Underdog

NIMI: Underdog (언더독)
VUOSI: 2018
OHJAAJA: Oh Sung-yoon, Lee Chun-baek
KÄSIKIRJOITUS: Oh Sung-yoon

En ollut kuullutkaan ennen tästä uudesta korealaisesta filmistä ja törmäsin siihen ihan sattumalta. Olin aikaisemmin nähnyt saman ohjaajan animaation Leafie: A Hen into the Wild, joka oli kaikinpuolin upea, kaunis ja syvällinen kokemus. Odotukseni olivat siis korkealla Underdogin suhteen. Mainittakoon, että elokuva aloitti maailmanvalloituksensa Bucheon International Fantastic Film Festivalilla, jossa liput näytökseen myytiin loppuun ennätyksellisesti yhdeksässä sekunnissa.

Sinistä bordercollieta muistuttava nuori Moongchi hylätään vuorille, jossa pieni lauma aikaisemmin hylättyjä koiria yrittää opettaa hänelle katukoiran elämää. Mutta Moongchi haluaa muutakin kuin vain passiivista kaduilla liikkumista ja ihmisten ruuantähteiden kerjäämistä. Liikkuessaan yksin vuoristossa hän näkee kolmen villikoiran jahtaavan villisikaa ja ihastuu sisukkaaseen narttuvillikoiraan, Bamiin. Bami ja perheensä eivät kuitenkaan halua hyödyttömiä katukoiria metsästysmailleen. Moongchi haluaa osoittaa hyödyllisyytensä metsästämällä Bamille jotain, päätyen tuomaan ihmisten vuohia villikoirille lahjana, mikä tietenkin johtaa ongelmiin ihmisten kanssa. Villikoirat ja katukoirat yhdistävät voimansa ja koettavat löytää paikan, jossa elää rauhassa.

Elokuvassa käsitellään välillä hyvin synkästi eri tapoja, joilla ihmiset ahneuttaan tai ajattelemattomuuttaan satuttavat koiria. Mukaan mahtuu monta kohtausta, joissa kyynelkanavat ovat vaarassa aueta, mutta onneksi mukana on myös koiramaista huumoria ja ilonpilkahduksia. On aina mukavaa kun animaatio ei aliarvioi lapsia ja uskaltaa näyttää melko rankkoja asioita. Pidin myös siitä, että esimerkiksi koirien kaataessa peuran uskallettiin näyttää verta koirien ruokaillessa. Kahdessa kohtaa havaitsin jopa tietyn disneymäisyyden parodiointia. Selkein silmänisku oli kaksi chihuahuaa uusimassa Kaunottaren ja Kulkurin kuuluisan spagettipusun, paitsi nyt koirilla oli verta naamalla ja spagetti oli peuran suolta. Vastapainona kurjuudelle yksi vakavaksi oletettu taistelukohtaus oli kuitenkin tehty kevytmielisenä kung fu-pelleilynä ja elokuvassa on monta kohtausta, joissa koirat saavat huolettomasti kirmata kivoissa maisemissa. Tunnetilojen tasapainottelu toimii hyvin. Elokuva ei myöskään sorru pelkkään ihmisten mollaamiseen, vaan joukossa on onneksi muutama hyväsydäminen henkilö.

Hahmot ovat kaikki kivoja, vaikka osa ei saakaan niin paljon ruutuaikaa. Päähenkilö Moongchi on oikein hienon näköinen ja mukavaluonteinen, mutta karismaattisempi ja kiinnostavampi hahmo on menneisyyden traumoja mukanaan kantava Bami. Heidän välinen orastava romanssi tuntuu luontevalta. Vaikka pari hahmoa oli selkeästi tehty vitsiniekkareiksi, ei yksikään hahmo tuntunut ärsyttävältä. Pääpahiksen roolissa toimiva ihminen on aidosti uhkaava, mutta jää ehkä turhan mustavalkoisen pahaksi.

Itseäni jäi vähän mietityttämään miksi eräs tarinanlanka solmittiin mielestäni puolivillaisella tavalla. Eräs katukoirista, vähän hidasälyinen entinen armeijan saksanpaimenkoira vihjaa olleensa ennen miinoja etsinyt työkoira ja vaikutti selvältä, että tätä taitoa käytettäisiin myöhemmin houkuttelemaan pääpahis miinaan. Ja miinakentälle päädytäänkin, mutta ilmeisesti ihan sattumalta.

Animointi on mielestäni aivan upean näköistä. Värimaailma on kaikin puolin onnistunutta ja taustat kauniita ja yksityiskohtaisia. Sinistä päähahmoa vielä oudompi ilmestys on aquan värinen snautseri (ja kuka tätä katukoiraa trimmailee?). Vähän hassun väriset koirat eivät kuitenkaan haittaa. Hahmot ovat tietokoneella toteutettuja, mutta niiden ääriviivat luovat vaikutelman perinteisestä animaatioista. Kohtauksesta riippuen hahmot voivat antaa vähän videopelimäisen vaikutelman, välillä taas elokuva menisi lähes täysin läpi perinteisestä animaatiosta. Tälläinen tyyli on mielestäni hyvä kompromissi tietokone- ja perinteisen animaation välillä ja paljon miellyttävämpää katsottavaa kuin tavallisesti nähtävä tietokoneanimaatio. Virheetöntä se ei tietenkään ole, mutta pienet viat eivät haitanneet minua ollenkaan. Päähahmot ovat oikein miellyttävän näköisiä, sulavaliikkeisiä ja ongelmia on lähinnä vain pienissä sivurooleissa olevien hahmojen kanssa. Pahan miehen omistamat mastiffimaiset koirat olivat välillä vähän, öh, mielenkiintoisen näköisiä omituisten linttapäidensä kanssa, mutta onneksi näitä ei paljoa nähdä.

Underdog oli oikein virkistävä kokemus. Siinä oli oikeastaan kaikki elementit, mitä olen pitkään toivonut koira-animaatiolta. Suosittelen erittäin lämpimästi myös ohjaajan aikaisempaa Leafie: A Hen into the Wildia!

TÄHDET: *****