torstai 10. heinäkuuta 2014

Tähän mennessä ilmestyneet arvostelut


ANIMAATIOT
101 dalmatialaista
101 dalmatialaista II - Pikku Kikero Lontoossa
Adam and Dog
Alfa ja Omega
Alpha & Omega 2 - A Howl-iday Adventure
Alpha & Omega 3 - The Great Wolf Games
Balto
Balto II - Pako yli suuren veden
Balto III - Muutoksen tuulet
Balto - Jännittävä pelastusretki
Bolt
Curly - koiranpentu
Dalmatialaiset
Den minste reven
Erämaan kutsu
Fantastic Mr. Fox
Feast
Hopeanuoli
Isle of Dogs
Je T'Aime
Kaikenkarvainen Charlie
Kaikenkarvainen Charlie 2
Kaikenkarvaisten koirien joulu
Valkohammas (2018)
Viidakkokirja
Vuk
Weed
Wolf Children
Jaguar
Kajika
Kaunotar ja Kulkuri
Kawaita Meisou
Kirjeitä koirien maasta
Koirasoturi Gamu
Koiria ja isäntiä
Kun en enää ole täällä
Lad A Dog
Lady and The Tramp (cine-manga)
Lassie
Lycanthropy - Sons of Anubis
Man's Best Friend
Mopsi tuli taloon
Mush! Sled Dogs With Issues
Nanna
Nazi Werewolves From Outer Space
Night of 1000 Wolves
Nikki, Wild Dog of The North
Nordguard - Across Thin Ice
Oliver ja kumppanit
Punahilkka ja Punaisten lyhtyjen metsätie
Rebellion
Red Dog
Red Lantern - The Crimson Divine
Responsibility
Riki
Rocky
Rover Red Charlie
Saraba! Kita no Okami
Senda Violenta
Shirahime-Syo
Shunkashuutou
Sisukas sankari
Stargazing Dog
Sudentaival
Table For Three
Tales of The Fehnnik
Tempest Rising
Tetfol suden poika
The Blackblood Alliance
The Call of The Wild
The Call of The Wild (manga)
The Dog's Days of Summer
The First Wars
The Hollow Earth
The Ice Wanderer
The Illustrated Story of Dogs
Wolvden
Zoo Tycoon Complete Collection


(Listasta saattaa puuttua jotain, koska olen hajamielinen persenaama. Ilmoittakaa jos jokin linkki ei toimi)
Posted by at 6 kommenttia:
Labels: , , , ,

FANITARINA: Legendan varjossa, osa 7

by Cheetahbird
Luku 7.

En jaksanut taivaltaa kauas yli-innokkaan Tsuyoshin tavattuani. Voipuneena ja nälkäisenä laskeuduin soratien viereen muodostuneeseen ojaan. Käperryin tiukalle kerälle ojan pohjalle, kummatkin kylkeni ojan reuniin painettuina. Ojan reunoista varisi multaa ja pikkukivia turkilleni. Se tuntui hieman epämukavalta, mutta kaavin etutassullani reunamista lisää multaa päälleni. Tämä paikka oli minulle tuntematon ja kenties vaarallinen, joten halusin olla mahdollisimman huomaamaton.

Heräsin kovaan rahisevaan ääneen. Soratiellä, hieman minua korkeammalla istui Tsuyoshi. Koiran häntä alkoi heilua vimmatusti kun katseemme kohtasivat. Tunsin oloni taas vaivaantuneeksi, vähän nolostuneeksikin.
"Hei Nara! Kiva kun heräsit. Sain ketjuni poikki. Enkö olekin vahva? Tulen mukaasi Ohuun!"
Tosiaan, koiran kaulapannasta roikkui vielä pieni pala katkennutta ketjua. Tsuyoshi tuijotti minua typerästi hymyillen eriparillisilla silmillään, ilmeisesti odottaen, että sanoisin jotain. Olin liian häkeltynyt puhumaan. Nousin ylös ja ravistin mullat turkistani.
Mahasi murisi kun nukuit. Mennään etsimään ruokaa."
Tsuyoshi nousi myös ja lähti iloisesti tepastelemaan tietä pitkin. Minua hävetti, kauanko hän oli katsellut nukkumistani? Vieläpä kuunnellut kuinka olin maannut nälästä heikkona.
"Öh, tuota en aio hakea omistajaltasi ruokaa. Hän voisi ottaa minut kiinni, enkä pääsisi Ohuun."
"Ei, kun me metsästämme! Tule perässäni!"
Ruskea koira kiristi tahtiaan ja minun piti ravata pysyäkseni hänen perässään. Hän kääntyi poikkesi tieltä metsään ja seurasin häntä epävarmasti. Painoin mieleeni missä kohtaa tie sijaitsi, että löytäisin vielä takaisin.

"Osaatko sinä oikeasti metsästää?" kysyin epäluuloisesti ravatessani hieman korkeamman koiran rinnalla.
"Totta kai! Olen kylän paras metsästyskoira. Näytän sinulle mallia, jos et osaa! Nuuhki nyt ilmaa ja kerro miltä haisee."
Hidastimme kävelyvauhtiin ja nuuhkaisin syvään ilmaa. Haistoin kyllä useammankin eläimen tuoksun, mutta en osannut sanoa mikä kaikista hajuista olisi tätä tilannetta varten tärkeä.
"Täällähän on tuhat eri hajua?"
"Hölmö, etsi se tuorein haju. Se voimakkain haju. Tästä on mennyt fasaani, eikä siitä ole pitkä aika. Nyt meidän pitää kulkea hiljaa ja matalina ja seurata tuota hajua. Jos haju heikkenee, niin menemme väärään suuntaan. Tajuatko?"
"Totta kai tajuan, en ole idiootti!" murahdin ja niskakarvani jäykistyivät. Tsuyoshi kuitenkin pyyhälsi ohitseni paljastetuista hampaistani vähääkään välittämättä. Tunsin itseni taas nolatuksi ja hämmentyneeksi.

Seurasin häntä hiljaa. Tsuyoshi ei puhunut enää sanaakaan ja vaikka hänen häntänsä yhä vispasi entiseen malliin, huomasin hänen kasvoillaan voimakkaan keskittymisen. Tällä hetkellä hän ei näyttänytkään niin hölmöltä. Ilmeisesti ihmiset eivät täällä olleet kovinkaan nirsoja metsästyskoiriensa suhteen, sillä Tsuyoshi oli selvästi sekarotuinen rakki, kenties akitan ja jonkinlaisen paimenkoiran sekoitus.
"Odota tässä." hän sanoi hiljaa pysäyttäen minut etutassullaan. Hän hiipi äänettömästi keho matalana ja tuijotti herkeämättä jonnekin kauas, yritin seurata hänen katsettaan mutta näin vain risuja ja puskia. Tsuyoshi eteni sulavasti kuin kärppä kohti pusikkoa, kuulosteli parin sekunnin ajan keho maassa liiskana ja ryntäsi sitten täyteen laukkaan. Pusikosta pelmahti esiin fasaani, jonka Tsuyoshi nappasi leukoihinsa silmänräpäyksessä. Katsoin hämmästyneenä kuinka hän innokkaasti ravisteli lintua edestakaisin katkoen sen niskan ja tuli sitten luokseni häntä vispaten. Hän heitti linnun eteeni.
"Olen tosi taitava vai mitä? Syö!" Tsuyoshi oli taas yhtä pentumaisen näköinen kuin ennenkin ja alkoi hieroa rintaansa sammalta vasten, siirtyen kieriskelemään eteeni. En osannut suhtautua häneen, hän oli jotenkin niin ylipursuavan avoin. Nytkin uros kieri maha ja kaula paljaana edessäni täysin huoletta, vaikka pystyisin hetkessä listimään hänet. En tajunnut edes kiittää häntä kun aloin syödä fasaania. Kiittämättömyys kalvoi minua, mutta en saanut sanaa suustani ja ajan kuluessa tuntui yhä tyhmemmältä kiittää yhtäkkiä. Tsuyoshi makoili selällään kieli suusta roikkuen eikä ilmeisesti välittänyt puutteellisista sosiaalisista taidoistani.

Syötyämme palasimme takaisin soratielle ja jatkoimme sen seuraamista. Tuntui oudolta kävellä toisen koiran kanssa, enkä keksinyt mitään sanottavaa. Onneksi Tsuyoshi tuntui keskittyvän nuuhkimaan jokaista kivenlohkaretta tien reunuksilla. Hän uuvutti minua, mutta osasi sentään metsästää ja tunsi ainakin tämän seudun paremmin kuin minä. Tajusin ettei Tsuyoshi ollutkaan enää vierelläni ja katsoin taakseni. Tsuyoshi nuuhki taas ties kuinka monetta kivikasaa ja nosti jalkaa.
"Sinun on turha merkata reviiriäsi, me menemme Ohuun. Tuskin palaat takaisin."
"Ai niin joo joo, olet oikeassa." Tsuyoshi pyyhälsi ohitseni iloisesti.

Saavuimme viimein tienristeykseen, josta uros oli eilen puhunut. Meidän pitäisi jatkaa nyt suoraan eteenpäin metsään. Olin jo kävelemässä tieltä metsikköön kun huomasin Tsuyoshin taas jääneen jälkeen. Hän haisteli tohkeissaan maata, eikä tuntunut huomaavan minua. Tätä vauhtia emme pääsisi ikinä perille. Kärsivällisyyteni alkoi olla lopussa, mutta tämä sama koira oli myös ruokkinut minut tänään.
"Tsuyoshi, meillä ei ole aikaa haistella kotinurkkia jos aiomme oikeasti päästä Ohuun." Otin askeleen häntä kohti kun hän tönäisi minut yllättäen kumoon.
"Olet niin tosikko!" Tsuyoshi kellahti kumoon päälleni kuin pikkupentu ja vaivalloisesti pääsin hänen altaan. Uros pomppasi ylös maasta. Käännyin lähteäkseni metsään, mutta taas uros kiilasi kylkeäni vasten, tällä kertaa en kaatunut. Ärsyyntyneenä väläytin hampaitani hänelle.
"Painitaan vähän! Minä olen tosi vahva kun sain tämän ketjunkin katki!" Tsuyoshi tarttui hännästäni kiinni ja ravisteli. Niskavillani nousivat pystyyn. Nytkähdin eteenpäin varoitukseksi hampaat paljastettuna, mutta uros ei tajunnut päivänselvää vihjettäni ja pompahti taas kylkeäni vasten. Uros puraisi minua kevyesti korvasta ja muistot edellisistä taisteluista palasivat mieleeni. Nopeasti nappasin uroksen kurkusta kiinni ja väänsin koiran selälleen makuulle. Uros ähki allani ja sohi minua jaloillaan, raivostuin pyristelystä lisää ja ravistelin hänen yläkroppaansa maata vasten. Nahka rikkoontui ja lämmin veri pulpahti suuhuni. Päästin irti ja koira luikki vinkuen altani.
"Miksi teit noin? Halusin vain vähän leikkiä?" Tsuyoshi ulvoi yrittäessään turhaan katsoa kaulansa haavaa. Tekoni kadutti minua heti. Luulin, että hän haastoi riitaa kanssani, mutta nyt hän reagoi täysin erillä tavalla kuin minua vastaan taistelleet koirat. Pieni kurituksenikin sai hänet suunniltaan. Neuvottomana katsoin vierestä kun Tsuyoshi yritti nuolla huonossa kulmassa sijaitsevaa haavaansa.
"Tsuyoshi, minä --"
"Olet ilkeä kusipää!" Tsuyoshi ulvahti ja meinasi sanoa jotain lisää, mutta kumpikin meistä ryhtyi kuulostelemaan jostain kaukaa kuuluvaa ääntä. Tsuyoshin nimeä kutsuttiin. Tsuyoshi katsoi minua alakuloisesti ja lähti juoksemaan takaisin kotiansa kohti. Jäin hämmentyneenä seisomaan paikalleni pitkäksi aikaa. Mietin pitäisikö minun mennä koiran perään ja pyytää häneltä anteeksi, lopulta kuitenkin käännyin metsään ja jatkoin matkaani yksin.
Posted by at Ei kommentteja:
Labels: , ,

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Senda Violenta


Nimi: La Vida Misma Es Pasion - Senda Violenta
VUOSI: 1990
TARINA: Saul Rey
KUVITTAJA: Jorge Perez Valdes

Tässä taas vähän erikoisempi tapaus. Kyseessä on yksi numero meksikolaista lehtisarjaa nimeltä La Vida Misma Es Pasion ("Elämä on intohimoa" kökkösuomennettuna). Lehden joka numerossa on/oli ilmeisesti eri sarjakuvatarina liittyen intohimoon, rikoksiin ja muihin aikuisia kiinnostaviin aiheisiin. Tämä numero käsittelee koirataisteluita, mikä tietenkin kiinnitti heti huomioni vaikka normaalisti tälläinen lehti ei olisi kiinnostanut. En tiedä onko lehti enää tuotannossa, tämä numero on jo melko vanha. Kyseessä on kertakäyttöistä kioskipurkkaviihdettä ja lehden kokokin on sopiva rullattavaksi taskuun, koko on vähän alle A5.

Kielimuuri iski, joten valitettavasti en osaa kertoa juonesta tarkasti. Kuvalukemalla sain selville, että nuoren parin pihalle ilmestyy valkoinen pitbull, joka tekee tuttavuutta talon sekarotuisen piskin kanssa. Mies menee hätyyttämään koiraa ja myöhemmin näkee saman pitbullin pienessä kärhämässä mustan pitbullin kanssa. Valkoinen pitbull pakenee paikalta kuopauttamalla hiekkaa mustan koiran silmiin. Mies kiinnostuu näkemästään ja ottaa koirat kiinni jossain välissä. Hän esittelee sidottuja koiria kaljuuntuvalle miehelle, joka ilmeisesti ostaa tai saa kummatkin koirat.




Kaljuuntuvan miehen luo tulee joukko pahansisuisia miehiä, joille kalju on ilmeisesti velkaa. He antavat kaljulle miehelle turpiin ja vievät mustan koiran mennessään. Valkoinen koira vain kyyristelee ja mies kokeilee kaverinsa koiralla onko valkoisella koiralla ollenkaan sisua. Aluksi valkea koira vain yrittää paeta ja väistellä, mutta lopuksi hyökkää koiran kimppuun ja voittaa sen. Valkea koira viedään seuraavaksi viralliseen otteluun, jossa se myös voittaa.

Kaljun miehen laskeskellessa rahojaan ilmestyvät velkojat uudelleen. Ymmärtääkseni velkoja haluaa nyt tappeluttaa valkoisen ja mustan koiran toisiaan vastaan. Velallisella miehellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Taistelupäivänä hermostunut kalju mies aikoo epätoivoisena keinona ruiskuttaa valkoiseen koiraan jotain ainetta (jotain kipua lieventävää? steroideja? nukutuspiikki?), mutta koiran alunperin löytänyt nuori mies säntää huoneeseen ja raivoaa asiasta. Koira pääsee irti ja hyökkää kaljun miehen kimppuun, mutta ei vahingoita häntä pahasti ja lähtee sitten karkuun. Pihalla valkoinen koira juoksee mustan koiran ohi ja musta koira lähtee takaa-ajoon. Kuten alussakin koirat ryhtyvät taistoon, mutta valkoinen koira jälleen pölläyttää hiekat mustan koiran silmiin ja juoksee vapauteen.



Ihan viihdyttävä lyhyt sarjakuva, mutta kaukana mestariteoksesta. Enempää ei voisi vaatiakaan  pienellä rahalla tehdyltä kertakäyttöviihteeltä. Kuvitus on persoonatonta peruskauraa, värivalinnat välillä raastavat silmiä ja koirilla esiintyy kyseenalaista anatomiaa.

Saatoin tulkita koko tarinan päin persettä, mutta tuskin menetitte mitään jos näin kävi.

TÄHDET: **1/2


Posted by at Ei kommentteja:
Labels: , , ,

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Bitter Lake


NIMI: Bitter Lake - Trust Is A Fickle Thing
VUOSI: 2011
OHJAAJA: Shay

Tässä se on, paljon hypetetty Bitter Lake. Ensimmäinen täyspitkä turrielokuva turreilta turreille. Kuulostaako typerältä? Niin se varmasti onkin, mutta yritykselle kuuluu aina nostaa hattua. Olen yrittänyt useaan otteeseen katsoa tämän, mutta aina kyllästyin kesken kaiken. Onnistuin nyt kuitenkin katsomaan koko roskan alusta loppuun ja jaan tämän ainutlaatuisen kokemuksen kanssanne. Bitter Lake ei ole animaatio, mutta kaikki siinä esiintyvät näyttelijät pitävät päällään fursuitteja, joten haluan sen vuoksi käsitellä elokuvan blogissani.

Elokuvan juoni on hyvin simppeli. Valanorin valtakunta on kaaoksessa kun kuningas surmataan. Kuningaskunnan neljä eri provinssia sotii keskenään, kunnes 12 vuoden jälkeen provinssien on pakko tehdä jonkinlainen sovinto. Provinssien edustajat tapaavat syrjäisellä maatilalla, mutta yksi edustajista murhataan ennen hänen perille pääsyään ja murhaaja ottaa hänen paikkansa neuvotteluissa.



Ensimmäinen pettymys tulee kun katsoja tajuaa ettei saa nähdä ollenkaan sotimista, vaan simppelisti animoidun prologin jälkeen seuraa erittäin heikko kohtaus, jossa kettumurhaaja vaanii uupumuksesta naurettavan teatraalisesti hinkuvaa uhriaan ja viimein tappaa hänet. Heti tähän pitää kertoa, että Bitter Lakessa kuolee useampi hahmo, mutta heistä ei roisku ollenkaan verta kun heitä iskee miekalla, eikä miekkaan myöskään tule verta. Murhaiskut ovat myös lähinnä hellää tökkimistä. Etenkin viimeisessä eeppisessä taistelussa ottelu miekoilla on jo naurettavan amatöörimäistä. Murhaamisen jälkeen katsoja pakotetaan katsomaan neljän hahmon neuvotteluja, joka kestää noin vartin ajan. Tämä on aivan liikaa, etenkin koska dialogi ei oikeasti ole kiinnostavaa. Hahmojen ääninäyttely on kaikilla paitsi vaalealla sudella ylinäyttelyn puolelle menevää. Lohikäärmehahmon puhetyyli taas raivostuttaa ihan muuten vain. Ei auta, että fursuittien leuat vain loksahtelevat elottomasti ylös ja alas ja tätä kompensoidakseen näyttelijät elehtivät ylikorostuneesti käsillään. Suurin osa elokuvasta tuntuu kuluvan vain hahmojen höpötykseen, vaikka alku lupaili toiminnallista seikkailua.
 
Kuvauspaikka on kaunis ja sopii tarinaan, joskin hämmennyin kun ruudulla näkyi hetkellisesti ihmispatsas. Valanorin valtakunnasta ei saada juuri sotajuttua enempää taustatietoa ja ainoat näkyvät hahmot ovat nuo neljä neuvottelijaa ja yksi hahmo, joka kuolee heti alussa. Pienen budjetin takia maatila, jossa hahmot tallustelevat on ilmeisesti autio ilman kyläläisiä. Furrypiireissä aktiivisia ei tietenkään ihmetytä, että päähahmot ovat susi, kettu, sarvipäinen susi ja jonkinlainen lohikäärmeotus. Mutta kelle tahansa "tavikselle" tämä on hämmentävää, eikä elokuva tee elettäkään selventääkseen miksi kukin hahmo on juuri sitä ja tätä lajia, eikä hahmojen laji vaikuta hahmon käytökseen millään lailla. Ellei sitten ketun petturuutta lasketa, mutta tämä on vain pinnallista stereotypiaa.
 


Mikä helvetin karvarellukka tuo toinen on?
Itse fursuitit ovat hienoja ja ne on valmistanut Clockwork Creatures, tunnettu myös nimellä Quarrezel. Elokuvaan on onneksi valittu realistisemmasta päästä olevia fursuitteja, koska niin suosittuja kuin toony-tyyliset fursuitit ovatkin en koskaan pääse yli niiden outoudesta ja karmivuudesta. On täysin ymmärrettävää, että fursuitin pää ei kykene muodostamaan ilmeitä kuten ihminen pystyisi ja välillä hahmot oikeasti näyttävätkin aidoilta puhuessaan ja liikkuessaan. Mutta tämä aitouden illuusio kestää vain pieniä hetkiä, sillä näyttelijöiden överiksi menevä liikehdintä pilaa monen repliikin. Ei myöskään auta, että hahmoja kuvataan monesti liian paljastavassa valossa ja heidän koko kehonsa näytetään pitkissä kohtauksissa.

Musiikki elokuvassa on ylistetyn furrymuusikko Fox Amooren tekemää. Itse en aiemmin ollut tarpeeksi kiinnostunut tutustumaan hänen musiikkiinsa, koska ajatus "furrymusiikista" ei kiinnostanut pätkääkään. Eikä kiinnosta vieläkään. Tämän elokuvan perusteella hänen musiikkinsa on hyvin kliseistä ja ennalta arvattavaa, sekä useammassa kohtauksessa dominoi liikaa kohtausta. Sain vahvan tunteen, että hänen musiikkiaan ylistetään vain sen takia koska hän on itse furry. Syy on sama myös Bitter Laken ylistykseen. Itse elokuvan laadulla ei ole niin väliä, koska hei, tämähän on turria! Turri on kivaa ja mikä tahansa turreille suunnattu juttu on kivaa!

Olen ehkä liian ankara, mutta en voi sanoa nauttineeni tästä elokuvasta. Se on yksinkertaisesti liian tylsä ja huonosti toteutettu. Bitter Lake on kuitenkin ihan hieno saavutus tekijöilleen, joilla on ollut pieni budjetti ja pieni kohdeyleisö. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Noin 40 minuuttisen elokuvan voi nykyään katsoa Youtubesta.

TÄHDET: **

Musta susi pitelee miekkansa terästä kiinni?
Posted by at 9 kommenttia:
Labels: , , , , , ,

Old Fangs


NIMI: Old Fangs
VUOSI: 2008
OHJAAJA: Alan Holly & Adrien Merigeau

Old Fangs on erittäin tyylikäs ja hyvällä maulla tehty lyhytelokuva perheväkivallasta. Sen kesto on vähän yli 10 minuuttia. Elokuva seuraa kolmen nuoren eläimen joukkoa, jotka ovat matkanneet nuoren suden kotiseuduille. Susi ei ole tavannut isäänsä vuosiin ja aikoo nyt kohdata hänet uudelleen. Kolmikko kävelee pitkin suden lapsuuden aikaisia maisemia, suden samalla muistellessa nuoruuttaan. Päivä vaihtuu illaksi kolmikon saapuessa suden isän talolle ja nuori susi menee yksin puhumaan isänsä kanssa. Isän talo on ränsistynyt ja isä itse nykyään katkeroitunut juoppo.

Tämä elokuva osui ja upposi. Elokuvan juoni koskettaa monia ja on toteutettu vähäeleisesti, katsoja ei heti ymmärrä syytä hieman ahdistavaan musiikkiin joka soi taustalla suden astellessa pitkästä aikaa lapsuuden alueellaan. Vähä vähältä katsoja tajuaa mistä on kyse. Hahmojen eleisiin on nähty selvästi vaivaa ja ne näyttävät hyvin luontevilta. Pidin etenkin kohdasta, jossa susi kumartuu hetkeksi pellon laidalle nähtyään isänsä talon. Viimeistään tässä kohdassa katsoja tajuaa sudella olevan jokin syy varovaisuuteen.




Animointityyli ei aluksi ollut mieleeni. Taustat ovat upeita, suurella vaivalla ja osittain vesiväreillä tehtyjä maisemia, joissa on usein vahvoja värejä ja kiinnostavia väriyhdistelmiä. Mukaan on myös sekoitettu oikeaa videokuvaa puunlehdistä, mikä sopii joukkoon hyvin. Mutta itse hahmojen animaatiotyyli vieroksutti minua aluksi, hahmojen designit ovat hyvin pelkistettyjä, mutta heidän liikehdintänsä taas aidon näköistä. Loppujen lopuksi pidin hyvin paljon juonen lisäksi elokuvan animoinnista.

Myös äänimaailma elokuvassa on onnistunutta. Vakavasta aiheesta huolimatta elokuva ei onneksi ole sortunut melodramaattiseen musiikkiin. Musiikki elokuvassa on suureksi osaksi melko hiljaista kahinaa ja metsän ääniä. Kun susi viimein kohtaa isänsä musiikki vaihtuu epämiellyttävään puun tai tupakan palamisen ja vanhan talon narisevaan ääneen, luoden juuri toivotun uhatun tunteen katsojallekin.

Elokuva ei jää myöskään täysin puolueelliseksi, vaan nuoren suden lähtiessä itkien juoksemaan pois talolta näytetään myös kuinka ylisuurena piirretty, yhä uhkaavan näköinen isäsusi myös itkee hiljaa kenenkään näkemättä.

TÄHDET: *****


Posted by at 1 kommentti:
Labels: , , , , , ,

FANITARINA: Legendan varjossa, osa 6

by Pyttinski
Luku 6.
 
Yö laskeutui metsään ja kuljin yhä eteenpäin, en enää jaksanut ravata, mutta en raaskinut pysähtyäkään. Metsä oli hyvin kaunis ja kiinnostava, en ennen ollut kokenut tälläistä vapautta. Tuntui vähän pelottavaltakin kun maailmassa ei yhtäkkiä tuntunut olevan mitään rajoja, pystyin menemään minne tahansa. Jalkani väsyivät ensiksi, mutta mieleni oli yhä virkeä vaikka aurinko ehti jo kadota taivaalta. En varmasti pystyisi edes nukkumaan nyt kun kaikki oli niin uutta. En tiennyt Ohusta mitään, en edes missä ilmansuunnassa se on. Olin saattanut juosta koko päivän väärään suuntaan, mutta en voinut jäädä vain paikalleni odottelemaan. Minun pitää löytää joku, joka voisi neuvoa minulle tien. Mutta tähän mennessä en ollut nähnyt metsässä ketään toista koiraa, enkä myös löytänyt koirien hajua metsästä. Olin tottunut olemaan yksin paljon, mutta uudessa ympäristössä yksinolo alkoi painostaa vaikka kuinka järkeilin ettei metsässä ollut mitään pelättävää.
 
Tähdet ja kuu loivat sentään jotain valoa pimeään metsään. Tätä ennen olin ulkoillut vain päivisin. Öinen ilma tuoksui kirkkaalta ja jännittävältä. Linnut eivät enää äännelleet, vaan kaikkialla oli hiljaista satunnaista oksan rasahtelua lukuun ottamatta. Suurin osa rasahduksista kuului omista askeleistani, mutta ääntä pitivät myös metsän muut eläimet. Näistä pienistä asukeista kuulin vain ääniä, enkä nähnyt heistä kuin nopeita vilauksia. Olisin hermostunut vielä enemmän, mutta onneksi näiden lähes näkymättömissä olevien eläinten hajut olivat ennestään tuttuja. Pelkkiä pikkulintuja, liskoja ja päästäisiä. Hajut muistuttivat etten ollut syönyt pitkään aikaan. Minun pitäisi syödä pian, mutta en ollut ennen metsästänyt. Metsä oli täynnä riistan hajua ja aina välillä näinkin vilauksia varmasti herkullisista pikkueläimistä, mutta eläimet heti katosivat näkyvistäni johonkin piilopaikkaan. Tiesin suvussani olevan villisian metsästykseen käytettyjä koiria. Minäkin varmasti oppisin saalistamaan, mutta kenties tarvitsisin opettajan.
 
Jossain välissä huomasin ihmisen hajun voimistuvan ja astuin rinteellä sijaitsevalle soratielle. Nuuhkin tietä ja istahdin sen keskelle. Ihmiset saattaisivat ottaa minut kiinni ja palauttaa minut omistajalleni, tai sitten he voisivat pitää minut itsellään. Joka tapauksessa en halunnut jäädä ihmisten kynsiin. Hajun perusteella pystyin päätellä, että rinteen alapuolella olisi kenties pieni kylä, josta ihmisten haju nousi tasaisesti voimistuen. Käännyin kävelemään rinnettä ylös, pois hajusta, mutta toinen haju tarttui silloin kirsuuni. Koiran haju. Niin tietysti, tietenkin ihmisten luona olisi myös toisia koiria. Metsässä en ollut haistanut koiran hajua vielä kertaakaan, joten päätin ottaa riskin ja lähteäkin kohti kylää.
 
Askelsin reippaasti soratietä alas. Olin kävellyt koko päivän, mutta ajatus toisen koiran tapaamisesta toi uutta puhtia askeliini. Näin jo yhden ihmisten talon ääriviivat puiden lomitse ja kiiruhdin taloa kohti. Myös koiran haju voimistui. Pysähdyin suuren puun viereen ja tarkkailin aidattua pihaa. Talo oli vaatimattoman näköinen ja ainut talo näkyvissä. Ihmiset olivat onneksi nukkumassa, eivätkä huomaisi minua jos onnistuisin pitämään hiljaista ääntä. Yritin löytää katseellani koiraa. Pihalla oli koirankoppi, jossa koira ilmeisesti nukkui. Mitä jos koira haluaisi taistella kanssani? Olinko nyt töykeästi tunkeutunut hänen reviirilleen? En oikeastaan tiennyt, miten toimia tavallisten koirien kanssa. Olin jo melkoisen uupunut ja ajatus taistelusta ei huvittanut ollenkaan. Miten saisin koiran huomion? En voinut haukahtaa, koska ihmiset voisivat herätä sen takia. Ja olisiko hänen reviirillään mölyäminen myös epäkohteliasta? Suoraan pihalle meno varmasti olisi liian tungettelevaa.
 
Tuuli alkoi puhaltaa hajuani taloa kohti. Koira varmasti haistaisi minut pian. Päätin pysyä paikallani ja odottaa vieraan koiran reaktiota. Koirankopista kuului rahinaa ja melko suuri koira tuli hitaasti ulos ja venytteli ruumistaan. Koiran kieli roikkui suusta ja hän katsoi suoraan kohti istumapaikkaani. Hänen häntänsä heilui raivokkaasti ja koira vain tuijotti minua kieli iloisesti keikkuen suussa. Katselin häntä hämmentyneenä. Miksi hän oli niin iloisen näköinen? Kaikki koirat, joita olin ennen tavannut olivat murisseet niskavillat pystyssä minut nähdessään. Koira oli hieman minua isompi, mikä hermostutti minua. Halusikohan hän tapella? Hän ei näyttänyt lainkaan koirilta, joita vastaan olin ennen taistellut. Koiran karva oli melko pitkää ja epämääräisen ruskeaa. Hän oli varmasti voimakas, mutta ei näyttänyt erityisemmän uhkaavalta. Hän vain tuijotti minua häntä heiluen ja viimein keräsin rohkeuteni kävellä lähemmäs.
 
by Narncolie.
Välissämme oli keskikorkea aita, mikä rauhoitti mieltäni. Koira varmasti pystyisi hyppäämään sen yli, mutta aita välissämme antoi silti vaikutelman etten väkisin änkenyt hänen omalle reviirilleen. Hätkähdin kun vieras koira nousi nojaamaan aitaa vasten ja katseli alas minuun. Helpotuin nähdessäni ketjun hänen kaulassaan.
 
"Hei!" koira sanoi ja katseli minua innokkaasti eriparillisilla silmillään. Hänen toinen silmänsä oli sininen ja toinen oranssi, toinen korva roikkui ja toinen oli puoliksi pystyssä. Hän oli oikeastaan varsin hölmön näköinen, etenkin kun hän jatkoi tuijottamistani häntä ja kieli raivokkaasti heiluen.
"Tuota terve... osaisitko -"
"Hei! Kuka olet!? Haiset kummalta. Hei sinähän olet tyttö, kiva! Tykkään tytöistä." Koira pälätti niin nopeasti, että oli vaikea tajuta mitä hän sanoi.
"Niin taidan olla tyttö, kuule tarvitsen apua. Etsin paikkaa nimeltä Ohu."
Vieraan koiran hännänheilutus kiihtyi entistä enemmän ja hänen koko alaruumis keikkui hännän mukana. Tunsin oloni hieman vaivaantuneeksi.
"Oletko Ohun soturi? He ovat tosi siistejä. En tiennyt, että he ottavat tyttöjä myös heidän laumaansa. He kävivät myös täällä, mutta eivät ottaneet minua heidän mukaansa. Olisin kyllä halunnut lähteä. Täällä on tosi tylsää! Kiva kun tulit tänne, jäätkö tänne?" Koira viimein vaikeni ja katsoi minuun kysyvästi. En saanut kaikkea koiran nopeasta hölötyksestä selvää, mutta koira selvästi tiesi jotain Ohusta eikä voinut olla täysin tolvana.
"Nimeni on Nara ja etsin Ohua, voitko kertoa missä suunnassa Ohu on?" Koira oli harmiton, mutta sen ylisosiaalisuus kävi jo hermoilleni. Toivoin sen antavan minulle ohjeet pian jotta pääsisin lähtemään.
"Sinun pitää lähteä kävelemään pohjoiseen, eli kulje tuota tietä normaalisti eteenpäin niin kauan kunnes se haarautuu. Haarassa sinun pitää poistua tieltä ja jatkaa metsän läpi eteenpäin. Enempää en tiedä, kun en ole käynyt niin kaukana. Mutta minähän voisin tulla mukaasi? Olen Tsuyoshi. Meistä tulee hyviä ystäviä!" Tsuyoshi ei enää tyytynyt hännän heilutukseen vaan alkoi hypellä takajaloillaan aitaa vasten. Tiesin ettei hän ollut aggressiivinen, mutta käytös silti hermostutti minua. Sain jo tarpeeksi ohjeita häneltä, joten päätin lähteä.
"Kiitos, Tsuyoshi. Olen pahoillani, mutta näytät olevan ketjussa. En millään saisi sitä katki." Katselin Tsuyoshin ketjua, jonka olisi varmasti saanut voimakkailla riuhtaisuilla katki.
"Voi harmi, samaa sanoivat ne Ohun porukat. No nähdään joskus! Hei hei!" 
 
Lähdin hitaasti kävelemään Tsuyoshin neuvomaan suuntaan. Huomasin olevani huomattavasti väsyneempi tavattuani tuon ylivilkkaan koiran. Kävelin takaisin samaa soratietä pitkin ylös rinnettä ja vilkuilin taakseni varmistaen koska koiran piha poistuisi näkyvistäni. Tsuyoshi nojasi vieläkin aitaan ja katsoi kävelyäni. Tämä tuntui kiusalliselta ja helpotuin kun koira katosi näkyvistä noestessani rinteen päälle. Yö alkoi vaihtua aamuun.

Posted by at Ei kommentteja:
Labels: , ,

torstai 3. heinäkuuta 2014

Torn


NIMI: Torn
VUOSI: 2011
TARINA: Andrew Constant
KUVITTAJA: Nicola Scott, Joh James & Emily K. Smith

Torn on hyvin kunnianhimoinen sarjakuva ja itse kirja teki heti vaikutuksen kun sain sen käsiini. Kirjan materiaali on todella laadukasta ja sen sivut loivat mustanpuhuvuudessaan arvokkaan vaikutelman. Pikaselauksella myös itse kuvitus oli hyvän näköistä. Itse tarina on myös asetelmassaan mielenkiintoinen. Torn on ihmissusitarina, mutta tällä kertaa hirviö onkin susi, joka muuttuu ihmiseksi.

Torn on hyvin sekavaa luettavaa ja tietoisesti rönsyilee paljon. Minulla oli suuria vaikeuksia tajuta mitä oikeastaan tapahtuu ensimmäisellä lukukerralla, vasta toisella kerralla tapahtumat ja hahmot alkoivat aueta. Päähenkilö on susi, jonka perheen tappaa ilmeisesti ihmissusi. Susi taistelee tämän ihmissuden kanssa ja tappaa hänet, mutta suteen tarttuu tämä ihmissuden kirous, jolloin susi muuttuukin ihmiseksi. Ihmismuotoinen susi yrittää selvitä kaupungissa ja ryhtyy puolustamaan jengiläisten vainoamaa nuorta naista. Suden karkoitettu paha veli myös löytää kuolleen ihmissuden ruumiin ja syö sitä, muuttuen myös ihmissusihirviömikälieksi.




Kuvitus on etenkin alussa erittäin hienoa, täynnä alkukantaisuutta, raivoa, eleganssia ja voimaa samaan aikaan. Viivatyöskentely näillä ensimmäisillä sivuilla on harkitun sekaisen näköistä, mutta yksityiskohtaista ja yhä selkeätä, että katsoja ymmärtää mitä on katsomassa. Valitettavasti tämän alun jälkeen kuvituksesta tulee selkeästi huolimattoman näköistä, enkä välillä pystynyt edes hahmottamaan mitä viivojen oli tarkoitus esittää. Syy tähän löytyi kun lueskelin netistä muiden lukijoiden mielipiteitä; upean kannen ja alkupuolen kuvituksen on tehnyt Nicola Scott ja lopusta on vastannut Joh James. Kannessa kolmatta artistia ei mainita, mutta toisella sivulla yhdeksi artistiksi mainitaan pienellä myös Emily K. Smith. Mikä lie onkaan sitten ollut hänen vastuualueensa. Joh Jamesin kuvitus on monesti aivan liian epäselvän, kiireisen ja välillä jopa hutiloidun näköistä, vaikka hän onkin lahjakas. Kaikkien kolmen tyylit sopivat hyvin yhteen ja ilman tarkistusta olisin luullut artisteja olevan vain yksi, joka alkupuolen jälkeen olisi laiskistunut.



Itse tarina on turhankin mysteerisesti kerrottu. Hahmojen ajatukset ja puheet ovat monesti ärsyttävän tekorunollisesti ilmaistuja, toisaalta muutamat sanavalinnat tehostavat kohtausta mukavasti. Koska itse kuvitus on jo valmiiksi hyvin taiteellista ja sekavan oloista olisi selkeämmällä puhetyylillä oltu paljon lukijaystävällisempiä. Kuten jo sanoin tarvitsin kaksi lukukertaa jotta tajuaisin mitä oikeasti tapahtui tietyissä kohtauksissa.

Komeasta ulkonäöstään huolimatta Torn oli lopulta vähän lässähtänyt pannukakku. Tarina kerrottiin liian epämääräisesti jotta siihen olisi voinut paneutua kunnolla, hahmot jäivät etäisiksi ja kuvituksen taso tipahtaa välillä selkeästi. Erilaisesta alkuasetelmasta huolimatta Torn ei tuonut mitään uutta ihmissusitarinoihin ja vaikka päähenkilöllä oli takanaan hyvät perustelut puolustaa ihmisnaista, asetelma ihmissusimiehestä puolustelemassa rakasta ihmisnaistaan alkaa olla jo puhki kulutettu. Se, että hahmo onkin oikeasti tavallinen susi ei vaikuttanut tarinaan ja hänen käytökseensä tarpeeksi.

TÄHDET: ***1/2


Posted by at 1 kommentti:
Labels: , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)