Kesy susi Wags

Kolmen ja puolen kuukauden ikäinen Wags

 Tämä juttu on tiivistelmä kirjassa The Wolves of Mount McKinley (Adolph Murie, 1944) mainitusta tapauksesta. Kuten aina suosittelen ostamaan kirjan, mikäli haluaa lukea aiheesta enemmän, mutta koska kirjaa ei ole suomennettu haluan tarjota siitä jotain tietoa saataville. Wagsin tapaus voi kenties luoda ajatuksia siitä miten koirat on voitu alunperin kesyttää.

Adolph Murie oli ensimmäinen tutkija, joka seurasi susien elämää niiden luonnollisissa oloissa. Alaskassa, Denalin kansallispuistossa hänen tehtävänä oli seurata etenkin susien ja ohutsarvilampaiden vuorovaikutusta. Kansallispuistossa oli ennen säännöllisesti hävitetty petoja, sillä niitä pidettiin uhkana riistalle. Murien tutkimukset kuitenkin todistivat, etteivät sudet olleet suuri uhka ohutsarvilammaskannalle ja susien hävittäminen lopetettiin.

Adolph Murien tytär, Gail

Murien perhe

Jotta Murie voisi tutustua suden luonteeseen ja sudenpennun kehitykseen mahdollisimman hyvin hän päätti varastaa pennun kasvatikseen. 15. toukokuuta 1940 hän otti yhden noin viikon ikäisen naaraspennun sudenpesästä. Pentu oli vielä sokea ja sen silmät aukesivat 23. toukokuuta. Pentu suostui pulloruokintaan ongelmitta ja kesäkuun 2. päivänä maitoa alettiin tarjota lautaselta. Kesäkuun aikoihin pentu pystyi myös hieman horjuen kävelemään ja myös sen sisarukset olivat alkaneet tallustella pesän ulkopuolella. Kesäkuun 25. päivänä Murie antoi pennulle ensimmäistä kertaa oravan syötäväksi. Pentu söi siitä hännänpään, etujalat, olkapään, kylkiluut ja sisäelimet.

Pentu oli erittäin ystävällinen ja sai jatkuvan hännän heilumisen ansiosta nimekseen Wags. Se ei aristellut vieraita ja yleensä lähestyi heitä ja antoi heidän silittää. Sitä pidettiin yleensä ketjussa keittiön oveen kiinnitettynä ja lähes joka päivä se sai juosta pihalla vapaana.

Vasen: Wags noin viikon ikäisenä, heti seuraavana päivänä pesästä oton jälkeen. Oikea: Kolmen viikon ikäisenä.

Kesällä Wagsin sukulaiset tulivat monesti vierailemaan Murien mökin lähettyville ja joskus pihaan asti. 11. elokuuta, seitsemän aikaan aamulla Murie näki mustan naarassuden vain muutaman metrin päässä kytketystä pennusta. Susi tuli samana iltana uudestaan ja Murie havahtui pennun vikinään. Nähdessään Murien susi lähti kulkemaan hitaasti pois, mutta kääntyi monta kertaa katsomaan taakseen, pennun vinkuessa ja hyppiessä ketjua vasten.

Kesän loppupuolella Wags alkoi hammastella ihmisten käsiä, ja vaikka se ei purrut kovaa alkoi Murie leikkiä sen kanssa hanskat päällä. Seuraavan vuoden keväällä tämä ärsyttävä tapa oli jo alkanut loppua. Pentuna Wags tuli kutsuttaessa Murien luokse, mutta syksyllä se alkoi hieman vastustella ketjuun sitomista.

Wags oli todella ystävällinen myös koirille. Kirjassa mainitaan etenkin huskyn urospentu, joka marraskuun alussa oli puolet Wagsia pienempi. Wags leikki hyvin hellästi pennun kanssa lähes päivittäin. Wagsin syödessä luita huskypentu saattoi tulla vaatimaan luita itselleen, jolloin paljon vahvempi Wags perääntyi ja luovutti luut. Huskyn kuroessa kiinni kaksikon kokoeroa Wags yhä alistui ja väisteli huskyn ärinöitä.

Wags ja koiranpentu

Keväällä 1941 Murien oli töidensä vuoksi  jätettävä Wags kansallispuiston pääkonttorin hoidettavaksi. Uudessa ympäristössä Wags oli levoton. Murie kävi vielä samana kesänä katsomassa Wagsiä ja susi aina tunnisti hänet.

Vuoden 1942 helmikuussa Murie sai kansallispuiston valvoja Frank Beeniltä kirjeen, jossa kerrottin myös Wagsin kuulumisista. Wags sai liikuntaa koirille tarkoitetussa juoksuvaijerissa, jonka se oli kahdesti onnistunut hajottamaan. Se oli yhtä ystävällinen kuin muutkin koirat. Saman vuoden huhtikuussa Been kirjoitti muistiinpanoja Wagsin kiima-ajan käyttäytymisestä. Been hämmästeli kuinka kiltti Wags oli yhä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Eräänä iltana kun Wagsiä oli siirretty juoksutusvaijerista takaisin ulkohäkkiin susi yllättäen tarttui taluttajansa hihaan kiinni, joka repeytyi irti. Kansallispuiston työntekijät uskoivat käytöksen johtuneen Wagsin kiima-ajasta, eikä vastaavaa ollut tapahtunut sittemmin. Wagsiä ei enää haluttu kuljettaa edestakaisin juoksutusvaijerista häkkiin, joten sille tehtiin oma, pidempi juoksutusvaijeri, jossa se sai olla kaiken aikaa.

Ystävällisen Wagsin yllättävältä vaikuttava muutos ei kuitenkaan ole kovin yllättävää, sillä kiima-aikaan sudet muuttuvat hyvin reviiritietoisiksi, äkkipikaisiksi ja ärtyneiksi hormoonihirviöiksi. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä winter wolf syndrome ja sen vakavuus on yksilöllistä. Kiima-ajan loputtua susi palautuu takaisin normaaliksi itsekseen. Todennäköisesti kiima-ajan käytösmuutokset ovat johtaneet sitkeisiin ennakkoluuloihin lemmikkinä pidettäviä "epäluotettavia" susia ja koirasusia vastaan.

En ole löytänyt tietoa mitä Wagsille tapahtui myöhemmin.

Hopeanuoli-keräilykortit 3: Weedin lapsuus

Säilytyskotelon kansissa Weed (tekijä Lennö) ja Hirviö/Kaibutsu (tekijänä minä)

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n keräilykorttisarja sai jatkoa, tällä kertaa teemana oli "Weedin lapsuus", eli kirjat 1-10. Olin projektin päävetäjä, valitsin mukaan otettavat hahmot, kirjoitin kaikkien korttien tekstit ja piirsin viisi kuvaa. Projekti oli aika stressaava, koska kuten aina vastoinkäymisiltä ei vältytty ja projekti venyi pitkälle deadlinen jälkeen. Mutta en halua syytellä ketään, joten parempi olla puhumatta noista sen tarkemmin. Pääasia on, että kortit viimein valmistuivat ja ne olivat todella onnistuneita. Jälleen joudun pahoittelemaan surkeita valokuviani.

Piirsin säilytyskotelon/yllätyspussien takakanteen Kaibutsun (tai Hirviön, kuten se oli suomimangaan käännetty), tästä kuvasta löytyykin vaihe vaiheelta-kuvia aikaisemmassa blogipostauksessani. Olen yhä tyytyväinen tähän kuvaan, mutta harmikseni kotelossa kuva on vähän rakeinen. Olen aikaisemmin teettänyt printtejä tästä kuvasta ja niissä ei ollut samaa vikaa. Kenties kotelon pieni koko oli ongelmana. Säilytyskotelon saivat vain koko sarjan kerralla tilanneet ennakkotilaajat.

Neljä muuta piirtämääni korttikuvaa olivat Jet, Nero, Hougen ja Daisuke. Daisuken valitsin koska tiesin kokemuksesta kuinka vaikeaa olisi löytää ihmishahmoille piirtäjiä, joten uhrauduin heti ensimmäiseksi. Kohtaus, jossa Daisuke hoiti ampumahaavoja täynnä olleen Weedin oli vahvana mielessäni kun mietin sarjan alkupuolen tapahtumia. Tämä kuva on ehkä vähän yksinkertainen, mutta ihan sympaattinen. Hougenin valitsin koska tykkään piirtää lihaksikkaita, mastiffityyppisiä koiria. Mielestäni tausta onnistui tässä hyvin. Nero ja Jet olivat vähän outoja valintoja, jotka valitsin lähinnä sen takia etten halunnut heti omia kaikkien suosikkihahmoja. Etenkin Neron kuva oli mielessäni paljon siistimmän näköinen, mutta valitettavasti taitoni loppuivat kesken. Jälki on näin jälkikäteen katsottuna aika haparoivaa ja käärme näyttää mölliltä.

Sarjassa on yhteensä 48 korttia. Mukana olivat seuraavat piirtäjät: A.vulgaris, Evan D Wolf, Fjalle, Hohtis, Jargonfox, Karma, Katsa, Kurome, Kuuda, Lennö, Meepa, Nara, Narncolie, NightWolf-_-, Pur-kissa, Raezla, Riikin, Saiccu, SaQe, ja Suetic.Mukana on paljon erilaisia tyylejä, digitaalista ja perinteistä taidetta. Osa piirtäjistä on ollut mukana aiemmissa sarjoissa ja osa oli täysin uusia. Etenkin vanhoihin sarjoihin osallistuneiden kuvia on mielenkiintoista katsoa, sillä niistä näkee niin selkeästi piirtäjän kehittyneen sarjojen välillä.

Tässä alempana joitain lempikorttejani. Koetin valita vain yhden kuvan per piirtäjä. Valinta oli vaikeaa, koska tässä sarjassa oli mielestäni todella paljon hienoja kuvia. Pidin myös paljon siitä kuinka moni kuva oli selkeästi tietystä kohtauksesta. Tykkään siitäkin, että mukana oli paljon puolituntemattomia sivuhahmoja. Päätin, että olisi järkevintä jakaa todella pitkä Weed -sarja useampaan osaan, jotta voisimme jatkaa keräilykorttien tekoa vielä pitkään ja voisimme käydä läpi mahdollisimman monta hahmoa. Pelkkä Hougen -saagakin on tolkuttoman pitkä ja sen tiivistäminen korttien takapuolelle olisi ollut todella haasteellista.

GB:n tekijä Hohtis, Kagetoran tekijä Evan D Wolf, Demonin tekijä Kuuda, Lennyn tekijä Katsa, Sasuken tekijä A.vulgaris, Hookin tekijä SaQe, Rocketin tekijä Narncolie, Johnin tekijä Fjalle ja Heulerin tekijä Pur-kissa.

Koko sarjaa ei voi enää ostaa kerralla. Kortit ilmestyvät jossain välissä Hopeapuotiin myyntiin yllätyspusseissa.

Tähdenlento 13

Kannen tekijä Suetic

Olen viimein kotiutunut koulun asuntolasta ja postissa oli sillä välin tullut Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n uusin jäsenlehti ja myös pakka uusimpia keräilykortteja. Kortit käyn läpi myöhemmin. Uusin Tähdenlento ehti vielä ilmestyä jäsenille ennen joulua ja teemana oli eläinsuojelu. Pahoittelen todella hämäriä kännykkäkuvia tällä kertaa!

Alunperin teemaan olisi pitänyt yhdistyä myös Kaibutsu -saaga, mutta siitä ei tullutkaan yhtään juttua lehteen ja alkuperäisestä ideasta on jäljellä enää kansi. Kaibutsusta oli lupailtu kahta juttua, mutta tekijä viime metreillä päättikin ettei tee niitä. Tilalle sainkin fanitarinaa Juhomorolta ja sitten tilaa ei ollutkaan enää millekään lisäjutuille, vaikka A.vulgaris tarjoutui tekemään Kaibutsusta hahmoesittelyn. Harmittavasti nykyinen kansi ei siis oikein välitä eläinsuojeluteemaa ja saattaa tuntua irralliselta sisältöön verrattuna. Paremmin tunnelmaltaan eläinsuojeluteemaa tukemaan olisi mielestäni sopinut A.vulgariksen tekemä hempeä takakansi. Mutta näitä kämmejä sattuu aina, sen kanssa pitää vain elää.

Eläinsuojeluteema tulee todella hyvin esille, mukana on kepeämpiä ja vakavempia juttuja monesta eläinlajista. Supa Salon rescuekissoista oli kiva lukea, hänellä oli oikein luonteva kirjoitustyyli ja tekstistä kävi oikein hyvin ilmi kuinka paljon vaivaa hän oli laittanut kissojen kuntoutukseen. Aino Isojärvi antoi luvan käyttää hänen vanhaa analyysiaan Uljas Musta -klassikkokirjasta. Analyysi oli todella mielenkiintoinen, mutta näin jälkikäteen ajateltuna vähän liian pitkä lehteemme, sillä siihen ei mahtunut kuvitusta mukaan ja se jäi ikävän tekstiseinän näköiseksi. Uskon kuitenkin, että ainakin vanhempia lukijoita voi ilahduttaa tälläiset syvät analyysit klassikoista.

Itse kirjoitin taas hirveästi tavaraa. Viime numerosta alkoi susisaagan viimeisistä susista kertova fanitarinani Tengu, joka päättyi tässä numerossa. Tosin saatan kirjoittaa sille vielä jatko-osan. Eläinsuojeluteema antoi minulle tekosyyn kirjoittaa jutun vankeuden miekkavalaista, joka on aihe, joka aina saa mieleni kuohumaan, vaikka noin muuten en mikään ituhippikettutyttö olekaan. Miekkavalasjuttu olikin se, minkä julkaisua odotin kaikista eniten. Jossain välissä huomasin, että Ginga-/Takahashi -jutut olivat vähissä, joten luin Fangin uudestaan ja kirjoitin vähän teemaan liittyviä mietteitä siitä. En alunperin pitänyt tästä sarjasta, mutta uusintakierroksella aloin arvostaa sitä enemmän. Kirjoitin jotain muitakin juttuja ja haastattelin ihmisiä. En noista muista jaksa enempää kirjoittaa.

Tarvittavaa kepeyttä toivat mukaan onneksi Zerwolfin juttu improsarjakuva Suden Jääkaudesta, sekä Juhomoron kuvittama Puuhapalsta. Olen ollut erittäin tyytyväinen siitä kuinka Juhomoro on aktivoitunut yhdistyksessä. Tässä numerossa alkoi hänen uusi fanitarinansa, jonka hän on myös hienosti kuvittanut, ja hänen kuvituksensa ja remasteroimansa animekuvat ovat olleet todella hyödyllisiä. Hän myös ryhtyi Jäsenpostin (joka siis on eri asia kuin jäsenlehti) taittajaksi ja ensimmäiset nyt ilmestyneet postit olivat täysin ammattimaisen näköisiä.

Kritiikin aihetta on myös tässä lehdessä. Gingaan ja Takahashin töihin liittyviä juttuja ei ole mielestäni tarpeeksi. Huomasin, että lähes kaikki kirjoittajat halusivat mieluummin kirjoittaa eläinsuojelujuttuja oikean maailman eläimet mielessään. Taitto on laadukasta, mutta mukana on ehkä liian monta tylsän valkoista sivua, joka on pahimpana ongelmana jo mainitussa Uljaan Mustan artikkelissa. Taiton kanssa oli tällä kertaa vähän liian kiire ja olen siirtänyt deadlineja ensi vuodelle, jotta taitolle olisi enemmän aikaa.

Kuitenkin tämä on mielestäni oikein onnistunut numero ja mielenkiinnolla kuulisin siitä palautetta! Ei-jäsenet voivat tilata numeron Hopeapuodista, kunhan se piakkoin lisätään sinne.

Syksyn kuulumisia

Blogeissa on ollut hieman hiljaisempaa, kuin tavallisesti, tai ainakin on tuntunut siltä, tiedä sitten onko kukaan huomannut. Tulin 19.10. Kannukseen koulun asuntolaan ja olen täällä todennäköisesti 15.12. asti. Harjoittelen täällä traktorin ajoa ja navettahommia ja teen sitten viimeiset näytöt. Toivon hartaasti, että joulukuussa saan tutkinnon valmiiksi. Hieman ennen tänne tuloa kävin myös ensiapukurssilla.

Olin viimeksi asuntolassa vuonna 2018, josta kirjoitin myös postauksen. Muistan olleeni tuolloin hyvin hermostunut siitä kuinka asuntolaelämä sujuisi Bonon kanssa - Bono on ollut hyvin haastava koira ja käyttäytyy reaktiivisesti koiria ja tietyissä tilanteissa myös ihmisiä kohtaan. Kokeilu sujui silloin hyvin. Tällä kertaa en epäröinyt yhtään ja kuonokoppakin jäi kotiin.

Moni ei varmaan tajuakaan kuinka paljon ongelmia minulla oli tämän koiran kanssa alkuaikoina. Parin viime vuoden aikana Bonossa on tapahtunut todella suuri muutos parempaan. Suurimpana katalysaattorina toimi rivitaloon muuttaminen. Kerrostalossa Bono stressasi naapureiden ääniä ja oli aina henkisesti raskas operaatio kulkea portaat kolmannesta kerroksesta ylös alas, koska Bono saattoi raivostua jos yhtäkkiä joku tulisi vastaan tai avaisi oven. Myös kerrostalon pihalla sama juttu, yllättäen eteen pölähtävät ihmiset saivat raivarin aikaan. Rivarissa Bono on viimein päässyt tottumaan ohi kulkevaan elämään katselemalla ikkunasta maan tasolta, sekä oleskelemalla omalla pikkupihallaan, josta se voi turvallisesti seurata ohi kulkevaa naapurustoa. Rivarielämän aikaansaama muutos on todella huomattava ja Bono on todella rauhallinen nykyään.

Sama rauhallisuus on jatkunut täällä asuntolassa. Olemme majoittuneet isoon omakotitaloon, jonka yläkerta on jaettu kahtia ja me asumme toisella puolella. Toisella puolta yläkertaa asuu myös joku koiransa kanssa, samoin alakerta on jaettu useampaan huoneeseen joissa on asukit koirineen. Jokaisella on omat vessat. Yhteisiä tiloja ovat keittiö ja suihku. Bono on ollut täällä hiljaa, mutta samaa ei voi sanoa muista koirista... Alakerrassa on kaksi koiraa, jotka haukkuvat päivittäin kuorossa, joskus jopa keskellä yötä innostuvat haukkumaan jotain. Myös pari pentua vikisee välillä. Bonoa nämä äänet eivät stressaa enää ja mietin jopa, että se saattaisi tämän uuden sisäisen rauhansa löydettyään jopa sopeutua uudestaan kerrostaloon. Joskin en kyllä ikinä enää halua muuttaa takaisin kerrostaloon. Muutaman kerran se on varoitushaukkunut ihmisille ja koirille ulkona, joko yllättävissä törmäyksissä, toinen koira on aloittanut haukkumaan sille, tai sitten pimeällä. Se on ihan ok ja Bono on rauhoittunut nopeasti tilanteen jälkeen. Suurimmaksi osaksi Bono pystyy nykyään hillitsemään itsensä nähdessään vieraita ulkona. Ovista ulos kulkiessani pidän siitä kahvapannasta kiinni varmuuden vuoksi, jos nyt oven takana olisi joku.

Aluksi olin todella harmistunut siitä ettei tässä talossa ollut kaikilla omia ulkotarhoja, kuten viime kerralla. Talon takapihalla on vain yksi isohko tarha, mutta muut asukit eivät vaikuta käyttävän sitä juuri koskaan. Koskaan se ei ainakaan ole ollut varattuna, kun olen muutaman kerran koiran tunkenut sinne. Huomasin myös, ettei Bonoa tällä kertaa ole haitannut olla tarhassa, joskin se lähinnä istuu siellä paikoillaan odottamassa. Viime kerralla asuntolan tarha oli niin pieni ja vain yhdestä seinästä näki ulos, tai jos halusi nähdä enemmän piti nousta kopin päälle, josta sitten näkyi heti vierustarhan asukin pärstä. Sinne jääminen oli varmaankin ahdistavaa. Tämä isompi tarha, jonka kolmesta seinästä näkee ulos on selkeästi mukavampi ja olisi kyllä hirveän kätevä kotonakin. Bono on täysin rauhallinen ja hiljainen kun jätän sen yksin asuntolaan, mutta vaihtelun vuoksi jätän sen välillä ulkotarhaan kun sellainen kerrankin on käytettävissä. Salaa olen seuraillut miten koira käyttäytyy siellä ja kyllä se pystyy olemaan hiljaa jos etupihalla ulkoilutetaan koiria, kunhan eivät ihan viereen tule, silloin tulee varoitushaukkua.

Asuntola oli muuten aika kylmä kun tulin tänne. Heti aluksi väänsin kaikki patterit täysille, mutta ensimmäinen yö oli silti kylmä. Bono myös tippui sängyltä monta kertaa yön aikana, joten laitoin sitten patjan lattialle patteriin kiinni.

Ennen tänne tuloa huomasin myös, että pankkikorttini oli ruvennut halkeamaan. Onneksi koululle ja pankille sopi, että tilasin uuden kortin infoon. 

Tällä koulun alpakalla on cool kalloa muistuttava naamio

Aiemmin tänä vuonna innoistuin hankkimaan koiralle tempputitteleitä, siitä kerroin enemmän tässä postauksessa. Tuon tekstin jälkeen korotin vielä rakin arvonimen Expert Trick Dogiksi (ETD). Innostuin myös osallistumaan Facebookissa toimivan World Online Dog Shown hupikisoihin, lähinnä taas temppuja koskeviin juttuihin ja voitimme muutaman todella näyttävän ruusukkeen sieltä. Huomasin myös amerikkalaisten koirankouluttajien puhuvan upouudesta Cooperative Care Certificate -tittelistä, jonka tarkoitus on mitata kuinka oma-aloitteisesti ja rauhallisesti koira antautuu hoitotoimenpiteisiin. Idea on tosi hyödyllinen ja koska tittelin voi ulkomaalainenkin saavuttaa hankin Bonolle tuon ensimmäisen tason. Tehtävät oli helppo videoida takapihalla ja koetan varmasti saada jäljelle jäävät tasot myös, kunhan joskus palaan kotiin. Venäläinen alennuskorikoirani on siis nyt virallisesti Bono ETD CCC1. Jee!

 Jotain tapahtuu myös Suomen Hopeanuoli-fanit ry:ssä. Uusin Tähdenlento on taitossa ja olen nähnyt siitä jonkin verran sneak peekkiä, pitääkin kysyä nyt viikonloppuna taas päivitystä missä mennään. Uudet keräilykortit ovat tulleet painosta ja A.vulgaris postittaa ne, harmi kun en itse pääse niitä hypistelemään vielä pitkään aikaan kun postini ovat keräilyssä. Teen niistäkin sitten postauksen kunhan joskus pääsen kotiin. Syyskokouksessa myös päätettiin, että minä ja Juhomoro otamme muutaman kerran vuodessa ilmestyvän Jäsenpostin vastuullemme. Teemme par'aikaa uutta Jäsenpostia, jonka olisi tarkoitus tulla jäsenille vielä tänä vuonna. Suunnittelen myös yhdistykselle virtuaalista lemmikkinäyttelyä (kaikkien näiden koronan aikaisten nettinäyttelyiden inspiroimana), jonka palkintobudjetista päästiin viime kokouksessa yhteisymmärrykseen. Näyttely tulisi pyörimään Facebookissa ja siihen voisivat osallistua myös ei-jäsenet.

Nara piertelee, osa 26: Roosa

Tämän kuvan tein lahjana eräälle nettikaverilleni, jonka koiraa olen ihaillut etäältä jo pitkän aikaa. Muistaakseni kuva valmistui joskus keväällä. Kuvaa ei ole piirretty minkään tietyn valokuvan perusteella ja totta puhuen väritys ei lopulta näyttänyt niin paljon oikealta koiralta... mutta ajatus tärkein.

Luonnos. Halusin tehdä rauhallisen kuvan, jossa koira näyttäisi viisaalta ja lempeältä ja ympärillä olisi jotain luontoa. Etualan oksista luovuin laiskuuden takia.

Käytin pitkästä aikaa värillisiä ääriviivoja. Välillä minulla on vaiheita, jolloin käytän paljon värillisiä ääriviivoja, tällä hetkellä olen taas alkanut laiskottelemaan ja teen viivat perinteisellä mustalla. Skannasin myös valmiit ääriviivat, ihan sen takia jos väritys menisi pieleen ja ehkä ääriviivaversiolle on joskus jotain käyttöä.

Ensimmäinen värikerros on ohut ja hutaistu puuvärikerros. Tämän päälle laitoin vesiväriä.

Tässä vaiheessa mokasin, vaikka en vielä tiennyt sitä. Aioin seuraavaksi värittää taustan ja sen takia levitin maskinestettä suojaksi puunlehtien, oksan, kuun reunojen ja reunimmaisten karvojen päälle. Maskineste näkyy vihertävänä mönjänä kuvassa. Maskineste on täysin uusi juttu minulle ja ehkä käytin sitä väärin, mutta taustan värityksen jälkeen en saanut sitä kuoriutumaan pois kunnolla, minkä takia etenkin puunlehdet tulivat epämääräisen näköisiksi.

Toinen kokeellinen juttu oli merisuolan käyttö taustassa. Olen useamman kerran kokeillut suolattaa taustoja ja en tiedä mitä teen väärin, kun väri ei vain muodosta yhtä hienoja huurremaisia kuvioita kuin muilla...

Vesivärien kuivuttua laitoin päälle taas uuden puuvärikerroksen, ja taisin myös vähän Copic-tusseja käyttää myös. Laitoin aika paljon vaivaa puunlehtiin, joten olin kyllä hiton pettynyt kun maskinesteen alta paljastui todella epämääräistä värimössöä.

Koetin pelastaa puunlehdet ja muut kadonneet yksityskohdat tekemällä ääriviivat uusiksi värimössön päälle, mutta lopputulos on yhä mielestäni epäonnistunut. Lisäsin vielä valkoisella geelikynällä tähtiä sun muuta. Tämä kuva oli vähän epäonnistunut monessa mielessä, mutta onneksi lahjana kelpaa.

Nara piertelee, osa 25: Tenguja

 Piirsin nämä kuvat alkuvuodesta Tähdenlentoon nro 12, jossa on Tengu -fanitarinani ensimmäinen osa. Tengu on grönlanninkoiran ja suden (huom, Hopeanuolessa esiintyneen suden, joka näytti lähinnä saksanpaimenkoiralta...) sekoitus. Luonteeltaan hän on herkkä, pohtiva, oikeudenmukainen ja tarinan alussa yhä epäröivä ja arka, mutta kenties pienellä rohkaisulla asia voisi muuttua.

Aluksi tarkoituksenani oli piirtää Tengu astumassa ulos luolasta, joka olisi sopinut paremmin tekstin kanssa yhteen. Puhtaaksipiirtovaiheessa asento kuitenkin muuttui paikallaan pönötykseksi ja luolaideakin hylättiin. Hahmon ilmekin muuttui ehkä hieman, luonnoksessa Tengu on ehkä aavistuksen pelokkaamman näköinen. Halusin piirtää fanitarinan kuvat melko realistisesti, joten hahmojen ilmeetkin ovat aika vähäeleisiä.

Siitä se lähtee etenemään, hyvin hitaasti. Pää ja edessä oleva eturaaja on piirretty läpi luonnoksesta, mutta loput ruumiista ja tausta on piirretty suoraan luonnostelematta.

Tätä taustaa oli oikeasti kivaa piirtää, vaikka se oli hemmetin työläs. Kiroilin itsekseni monta kertaa etenkin noiden neulasten kanssa.

Skannasin mustavalkoisen version. Mikäli väritys menisi pieleen, niin ainakin tämä versio olisi koneella yhä olemassa. Mustavalkoisia versioita kuvista on myös muuten vain hyvä olla olemassa, jos niitä nyt joskus tarvitsisi johonkin...

Väritys on tehty lähes kokonaan vesiväreillä. Vesiväripohjan päälle olen joihinkin kohtiin lisännyt vielä puuväriä ja valkoista geelikynää.

Pidän valmiista kuvasta hyvin paljon, vaikka itse sen sanonkin. Ainoana harmituksena ääriviivoihin käyttämäni musta kynä ei erotu kovin hyvin vesivärin alta, senkään jälkeen kun vahvistin ääriviivoja. 

Tein myös yksinkertaisen kuvan Tengusta leikkimässä Chibin kanssa (Chibi, eli aikuisena Tesshin). Puhtaaksipiirtovaiheessa käänsin luonnoksen toisin päin, jotta voisin samalla korjata mahdollisia anatomiapieruja.

Ääriviivat tässä olivat tosi kivat mielestäni, mutta jälleen ne jäivät värityksen alle... Jälleen kerran harmitti jälkikäteen etten tajunnut skannata ääriviivaversiota. Ensimmäinen värikerros on puuväriä.

Puuväri on tasoitettu käyttämällä vaaleanruskeita Copic-tusseja ja valkoista geelikynää on eksynyt tännekin. Tämä kuva ei vaan halunnut skannautua kunnolla. Mustat ääriviivat eivät näytä kunnon mustilta. Harmittaa. :( Ilmeisesti käyttämäni musta kynä heijasti skannerin valoa, jolloin ääriviivat näyttävät harmahtavilta.

Tähdenlento 12

Kannen tekijät Raezla & Hopeakuu

Kirjoitan uusimman Tähdenlennon arvion vähän myöhässä. Alunperin minulle lähetetty lehti ei koskaan saapunut perille ja sain korvaavan kopion tänään. Tässä numerossa teemana olivat japanilaiset rodut ja teema tulee mielestäni tarpeeksi hyvin esille. Harmittavasti tähänkin numeroon oli kaavailtu artikkeleita, joiden kirjoittajat eivät lupailuistaan huolimatta lopulta saaneet juttuja valmiiksi. Yksi näistä oli shikokunkoiran rotuesittely, joka olisi niin hyvin tukenut teemaa. Mutta ilmankin pärjättiin.

Kirjoitin tähän numeroon aika paljon tavaraa. Olin oikein innoissani, kun pystyin kirjoittamaan erittäin vähän tunnetusta Takahashin Jaguar -tarinasta (iso kiitos Nawulfille, joka skannasi sarjakuvan!), sekä artikkelin Shiroi Senshi Yamaton ja Hopeanuolen yhtäläisyyksistä. Pidän Yamatosta ihan hirveästi ja aion tulevaisuudessakin keksiä tekosyitä kirjoittaa siitä lisää. Tein myös lyhyemmän jutun Yamatossa esiintyneestä Dandy Billin hahmosta, Fujin hahmoesittelyn, jutun Japanin epävirallisista koiraroduista, sekä suomensin erään amerikkalaisen kishukasvattajan artikkelin kishun ja suden sukulaisuudesta. Tämän jälkimmäisen jutun julkaisusta olin myös todella innoissani. Kishun rotuesittely on toki ollut jo eräässä aikaisemmassa numerossa, mutta tämä uusi artikkeli toi ihan uutta näkökulmaa rotuun.

Näiden lisäksi kirjoitin myös vuoden alussa pitkän Tengu -fanitarinan, jonka jaoin kahtia ja ensimmäinen osa ilmestyi tässä numerossa. Seuraava ja viimeinen osa ilmestyy numerossa 13, vielä tämän vuoden puolella. Tengu kertoo susisaagan jälkeisistä tapahtumista ja jäljelle jääneistä susista. Nimikkohahmo Tengu on uusi hahmo, joka on susien päällikön, Reiman ja grönlanninkoiran jälkeläinen. Tengu on elänyt ylisuojelevan isänsä ja sodan varjossa, eikä hän oikein luota omiin kykyihinsä. Tarinassa seurataan Tengun rohkaistumista ja kerrotaan miksi Ouun laumaan liittyneet sudet lopulta lähtivät pois. Ongelmallisimmaksi koin mangassa esiintyneet susien loitsut ja erikoisiskut, jotka oli pakko ottaa kirjoitukseen mukaan. Suunnittelen jo pikkuhiljaa tarinalle jatkoa ja saatan julkaista tarinan joskus tässä blogissa, mutta minun on odotettava vähintään vuosi kummankin lehden julkaisusta. Kirjoitan myös tällä hetkellä fanitarinaa Hidetoshista ja Johnista, joka on myös jaettu kahtia ja julkaistaan ensi vuoden lehdissä.

Sitten muiden kirjoituksiin! Mielestäni lehden kenties parasta antia on Aino Isojärven todella pätevä ja syvällinen analyysi Jack Londonin Erämaan kutsusta. Kirjoittaja on aikaisemmin julkaissut näitä tekstejä Suden sade -nimisessä blogissa, joka on sittemmin poistettu näkyvistä. Olen erittäin iloinen, että hän suostui julkaisemaan tekstejään Tähdenlennossa ja myös seuraavassa numerossa tulee olemaan häneltä tekstiä. Erämaan kutsu on toki relevantti nyt uuden elokuvan ansiosta, mutta Jack Londonin tarinat ovat ikivihreitä ja etenkin vanhemmat Hopeanuoli-fanit varmasti mielellään lukevat niistä.

Lehdessä on myös jutut viime vuoden Gingaconista (kirjoittajana A.vulgaris), sekä Raezlan raportti yhdistyksen viime vuoden saavutuksista. Kumpikin herätti minussa muistoja ja niitä oli miellyttävää lukea. Vuosi 2019 tuntuu olevan jo valovuosien päässä tämän vuoden ollessa niin raskas. Raezla kirjoitti jutun rotupuhtauden turhuudesta, joka on hyvä ja aina ajankohtainen aihe, joskin itseäni jäi häiritsemään kuinka hän kirjoitti akitojen terveyden olevan kuralla, muttei antanut esimerkkejä niiden terveysongelmista. En yhtään epäile väitettä, mutta väitteitä kannattaa aina jotenkin perustella. Vaihtelua ikuisiin koira-aiheisiin toivat vakiopalsta Pujon omituiset otukset, sekä juttu Renan akaattikotiloista. Rena kirjoitti myös kiinnostavan pohdinnan onko Ouun lauma kultti. Tälläisiä ihan uusia näkökulmia kaivattaisiin ehdottomasti lisää ja ne pitävät Ginga-aiheen freesinä.

Taittaja Nemi on tehnyt todella hyvää työtä ja mikäli muistan oikein teki sen hyvin nopeasti. Tylsiä valkoisia sivuja on vain vähän ja kuvat on sommiteltu hyvin. Etenkin kishu- ja Erämaan kutsu -artikkelien metsätaustat miellyttivät. Hän piirsi myös todella tunnelmaisen Akatoran pääkirjoituksen taustaksi. Olen hirveän tyytyväinen, kun lehteä taittaa niin luotettava, oma-aloitteinen ja taitava taittaja.

Olen tyytyväinen tähän numeroon. Siinä on vaihtelevasti sisältöä, mutta teema tulee silti esille. Sain kirjoittaa paljon itseäni kiinnostavia juttuja. Edellinen numero oli mielestäni päätoimittaja"urani" pohjanoteeraus, joten olin helpottunut, että tähän numeroon löytyi eri kirjoittajia ja hyviä, erilaisia aiheita. Myös seuraava numero on todella mielenkiintoinen ja tällä hetkellä taitossa.

Ei-jäsenet voivat tilata tämän numeron Hopeapuodista. Kuka tahansa voi osallistua Tähdenlennon tekoon ja mikäli tämä kiinnostaa minulle voi laittaa emailia osoitteeseen naravox@gmail.com