tiistai 23. kesäkuuta 2015

Mowgli's Brothers


NIMI: Mowgli's Brothers
VUOSI: 1976
OHJAAJA: Chuck Jones, Hal Ambro
TARINA: Rudyard Kipling, Chuck Jones

Tätä Viidakkokirja -leffaa ei ole taidettu julkaista Suomessa? Elokuva on alunperin tehty televisiospesiaaliksi ja kestää noin 24 minuuttia. Elokuva kertoo Mowglin kasvukertomuksen pikakelauksella, jättäen paljon tarinamateriaalia pois.

Susipari adoptoi Shere Khan -tiikerin vainoaman ihmispojan, jota muu lauma ei aluksi hyväksy joukkoonsa. Ihmisiä kohtaan kaunaa tunteva Shere Khan ei kykene unohtamaan pikkupoikaa ja kääntää lauman nuoret sudet Mowglia vastaan. Mowglin lähestyessä varhaisteini-ikää käy yhä selvemmäksi, että hänen paikkansa olisi ihmisten luona.



Elokuva on lyhyt ja sen hahmoihin ei ehditä tutustua kuin hyvin pintapuolisesti. Mikäli tarina ei jostain syystä ole ennestään tuttu ei elokuvasta saisi kunnollista kuvaa Viidakkokirjasta. Mowgli on oikeastaan koko ajan ulkopuolinen viidakossa, vaikka alkuperäisessä tarinassa hän sulautuu saumattomasti luonnon joukkoon, ansaitsee muiden susien kunnioituksen ja saa monta hyvää ystävää, vaikka lopulta palaakin ihmisten luokse. Tässä elokuvassa sudet (paitsi Mowglin kasvattiperhe) vieroksuvat koko ajan Mowglia, eikä hänen ystävyyttään Baloo -karhun ja Bagheera -leopardin kanssa näytetä kuin pinnallisesti. Melko pinnallista on myös jännite Mowglin ja Shere Khanin välillä. Heidän välillään ei näytetä yhtäkään hengenvaarallista kohtausta. Ainoastaan ihan lopussa tilanne kärjistyy heidän välillään, mutta Mowglilla on tuolloin selvä etuasema, eikä mitään suurta tahtojen taistoa ole luvassa.

Elokuva on muuten uskollinen alkuperäisteokselle, se vain harmittavasti jättää paljon kertomatta, mutta ei kuitenkaan lähde räikeästi muuttamaan kirjan tapahtumia tai hahmoja (kuten Disneyn versio, köh köh..). Shere Khan on poikkeuksellisesti tässä elokuvassa valkoinen, mutta se oikeastaan sopii hahmolle. Shere Khan on karjan tappaja ja ihmissyöjä, valkoisena hänen olisi vaikea vaania normaalia saalista.



Elokuvan ohjaaja ja pääanimaattori on kuuluisa Chuck Jones, joka on tunnettu Warner Brosille tekemistään Repe Sorsa-, Väiski Vemmelsääri, yms lyhyistä animaatioistaan, sekä Metro-Goldwyn-Mayerille tekemistään Tom ja Jerry -animaatioista. Hän on muun muassa Kelju K. Kojootin luoja (jolta elokuvan sakaali näyttää paljon). Hänen tyylinsä on hyvin tunnistettava ja on tässä astetta realistisempi. Animointi on miellyttävää katseltavaa. Elokuva on täynnä milimalistisia, mutta rohkeita värivalintoja ja hahmot ovat piirretty yksinkertaisesti, mutta erittäin ilmeikkäästi. Jones on tehnyt harmittavan vähän itsenäisiä projekteja, mutta on ainakin ohjannut muutaman muun Rudyard Kiplingin tarinaan perustuvan lyhkärin.

Ei hassumpi animaatio, mutta pidän parempina Viidakkokirja -sovituksina visuaalisesti vielä rohkeampaa Mowglia, sekä pidempää Viidakkokirja -animea. Mowgli's Brothers on kuitenkin katsomisen arvoinen jo lyhyen kestonsakin takia.

TÄHDET: ***


1 kommentti:

  1. Kyseinen piirretty on minulla nauhalla, tosin alusta puuttuu lyhyt pätkä. Tämä lyhäri on esitetty suomen televisiossa jollain ylen kanavalla ysärin alussa. Dubbaus taisi oli myös ylen käsialaa sillä muistan kertojan äänen olevan tuttu luontodokumenteista.

    VastaaPoista