Blanca

 
NIMI: Blanca (ブランカ)
VUOSI: 1984
TARINA JA KUVITUS: Jiro Taniguchi

Tilasin peräti 11 vuotta sitten Japanista kaksi mangaa, joista en tiennyt yhtään mitään, mutta kansissa oli houkuttavia suden kuvia. Ne paljastuivat Jiro Taniguchin Kami no Inu -sarjaksi. Enhän minä japania ymmärrä, mutta upeasti kuvitetut pokkarit tuli kuvaluettua monta kertaa ja uskoin päässeeni jyvälle sen oikein jännittävältä vaikuttavasta juonesta. Myöhemmin jotain kautta selvisi, että Kami no Inu olikin jatko-osa. Sen esiosa Blanca on myös maltillisen pituinen, julkaisusta riippuen joko yksi- tai kaksiosainen, ja se on käännetty ainakin italiaksi ja ranskaksi. Voi kunpa tämä rantautuisi Suomeenkin! Luin Blancan englanniksi, mutta kyseessä oli epävirallinen fanikäännös. Postauksen kuvista huolimatta joudun siis tuottamaan pettymyksen, tätä mangaa ei oikeasti ole saatavilla englanniksi. 

Geenimanipuloitu superkoira Blanca (nimestään huolimatta uros) on karannut Neuvostoliiton armeijan tukikohdasta, jossa sen taistelukykyä on harjoitettu äärirajoille. Edes Blancan luojat eivät tiedä mihin kaikkeen koira kykenee. Koira on äärimmäisen vaarallinen ja pystyy kirjaimellisesti sekunnissa repimään ihmisen pään irti, ja sen nopeus ja kestävyys ovat omaa luokkaansa. Koira suuntaa kohti Beringinsalmea ja on määrätietoisesti matkalla kohti Yhdysvaltoja, jolloin se voi päätyä vieraan valtion käsiin. Se on pysäytettävä millä hinnalla hyvänsä, eikä sivullisten hengillä ole väliä! Blancan perään lähtee muun muassa sen kouluttaja, joka yhä elättelee toivoa voivansa hallita koiraa, ja totuutta koiran takana selvittävä japanilainen salametsästäjä Shiba, sekä inuiitti Yak, joka uskoo Blancan olevan legendojen pahan hengen ruumiillistuma. Monen ihmisen kohtalo kietoutuu Blancan ympärille, joka haluaisi vaan elää rauhassa. Mihin Blanca onkaan matkalla?

Toisin kuin suurin osa eläintarinoista, Blanca on suunnattu aikuisille lukijoille. Siinä on paljon väkivaltaa, jonkin verran alastomuutta ja paljon poliittista höpötystä. Ajatus superkoirasta voi kuulostaa hölmöltä, mutta sarja suhtautuu konseptiin täysin vakavasti, ja vaikka Blanca pystyy tekemään kymmenen metrin loikkia, väistää luoteja ja vaikuttaa omistavan jopa telepaattisia kykyjä, ei meno koskaan tunnu häiritsevän epärealistiselta. Blancan kyvyt selitetään hyvin pätevältä kuulostavalla tiedejargonialla, ja myös Taniguchin realistinen taide pitää korkealentoisen tarinan tukevasti maan kamaralla.

Vain kaksi pokkaria pitkä sarja tuntuu sopivan pituiselta. Hyvä ettei tätä pitkitetty liikaa. Juoni saadaan päätettyä tyydyttävästi, vaikka tarinan tempo onkin koko ajan päätä huimaava. Hengähdystauoilla on tarjolla runsaasti poliitikkojen puhuvia päitä, ja olisinkin mieluummin viettänyt rauhallisia hetkiä Blancan kanssa. Blancan kohtaukset ovat lähes poikkeuksetta armotonta toimintaa. Koira joko pakenee pitkin karuja jääkenttiä, taistelee villieläinten kanssa, välttelee ihmisten väijytyksiä tai hyökkii ampujien kurkkuihin kiinni. 

Kaiken toimintamäiskeen ohessa sarjassa on myös selkeä luonnonläheinen ja jopa henkinen sävy, joka on ollut vahvasti läsnä muissakin lukemissani Taniguchin teoksissa. Lukija tietää, että Blanca on laboratoriossa muokattu geneettinen friikki, mutta kuitenkin, voisiko se olla yhtäaikaa myös legendojen henki, jonka tehtävänä on rankaista ihmisiä? 

Pidin siitä ettei kukaan hahmo ollut varsinaisesti paha, vaikka osa halusikin saada viattoman koirulin hengiltä. Hahmojen motivaatiot oli helppo ymmärtää. Vaikka lyhyessä sarjassa ei hirveän syvästi ehditty tutustua hahmojen sielunmaailmoihin, sai osa hahmoista mukavia harmaan sävyjä, kuten vaikkapa salametsästäjä Shiba, joka pyörittelee useaa naista yhtäaikaa, mutta jota tarina kohtelee neutraalisti tai jopa sankarina. Itse Blanca jää harmittavasti vähän etäiseksi - siis kyllähän sitä nähdään paljon, mutta koiran ajatukset jäävät mysteerisiksi. Olisi ollut kivaa tutustua koiran persoonaan lähemmin, mutta kenties silloin koiraa olisi inhimillistetty liikaa.

Taniguchin taide on upeaa. Hänellä on vahva ymmärrys ihmisten ja eläinten anatomiasta, jonka ansiosta hän osaa piirtää eläimiä erilaisiin haastaviin asentoihin. Eläinten lihaksistoakin on näkyvillä ja eläimet ovat tarpeeksi ilmeikkäitä menettämättä realistisuuttaan. Toimintakohtaukset ovat aina selkeitä ja liikkeen tuntu välittyy hyvin. Välillä lukija pystyy lähes tuntemaan Blancan huurtuvan hengityksen, sydämen jyskytyksen ja luotien paukkeen. Joissakin paneeleissa on todella näyttäviä kuvakulmia. Ainoa miinus kuvituksen suhteen on se, että jotkin ihmishahmot näyttävät liian samanlaisilta. Välillä menin sekaisin kuka hahmo oli kyseessä, ja erityisen häiritsevältä näytti kun nämä hämäävän identtiset hahmot olivat vierekkäin.

Blancassa ja Akira Iton käsikirjoittamassa ja Yoshihiro Takahashin piirtämässä Fang-sarjassa on paljon samaa. Epäilenkin vahvasti, että Blanca on toiminut inspiraationa Fangille. Takahashin Orion-sarjassa on jopa ollut valkoinen koira nimeltä Blanca.

Blanca on todella laadukas sarja, jonka toivoisin joskus saapuvan Suomeen. En pidä tätä lainkaan mahdottomana, onhan sarjaa jo julkaistu muualla Euroopassa. Ehdotinkin Taniguchin teosten suomentamista vähän aikaa sitten Ivrealle, ja kehotan muitakin kiinnostuneita tekemään samoin. Myös Sangatsu Mangalle kannattaa vihjaista. Jatko-osa on yhtälailla kiinnostava ja VIELÄKIN hienommin piirretty! Siinä seikkailevat Blancan pennut, jotka se oli saanut pakomatkallaan suden kanssa. Osa ihmishahmoista näkyy myös jatko-osassa.

Blogissa on myös kauan sitten arvosteltu Taniguchin lyhyttarinakokoelma The Ice Wanderer.

TÄHDET: *****