The Ancient Magus' Bride

NIMI: The Ancient Magus' Bride (Mahoutsukai no Yome / 魔法使いの嫁)
VUOSI: 2017 - (jatkuu)
OHJAAJA: Norihiro Naganuma
KIRJOITTAJA: Jamie Marchi, Aya Takaha

Jotenkin päädyin aktivoitumaan animen suhteen vielä vuoden loppumetreillä ja katsoin läpi yhden ysäriklassikon, Neon Genesis Evangelionin, sekä yhden upouutuuden, eli tämän. Valitettavasti näiden katsominen vierekkäin varmasti vaikutti arvosteluuni, sillä NGE veti täysillä mukaansa ja olen innoissani kuin pikkulapsi uudesta löydöstäni. Magus' Bride taas... no... ei juuri jaksanut kiinnostaa, mutta kahlasin sen kuitenkin läpi kaverini mieliksi, joka vaikuttaa hyvin pitävän sarjasta.

Sarja sijoittuu fantasiamaailmaan, jossa vanhempiensa hylkäämä 16-vuotias tyttö Chise pakenee menneisyyttään myymällä itsensä orjuuteen. Mysteerinen pitkä, sudenkalloinen velho Elias Ainsworth ostaa hänet, mutta ei tee Chisestä palvelijaansa, vaan haluaa tytön olevan oppilaansa ja jonain päivänä vaimonsa. Elias näkee Chisessä jotain erikoista ja käykin ilmi, että tyttö on luonnonlahjakkuus loitsunnassa, mutta tulee myös kuolemaan nuorena. Myös Eliaksen menneisyydessä on jotain epäselvää.

Alunperin olin varsin innostunut seuraamaan tätä sarjaa. Elias on siistin näköinen hahmo ja olen aina halukas hupakko tälläisille romansseille. Mutta sarja on minulle yksinkertaisesti liian harmiton ja turvallinen. Sillä on synkkiäkin hetkiä, mutta suurimmaksi osaksi sarja on slice-of-life tyylinen pikkukiva paketti, joka ei herättänyt mitään suurempia tunteita itsessäni.

Chise on harvinaisen aneeminen päähenkilö. Hänellä ei ole minkäänlaista karismaa saati kiinnostavia luonteenpiirteitä. Häntä ei voi edes kutsua märäksi rätiksi, koska jo siinä olisi liikaa personaalisuutta. Kuiva rätti tämä on. Oli todellakin harmittavaa nähdä NGE ensin, koska myös siinä on samantapainen alistuva, menneisyyden pieksemä päähenkilö, mutta hahmot on toteutettu täysin eri tavoin. Chisen sisäinen tuska näkyy vain hänen tirauttaessa pari kyyneltä, hän tuijottaa jonnekin kaukaisuuteen tyhjä ilme silmissään ja tyhmänä saattaa toistaa jotakin mitä toinen hahmo sanoo. Hänen tuskansa on nättiä ja hän pysyy täysin toimintakykyisenä. Tyypillistä valkokankaan masennusta. Sen sijaan NGE:n Shinjin tuska on erittäin aitoa ja ruman näköistä, hän istuu jaksokaupalla omassa mielen häpeänurkassaan toistelemassa samoja itseänsä vähätteleviä ajatuksia ja monesti hän ei ollenkaan kykene työhönsä.

Myös Elias jäi yllättävän tylsäksi henkilöksi. Sarjan edetessä hänen epämääräistä menneisyyttään valotetaan hieman, mutta en silti jaksanut olla tästä kiinnostunut. Hänen romanssinsa Chisen kanssa on varsin hajuton mauton, sillä oikeastaan mitään ei tapahdu hahmojen välillä katsomani 12 episodin aikana ja hahmot myös viettävät yllättävän paljon aikaa erillään. Parempi myös etten ala analysoimaan heidän suhteensa eettisyyttä, sillä luulisi, että Chisellä on paljon syyllisyyden taakkaa Eliakselle, joka "vapautti" hänet orjuudesta. Heidän ikäeronsa (ja tämä tulee ihmiseltä, joka rakastaa nuorempi nainen x vanhempi mies parituksia!) on myös häiritsevä, mutta sitä ei ollenkaan käsitellä animessa. Chise on 16-vuotias, Elias taas on vuosisatoja vanha. Vaikka Chise olisi täysi-ikäinen miten ihmeessä nämä kaksi voisivat koskaan olla samalla tasolla?

Tarinankuljetusta pysäytellään vähän väliä vaivaannuttavilla vitseillä ja chibipiirroksilla. Nämä eivät uponneet ollenkaan ja tuntuivat tilanteisiin sopimattomilta ja päälleliimatuilta.

Tarinan maailma ei myöskään ollut tarpeeksi kiinnostava minulle. Olen ehkä liian tylsämielinen, koska fantasiatarinat enää hyvin harvoin jaksavat innostaa. Pidän taian käyttöä tarinoissa liian helppona. Sillä voi ratkaista minkä tahansa tilanteen, uusia taikoja voi keksiä koko ajan ja täten tarinoiden maailmoissa ei ole kunnollisia rajoja. Joillekin tämä on innostavaa, itselleni se on turhauttavaa. Animessa on paljon erilaisia otuksia, valitettavasti turhan moni näistä on liian sokerisia ja ärsyttäviä, tai sitten tyypillisiä mukamas cooleja isotissisiä akkoja tai nättejä animepoikia.

Itse animointi jakaa mielipiteeni myös, sillä aluksi se vaikutti varsin kauniilta, ja sitähän se on. Taustat ovat monesti todella aidon näköisiä, täynnä yksityiskohtia ja hienoja värivalintoja. Mutta ihmisten naamat ovat hirveän rumia. Kaikki muu toimii varsin hyvin, mutta ihmisten kasvot ovat hyvin jäykästi animoituja ja ilmeettömiä. Tämä asia alkoi erityisesti vaivaamaan minua yhden kissapainoitteisen jakson aikana. Jakson kissat olivat NIIN HIENOJA, niin eläväisesti piirrettyjä, mutta sitten kun kamera kääntyi taas Chiseen olivat tytön silmät ja kasvot tyhjät kuin kuolleella kalalla.

Tämä arvostelu meni nyt todella negatiiviseksi, eikä sarja varmasti ole ansainnut näin yksipuolista arvostelua. Mutta en voi sille mitään, että en yksinkertaisesti kiinnostunut tarinasta pätkän vertaa ja huomasin olevani suuren osan ajasta todella tylsistynyt. Mikäli en olisi halunnut olla kaverilleni mieliksi olisin jättänyt sarjan kesken jo parin ensimmäisen jakson jälkeen. NGE:n katsominen heti ennen tämän aloitusta oli myös Magus' Bridelle todella epäreilua.

TÄHDET: ***

Nostalgiakirjoja, osa 1: Lassie palaa kotiin & Uljas Musta

Moni on pyytänyt minua arvostelemaan ihan perinteisiä kirjoja. Olen kokenut tämän hyvin työlääksi pyynnöksi, sillä kirjojen lukuun kuluu vielä enemmän aikaa kuin sarjakuviin ja elokuviin, eikä kirjoissa monesti ole kuvitusta, joilla elävöittäisin blogikirjoitusta. Mutta olen nyt ottanut pieneksi projektiksi lukea lapsuuteni kirjoja uudelleen, jotta tarinat palautuisivat mieleeni ja jotta näkisin olenko niistä samaa mieltä nyt aikuisena. Tulen lukemaan myös kirjoja, jotka eivät liity koiriin, mutta koetan puhua niistä aina jonkin koiriin liittyvän kirjan ohessa, kuten tällä kerrallakin.

Projektin ensimmäiseksi kirjaksi päätyi vanha kunnon Lassie palaa kotiin. Muistan lukeneeni kirjan lapsena useamman kerran, mutta se ei kuulunut suosikkeihini. Ala-asteella koulupäivän jälkeen telkkarissa olleet Lassie -elokuvat sen sijaan olivat kova juttu. Muistan, että yhdessä vaiheessa niitä tuli joka arkipäivä. Kyseessä saattoi myös olla jokin minisarja, mutta uskoisin niiden olleen elokuvia, sillä tarinat eivät liittyneet toisiinsa. Erityisen rakas Lassie -brändi ei minulle koskaan ollut, vaikka elokuvat olivatkin toivottua viihdettä.

Projektin toinen kirja oli Uljas Musta, jonka senkin luin lapsena useamman kerran, mutta joka ei silti kuulunut lempitarinoihini. Olen nähnyt tarinasta ainakin pari elokuvaversiota, jotka eivät ole olleet lainkaan mieleenpainuvia. Uskon syyn miksi kumpikaan näistä ei saanut minulta mitään fanaattista suosiota olleen se, etteivät ne olleet tarpeeksi karuja ja jännittäviä lukukokemuksia. Kyllä, sekä Lassie että Uljas Musta kokevat julmuuksia ihmisten ja luonnon käsissä, mutta kirjoissa on silti paljon herkempi tunnelma kuin tarinoissa, joita luin oikeasti vaahto suussa uudestaan ja uudestaan. Ruman stereotyyppisesti sanoen ne vaikuttavat olevan enemmän tytöille suunnattuja. Näitä suosimiani kirjoja olivat erittäin toiminnalliset ja paikoin väkivaltaiset Jack Londonin Erämaan kutsu ja Susikoira, sekä Walter Farleyn Musta orhi. Tulen nämäkin lukemaan projektin edetessä ja saa nähdä säväyttävätkö kirjat yhä samalla tavalla.

Koin, että kummassakin tarinassa päähenkilö oli aivan liian täydellinen. Lassie ja Uljas Musta ovat kumpikin ikuisesti uskollisia, kilttejä ja viisaita. Ne rikkovat käskyjä vain silloin kun se on ihmisen omaksi parhaaksi, eivät sen takia, että olisivat oikeasti tottelemattomia. Pidemmän päälle tämä on aika tylsää luettavaa, vaikka tunnenkin myötätuntoa hahmoja kohtaan heidän kohdatessa vaikeuksia. Kuitenkin Lassieta paljon mielenkiintoisempi persoona oli Susikoiran Valkohammas, joka oli epäluuloinen, pelokas ja aggressiivinen. Valkohammas toi tarinaansa jatkuvasti kiinnostavaa särmää pelkästään olemalla oma itsensä. Lassie on hahmona kiinnostava vain jos hänelle tapahtuu jotain kauheaa. Mikäli Lassie olisi saanut pysyä ikuisesti kotonaan ei hänestä olisi voinut kirjoittaa mitään kiinnostavaa. Tietenkin suurin osa ottaisi mieluummin Lassien lemmikikseen kuin epävakaan Valkohampaan.

Lassiessa oli todella hienot kuvitukset ainakin! Niiden takana on aikanaan suosittu koirakuvittaja Marguerite Kirmse, joka tuli minulle tutuksi kun vuosia sitten keräilin netistä työkoirien vintagekuvia. Valitettavasti ainakin tässä painoksessa kuvitus oli kärsinyt jonkinlaisesta pikselöitymisestä.

Lassie palaa kotiin kertoo hyvin yksinkertaisen tarinan köyhän englantilaisen perheen omistamasta koirasta, joka myydään Skotlantiin hienoon kenneliin, josta uskollinen koira karkaa ja taivaltaa raskaan matkan takaisin kotiin. Matkan varrella kohdataan niin ilkeitä rankkureita ja rosvoja kuin myös hyväsydämisiä vanhuksia. Tarina on hyvin simppeli ja siinä ei ole mitään rönsyileviä sivujuonia. Syyn tähän bongasin Wikipediasta, näköjään tarinaa on alunperin julkaistu sanomalehdessä pieni määrä kerrallaan, joten tämän takia tarinan on ollut oltava varsin virtaviivainen ja helposti aukeava satunnaisille lukijoille. Kirjasta tuli huippusuosittu, mutta kiinnostavasti Eric Knight ei kirjoittanut sille jatko-osaa. Sen sijaan Lassie -elokuvia on lukemattomia määriä, osassa on jonkinlaista jatkumoa, osa ei liity toisiinsa millään tavalla, osassa elokuvan nimestä huolimatta Lassie -hahmoa ei esiinny tarinassa lainkaan vaan tilalla on jokin toinen collie-hahmo.

Huomasin ettei Lassie juurikaan tempaissut minua mukaani. Kirja on ihan mukavaa rentoa lukemista, mutta ei erityisesti säväyttänyt millään tavalla. Kenties syynä on se kuinka tarina on vaan niin tuttu, se on filmattu jo monen monta kertaa ja kenties olisin ollut kiinnostuneempi jos en olisi koskaan ollut kosketuksissa tarinan kanssa.

Lukiessa pari hassua yksityiskohtaa kiinnittivät huomioni. Lassien sanotaan olevan kolmivärinen, että sillä on turkissaan mustia, ruskeita ja valkeita kohtia. Elokuvissa ja kirjojen kuvituksissa Lassie kuitenkin on aina kultaisen soopeli. Tarkoittikohan Knight tälläistä koiraa? Minua ihmetytti myös kuinka Lassien jalosukuisuutta ylistettiin jatkuvasti, mutta miten ihmeessä sellainen koira oli köyhällä perheellä, vieläpä pelkkänä lemmikkinä?

Myös Uljaassa Mustassa on hieno kuvitus, jonka tekijä on Victor Ambrus. Hänellä on varsin omaperäinen tyyli, jossa käytetään tietoisen hapuilevia viivoja ja musteläiskiä.

Uljaassa Mustassa eläimiä inhimillistetään paljon enemmän kuin Lassiessa, ei kuitenkaan häiritsevästi. Lassiessa kertoja seuraa koiraa, mutta tässä kirjassa nimikkohevonen kertoo itse lukijalle elämäntarinansa ja keskustelee muiden hevosten kanssa. Kirja keskittyy hyvin paljon eläinten hyvinvointiin, minkä takia tälläinen henkilökohtaisempi näkökulma onkin paikallaan, sillä eläimiin on nyt paljon helpompi samaistua.

Kirja alkaa toistamaan itseään turhan nopeasti Mustan vaihtaessa kotejaan toistuvasti ja kohdatessa kaikenlaista kurjuutta. Lukukokemuksesta tekee turhauttavan myös se ettei Musta kehity hahmona ollenkaan, siitä ei esimerkiksi tule ärtyneempää tai epäluuloisempaa, vaikka sen kokemukset todellakin oikeuttaisivat muutokset luonteessa. Lassien matka kotiin kesti todella vähän aikaa verrattuna Mustan vuosien mittaiseen väärinkohteluun ja silti Lassie oppi karttamaan mahdollisesti vaarallisia ihmisiä matkallaan. Musta sen sijaan pysyy samanlaisena kilttinä ja aina parhaansa tekevänä hevosena koko tarinan ajan. Paljon mielenkiintoisemmiksi hahmoiksi muodostuivat Mustan tapaamat toiset hevoset, joiden tarinoita myös kuullaan jonkin verran. Näiden joukossa on esimerkiksi entinen vanha sotahevonen, joka yllättäen muistelee sotakokemuksiaan suurimmaksi osaksi lämmöllä, sekä pippurinen heppa, jota on nuorena pahoinpidelty.

Loppujen lopuksi suosittelen kumpaakin kirjaa eläinrakkaille lukijoille ihan jo sen pohjalta, että kumpikin on tärkeä klassikkotarina, joka kuuluu kaikkien yleissivistykseen. Kumpikin kirja on sellainen, että sitä voi hyvin lukea silloin tällöin pienissä pätkissä ja välillä voi pitää pidempiä taukoja, eikä lukukokemus kärsi siitä.

Nara piertelee, osa 15: Nuoruuden lemmenkipeitä hupatuksia

Kävin elokuussa (oho, onko siitäkin jo näin kauan... pitäisi todellakin kirjoittaa useammin koska tämäkin postaus on ollut luonnoksissa tuosta lähtien) äitini luona ja otin sieltä hirveän määrän vanhoja piirroksia/sarjiksia/kirjoituksia mukaan. Saatan joskus käydä näitä muitakin läpi, mutta nyt kokosin löytämäni romanssilässynläät kasaan. Kuvat on otettu iPadillä, koska en jaksa skannata näitä.

Alhaalla jotain bonuslesboilua lol

Kuvat ovat ainakin 5+ vuotta vanhoja. Osassa on yhä vanha koirasusifursonani, jonka vaihdoin pitbulliksi vuonna 2012. Äijät näissä vaihtelevat, osa on ihan randomeita, osa oli silloisia hahmojani, osa perustuu oikean elämän ihmisiin.

Minulla on aina ollut aika paha läheisriippuvuus ja suuri angst etenkin sen takia, koska tunnen vetoa vain vanhempiin miehiin, mikä etenkin nuorempana oli häpeän aihe. Saan välillä kommentteja siitä miten kirjoitan itsevarman kuuloisesti, mikä on aika hämmentävää, sillä oikeasti minulla on olematon itsetunto ja luovutan ja masennun helposti. Toisaalta olen kyllä joissain asioissa itsevarma, ja minulla on suuri ego, joten itsetunto ja itsevarmuus ovat varmasti jotenkin eri asioita.

Roolijako on näissä kaikissa kuvissa hyvin samanlainen. Minä olen alistuvainen matonen ja mies on hieno, vahva ja kunnioitettava otus. Olen saanut elämältä paljon turpaan ja sen takia olen suuren osan ajasta turhankin vahvakuorisen oloinen, minkä takia olenkin kaivannut ihmistä, joka olisi henkisesti ja fyysisesti minua vahvempi, jotta voisin itse relata. Olen siis täysi pehmo. Tämä sitten on heijastunut paljon kuvissa, joita olen piirtänyt "salaa" vain itseäni varten. (vuosikausia myöhemmin tämä toive on yhä toteutumatta, nyyh nuuh)

Tässä oli tissejä. :(

Näissä ihan alimmaisissa kuvissa oli kaksi hahmoa (Nikki tai Nikita -kettu ja Viktor -kangal), joita piirsin about sekunnin ajan kunnes jatkoin pehmoilua oman fursonani kanssa. Suunnitelmissani oli ollut tehdä jonkinlainen löyhä tarina näiden hahmojen ympärille ja sitten tilata niistä paljon kuvia paremmilta piirtäjiltä. Mutta se sitten jotenkin jäi. Nikki näytti paljon fursonaltani, koska no, hahmon tarkoitus oli vain esiintyä minua miellyttävissä romanssihömppäkuvissa ja kai sitten totesin, että voin yhtä hyvin jatkaa fursonani käyttöä niissä kuten ennenkin.

Tämmöistä herkkää oksennusta tällä kertaa.

Conraportti Gingacon 28.10.2017

Omaa paskea.

Vuoden ensimmäinen ja viimeinen con takana omalta osaltani. Olen köyhis, mutta olen päättänyt päästä joka vuosi ainakin Gingaconiin, pidin ensimmäisestä hirveän paljon ja tämän vuotinen kokemuskin oli positiivinen.

Ihan ensimmäiseksi matka coniin oli ihan perseestä. Pännäisissä juna oli myöhässä 10 minuuttia, eikä asiasta kuulutettu ja ainoa vihje epätavallisesta aikataulusta oli aseman toisella puolella oleva pienen pieni digitaalinäyttö, jossa junan sanottiin olevan peruttu. Siinä olikin kiva sateessa jännäpaskailla tuleeko juna ollenkaan. Tuli se onneksi, mutta taas matkan varrella se jumittui Seinäjoella paikoilleen yli tunniksi koska veturissa oli jotain ongelmaa.

Kuromen pöytä.

Ewedy & RavenGuardian.

Fjallen, Pur-Kissan ja ThaNickyn pöytä.

Perille pääsin lopulta ja laitoin oman kojun pystyyn Kuromen vierustoverina. Paikalla oli paljon vanhoja tuttuja, mutta valitettavasti ei hirveästi ehtinyt jutella kaikkien kanssa kun oli omat pöydät vartioitavina jne. Muutaman nettitutun tapasin ensimmäistä kertaa oikeassa elämässä, mikä on aina siistiä. "Oikean elämän" kaverini Aleksi tuli myös paikalle jossain vaiheessa ja istui pöytäni takana puhumassa paskaa monen tunnin ajan, vaikkei ollenkaan välitä tälläisistä con-/turri-/Hopeanuoli -jutuista. Tapahtuman jälkeen käytiin baarissa yksillä, jonka jälkeen hän lähti jatkoilemaan jonnekin ja lähdin asemalle päin, jossa vielä ehdin höpötellä muutaman taiteilijan kanssa kahvilassa ennen kotimatkaa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, jona myin taidekujalla omia kuvia. Olin valmistautunut coniin aika huonosti, tulostin äitini kotona sen verta kuvia magneetteja ja tarroja varten kuin vain mustetta riitti. Näiden lisäksi minulla oli vain sekalainen valikoima originaaleja monelta vuodelta, joista osa oli ihan vain itseäni varten piirrettyjä juttuja, joiden en uskonutkaan myyvän. Mutta ihme kyllä mukaan tuoduista originaaleista meni noin puolet, ja ostajien valinnat olivat aika erikoisia. Esimerkiksi viime vuoden Kokkoconin aikana tein umpikännissä karkean kuvan tappelevista susista ja otin sen lähinnä läpällä mukaan, mutta se ostettiin ensimmäisenä! Sitten taas muutama varmoina nakkeina pitämäni kuvat eivät tulleet ostetuiksi. Kannattaa siis ottaa myytäväksi ihan kaikki mitä löytyy, koskaan ei tiedä mikä ostajaa viehättää. Lopulta kulujen jälkeen pääsin voiton puolelle selkeästi.

Kuroki ja Raezla.

Laura Kinnunen & Jaakko Inberg.

Ginga -oheistuotenäyttely.

Mitään paneelia en ehtinyt mennä katsomaan, mutta ohjelmakartta tänä vuonna näytti todella monipuoliselta. Oli juttua roolipelaamisesta, fursuiteista, Youtuben Hopeanuoli -parodioista, sekä hyvin mielenkiintoisena lisänä luentoja oikeista koirista, siperianhuskyistä sekä shiboista. Myös akitoista olisi pitänyt tulla luento, mutta se peruttiin. Eläintarina-aiheiseen coniin tälläisetkin sopivat mukaan todella hyvin ja toivon, että näillä ohjelmilla oli yleisöä. Hienoa kuinka Gingacon on lyhyessä ajassa kehittynyt näin paljon. Oli myös Ginga -oheistuotteiden näyttely, sekä perinteisiä tietovisoja, cosplaydeittiä ja kirpputoria. Todella, todella monipuolista näin pienelle ja nuorelle conille. Kävijämäärästä en osaa sanoa mitään, sitä on pöydällä istuessa mahdotonta hahmottaa, mutta uskoisin kävijöitä olleen vähintään saman verran kuin viime vuonna, todennäköisesti enemmän. Vaikuttaa siis, että Gingacon on tullut jäädäkseen.

Ruokaa lukuun ottamatta en ostanut reissulla mitään. Taidekujalla oli kyllä todella taitavia ihmisiä ja hienoja töitä, mutta koetin oikeasti tienata conissa jonkin verran. Tapahtuman loputtua vaihtelin töitä kahvilassa muiden taiteilijoiden kanssa, joten sain sitä kautta itselleni muutaman hienon jutun.

Suomen Hopeanuoli-fanit ry.

Bard & Jester.

ThaNickyn tekemiä hienoja jutskia.

Huomenna Gingaconiin + uusi portfoliosivu

Tarroja myyntiin

Ääääh. Jännittäähän se mennä taidekujalle ensimmäistä kertaa. Edesmenneen Krieger Comicsin kanssa myin yritysten seassa muiden piirtämiä tuotteita, se on ihan eri asia. Nyt koetan myydä omia tekeleitä ja kyllähän se ahdistaa jos niistä ei pidetä. Valikoimani ei myöskään ole kummoinen, tein conia varten tarroja, magneetteja ja 2 minimaalausta, loput myynnissä olevista tekeleistä ovat vanhoja originaaleja. Saa nähdä mitä menee kaupaksi. Laitan kuvia myynnissä olleista jutuista myöhemmin conraportin ohessa.

Minulle saa tulla puhumaan conin aikana! Ei haittaa vaikkei ennen olla oltu tekemisissä. Itselläni on kultakalan muisti, joten älkää pahastuko jos en muista ihmistä kasvojen perusteella, muistan ihmiset lähinnä nettinimien avulla. Edellisestä Gingaconista tykkäsin hirveästi, osaksi juuri sen takia kuinka moni kiva ihminen pysähtyi juttelemaan pöydälläni! Lähden heti samana päivänä kotimatkalle, joten en voi conin jälkeen jäädä kenenkään kanssa hengailemaan.

Tein myös uuden portfoliosivun (linkki klik). Edellinen on ollut koskematta usean vuoden ajan ja täten täynnä hirveää sontaa, enkä jaksanut päivittää sitä. Halusin myös kokeilla tätä uutta/uudehkoa Wix -sivua ja oli kyllä todella helppokäyttöinen ja näyttääkin ihan siistiltä. En edes juuri tee tilaustöitä tai yhtään mitään (lol), mutta halusin kuitenkin paremman sivuston, jota voisin helposti näyttää uteliaille.

Dogs! An Anthology

NIMI: Dogs! An Anthology
VUOSI: 2014
TARINA JA KUVITUS: Useita tekijöitä

Tämä kirja on tehty vapaaehtoistyönä intialaisten ja amerikkalaisten taiteilijoiden kesken, tai ainakin takakansi väittää kaikkien tulojen menneen löytöeläinkodeille. Tosi hienoa jos tämä on totta. Yhteistyö kahden maan ja monen artistin kanssa on jo suuri suoritus, sillä tälläiset projektit tuppaavat kuolemaan pystyyn syystä tai toisesta. Vielä suurempi suoritus on kyseessä mikäli kukaan ei ole tienannut tällä mitään.

Kirjassa on 11 koiriin liittyvää tarinaa, joilla on eri tekijät. Tekijöillä on selkeästi ollut aikalailla vapaat kädet tarinoidensa kanssa, koira-aihetta lukuun ottamatta muuta punaista lankaa tarinoiden välillä ei ole. Kuvitukset ovat myös hyvin erilaisia, sekä tyyleiltään että laaduiltaan. Uskon, että melkein kuka tahansa kiinnostunut on päässyt projektiin mukaan. Yksikin tarina on kirjaimellisesti monta sivua pelkkää mukamas syvällistä tekstiä ja muutama hutera viiva per sivu. Ei, en ole abstraktin taiteen suuri ystävä.

© Jack Zaloga

© Mindy Indy

Tarinat ovat melko lyhyitä, noin 5-10-sivuisia kertomuksia, jotka ovat ihan viihdyttäviä, mutta lyhyyden vuoksi suurin osa ei herätä suurempia tunteita eikä niillä ole tyydyttävää lopetusta. Kaikista eniten pidin Visiting A Theft -tarinasta, jossa ollaan öisellä lemmikkien hautausmaalla kertojan kertoessa siitä kuinka hänen koiransa hautakivi varastettiin. Kertoja pohtii syitä varkauteen ja samalla näemme kuinka (ilmeisesti) koiran haamu kohtaa varkaan. Tämä oli hyvin poikkeuksellinen koiratarina ja kuvitukseltaan se oli kauniin realistinen, joten se oli ehdottomasti suosikkini. Myös muutama muukin tarina oli mieleeni, mutta ne eivät silti olleet erityisen muistettavia tai omaperäisiä.

Projektina kirja on hieno saavutus ja toivoisin samanlaisia yhteisprojekteja järjestettävän täällä Suomessakin meidän omissa koirataidepiireissä. Kuitenkin itse tarinat eivät tehneet suurta vaikutusta ja en usko tulevani selailemaan kirjaa enää tulevaisuudessa. Itselleni ehkä kiinnostavin juttu oli nähdä jonkinlaisia intialaisia vaikutteita osassa sarjakuvista, esimerkiksi yhdessä tarinassa puhuttiin "intialaisesta pomeranianista", jolla tarkoitetaan tätä koiraa.

TÄHDET: ***

© Pia Alize Hazarika

© Priya Kuriyan

Opaskoira Heijin traileri + kuvaspämmi

Ette uskokaan kuinka fiiliksissä olen kun löysin tämän pätkän! Olen kauan etsinyt pienimpiäkin tiedonmuruja animesta Yama ni Kagayaku: Guide-ken Heiji Gou (山に輝く ガイド犬平治号). Elokuva on lähinnä kouluille tarkoitettu opetusvideo vuoristojen vaaroista ja opaskoirista. Se kestää noin 30 minuuttia. Varmasti juuri tämän vuoksi se ei ole vielä levinnyt nettiin (ja ei ehkä koskaan tule leviämään) ja siitä on hyvin hankala löytää mitään tietoa. Miksi sitten olen niin kiinnostunut tästä elokuvasta? Koska se on Toei Animationin tekele, saman studion, joka teki Hopeanuoli -animen. Elokuvan koirat on toteutettu ihan samalla tyylillä kuin Hopeanuolessa.

Elokuvan viralliset sivut löytyvät täältä. Mikäli ymmärsin oikein koulut voivat ostaa elokuvan peräti 38 000 jenin hintaan, mikä näyttäisi olevan 293 euroa! Tsiisus! Vaikuttaa siis todella epätodennäköiseltä, että tätä koskaan tultaisiin näkemään kokonaisuudessaan. Yksi vähän kaukaa haettu mahdollisuus voisi olla lähettää firmalle kyselyä mihin hintaan elokuvan julkaisuoikeuden voisi ostaa Suomeen ja tehdä sitten Hopeanuoli-fanien kesken joukkokeräys Kickstarterin tms avulla. Tämä olisi kuitenkin hyvin iso hanke, joka vaatisi esimerkiksi sujuvasti japania puhuvia henkilöitä. Koetan vähän vinkata tästä Suomen Hopeanuoli-fanit ry:lle. Olisihan se todella siistiä jos voisimme esimerkiksi näyttää elokuvan suomiteksteillä jossain tulevaisuuden Gingaconissa. Uskon kuitenkin, että elokuvan julkaisuoikeudesta pyydettäisiin niin suuri summa ettei olisi mahdollista toteuttaa tälläistä hanketta.

Trailerista otettuja kuvia loppuun:

Tähdenlennon 6. numero syynnissä

Kannen tekijät Nightwolf-_-, SHL ja Jargonfox

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n tämän vuoden ensimmäinen jäsenlehti on viimein ilmestynyt. Lehden ilmestyminen viivästyi paljon, paljolti taittajan kiireiden takia. Näillä näkymin tämä on viimeinen Spyron taittama lehti, sillä hänellä ei enää ole aikaa tehdä taittotöitä ilmaiseksi. Tämä on harmittavaa, mutta myös ymmärrettävää. Spyro on taittanut neljä viimeisintä lehteä ja hänen taitonsa ovat näiden vuosien varrella kehittyneet huomattavasti. Lehti on hänen ansiostaan muodostunut todella ammattimaisen näköiseksi. Odotan mielenkiinnolla millaista jälkeä saadaan aikaan ilman häntä.

Tämä on ensimmäinen numero jonka aikana olen ollut lehden päätoimittajana. Olen hyvin innoissani pestistä ja toivon lehden laadun jatkavan parantumistaan "valtakauteni" aikana. Tämän lehden teemana olivat rekikoirat ja vaikka en itse niin tästä teemasta välittänyt olen lehteen tyytyväinen. Lehdessä oli paljon monipuolisia artikkeleita ja teema tuli selkeästi esiin, sisälmysluettelon voitte nähdä alla olevasta kuvasta.

Tekemäni artikkelit olivat seuraavat: Rekikoiraelokuvia, jossa kerroin tietty joistain teemaan sopivista elokuvista, Pelkurihuskyt Nero ja Gorby, joka suoraan sanottuna on vähän turhaa filleriä ja analysointia näistä sivuhahmoista, Maailman vetokoirarotuja, jossa esitellään yleisiä ja hyvin harvinaisiakin rotuja, Esittelyssä jakutianlaika ja valjakkourheilu, jossa haastattelin harvinaisen jakutianlaikan omistajaa, sekä Metsästystä shiban kanssa, jossa haastattelin amerikkalaista omistajaa, joka metsästää shiban ja länsisiperianlaikan kanssa. Valitettavasti vetokoirarotuartikkelin siperianhuskyosuuteen olin ilmeisesti laittanut virheellistä tietoa.

Erityisen tyytyväinen olen jakutianlaika- ja shiba-artikkelista. En niin pidä vetokoirista, mutta teeman kuullessani tiesin haluavani tehdä haastattelun tästä hyvin näyttävästä ja vielä paljolti tuntemattomasta rodusta perinteisen siperianhuskyn sijaan. Shibat eivät liity teemaan, mutta olen kauan halunnut tämän artikkelin lehteen ja pitkään aikaan ei ole luvassa teemaa johon se järkevästi sopisi. Shibat ovat tänä päivänä lähes poikkeuksetta seura- ja näyttelykoiria. On äärimmäisen harvinaista, että niitä käytettäisiin vielä metsällä. Toivottavasti tämä artikkeli on muidenkin mielestä mielenkiintoinen. Haluan lehteen tulevaisuudessakin uniikkia sisältöä, jota ei voi muualla lukea.

Muiden kirjoittamista artikkeleista mukana oli muun muassa Spyron informatiivinen juttu Ginga-lasinalusista, Riikinin kirjoittama kooste battougoista (joka jouduttiin siirtämään edellisestä susiteemaisesta numerosta tähän), Heidi Karvosen peräti 5-sivuinen artikkeli hänen vetokoiralaumastaan, sekä Raezlalta perinteinen Pinkkinuoli ja kolumni, jossa hän pohti onko yhdistys pienen piirin touhuja vai ei. Paljon muutakin on, kuten sisälmysluettelosta voi nähdä. Tällä kertaa mukaan lipsahti kenties liikaa oikean elämän koirajuttuja, mutta mukana on mielestäni tarpeeksi Ginga-juttuja jottei tämä toivottavasti häiritse.

Ulkonäöllisesti lehti on todella hienon näköinen. Spyron kuvien asettelut ovat ehkä parhaimmat tähän mennessä. Saimme osan kuvista melko huonolaatuisina, minkä takia vähän jännitin millaiselta lopputulos voisi näyttää, Spyro kuitenkin sai nämäkin kuvat näyttämään tarpeeksi hyviltä lehdessä. Jos kuitenkin rehellisiä ollaan kansi on aika kaamea. Se on tietääkseni suurimmaksi osaksi Nightwolf-_-:n käsialaa, mutta pieniä juttuja ovat tehneet myös SHL (tietääkseni luonnoksen) ja Jargonfox (värien tasoitus digitaalisesti?). Koirien asetelma on hyvä, mutta väritys on liian epätasaista ja teos näyttää hyvin, hyvin nuoren piirtäjän tekeleeltä. Nightwolf-_- vaikuttaa hyvin miellyttävältä tyypiltä, joten toivottavasti mielipiteeni ei hirveästi loukkaa häntä, mutta en halua valehdellakaan tai jättää asiaa mainitsematta. Kansi on kuitenkin ensimmäinen asia minkä mahdolliset ostajat huomaavat, joten sen kuuluisi olla ammattimaisen näköinen. Toisaalta on ihan jees, että yhdistys antaa kaikille halukkaille mahdollisuuden osallistua tekoprosessiin, toisaalta pitäisikö kantta varten kuitenkin olla jokin laatukynnys? Tämä voisi sitten johtaa jonkinlaiseen epämiellyttävään elitismiin. Mene ja tiedä. Kannen liilat sävyt sopivat kuitenkin hyvin yhteen takakannen mainoksen kanssa, en tiedä onko tämä ollut tarkoituksellista.

Olen hyvin tyytyväinen siitä mihin suuntaan lehti on kehittymässä ja miltä viimeisimmät numerot ovat näyttäneet. Toivottavasti laatu pysyy yllä vielä pitkään. Ei-jäsenet voivat tilata lehden ja aikaisempia numeroita Hopeapuodista. Sieltä löytyvät myös vähän aikaa sitten valmistuneet keräilykortit.

Tänä vuonna pitäisi saada myös pullautettua ulos toinen numero. Kello tikittää pahaenteisesti. Seuraava numero olisi molossi- ja taistelukoirateemainen ja siihen olisi tulossa taas mielenkiintoista matskua. Toivottavasti uusi taittotiimi saa hoidettua homman kotiin kunnialla.

Hopeanuoli -keräilykortit tulivat postissa!

Ottamani kuvat ovat todella huonoja, joten sori siitä. :(

Kauan suunnitteilla olleet Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n tekemät fanitaiteella kuvitetut keräilykortit ovat VIIMEIN valmiit ja ilmestyneet jo osalle ennakkotilanneista postissa. Projekti edistyi aluksi hyvin hitaasti, sitten uusien ihmisten ottaessa ohjakset käteen hyvin nopeasti, mutta silti mutkia tuli matkaan loppumetreillä. Painoon päätyneet kortit eivät valitettavasti ole oikoluettuja, joten mukana voi olla virheitä. Lopputulos on kuitenkin todella laadukas, etenkin fanien tuotteeksi ja olen hyvin tyytyväinen niihin.

Ennakkotilaajat saivat ostettua kerralla koko pakan, jossa on 48 korttia, sisältäen laajan hahmokaartin koira-, karhu- ja ihmishahmoja. Myös todella vähälle huomiolle jääneitä hahmoja on otettu mukaan. Tämä ensimmäinen sarja keskittyy GNG:n hahmoihin, mutta tulevaisuudessa yhdistys voi tehdä kortteja lisääkin esimerkiksi susisaagan hahmoista. Kokonaisia pakkoja ei voi enää tilata. Kortteja tullaan tulevaisuudessa myymään kuuden (muistaakseni) sattumanvaraisen kortin buustereissa, joita voi ostaa coneissa yhdistyksen pöydältä ja piakkoin myös Hopeapuodista. Toivottavasti sarja myy hyvin jotta voimme tehdä lisää kortteja.

Tekemäni kortit ja näkymä korttien takapuolista.

Korttien materiaali on laadukasta. Painojälki on osassa korteissa liian tummaa, mikä on yleinen ongelma, sillä painaessa jälki muuttuu aina astetta tummemmaksi ja pitäisi muistaa lähettää painoon hieman vaaleammat versiot. Tekstien ja kuvien asettelu on toimivaa ja selkeää. Tämän sarjan eteen on nähty paljon vaivaa ja se näkyy. Harmittavasti korteilla ei oikein voi pelata mitään, ne ovat vain keräilyä varten. Toki takana olevista pisteytyksistä voisi keksiä jonkunlaisen pelin, mutta on hankalaa kun kummaltakin puolelta näkee mikä kortti on kyseessä.

Kuvituksia on 19 eri piirtäjältä. Tähän joukkoon mahtuu paljon erilaisia tyylejä ja taitotasoja. Osa korteista on valitettavasti vähän vaatimattoman näköisiä, mutta toisaalta tämä ei ole kaupallinen projekti, joten on ihan jees, että kaikki ovat saaneet osallistua.

Yhdistyksen pisteet nousivat tämän projektin toteutuksen myötä paljon silmissäni. Paljon on parjattu, että yhdistyksellä olisi liian monta projektia kesken samaan aikaan ja mitään ei saataisi valmiiksi. Tässä on totuuden siemen joukossa, mutta yhdistys kyllä saa oikeasti paljon aikaakin ja näin hieno lopputulos saa unohtamaan turhautumiset ja odottelut. Iso peukku tästä.

Eri piirtäjien kortteja.