Conraportti Gingacon 2.11.2019

Omia juttuja

Tämä raportti tuleekin vähän myöhässä. Olin myös Gingaconissa taidekujalla myymässä omia tuotteitani. Kyseessä oli neljäs Gingacon ja minulle kolmas kyseinen con, yhden vuoden olin aikaisemmin jättänyt väliin. Gingacon on eläintarinateemainen ja muihin coneihin verrattuna siellä on erityisen paljon esimerkiksi Hopeanuoli-faneja. Tämän vuoksi olen aina myynyt todella hyvin Gingaconeissa, oman taiteeni keskittyessä eläimiin. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Minulla oli hyvin paljon kuluja matkan takia, matkusteluun meni varmaankin noin 50€ ja koiran hoitoon 95€. Näidenkin kulujen jälkeen kuitenkin voittoa tuli muistaakseni 85€. Eihän tuolla rikastu, mutta aina hyvä homma ettei miinukselle mene.

Jaoin pöytäni Kuromen kanssa ja sovimme myös katsovamme yhden miehittämättömän kujapöydän perään, johon oli kerätty tuotteita kolmelta ihmiseltä. Tämän vuoksi en käynyt oikeastaan missään ohjelmassa, paitsi vähän kävin kuuntelemassa yhtä Raezlan luentoa. Ohjelmalehtisen perusteella ohjelmaa vaikutti kuitenkin olevan monipuolisesti. Olisin ollut kiinnostunut kallonkeräilyluennosta, jota Karman oli tarkoitus pitää, mutta kyseinen luento harmittavasti peruttiin. Toivottavasti se järjestetään vielä jossain, aihe on ainakin todella kiinnostava ja erilainen.

Gingaconissa oli tänä vuonna ennätysmäärä kävijöitä. Peräti lähes 600 kävijää, siinä missä edellisvuonna kävijöitä oli vielä noin 400. Con järjestettiin Järvenpäässä, Järvenpää-talolla, johon tuollainenkin määrä mahtui ihan hyvin. Talo oli myös heti juna-aseman vieressä, mistä annan paljon plussaa. Minulla on kuitenkin myös paljon kritiikkiä Järvenpää-taloa kohtaan. Olin suurimman osan vuodesta Gingaconin coniteassa tiedottajana, joten pääsin lukemaan millaista vääntöä conilla ja talolla on ollut. Tämän perusteella en suosittelisi Järvenpää-taloa tapahtumapaikaksi, sen tilavuudesta ja loistavasta sijainnista huolimatta. Gingaconia järjestävä Suomen Hopeanuoli-fanit ry vuokrasi korkealla hinnalla KOKO Järvenpää-talon kyseiselle päivälle, mutta myöhemmin kävikin ilmi, että talossa olevassa teatterissa olisi silti teatteriesitys, johon osallistuisi noin 100 kävijää. Näytöksen väliajalla ja loputtua näitä teatterikävijöitä alkoi vyöryä conin puolelle maksamatta lippuja, joka aiheutti kaaosta ja mahdollisesti menetettyjä tuloja conille. Järvenpää-talolla oli myös tiukat säännökset eväiden suhteen. Sen vielä jotenkin ymmärtää, että Gingaconin työläiset joutuvat ostamaan heiltä eväät, mutta Järvenpää-talo oli myös kieltänyt etteivät tavalliset kävijät saisi syödä omia eväitään talon sisällä! Tälläistä sääntöä oli lähes mahdoton valvoa ja en ole ennen törmännyt coniin, jossa tälläistä sääntöä olisi ollut.

Kippycuben pöytä

Silwetanjan pöytä

Gingaconista jäi jälleen hyvä mieli ja aion tulevaisuudessakin aina yrittää päästä tähän coniin. Valitettavasti Gingaconia ei järjestetä vuonna 2020. Nykyiset järjestäjät ovat paljolti loppuunpalaneita ja uusia järjestäjiä on ollut vaikea saada mukaan. Toivottavasti ensi vuoden aikana mukaan saadaan houkuteltua uusia ihmisiä, sekä löydetään hyvä paikka conille. Etenkin kaltaisilleni eläinpiirtäjille Gingacon on ollut todella hyvä myyntipaikka, joka olisi sääli menettää.

SaQen pöytä

Conraportti Akicon 19.-20.10.2019

Akicon järjestettiin Kokkolassa ensimmäisen kerran tänä vuonna. Olin aikaisemmin käynyt muutama vuosi sitten Kokkolan Kokkoconissa, joka on sittemmin jäänyt tauolle ja todennäköisesti lopettanut toiminnan. Asun Kokkolan vieressä, Pietarsaaressa, joten olisihan se kätevää jos naapurikaupunkiin saataisiin menestyvä con. Lähdin coniin taidekujalle seuranani A.vulgaris, joka oli mukana ihan hengailumielessä eikä myynyt mitään. Olemme molemmat Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäseniä, joten pöydältäni sai myös yhdistyksen esitteitä.

Mistähän sitä aloittaisi? En ollut tapahtumapaikalla käynyt ennen, mutta sinne löysi ihan helposti conin nettisivuilla julkaistun kartan avulla. Tilat olivat hyvän kokoiset ja oikein sopivat conille. Paikassa oli kuitenkin yksi miinus, nimittäin liikuntahalli oli jaettu kahtia mustalla verholla, jonka yhdellä puolella oli myyntisali ja taidekuja ja toisella puolella cosplay- ja musiikkilava. Conissa oli kaksi musiikkiesitystä ja verho välissä ei vaikuttanut mitenkään äänten leviämiseen taidekujankin puolelle. Eihän se hirveästi olisi haitannut, jos tarvitsisi vain kuulla varsinaiset esitykset, mutta kun oli pakko kuulla kummankin esiintyjän alkuharjoittelut myös. Myös äänentoistossa oli ongelmia, jolloin laitteista syntyi välillä korvia viiltäviä ääniä. Seuraavan kerran musiikkiesitykset kannattaisi siirtää äänieristettyyn huoneeseen.

Omia juttuja

Ensimmäisenä päivänä paikalla oli hyvä määrä väkeä, eikä tungosta silti ehtinyt syntyä. Sain käsityksen vieraita olleen yhteensä noin 300, mikä olisi ihan hyvä saavutus uudelle conille. Toisena päivänä taas meno oli todella autiota, kävijämäärä oli tippunut dramaattisesti ja samoin tippuivat taidekujalaisten tulot. Ensimmäisenäkin päivänä tuloni olivat melko pienet, mitä odotinkin pienemmältä paikkakunnalta, mutta toisena päivänä ne olivat jo puolittuneet. Toisena päivänä kävijöitä oli yksinkertaisesti vain yksi tai kaksi kourallista, tai siltä se ainakin näytti pöydältä katsottuna, ja lähes kaikki olivat samoja naamoja ensimmäiseltä päivältä. Kuulin monen taidekujalaisen päivittelevän toisen päivän heikkoa myyntiä. Menon ollessa jo pystyynkuollutta päädyimme sitten A.vulgariksen kanssa lähtemään kotiin aikaisemmin. Jo Kokkoconin kanssa olin miettinyt miksi ihmeessä Kokkolassa yritetään järjestää kaksipäiväisiä coneja. Kannattaisi panostaa siihen yhteen päivään ja vaihtaa kaksipäiväiseksi vasta sitten, kun useampi onnistunut con on jo takana ja uskotaan, että kävijöitä ja ohjelmaa varmasti riittää tasapuolisesti kummallekin päivälle. Ohjelmakarttaa katsoessa kummankin päivän ohjelmat olisi todennäköisesti voinut yhdistää samalle päivälle.

Kävin conin aikana vain yhdessä ohjelmassa, pääjärjestäjän luennolla "Pikaopas hahmon luomiseen", joka oli ihan hyvä, joskin harmittavan pintapuoliselta tuntuva katsaus. Luennoitsija vaikutti innostuneelta aiheestaan, mistä saa plussaa. Muun ajan olinkin vain taidekujalla ja A.vulgaris kävi jossain cossijutuissa, mutta saa itse kertoa niistä jossain jos haluaa. Con saa lisäpisteitä siitä, että he jakoivat taidekujalaisille kummallekin päivälle lipukkeet, joilla sai ilmaisen juoman kahvilasta. Myös kaverini sai lipukkeet, vaikka ei myynytkään mitään omia tuotteita.

Näistä cossaajista oli pakko ottaa kuvat! Olen sekä Ghost -bändin että Detroit: Become Human -pelin fani ja olin lapsellisen innostunut nähdessäni heidät. Cossaajien nimet eivät ole tiedossa, jos he tämän koskaan näkevät he voivat ilmoittaa itsensä.

Taidekujailu Akiconissa oli suurimmaksi osaksi positiivinen kokemus. Välillä oli pitkiä taukoja, jolloin kukaan ei käynyt pöydällä, mutta onneksi joukossa oli ihmisiä, jotka piristivät päivää puhumalla hetken kanssamme jostain. Itseäni piristi hirveästi kuinka ainakin 3-4 eri ihmistä tuli päivittelemään Death Stranding -piirrostani ja höpöttämään siinä olevasta lempinäyttelijästäni Mads Mikkelsenistä. Olen jotenkin niin tottunut siihen, ettei ketään kiinnosta asiat, joista minä olen kiinnostunut... Ja muutenkin kaikki ohimenevätkin kehut kuvistani olivat erittäin mukavia. Oikeasti ihmiset, puhukaa piirtäjille! Ei mitään ole pakko ostaa, mutta taidekujapäivät ovat pitkiä ja yksinäisiä, joten pienet juttutuokiot silloin tällöin ovat tervetulleita.

Pari ei niin mukavaa asiaa tuli myös koettua pöydältä käsin. Coniin oli eksynyt iäkäs mummo, joka kävi jokaisen taidekujapöydän läpi kysyen ilmaisia tuotteita, eikä edes katsonut mitä oli myynnissä, jatkaen heti eteenpäin kun sanottiin ettei ole mitään ilmaista. En myöskään hirveästi pitänyt conin järjestyksenvalvojista, jotka ensimmäisenä päivänä vain katselivat sivusta kun lapset juoksivat täysillä edestakaisin taidekujalla vaarallisen lähellä pöytiä ja heittelivät pullonkorkkeja ja sen sellaista. Yksi järjestyksenvalvoja tuli myös pöytääni katsomaan kuviani ja vaikutti aluksi mukavalta, mutta hänen kysyessään tilaustöistä ja vastatessani etten yleensä tee niitä hän alkoi epämukavalla tavalla tivata miksi en tee. Ihmisten asenteissa piirtäjiä kohtaan on kyllä parantamista.

Furzonen käsitöitä.

Inka Tuulian taidetta.

 Myyjiä oli vain kaksi: Urumi ja Manga Cafe. Tämä oli vähän harmittavaa, mutta ymmärrettävää pienelle ja uudelle conille. Monipuolinen taidekuja paikkasi asiaa. Akiconista jäi ihan peruspositiivinen vaikutelma ja voisin tulla uudestaankin. Paljon petrattavaa on, mutta kuitenkin yhä ymmärrettävää uudelle contulokkaalle. Toivottavasti con järjestetään tulevaisuudessakin ja virheistä opitaan, mielellään pitäisin naapuriconin.

Taidekujailen tänä vuonna vielä Gingaconissa parin viikon päästä. Nähdään siellä!

Gomis & Loviatar

Kuulumisia

Viime postauksesta onkin jo aikaa (no, minun mittapuulla). Vanha läppärini kuoli ja kesti hetken aikaa hommata uusi. Nyt voinkin taas kirjoitella blogeihin ja muihin projekteihin. Elokuvablogini Katkeran Kuun ehdinkin jo päivittää Viimeisen yksisarvisen arvostelulla. Kumpaankin blogiin on useampi juttu rästissä ja ne pitäisi saada kirjoitettua vielä muistin aikana.

Uusi Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehti, Tähdenlento, on mennyt taas taittoon ja se ilmestyy vielä tämän vuoden puolella. Teemana oli rakkaus, mikä on mielestäni oikein hyvä teema, mutta valitettavasti se ei hirveästi tuntunut kiinnostavan muita kirjoittajia. Sama ongelma oli narttuteeman kanssa. Nämä aiheet eivät vain tule paljoa esille Takahashin sarjoissa, mikä on harmillista. Ilmeisesti ne kuitenkin kiinnostaisivat lukijoita, kerta teemat voittivat äänestyksissä. Odotan kuitenkin taas sormet syyhyten uutta lehteä. Aina mielenkiintoista nähdä millaisia ratkaisuja taittaja tekee kuvien valintojen ja asettelujen suhteen. Toinen yhdistyksessä johtamani projekti on kolmas sarja keräilykortteja ja sekin edistyy hyvää vauhtia. Tähän mennessä valmistuneet kortit ovat olleet hirveän hienoja. Voi kun voisin näyttää niitä jo, mutta en saa!

Aion tänä vuonna taidekujailla Kokkolan Akiconissa (19.-20.10.) ja Järvenpään Gingaconissa (2.11.). Olen tätä varten valmistautunut tilaamalla pitkin kesää ja syksyä kaikenlaisia telineitä pöydälle, sekä tietenkin printtejä, postikortteja ja tarroja. En todellakaan usko saavani tapahtumista voittoa kaikkien kulujen jälkeen (ei pelkästään myyntimateriaali, mutta myös matkustus ja koiran hoito maksavat paljon), mutta teen tätä enemmän maisemanvaihtelun, kaverien tapaamisen ja kivan mielen vuoksi. Tuotteeni ovat ehkä vähän kalliimpia kuin muiden, sillä tilasin jälkikäteen ajateltuna melko kalliista paikasta printit. Printit ovat myös korttimaista materiaalia, mikä ei tietääkseni ole yleistä. Heti kun sain tietää taidekujapöytien koon teippasin mitat lattiaan ja olen harjoitellut tuotteiden asettelemista siihen. Alla olevasta kuvasta näkyy yksi tälläinen varhainen harjoittelu Akiconin pöytää varten. Kuvasta puuttuu joitakin tuotteita, enkä todennäköisesti aio pitää postikortteja suoraan pöydällä, sillä pelkään niiden lentävän pöydästä helposti. Kirjoittelen kummastakin conista raportit aikanaan.

Olen tänä vuonna ollut hyvin tuottelias piirtämisen kanssa. Hopeanuoli-yhdistyksen projektit ovat antaneet hyvän syyn piirtää monta kuvaa ja tuotteiden saanti tuleviin coneihin on ollut hyvin motivoivaa. Alla olevat kaksi kuvaa tein nimenomaan printtimyyntiä varten, mutta tietenkin aika sanoo mitkä kuvat myyvät ja mitkä eivät.

Tähdenlento 10

Aika rientää ja postilåådaan tupsahti jo kymmenes Tähdenlento. Numeron teemana ovat itse fanit & fandom, minkä vuoksi lehdessä on tällä kertaa hyvin paljon Gingaan liittyviä juttuja ja muita aiheita vain muutama. Mutta vaihtelua löytyy silti ja ainakin teema on varmasti selkeä. Katselmus sisälmyksiin alla:

 Tälläiseen juhlanumeroon toivottiin kantta, jonka tekoon osallistuisi useampi fani. Olin itse hyvin epäileväinen ja aluksi vastustin ajatusta, kunnes annoin periksi. Taittaja sai kuin saikin sommiteltua hyvin erilaiset kuvat siistiksi kokonaisuudeksi, mutta kun on monta kokkia saman sopan äärellä totta kai jokin meni vähän pieleen. Nimittäin kannen tekijät esitellään lehden sisällä, mutta Sueticin kuva jäi sieltä vahingossa pois, vaikka lehteä oli tarkastamassa useampi ihminen. Onneksi kuva näkyy kuitenkin kannessa kokonaisena.

Lehden sisällä muutama kuva näkyy vähän epäselvänä, vaikka alkuperäisessä tiedostossa ei ollut mitään vikaa. Jälleen kerran pari juttua jäi saapumatta, mikä tietenkin harmittaa, mutta onneksi pärjättiin ilmankin. Sen enempää mukisemista en löytänyt, kokonaisuudessaan ihan onnistunut numero jälleen, vaikka täytyy myöntää, ettei se kuulu omiin suosikkeihini.

Odotin itse eniten artikkelia, jossa olin haastatellut saksalaista lemmikkiketun omistajaa. Minulle on aina jännää saada Tähdenlentoon uniikkeja juttuja ja aihe on muutenkin minulle hyvin mielenkiintoinen. Suola Kuupielessä -blogi sai lyhyen esittelyn ja tuli kirjoitettua myös jotain lätinää Hopeanuolen historiasta Suomessa. Historia-artikkelin piti alunperin kirjoittaa eräs toinen, mutta hän olikin liian kiireinen. Toivottavasti nämä jutut ovat muillekin kiinnostavia.

Muiden kirjoittamista jutuista mielenkiintoinen oli Raezlan kirjoittama artikkeli yhdistyksen historiasta. Ensimmäisen numeron jälkeen itse yhdistyksestä ei ole hirveästi puhuttu Tähdenlennossa. Edellisen Gingaconin raportti löytyy myös Nightwolf-_-:n kirjoittamana ja se oli ihan kiva lukaista, etenkin kun en viimeksi päässyt paikalle. Lisan Otuspaja -artikkeli käsitteli Lisa Poutiaisen mahtavia käsitöitä ja toivoisinkin lisää tälläisiä juttuja tuleviin numeroihin, mutta näitä on välillä hankala saada mukaan. Kaikenlaisia eläintaiteeseen liittyviä projekteja (käsityöt, sarjakuvat, roolipelit...) esitellään mieluusti ja juttuideoita saa rohkeasti tulla ehdottamaan, eikä yhtään haittaa vaikkei olisi yhdistyksen jäsen.

Lehteä voi totuttuun tapaan ostaa yhdistyksen pöydältä eri coneissa, sekä tilata Hopeapuodista.

Pitääpä vielä lisätä, että tällä kertaa mukana tuli myös ennätysmäärä ekstralehtisiä. Jäsenet saavat muutaman kerran vuodessa 1-4 sivuisen Jäsenpostin ja tukijäsenet sen lisäksi TukiExtran. Tänä vuonna mukaan on lisätty vielä Laumalainen, joka tulee retki- ja aktiivijäsenille, sekä myös tavallisille jäsenille jos he ilmoittavat foorumilla haluavansa liitteen (tämä johtuu kustannussyistä). Mielestäni yhdistys antaa nykyään erittäin hyvin vastinetta jäsenten rahoille. Olen jäsenenä eräässä toisessa suunnilleen saman kokoisessa yhdistyksessä, jossa meno on paljon apaattimaisempaa ja jäsenet saavat vain kerran vuodessa sähköpostiin ohuen nettilehden, jos edes sitäkään.

Shiroi Kiba - White Fang Monogatari

NIMI: Shiroi Kiba - White Fang Monogatari (白い牙ホワイトファング物語)
VUOSI: 1982
OHJAAJA: Souji Yoshikawa

Shiroi Kiba Monogatari on jälleen yksi Jack Londonin Valkohammas -kirjaan (joka Suomessa tunnetaan myös nimellä Susikoira) perustuva elokuva. Tätä tarinaa on jauhettu blogissa jo monessa muodossa ja pakko myöntää, että alan puutua siihen. Tässä animessa tarinaan oli kuitenkin otettu jotenkin freesimpi lähestymistapa ja joitain asioita hieman muutettu, joten elokuvaa oli mukava seurata.

Pieni intiaanipoika Mit-Sah haaveilee koirasta, mutta hänen isällään ei ole varaa ostaa sellaista. Isällä on vuosia sitten ollut koirasusi, joka kuitenkin katosi metsään, ja hän ehkä puolivitsillä ehdottaa, että Mit-Sah voisi hankkia itselleen suden. Mit-Sahin isän entinen koirasusi Kiche on yhä elossa ja on saanut puhtaan suden kanssa pentuja. Yksi niistä on Valkohammas, joka on pentueen pienin ja uteliain pentu. Valkohampaan tutkiessa metsää ilves hyökkää pesäkololle ja tappaa Valkohampaan sisarukset ja isän. Myös emo Kiche on lähellä menettää henkensä ja Valkohammas saa arven kasvoihinsa.

Eräänä päivänä Mit-Sah ja Valkohammas tapaavat toisensa ja Mit-Sah kaappaa pennun itselleen. Kiche tunnistaa Mit-Sahin isän entiseksi omistajakseen ja koirasudet liittyvät intiaanikylään. Mit-Sah oppii vastuulliseksi kouluttaessaan Valkohammasta. Rahapulassa oleva isä joutuu myymään Kichen, mutta elanto on yhä uhattuna ja perhe päättää muuttaa työn perässä kaupunkiin. Elämä näyttää hymyilevän hetken, mutta ilkeä koirataisteluita harrastava mies juonittelee Valkohampaan itselleen.

Toisin kuin muut sarjakuva- ja elokuvaversiot tästä tarinasta Shiroi Kiba Monogatari nostaa Mit-Sahin toiseksi päähenkilöksi. Tämä toimii hyvin ja elokuvassa on oikein kiva tarina pojan ja koiran välillä. Vaikka etenkin alkupuolella näytetään yksinäisen Valkohampaan touhuja on Mit-Sah selkeästi kiinnostavampi hahmo ja hänen luonteen näyttämiseen on laitettu enemmän vaivaa. Fiksu päätös oli myös tehdä koirataisteluita harrastavasta Beauty Smithistä kirjan loppupuolella esiintyvä rosvo. On parempi keskittyä yhteen hahmoon, kuin pikaisesti tuoda tarinan loppumetreillä uusi random pahis.

Elokuvassa on paljon tunnelmallisia, kiireettömiä hetkiä. Pari kertaa soiva tunnari oli ihan mukava lisäys ja huokuu kasarihenkeä. Muutoin musiikki ei kiinnitä huomiota, paitsi parissa hyvin synkässä kohdassa liian positiiviselta kuulostava musiikki vähän kohotti kulmia. Etenkin ilveksen teurastaessa Valkohampaan perheen musiikki ei oikein sopinut näkymään. Kenties kohtauksista ei haluttu tehdä pienille lapsille liian pelottavia? Tai ehkä musiikin kuului olla ylevää ja inspiroivaa. Itselleni valinta oli vain hämmentävä. Elokuva on selkeästi melko nuorille suunnattu. Tästä huolimatta siinä on silti verisiä kohtauksia, mutta ei yhtä paljon kuin esim. Erämaan kutsu -animessa.

Animaation tyyli on oikein miellyttävää katsella. Hahmodesignit ovat hyvin yksinkertaisia ja ylipäänsä budjetti vaikuttaa olleen vaatimaton. Valkohampaan hyökkäysanimaatiota on kierrätetty muutaman kerran. Vaikka animointi on vaatimatonta, on silti onnistuttu luomaan kauniita taustoja ja välillä hienoja valoefektejä. Hahmojen liikkeet ovat hyvin sulavia.

Jotkin valinnat ovat vähän outoja. Ilves näyttää enemmän joltain esihistorialliselta pedolta ja on aikuisia susia isompi. Ehkä japanilaisilla oli mennyt puuma ja ilves vähän sekaisin? Valkohammas on myös aikuisena hyvin pieni, pienempi kuin tarinan lopussa esiintyvä naarascollie. Mit-Sah ei vaikuta ajankulusta huolimatta kasvavan ollenkaan. Koiranörttinä olin taas vähän pettynyt ja huvittunut, kuinka Valkohampaan koirataisteluiden päihittäjäksi päätyi taas nykyajan bulldoggi. Kyllähän kirjassakin koiraa puhuteltiin bulldoggi-sanalla, mutta tuon ajan koirat olivat aivan eri kaliiberia kuin nykyiset huohottajat.

Mikään mestariteos tämä ei todellakaan ole, mutta oikein mukava vanha anime, jossa joukossa välillä makeaa silmäkarkkia.

TÄHDET: ***

Nara piertelee, osa 22: Weed ja Sakura

Luonnos ja valmis kuva.

 Ja taas jotain Ginga -piirtelyä. Olin joskus vuonna 2013 tai 2014 tienoilla aloittanut kuvan Sakurasta ja Weedistä, joka aina välillä kummitteli mielessäni ja päätin viimein piirtää sen loppuun. Olen muutenkin tarvinnut jotain myytävää kuvitusta tuleviin coneihin ja uskoisin tämän olevan ihan perushyvä aihe.

Vasemmalla siis wanha versio, jonka halusin tuolloin piirtää sarjakuvamaisella tyylillä. Anatomia on aika kauheaa, mutta tykkäsin kuitenkin kuvan ideasta. Ostin viimein kunnollisen valopöydän, joka näkyykin toiminnassa oikeanpuolisessa kuvassa. On kyllä helpottanut piirtoprosessia aivan hemmetisti kun ei enää tarvitse yrittää puhtaaksipiirtää luonnoksia läppärin huonolla valolla. Vuosia sitten käytin lasipöytää, jonka alle laitoin pöytälampun. Tämä toimi ihan ookoosti, mutta valoitus oli epätasaista ja lasi kuumentui pitkästä käytöstä.

Yllä jotain prosessikuvia. Tätä väritystyyliä olen näyttänyt aikaisemminkin, joten en keksi siitä sen ihmeempää sanottavaa. Viivat ja ensimmäinen sävytyskerros on tehty puuväreillä ja päälle on lisätty vesivärikerros.

Valmis kuva, jee. Vesivärikerroksen jälkeen olen vielä lisännyt vähän puuväriä sinne tänne ja käyttänyt valkoista geelikynää. Teetin tästä muutamia A4 kokoisia printtejä ja olin hyvin tyytyväinen niiden laatuun. Tulen myymään niitä ja muuta kamaa parissa conissa vuoden loppupuolella, mikäli vaan pääsen kyseisille taidekujille.

Underdog

NIMI: Underdog (언더독)
VUOSI: 2018
OHJAAJA: Oh Sung-yoon, Lee Chun-baek
KÄSIKIRJOITUS: Oh Sung-yoon

En ollut kuullutkaan ennen tästä uudesta korealaisesta filmistä ja törmäsin siihen ihan sattumalta. Olin aikaisemmin nähnyt saman ohjaajan animaation Leafie: A Hen into the Wild, joka oli kaikinpuolin upea, kaunis ja syvällinen kokemus. Odotukseni olivat siis korkealla Underdogin suhteen. Mainittakoon, että elokuva aloitti maailmanvalloituksensa Bucheon International Fantastic Film Festivalilla, jossa liput näytökseen myytiin loppuun ennätyksellisesti yhdeksässä sekunnissa.

Sinistä bordercollieta muistuttava nuori Moongchi hylätään vuorille, jossa pieni lauma aikaisemmin hylättyjä koiria yrittää opettaa hänelle katukoiran elämää. Mutta Moongchi haluaa muutakin kuin vain passiivista kaduilla liikkumista ja ihmisten ruuantähteiden kerjäämistä. Liikkuessaan yksin vuoristossa hän näkee kolmen villikoiran jahtaavan villisikaa ja ihastuu sisukkaaseen narttuvillikoiraan, Bamiin. Bami ja perheensä eivät kuitenkaan halua hyödyttömiä katukoiria metsästysmailleen. Moongchi haluaa osoittaa hyödyllisyytensä metsästämällä Bamille jotain, päätyen tuomaan ihmisten vuohia villikoirille lahjana, mikä tietenkin johtaa ongelmiin ihmisten kanssa. Villikoirat ja katukoirat yhdistävät voimansa ja koettavat löytää paikan, jossa elää rauhassa.

Elokuvassa käsitellään välillä hyvin synkästi eri tapoja, joilla ihmiset ahneuttaan tai ajattelemattomuuttaan satuttavat koiria. Mukaan mahtuu monta kohtausta, joissa kyynelkanavat ovat vaarassa aueta, mutta onneksi mukana on myös koiramaista huumoria ja ilonpilkahduksia. On aina mukavaa kun animaatio ei aliarvioi lapsia ja uskaltaa näyttää melko rankkoja asioita. Pidin myös siitä, että esimerkiksi koirien kaataessa peuran uskallettiin näyttää verta koirien ruokaillessa. Kahdessa kohtaa havaitsin jopa tietyn disneymäisyyden parodiointia. Selkein silmänisku oli kaksi chihuahuaa uusimassa Kaunottaren ja Kulkurin kuuluisan spagettipusun, paitsi nyt koirilla oli verta naamalla ja spagetti oli peuran suolta. Vastapainona kurjuudelle yksi vakavaksi oletettu taistelukohtaus oli kuitenkin tehty kevytmielisenä kung fu-pelleilynä ja elokuvassa on monta kohtausta, joissa koirat saavat huolettomasti kirmata kivoissa maisemissa. Tunnetilojen tasapainottelu toimii hyvin. Elokuva ei myöskään sorru pelkkään ihmisten mollaamiseen, vaan joukossa on onneksi muutama hyväsydäminen henkilö.

Hahmot ovat kaikki kivoja, vaikka osa ei saakaan niin paljon ruutuaikaa. Päähenkilö Moongchi on oikein hienon näköinen ja mukavaluonteinen, mutta karismaattisempi ja kiinnostavampi hahmo on menneisyyden traumoja mukanaan kantava Bami. Heidän välinen orastava romanssi tuntuu luontevalta. Vaikka pari hahmoa oli selkeästi tehty vitsiniekkareiksi, ei yksikään hahmo tuntunut ärsyttävältä. Pääpahiksen roolissa toimiva ihminen on aidosti uhkaava, mutta jää ehkä turhan mustavalkoisen pahaksi.

Itseäni jäi vähän mietityttämään miksi eräs tarinanlanka solmittiin mielestäni puolivillaisella tavalla. Eräs katukoirista, vähän hidasälyinen entinen armeijan saksanpaimenkoira vihjaa olleensa ennen miinoja etsinyt työkoira ja vaikutti selvältä, että tätä taitoa käytettäisiin myöhemmin houkuttelemaan pääpahis miinaan. Ja miinakentälle päädytäänkin, mutta ilmeisesti ihan sattumalta.

Animointi on mielestäni aivan upean näköistä. Värimaailma on kaikin puolin onnistunutta ja taustat kauniita ja yksityiskohtaisia. Sinistä päähahmoa vielä oudompi ilmestys on aquan värinen snautseri (ja kuka tätä katukoiraa trimmailee?). Vähän hassun väriset koirat eivät kuitenkaan haittaa. Hahmot ovat tietokoneella toteutettuja, mutta niiden ääriviivat luovat vaikutelman perinteisestä animaatioista. Kohtauksesta riippuen hahmot voivat antaa vähän videopelimäisen vaikutelman, välillä taas elokuva menisi lähes täysin läpi perinteisestä animaatiosta. Tälläinen tyyli on mielestäni hyvä kompromissi tietokone- ja perinteisen animaation välillä ja paljon miellyttävämpää katsottavaa kuin tavallisesti nähtävä tietokoneanimaatio. Virheetöntä se ei tietenkään ole, mutta pienet viat eivät haitanneet minua ollenkaan. Päähahmot ovat oikein miellyttävän näköisiä, sulavaliikkeisiä ja ongelmia on lähinnä vain pienissä sivurooleissa olevien hahmojen kanssa. Pahan miehen omistamat mastiffimaiset koirat olivat välillä vähän, öh, mielenkiintoisen näköisiä omituisten linttapäidensä kanssa, mutta onneksi näitä ei paljoa nähdä.

Underdog oli oikein virkistävä kokemus. Siinä oli oikeastaan kaikki elementit, mitä olen pitkään toivonut koira-animaatiolta. Suosittelen erittäin lämpimästi myös ohjaajan aikaisempaa Leafie: A Hen into the Wildia!

TÄHDET: *****