torstai 25. joulukuuta 2025

Vuosi 2025 pähkinänkuoressa

2025 vetelee viimeisiä hengenvetojaan. Tämä vuosi on ollut harvinaisen tuottoisa blogin kannalta, ja suurimpana syynä tähän oli historiapostausten teko. Nämä tekstit ovat olleet minulle äärimmäisen kiinnostavia ja palkitsevia. Odotan niiden kirjoittamista ja julkaisua kaikista eniten, vaikka tiedän, että moni lukija ei välttämättä välitä niistä, eikä blogia alunperin perustettu niitä varten.

Minähän olen mega-autistinen, joten kiinnostun tietyistä aiheista pakkomielteisesti. Sen takia tämäkin blogi on ollut pystyssä yli 10 vuotta ja ollut koko tuon ajan todella aktiivinen, siinä missä lukuisia blogeja on tullut ja mennyt. Monen vuoden ajan yksi suurimmista kiinnostuksistani on ollut koirasudet. Olen kirjoittanut niistä paljon ja tulen tulevaisuudessakin kirjoittamaan paljon, materiaalia on vaikka kuinka ja löydän jatkuvasti jotain uutta. Eipä muuta voi sanoa, kuin voi voi, jos aihe jo kyllästyttää. Mutta en ole huomannut, että kukaan muu kirjoittaisi näiden historiasta nettiin, joten täytän tämän vajeen.

Pyrin yhä kirjoittamaan säännöllisesti arvosteluja ja muita koirafiktiosta kertovia artikkeleja, ja tänä vuonna ilmestyikin yllättävän monta arvostelua. Välillä arvostelujen suhteen on ollut pitkiä kuivia kausia, ja joku kommentoija oli jopa kysynyt enkö arvostele enää.

Historiapostausten lisääntyminen on myös lisännyt arvostelujen ja fiktiotekstien määrää, koska yritän sirotella näitä aiheita tasaisesti. Jotta sallin itselleni julkaista historiajutun, on minun myös kirjoitettava tietty määrä fiktioaiheita. Muistan Mads Mikkelsenin perustelleen roolivalintojaan jossain haastattelussa siten, että suostuu pöljiin mutta paljon palkkaa maksaviin valtavirtaelokuviin, jotta voi valita seuraavan roolin oman makunsa mukaan. "Yksi teille, yksi minulle." Tämä oli kärjistettyä, hän ilmaisi asian nätimmin. Mutta olen omaksunut tämän ajatusmaailman blogin suhteen, ja oikeastaan olen yrittänyt olla anteliaampi. Tämä ei tarkoita ettenkö yhä tykkäisi arvostella leffoja ja sarjiksia sekä kirjoittaa niistä, totta kai pidän siitäkin. Tällä hetkellä kuitenkin pidän historiajutuista vielä enemmän. Joskus fuskaan ja julkaisen jonkin vuosia vanhan jutun, joka on julkaistu Tähdenlento-lehdessä.

Heinäkuussa elämässäni tapahtui suuri muutos, sillä rakas koirani ja sielunveljeni Bono piti lopettaa. Kirjoitin pitkän muistokirjoituksen tänne. Bono tulee hyvin todennäköisesti yhä seikkailemaan blogin sivuilla, sillä Bono oli äärimmäisen kiinnostava persoona, jolla on yhä monia tarinoita kerrottavanaan. Uutta koiraa ei toistaiseksi ole ilmestynyt, mutta tämä on vääjäämätöntä. Olen täysiverinen koiraihminen - ja sehän tarkoittaa, että olen puoliksi koira ja puoliksi ihminen. Tarvitsen lajitoverin seuraa. Olkaa te muut apinoille sukua, minä en.

Otin kyllä kolmesta koirasta yhteyttä ja yhdestä otettiin minuun yhteyttä. Kaikki suunnitelmat kaatuivat jostain syystä. Yhden myyjä oli liian epäilyttävä, kaksi ei sittenkään halunnut luopua koirasta ja yhtä ei haluttu antaa kissakotiin. Mukana on ollut paljon turhauttavaa edestakaisin vekslaamista. Pettymykset ovat välillä olleet katkeria ja paljon on tullut itkettyä ja kirottua ihmisiä, sillä kiinnyn niin helposti ajatukseen. Samaten on ollut ikävää, että kun olen selvitellyt turhaan monen päivän tai viikkojen ajan voiko yksi koira tulla tänne, on sillä välin jokin silmällä pitämäni koira jo saanut kodin. On pelottavaa nähdä, kuinka nopeasti koirat menevät kaupaksi ja kuinka paljon niistä on kilpailua! Etsinnät jatkuvat.

Kerrataanpa mitä kaikkea tuli julkaistua tänä vuonna. Kenties jokin juttu on jäänyt teiltä huomaamatta. Toivottavasti ensi vuosi on edes puoliksi yhtä tuottelias! Pyrin yhä pitämään itselleni tehdystä lupauksesta kiinni, että julkaisen vähintään yhden blogitekstin joka kuukausi. Tänä vuonna tuo lupaus täyttyi moninkertaisesti. Tuuttasin hämmentävän paljon tavaraa ulos, vaikka olen välillä ollut fyysisesti aivan rättiväsynyt töiden takia.

Arvostelut:

Blanca
Boku no Shimainu
Forestia (peli)
Hopeanuoli-musikaali, osa 1: Ystävyyden siteet
Häntä pystyyn!
Kawaita Meisou
Ōkami Official Complete Works (taidekirja)
Tšernobylin koirat
Täytetty
Valkohammas (animaatio, 2018)
Werewolf the Apocalypse: Heart of the Forest (peli)
Werewolf the Apocalypse: Purgatory (peli)

Koirafiktioartikkelit:

Freeborn: Hylätty ihmissusiprojekti
Hopeanuoli: Kuka oli oikeasti maailman vahvin koira?
Lapsuuteni Hopeanuoli
Rikin mysteerinen elämä
Rikin ääninäyttelijät
Tier list: Ōkamin jumalaiset sivellintekniikat
Tähdenlento 22
Tähdenlento 23
Vuk-piirretyn jatko-osa, joka ei ikinä toteutunut
Yamaton oudoimmat viholliset
Yamato: Takahashin uran merkkipaalu

Koirahistoria-artikkelit:

Ankeriaan metsästystä koirien kanssa
Edward Bonettin sirkusketut ja -kissat
Englannin villit kojootit
Herra Slatteryn koirasudet
James Damrelin susikärry
John Gauntin ketut rottakoirina
Joululahjapentuja ja rotukoiria postimyyntikuvastoissa
Kainkoirat eläintarhassa
Kojootti metsästyskoirana
Lauma villejä colliesusia
Meren huuhtoma mysteerikoira
Onko hurjasusi palannut?
Rooman symbolin surkea kohtalo
Rudesindo Rochen sirkussudet
Suden ja pomeranianin risteytys
Suden veri amerikkalaisissa ajokoirissa
Suden veri ranskalaisissa ja brittiläisissä ajokoirissa

Bono ja oma elämä:

Bonon halloween-kuvat
Bonon ulkoiset muutokset vuosien varrella
Hyvästi, Bono
Nara piertelee, osa 33: Ukkelit, hukkelit ja tiikerit
Visiitti Ranuan eläinpuistossa

2 kommenttia:

  1. Onnittelut tuotteliaasta vuodesta. Pakko alkuun sanoa, että kirjoitat hurjan paljon mielenkiintoisia artikkeleita ja tykkään lukea noita historia- ja tietoartikkeleita vähintään yhtä paljon kuin arvosteluitakin. Nostan hattua, miten kurinalaisesti teet sellaistakin sisältöä, jonka teko ei sillä hetkellä nappaa. (Itsellänihän muuttui Hammasnurkka loppua kohden roolipeliblogiksi, kun siitä kirjoittaminen kiinnosti enemmän.)

    Toivottavasti koiran hankinnassa lykästää. Itselläkin alkaa taas olemaan ajankohtaista, mutta muun perheen vuoksi vaatii hieman enemmän säätöä koko homman suunnittelu kuin silloin, kun otin koiraa vain itselleni. Toivotaan, että löytyy ajan kanssa oikeanlaiset haukkuset kummallekin - samaistun vahvasti tuohon ajatukseen, että ei ilman koiraa voi elää.

    Kiitos tästä blogista ja toivottavasti into tehdä sitä säilyy ensivuonnakin. Omasta puolestani kannustan vapaasti kirjoittamaan sinua itseäsi kulloinkin kiinnostavista aiheista, kyllä se into monesti näkyy myös kirjoitusjäljessä ja tekee aiheesta kiinnostavan lukijallekin! Koiran hankinta voisi muuten olla yksi aihe, josta olisi mielenkiintoista lukea sinun kirjoittamanasi. Vinkkejä, kriteereitä ja pohdintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! Toivottavasti uusi koiraseikkailu lähtisi käyntiin mahdollisimman pian.

      Poista