sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

The Puppy Sister

Kansi by Ramon Salas.
NIMI: The Puppy Sister
VUOSI: 2013
TARINA: S.E. Hinton & Don Smith
KUVITUS: Yasir Fajardo

Ostin tämän sarjakuvan pelkän juonikuvauksen ja kannen perusteella. Pettymys oli karvas kun tajusin itse sisällön olevan toisen piirtäjän tekemää ja selkeästi tökerömpää jälkeä kuin kannessa. Tarina kertoo Aleasha -koirasta ja Nick -pojasta. Nick olisi halunnut pikkusiskon, mutta hänen vanhempansa ostivatkin hänelle koiranpennun. Nick pitää koirasta huolta vastahakoisesti ja taivastelee useasti kuinka sisko olisi ollut kivempi. Aleasha kuitenkin ymmärtää kaiken mitä ihmiset puhuvat ja päättää muuttua itse ihmiseksi. Vähitellen koiranpennun piirteet ja käyttäytyminen muuttuvat ja hämmästynyt Nick ei kauaa pysty salaamaan vanhemmiltaan puhuvaa ja kahdella jalalla kävelevää koiraa.



Asetelma on hyvin kiinnostava ja odotin tarinalta syvällisiä pohtimisia ihmisten ja koirien eroavuuksista ja samanlaisuuksista, näkökulmia lasten ja koirien kasvatukseen ja niin edelleen. Kenties Aleasha kokisi suuria konflikteja koiruutensa ja ihmisyytensä välillä. Mutta ei, kerronta on hyvin lapsellista ja Aleasha sopeutuu ihmiselämään hyvin. Pieniä kulttuurieroja toki koetaan, mutta näiden yli päästään helposti. Nickin vanhemmatkin suhtautuvat koiraan heti positiivisesti, vaikka luulisi tälläisen luonnonmullistuman olevan suuri järkytys. Kiinnostavaksi tosin koin kuinka Aleasha osaa aluksi puhua perheen kissan kanssa, kunnes eräänä päivänä Aleashan muutos on jo niin pitkällä, että kesken lauseen hän ei enää ymmärräkään mitä kissa sanoo.

Kuvitus on suorastaan kehnoa. Hahmojen ilmeet näyttävät jatkuvasti vähän hoopoilta, tilanteeseen sopimattomilta tai tunnetilaan verrattuna liian vaisuilta. Yleisvaikutelma on suttuinen. Värityskin näyttää kehnolta ja oletin sarjiksen olleen tehty 80- tai 90-luvulla, mutta teos onkin vain pari vuotta vanha.



Teos sentään koettaa antaa jonkinlaista taustatarinaa koiran muodonmuutokselle. Perhe löytää vanhan ja luotettavan eläinlääkärin, joka kertoo kuulleensa Aleashan tapaisesta tapauksesta ennenkin. Eräs tapaus olisi kuulemma sattunut Australiassa, millä viitataan tietenkin Aleashaan, joka on australianpaimenkoira. Harmi vain etteivät australianpaimenkoirat ole oikeasti Australiasta kotoisin, vaan Amerikasta...

Alkuasetelma on siis hyvin erikoinen ja kiehtova, mutta siitä ei oteta läheskään kaikkea irti. Kuvitus on myös melko alkeellista. Kannattaa jättää väliin.

TÄHDET: **


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti