Kaukametsän pakolaiset (kausi 2)

NIMI: Kaukametsän pakolaiset (The Animals of Farthing Wood)
VUOSI: 1994
KÄSIKIRJOITUS: Alan Case, Steve Walker, Sue Butterworth, Jenny McDade, Gordon Harrison, Elphin Lloyd-Jones, Valerie Georgeson, perustuen Colin Dannin kirjoihin
OHJAAJA: Elphin Lloyd-Jones, Philippe LeClerc

Lue ensimmäisen tuotantokauden arvostelu täältä.

Kaukametsän toinen kausi jatkaa suoraan siitä mihin edellisen kauden finaali päättyi. Eläimet ovat saapuneet Valkopeuran puistoon, jossa valkoiset peurat ja suuri osa muistakin asukeista ottavat heidät vastaan suuresta vaelluksesta selvinneinä sankareina. Puistossa elää kuitenkin myös sinikettuja (jotka ovat oikeasti hopeakettuja), joita johtaa julma Arpinaama. Siniketut eivät voi sietää uusia tulokkaita ja aluksi ketturyhmät kyräilevät toisiaan, kunnes välit kiristyvät sotimiseen asti. Valkoiset peurat ovat antaneet kummallekin ryhmälle oman reviirin puistossa, mutta koska Kaukametsän eläimet yhä noudattavat valaa, jonka mukaan he eivät saa tappaa toisia kaukametsäläisiä, ovat Kaukametsän pedot vaarassa kuolla nälkään talvella. Arpinaaman partioidessa reviirin rajalla ja välillä kaapatessa Kaukametsän eläimiä on jotain selvästi tehtävä, jotta Kaukametsän eläimet eivät tuntisi olevansa vankeja uudessa kodissaan.

Lapsena pidin tästä kaudesta huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä. Toisella kaudella mukaan tuodaan paljon lisää kettuja ja muitakin petoeläimiä, jotka ovat selkeästi sarjan kiinnostavinta antia. Juoni on huomattavasti tiiviimpi, kiinnostavia juonikuvioita on enemmän ja monipuolisemmin. Siinä missä ensimmäisellä kaudella tarina seurasi lähinnä vain eläinten pyhiinvaellusta, on nyt mukana useita juonikuvioita, monesti yhtäaikaisesti, kuten sissisota sinikettujen kanssa, talven nälänhätä, salametsästäjien ajaminen pois puistosta, perheriidan takia omilleen lähteneen ketunpojan seuraaminen, sekä Mäyrän loukkaantuminen. Kaikki nämä ovat kiinnostavia ja jännittäviä tapahtumia, etenkin koska edelliseltä kaudelta tuttu elämän raadollisuus on yhä mukana.

Sinikettujen pomo Arpinaama on hyvin kliseinen pahis, jolla ei ole mitään hyviä puolia. Hän kuitenkin onnistuu olemaan aidosti uhkaava. Pidin myös sinikettujen ulkonäöistä paljon. Punakettujen puolelta löytyy kuitenkin yllättävän kiinnostavia persoonia. Kaukametsän Kettu on saanut neljä pentua, joista yksi ryhtyy Romeo & Julia -tyyliseen romanssiin siniketun kanssa. Kettu suhtautuu tähän yllättävän ankarasti ja suorastaan rasistisesti. Tämä asenne lieventyy sarjan edetessä, mutta Kettu suhtautuu sinikettuihin niuvasti vielä kolmannellakin kaudella. Hänen hahmo ei koskaan kasva kokonaan tämän ennakkoluulon yli. Kettu tekee sarjan aikana paljon sankarillisia tekoja, mutta toisaalta hänessä on myös selkeästi huonoja puolia. Tämä tekee hänestä kiinnostavan päähenkilön.

Kettu on myös hyvin ankara poikaansa Rohkeaa kohtaan, jolla on uhkarohkean seikkailijan luonne. Rohkea lähtee riidan päätteeksi omilleen ja tässä sarja yllättää hyvin pessimistisellä asenteellaan. Hänen kohtalo on todennäköisesti sarjan surullisin, sillä katsoja pääsee näkemään kuinka ylpeän ja iloisen ketunpojan asenne lannistuu vähä vähältä. Elämä ilman perheen suojaa onkin hyvin vaikeaa ja vaikka hän löytääkin kumppanin, on kumppani kiinnostunut hänestä vain koska kuulee Rohkean olevan kuuluisan Kaukametsän Ketun poika ja haluaa Ketun geenit pennuilleen! Miten nöyryyttävää voikaan olla Rohkealle, että hänen isänsä varjo seuraa häntä tällä tavalla. Rohkean tarinalle ei löydy onnellista loppua. Vaikka tämä on kova pala katsojalle, on tarina varmasti hyvin opettavainen lapsille. Elämä vaan on joskus... paskaa.

Sarjan suhtautuminen pahiksiin oli myös kiinnostava, sillä kettujen riitoja ei pystytä ratkomaan puhumalla, eikä edes kielletyn rakkauden voimalla. Puistoon palaa rauha vain jos Arpinaama saadaan tapettua. Hänen kanssaan on mahdotonta neuvotella, eikä hänen tekojaan haluta antaa anteeksi. Näin absoluuttinen näkökulma on virkistävän karua ja realistista lastenohjelmaan. Toisaalta mustavalkoisuutta on vähennetty ihmisten kohdalla, sillä sarjaan ilmestyy kiltti metsänvartija kaikkien ilkeiden ihmisten joukkoon.

Karu ote jatkuu jälleen kun useita tärkeitä hahmoja kuolee. Kukaan ei ole turvassa, oli hahmo miten rakastettu tahansa. Tämä on vain osa elämän kiertokulkua. Ensimmäisen kauden lävistettyjen hiirten kaltaista shokkikohtausta ei enää ole luvassa, mutta jonkin verran nähdään verta ja raakaa taistelua. Kuitenkin yksi juonellisesti tärkeä kuolema tehdään hämmentävästi ohimennen, katsojilta piilossa, eikä ruumiissa ole näkyvissä lainkaan verta vaikka kuolema oli varmasti raaka. Tämä oli outo ratkaisu, ottaen huomioon mitä kaikkea muuta sarjassa uskallettiin näyttää ja kuinka merkittävä kuolema oli. Talvella Kaukametsästä tulleet petoeläimet näkevät myös nälkää, mutta ulkoisesti heille ei ole annettu esimerkiksi näkyviä kylkiluita. Eräässä kohtauksessa Naaraskettu päivittelee miten heikolta Kettu näyttää, mutta Kettu näyttää ihan samalta kuin aina ennenkin.

Piirrosjälki vaikutti olevan myös parempaa tällä kaudella. Ainakin kiinnitin huomiota upeisiin talvitaustoihin, joita vasten punaiset ketut näyttivät upean eläväisiltä. Asetelmiin on nähty selkeästi vaivaa. Vaikka välillä animoinnissa on pientä nikottelua ja outoa hitautta, etenkin toimintakohtauksissa, on tätä selkeää jälkeä kuitenkin suuri ilo katsoa.

Erittäin huonona puolena jotkin hahmoista ovat yhä ärsyttäviä ja yksiulotteisia. Jo viime kaudella rasittava Kärppä saa yhä paljon ruutuaikaa sekoiluilleen ja nyt hänellä on myös lajitoveri, joka sekin on ihan yhtä raivostuttava. Näiden hahmojen turhanpäiväiset sekoilut ja korvia raastavat huutelut vievät nopeasti maun jakson katsomisesta, kunnes viimein tilalle astuu järkevämpiä hahmoja. En ymmärrä kenen mielestä nämä hahmot voisivat olla viihdyttäviä ja miksi heille on annettu niin paljon huomiota. Oikeastaan kaikki saaliseläimet jäävät yhä taustalle ihmettelemään ja heille on annettu vain yksi korostettu luonteenpiirre.

Suosittelen sarjaa ehdottomasti, jos ei sitä ole onnistunut lapsena näkemään telkkarista. Kakkoskausi on monessa mielessä suuri parannus ensimmäiseen kauteen, joka sekään ei missään nimessä ollut huono. Kolmoskaudesta en vielä ole nähnyt kuin yksittäisiä kohtauksia ja tiedän suurinpiirtein mitä siinä tapahtuu. Valitettavasti näkemäni ja lukemani asiat eivät ole olleet lupaavia. Jostain syystä en koskaan nähnyt kolmoskauden jaksoja lapsena, vaikka ilmeisesti nekin on näytetty telkkarissa, sillä kolmoskauden hahmojen nimiä on suomennettu Wikipediaan. Mikäli viimeinen kausi osoittautuu täysin ketunpaskaksi, voi sarjan lopettaa kesken kakkoskauden lopussa. Kakkoskauden viimeinen jakso sitoo kaikki juonilangat nätisti yhteen ja finaali tuntuu niin lopulliselta, etten edes näe tarvetta lisäjaksoille.

TÄHDET: ****