Portfolio - Wolves

NIMI: Wolves Portfolio
VUOSI: 2003
TEKIJÄT: Dark Natasha, Christy "Goldenwolf" Grandjean

Tämä on viimeinen Dark Natashan portfolio jonka arvostelen - ainakin tältä erää. Toistan itseäni taas, mutta kuten sanottua nämä portfoliot ovat vain kokoelmia erillisiä printtejä, eivätkä ole siis kirjoja tai vihkoja.

Tämä portfolio on tehty yhteistyössä toisen suuren idolini Goldenwolfin kanssa, eli odotukseni olivat suuret. Portfolio keskittyy susiin, mukaan on livautettu harjasusikin vaikkei se varsinainen susi ole. Koko on A4, printtejä on yhteensä 15 joista 4 on värillisiä. Yksi kuvista (näkyy myös kannessa) on tehty yhteistyönä: Goldenwolf on tehnyt uroksen ja Dark Natasha naaraan.

by Dark Natasha

by Goldenwolf

Ihan ensimmäiseksi iski pieni pettymys. Goldenwolfin kuvat on printattu hieman ohuemmalle paperille ja niiden jälki on selkeästi suttuisempaa kuin Natashan kuvissa. Liekö tämä huonomman tulostimen syytä, vai onko jälki oikeasti ollut suttuisempaa alkuperäisissäkin piirroksissa? Myös yksityiskohtien puute Goldenwolfin töissä latisti vähän mielialaa verrattuna Natashan hyvin yksityiskohtaisiin ja lähes valokuvatarkkoihin töihin. Älkää tulkitko nyt minua väärin, olen hulluna Goldenwolfin töihin, mutta pakkohan kuvien laatua on vertailla jos portfolioon on osallistunut kaksi artistia.

Ihmissudet jaksavat sytyttää mieltäni vuodesta toiseen, en tiedä mikä ihme siinä on. Oikeita susia kohtaan kiinnostukseni on ollut vuosien saatossa koko ajan laskussa, mutta ihmissudet saavat yhä mielikuvitukseni laukkaamaan. Ja juuri tämän tyyppisiä ihmissusia tai susi-ihmisiä rakastan; ne ovat luonnonläheisiä ja neutraaleja, eivät yliaggressiivisia ja yksiulotteisia Hollywood-hirviöitä.

Tämä oli hieno kokoelma kauniita töitä, harmi vain ettei portfoliossa ollut yhtäkään ennestään tuntematonta työtä. Toisaalta nuohoan raivokkaasti kummankin gallerioita joten ei se ole ihmekään. Moni näistä varmasti päätyy seinälle.

TÄHDET: ****

Vasen: Goldenwolf. Oikea: Dark Natasha.

Sudentaival

NIMI: Sudentaival

VUOSI: 2007
TARINA/KUVITTAJA: Lupus

Sudentaival on Lupuksen vanha omakustanne, joka käsittääkseni oli varsin suosittu aikoinaan vaikka sen hinta aluksi oli varsin kova. Luin itsekin muutamat näytesivut hänen vanhoilta nettisivuiltaan vuosia sitten ja muistan pitäneeni näkemästäni kuin hullu puurosta. Olin tuohon aikaan 15-16 vuotias. Nyt sitten monen vuoden jälkeen selviää oliko sarjakuva kuolaamisen arvoinen. Sain oman kopioini ihan hiljattain kysymällä tekijältä suoraan josko hänellä olisi vielä muutama jäljellä, eli jos olet kiinnostunut sarjakuvasta kannattaa ottaa häneen yhteyttä. Virallisesti näitä ei enää myydä.

Tarina sijoittuu ymmärtääkseni kultaryntäyksen aikaiseen Alaskaan tai Pohjois-Amerikkaan. Olin aluksi hyvin hämmentynyt koska tapahtumapaikkaa ei mainita, joten ensin oletin tarinan sijoittuvan Suomeen. Pilkunnussijana hämmennyin myös tarinassa esiintyvistä dobermanneista, jolloin luulin tarinan sijoittuvan melko moderniin aikaan. Dobermannien jalostus aloitettiin vasta 1890-luvulla ja kesti vielä kauan että rotu yleistyi Euroopan ulkopuolella.

Pää-osassa on vanhan urossuden (jonka nimeä en muista mainittavan) susista ja koirasusista koostuva lauma, joka joutuu lähteä evakkoon kullankaivajien muuttaessa heidän reviirilleen. Laumasta erkaantuu etsintäpartio, jonka tehtävänä on löytää laumalle uusi reviiri.

Mukavaa juonentynkää saadaan lauman koiraverestä, vanha uros kun sai menneisyydessä lirkuteltua mukaansa kaltoin kohdellun rekikoiran ja sai pentuja tämän kanssa. Narttu on sittemmin lähtenyt laumasta. Epäselväksi tosin jäi kuinka moni lauman jäsen on tämän parituksen tulos, vain muutama näyttää puhtailta susilta mutta sarjakuvassa johtaja puhuttelee vain Jääsilmää pentunaan. En pidä koirasusilaumaa mitenkään korkealentoisena ideana, etenkin kun kyseessä on amerikkalaisia susia. Suosittelen lukemaan tämän artikkelin aiheesta, mikäli tämä askarruttaa.

Sarjakuva alkaa hyvällä temmolla ja pidin ensimmäisestä puoliskasta paljon enemmän kuin sitä seuraavasta, sillä loppua kohden sarjakuva hurjastelee eteenpäin ja loppuu töksähtäen. Sarjakuvan nimestä päättelisi tarinan keskittyvän susien matkaan, mutta itse matka kuluu montaasimaisesti pikakelauksella. Tämä on harmi, sillä vaelluksen aikana varmasti voisi tapahtua paljon kiinnostavia asioita ja lisäpituudella hahmoihin olisi voinut tutustua paremmin. Hahmoja on melko paljon ja sain hyvän käsityksen vain parin hahmon luonteesta, muut hahmot lähinnä hengailevat mukana. Itse vaelluksen sijaan paljon enemmän sivuja on uhrattu uroksen menneisyyden muisteluille, sekä kahakkaan koirien kanssa. Nämäkin ovat toki viihdyttävää luettavaa ja hyviä sivujuonia, mutta itse pääjuoni jää taka-alalle niiden vuoksi

Pidin myös kohtausta jossa johtaja haastaa Jääsilmän varastamaan lihaa ihmisiltä outona ja turhana. Sudet ovat juuri säikähtäneet mailleen muuttaneita ihmisiä, joten miksi ne uskaltaisivat tahallaan tehdä tinkaa ihmisille? Kohtaus toki toimii antaessaan johtajalle syyn ottaa Jääsilmä mukaan vaellukselle, mutta haaste olisi voinut olla muunlainen.

Kuvitus sarjakuvassa on kaunista ja selkeää, välillä mukana on pieniä anatomiapieruja mutta ei häiritsevästi. Pidän johtajasuden kyömykuonosta, vaikka kaikissa paneeleissa Lupus ei olekaan saanut siitä järkevän näköistä. Ymmärrän tuskasi, itselläkin on pari kyömykuonoista hahmoa. Hahmot ovat mukavan yksilöllisiä ulkonäöiltään, olemalla silti yhä realistisia. Värimaailma on kärsinyt huonon painojäljen takia, mutta yhä näkyy kuinka se on alunperin ollut selkeä, kirkas ja monipuolinen.

Arvosteluja kirjoittaessa selaan kirjat usein monta kertaa läpi ja tällä kertaa silmään töksähti tiettyjen pään asentojen samankaltaisuus. Ensimmäisellä lukukerralla en tätä huomannut, mutta nyt lähemmin tarkastellessa näihin alkaa kiinnittämään enemmän huomiota. Alla esimerkkejä yhdestä toistuvasta pään asennosta/ilmeestä:

Kuvat eivät ole täysin identtisiä, vaikuttaa että tekijä on piirtänyt kaikki saman luonnoksen pohjalta sillä ääriviivoissa on hieman eroja. Vaikka täydellinen kopiointi ei olekaan kyseessä niin silti saan tästä laiskan vaikutelman, mikä on outoa kun muuten sarjakuva on erittäin hyvän näköinen.

Kaikesta nillityksestäni huolimatta pidin sarjakuvasta paljon ja olen iloinen saatuani sen viimeinkin käpäliini. Tälläiset Erämaan kutsu -henkiset tarinat saavat lähes aina kiinnostukseni heräämään ja oli virkistävää lukea koiraeläinsarjakuvaa jossa pääosassa ei ollut taistelut. Lupuksen tyyli on mukavan omaperäinen ja silti tarpeeksi realistinen pitääkseen yllä mielenkiintoni. On harmittavaa kuinka huono painojälki sarjakuvassa on, toisaalta nostan hattua tekijälle joka on kotona itse painanut ja taittanut sarjiksensa.

TÄHDET: ***





Hopeanuoli Shin Gaiden - Sankaritarinoita

 

 

NIMI: Hopeanuoli Shin Gaiden - Sankaritarinoita (Ginga Nagareboshi Gin: Shin Gaiden)

VUOSI: 2006
TARINA/KUVITTAJA: Yoshihiro Takahashi

 

Shin Gaideneita on tähän mennessä ilmestynyt kaksi pokkaria. Pokkarit ovat kokoelmia Hopeanuolen Akakabuto-saagaan liittyvistä sivutarinoista, yleensä valottaen jonkin vähemmälle huomiolle jääneen hahmon menneisyyttä. Tai näin ainakin olisi tarkoitus, muutama tarina kun liittyy Akakabuto-sotaan vain suuren mutkan kautta tai ei ollenkaan.

 

Ensimmäinen pokkari sisältää kolme tarinaa. Suruviestin viejät alkaa lupaavasti näyttämällä kuinka Hopeanuolen upseerit kulkevat ympäri Japania Akakabuto-taistelun jälkeen ilmoittamassa kaatuneiden sotilaiden perheille surulliset uutiset. Tämä on mukavan realistinen aihe ja luo syvyyttä sarjaan, joka turhan usein jää vain pintapuoliseksi machoiluksi. Valitettavasti Takahashi ei tunnu osaavan kirjoittaa tarinaa joka perustuisi vain keskusteluun ja tunteisiin, tämäkin asetelma heitetään pian mäelle kun Hopeanuolen ryhmä jää kahden vieraan lauman tappeluiden väliin. Loppu tarinasta onkin varsin epäkiinnostavaa peruskauraa.

 

 

 

Seuraava tarina käsittelee tiikeriveljesten lapsuutta. Kolme pentua hylättiin vuorille, mutta sitkeyden ja yhteistyön avulla veljekset pysyivät hengissä aikuisuuteen asti. Tämä on ihan hyvä tarina, pidän siitä kuinka tarinassa näytetään veljeksiä metsästämässä ötököitä nälkäänsä ja taistelemassa petoja vastaan. Hopeanuolessa hyvin harvoin näytetään kohtauksia taisteluiden ulkopuolelta, minkä takia juuri tälläiset villikoirien arjen haasteet ovat alkaneet kiinnostamaan. Valitettavasti tarina ei tarjoa mitään uutta, sillä nämä tapahtumat ovat olleet jo kauan tiedossa, nyt ne vain kerrotaan perusteellisemmin. Mukana oleva näätä myös vähän latisti tunnelmaa, elukka kun näyttää lähinnä oudolta koiralta.

 

Kolmas tarina kertoo jälleen Weed Gaidenissa esitellyistä Ronista ja Burusta, jotka eivät mitenkään liity Akakabuto-sotaan. Fanit kuitenkin tuntuvat pitävän kaksikosta ja ovathan nämä tarinat toki ihan viihdyttäviä, mutta jälleen kerran mitään keskitasoa parempaa tarinaa ei ole luvassa.

 

 

Sitten siirtykäämme toiseen pokkariin. Tässä kirjassa tarinoita on myös kolme: Karadaki Tomon, Benizakura ja Ganin.

 

Näistä ensimmäinen kertoo Tomonista, entisestä Oun sotilaasta, joka on nyt vanha ja viisas laumanjohtaja. Valitettavasti lauman nuorimmat eivät enää kunnioita vanhempiaan ja nuori Toshi varastelee ihmisten kanoja, aiheuttaen ongelmia kaikille villikoirille. Tässä tarinassa plussaa on kuinka kerrankin pääosassa eivät ole loputtomat taistelut. Tarina kuitenkin on ehkä turhan pitkä ja sen takia vähän puuduttavaa lukea, myöskään aikajana ei käy järkeen. Parivuotiaan Toshin isä kuoli Akakabuto-sodassa, mutta kertojan mukaan Tomon taisteli Akakabutoa vastaan yli kymmenen vuotta sitten.

 

 

Benizakuran tarina on itselleni tästä valikoimasta ehkä kiinnostavin. Takahashin taistelukoiratarinat, etenkin Shiroi Senshi Yamato, ovat aina kiehtoneet minua vaikka realistisiksi niitä ei tosiaankaan voi kehua. Mutta kenties juuri fantasia-elementtiensä vuoksi Yamato voidaan vielä joku päivä julkaista Suomessa, täysin realistisia koirataisteluita ihannoivaa sarjaa ei hyväksyttäisi täällä julkaistavaksi vaikka kyse onkin fiktiosta.

 

Tämäkin tarina on melko pitkä, muttei yhtä puuduttava kuin Tomonin tarina. Benizakuran kasvu pentueen surkeimmasta rääpäleestä parhaimmaksi taistelukoiraksi heijastelee turhan paljon Rikin samanlaista menneisyyttä, mutta taistelukohtaukset ovat sentään viihdyttäviä. On myös mielenkiintoista tutustua lähemmin japanilaiseen koirataistelukulttuuriin.

 

 

Viimeinen tarina on Ganin, joka osoittautuu suureksi pettymykseksi. Iga- ja kogakoirien menneisyydestä ei ole paljoa kerrottu mangassa ja tällä tarinalla oli hyvä mahdollisuus valaista tätä asiaa. Lyhyestä tarinasta ei kuitenkaan käy ilmi kuin mitä jo tiedettiin: igat ja kogat tappelivat keskenään ja heillä oli ninjakoiria. Kahakoiden syytä ei saada selville, koirien koulutuksesta ei opita mitään, eikä menneisyyden ihmis- tai koirahenkilöihin tutustuta kunnolla. Itseäni aina askarrutti miksi koirat jäivät sotimaan keskenään kauan omistajien katoamisen jälkeen. Miten igojen ja kogien koirien verilinjat säilyivät vuosisatoja puhtaina (+ ei sisäsiittoisina), kauan sen jälkeenkin kun heidän omistajansa olivat jo joko kuolleet tai lopettaneet sotimisen? Tarinan lopussa jäljelle on ilmeisesti jäänyt vain kolme igakoiraa, aika kapea geenipooli. Mikäli sekoittumista muihin koiriin olisi tapahtunut luulisi että Hopeanuolen lauma olisi tavannut igakoiria joiden ulkomuoto olisi vaihdellut enemmän.

 

Nämä kaksi pokkaria ovat ihan hyvää kevyttä lukemista, Ginga-sarjaa seuraava pärjää näitä lukemattakin. Mitään mullistavaa uutta tietoa vanhoista hahmoista ei ole luvassa. Kuvitus on Weedin aikaista pallopää-Takahashia, eli ei sitä parhainta. Suurta miinusta suomijulkaisu saa siitä kuinka ainakin oma ykköspokkarini suorastaan hajosi käsiin, sivut oli niin heikosti liimattu.

 

TÄHDET: ***

 



Fred Savage - Windfall

NIMI: Fred Savage - Windfall
VUOSI: 2010
TARINA/KUVITTAJA: Steven "Jodimest" Swanson

Fred Savagea on tähän mennessä ilmestynyt valitettavasti vain yksi numero, mikä on sääli sillä kiinnostuin juonesta ensimmäisen osan perusteella. Otan aina huomioon kuinka ensimmäinen/ensimmäiset osat uudessa sarjassa voivat aluksi vähän ontua, mutta Savage oli jo ensimmäisessä osassaan varsin tiivis, napakka pakkaus. Tätä oli mukava lukea ja toivon jatkoa pian.

Tapahtumat sijoittuvat 80-luvulle kuvitteelliseen afrikkalaiseen Nouveau Cotentan -valtioon, jonka poliittinen tilanne on jatkuvassa myllerryksessä. Tämän hetkinen johtaja Guisse anasti vallan itselleen vallankumouksessa, eikä ole onnistunut saamaan armeijaa puolelleen. Guisse pyytää palkkasoturi Fred Savagea tappamaan armeijan kurittomia upseereja, mutta Savage kieltäytyy itsemurhalta vaikuttavasta tehtävästä. Tämän jälkeen Savagen kimppuun hyökkää armeijan väkeä, mutta kun Savage kertoo heille kieltäytyneensä sopimuksesta Guissen kanssa hänet palkataankin tappamaan Guisse.

Pidän karusta realismista ja sitä Fred Savage on pullollaan. Sarjakuva ei ujostele väkivallan suhteen ja tekijä on ilahduttavan taitava aseiden ja taistelutilanteiden piirtämisessä. Pelkkää väkivaltapornoa ei kuitenkaan ole luvassa, vaan tarinalla on selkeästi sykkivä sydän ja varmasti paljon sanottavaa, kunhan vain lisää osia saataisiin tehtyä. Olin positiivisesti yllättynyt kuinka lehden alussa oli raportti kuvitteellisen valtion nykyisestä taloudellisesta, maantieteellisestä ja poliittisesta tilasta, sekä lopussa oli hyvä tietoisku lapsisotilaista valokuvien kera. Sarjakuvaa varten on selkeästi tehty paljon taustatyötä ja se näkyy.

Tarina on kiinnostava, vaikkakin ensimmäinen numero on lyhyt ja tapahtumat tuntuvat vähän turhalta edestakaisin veivaamiselta. Itse sarjakuvaa on noin 30 sivua, en nyt jaksa tarkkaa sivumäärää laskea. Näiden sivujen aikana tarina saadaan potkaistua jouhevasti käyntiin, mutta muutamalla lisäsivulla olisi saatu mukaan rauhallisempia hetkiä jolloin lukija ehtisi vähän hengähtää. Kuitenkin ensimmäiseksi numeroksi tämä on erittäin vahva veto. Paljon kertonee varmaan se, että näin lyhyen näytteen perusteella sain paljon selkeämmän kuvan päähenkilön luonteesta kuin mitä olen saanut neljän Blacksad-kirjan perusteella Blacksadistä.

 

 

Kuvitus on mielestäni ihan hienoa ja sopii karuun tarinaan. Tyylissä on vielä paljon hiomista, mutta kyllä tämä jo nyt on mukavaa katsottavaa. Harmittavasti sarjakuva on painettu oudon pieneksi, vähän A5-kokoa isommaksi. Sivuilla on paljon yksityiskohtia, etenkin toimintakohtauksissa, jolloin näin pieneen kokoon puristettuna sivut muuttuvat turhan kiireisen näköisiksi. Painojälki on kuitenkin yhä hyvän näköistä.

Sain hyvän kuvan sarjasta ja jään odottelemaan lisää osia. Kakkososaa on näköjään piirretty jo yli 20 sivua, mutta sen jälkeen tekijä ei ole ainakaan FurAffinityyn ladannut uutta materiaalia yli vuoteen.

TÄHDET: ***1/2

 

Den minste reven

NIMI: Den minste reven
VUOSI: 1994
OHJAAJA: Guttorm Larsen

Kaikkeen sitä törmääkin netissä. Tämä on vähän alle 10 minuuttia kestävä norjalainen animaatio, jossa ei ole varsinaista dialogiaa ollenkaan ja animointi on melko karua.

Mitä onnistuin juonesta tajuamaan on että kettuperheen pienin poikanen on sisaruksiensa kiusaama. Kettuvanhemmat haluaisivat napata viereisen maatilan kanoja, mutta eivät siinä onnistu. Pienin poikanen haluaa tehdä perheeseensä vaikutuksen ja hyökkää yksin kanalaan, mutta jää ihmisille kiinni. Ihmiset kuitenkin ovat kilttejä, ruokkivat pennun ja antavat sen mennä takaisin perheensä luo. Sitten animaatio loppuukin ja itselle ainakin jäi vähän hämmentynyt tunne.

Tarina on siis hyvin yksinkertainen, eikä herätä mitään mielenkiintoa. Animointi leffassa on hyvin outoa. Taustat on piirretty melko hyvin, mutta itse ketut ovat oudon kulmikkaita ja välillä abstraktin näköisiäkin. Oudompaa on että tyylivalinta on ilmeisesti ollut ihan tietoinen, sillä kiinnitin huomiota kuinka hyvin juoksevan tytön paidan laskokset oli animoitu verrattuna muuhun animointiin. Kettupennun hyökätessä kanan kimppuun ruutu muuttuu yhtäkkiä mustavalkoiseksi, kuuluu staattisen häiriön ääni ja hahmoja näytetään nopeasti eri kulmista, erittäin omituinen kohtaus pienille lapsille suunnattuun elokuvaan.

Näin lyhyestä ja oudosta leffasta on vaikea sanoa mitään, ei tämä missään nimessä hyvä ole, mutta pahempaakin on nähty.

TÄHDET: *1/2

Portfolio - The Mystical Fox

NIMI: The Mystical Fox
VUOSI: 2002
KUVITTAJA: Dark Natasha

!!!!SADAS POSTAUS BLOGISSA!!!!

Dark Natashan portfolioiden analysointi jatkuu. Ostin häneltä kerralla kolme portfoliota, joten tämän jälkeen arvostelematta on vielä yksi. Nämä portfoliot ovat siis vain kokoelmia eri irrallisista printeistä, jotka pysyvät kasassa/järjestyksessä mukana tulleiden muovitaskujen avulla. Olin vähän pettynyt aluksi, koska luulin portfolioiden olevan kirjoja tai vihkoja, mutta toisaalta nyt printtejä on helpompi vaikka laittaa seinälle. Kuitenkin jokin kirjanen on mielestäni arvokkaamman oloinen.

Tässä portfoliossa teemana ovat erilaiset ketut, suurin osa ketuista on perinteisiä punakettuja, mutta on joukossa joitakin erikoisempia lajeja. Mukana on kolme värillistä ja 11 mustavalkoista printtiä, kaikki paksulle ja laadukkaalle paperille painettuina. Koko on A4.

Olin aivan äimistynyt kuvitusten laadusta. Kaikki kuvat on tehty vuonna 2002 tätä portfoliota varten, missä on varmasti ollut kova työ. Kaikki ketut oikeasti näyttävät ketuilta, anatomia toimii hyvin, turkituksen yksityiskohdat ovat järjettömän upeita ja ketuille on jaksettu piirtää erilaisia koruja ja asusteita. Moni ketuista on jätetty sukupuoleltaan androgyynisen näköiseksi, mikä mielestäni sopii kettujen salaperäisyyteen. En varsinaisesti edes välitä ketuista sen kummemmin, mutta ihastuin näihin kuviin täysillä.

Rakastan tälläistä realistista furrytaidetta, joka lähentelee teriantrooppisia ajatuksia ennemminkin kuin tämän päivän furrykuvioita joissa furryt ovat monesti yliseksuaalisia, täysin ihmismäisiä käytökseltään ja elävät moderneissa kaupungeissa. Nämä olennot taas ovat yhtä luonnon kanssa ja tälläisen taiteen avulla katsoja voi nähdä toisenlaisen primitiivisemmän maailman, joka voisi olla ihan hyvin olla todellinen. Juuri tälläisen maanläheisen ja hengellisenkin furrytaiteen avulla kiinnostukseni heräsi kyseistä genreä kohtaan ja juuri Dark Natasha oli yksi ensimmäisistä furrytaiteilijoista jonka netistä löysin. On upeaa viimein nähdä hänen taidettaan kunnolla, sillä nettiin hän lataa vain pienehköjä ja selkeästi huonompilaatuisia kuvia teoksistaan. En osannut edes aavistaa kuinka yksityiskohtiasia nämä kuvat oikeasti olivat.

TÄHDET: *****

Table For Three

NIMI: Table For Three
VUOSI: 2014
TARINA/KUVITTAJA: Ace

Table For Three on suoraviivainen pornoilusarjis, jonka aihe kuitenkin kiinnitti huomioni. Pääosassa on heteropari, joka hankkii suhteeseen mukaan tyttömäisen pojan kolmanneksi pyöräksi. Luulin aluksi uuden pojan olevan kannen susi vasemmalla, mutta poika onkin tuo kissa. Heteroseksi on furrypornossa jostain syystä ihmeellisen harvinaista ja tottahan toki itseäni miellyttää ajatus kahdesta miehestä.

Asetelma on siis mielenkiintoinen, harmi vain että sarjakuvassa ei syvemmin käsitellä kolmen henkilön suhteen vaikeuksia ja iloja vaan hahmojen tapaamisen jälkeen hypätään suoraan paneskelemaan. Varsinaista sarjakuvaa kirjassa on 30 sivua, joista vain neljässä ei harrasteta seksiä (!!!). No, ehkä mahdollisissa jatko-osissa sitten pureudutaan hahmoihin syvemmin muuallakin kuin sängyssä.

Kuvitus on ihan nättiä ja laadukasta, se ei kuitenkaan itseäni säväytä erityisemmin. Kuvituksesta puuttuu tietynlainen personaallisuus, tai sitten olen vain nähnyt samankaltaista tyyliä paljon ennenkin. Mukana on sarjakuvan lisäksi hahmoista erilliset pin-up kuvat ja hahmoesittelyt, mikä on kiva lisä. Randomisti pitää myös mainita kuinka iloinen yllätys oli että seksin aikana hahmot käyttivät kortsua.

Veikkaisin, että tälläisellä laadukkaalla ja suositulla tyylillä sarjakuva myy kuin häkä. Teemakin varmasti menee kaupaksi, voisin kuvitella tämän sarjakuvan olevan vasta alkua uudelle sarjalle. Itseäni ainakin kiinnostaisi lukea kolmikosta enemmänkin, sillä tälläiset suhteet ovat erikoisia ja harvoin toimivat pitkään.

Olisin niin kaivannut vähän syvempää tarinaa tähän, vaikka pornotarina onkin kyseessä. Siitä huolimatta että ostan paljon tälläisiä sarjakuvia en itse runkkaa furryjutuille (vanha tekosyy: tykkään taiteesta), joten en lopulta saanut paljoakaan irti tästä sarjakuvasta, vaikka alkuasetelma kiinnosti paljon.

TÄHDET: ***