on Deseo, jos haluaa tietää aiheesta enemmän. Monet figuurisarjani ovat hyvin puutteellisia, sillä nykyään figut ovat melko hintavia keräilijöiden parissa ja on vaikeaa löytää juuri se tietty puuttuva otus.

Ylläolevan kuvan koirat kuuluivat TOPPSin valmistamaan sarjaan. Koiria myytiin yksittäisissä pusseissa, joiden sisältöä ei ulkoapäin nähnyt. Pussissa oli lelun lisäksi karkkiluu ja paperi, jossa luki koiran esittely. Muistan ostaneeni näitä 90-luvulla pienestä lähikaupastani vähän väliä. Netin mukaan sarjan nimi on Precious Puppies, mutta vannon kääreissä lukeneen Puppy In My Pocket. Lelufirma M.E.G. (jonka koiria esittelen pian tämän jälkeen) on muistaakseni toiminut nimellä TOPPS jossain vaiheessa ja M.E.G.:illä oli sarja nimeltä Puppy In My Pocket, joten ehkä joissain maissa sarjojen nimi on ollut toinen? Joka tapauksessa näihin koiriin liittyy minulla paljon muistoja. Figut ovat ihan hyvän näköisiä ja rotukirjo on hyvä, joskin maalaus on välillä vähän sinne tänne tehtyä. Muovi on juuri sopivan pehmeää, jotta joitain koiria voi liikutella kiitettävästi. Yhteensä eri koiria oli 24 tässä sarjassa.

Seuraavaksi M.E.G.:in valmistamia koiria, joita on PALJON. Koirat kuuluivat Puppy In My Pocket -sarjaan, josta löytyi useita teemapakkauksia, kuten koiraäitejä, näyttelykoiria ja eläinsairaaloita. Yllä näitä koiraäitejä, valitettavasti pennut puuttuvat. :C Nämä ovat harmittavasti vähän isompia kuin muut sarjaan kuuluvat figuurit ja pistävät silmään muiden joukossa. Emoja nään säännöllisesti myynnissä nettikirppiksillä, mutta pienemmän pennun ovat ilmeisesti menneet monella hukkaan ja ovat harvinaisempia.

M.E.G:in valmistama koiraperhe, josta puuttuu toinen pentu. Kuvassa olevalla pennulla oli alunperin suussaan valkoinen rätti(?), jonka leikkasin lapsena siltä pois jotta koiralla voisi leikkiä luontevammin. Seisova saksanpaimenkoira oli yleensä johtajakoira leikeissäni. Olen yrittänyt löytää puuttuvan pennun, mutta perhettä myydään yleensä yhdessä ja aika kovilla hinnoilla.

Sekalaisia M.E.G. -koiria. En lapsenakaan juuri välittänyt kuin työkoirista, mutta tämän valmistajan koirat ovat kaikki todella nätin näköisiä, joten olen mielelläni ostanut myös heidän sylikoirarotujaan. Lapsena en tykännyt ollenkaan figuista, jotka olivat esimerkiksi koreissa (kuten kuvassa), koska se rajoitti liikaa leikkiä.

Vielä lisää M.E.G. -koiria. Tämä valmistaja on käyttänyt figuureissaan useampia eri muovilaatuja, jolloin osa koirista on lähes kivikovia ja osa TOPPS -koirien tavoin pehmeitä.

Schleich on varmasti suosituin eläinfiguurien valmistaja. Figuurit ovat realistisia ja hyvin yksityiskohtaisia. Olen nämä kolme pentua ottanut mukaan pikkufiguurikokoelmaani, sillä ne ovat kooltaan samaa luokkaa muiden kanssa. Schleichin aikuiskoiria tai muita vastaavan kokoisia figuja en ole ruvennut keräilemään, vaikka muutamia sellaisia minulta löytyykin. Pienempiä on vain niin helppo pitää varastossa ja ne ovat yleensä vähemmän hintavia.

Tämä dalmatialaissarja on ilmeisesti ollut yleinen, sillä yksittäisiä koiria näen säännöllisesti myynnissä nettikirppiksillä. En vain millään muista mistä olisin alunperin nämä hommannut. En usko koirien olevan Disneyn 101 Dalmatialaiset -oheistavaraa, sillä minulta löytyy kaksi samaa kokoluokkaa olevaa dalmista, jotka ovat selvästi Disney -tyylisiä. Nämä ovat hieman realistisempia. Olisiko kellään lukijalla näistä lisätietoja?

Nämä koirat kuuluvat Hood Hounds -sarjaan, jonka löysin Ebayn ansiosta noin vuosi sitten ja aivan pakkohan nämä oli tilata. Koiria on alunperin myyty automaateissa, mutta koiria voi ostaa myös pakkauksissa, joissa on yhden sarjan kaikki koirat. Hood Hounds -sarjoja on yhteensä kolme. Sarjojen teemana ovat "pahiskoirat", suurin osa koirista on rodultaan pitbullterriereitä (joka on lempirotuni!), mukana on myös dobermanneja, rottweilereitä, mastiffeja ja niin edelleen. Muutama pikkurotukin löytyy joukosta.

Hood Houndsin kakkossarja. Tykkään kuinka realistiset lihakset koirilla on.

Hood Houndsin kolmossarja. Tässä sarjassa mukana ovat tuiki tavalliset basset hound ja mäyräkoira, jotka vähän ihmetyttävät. Aiemmissakin sarjoissa on ollut mukana seurakoiria, mutta ne olivat ulkonäöltään kuitenkin sarjaan sopivasti asennekkaita.

Tämä kolmikko kuuluu Homies Dog Pound -sarjaan, joka on Hood Houndsin tavoin tarkoitettu myytäväksi automaateissa. Kaikilla koirilla on päällään typerät puvut, minkä takia en ole ollut kovinkaan kiinnostunut sarjasta, vaikka siinä esiintyvät rodut ovat kaikki isoja työkoiria. Ostan varmasti loputkin figuurit jossain vaiheessa.

Jotain halpatuotantoa olevaa sarjaa. Kaikki ovat pehmeää materiaalia, paitsi kova puudeli, mutta muistaisin koirien tulleen samassa sarjassa ja koirien mahoissa on samanlaiset merkinnät. Lisätietoja olisi kiva saada näistäkin, uskoisin sarjassa olevan muitakin koiria, jotka mielellään hankkisin. Muistelisin omistaneeni tälläisiä koiria enemmänkin. Nämä koirat eivät ole nättejä, mutta ne ovat keräilylleni sopivan kokoisia ja ainakin osa koirista toimi lapsena vakiokasvoina leikeissäni.

Toinen halpatuotantosarja, jonka nimeä/valmistajaa en muista. Koiria on ollut paljon enemmänkin, mutta ne ovat aikojen saatossa hukkuneet. Hyvin mitään sanomattoman näköisiä, hieman muita figuurejani pienempiä ja näissä on vähemmän yksityiskohtia. Muistelisin näiden tulleen jonkinlaisessa putkilossa. EDIT: Nämä figuurit on valmistanut Amscan International ja pienempi collie ja bulldoggi eivät kuulu joukkoon.

Omistan myös melko paljon yksittäisiä figuja, joista en osaa kertoa ollenkaan mihin sarjaan ne kuuluvat. 

The Puppy Sister

Kansi by Ramon Salas.

NIMI: The Puppy Sister
VUOSI: 2013
TARINA: S.E. Hinton & Don Smith
KUVITUS: Yasir Fajardo

Ostin tämän sarjakuvan pelkän juonikuvauksen ja kannen perusteella. Pettymys oli karvas kun tajusin itse sisällön olevan toisen piirtäjän tekemää ja selkeästi tökerömpää jälkeä kuin kannessa. Tarina kertoo Aleasha -koirasta ja Nick -pojasta. Nick olisi halunnut pikkusiskon, mutta hänen vanhempansa ostivatkin hänelle koiranpennun. Nick pitää koirasta huolta vastahakoisesti ja taivastelee useasti kuinka sisko olisi ollut kivempi. Aleasha kuitenkin ymmärtää kaiken mitä ihmiset puhuvat ja päättää muuttua itse ihmiseksi. Vähitellen koiranpennun piirteet ja käyttäytyminen muuttuvat ja hämmästynyt Nick ei kauaa pysty salaamaan vanhemmiltaan puhuvaa ja kahdella jalalla kävelevää koiraa.

Asetelma on hyvin kiinnostava ja odotin tarinalta syvällisiä pohtimisia ihmisten ja koirien eroavuuksista ja samanlaisuuksista, näkökulmia lasten ja koirien kasvatukseen ja niin edelleen. Kenties Aleasha kokisi suuria konflikteja koiruutensa ja ihmisyytensä välillä. Mutta ei, kerronta on hyvin lapsellista ja Aleasha sopeutuu ihmiselämään hyvin. Pieniä kulttuurieroja toki koetaan, mutta näiden yli päästään helposti. Nickin vanhemmatkin suhtautuvat koiraan heti positiivisesti, vaikka luulisi tälläisen luonnonmullistuman olevan suuri järkytys. Kiinnostavaksi tosin koin kuinka Aleasha osaa aluksi puhua perheen kissan kanssa, kunnes eräänä päivänä Aleashan muutos on jo niin pitkällä, että kesken lauseen hän ei enää ymmärräkään mitä kissa sanoo.

Kuvitus on suorastaan kehnoa. Hahmojen ilmeet näyttävät jatkuvasti vähän hoopoilta, tilanteeseen sopimattomilta tai tunnetilaan verrattuna liian vaisuilta. Yleisvaikutelma on suttuinen. Värityskin näyttää kehnolta ja oletin sarjiksen olleen tehty 80- tai 90-luvulla, mutta teos onkin vain pari vuotta vanha.

Teos sentään koettaa antaa jonkinlaista taustatarinaa koiran muodonmuutokselle. Perhe löytää vanhan ja luotettavan eläinlääkärin, joka kertoo kuulleensa Aleashan tapaisesta tapauksesta ennenkin. Eräs tapaus olisi kuulemma sattunut Australiassa, millä viitataan tietenkin Aleashaan, joka on australianpaimenkoira. Harmi vain etteivät australianpaimenkoirat ole oikeasti Australiasta kotoisin, vaan Amerikasta...

Alkuasetelma on siis hyvin erikoinen ja kiehtova, mutta siitä ei oteta läheskään kaikkea irti. Kuvitus on myös melko alkeellista. Kannattaa jättää väliin.

TÄHDET: **

Road Rovers

NIMI: Road Rovers (tunnetty myös nimellä Rooverit)
VUOSI: 1996
SARJAN LUOJA: Tom Ruegger

Road Rovers on viimein saatavilla DVD:llä ja sen voi tilata Amazonista. DVD on aluekooditon, eli toimii Suomessakin. Sarjan fanit olivat odottaneet tätä julkaisua kuin kuuta nousevaa jo yli 15 vuotta, sillä tietääkseni sarjaa ei oltu julkaistu edes videolla tätä ennen. Sarja esitettiin kerran Suomen telkkarissa 90-luvun lopulla, Olin tuolloin alle 10-vuotias ja muistan nähneeni sarjasta muutaman jakson, jotka olivat mielestäni tosi jänniä. En ollenkaan muista oliko sarja dubattu suomeksi. Rooverit ovat varmasti olleet monelle muullekin ensikosketus furrygenreen. Vuosien varrella sarja on aina välillä palannut kummittelemaan mieleeni, mutta netistä löytyi vain erittäin huonolaatuisia kohtauksia.

Juoni on yksinkertainen. Viisi koiraa valitaan kansainväliseen projektiin, jossa tohtori Shepherdin laitteella koirat muutetaan ihmismäisiksi supersankareiksi. Furrymuodoissaan koirat taistelevat rikollisia ja muita pahoja voimia vastaan aina Egyptistä ulkoavaruuteen asti, viettäen arkensa tavallisissa koiramuodoissaan eri maiden presidenttien lemmikkeinä. Tiimiin kuuluvat aina positiivinen ja vähän yksinkertainen Hunter (noutajasekoitus), välkky ja näsäviisas Colleen (collie), englannissa aina välillä huvittavasti törppöilevä jokapaikanhöylä Exile (siperianhusky), macho, mutta pahan paikan tullen pelkuri Blitz (dobermanni), sekä lähes hyödytön jänishousu Shag (puolanalankopaimenkoira). Joissain episodeissa mukana on myös vähän pimahtanut Muzzle -rottweiler, jolla ei ole furrymuotoa ja joka lähinnä usutetaan vihollisten kimppuun viimeisenä keinona.

Sarjaa tehtiin vain yksi kausi, yhteensä 13 jaksoa. Tämä on vähintäänkin outoa, sillä sarja menestyi hyvin Amerikassa ensimmäisellä esityskerrallaan ja sai osakseen paljon kehuja. Sarjan laadun puolesta puhuu hyvin myös fanien aktiivisuus tänäkin päivänä. Todennäköisimpänä syynä sarjan lopettamiseen pidetään sarjassa esiintyvää aikuisille suunnattua huumoria. Mitään rankkaa läppää ei kannata odottaa, mutta esimerkiksi yhdessä jaksossa viholliset saivat toistuvasti iskuja haaroväleihin ja lähes joka jaksossa Exile vihjailee Blitzin olevan homo ("Don't be a weird boy!"). Pahin vitsi oli kuitenkin viimeisessä jaksossa, jossa osa tiimistä laulaa venäläisestä lasten nimeämistavasta, käyttäen esimerkkinä nimeä Sonovovich, joka kuulostaa samalta kuin son of a bitch. Tämä kohtaus on leikattu pois heti ensimmäisen telkkariesityksen jälkeen, eikä sitä harmittavasti ole DVD:llä. Julkaisussa ei myöskään ole neljättätoista jaksoa ja jouluspesiaalia, jotka on valmistettu, mutta joita ei ole koskaan näytetty televisiossa. Roovereista ei ikinä valmistettu minkäänlaisia oheistuotteita, eikä sarjaa mainostettu juuri mitenkään.

Jaksot toistavat paljolti samaa kaavaa ja hahmoihin ei perehdytä kovinkaan syvällisesti. Tämä johtuu osittain juuri jaksojen vähästä määrästä. Sarja on tarkoitettu lähinnä kevyeksi viihteeksi, mukana on paljon komediaa ja toimintaa, eivätkä hahmot ole koskaan oikeasti hengenvaarassa. Hahmoilla ei myöskään ole sen suurempia henkisiä tuskia, vaikka pieniä draaman aineksia on ujutettu mukaan. Machopullistelevaa Blitziä ketuttaa miksi juuri Hunterin pitää olla johtaja. Colleen on salaa ihastunut tästä tietämättömään Hunteriin ja ei voi sietää Blitziä (joka taitaa olla ihastunut Colleeniin), teeskennellen monessa jaksossa ettei tunne häntä lainkaan. Hunter löytää viimeisessä jaksossa kadoksissa olleen äitinsä. Laajentamalla näitä pieniä aineksia olisi sarjaan saatu helposti lisäsyvyyttä, tai sitten hahmokuvauksia olisi voitu syventää uudella tuotantokaudella pikkuhiljaa.

Vihollisvalikoima jättää paljon toivomisen varaa. Siinä missä rooverit ovat siistejä ja mieleen painuvia, eivät viholliset kiinnitä huomiota designeillään. Suurimmassa osassa jaksoista päävihollisena toimii sama tohtori Parvo, jonka näkeminen alkaa kyllästyttämään. Parvo ei ole kovinkaan uhkaava tai jännittävä pahis, mutta onneksi hänen maailmanvalloitussuunnitelmat ovat aina tarpeeksi erilaisia.

Roovereilla on myös erikoiskykyjä, mutta näitä nähdään varsin harvoin. Blitzillä on sisäänvedettävät, kissamaiset kynnet, joilla voi repiä metalliakin. Hunter juoksee supernopeasti. Exile pystyy syöksemään silmistään kohteen jäädyttävää valoa. Colleen sentään taistelee karateiskuin useasti, joskin sitä tuskin voi kutsua supervoimaksi. Ovathan toki puhuvat ja kahdella jalalla kävelevät koirat jo tarpeeksi hämmästyttäviä, mutta olisin toivonut näkeväni näitä erikoiskykyjä hyödynnettävän useammin. Olisin myös toivonut näkeväni roovereita useammin tavallisina koirina, sillä näiden designit ovat varsin nättejä.

Animointi on suurimmaksi osaksi peruskivan näköistä. Aina välillä etenkin ihmisten kasvot näyttävät vähän derpeiltä, mutta muuten animointi toimii. Koirien designit ovat mukavan simppeleitä ja itse tyyli on todella miellyttävää katseltavaa. Pakko muuten sanoa, että roovereita yhä täysillä fanittava tuttuni Artaith pystyy jäljittelemään tyyliä erittäin hyvin.

Kaikki esille tuomani negatiiviset puolet ovat olleet vain pikkuvikoja. Mikäli kielimuuri ei ole este suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan tämän sarjan. Sarja on oikeasti hauska aikuisillekin ja jopa kaltaiselleni tylsälle tosikolle, jonka mielestä komedia on yleensä HYI YÄK. On erittäin harmittavaa kuinka sarja loppui näin lyhyeen eikä vieläkään ole saanut kaiken kattavaa DVD-julkaisua.

TÄHDET: ****